Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä

Kukapa haluaisi olla vaimonsa pikkuapulainen?

Nainen suunnittelee ja päättää, mies saa sitten toteuttaa, oli kyse remontista, joulukuusen hakemisesta tai roskien viemisestä. Tasa-arvoisessa parisuhteessa käsittääkseni asioita suunnitellaan yhdessä ja niistä päätetäänkin yhdessä.

Jos on itse halunnut puolisokseen aloitekyvyttömän tossukan, niin se on tietysti oma asia, mutta samalla siinä tulee mallista opetettua tytär jyräksi ja poika seuraavan sukupolven nahjukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Huoh. Ei pitäisi alkaa lukea tällaisia valitusketjuja ollenkaan, ja lopetankin tähän 4. sivulle.

Mistä ihmeestä te näitä lapatossuja oikein löydätte? En usko, että kaikki nämä saamattomat miehet ovat olleet kuin Dr. Jekyll/Mr. Hide, muuttuneet täysin kaikkeen osallistuneesta, kaikkea tekevästä miehestä saamattomaksi ja mistään kiinnostumattomaksi sohvareiskaksi, jota kaikkensa uhraava vaimo raahaa perässään kuin kivirekeä, uhraten samalla kaiken perheensä eteen.

Ette vain ole siinä rakkauden huumassanne huomanneet niitä piirteitä tai ajattelitte, että kyllä tuosta kouluttamalla hyvä tulee. Itse olette sänkynne pedanneet ja asiat eivät ainakaan muutu sillä, että jauhatte kärsimystänne vauvapalstalla, jossa samassa veneessä olevat komppaavat, haukkuvat miehiään ja toisin ajattelevat saavat kasan alapeukkuja.

Jos se on noin raskasta, niin erotkaa, ei teille mitään mitalia siitä tule ja lapsetkin aistivat tuollaisen. Mies vetäytyy ja äiti jäkättää ja tekee itsestään marttyyrin. Huh huh.

T. Naimisissa oleva nainen

Eihän AP:n mies ole varsinaisesti muuttunut mitenkään. AP kertoi, että hän on edelleen esim. töiden suhteen se sama vastuullinen ja luotettava, joka on ollut aina ennenkin. Mutta omaan perheeseen liittyvissä asioissa täysi mölli. Miten tämän voisi saada selville ennen kuin on se oma perhe, että millainen mies on omaan perheeseen liittyvissä tilanteissa?

Vierailija kirjoitti:

Kukapa haluaisi olla vaimonsa pikkuapulainen?

Nainen suunnittelee ja päättää, mies saa sitten toteuttaa, oli kyse remontista, joulukuusen hakemisesta tai roskien viemisestä. Tasa-arvoisessa parisuhteessa käsittääkseni asioita suunnitellaan yhdessä ja niistä päätetäänkin yhdessä.

Jos on itse halunnut puolisokseen aloitekyvyttömän tossukan, niin se on tietysti oma asia, mutta samalla siinä tulee mallista opetettua tytär jyräksi ja poika seuraavan sukupolven nahjukseksi.

Aika moni mies itse valitsee itselleen tuon vaimon pikkuapulaisen roolin ja tehtävän. Ja vaimo yrittää tyrkkiä miestä olemaan oma-aloitteisempi ja vastuuta kantavampi. Mutta mies pitää kynsin ja hampain kiinni siitä, että saa jäädä pikkuapulaisen rooliin. Nähty on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ap täysin neuroottiselta ns. jouluhullulta (tämä pätee kaikkiin muihinkin tapahtumiin ja juhliin). Rakennat psykoosin partaalla väkisin jotain teennäistä "yhdessäoloa", joka tosiasiassa kiinnostaa vain sinua, ja hössötät juhlapäiviä ym. asioita niin paljon, ettei miehesi jaksa enää puuttua koko asiaan, vaan mieluummin vetäytyy syrjään näistä sinun projekteistasi, koska tietää että mikäli menee sanomaan jonkin oman näkemyksensä johonkin asiaan, on lopputuloksena raivari ja perhekriisi.

Psykoosin partaalla oleva jouluhullu? Ap, joka haluaa vain sen yhden joululaatikon ja senkin valmiina kaupasta ja jolle joulusiivous on pelkkä imurointi?

Vai halusitko vain päästä haukkumaan tuntematonta ihmistä mielisairaaksi?

