Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä
22.10.2022 |
Kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket joudun suunnittelemaan yksin ja järjestämään yksin. Tekee kyllä jonkun yksittäisen helpon asian niistä, jos käskemällä käsken ja annan tarkat ohjeet niin että ei joudu vaivaamaan päätään yhtään, esim että käy keskiviikkona ostamassa joulukuusi, pituus 230 cm, tuuhea, ja laita se ulkovarastoon sulamaan. Osallistuu juhlaan sitten ihan puolivaloilla, on paikalla mutta ei läsnä, istuu jotenkin vähän sivussa ja ei puhu oikein mitään eikä tee mitään. Vaikka lapsia vartenhan ne joulujutut on ja synttäreiden vietot. Ihan kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua siihen, että lapsi puhaltaa synttärikakkunsa kynttilät tai avaa joululahjat. Viime jouluna söi oman joulupuuronsa olohuoneen sohvalla telkkaria katsoen, minä ja lapset ruokapöydässä. Kuopuksen viime synttäreillä ei ottanut edes kakkua, vaikka tykkää paljon kakuista. Kun räjähdän lopulta tällaisesta käytöksestä, hän loukkaantuu verisesti. Erota hän ei halua ja perheen halusi perustaa, jopa enemmän kuin minä. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (1808)
Tässä ketjussa häiriköi nyt kaksi miespuolista häiriintynyttä poloista.
Ne on jääneet pienenä ilman äitinsä rintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että mies haluaisi viettää joulua/synttäreitä/lomia/arkea eritavalla. Olin ajautua itse samaan tilanteeseen, kunnes JUTTELIMME. Mies sanoi, että joulu tulee ilman viittä eri laatikkolajia, suursiivousta, ylenpalttista koristelua. Hänelle riittää jouluvalot ja kinkku. Teimme sitten sellaisen joulun ja voin sanoa, että oikeassa oli! Ja paljon pienemmällä stressillä. Eli anna miehellekin sanavaltaa ja kysy, miten haluaa tehdä niin saat hänet mukaan juttuihin.
En ymmärrä, miksi avauksesi on saanut alapeukkuja, koska juuri noinhan pitäisi tehdä, keskustella.
Minä ja puolisoni olemme viettäneet viimeiset kaksi joulua kaksin kotona (sitä ennen ulkomailla tai molemmat omien läheistensä kanssa). Minä olen halunnut laittaa jouluruokia, joten olen tehnyt sen. Siivooja on käynyt tekemässä tavallista perusteellisemman siivouksen. Minä olen halunnut jouluverhot ja joululiinoja, joten olen hankkinut ne. Puoliso osallistui omalta osaltaan järjestelemällä apunani paikat niin, että siivooja pystyi putsaamaan kaikki pinnat, sekä lämmittämällä saunan ja takan.
En itse ole koskaan viettänyt esimerkiksi Halloweenia, ja minusta olisi täysin kohtuutonta, jos puoliso sanoisi, että tänä vuonna hän haluaa järjestää Halloween-juhlat, joihin kutsutaan kavereita ja joita varten hankitaan koristeita ja ruokia jne. Tai jos hän haluaisi juhannukseksi kutsua tänne maalle sukulaisensa ja lämmittää saunan, nostaa lipun salkoon, laittaa perinteisiä juhannusruokia jne. Tottakai hän saisi tehdä niin, ja kyllä mitä jotain pientä tekisin hänen avukseen, mutta en todellakaan kokisi, että minun kuuluu tehdä.
Ei tämä asia voi olla näin vaikea käsittää.
Te voitte pariskuntana sopia keskenänne mitä lystäätte, vaikka laittaa jouluverhot ikkunaan juhannuksena.
