Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun mies on vapaamatkustaja kaikessa perheen yhteisessä
22.10.2022 |
Kaikki synttärit, joulut ja muut juhlahetket joudun suunnittelemaan yksin ja järjestämään yksin. Tekee kyllä jonkun yksittäisen helpon asian niistä, jos käskemällä käsken ja annan tarkat ohjeet niin että ei joudu vaivaamaan päätään yhtään, esim että käy keskiviikkona ostamassa joulukuusi, pituus 230 cm, tuuhea, ja laita se ulkovarastoon sulamaan. Osallistuu juhlaan sitten ihan puolivaloilla, on paikalla mutta ei läsnä, istuu jotenkin vähän sivussa ja ei puhu oikein mitään eikä tee mitään. Vaikka lapsia vartenhan ne joulujutut on ja synttäreiden vietot. Ihan kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua siihen, että lapsi puhaltaa synttärikakkunsa kynttilät tai avaa joululahjat. Viime jouluna söi oman joulupuuronsa olohuoneen sohvalla telkkaria katsoen, minä ja lapset ruokapöydässä. Kuopuksen viime synttäreillä ei ottanut edes kakkua, vaikka tykkää paljon kakuista. Kun räjähdän lopulta tällaisesta käytöksestä, hän loukkaantuu verisesti. Erota hän ei halua ja perheen halusi perustaa, jopa enemmän kuin minä. Mitä tämä oikein on?
Kommentit (1808)
Hyvä isä välittäisi yhteisten lastenne vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei rakasta eikä välitä teistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sun miehesi ole vapaamatkustaja, vaan häntä ei kiinnosta.
Sitähän minä olen ajatellutkin. Mutta kun olen räjähtänyt siitä, että miksi ei kiinnosta perheen yhteinen ja miksi sitten perheen halusi, niin loukkaantuu verisesti. Ja väittää, että kiinnostaa. Ap
Oletko ikinä kysynyt edes mieheltäsi miten hän haluaisi lasten synttärit juhlia ? Oletko kysynyt miten hän haluaisi viettää lasten kanssa aikaa ? Tässä kun sinun vastauksia lukee, kaikki lähtee sinun aikatauluista ja mies kuin myös lapset joutuvat tekemään niin kuin sinä tahdot ja sinun valitsema ajankohtana, vain koska sinä olet päättänyt miten teidän perheessä asiat tehdään. Kuuntele muitakin ihmisiä älä sanele ja syyttele. Ja tiedätkö mitä, minun isä ei syönyt koskaan kakkua ei ikinä, kun ei tykännyt, ei jäänyt traumoja, mutta isäni opetti minut kalastamaan, purjehtimaan ja käyttämään työkaluja. Vaikka en poika ole.
Miten minusta tuntuu, että ap:n mies ei kalasta, ei purjehdi eikä myöskään käytä pahemmin työkaluja...
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa ja sitten sä paapot aikuislasta. 😆 Se on ihan oma valintasi ja olet valinnut näin.
Jos se on huomannut, ettei hänen mielipiteillään ole mitään väliä. Luovuttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan yleistä vanhemmassa sukupolvessa. Meillä sama ja äiti ja isä syntyneet 1961 ja 1962.
Äiti passaa, tekee lähes kaiken ja joskus isä kehtaa kiukutella nälästä ja jos ei ruokaa ole laitettu ajoissa.
Ap: menkää pariterapiaan. Tämä tulee sydämestä! Puhukaa ammatti-ihmisen kanssa, toistenne kanssa. Ehkä, ihan vaan ehkä teidän välinen dynamiikkanne muuttuu! Ehkä mies saa oivalluksen, ehkä keksitte uudenlaisen yhteisen tavan olla yhdessä. Ehkä. En jättäisi sitä korttia kääntämättä!
Jos ammatti-ihmisen apu ei auta, niin tiedätte ainakin, miksi eroatte. Miehellekin asia tulee selväksi. Please, niin kauan kun teillä on yksi perhe, niin yrittäkää vielä. Joskus vaikeistakin tilanteista pääsee yli ja löytyy uusi tasapaino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos se on huomannut, ettei hänen mielipiteillään ole mitään väliä. Luovuttanut.
