Millaisista syistä katkaistaan välit vanhempiin? Tilanne se, että sisarus tehnyt näin, mutta vanhemmat ei tiedä miksi, eikä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun toinen vanhempi on täysin sairas ja on auttanut ihmiskauppaamaan ja kiduttamaan minua. Toinen ei ole tehnyt asialle mitään. Välit meni poikki heti, kun pääsin pois tilanteesta, mihin meni vain melkein 30 vuotta. Tämä on syönyt minulta todella paljon elämänkokemuksia, elämänmahdollisuuksia sekä työtuloja. Väkivalta jatkuu kaksinaamaisilla tavoilla ja ainoa tapa on laittaa välit poikki. Sisarukseni tosin on edes joissain määrin samoilla linjoilla.

Niin ja tuon sairaan tempauksiin on kuulunut myös viimeaikoina se, että yritti selkäni takana saada minut pakkohoitoon täysin terveenä ihmisenä ja on vetänyt siihen mukaan entisiä kavereitani, jotka ovat täysin yhtä väkivaltaisiksi paljastuneet. Toinen vanhempi ei mitään tehnyt asialle muuta kuin kielsi. Mitkään hälytyskellot eivät soi päässä, että tämä ei ole normaalia. Pääsin väkivallasta ulos, kun tein kaikenlaista mm. kirjoitin sisarukselleni, että joudun tekemään itsemurhan ja näemme seuraavan kerran hautajaisissani, koska minä en enää kestä päivääkään. Näin Suomessa.

Ja tuo ei siis ollut puhetta vaan olisin joutunut tuon itsemurhan todella tekemään. Ihmiskaupparingissä on mm. suomalaisia julkkiksia, joista osasta on ollut viimeaikoina juttua, että lopettavat uransa. Heitä on todella paljon, mutta toivon, että suurin osa rahoista on ulkomailla.

Mun vanhemmat ja sisko eivät ymmärrä miksi katkoin välit. Sisko on täysin ohittanut kaiken sen turvattomuuden ja arvaamattomuuden millasta meidän lapsuus oli, selittelee itselleen tätä sillä että jollain on pahemmin ja ne on kuitenkin vanhemmat niin pitää olla tekemisissä. Toki sisko on myös klassisesti se kultalapsi, joten hänen kokemuksensa on sitäkin kautta hyvin erilainen. Olemme siskon kanssa myös erilaisia, hän on sellainen joka aina miellyttää muita ja tekee niinkuin muut tekee. Onhan sellaisena tahdottomana helppo olla ja sai aina vanhemmilta kiitosta kun teki mitä he halusivat. 

Pistin välit poikki 26-vuotiaana, kun aloin pohtia esi-30 kriisissä sitä, että mitä elämältä haluan. Tähän puoliso sanoi että oletko koskaan miettinyt sitä, että aina kun me lähdetään sun vanhemmilta niin sinä itket ja havahduin jotenkin tähän. Yritin vuosia olla tekemisissä, koska ollaan perhettä, vaikka sainkin osakseni pelkkää arvostelua ja pilkkaamista. Puoliso oli väärä ja vääränlainen, ammatti väärä, koulutus liian vähäinen mutta ei pitäisi korkeasti kouluttautuakkaan koska ei minusta siihen ole, olen ruma ja lihava jne jne. Aina jos kerroin jostain onnistumisesta tai saavutuksesta, alkoi vähättely ja naureskelu. Kun esim. pääsin toivomaani lukioon, äidin ensimmäinen vastaus oli kun kerroin kirjeestä, että on varmaan tullut väärälle henkilölle.

Olen nyt 35-vuotias, enkä ole päivääkään katunut, etten ole vanhempieni kanssa tekemisissä. Olen myös suunnattoman kiitollinen siitä, että he eivät ole yrittäneet olla missään yhteyksissä. Olen nyt itse 2 pienen vanhempi ja oma vanhemmuus on saanut vielä entistä paremmin ymmärtämään sen, kuinka väärin minua on kohdeltu. 