Ymmärrätkö mikä ero on siinä, että perheessä on LAPSIA, joiden vuoksi ja iloksi tietyt asiat tulee järjestää? Riippumatta siitä onko asia toiselle tai kummallekaan vanhemmalle mieluinen.Tai sitten sun on vaikea käsittää. Se, että perheessä on LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että asiat pitäisi tehdä just tietyllä tavalla. Ei ole olemassa mitään lakia, EU-direktiiviä tai muutakaan, joka velvoittaisi järjestämään joulun, synttärit tai yhtään minkään just tietyllä tavalla. Mä olen tehnyt lapseni Jehovan todistaja -sukuun kuuluvan miehen kanssa, vaikka en itse tuohon uskontokuntaan kuulukaan. Oleellinen kysymys on, kumman mukaan lapset kasvatetaan? Mun vai mieheni? Järjestetäänkö synttärit vai ei? Vietetäänkö joulua vai ei? Meillä on toiminut oikein hyvin, että se, kumpi jotain haluaa järjestää, järjestää. Jos mä haluan jouluksi jouluverhot, voin ne ripustaa ikkunaan. Mies ei vastusta. Mutta mä en kuitenkaan voi velvoittaa miestäni osalllistumaan joulunviettoon mun haluamallani tavalla.
Jos minäkin olisin Jehovan todistaja, ei meidän lapsilla vietettäisi synttäreitä ollenkaan. Eikä joulua, Eikä juhannusta, uuttavuotta, itsenäisyyspäivää jne jne Se, että he ovat LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että heillä olisi jokin ihmisoikeus tiettyjen juhlien viettämiseen. Tunnen paljon perheitä, joissa on sekä uskonnollisia että muuten kulttuurillisia eroavaisuuksia. Tai vaikka ihan niinkin simppeli juttu kuin että toinen vanhemmista puhuu lapsilleen ruotsia (joka on tämän vanhemman äidinkieli) ja toinen suomea (joka taas on hänen äidinkielensä).
En voisi olla enempää eri mieltä.
Jos on lapsia menty hankkimaan, toimitaan silloin sen mukaan mikä on lapsille parasta. Ei lapsen syntymäpäivää voi jättää juhlimatta sen takia, että vanhempia ei kiinnosta järjestää.
Lisääntyminen on vapaaehtoista. Jos omat haluamiset ja kiinnostamiset on etusijalla, lapset voi jättää tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lapsia. Ei ole hyvä isä. Minulla oli juuri tuollainen isä. Tunsin pienenä että hän ei minua rakasta.
Mulla oli myös tuollainen isä. Kun ei ollut töissä, niin makasi sohvalla telkkarin edessä. Sillä ei ollut mitään mielenkiintoa omaa perhettä, eli meitä muita kohtaan. Välillä se söikin telkkarin edessä, kun muut söi keittiössä pöydän ääressä. Joulutkin makasi telkkarin edessä. Äitini teki aivan kaiken. Äijälle tuli kaikki valmiina. Ei tikkua ristiin laittanut. Ei edes kiitosta sanonut koskaan.
Ei edes onnitellut meitä syntymäpäivinä!!
Oli täysin passiivinen, itsekäs, välinpitämätön vapaamatkustaja. Äitini jaksoi tuota junttia kaksikymmentä vuotta, kunnes tuli mitta täyteen. (Oli meinaan äijälle kova paikka, kun vaimo ilmoitti erosta. Mutta omapa oli syynsä). Enkä itsekään välitä olla ihmisen kanssa missään tekemisissä. Jos ei aikoinaan kiinnostanut perhe-elämä eikä oma jälkikasvu, niin nyt metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että mies haluaisi viettää joulua/synttäreitä/lomia/arkea eritavalla. Olin ajautua itse samaan tilanteeseen, kunnes JUTTELIMME. Mies sanoi, että joulu tulee ilman viittä eri laatikkolajia, suursiivousta, ylenpalttista koristelua. Hänelle riittää jouluvalot ja kinkku. Teimme sitten sellaisen joulun ja voin sanoa, että oikeassa oli! Ja paljon pienemmällä stressillä. Eli anna miehellekin sanavaltaa ja kysy, miten haluaa tehdä niin saat hänet mukaan juttuihin.
En ymmärrä, miksi avauksesi on saanut alapeukkuja, koska juuri noinhan pitäisi tehdä, keskustella.
