Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako enää keski-ikäisenä lähteä suhteesta, joka on vain "ihan ok"?
Siis ei isompaa ongelmaa mutta ei mitään intohimoakaan. Tinderin lihamyllyyn ei kiinnosta näillä kilometreillä enää lähteä. Vaihtoehdot siis joko tämä tai yksin.
Kommentit (714)
Olen yli kymmenen vuotta sinkkuna ollut keski-ikäinen mies. Kun lueskelen Happy Pancaken profiileissa, jotka olen rajannut koulutustason ja iän perusteella (ammattikorkea, yliopisto, suunnilleen ikäiseni), niin aivan valtavan monessa profiilissa odotetaan jalkojen alta lähtemistä, elämäni miestä, perhosia vatsanpohjaan tai vastaavaa.
Ei näköjään aikuisen ikä ja koulutus auta ymmärtämään, mitä tarkoittaa realismi. Jos haluaa elää yksin niin kuin minä, se on ihan hyvä valinta, mutta edes orastavan ihastuksen löytäminen on valtavan haastavaa. Ne kuuluivat nuoruuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Hmm.
Tuo on kyllä jotenkin laiskaa..Miten nelikymppisenä?
Entä kolmekymppisenä entä kaksikymppisenä?
Onko joka kaudella sama loilotus?Tuo on tyypeistä kiinni..
Ja aapeelle laittaisin pikkusen ryhtiä. Ota selvää siitä ihan hyvästä. Jospa siinä olisi ainesta oikein hyvää .
Se kai vaatii pikkusen haastamista. Yhteyttä ja yhteistä tekemistä. Vaikka mitä.
Ole utelias. Mene mukavuusalueelle ulkopuolelle ja voit löytää vaikka mitä yhteistä ja yhteyttä.
Hyvä kommentti. Me olemme olleet naimisissa 40 vuotta ja nyt molemmat eläkkeellä. Työurat olivat aika hektisisiä ja vasta nyt on ollut aikaa tutustua paremmin kumppaniiin, kun emme tunne täällä uudessa asuinpaikassa okein ketään, eikä hirveästi tee mielikään varsinaisia ystäviä hankkia.
Hassua, miten kauan olemme olleet yhdessä, kun olemme aika erilaisia ihmisiä:
Toinen on rauhallinen, toinen ei
Toinen on urheilullinen, toinen ei
Toinen on kiinnostunut ruuanlaitosta, toinen voisi elää näkkileivällä
Harrastukset ovat olleet aina erilaisia, vain mökkielämä ja puutarha ovat molemmille tärkeitä, mutta enää ei siihenkään toinen kykene sairausten takia.
mutta:
aina on tuettu toisiamme esim.sairauksien aikana
ei ole repiviä riitoja ollut, eli ihan perustavallista elämää on eletty.
Nyt eläkkeellä yllättäen löysin puolisostani asioita, joita en ole ymmärtänyt aiemmin. Hän lukee paljon, erityisesti historiaa ja hämmästyn maailman nykytilanteessa, miten paljon hän tietää asioista.
Hänellä on armeijatausta, ja itsekin olen aina seurannut maailman tapahtumia, ja miten paljon nyt, kun on aikaa keskustella asioista olenkaan oppinut ymmärtämään vaikka tästä sotatilanteesta. Hassua miten vanha eläkeläiseukko jo tunnistaa videolta tankin telaketjun äänen ja ohjusten vinkaisun ja ilmapuolustuksen jylinän ja Himarsin kurinan.
AP, tutustu puolisoosi, voit saada hänestä uusia puolia esiin, kiinnostu hänen ajatuksistaan. Ja elämä voi olla nautinnollista ilman intohimoista seksiäkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen yli kymmenen vuotta sinkkuna ollut keski-ikäinen mies. Kun lueskelen Happy Pancaken profiileissa, jotka olen rajannut koulutustason ja iän perusteella (ammattikorkea, yliopisto, suunnilleen ikäiseni), niin aivan valtavan monessa profiilissa odotetaan jalkojen alta lähtemistä, elämäni miestä, perhosia vatsanpohjaan tai vastaavaa.
Ei näköjään aikuisen ikä ja koulutus auta ymmärtämään, mitä tarkoittaa realismi. Jos haluaa elää yksin niin kuin minä, se on ihan hyvä valinta, mutta edes orastavan ihastuksen löytäminen on valtavan haastavaa. Ne kuuluivat nuoruuteen.