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ja sisko eivät ymmärrä miksi katkoin välit. Sisko on täysin ohittanut kaiken sen turvattomuuden ja arvaamattomuuden millasta meidän lapsuus oli, selittelee itselleen tätä sillä että jollain on pahemmin ja ne on kuitenkin vanhemmat niin pitää olla tekemisissä. Toki sisko on myös klassisesti se kultalapsi, joten hänen kokemuksensa on sitäkin kautta hyvin erilainen. Olemme siskon kanssa myös erilaisia, hän on sellainen joka aina miellyttää muita ja tekee niinkuin muut tekee. Onhan sellaisena tahdottomana helppo olla ja sai aina vanhemmilta kiitosta kun teki mitä he halusivat. 

Pistin välit poikki 26-vuotiaana, kun aloin pohtia esi-30 kriisissä sitä, että mitä elämältä haluan. Tähän puoliso sanoi että oletko koskaan miettinyt sitä, että aina kun me lähdetään sun vanhemmilta niin sinä itket ja havahduin jotenkin tähän. Yritin vuosia olla tekemisissä, koska ollaan perhettä, vaikka sainkin osakseni pelkkää arvostelua ja pilkkaamista. Puoliso oli väärä ja vääränlainen, ammatti väärä, koulutus liian vähäinen mutta ei pitäisi korkeasti kouluttautuakkaan koska ei minusta siihen ole, olen ruma ja lihava jne jne. Aina jos kerroin jostain onnistumisesta tai saavutuksesta, alkoi vähättely ja naureskelu. Kun esim. pääsin toivomaani lukioon, äidin ensimmäinen vastaus oli kun kerroin kirjeestä, että on varmaan tullut väärälle henkilölle.

Olen nyt 35-vuotias, enkä ole päivääkään katunut, etten ole vanhempieni kanssa tekemisissä. Olen myös suunnattoman kiitollinen siitä, että he eivät ole yrittäneet olla missään yhteyksissä. Olen nyt itse 2 pienen vanhempi ja oma vanhemmuus on saanut vielä entistä paremmin ymmärtämään sen, kuinka väärin minua on kohdeltu. 

Kuulostaa tutulta. Oma vanhempani paljasti vihdoin suutuspäissään tuollaisen käytöksensä taustat. Tavoitetila oli, että minusta tulisi köyhä, työtön ja perheetön, ja sitten minulla olisi vain hänet. Tavoitteena oli siis täydellinen riippuvuus hänestä, jonkinlainen orjuus. Tämä kyllä sitten selittikin yhtä ja toista. Vuosien varrella hän oli lietsonut riitaa perheeseeni, soitellut työpäivien aikana vaatien minua lähtemään töistä heti paikalla kesken päivän hänen avukseen, painostanut työuran kannalta todella huonoihin ratkaisuihin ja vihjaillut, että mieheni on kanssani vain rahan toivossa. Näin muutamia asioita mainitakseni.

Katsoin parhaaksi katkaista välit ennen kuin projekti saavuttaa yhtään enempää menestystä. Ja kas kummaa, heti parani työssä pärjääminen, parisuhde myös, ja taloustilannekin jotenkin maagisesti kohentui. En ollut tajunnut, millainen riippa se pahantahtoinen vanhempi oikein onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ja sisko eivät ymmärrä miksi katkoin välit. Sisko on täysin ohittanut kaiken sen turvattomuuden ja arvaamattomuuden millasta meidän lapsuus oli, selittelee itselleen tätä sillä että jollain on pahemmin ja ne on kuitenkin vanhemmat niin pitää olla tekemisissä. Toki sisko on myös klassisesti se kultalapsi, joten hänen kokemuksensa on sitäkin kautta hyvin erilainen. Olemme siskon kanssa myös erilaisia, hän on sellainen joka aina miellyttää muita ja tekee niinkuin muut tekee. Onhan sellaisena tahdottomana helppo olla ja sai aina vanhemmilta kiitosta kun teki mitä he halusivat. 