Tämä! Av-mammoset eivät tajua, että mies on jo luovuttanut huomatessaan olevansa vain statisti vaimonsa ohjaamassa perhenäytelmässä, jossa pääosaa esittää tässä nimenomaisessa järjestyksessä siis vaimo, lapset, sukulaiset, vaimon ystävät, lemmikit ja jossain kaukana tosiaan tulee sitten ehkä mies. AP:n postauksessa kuulemme vain toisen osapuolen version, jossa kuulemme tosiaan oireet, mutta emme (tietenkään) niiden syitä. Vähän kuin lääkärissä terveyskeskuksessa - saamme lääkettä oireisiin, mutta sairaus jää hoitamatta eikä ketään edes kiinnosta mikä sairaus kyseessä. Mies on täysin vaimonsa henkisesti alistama ja lyömä. Puuhavaimon toistuvat juhlat ja milloin mikäkin projekti milloin mistäkin aiheesta ovat juuri sopiva keino tämän toteuttamiseen. Veikkaan AP:n koti ei ole henkisesti kovin miellyttävä paikka olla. Siellä ei mieli lepää ja rauhoitu vaan jatkuva stressitila (=nalkutusta?) on päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se on huomannut, ettei hänen mielipiteillään ole mitään väliä. Luovuttanut.
Tämä! Av-mammoset eivät tajua, että mies on jo luovuttanut huomatessaan olevansa vain statisti vaimonsa ohjaamassa perhenäytelmässä, jossa pääosaa esittää tässä nimenomaisessa järjestyksessä siis vaimo, lapset, sukulaiset, vaimon ystävät, lemmikit ja jossain kaukana tosiaan tulee sitten ehkä mies. AP:n postauksessa kuulemme vain toisen osapuolen version, jossa kuulemme tosiaan oireet, mutta emme (tietenkään) niiden syitä. Vähän kuin lääkärissä terveyskeskuksessa - saamme lääkettä oireisiin, mutta sairaus jää hoitamatta eikä ketään edes kiinnosta mikä sairaus kyseessä. Mies on täysin vaimonsa henkisesti alistama ja lyömä. Puuhavaimon toistuvat juhlat ja milloin mikäkin projekti milloin mistäkin aiheesta ovat juuri sopiva keino tämän toteuttamiseen. Veikkaan AP:n koti ei ole henkisesti kovin miellyttävä paikka olla. Siellä ei mieli lepää ja rauhoitu vaan jatkuva stressitila (=nalkutusta?) on päällä.
Toistuvat juhlat eli lasten synttärit ja joulu, onpa siinä miehellä kestämistä. Mikä estää miestä ottamasta eroa, kun kotona on niin kauheaa? Mitä jos tarjoaisitte veljelle apua, kun hän sellaista kaipaa? Pyydätte vaikka luoksenne asumaan ja autatte eron hakemisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se on huomannut, ettei hänen mielipiteillään ole mitään väliä. Luovuttanut.
Tämä! Av-mammoset eivät tajua, että mies on jo luovuttanut huomatessaan olevansa vain statisti vaimonsa ohjaamassa perhenäytelmässä, jossa pääosaa esittää tässä nimenomaisessa järjestyksessä siis vaimo, lapset, sukulaiset, vaimon ystävät, lemmikit ja jossain kaukana tosiaan tulee sitten ehkä mies. AP:n postauksessa kuulemme vain toisen osapuolen version, jossa kuulemme tosiaan oireet, mutta emme (tietenkään) niiden syitä. Vähän kuin lääkärissä terveyskeskuksessa - saamme lääkettä oireisiin, mutta sairaus jää hoitamatta eikä ketään edes kiinnosta mikä sairaus kyseessä. Mies on täysin vaimonsa henkisesti alistama ja lyömä. Puuhavaimon toistuvat juhlat ja milloin mikäkin projekti milloin mistäkin aiheesta ovat juuri sopiva keino tämän toteuttamiseen. Veikkaan AP:n koti ei ole henkisesti kovin miellyttävä paikka olla. Siellä ei mieli lepää ja rauhoitu vaan jatkuva stressitila (=nalkutusta?) on päällä.