Etkö siis usko että aikuinen voi ihastua niin että perhosia on vatsanpohjassa? Miksi ei voisi? Minä tapasin nykyisen mieheni 45-vuotiaana, mies oli 47. Kyllä meillä molemmilla lähti niin sanotusti jalat alta ja vieläkin 6 vuoden jälkeen on välillä niitä perhosia vatsanpohjassa.
Itse en suoraan sanottuna ymmärrä miksi tuo tunne kuuluisi vain nuoruuteen, ellei sitten sen vuoksi että ihminen on kyynistynyt ja katkeroitunut elämän varrella ja menettänyt siksi kykynsä ihastua.
Vierailija kirjoitti:
Etkö siis usko että aikuinen voi ihastua niin että perhosia on vatsanpohjassa?
Itsensä tuntevalle ja elämän realismin tunnistaneelle ja tunnustaneelle aikuiselle ihastuminen on vaikeaa, koska hän tietää, että se on harha.
Aikuinen ihminen on ymmärtänyt, että ihastuksen harha on sekaista aivokemiaa, jota kestää vain aikansa.
Vaikea sanoa jonkun muun puolesta. Jos elämä on ok, niin ehkä siihen ei kaipaa mitään muuta. Mä tulisin hulluksi tuollaisessa parisuhteessa. Tinderiin en koskisi, mutta yksin en jäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse erosin kädenlämpimästä suhteesta. Tapasin uuden ihmisen, rakastuin, menimme naimisiin ja nyt elän suhteessa, joka on niin paljon parempi kuin "ihan Ok". On paljon tunnetta, halua olla yhdessä, halua kokea asioita yhdessä ja halu kasvaa parina paremmaksi.
Keski-ikäisenä uuden hyvän intohimoisen suhteen löytäminen on vaikeaa. Saattaa olla, ettei koskaan löydä hyvää ja joutuu tyytymään jopa huonompaan kuin eksä. Tämä on elämän rulettia.
Mutta jos uuden rakkauden löytää ja seksi luistaa, niin mikään ei ole upeampaa. Itselläni kävi hyvä onni kun eron jälkeen löysin uuden. En tiennyt elämän (ja seksin) voivan olla edes niin mahtavaa. Oli onnen potku, että eksä teki aloitteen erosta. Itse en olisi sitä uskaltanut tai edes älynnyt tehdä, kun kaikki tuntui olevan näennäisesti ok.
En varmaan olisi uutta hyvää puolisoa löytänyt, ellen olisi ollut aktiivinen etsijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä ne muutkaan miehet seksiä meidän viisikymppisten naisten kanssa halua. Itse ole ns kaveri mieheni kanssa.
Sama, mutta paras kaveri. Minulla ei ole yhtään näin pitkää ja hyvää ihmissuhdetta. Seksiä on harvakseltaan, mutta läheisyyttä olen itse aktiivisesti antanut. Kosketan, katson silmiin, pidän kädestä kiinni ja jne. Sanallisesti kiusoittelua ja leikinlaskua. Yhteisiä harrastuksia kävelylenkit, uiminen, ristisanat, pihanhoito, kasvimaa, kuntosali jne.
Olen ajautumassa suhteeseen, jossa kaikki perusteesit kohtaavat, käymme teatterissa ja leffassa, mutta kummallakaan ei ole suuria tunteita.
Kaikki on ookoo, mutta jotenkin mietin, että eikö hän ole ansainnut parempaa ja tietysti tämä itsekkyys.
Näin viisikymppisenä olen aivan varma, että minulle löytyisi oikea nainen, mutta ei vain jaksa baareilua tai brändää somea.
Kaikki on jotenkin laimeaa nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin se vaan on ,että suhteet muuttuu tylsän arkisiksi. Nuorena sitä oli niin onnellinen ja rakastunut tuohon ukkoon vaan nykyään on enimmäkseen tylsää sen kanssa. Ihmissuhteissa tärkeintä olisi hyvä kommunikointi.Pitäisi vaan osata puhua asioista. Kannattaa tyytyä siihen tuttuun kumppaniin. Tuohan se jonkinlaista turvaa kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö siis usko että aikuinen voi ihastua niin että perhosia on vatsanpohjassa?
Itsensä tuntevalle ja elämän realismin tunnistaneelle ja tunnustaneelle aikuiselle ihastuminen on vaikeaa, koska hän tietää, että se on harha.