Joulu voi olla myös sitä, että mennään lasten kanssa laavulle paistamaan makkarat, tehdään tortilloja, löhötään sohvalla ja rentoudutaan. Synttärit sitä, että mennäänkin leffaan tai ulos syömään ilman vieraiden passaamista. Out of the box, ap ja muut ap-mieliset ja antakaa vihdoin se sanavalta myös puolisolle ja lapsille!

Tähän näin: antakaa vihdoin se sanavalta myös puolisolle ja lapsille

Miten se annetaan kun puoliso valitsee ei mitään tehdä joka ainoa kerta tai vakiovastauksena on kuin ap:lle sanotaan, että hoida sinä tämä?

Millainen vanhempi pitää hyväksyä omille lapsilleen? Onko ok että kirjaimellisesti ei mitään tehdä yhdessä jos se on isästä kiinni, koulujutut ei voisi vähemmän kiinnostaa, illat istutaan kukin omassa huoneessaan, lapsen synttärit ei ole tarpeeksi tärkeitä että voisi miettiä muuta kuin omaa napaa ja omaa en halua tehdä mitään-tarvetta? Mieleen ei tule koskaan, että lapsilla on oikeus vanhemman huomioon niin arjessa kuin juhlassakin?

Kommentti myös tuohon teennäiseen yhdessäoloon. Säälittää tämän kommentoijan lapsuus, kun on näköjään kasvanut siihen, että kenenkään merkkipäivää ei pidä tai tarvitse juhlia ja että on täysin normaalia että koko perheen voimin ei esim retkeillä Minusta jokaisella lapsella on oikeus tulla huomioiduksi ja oikeus olettaa, että isäkin on kiinnostunut hänen elämästään.

Itsekäs, turhauttava, laiska, saamaton ihmiskappale.

Vaihtoon. Tuommoista ei tarvitse eikä kuulu raahata mukanaan, lapset oppii vain että tuommoinen isärooli nyt on ja ehkä ongelma siirtyy heidänkin liittoonsa.

Tsemppiä ap:lle.

Tuollaisella käytöksellä otetaan tilaa itselle ja vaikutetaan muuhun perheeseen.

Minä en tykkää lapseni kakusta, minä en halua olla lasteni kanssa, minä haluan syödä joulupuuroni yksin, minä en välitä muusta kuin miltä itsestäni tuntuu ja otan huomion tällä tavalla. Minä.

Meillä mieheni ei ole vapaamatkustaja kaikessa, vaan tekee kiitettävän paljon asioita. Välillä ei silti hoksottimet jotenkin pelaa, ja tietyt asiat jää kerta toisensa jälkeen huolehtimatta. Pitäisi varmaan keskustella hyvässä hengessä, onko kyse esimerkiksi väsymyksestä tai stressistä. Keskustelenkin heti, kunhan oma pinna ei enää ole niin kireällä, muuten juttelu ei johda mihinkään.

Ollaan molemmat työelämässä, vapaat on välillä yhtä aikaa ja välillä eri aikaan.

Mutta siis kyllä jokseenkin harmittaa, kun mun poissa ollessa ei hoksaa ulkoilla lasten kanssa ollenkaan ja ihmettelee sitten raivoissaan, kun lapset riehuvat. Tai jos ulkoilee, niin ei jotenkin tajua antaa huomiotaan lapsille. Yrittää tehdä jotain omaa juttuaan ja ihmettelee raivona kun lapset yllätys, yllätys, haluavat auttaa tai keksivät vaihtoehtoisesti jotain muuta millä varmasti saa iskän irti projekteistaan. Olen yrittänyt ystävällisesti sanoa, että näinhän se menee minunkin kohdalla ja että itse olen havainnut asiaan auttavan sen, että keskittyy ihan täysillä lapsiin. Myöhemmin haluavatkin leikkiä keskenään. Itse tosin aidosti nautin hetkistä lasten kanssa, miehestäni en tiedä.

Vanhin lapsi kertoilee mulle töihin ja työpäivien jälkeen, että iskä oli lähinnä äkäinen, selaili puhelintaan tai puhui puhelimessa. Voin hyvin uskoa tämän, koska se saatanan kapistus soi useimpina päivinä monta kertaa: isä, äiti, mummo, veli, kaveri, työkaveri asialla x, työkaveri asialla y, naapuri asialla z. Eikä siinäkään mitään, mutta puhelut kestävät oikeasti pitkiäkin aikoja, jolloin ei näe eikä kuule ympärilleen. Kuunneltuaan isänsä suunnitelmia veneen päivittämisestä tai äitinsä huolia tädin terveyshuolista, voikin sitten olla pahalla päällä lapsille, kun nämä ovatkin keksineet jotain sangen lystikästä. Syy on usein aivan jonkun muun, kuin hänen.