Puuhavaimon toistuvat juhlat eli lasten synttärikakkua kerran vuodessa? Ja joulu kerran vuodessa. Juuuh, kuulostaa tosiaan aivan hirveältä pirttihirmupuuhavaimolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni on heti keksimässä vikaa Ap:stä. Älä piittaa niistä! Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Mulla on juuri kuvailemasi kaltainen mies. Mietin eroa todella usein ja lähdenkin tästä varmaan kun viimeisin kirjoittaa ylioppilaaksi. Sitä ennen en jaksa vaivautua. Pidän lapselle juhlat ja katson että pääsee elämässään eteenpäin ja sitten hankin asunnon itselleni ja jätän tuon mieslapsen tänne pyörimään itsekseen. En tiedä mitä sen jälkeen syö ja miten viettää joulunsa. Ei paljon kiinnostakaan.
Toivottavasti sitten löydät itsellesi miehen, jonka kanssa voitte yhdessä vaipua joulumanian valtaan ja riemusta kiljuen ripustella hörselöitä pitkin seiniä ja tanssia piirileikkiä kuusen ympäri.
Enpä usko enää yli viisikymppisenä ottavani ketään miestä saman katon alle asumaan. Enkä myöskään ole kuvailemasi kaltainen jouluhullu. Mutta toivottavasti sua helpotti tuo sun oksennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yksinhuoltajaisän lapsi ja koen jääneeni paljosta paitsi. Syntymäpäiviäni hän ei edes muistanut. Kerrankin isosiskon tuodessa lahjan, isä vasta havahtui, että mulla on synttärit ja antoi kympin. Se oli markka-aikaa. Ei puhettakaan mistään kaverisynttäreistä tms. Siskoni siis asui jo silloin poissa kotoa. Joulut oli ankeita. Kuusi meillä oli aina ja kaupan laatikot, kinkku ja perunoita. Lahjat oli jokin halpislelu lähikaupasta ja suklaarasia. Itselleen isä hankki viinapullon, kuinkas muutenkaan. Onneksi mulla oli tosiaan isosisko, joka huolehti, että mulla oli edes vaatteita. Käytin pitkälle teini-ikään varhaisteininä hankittuja vaatteita, jotka oli auttamattomasti liian pieniä. Se oli noloa. Siskolla ei tietenkään liikoja rahoja ollut, että olisi voinut mulle kaikkea hankkia.
Jotenkin sitä tunsi itsensä näkymättömäksi ja arvottomaksi, sekä koulussa, että kotona. Kadehdin kavereita, joilla oli perhe, juhlia, hienoja harrastuksia ja matkoja. Kerran pääsin kaverin ja kaverin äidin kanssa kaupungille shoppailemaan. Mulla ei ollut rahaa, koska isän mielestä en mitään tarvinnut. En ollut niinkään kateellinen siitä, mitä kaverini sai, mutta kadehdin sitä äidin ja lapsen suhdetta, kun he rupattelivat päivän sattumuksista ja vertailivat vaatteita ja niin edelleen. Mulla oli kotona mykkä ja murahteleva isä.
Olen isän kanssa hyvissä, joskin etäisissä väleissä. Kai hän parhaansa teki, vaikka se ei paljon ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että mies haluaisi viettää joulua/synttäreitä/lomia/arkea eritavalla. Olin ajautua itse samaan tilanteeseen, kunnes JUTTELIMME. Mies sanoi, että joulu tulee ilman viittä eri laatikkolajia, suursiivousta, ylenpalttista koristelua. Hänelle riittää jouluvalot ja kinkku. Teimme sitten sellaisen joulun ja voin sanoa, että oikeassa oli! Ja paljon pienemmällä stressillä. Eli anna miehellekin sanavaltaa ja kysy, miten haluaa tehdä niin saat hänet mukaan juttuihin.
En ymmärrä, miksi avauksesi on saanut alapeukkuja, koska juuri noinhan pitäisi tehdä, keskustella.
Minä ja puolisoni olemme viettäneet viimeiset kaksi joulua kaksin kotona (sitä ennen ulkomailla tai molemmat omien läheistensä kanssa). Minä olen halunnut laittaa jouluruokia, joten olen tehnyt sen. Siivooja on käynyt tekemässä tavallista perusteellisemman siivouksen. Minä olen halunnut jouluverhot ja joululiinoja, joten olen hankkinut ne. Puoliso osallistui omalta osaltaan järjestelemällä apunani paikat niin, että siivooja pystyi putsaamaan kaikki pinnat, sekä lämmittämällä saunan ja takan.