Minä ja puolisoni olemme viettäneet viimeiset kaksi joulua kaksin kotona (sitä ennen ulkomailla tai molemmat omien läheistensä kanssa). Minä olen halunnut laittaa jouluruokia, joten olen tehnyt sen. Siivooja on käynyt tekemässä tavallista perusteellisemman siivouksen. Minä olen halunnut jouluverhot ja joululiinoja, joten olen hankkinut ne. Puoliso osallistui omalta osaltaan järjestelemällä apunani paikat niin, että siivooja pystyi putsaamaan kaikki pinnat, sekä lämmittämällä saunan ja takan.
En itse ole koskaan viettänyt esimerkiksi Halloweenia, ja minusta olisi täysin kohtuutonta, jos puoliso sanoisi, että tänä vuonna hän haluaa järjestää Halloween-juhlat, joihin kutsutaan kavereita ja joita varten hankitaan koristeita ja ruokia jne. Tai jos hän haluaisi juhannukseksi kutsua tänne maalle sukulaisensa ja lämmittää saunan, nostaa lipun salkoon, laittaa perinteisiä juhannusruokia jne. Tottakai hän saisi tehdä niin, ja kyllä mitä jotain pientä tekisin hänen avukseen, mutta en todellakaan kokisi, että minun kuuluu tehdä.
Ei tämä asia voi olla näin vaikea käsittää.
Te voitte pariskuntana sopia keskenänne mitä lystäätte, vaikka laittaa jouluverhot ikkunaan juhannuksena.
Ymmärrätkö mikä ero on siinä, että perheessä on LAPSIA, joiden vuoksi ja iloksi tietyt asiat tulee järjestää? Riippumatta siitä onko asia toiselle tai kummallekaan vanhemmalle mieluinen.Tai sitten sun on vaikea käsittää. Se, että perheessä on LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että asiat pitäisi tehdä just tietyllä tavalla. Ei ole olemassa mitään lakia, EU-direktiiviä tai muutakaan, joka velvoittaisi järjestämään joulun, synttärit tai yhtään minkään just tietyllä tavalla. Mä olen tehnyt lapseni Jehovan todistaja -sukuun kuuluvan miehen kanssa, vaikka en itse tuohon uskontokuntaan kuulukaan. Oleellinen kysymys on, kumman mukaan lapset kasvatetaan? Mun vai mieheni? Järjestetäänkö synttärit vai ei? Vietetäänkö joulua vai ei? Meillä on toiminut oikein hyvin, että se, kumpi jotain haluaa järjestää, järjestää. Jos mä haluan jouluksi jouluverhot, voin ne ripustaa ikkunaan. Mies ei vastusta. Mutta mä en kuitenkaan voi velvoittaa miestäni osalllistumaan joulunviettoon mun haluamallani tavalla.
Jos minäkin olisin Jehovan todistaja, ei meidän lapsilla vietettäisi synttäreitä ollenkaan. Eikä joulua, Eikä juhannusta, uuttavuotta, itsenäisyyspäivää jne jne Se, että he ovat LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että heillä olisi jokin ihmisoikeus tiettyjen juhlien viettämiseen. Tunnen paljon perheitä, joissa on sekä uskonnollisia että muuten kulttuurillisia eroavaisuuksia. Tai vaikka ihan niinkin simppeli juttu kuin että toinen vanhemmista puhuu lapsilleen ruotsia (joka on tämän vanhemman äidinkieli) ja toinen suomea (joka taas on hänen äidinkielensä).
En voisi olla enempää eri mieltä.
Jos on lapsia menty hankkimaan, toimitaan silloin sen mukaan mikä on lapsille parasta. Ei lapsen syntymäpäivää voi jättää juhlimatta sen takia, että vanhempia ei kiinnosta järjestää.
Lisääntyminen on vapaaehtoista. Jos omat haluamiset ja kiinnostamiset on etusijalla, lapset voi jättää tekemättä.
Minusta on niin käsittämätöntä, kuinka minunkin mieheni, joka on halunnut lapsensa ja olla isä, kehtaa sanoa, että ei vaan halua tehdä asioita lastensa kanssa ja lapsilleen.
