Lue keskustelun säännöt.
Oliko vanhempasi traumatisoiva KASVATTAJA? En nyt siis tarkoita alkoholisti tms.
20.10.2022 |
Vaan nimenomaan että hän oli ns kunnon jengiä, mutta vain hirveä sinua kohtaan?
Mun äiti oli hirveä kasvattaja, aiheutti traumoja nimenomaan kasvattajan roolissaan. Aina syytti, vertaili, haukkui ja lyttäsi itsetuntoni täysin. Jo niin pienestä, että koen, että en pysty parantumaan niistä. Koska en tiedä, miltä tuntuisi vahvana ja ilman noita vaurioita.
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ootko siellä terapiassa puhunut siitä miltä sinusta tuntuu? Vai keskittynyt äitisi ruotimiseen? Näin keittiöpsykologina kuulostaa, että sinulla voisi olla persoonallisuushäiriö, eikä sitä päästä hoitamaan, jos sitä ei ole diagnosoitu ja keskitytty vain traumaasi.
Enhän mä edes ole pystynyt puhumaan siitä, miltä tuollainenkin syyttäminen tuntui, että en olisi ystäväni tukena, jos suutun hänelle, kun hän satuttaa minua, aikaisemmin. Sehän oli mun vikaaani. Mun kamaluuttani henkilönä. Etten ajatellut olla tukena ja että en tosiaan sitten ollut.
Siis noin uskoin jokaisen uskovan. Mitä sitä terapeutin kanssa hoitamaan (jos terapeutti ei itse tuo esille, että EI SE OLE NOIN. Ja saa ensin mua kykenemään tuota asiaa edes kertomaan. Koska se, miten päin mä sen koin, ei ole sanoitettu ikinä missään. Mulle on AINA opetettu, että toisilla on syy ja et ansaitse ystäviä, jos suutut kun joku satuttaa, koska sillä on se syy.
Pahinta tuossa on se, että joo, on totta, että näillä ihmisillä on takuulla ollut jokin syy minun satuttamiseeni. Miksi ihmeessä vain minun olisi pitänyt hanskata sen hoito heti vauvasta ja olla näille ihmisille vieläpä tukena? Ja samalla menettää heidät, jotka olisivat olleet aidosti hyviä minulle koska aika ei vain riitä kaikkeen tai jos heidän kanssaan tuli jotain erimielisyyttä, niin sekin erotti minut heistä, koska heillä oli syy ja et voi olettaa heidän välittävän sinusta ja niin edelleen....
Ap
Meneepä dramaattiseksi taas.
Jps menet aina terapiaan sinisessä puserossa, terapeutti ei voi tietää, että oikeasti aina muulloin pukeudut punaiseen.
Eikö tosiaan? Terapeutti ei ajattele, että minulla on kotona vaatekaappi, jossa on muita vaatteita, ja ne voivat olla aivan minkä värisiä tahansa, ja pidän niitä myös?
Ap
Se terapeutti ei todellakaan tiedä, ovatko kaikki vaatteesi sinisiä, onko suurin osa keltaisia, paljon erivärisiä tai ihan mitä tahansa. Hän tietää vain sen mitä sinä hänelle näytät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millainen sun persoona on? Millainen ihminen olet?
Mielestäni olen iloinen, suht huoleton, lapsellinen, innostuva, herkkä, luonnonlapsimainen, muista mieluiten hyvää uskova, muiden virheet parhain päin heidän edukseen uskova ym. kunhan saan itse pitää puoliani ja asettaa rajoja. En ole saanut.
Ap
No millainen olet nyt, kun et saanut?
No en hahmota, että syy ihmisten vihastumiseen, vihaiseen käytökseen, minun loukkaamiseeni yms. on useimmiten heissä itsessään.
Tämän takia joudun olemaan ylivarovainen, en oma itseni, ettei kukaan vain suutu. Voihan joku tietysti suuttua, vaikken ole oma itseni, mutta se ei mene minussa niin syvälle, koska he suuttuvat silloin hahmolle, joka en ole se sisin, eikä minä oikeasti.
Jos näen jonkun paheksuvan minua, niin sen sijaan, että ajattelisin, että voi, miksi hänellä on noin pahat ennakkoluulot ja katso, saisiko niitä avarrettua käperryn itseeni kuin siili ja olen vieläpä loukkaantunut siitä, että hän näkee mionut väärin jne.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ootko siellä terapiassa puhunut siitä miltä sinusta tuntuu? Vai keskittynyt äitisi ruotimiseen? Näin keittiöpsykologina kuulostaa, että sinulla voisi olla persoonallisuushäiriö, eikä sitä päästä hoitamaan, jos sitä ei ole diagnosoitu ja keskitytty vain traumaasi.