En itse ole koskaan viettänyt esimerkiksi Halloweenia, ja minusta olisi täysin kohtuutonta, jos puoliso sanoisi, että tänä vuonna hän haluaa järjestää Halloween-juhlat, joihin kutsutaan kavereita ja joita varten hankitaan koristeita ja ruokia jne. Tai jos hän haluaisi juhannukseksi kutsua tänne maalle sukulaisensa ja lämmittää saunan, nostaa lipun salkoon, laittaa perinteisiä juhannusruokia jne. Tottakai hän saisi tehdä niin, ja kyllä mitä jotain pientä tekisin hänen avukseen, mutta en todellakaan kokisi, että minun kuuluu tehdä.
Ei tämä asia voi olla näin vaikea käsittää.
Te voitte pariskuntana sopia keskenänne mitä lystäätte, vaikka laittaa jouluverhot ikkunaan juhannuksena.
Ymmärrätkö mikä ero on siinä, että perheessä on LAPSIA, joiden vuoksi ja iloksi tietyt asiat tulee järjestää? Riippumatta siitä onko asia toiselle tai kummallekaan vanhemmalle mieluinen.Tai sitten sun on vaikea käsittää. Se, että perheessä on LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että asiat pitäisi tehdä just tietyllä tavalla. Ei ole olemassa mitään lakia, EU-direktiiviä tai muutakaan, joka velvoittaisi järjestämään joulun, synttärit tai yhtään minkään just tietyllä tavalla. Mä olen tehnyt lapseni Jehovan todistaja -sukuun kuuluvan miehen kanssa, vaikka en itse tuohon uskontokuntaan kuulukaan. Oleellinen kysymys on, kumman mukaan lapset kasvatetaan? Mun vai mieheni? Järjestetäänkö synttärit vai ei? Vietetäänkö joulua vai ei? Meillä on toiminut oikein hyvin, että se, kumpi jotain haluaa järjestää, järjestää. Jos mä haluan jouluksi jouluverhot, voin ne ripustaa ikkunaan. Mies ei vastusta. Mutta mä en kuitenkaan voi velvoittaa miestäni osalllistumaan joulunviettoon mun haluamallani tavalla.
Jos minäkin olisin Jehovan todistaja, ei meidän lapsilla vietettäisi synttäreitä ollenkaan. Eikä joulua, Eikä juhannusta, uuttavuotta, itsenäisyyspäivää jne jne Se, että he ovat LAPSIA, ei suinkaan tarkoita, että heillä olisi jokin ihmisoikeus tiettyjen juhlien viettämiseen. Tunnen paljon perheitä, joissa on sekä uskonnollisia että muuten kulttuurillisia eroavaisuuksia. Tai vaikka ihan niinkin simppeli juttu kuin että toinen vanhemmista puhuu lapsilleen ruotsia (joka on tämän vanhemman äidinkieli) ja toinen suomea (joka taas on hänen äidinkielensä).
"Meillä on toiminut oikein hyvin, että se, kumpi jotain haluaa järjestää, järjestää"
Kuka järjestää jos lapset toivovat jotain juttua? Synttärien viettoa? Joulun laittamista? Vai sanotaanko "sori, äitiä ja iskää ei nyt kumpaakaan kiinnosta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni on heti keksimässä vikaa Ap:stä. Älä piittaa niistä! Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Mulla on juuri kuvailemasi kaltainen mies. Mietin eroa todella usein ja lähdenkin tästä varmaan kun viimeisin kirjoittaa ylioppilaaksi. Sitä ennen en jaksa vaivautua. Pidän lapselle juhlat ja katson että pääsee elämässään eteenpäin ja sitten hankin asunnon itselleni ja jätän tuon mieslapsen tänne pyörimään itsekseen. En tiedä mitä sen jälkeen syö ja miten viettää joulunsa. Ei paljon kiinnostakaan.
Toivottavasti sitten löydät itsellesi miehen, jonka kanssa voitte yhdessä vaipua joulumanian valtaan ja riemusta kiljuen ripustella hörselöitä pitkin seiniä ja tanssia piirileikkiä kuusen ympäri.
Ja toivottavasti kerrot miehellesi vaikka heti suunitelmasi niin hän kerkeää lähteä ennen sitä, kun käytät häntä nyt vain rahallisesti hyväksesi.