Kummasti lapset (siis nämä 16 ja 18 v) silti jaksavat pyytää. Tai nyt kun ajattelen, niin eihän 18 v enää pyydä. Surullista.
Mies sanoo, että jos sinä (siis minä) haluat tehdä noita asioita (kuten monipuolista ruokaa tai korttipeliä lasten kanssa), niin tee vaan. Häntä ei kiinnosta.
259
Jss. Tuollainen mies rikkoo lapset, kuollut isäkin olisi parempi kun tuo, joka on olemassa mutta ei yhtään välitä.
Ja toi alistamisesta jankkaaja....kasva aikuiseksi, olet vastenmielinen nysväke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein kuulee isoilta ihmisit ettei oma isä edes vaivautunut koskaan edes puhumaan silloin kun oli vielä lapsi. Isät ovat usein aika laiskoja ihmisuhteiden hoitajia. Omasta nuoruudesta muistan kun olin nuorimman vauvan kanssa vasta tullut kotiin , kävi niin että mies kertoi yllättäen kutsuneensa jonkun työn kautta tutun, minulle täysin vieraan pariskunnan illalliselle meille kotin. Olin valvonut monta yötä, hän oli matkoilla pari päivää. En edes päässyt kauppaan siitä , saatikka että olisin jotain päivällistä värkänny ja siivonnut. Edutuspäivällisiä odotti vastasynnyttäneeltä. Oli niin pihalla kaikesta aina. Saattoi alussa jopa tilata lomamatkan meille puhumatta minun kanssa. Oppi kyllä sitte hyväksi isäksi ja puolisoksi.
Olen keski-ikäinen (40+) mies jolla oli aina unelmana perhe ja isyys. Sain jo nuorena tyydytystä ja iloa pienemmän sisaruksen hoidosta, muista huolehtimisesta ja tunteiden ilmaisusta yleensäkin. Tuolla nyt se teini omassa huoneessaan touhuaa, ja olen äärettömän onnellinen että olen pystynyt olemaan läsnä ja pystymme tänä päivänäkin puhumaan kivoista sekä vaikeista asioista. Eläminen ja oleminen on helpon sujuvaa.
Pointtina ei millään lailla omaan torveen puhaltelu, vaan mielestäni olen onnekas kun olen saanut rakastaa. Se mistä ihmetyn kerta toisensa jälkeen, on monen naisen ääretön yllätys perheen perustamisen jälkeen miten mies ei osaa rakastaa, huolehtia, hoitaa asioita tai vain olla läsnä. Miten tätä ei olla havaittu vuosien suhteen aikana aiemmin? Ymmärrän että moni mies on tossukka ja perustaa perheen ympäristön, suvun, odotusten paineesta ja on sitten onneton jos tätä ei halunnut. Vielä kauheampaa tämä on sitten naiselle koska jos ei ole asiaa nähnyt/tiennyt niin miehen pelkurimaisuus on tehnyt väärän valinnan myös naisen osalta peruuttamattomasti.
En osaa tarjota patenttiratkaisua näihin mutta jos on pienikin epäilys että aviomieheksi suunniteltu paperilla unelmamies on ehkä unelma fb tyyppisenä muttei perheen toisena henkisenä vastuunkantajana ja kasvattajana, niin voisi ehkä keksiä matkalle tilanteita joissa ominaisuuksia voisi tulla esiin. Tai tilaisuus miehen kertoa/tajuta mitä haluaa. Vaikea keksiä mitään yksityiskohtaista, mutta jos suhde jo vakaalla pohjalla niin illan perumisen sairauden takia sijaan, "Hei en pysty lähtee kipeenä, pystyisitkö tulla käyttää hauvelin lenkillä ja kokkaa mulle pariksi päiväksi jotain kotiruokaa, ihan mitä vaan, päätä ite, syön mitä vaan". Tärkeetä että tässä tilanteessa ei kysy ohjeita(olettaen ettei allergioita) vaan mies tekee jonkin päätöksen ja toimii. Tai mitä vaan millä voi simuloida miten reagoi tilanteeseen. Pistää vielä lopuksi lukemaan kirjaa aikuiselle iltasaduksi niin taitaa jo arvata mistä kyse :). Ja jos asuttu yhdessä niin tietty näiden pitäisi olla rutiinia että suunnitelmat muuttuu ja prioriteetit on kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lapsia. Ei ole hyvä isä. Minulla oli juuri tuollainen isä. Tunsin pienenä että hän ei minua rakasta.