Olen koettanut jutella tästäkin miehen kanssa. Kysynyt, eikö voi olla vastaamatta tai vastata ja sanoa, että soitellaanko hieman myöhemmin uudestaan - jos siis tilanne on sellainen. Tai että eikö puhelua voi lopettaa kohteliaasti lyhyeen sanomalla, että jatketaan toisen kerran, nyt pitää mennä x. Näin minä ainakin itse teen, eikä kukaan ole suuttunut.

Olen miettinyt, johtuuko oma vitutukseni siitä, että olen liian kontrolloiva, tai haluaisin asiat tehtävän juuri minun tavallani. Mutta en ole sitäkään mieltä. Minulle on aivan sama, mihin väreihin mies lapset pukee (usein oikein kivasti) tai missä järjestyksessä jonkin asian tekee. Lähinnä tympii, jos joku asia jää jatkuvasti tekemättä (joku pyykinpesu esimerkiksi jää aina minulle, sama minkälaisen työpäivän jälkeen raahaudun kotiin - samoin joku hampaanpesu tuntuu jumalauta olevan täyttä hepreaa) tai jotain asiaa ei millään voi hoitaa kunnolla, ja sitten juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

Lähinnä siis kai toivoisin miestä mukaan puuhailemaan lastensa kanssa, en puhumaan puhelimessa appiukkoni kanssa siitä, kuinka naapurin Martilla todettiin viime viikolla sepelvaltimotauti. Kun lapsia kiinnostaisi enemmän esitellä iskälle se maja, upea hiekkakakku tai kutsua iskä juomaan leikisti kaakaota leikkinuotion ääreen.

Eniten tämä harmittaa lasten puolesta, mutta myös siksi, että tuntuu ettei minulla ole koskaan lupa olla väsynyt ja vain antaa jonkun asian olla.

Kiitos ja anteeksi. Tämä helpotti. Puhun mieheni kanssa jo tänään :)

Pistät miehen vuoroviikoin hoitamaan kaikki asiat.Jos ei onnistu niin onhan se erokin vaihtoehto.Ainakin siitä puhuminen kannattaa aloittaa.

Mun mies ei myöskään haluaisi järjestää lapsille synttäreitä, koska silloinhan tänne tulee lasten kavereita joista voi kuulua meteliä. Uskokaa huviksenne, että yhdenkin kerran hän istui sohvalla korvatulpat korvissa. Itse pitää kuitenkin joskus kovimman äänen.

Mies ei ole omia synttäreitä lapsuudessa juuri viettänyt, että sieltä tämä varmaankin on peräisin. Että ei ehkä osaa nähdä asiaa niin tärkeänä. Mutta juuri näin: jos vaikka tässä asiassa jommankumman puolison näkemys on että ei juhlia ollenkaan, olisiko se lapselle oikein?

Tästä meteliasiasta:

Voiko tämä olla jotain herkkyyttä äänille?

Olen jopa miettinyt voiko hänellä olla adhd, vaikka ei kaikkia merkkejä näykään.

Lähinnä tämä näkyy sellaisena että kun pitäisi lähteä tai tehdä joku tietty juttu, alkaa tekemään jotain aivan muuta asiaan hajanaisesti liittyvää, joka vie hirveän kauan.

Kuitenkin mies on järjestelmällinen, useimmat asiat tulee hoidettua jne. Joskus vain pohdin, että mitä hittoa. Vieraita tulossa ja pitäisi siivota niin mies menee pinoamaan puita tai siivoamaan aittaa. Miksi, eihän ne Vieraat siellä ole.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jankataan joulusta, kun aloittajan ongelma on ne tavalliset tiistait ja lauantait?

Ehkä siksi, että aloituksen pääpaino on nimenomaan joulu ja lasten synttärit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jankataan joulusta, kun aloittajan ongelma on ne tavalliset tiistait ja lauantait?

Ehkä siksi, että aloituksen pääpaino on nimenomaan joulu ja lasten synttärit.

