Millaisista syistä katkaistaan välit vanhempiin? Tilanne se, että sisarus tehnyt näin, mutta vanhemmat ei tiedä miksi, eikä

Sisarukset voivat kokea lapsuuden ihan eri tavalla. Vaikkei varsinaisesti ole laiminlyöntejä näkyvästi, henkisellä puolella voi olla ihan mitä vaan, mitä lapsena ei tajua. Myös aikuisiällä voi tapahtua asioita, esim syyllistämistä ja painostamista valinnoista, mikä ei näyttäydy sisaruksille samalla tavalla.

Toki voi olla myös sisaruksella esim masennus, joka tekee vaikeaksi ihmisten kohtaamisen ja oma vanhempisuhde voi olla vaan siinä sitten liikaa. Tai muita vaikeuksia.

Minun äitini on aina ollut vähän narsisti luonteinen, kaiken on aina pyörittävä hänen ympärillään. 

Tälläiset ihmiset eivät yleensä näe jos toisella on esimerkiksi huono olla. Syitä voi olla todella monia.

Voi olla, että teitä on nyt aikuisena kohdeltu eriarvoisesti.

Vaikka olet elänyt "samassa perheessä" niin oikeasti et tiedä miten pahasti sun sisaruksia on voitu kaltoinkohdella, varsinkin jos sinä olet se kultalapsi. Silloin olet välttynyt kaikelta pahalta.

Esim mun sisko ei tiedä, että mua on käytetty lapsena hyväksi. Varmaan yhä kuvittelee, että mulla oli hyvä lapsuus.

Perheessä lapsia voidaan kohdella eriarvoisesti, esim jos jokin lapsista on aikasemmasta suhteesta... Olen nähnyt tämän tapahtuvan muutamaan otteeseen. Ei ole tervettä lapselle ja saattaa näkyä vanhemmiten ettei ole tekemisissä. 

Mä tiedän kaksi välinsä katkaissutta. Toista haukuttiin ja arvosteltiin koko ajan, vaikka hän on hoitanut asiansa mallikkaasti. Kaikki on tehty väärin (opiskeluala, naimisiin meno, paikka, johon muutti). Toinen sitten taas käyttää sitä jonkinlaisena kiristyskeinona. Vanhemmat kun eivät tanssineet hänen pillinsä mukaan. Esim. lainanneet (=antaneet) rahaa.

Minulla ja siskollani on ihan ok välit vanhempiin ei mitkään superlämpimät mutta asialliset ja ihan kiva heidän kanssaan kohtuudella on viettää aikaa. Mutta olemme paljon jutelleet keskenämme, miten tosi eri tavoin olemme kokeneet erilaisia lapsuuden juttuja. Meillä oli esim aika tiukka korikuri, minä koin sen epäreiluna ja mielivaltaisena, siskon mielestä taas selkeät rajat tekivät elämästä ennakoitavaa. Minä taas koin hyvänä sen, että vanhemmat tuuppivat eteenpäin ja olivat tosi kiinnostuneita vaikka koulusta. Siskon mielestä se taas oli ahdistavaa painostamista.

Tässä näkyy meidän erilaiset temperamentit, minä olen suurpiirteinen ja vähän kapinallinen, sisko on tunnollinen ja paljon kurinalaisempi.

Voihan se olla noinkin, kuten edellä kertojat kuvaa. Mutta todennäköisimmin se syy on ihan siinä välienkatkaisija-sisaruksessa. Oikeasti. Hän on se sekopää. Ei välttämättä, mutta se on todennäköisin vaihtoehto. Aina ei tarvii mahdollista draamaa keksiä sinne, missä sitä ei näy olevan.

Vierailija kirjoitti:

Nojoo, minulla oli millä tahansa mittarilla ulkoisesti normaali lapsuus. Oli kivat harrastukset, puhtaat vaatteet, ruokaa pöydässä, vanhemmat osallistuivat aktiivisesti, kannustettiin kouluttautumaan, auttoivat rahallisesti vielä kin muutin lapsuudenkodista...

Silti kulissien takana aivan jäätävä manipulointi, painostus, henkinen väkivalta (joskus harvoin fyysistäkin), mitätöinti, mikään ei riittänyt, puhuin väärin, näytin väärältä, tein vääriä asioita, kaverit olivat vääränlaisia, en ollut tarpeeksi hyvä harrastuksissa, en ollut tarpeeksi kiitollinen, en ollut tarpeeksi avulias, en tehnyt kotona riittävästi, olin liikaa paikalla tai poissa, riippuen mistä tuuli. Puhuin liikaa, liian vähän, väärällä äänensävyllä, vääriä asioita.