Mulla oli myös tuollainen isä. Kun ei ollut töissä, niin makasi sohvalla telkkarin edessä. Sillä ei ollut mitään mielenkiintoa omaa perhettä, eli meitä muita kohtaan. Välillä se söikin telkkarin edessä, kun muut söi keittiössä pöydän ääressä. Joulutkin makasi telkkarin edessä. Äitini teki aivan kaiken. Äijälle tuli kaikki valmiina. Ei tikkua ristiin laittanut. Ei edes kiitosta sanonut koskaan.
Ei edes onnitellut meitä syntymäpäivinä!!
Oli täysin passiivinen, itsekäs, välinpitämätön vapaamatkustaja. Äitini jaksoi tuota junttia kaksikymmentä vuotta, kunnes tuli mitta täyteen. (Oli meinaan äijälle kova paikka, kun vaimo ilmoitti erosta. Mutta omapa oli syynsä). Enkä itsekään välitä olla ihmisen kanssa missään tekemisissä. Jos ei aikoinaan kiinnostanut perhe-elämä eikä oma jälkikasvu, niin nyt metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan!
Täällä sama. En naisena halua itselleni samanlaista työleiriä kuin äidilläni oli, joten en ole perustanut omaa perhettä. Toisaalta en ole kyllä löytänyt sellaista miestäkään, jota olisi perhe-elämä kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti miehesi ei piittaa juhlista ja lomista. Yksityiskohta: kakkua hän ei ota sen vuoksi, ettei tulisi sanomista siitä, että kyllä sinulle kakku kelpaa, kun joku tuo sen eteesi.
Kuvittele sitä, että miehesi pitää jostain työläästä touhusta, esimerkiksi vaeltamisesta. Kaikkea juhlistetaan kiipeämällä Öttiäisvaaran huipulle tai ainakin kupeeseen yöpymään. Lapset kuljetetaan repussa ja isompina kädestä pitäen kävellen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta riidan välttämiseksi teet, mitä käsketään, jos siis saat yksityiskohtaiset ohjeet. Jos vaeltaminen yhtäkkiä loppuisi, sinua ei haittaisi yhtään. Toistaiseksi keskityt vain siihen, ettet kannusta miestäsi yhtään osallistumalla valmisteluihin oma-aloitteisesti.
Juhlat ja lomat ovat sinun Öttiäisvaarasi. Koeta pärjätä.
Tämä aloitus ei koske vain juhlia ja lomia vaan kaikkea perheen yhteistä. Vaikka ihan tavallista tiistai-iltaa. Jos kaikki perheen yhteinen on minun Öttiäisvaarani, niin miksi mies halusi perheen? Ja mitä mies oikein kuvittelee sen tekevän lapsille, että kaikki yhteinen on vain minun ja lasten Öttiäisvaaraa?
Ap
Miten teillä tavallinen tiistai-ilta sitten menee?
Mitä siihen kuuluu? Esim. syöttekö yhdessä vai onko mies vain omissa oloissaan koko illan?