Enhän mä edes ole pystynyt puhumaan siitä, miltä tuollainenkin syyttäminen tuntui, että en olisi ystäväni tukena, jos suutun hänelle, kun hän satuttaa minua, aikaisemmin. Sehän oli mun vikaaani. Mun kamaluuttani henkilönä. Etten ajatellut olla tukena ja että en tosiaan sitten ollut.
Siis noin uskoin jokaisen uskovan. Mitä sitä terapeutin kanssa hoitamaan (jos terapeutti ei itse tuo esille, että EI SE OLE NOIN. Ja saa ensin mua kykenemään tuota asiaa edes kertomaan. Koska se, miten päin mä sen koin, ei ole sanoitettu ikinä missään. Mulle on AINA opetettu, että toisilla on syy ja et ansaitse ystäviä, jos suutut kun joku satuttaa, koska sillä on se syy.
Pahinta tuossa on se, että joo, on totta, että näillä ihmisillä on takuulla ollut jokin syy minun satuttamiseeni. Miksi ihmeessä vain minun olisi pitänyt hanskata sen hoito heti vauvasta ja olla näille ihmisille vieläpä tukena? Ja samalla menettää heidät, jotka olisivat olleet aidosti hyviä minulle koska aika ei vain riitä kaikkeen tai jos heidän kanssaan tuli jotain erimielisyyttä, niin sekin erotti minut heistä, koska heillä oli syy ja et voi olettaa heidän välittävän sinusta ja niin edelleen....
Ap
Meneepä dramaattiseksi taas.
Jps menet aina terapiaan sinisessä puserossa, terapeutti ei voi tietää, että oikeasti aina muulloin pukeudut punaiseen.
Eikö tosiaan? Terapeutti ei ajattele, että minulla on kotona vaatekaappi, jossa on muita vaatteita, ja ne voivat olla aivan minkä värisiä tahansa, ja pidän niitä myös?
Ap
Se terapeutti ei todellakaan tiedä, ovatko kaikki vaatteesi sinisiä, onko suurin osa keltaisia, paljon erivärisiä tai ihan mitä tahansa. Hän tietää vain sen mitä sinä hänelle näytät.
Niinpä pystyn minäkin näyttämään vain sellaista, minkä olen itse löytänyt sieltä vaatekaapista. Minä kun kuvittelin, että sinne terapiaan mennään ikään kuin aukaisemaan se vaatekaappi. Mutta jos terapeutti ei osaa sinne sisälle katsella, niin ei sitten varmaan kannata maksaa heille yhtään mistään?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millainen sun persoona on? Millainen ihminen olet?
Mielestäni olen iloinen, suht huoleton, lapsellinen, innostuva, herkkä, luonnonlapsimainen, muista mieluiten hyvää uskova, muiden virheet parhain päin heidän edukseen uskova ym. kunhan saan itse pitää puoliani ja asettaa rajoja. En ole saanut.
Ap
No millainen olet nyt, kun et saanut?
No en hahmota, että syy ihmisten vihastumiseen, vihaiseen käytökseen, minun loukkaamiseeni yms. on useimmiten heissä itsessään.
Tämän takia joudun olemaan ylivarovainen, en oma itseni, ettei kukaan vain suutu. Voihan joku tietysti suuttua, vaikken ole oma itseni, mutta se ei mene minussa niin syvälle, koska he suuttuvat silloin hahmolle, joka en ole se sisin, eikä minä oikeasti.
Jos näen jonkun paheksuvan minua, niin sen sijaan, että ajattelisin, että voi, miksi hänellä on noin pahat ennakkoluulot ja katso, saisiko niitä avarrettua käperryn itseeni kuin siili ja olen vieläpä loukkaantunut siitä, että hän näkee mionut väärin jne.
Ap
Miten sinä itse diagnosoisit tuon?
Oletko "oma itsesi" kenenkään kanssa?
Siis oletko tällä hetkellä terapiassa? Mikä suuntaus on/oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös elänyt muutenkin "väärin" eli en ole kysynyt itseltäni tukeeko jokin valinta omaa hyvinvointiani vaiko ei. Äitini oli aina niin ankarasti sellaisia valintoja vastaan.