Eihän ole. Etkö osaa hahmottaaa kokonaisuuksia ollenkaan? Huomaatko vain yksittäiset yksityiskohdat?

En tykkää heitellä mitään narsistikommentteja tms. Mutta kyllä tuollainen käytös viittaa johonkin persoonallisuushäiriöön. Siis se, että näkee vain itsensä ja omat tarpeet ja mielipiteet muista viis, jopa omien lasten mielipiteet ja halut ei kiinnosta. Ja jos sattuu olemaan jotain lapsuustraumoja, niin näitä traumoja halutaan myös omille lapsille, kun heittäydytään sinne omaan lapsuuteen "tämä on minusta ihan kamalaa ja turhuutta" eikä edes yritetä saada omille lapsille täysin päin vastaista mitä itsellä oli.

Minulla on lapsuustraumoja ja olen tehnyt kaikkeni, jotta lapseni ei IKINÄ joutuisi kokemaan samaa ja saavat normaalin ja rakastavan lapsuuden! Itsekäs persoonallisuushäiriöinen tykkää taas kostaa omaa pahaa oloaan muihin, jopa omiin lapsiin...

Vierailija kirjoitti:

Miestä ei vain kiinnosta oma perhe. Ja lapsellisena ihmisenä haluaa osoittaa sen perheelleen.

Tätä on niiden vaikea käsittää joilla ollut normaalit rakastavat vanhemmat. T se jonka isä narsistiraivoaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä jankataan joulusta, kun aloittajan ongelma on ne tavalliset tiistait ja lauantait?

Ehkä siksi, että aloituksen pääpaino on nimenomaan joulu ja lasten synttärit.

Eihän ole. Etkö osaa hahmottaaa kokonaisuuksia ollenkaan? Huomaatko vain yksittäiset yksityiskohdat?

No, aloitustekstissä on vaan joulusta ja synttäreistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos sitä harmittaa, kun minimanageroit miehesi tekemiset etukäteen. Sanot sille vaan että tarvitaan joulukuusi, hoidatko sinä. Ja vaikka tulisi vain 2,05 korkea kuusi, et ala raivota että joulu on pilalla.

Todennäköisesti ilman ohjeistusta sieltä on tullut ja tulee nytkin 2,50 metriä korkea kuusi, joka ei mahdu mitenkään päin minnekään ilman lyhentämistä.

Joko ap:n mies on masentunut, tai sit hän ei vaan pidä perheestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap teet itsestäsi ja kaikista tapahtumista noin helvetinmoisen numeron? Ketä tahansa normaalia miestä alkaisi ahdistaa!

Tapahtumista? Eli että lauantaina käydään perheen kesken jätskillä? Tai tiistai-iltana pelattaisiin perheen kesken seurapeliä? Tai että lasten synttäriaamuina on synttärikakku? Kertoisitko mikä sellaisessa ahdistaa normaalia miestä?

Ap

No tuo on just numeroiden tekemistä. Sinä haluat sanoa että mitä tehdään milloin ja miten, miksi perheen pitää käydä jäätelöllä tiettynä päivänä, miksi sitäkään ei voi tehdä ilman aikatauluja ja mennä ihan vaan jäätelölle joskus ei mitenkään suunnitellusti. Miksi se kakku pitää aamulla olla ? Miksei päivällä tai illalla esim päivällisen jälkeen ? Itse en ainakaan söisi edes aamulla kakkua, kun en aamulla voi makeaa syödä. Ihmiset on erilaisia ja kyllä kun töissä on tietyt ajat ja rutiinit, lapsilla on koulussa ja päivähoidossa rutiinit, miksi pitäisi olla kalenteri ja kellon ajat vielä vapaalla ? Ahdistaisi minuakin tuollaisen kanssa elää, vaikka ole nainen.

Mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa, kun eivät ollenkaan ymmärrä lukemaansa? AP on täällä monta kertaa kertonut, että hänelle kävisi mikä vain mitä mies ehdottaa, mutta kun mies ei ehdota mitään. Eikä AP ole missään kohdin antanut vaikutelmaa, että kakku pitää olla klo 8:47 tai että juuri lauantai on pakollinen jäätelöpäivä. Olen aivan varma, että AP:lle kävisi jäätelöreissu yhtä hyvin sunnuntaina tai kakku puolilta päivin tai klo 15.