Ja minä yritin epätoivoisesti miellyttää, kunnes en sitten vaan yhtenä päivänä jaksanut ja romahdin ja laitoin välit poikki kertaheitolla. Elämäni paras päätös. Olen aika varma, etteivät vanhemmat tajua edelleenkään, hehän vain "yrittivät auttaa".

Tuo on tosi tyypillistä, että näennäisesti mennään sen auttamisen motiivin taakse, kun yritetään muokata lasta ja hänen elämäänsä sellaiseksi, mitä vanhempi haluaa. Lapsi on vaan vanhemman jatke, ja sitten uhriudutaan, kun ei ollakaan kiitollisia avusta.

Kysy häneltä!! Eikös sisaruksien yleensä ole helpompi jakaa asioita keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Voihan se olla noinkin, kuten edellä kertojat kuvaa. Mutta todennäköisimmin se syy on ihan siinä välienkatkaisija-sisaruksessa. Oikeasti. Hän on se sekopää. Ei välttämättä, mutta se on todennäköisin vaihtoehto. Aina ei tarvii mahdollista draamaa keksiä sinne, missä sitä ei näy olevan.

Lapset ovat kyllä pääsääntöisesti aivan liian lojaaleja vanhemmalleen. Ei niitä välejä mitenkään kevyin perustein katkota.

Kun tulin teini-ikään, isäni yritti käyttää minua hyväkseen, kosketteli, puhui asiattomia... ja kun pistin vastaan, huoritteli, haukkui rumaksi luuseriksi jne. Äiti ja veljet eivät uskoneet, heidän silmissä isä oli aivan normaali ja rakastava ja minä vain yliherkkä.

No minä ja puolisoni katkaisimme välit minun vanhempiini, syyt lähinnä vanhemmuuteemme liittyen. Vanhemmilleni oli (tai varmaan on yhä) käsittämätön ajatus etteivät he tiedä paremmin. Eli kun vauva itki häntä ei tuotu kummallekaan vanhemmalle - koska totta kai mummo osaa lohduttaa paremmin, kun annoimme lapsen toiveesta hänen hiustensa kasvaa - olisi ne pitänyt ehdottomasti leikata, kun emme jättäneet vierastavaa lasta tai antaneet ottaa häntä syliin väkisin - kasvatimme nyhveröä, kun kielsimme antamasta yhtään ruoka-ainetta x - sitä yritettiin antaa salaa, kun pyysimme kauniisti kysymään toiveita lahjoista - ostettiin juuri sitä mitä haluttiin ja loukkaannuttiin kun lasta ei kiinnostanut mummon lahjat (olisimme voineet kertoa lapsen lähes vihaavan tiettyjä asioita tai tiettyjen lelujen oston olevan viisaampaa uutena (umpihomeiset kylpylelut), mutta mummohan tietää paremmin ja vanhemmille jäi myynnin/muun hävittämisen vaiva), kun kerroimme ettei autossa lapsia lain mukaan kuljeteta ilman asianmukaista turvavälinettä - olimme turhantarkkoja ja ennenkin selvitty hengissä ja totta kai mummo ja ukko saavat lasta kuljettaa jne, kun poistuimme samalla oven avauksella kotiin jolla tulimme, koska mummo ja ukko olivat ämpärikännissä - olimme muiden asioihin sekaantuvia (juokaa itsenne vaikka hengiltä, mutta jos ette yhtä ennalta sovittua iltapäivää voi/halua olla selvänä niin viesti ymmärretty).

Sisarelleni oli (varmaan edelleen, vaikka ei tuo ilmi sitä minulle) meidän kantamme yhdentekevä ja kieltäytyi ymmärtämästä mielestämme täysin perusteltuja seikkoja miksi lastemme on turvallisempaa elää elämäänsä ilman vanhempiani osana sitä. Varmaan kysyttäessä siskoltani hän kertoisi ettei itse tai vanhempamme tiedä lainkaan miksi minä perheineni olen katkonut välit. Yritimme asioita selvittää parin vuoden ajan, kertoa, perustella, mutta turhaan, lopulta annoimme olla. Onneksemme puolisoni puoli sukua on lämmin, rakastava ja muita ihmisiä kunnioittava - minäkin olen tavallaan saanut uuden mahdollisuuden olla osa normaalia sukua.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hetkellisesti katkaissut välit vanhempiin siksi, koska he ovat käytöksellään niin negatiivisia ja tympeitä, etten voi elää täydellä potentiaalilla vetäen energiasyöppöä kivirekeä. Nykyään olen harvakseltaan tekemisissä, mutta pitkällä etäisyydellä.

Olen perheen ainoa tytär, eikä veljillä ole mitään käsitystä siitä miten minua on tyttönä ja myöhemmin naisena kohdeltu.