Ja siis pahin ilmentymä tästä oli omien lasten hankinta. Minulla ei ole yhtään voimia antaa heille yhtään mitään, eikä edes juuri kiinnostusta ja siis totta kai se on heidän kannaltaan sitten pahin asia, että heidät sitten maailmaan saatoin. Elleivät selviydy siitä huolimatta. Minä itsekin voisin niin paljon paremmin, jos ei tarvitsisi murehtia sitä, että selviytyvätkö he, kun en jaksa olla äiti. Jolain lailla lasten saaminen on toki todistanut joitain juttuja äitiydestä, joista en voisi sanoa juuta enkä jaata ilman omaa kokemusta äitiydestä (asuin lasten kanssa ekat 10 vuotta), ja nyt voin, mutta se ei tietenkään heitä auta mitenkään.
Ap
Oletko koskaan kysynyt suoraan terapeutilta, voisitko olla narsisti. Kehotan kysymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, millainen sun persoona on? Millainen ihminen olet?
Mielestäni olen iloinen, suht huoleton, lapsellinen, innostuva, herkkä, luonnonlapsimainen, muista mieluiten hyvää uskova, muiden virheet parhain päin heidän edukseen uskova ym. kunhan saan itse pitää puoliani ja asettaa rajoja. En ole saanut.
Ap
No millainen olet nyt, kun et saanut?
No en hahmota, että syy ihmisten vihastumiseen, vihaiseen käytökseen, minun loukkaamiseeni yms. on useimmiten heissä itsessään.
Tämän takia joudun olemaan ylivarovainen, en oma itseni, ettei kukaan vain suutu. Voihan joku tietysti suuttua, vaikken ole oma itseni, mutta se ei mene minussa niin syvälle, koska he suuttuvat silloin hahmolle, joka en ole se sisin, eikä minä oikeasti.
Jos näen jonkun paheksuvan minua, niin sen sijaan, että ajattelisin, että voi, miksi hänellä on noin pahat ennakkoluulot ja katso, saisiko niitä avarrettua käperryn itseeni kuin siili ja olen vieläpä loukkaantunut siitä, että hän näkee mionut väärin jne.
Ap
Miten sinä itse diagnosoisit tuon?
Oletko "oma itsesi" kenenkään kanssa?
No, mä en ole silleen vapautunut (näistä lapsuuden taakoista ja traumoista) koskaan. Ainoa, mitä muistan on se, millainen olin lapsena, olin silloin lähiten oma itseni, mitä olen koskaan ollut, mutta silloin vielä niin pienen elämänkokemuksen omaava ja myös jo äitini henkisten vaurioiden vahingoittama, että olisin tarvinnut paljon tukea päästäkseni eroon hänestä ja siitä, minkälaisena hän esitti minulle itseni. Enkä saanut.
Lapsena olin jokatapauksessa sellainen iloinen ja rakastin nauramista ja huumoria ja uskalsin olla myös rohkeakin, jos halusin jotain. en miettinyt, mitä muut minusta ajattelevat, miksi olisin miettinyt, en itse koskaan ajatellut toisista mitään erityisesti. Ja ymmärsin, että jokainen nyt toimii toisinaan väärin. Mutta jos siitä ei tulla sanomaan ja vaatimaan oikeutta, annetaan olla, Jos joku sanoo, että satutit tuolla minua, pitää muuttaa käytöstään. jne
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko tällä hetkellä terapiassa? Mikä suuntaus on/oli?
En ole. Pisin terapiani (6v) oli kognitiivinen ja se auttoi ongelmien aiheuttamiin ongelmiin.
Kävin myös terapiassa, jossa terapeutti oli erikoistunut narsistien uhreihin. Se auttoi seuraavaksi eniten, mutta edelleen on juttuja kuin täitä tervassa. Ja osa edelleen sanoittamattomia, näkymättömiä, sanallistamattomia. Opetettu minulle niin pienestä alkaen, ettei ole ollut silloin omaa ajattelua (sanallista ainakaan) vielä.
Ap
Narsisti jää jumiin lapsiuteen. Sen tunne-elämän kehitys on pysähtynyt lapsuuteen. Koet oman itsesi lapseksi edelleen, etkä pysty rakastamaan omia lapsiasi tai pitämään heistä huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt suoraan terapeutilta, voisitko olla narsisti. Kehotan kysymään.
Sulla on vähän virheellinen kuva narsisteista, jos luulet minua sellaiseksi! Monilla on. Heistä esim. loukkaava käytös on narsismia, vaikka ei se ole. Se voi myös olla uhrin puolustautumista ym. Narsismiin liittyy käytännössä aina muiden omaan valtaansa asettelu, samalla manipulointi ja kaasuvalotus, uhrin pitäminen otteessaan, uhrin vapauden riisto ym. ja minä en toimi siten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko tällä hetkellä terapiassa? Mikä suuntaus on/oli?
En ole. Pisin terapiani (6v) oli kognitiivinen ja se auttoi ongelmien aiheuttamiin ongelmiin.