Voisiko olla niin, että mies on jostain syystä henkisesti väsynyt eikä hänen kotoaan saamassa mallissa ei ole ollut mitään tapahtumia, joita olisi jotenkin järjestetty. Ehkä heillä ei ole ollut tapana viettää edes lasten nimi- ja syntymäpäiviä. Lapset on jotenkin sivuutettu. Ja kyllä, tämä on mahdollista. Jos syy on tämänkaltainen, ei tilanne parane miestä sättimällä. Miksei voi tehdä niin, että se joka haluaa järjestää, järjestää itse, eikä ala vainoamaan sitä, jolle muutenkin tilanne herättää ahdistusta. Esimerkissä, jossa mies ei syönyt jäätelöä vaikka siitä tunnetusti tykkää, ja rouva jälkikasvuineen nautti annoksensa korostuneen nokkiintuneena, sanoisin, että mies tunsi itsensä sivuutetuksi. Oli kaksi leiriä, rouva lapsineen ja mies yksin. Puolisoiden on oltava sanalla puolella. Anna sen miehesi levätä ja nauttia elämästä omalla tavallaan. Koti on se paikka, jossa on voitava olla rauhassa ilman puolison päsmäröintiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap teet itsestäsi ja kaikista tapahtumista noin helvetinmoisen numeron? Ketä tahansa normaalia miestä alkaisi ahdistaa!

Tapahtumista? Eli että lauantaina käydään perheen kesken jätskillä? Tai tiistai-iltana pelattaisiin perheen kesken seurapeliä? Tai että lasten synttäriaamuina on synttärikakku? Kertoisitko mikä sellaisessa ahdistaa normaalia miestä?

Ap

No tuo on just numeroiden tekemistä. Sinä haluat sanoa että mitä tehdään milloin ja miten, miksi perheen pitää käydä jäätelöllä tiettynä päivänä, miksi sitäkään ei voi tehdä ilman aikatauluja ja mennä ihan vaan jäätelölle joskus ei mitenkään suunnitellusti. Miksi se kakku pitää aamulla olla ? Miksei päivällä tai illalla esim päivällisen jälkeen ? Itse en ainakaan söisi edes aamulla kakkua, kun en aamulla voi makeaa syödä. Ihmiset on erilaisia ja kyllä kun töissä on tietyt ajat ja rutiinit, lapsilla on koulussa ja päivähoidossa rutiinit, miksi pitäisi olla kalenteri ja kellon ajat vielä vapaalla ? Ahdistaisi minuakin tuollaisen kanssa elää, vaikka ole nainen.

Mikä kumma ihmisiä oikein vaivaa, kun eivät ollenkaan ymmärrä lukemaansa? AP on täällä monta kertaa kertonut, että hänelle kävisi mikä vain mitä mies ehdottaa, mutta kun mies ei ehdota mitään. Eikä AP ole missään kohdin antanut vaikutelmaa, että kakku pitää olla klo 8:47 tai että juuri lauantai on pakollinen jäätelöpäivä. Olen aivan varma, että AP:lle kävisi jäätelöreissu yhtä hyvin sunnuntaina tai kakku puolilta päivin tai klo 15.

Voisiko olla niin, että mies on jostain syystä henkisesti väsynyt eikä hänen kotoaan saamassa mallissa ei ole ollut mitään tapahtumia, joita olisi jotenkin järjestetty. Ehkä heillä ei ole ollut tapana viettää edes lasten nimi- ja syntymäpäiviä. Lapset on jotenkin sivuutettu. Ja kyllä, tämä on mahdollista. Jos syy on tämänkaltainen, ei tilanne parane miestä sättimällä. Miksei voi tehdä niin, että se joka haluaa järjestää, järjestää itse, eikä ala vainoamaan sitä, jolle muutenkin tilanne herättää ahdistusta. Esimerkissä, jossa mies ei syönyt jäätelöä vaikka siitä tunnetusti tykkää, ja rouva jälkikasvuineen nautti annoksensa korostuneen nokkiintuneena, sanoisin, että mies tunsi itsensä sivuutetuksi. Oli kaksi leiriä, rouva lapsineen ja mies yksin. Puolisoiden on oltava sanalla puolella. Anna sen miehesi levätä ja nauttia elämästä omalla tavallaan. Koti on se paikka, jossa on voitava olla rauhassa ilman puolison päsmäröintiä.