Aikuinen ihminen on ymmärtänyt, että ihastuksen harha on sekaista aivokemiaa, jota kestää vain aikansa.
Täsmälleen näin se on. Nuorena ihastuu ja rakastuu helposti, koska biologia määrää niin. Kivikaudella piti ihastua ja lisääntyä nopeasti, koska kolmekymppisenä olit jo kuollut vanhuuteen tai luolakarhun hampaisiin. Nykyaika ei tietenkään ole kivikautta, mutta ihminen on fysiikaltaan ja aivotoiminnaltaan ihan sama laji kuin kivikaudellakin. Aivojen peränurkka huutaa viimeistään parikymppisenä " ihastu ja lisäänny NYT!!!". Se, mikä on uutta, niin lääketiede ja kohonnut elintaso joka on venyttänyt ihmisten eliniän kivikauden ihmisille käsittämättömiin mittoihin. Tämä on tuonut mukanaan uusia ilmiöitä, kuten viisikymmenvuotiaitten parisuhdeongelmat. Ympäristö on moderni,mutta ihmisen aivot ja biologia on kivikaudelta, sopeutunut sen aikaisiin elämän realiteetteihin.
Kun tätä asiaa ajattelen, niin vaikka kuinka hehkutetaan näitä nuoruuden "vei jalat alta" kokemuksia, niin kuinka moni niistäkin jalat-alta jutuista päätyy eroon? Joskus mietin sitä että ihan yhtä hyvä avioliittojen kestämis-prosentti saataisiin jos nuorille arvottaisiin puoliso. Ihan yhtä paljon/vähän olisi eroja kuin tällä nykyisellä valitse-itse systeemillä.
Perhoset vatsanpohjassa ovat vain merkki siitä että aivosähkökäyrissä on hormonitoiminnan aiheuttamaa häiriötilaa, joka aiheuttaa iäkkäämpänäkin vielä osittaista pimpun kostumista ja pipelon seisoskelua. Olotila normalisoituu kyllä kun alkuhöyräkkä menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin kädenlämpimästä suhteesta. Tapasin uuden ihmisen, rakastuin, menimme naimisiin ja nyt elän suhteessa, joka on niin paljon parempi kuin "ihan Ok". On paljon tunnetta, halua olla yhdessä, halua kokea asioita yhdessä ja halu kasvaa parina paremmaksi.
Ette varmaan ole olleet vielä yhdessä yli kymmentä vuotta?
Tai, en minä halua sanoa, etteikö tuota voisi kokea pitkässä suhteessa. Olisin itse voinut kirjoittaa ylläolevan, vaikka olemme olleet yhdessä pitkään. Mutta ei tämä tunne ole enää samaa kuin kahtena ekana vuonna. Samanlaisena ei mikään suhde pysy.
Vierailija kirjoitti:
Olen ajautumassa suhteeseen, jossa kaikki perusteesit kohtaavat, käymme teatterissa ja leffassa, mutta kummallakaan ei ole suuria tunteita.
Kaikki on ookoo, mutta jotenkin mietin, että eikö hän ole ansainnut parempaa ja tietysti tämä itsekkyys.
Näin viisikymppisenä olen aivan varma, että minulle löytyisi oikea nainen, mutta ei vain jaksa baareilua tai brändää somea.
Kaikki on jotenkin laimeaa nykyään.
Tämä kaikki selittyy iän mukanaan tuomalla hormonitoiminnan heikkenemisellä. Kaksikymppinen on kaksikymppinen, ja hänellä on kaksikymppisen hormonitoiminta. Tekee kymmentuntisen töitä, käy urheilutreeneissä ja ajaa puolitoistasataa kilometriä tyttöystävän luokse toiseen kaupunkiin, pelehtii yöllä kiivaasti tyttiksen kanssa, nukkuu kolme tuntia ja starttaa töihin/opiskelemaan, eikä tee tiukkaakaan. Viisikymppinen on kasituntisen työpäivän jälkeen tuhannen sippi ja valmis yöunille...
"Nuori on terve syötyään, vanha yön levättyään" sanoi äitivainaa aikoinaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erosin kun olin 48, mies 51. Elän edelleen yksin ja salaisesti kadun eroa. Mies ryhdistäytyi, laihdutti, alkoi pitää itsestään huolta ja löysi vajaan vuoden kuluttua uuden naisen, nuorenmman ja nätin. He näyttävät onnellisilta.