Kävin myös terapiassa, jossa terapeutti oli erikoistunut narsistien uhreihin. Se auttoi seuraavaksi eniten, mutta edelleen on juttuja kuin täitä tervassa. Ja osa edelleen sanoittamattomia, näkymättömiä, sanallistamattomia. Opetettu minulle niin pienestä alkaen, ettei ole ollut silloin omaa ajattelua (sanallista ainakaan) vielä.
Ap
Niin. Siellä hoidettiin sun narsistin uhrina oloa, muttei sinun omaa narsismiasi. Narsistin lapsista tulee joko narsisteja tai ylikilttejä läheisriippuvaisia etkä sinä satavarmuudella ole tuo jälkimmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loukkaava käytös tai raivoaminen EI ole narsismia! Uhri käyttäytyy niin, koska ei tule kuulluksi tavallisen puheen avulla. Jos henkilöä ei kuunnella, niin huutaminen ei edes ole luonnehdittavissa loukkaavaksi käytökseksi. Se on narsistin asettama määre, jolla yrittää vaientaa uhrin, ettei kontrolliote petä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt suoraan terapeutilta, voisitko olla narsisti. Kehotan kysymään.
Sulla on vähän virheellinen kuva narsisteista, jos luulet minua sellaiseksi! Monilla on. Heistä esim. loukkaava käytös on narsismia, vaikka ei se ole. Se voi myös olla uhrin puolustautumista ym. Narsismiin liittyy käytännössä aina muiden omaan valtaansa asettelu, samalla manipulointi ja kaasuvalotus, uhrin pitäminen otteessaan, uhrin vapauden riisto ym. ja minä en toimi siten.
Ap
Kuule, ei maksa vaivaa kysyä. Olen itsekin kysynyt. Mutta siinäpä se ero on. Normaali narsistin uhri pelkää itsekin olevansa narsisti kun taas narsisti itse ei näe itsessään mitään vikaa, vain suuren uhrin.
Vierailija kirjoitti:
Isäni. Hän oli ja on kaikkien mielestä mukava ja auttavainen ja rento tyyppi. Niin kuin onkin. Mutta vanhempi hän ei osaa olla. Hän ei ymmärrä lapsia, eikä hän ymmärrä teini-ikää, eikä nuorta aikuisuutta. Hänen mielestään jos jotain osaa ekalla kerralla, sitä ei tule osaamaan koskaan ja yrittäminen on turhaa. Hänen mielestään lapsikin on vastuussa omasta käytöksestään, myös siitä millaisen suhteen luo hänen uuteen puolisoonsa. Hän ei liity siihen mielestään mitenkään.
Hän ei ymmärrä menneisyyden vaikutusta ihmisen persoonaan, ei omalla kohdallaan eikä muiden. Hän on suoraan sanonut, että olisi voinut hyvin elää lapsettomanakin, mutta äitini halusi adoptoida. Että näin.
"Parhaimpia" hetkiä isän kanssa on olleet tilanteet, joissa hän on sanonut seuraavaa:
- Mikä järki tässä on, ei se onnistunut edellisellä kerrallakaan (kouluun haku)
- kaikilla ei ole lukupäätä (kun en päässyt mihinkään kouluun peruskoulun jälkeen)
- naureskelua ja "enpä tiedä" oli vastaus, kun olin mennyt iltalukioon ja hämmästykseni pärjännyt ihan normaalisti ja kysyin, pidetäänkö minullekin sitten yo-juhlat
- mitä sinä sillä teet?? (kun kysyin, saisinko minäkin ajokortin kun kaverit ympärillä sitä vuoron perään suoritti, ja minulle asiasta ei oltu edes puhuttu koskaan)
- älä välitä (jokaiseen hetkeen ja kertaan ja tapahtumaan, mitä alkoholistiäitini keksi järjestää ja sanoa minulle)
- älä sitten pilaa tätäkin suhdetta (kun tapasin tulevan aviomieheni. Exäni oli vuosi aikaisemmin pettänyt ja jättänyt)
Ylläolevat on sellaisia, että niitä on vaikea selittää toisille. Pitäisi pohjustaa koko tarina, ja sitten vielä vakuuttaa että niin kiva ihminen on puhunut tuollaisia. Itselleni ne on olleet todella murskaavia hetkiä, kun olisin kaivannut ja eritoten ansainnut tukea ja kannustusta elämässäni.
Ymmärrän tunteesi hyvin. Omat vanhempani eivät olleet ihan noin pahoja. Mutta mihinkään ei kannustettu, muut olivat aina parempia, nöyristellä piti etenkin miehille. Minusta yritettiin kasvattaa palvelijaa miehelle. Meni kauan ennen kuin sain koottua itsevarmuutta niin paljon että uskalsin sanoa ei esim. jos toinen halusi seksiä ja minä en.