Pistin välit poikki 26-vuotiaana, kun aloin pohtia esi-30 kriisissä sitä, että mitä elämältä haluan. Tähän puoliso sanoi että oletko koskaan miettinyt sitä, että aina kun me lähdetään sun vanhemmilta niin sinä itket ja havahduin jotenkin tähän. Yritin vuosia olla tekemisissä, koska ollaan perhettä, vaikka sainkin osakseni pelkkää arvostelua ja pilkkaamista. Puoliso oli väärä ja vääränlainen, ammatti väärä, koulutus liian vähäinen mutta ei pitäisi korkeasti kouluttautuakkaan koska ei minusta siihen ole, olen ruma ja lihava jne jne. Aina jos kerroin jostain onnistumisesta tai saavutuksesta, alkoi vähättely ja naureskelu. Kun esim. pääsin toivomaani lukioon, äidin ensimmäinen vastaus oli kun kerroin kirjeestä, että on varmaan tullut väärälle henkilölle.

Olen nyt 35-vuotias, enkä ole päivääkään katunut, etten ole vanhempieni kanssa tekemisissä. Olen myös suunnattoman kiitollinen siitä, että he eivät ole yrittäneet olla missään yhteyksissä. Olen nyt itse 2 pienen vanhempi ja oma vanhemmuus on saanut vielä entistä paremmin ymmärtämään sen, kuinka väärin minua on kohdeltu. 

Kuulostaa tutulta. Oma vanhempani paljasti vihdoin suutuspäissään tuollaisen käytöksensä taustat. Tavoitetila oli, että minusta tulisi köyhä, työtön ja perheetön, ja sitten minulla olisi vain hänet. Tavoitteena oli siis täydellinen riippuvuus hänestä, jonkinlainen orjuus. Tämä kyllä sitten selittikin yhtä ja toista. Vuosien varrella hän oli lietsonut riitaa perheeseeni, soitellut työpäivien aikana vaatien minua lähtemään töistä heti paikalla kesken päivän hänen avukseen, painostanut työuran kannalta todella huonoihin ratkaisuihin ja vihjaillut, että mieheni on kanssani vain rahan toivossa. Näin muutamia asioita mainitakseni.

Katsoin parhaaksi katkaista välit ennen kuin projekti saavuttaa yhtään enempää menestystä. Ja kas kummaa, heti parani työssä pärjääminen, parisuhde myös, ja taloustilannekin jotenkin maagisesti kohentui. En ollut tajunnut, millainen riippa se pahantahtoinen vanhempi oikein onkaan.

Olen todella pahoillani. Karmivaa ja niin valitettavan tuttua. :( Minun vanhempani on myös sanonut suoraan, että hän toivoo perheelleni pahaa, jotta jäisin yksin ja puille paljaille ja anelisin sitten häneltä apua.

Minun käy kyllä myös vanhempaani sääliksi, koska tiedän miten kovin heikoilla hän on henkisesti. Tiedän hänen puheidensa perusteella, että hän on aikoinaan halunnut lapsia käytännössä omiksi tukihenkilöikseen, koska pelkää yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista. Surullista kyllä hän ei ole kyennyt kasvamaan henkisesti aikuisen ihmisen tasolle, vaan odottaa edelleen, että lapset pelastaisivat hänet ja täyttäisivät sisäisen tyhjyyden ja turvattomuuden. Kuitenkin se sama vanhempi on myös sekä itse kaltoinkohdellut lapsiaan että sallinut myös toisen vanhemman käyttää vakavaakin väkivaltaa lapsia kohtaan. Hän on joskus kertonut, että ei luota puolisoonsa, mutta silti on aina valinnut luonnehäiriöisen puolisonsa ja hänen miellyttämisensä uhraten lapsensa ja heidän turvallisuutensa, kasvun ja kehityksen. Kaikki tuo tuntuu surulliselta, mutta valitettavasti se ei muuta sitä tosiasiaa, että paras teko on ollut lopullinen välien katkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hetkellisesti katkaissut välit vanhempiin siksi, koska he ovat käytöksellään niin negatiivisia ja tympeitä, etten voi elää täydellä potentiaalilla vetäen energiasyöppöä kivirekeä. Nykyään olen harvakseltaan tekemisissä, mutta pitkällä etäisyydellä.