Tuollainen ukko ei kaipaa muuta kuin potkun perseelle ulko-ovella. Jos aikuinen ei osaa ottaa omia lapsiaan huomioon, hän on haitaksi lasten normaalille kehitykselle. Eihän tuollainen tollukka saa itse edes eroa vireille.

Isäni oli samanlainen. Kaikki juhlat ovat markkinamiesten juttuja ja lahjoja sait jos satuit tarvitsemaan jotain isän mukaan hyödyllistä kuten sukset. Ylioppilasjuhliani ei kuulema tarvitse juhlia ja hän uhkaili lähtevänsä johonkin juhlien ajaksi. Isä veti usein jouluisin kilareita ja meni hotelliin tai oli yksin jossain huoneessa suututtuaan jostain pienestä. Äiti meillä taikoi joululahjat ja ruuat ja hoiti kaiken kodinhoidon niin arkena kuin juhlana joten kyse ei tosiaan ollut siitä että liialliset jouluvalmistelut olisivat käyneet hermoon. :D

Jokin persoonallisuushäiriöhän tuo on ja en usko että ap:n mies osaa olla juhlallisuuksien ulkopuolellekaan empaattinen ja osallistuva isä. Pienimuotoiset juhlallisuudet ja perinteet ovat mielestäni osa kulttuurikasvatusta ja saavat lapsen tuntemaan olonsa arvostetuksi. Se että isä osoittaa suoraan ettei voisi vähempää kiinnostaa on suoranaista henkistä väkivaltaa ja lapsi kyllä osaa rekisteröidä että äiti tekee asioita lapsen etenee ja haluaa ilahduttaa samalla kun isä möllöttää sohvalla. Keittiöpsykologina arvioin että tuo käy herkän miehisen egon päälle kun mies ei olekaan huomion kiintopiste vaan joku muu on valokeilassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On todella outoa, jos lasten syntymäpäivän vietto perheen kesken on isälle liikaa. 

On todella outoa, jos joulupuuron syöminen perheen kesken on isälle liikaa.

On todella outoa, miksi isä ei halua osallistua ihan tavallisiin perheen yhteisiin hetkiin.

Ja outoa on myös, miksi joku ei halua, että perheellä on yhteisiä traditioita. Ne kuitenkin vahvistavat perheen yhteenkuluvaisuutta. Se yhteenkuluvaisuus on tärkeää niinä hetkinä kun jokin väistämätön kriisi kohtaa (sairaus, kuolema), koska joku kriisi jossakin vaiheessa tulee väistämättä. 

Jäin miettimään tuota outoutta. Jos siis outoudella tarkoitetaan epänormaalia.

Sekä minun, että mieheni lapsuudenperheissä isät eivät ole syöneet muun perheen kanssa ainakaan juhlatilaisuuksissa. Tämä on meille se normaali tapa toimia. Eli erityisesti juhlissa, mutta usein muutoinkin miehet syövät salin puolella ja naisväki ja lapset keittiössä.

Viimeksi viime viikonloppuna anoppilassa lounaalla ja vanhempieni luona kahvilla. Lounaalla appiukko ja mieheni siirtyivät ruokasaliin/olkkariin syömään. Samoin kahvit mieheni joi isäni kanssa ruokasalissa.

Joskus ennen koronaa olimme viettämässä joulua anoppilassa. Miehen sisko (jonka perheessä roolit ovat ei-perinteiset) huuteli minulle, että nyt mennään me syömään olkkariin/ruokasaliin ja miehet jääköön lasten kanssa keittiöön. No mentiin, mutta hankalaahan se oli, kun juoksin sitten auttamassa lapsia keittiössä. Mies kun päätti syödä vasta seuraavassa vuorossa appiukon kanssa kaksin.

Eikä tämä edes ole mikään vitsi.

Tämä oli kyllä hyvä. Säilyttäkää nämä perinteet, koska tässä on aivan kuin historian havinaa ajalta, jolloin miehillä oli vielä tietty asema perheessä ja naisilla omat toimensa. Kiitos tästä kuvauksesta.

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisella käytöksellä otetaan tilaa itselle ja vaikutetaan muuhun perheeseen.

Minä en tykkää lapseni kakusta, minä en halua olla lasteni kanssa, minä haluan syödä joulupuuroni yksin, minä en välitä muusta kuin miltä itsestäni tuntuu ja otan huomion tällä tavalla. Minä.

Perusnarsisti. Ja todella osaavat esittää ihan toisenlaista vuosiakin ja perheen ulkopuolisille jne.