Eli siis: Mikäli oikein ymmärsin niin ero tuli naisen aloitteesta? Jos näin on, niin hän sai sen minkä halusikin. Mikä oli erohalukkuuden motiivi, oliko ne normaalit "kun mies ei sitä, kun mies ei tätä, kun se sanoo semmoista, kun se ei sano tämmöistä, kaikilla kavereilla on paremmat miehet, kyllä on kurjaa..." Ymmärrän asian niin että parisuhteessa on mies ja nainen, kumpikin 50% osuudella. (Joojoo, tiedän lesboparit yms). Mitä tässä esimerkkitapauksessa nainen toi suhteeseen? Erohalua ainakin?
Mikä se nyt sitten kaduttaa? Kaipaako nainen sitä entistä avioelämää, mistä niin palavasti halusi eroon? Siitä ei liene kysymys. Jotenkin tästä rivien välistä kuultaa se että mies on mennyt laihduttamaan ja pitämään itsestään huolta ihan omin lupinensa. Ilman vaimon patistelua, ilman vaimon motkotusta. Kertakaikkiaan sietämätöntä, kuinka se kehtaa! Ja kaiken huipuksi se ilkesi löytää itselleen uuden naisen! Ei näytä hyvältä, kuinka nainen tämän kavereilleen selittää? Miehen kun tulisi tuossa tilanteessa lihoa, vanhentua ja vajota alkoholismiin ja itsesääliin, ja rukoilla polvet ruvella vaimoaan takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Päivääkään ei kannata huonossa suhteessa olla. Erosin pari v sitten. Olin tuolloin 38v. Miehen puolelta seksi loppui vuosia aiemmin. Harmittaa että erosin liian myöhään
Sama. Olin 37 kun muutin pois yhteisestä kodista. Suhde oli kauan ollut sisarellinen. Aivan yllätyin kuinka ihanaa oli olla ensimmäisen kerran aikuiselämässä yksin! En tosiaan halunnut uutta suhdetta heti, vaikka kiinnostava ihminenkin oli tiedossa. Ysätävät, perhe ja MINÄ itse riitti seuraksi vallan mainiosti :D
En mieti mitä minä itselleni haluan, vaan mitä haluan antaa itsestäni muille tai miten haluan ilmaista itseäni kaikessa mitä teen. Nykyinen puolisoni on este sille. Ainoa kysymys ei ole mitä itselleni haluan, vaan mitä haluan ja voin antaa itsestäni muille.
Toisen kannaisi edistää pyrkimyksiäni jos tahtoo elää kanssani - ei ainakaan olla poikkiteloin.
N 60
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö siis usko että aikuinen voi ihastua niin että perhosia on vatsanpohjassa?
Itsensä tuntevalle ja elämän realismin tunnistaneelle ja tunnustaneelle aikuiselle ihastuminen on vaikeaa, koska hän tietää, että se on harha.
Aikuinen ihminen on ymmärtänyt, että ihastuksen harha on sekaista aivokemiaa, jota kestää vain aikansa.
pyh ja pah. Kiitollinen olen näistä 7 vuodesta kun olen saanut elää sekaisessa aivokemiassa :)
Minusta kaikki nämä vuodet ovat olleet tärkeitä sen kannalta, että syvä kiintymys on kasvanut välillemme. Emme edes näe ketään muuta, joka ei nuoruudessa solmitussa suhteessani pitänyt paikkaansa sen ensihuuman eli parin ensimmäisen vuoden jälkeen.
Opettele olemaan itseksesi onnellinen niin ei tarvitse etsiä sitä onnea toisesta ihmisestä.
"Ihan OK" on parempi kuin vanheta yksin, on turva vierellä, kun maailmantilannekin on epävakaa monella tavalla. Ja onhan se kiva, kun on juttu- ja halikaveri kotona.
Olen elänyt yksin 40 vuotta ja on siinä hyvät puolensa, mutta 'ihan OK:n' kumppanin kanssa se olisi ollut helpompaa ja turvallisempaa. Kun on yksin, vastuu kaikesta on vain itsellä, silloinkin kun sattuu jotain yllättävää.
Ja sekin puoli kannattaa ottaa huomioon, että yhteiskunta ei kunnioita eronneita niin paljon kuin avioliitossa olevia, vaikka olisit miten kunnollinen tahansa.