Olen perheen ainoa tytär, eikä veljillä ole mitään käsitystä siitä miten minua on tyttönä ja myöhemmin naisena kohdeltu.

Vanhemmillani oli vuosikymmenten avioliiton jälkeen riitainen ja katkera avioero, johon he yrittivät vetää aikuiset lapset mukaan.

Ainoa tapa välttää tämä oli olla olematta yhteydessä ja keskittyä omaan perheeseeni.

Vanhemmat ovat jo kuolleet ja olen tyytyväinen, ettei heidän eronsa päässyt myrkyttämään omaani ja perheeni elämää.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mikään keskustelu ei riitä. Meillä on useampi lapsi, ja yksi heistä on ollut "sotajalalla" koko perhettä vastaan jo useita vuosia. Kyseessä on vielä alaikäinen nuori. Asioista on keskusteltu lastensuojelun, perhetyön ja terapeuttien tuella sekä hyvin paljon myös omin voimin.

Mikään ei rauhoita lasta. Hänellä on aina vain uusia ja uusia negatiivisia kokemuksia tilanteista, joista muulla perheellä on täysin toisenlainen käsitys. Ei riitä, että hänen kokemuksensa kuullaan, siihen suhtaudutaan empaattisesti ja pyydetään anteeksi. Pitäisi päästä siihen tilanteeseen, että koko perheellä sisarukset mukaan lukien olisi tilanteesta piirulleen sama kokemus kuin tällä yhdellä nuorella. Muuten hän kokee, että häntä ei uskota, syyllistetään, vähätellään, jne. 

Meillä tässä taustalla vaikuttaa nuorella diagnosoitu autismin kirjo. Nuorisopsykiatrian asiantuntijoiden mukaan nuorella on diagnoosistaan johtuen taipumu

Minun tyttäreni on katkaissut välit minuun useita vuosia sitten, 2017 jälkeen olemme nähneet vain muutamia kertoja eikä silloinkaan hyvissä merkeissä. Hän harrastaa teatteria ja kerran vuodessa olen nähnyt häntä teatterin lavalla yleisön joukosta. Viime keväänä hän vastasi yllättäen kirjeeseeni, vaikkakin teksti ei ollut mitään mukavaa luettavaa. Nyt hänellä on diagnosoitu autismin kirjoa, yliherkkyyttä ja sosiaalisten tilanteiden hahmotusongelmia, tais olla jotain muitakin. Tämä varmaan selittää hänen mustavalkoisuuttaan, mutta silti olen ihan yhtä onneton kuin ennenkin, syytän ja syyllistän itseäni, miksen toiminut toisin joissain tilanteissa tai osannut olla parempi äiti. En osannut kohdata häntä niin kuin hän olisi halunnut ja pelkään että olen menettänyt hänet ikuisiksi ajoiksi. Ehkä olen sen sitten ansainnut kun en parempaan pystynyt. Isäänsä hän pitää jonkin verran yhteyttä ja kaikki, mitä tyttärestäni kuulen, tulee hänen kauttaan, harvakseltaan (olemme eronneet). Veljeensäkään hän ei pidä yhteyttä. Olen kiitollinen että hänellä on avopuoliso, kissat, työ ja ystäviä, mutta suru repii sydäntäni, suru toisen lapsen menetyksestä.