Tällaisia tarinoita on varmaan tuhansia,jossa vanhemmat ovat mitätöineet lapsensa. Olen ottanut opikseni ja omia lapsia kehun ja kannustan aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt suoraan terapeutilta, voisitko olla narsisti. Kehotan kysymään.
Sulla on vähän virheellinen kuva narsisteista, jos luulet minua sellaiseksi! Monilla on. Heistä esim. loukkaava käytös on narsismia, vaikka ei se ole. Se voi myös olla uhrin puolustautumista ym. Narsismiin liittyy käytännössä aina muiden omaan valtaansa asettelu, samalla manipulointi ja kaasuvalotus, uhrin pitäminen otteessaan, uhrin vapauden riisto ym. ja minä en toimi siten.
Ap
Kuule, ei maksa vaivaa kysyä. Olen itsekin kysynyt. Mutta siinäpä se ero on. Normaali narsistin uhri pelkää itsekin olevansa narsisti kun taas narsisti itse ei näe itsessään mitään vikaa, vain suuren uhrin.
Huomaatteko, että henkilö ei ihan vakaalta vaikuta? Yrittää väittää muita tässä narsistiksi ja todistelee kovasti meille aivan tuntemattomille, ettei ole mikään narsisti. En siis tällä väitä, että olisikaan. Kiinnitän vain huomiota hänen yritykseensä sanoa minun olevan.
Vakuuttaisiko sinut tosiaan, jos kirjoittaisin tänne, että "joo, mä kysyin terapeutiltani, olenko kenties narsisti, ja hän sanoi, etten ole"? En usko sinun siitä piittavan sekuntiakaan, sen vuoksi en vastannut kysymykseesi. Mitä todistusarvoa vastauksellani sinulle olisi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kasvattaa niillä eväillä mitä itse on saanut. Toiset onnistuu rikkomaan niitä opittuja käyttäytymiskaavoja eikä siirrä niitä uudelle sukupolvelle oman lapsen kautta, toisilla siinä on enemmän haasteita.
Katkeruuteen ei kannata jäädä kiinni.
Seli seli, kyse on siitä, kuunteleeko tällainen henkilö toisia (satuttamaansa lastaan), vaiko ei. Kyse on itsekkyydestä j itsekeskeisyydestä. Ei siitä, onko taitava vanhempi tai osaava kasvattaja.
Ap
Jätä se sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kysynyt suoraan terapeutilta, voisitko olla narsisti. Kehotan kysymään.
Sulla on vähän virheellinen kuva narsisteista, jos luulet minua sellaiseksi! Monilla on. Heistä esim. loukkaava käytös on narsismia, vaikka ei se ole. Se voi myös olla uhrin puolustautumista ym. Narsismiin liittyy käytännössä aina muiden omaan valtaansa asettelu, samalla manipulointi ja kaasuvalotus, uhrin pitäminen otteessaan, uhrin vapauden riisto ym. ja minä en toimi siten.
Ap
Kuule, ei maksa vaivaa kysyä. Olen itsekin kysynyt. Mutta siinäpä se ero on. Normaali narsistin uhri pelkää itsekin olevansa narsisti kun taas narsisti itse ei näe itsessään mitään vikaa, vain suuren uhrin.
Huomaatteko, että henkilö ei ihan vakaalta vaikuta? Yrittää väittää muita tässä narsistiksi ja todistelee kovasti meille aivan tuntemattomille, ettei ole mikään narsisti. En siis tällä väitä, että olisikaan. Kiinnitän vain huomiota hänen yritykseensä sanoa minun olevan.
Vakuuttaisiko sinut tosiaan, jos kirjoittaisin tänne, että "joo, mä kysyin terapeutiltani, olenko kenties narsisti, ja hän sanoi, etten ole"? En usko sinun siitä piittavan sekuntiakaan, sen vuoksi en vastannut kysymykseesi. Mitä todistusarvoa vastauksellani sinulle olisi?
Ap
Ei sinun tarvitse todistella mulle mitään. Vuosia sitten olen yrittänyt auttaa ja tukea sinua paljonkin. En keksi mitään muuta selitystä käytöksellesi kuin narsismin. Ammattilainen en väitä olevani.
Eikö tosiaan? Terapeutti ei ajattele, että minulla on kotona vaatekaappi, jossa on muita vaatteita, ja ne voivat olla aivan minkä värisiä tahansa, ja pidän niitä myös?
Ap