Kaikki ei katsos elä kaltaisessasi maailmassa. Minun maailmassani tienaan itse rahani ja tienaan enemmän kuin mieheni. Mutta sorry jos sulla siellä Kontulan räkälässä on noin kurjaa ja rajoittunut käsityskyky työelämästä, että mies muka aina on naisen elättäjä.
Ap, miehesi on itsekäs vätys eikä tule tuosta muuttumaan miksikään. Siirry elämässäsi eteen päin. Minulla oli myös tuollainen vapaamatkustajamies mutta onneksi on nykysin sekä ex että vainaa.
Käy sääliksi lapsia. Ei ole hyvä isä. Minulla oli juuri tuollainen isä. Tunsin pienenä että hän ei minua rakasta.
Piti oikein katsoa, olinko itse kirjoittanut ap:n aloituksen joskus aiemmin. Niin tutulta siis kuulosti.
Meidänkin perheessä asuu sivuroolissa oleva isä. Minua ihan surettaa, kuinka paljon mies on tuossa menettänyt. Minä ja lapset olemme viettäneet mukavaa perhe-elämää. Isä on viettänyt omaa elämäänsä siinä sivussa. Nyt kun lapset ovat jo isoja (16 ja 18 v), niin oikein huomaa, että kyllä kannatti tehdä heidän kanssaan se "kunnollinen" lapsuus. Siis on kokattu ja syöty yhdessä, vietetty joulua ja synttäreitä, pelattu pelejä ja juteltu. Nyt erityisesti lapsetkin kertovat, kuinka tuota ovat arvostaneet ja haluavat jatkaa monia perinteitä. Ja meilläkin ne perinteet on tosi simppeleitä, ei mitään hampaat irvessä hiki päässä väännettyjä.
Nyt juuri pojat lähtivat saunaan keskeneään. Sitä ennen söimme iltapalaksi sushia ja juttelimme. Teimme nettitestejä ja nauroimme. Isä syö annoksensa myöhemmin, katsoo Netflixiä takkahuoneessa. Ei tehnyt vielä mieli syödä. Taaskaan. Ei myöskään tehnyt mieli syödä meidän kanssa aamulla tai lounaalla. Tänäänkään. Kai meillä on huonot jutut.
Vierailija kirjoitti:
Käy sääliksi lapsia. Ei ole hyvä isä. Minulla oli juuri tuollainen isä. Tunsin pienenä että hän ei minua rakasta.
Vai vaimonsa henkisesti alistama isä? Kun mikään ei ole hyvin tai tarpeeksi hyvin tehty tai niin kuin vaimo olisi sen tahtonut tehdä? Toivottavasti tunnistatte tästä itsenne av-mammoset....
Minunkin teini-ikäiset lapset muistelevat lämmöllä lapsuuden jouluja ja synttäreitä, nyt 19- ja 16-vuotiaina. Aina en ehkä ole ollut paras versio itsestäni vanhempana ja olen mennyt siitä missä aita on matalin, mutta aina on jotenkin synttärit järjestetty jaksamisen mukaan.
Mielestäni ihmiselämään kuuluu juhla, siinä missä arkikin.
Ilmankos miehet ei halua erota, vaikka kuinka huonosti menee parisuhde tai perhe-elämä. Onhan se helppoa ulkoistaa kaikki organisoiminen omalle puolisolle ja itse elää vapaamatkustajana. En yhtään ihmettele, että moni nainen tulee onnellisemmaksi eron myötä, vaikka jää yksin lasten kanssa ja taloustilanne heikentyy. Onhan siinä yksi "lapsi" vähemmän, kun se mies ei enää roiku siinä passiivisena epäaloitteellisena laiskurina.
Toisten virheistä kannattaa oppia sen verran, että ei kannata koskaan ikinä lisääntyä miehen kanssa, jos itsellä ei ole yhtä vahvoja lapsihaaveita.
Sinulle ap sen verran, että luulen ettet voi asialle yhtään mitään, kun miehestä ei ole edes keskustelemaan asiasta, vaan loukkaantuu kuin pieni lapsi.
Jos olet vähänkin miettinyt eroa, niin ala työstämään sitä prosessia mielessäsi. On sitten helpompi tehdä eropäätös, kun tulee se viimeinen niitti.