Meillä on asia päinvastoin. Kun mies kuulee, et mulla on pari päivää vapaata yleensä ehdottaa et lähetään jollekin pidemmälle viikonlopulle vaikka Hesaan tai jonnekin muualle vaikka kylpylään. Itsekin kyllä tykkään reissata, mutta joskus haluaisi vaan huilata muutaman päivän.. Mies kyllä osallistuu kotitöihinkin, tekee usein ruuat, auttaa siivoamisessa ym. Kuunteleekin, keskustellaan mieltä painavista asioista.. Kai Hän sitten on ihan kelpo siippa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^ Äh, sori, tuohon tiistai-iltaan olikin jo vastattu. Olin liian hätäinen enkä lukenut ketjua eteenpäin. Anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen keski-ikäinen (40+) mies jolla oli aina unelmana perhe ja isyys. Sain jo nuorena tyydytystä ja iloa pienemmän sisaruksen hoidosta, muista huolehtimisesta ja tunteiden ilmaisusta yleensäkin. Tuolla nyt se teini omassa huoneessaan touhuaa, ja olen äärettömän onnellinen että olen pystynyt olemaan läsnä ja pystymme tänä päivänäkin puhumaan kivoista sekä vaikeista asioista. Eläminen ja oleminen on helpon sujuvaa.
Pointtina ei millään lailla omaan torveen puhaltelu, vaan mielestäni olen onnekas kun olen saanut rakastaa. Se mistä ihmetyn kerta toisensa jälkeen, on monen naisen ääretön yllätys perheen perustamisen jälkeen miten mies ei osaa rakastaa, huolehtia, hoitaa asioita tai vain olla läsnä. Miten tätä ei olla havaittu vuosien suhteen aikana aiemmin? Ymmärrän että moni mies on tossukka ja perustaa perheen ympäristön, suvun, odotusten paineesta ja on sitten onneton jos tätä ei halunnut. Vielä kauheampaa tämä on sitten naiselle koska jos ei ole asiaa nähnyt/tiennyt niin miehen pelkurimaisuus on tehnyt väärän valinnan myös naisen osalta peruuttamattomasti.
En osaa tarjota patenttiratkaisua näihin mutta jos on pienikin epäilys että aviomieheksi suunniteltu paperilla unelmamies on ehkä unelma fb tyyppisenä muttei perheen toisena henkisenä vastuunkantajana ja kasvattajana, niin voisi ehkä keksiä matkalle tilanteita joissa ominaisuuksia voisi tulla esiin. Tai tilaisuus miehen kertoa/tajuta mitä haluaa. Vaikea keksiä mitään yksityiskohtaista, mutta jos suhde jo vakaalla pohjalla niin illan perumisen sairauden takia sijaan, "Hei en pysty lähtee kipeenä, pystyisitkö tulla käyttää hauvelin lenkillä ja kokkaa mulle pariksi päiväksi jotain kotiruokaa, ihan mitä vaan, päätä ite, syön mitä vaan". Tärkeetä että tässä tilanteessa ei kysy ohjeita(olettaen ettei allergioita) vaan mies tekee jonkin päätöksen ja toimii. Tai mitä vaan millä voi simuloida miten reagoi tilanteeseen. Pistää vielä lopuksi lukemaan kirjaa aikuiselle iltasaduksi niin taitaa jo arvata mistä kyse :). Ja jos asuttu yhdessä niin tietty näiden pitäisi olla rutiinia että suunnitelmat muuttuu ja prioriteetit on kunnossa.
Minulle ihan oikeasti tuli yllätyksenä, että miehestäni tuli tällainen isä. Olimme vuosia yhdessä ennen lapsia, naimisissakin muutaman vuoden. Emme ole edes ihan nuoria, vaan minä olin 36 ja mies 38 kun esikoinen syntyi. Toinen sai alkunsa aika pian esikoisen jälkeen. En tiedä miten olisin ennen lapsia saanut selville mitä tapahtuu lasten myötä.
Mies oli ennen lapsia esim. tuollainen, josta kirjoitit, että tuli auttamaan minua kun sairastuin, perui joskus jopa omia töitään auttaakseen kun sairastuin. Ei juossut baareissa vaan oli aika kotikeskeinen. Arvosti perhearvoja. Oli tukena vaikeissa tilanteissa. Ei ollut mikään perässä vedettävä vaan suunnitteli meille isojakin yhteisiä asioita. Teki paljon kotitöitä, oma-aloitteisesti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on vähän samanlainen, vaikka meillä ei olekaan lapsia. Ei osallistu esimerkiksi lomien tai juhlien suunnitteluun eikä ole ikinä kartalla mistään. Ei myöskään ikinä järjestä meille mitään yhteistä, vaan kaikki jää minun harteilleni. Kieltämättä alan olla jo lopeensa kyllästynyt tähän yksipuolisen järjestelyyn, tuntuu että minä vastaan liikaa suunnittelusta ja järjestelyistä ja mies ikäänkuin tulee aina ns. valmiiseen pöytään. Auttaa ja hoitaa kyllä asioita, mutta vasta kun sanotaan mitä pitää tehdä. Asiasta keskustelu ei onnistu, vaan ottaa nokkiinsa. Jotain autismia tai narsismiako lienee?
Joo - niin varmaan joo!
Kaikkeen on nykyään vastauksena, kun sillä on se narsismi. Keksi nyt jotain muuta kuitenkin. Kaveri on vaan masentunut, ehkä johtuu susta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on vähän samanlainen, vaikka meillä ei olekaan lapsia. Ei osallistu esimerkiksi lomien tai juhlien suunnitteluun eikä ole ikinä kartalla mistään. Ei myöskään ikinä järjestä meille mitään yhteistä, vaan kaikki jää minun harteilleni. Kieltämättä alan olla jo lopeensa kyllästynyt tähän yksipuolisen järjestelyyn, tuntuu että minä vastaan liikaa suunnittelusta ja järjestelyistä ja mies ikäänkuin tulee aina ns. valmiiseen pöytään. Auttaa ja hoitaa kyllä asioita, mutta vasta kun sanotaan mitä pitää tehdä. Asiasta keskustelu ei onnistu, vaan ottaa nokkiinsa. Jotain autismia tai narsismiako lienee?
Älkää vaan tehkö lapsia. Minä hölmö hölmö ihminen luulin, että meillä olisi erilaista, kun mies pitkään niin puhui haluavansa perheen ja lapsia. Ja kaikissa asioissa (ennen lapsia) vaikutti niin perhekeskeiseltä. Minua kaduttaa. Mutta myöhäistä on katua. Ap
Lapsuuden kokemukset/ traumat voivat helposti nousta pintaan siinä vaiheessa, kun perhe on perustettu. Silloin kaikki muistot konkretisoituu.
Sinä et ole hölmö. Itsensä syyllistäminen on turhaa.
Meillä on samanlainen tilanne. Mies vetäytyi kaikesta, kun lapsi syntyi. Jonkin aikaa meni, kun selvisi, mistä se kaikki johtui.
Tuossa tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kun koittaa ymmärtää miestä ja puhua asiasta.
Riitely asiasta ei johda mihinkään. Se pahentaa tilannetta ja lisää stressiä miehelle. Paras keino on koittaa tukea häntä, jos hänen kanssaan meinaat jatkaa yhteistä taivalta.
Miksi olet vielä miehen kanssa? Miehellä on toinen ja haluaa erota. Tekee sun elämän hankalaksi jotta tekisit senkin hänen puolestaan. Haloo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lapsia. Ei ole hyvä isä. Minulla oli juuri tuollainen isä. Tunsin pienenä että hän ei minua rakasta.
Mulla oli myös tuollainen isä. Kun ei ollut töissä, niin makasi sohvalla telkkarin edessä. Sillä ei ollut mitään mielenkiintoa omaa perhettä, eli meitä muita kohtaan. Välillä se söikin telkkarin edessä, kun muut söi keittiössä pöydän ääressä. Joulutkin makasi telkkarin edessä. Äitini teki aivan kaiken. Äijälle tuli kaikki valmiina. Ei tikkua ristiin laittanut. Ei edes kiitosta sanonut koskaan.
Ei edes onnitellut meitä syntymäpäivinä!!
Oli täysin passiivinen, itsekäs, välinpitämätön vapaamatkustaja. Äitini jaksoi tuota junttia kaksikymmentä vuotta, kunnes tuli mitta täyteen. (Oli meinaan äijälle kova paikka, kun vaimo ilmoitti erosta. Mutta omapa oli syynsä). Enkä itsekään välitä olla ihmisen kanssa missään tekemisissä. Jos ei aikoinaan kiinnostanut perhe-elämä eikä oma jälkikasvu, niin nyt metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan!
Puhuit minun avioiliitosta :( 28v tuota kestin ........
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti miehesi ei piittaa juhlista ja lomista. Yksityiskohta: kakkua hän ei ota sen vuoksi, ettei tulisi sanomista siitä, että kyllä sinulle kakku kelpaa, kun joku tuo sen eteesi.
Kuvittele sitä, että miehesi pitää jostain työläästä touhusta, esimerkiksi vaeltamisesta. Kaikkea juhlistetaan kiipeämällä Öttiäisvaaran huipulle tai ainakin kupeeseen yöpymään. Lapset kuljetetaan repussa ja isompina kädestä pitäen kävellen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta riidan välttämiseksi teet, mitä käsketään, jos siis saat yksityiskohtaiset ohjeet. Jos vaeltaminen yhtäkkiä loppuisi, sinua ei haittaisi yhtään. Toistaiseksi keskityt vain siihen, ettet kannusta miestäsi yhtään osallistumalla valmisteluihin oma-aloitteisesti.
Juhlat ja lomat ovat sinun Öttiäisvaarasi. Koeta pärjätä.
Tämä aloitus ei koske vain juhlia ja lomia vaan kaikkea perheen yhteistä. Vaikka ihan tavallista tiistai-iltaa. Jos kaikki perheen yhteinen on minun Öttiäisvaarani, niin miksi mies halusi perheen? Ja mitä mies oikein kuvittelee sen tekevän lapsille, että kaikki yhteinen on vain minun ja lasten Öttiäisvaaraa?
ApAloituksessasi aiheena ovat "kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket", joten kommentoin tuossa vain niitä.
Mitä miehesi tekee tavallisina tiistai-iltoina, jos saa itse valita? Mitä hän tekee, jos sinä valitset? Mitä sinä toivoisit hänen tekevän?
Otsikkoon kirjoitin kaikki perheen yhteinen. Oletin, että ihmiset lukee otsikon.
Ap
OK. Mutta miten nuo tiistai-illat?
En tiedä mitä mies mieluiten tiistai-iltaisin tekisi, kun ei hän kerro. Jos en pyydä enkä ehdota mitään niin hän joko katsoo yksin telkkaria tai menee yksin lenkille.
Minä taas toivoisin, että välillä arki-iltaisin perheenä yhdessä vaikka pelattaisiin jotain seurapeliä tai vastaavaa. Mitä vain yhdessäoloa.
Ap
Tiedät mitä mies mieluiten tiistai-iltana tekisi, koska hän tekee sitä. Menee yksin lenkille tai katsoo yksin telkkaria. Totta kai, hän haluaa perheen - että on rutiini ja arjen pyöritys, josta hän hyötyy ja johon hän voi osallistua valintansa mukaan, jos sattuisi huvittamaan. Tärkeintä, että hänellä on vapaus pysyä etäällä, tarkkailla ja tehdä omat johtopäätöksensä. Näin käyttäytyvät koululaiset ja opiskelijat - ja aikuistetkin, koulutustilaisuuksissa, menevät takapenkkiin, eivät kuuntele, seuraa opetusta, osallistu keskusteluun - heillä on omasta mielestään oikeus vain tarkkailla. Nämä takarivin tarkkailijat ovat kyllä valinneet osallistua kulloiseenkin tilaisuuteen, mutta he eivät ole omasta mielestään valinneet osallistua siihen tilaisuuden kulusta osaltaan vastuullisena osapuolena. Ehei, joku muu on järjestänyt, joku muu on vastuussa, osallistujalle riittää että lunastaa kulloisenkin pääsylipun.
Relaa vähän.
Jotkut menee lukkoon, jos toinen vaan päsmäröi.
A ja B -tyypit. Aggressiivinen A ja pehmeä B.
Värit: punainen, keltainen - dominointi, tehdään heti.
Sininen, vihreä - mietitään rauhassa ja suunnitellaan.