Mieheni vanhemmat usein ihmettelevät kuinka tyttärensä on heille niin nuiva eikä sääli heitä vaikeina aikoina. Appivanhempien liittohan oli kulissi ja avioliiton irvikuva. Appi ei välittänyt anopin tunteista ja alisti, tytöstä puhuu vähättelevästi vaikkei liittyisi mihinkään aiheeseen tai sitten vaikka joulupöydässä pyrkii nolaamaan kaikkien edessä (toki nolaa lähinnä itsensä, muttei osaa hävetä). Sitten oikein ihmetellään miksi tämä tyttö ei paljon välitä vanhemmistaan eikä tahdo omaa perhettä...

Vierailija kirjoitti:

No minä ja puolisoni katkaisimme välit minun vanhempiini, syyt lähinnä vanhemmuuteemme liittyen. Vanhemmilleni oli (tai varmaan on yhä) käsittämätön ajatus etteivät he tiedä paremmin. Eli kun vauva itki häntä ei tuotu kummallekaan vanhemmalle - koska totta kai mummo osaa lohduttaa paremmin, kun annoimme lapsen toiveesta hänen hiustensa kasvaa - olisi ne pitänyt ehdottomasti leikata, kun emme jättäneet vierastavaa lasta tai antaneet ottaa häntä syliin väkisin - kasvatimme nyhveröä, kun kielsimme antamasta yhtään ruoka-ainetta x - sitä yritettiin antaa salaa, kun pyysimme kauniisti kysymään toiveita lahjoista - ostettiin juuri sitä mitä haluttiin ja loukkaannuttiin kun lasta ei kiinnostanut mummon lahjat (olisimme voineet kertoa lapsen lähes vihaavan tiettyjä asioita tai tiettyjen lelujen oston olevan viisaampaa uutena (umpihomeiset kylpylelut), mutta mummohan tietää paremmin ja vanhemmille jäi myynnin/muun hävittämisen vaiva), kun kerroimme ettei autossa lapsia lain mukaan kuljeteta ilman asianmukaista turvavälinettä - olimme turhantarkkoja ja ennenkin selvitty hengissä ja totta kai mummo ja ukko saavat lasta kuljettaa jne, kun poistuimme samalla oven avauksella kotiin jolla tulimme, koska mummo ja ukko olivat ämpärikännissä - olimme muiden asioihin sekaantuvia (juokaa itsenne vaikka hengiltä, mutta jos ette yhtä ennalta sovittua iltapäivää voi/halua olla selvänä niin viesti ymmärretty).

Sisarelleni oli (varmaan edelleen, vaikka ei tuo ilmi sitä minulle) meidän kantamme yhdentekevä ja kieltäytyi ymmärtämästä mielestämme täysin perusteltuja seikkoja miksi lastemme on turvallisempaa elää elämäänsä ilman vanhempiani osana sitä. Varmaan kysyttäessä siskoltani hän kertoisi ettei itse tai vanhempamme tiedä lainkaan miksi minä perheineni olen katkonut välit. Yritimme asioita selvittää parin vuoden ajan, kertoa, perustella, mutta turhaan, lopulta annoimme olla. Onneksemme puolisoni puoli sukua on lämmin, rakastava ja muita ihmisiä kunnioittava - minäkin olen tavallaan saanut uuden mahdollisuuden olla osa normaalia sukua.

Vähän samaa meillä. Siihen asti kun saimme lapsen, äitini oli vain vähän yli-innokas asioihin tuppautuja joskus, mutta kuitenkin ainakin näennäisen hyväntahtoinen. Vauvan myötä kaikki muuttui, tein kaiken hänen mielestään väärin, hän joka väliin painotti omia kasvatustaitojaan ja jopa kun pari kertaa jätin lapsen vähän isompana hoitoon, oli kutsunut itseään tämän äidiksi ja selittänyt kuinka vain hän rakastaa lasta oikeasti.

Siinä ei oikein ollut enää vaihtoehtoja.

Vanhemmat voivat olla todella itsekkäitä ja sokeita ja läväytellä vaikka mitä lapsilleen kun lapset ovat aikuisiässä, ja aikuisikähän meinaa aikuisikää, lapset eivät ole enään "lapsia" , he tietävät että sitä ei tarvitse sietää.. 

Itse katkaisin välini isääni jolla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja semmoisen ihmisen kanssa on erittäin vaikea tulla kenenkään toimeen, kun ihminen kuvittelee pärjäävänsä ihan hyvin ilman lääkitystä.

Minulla ja sisaruksillani oli samanlainen lapsuus. Paitsi että vanhempien kaikki huomio meni sisaruksilleni ja tunsin olleeni hylätty, vaikka oli ihmisiä ympärillä. Sisareni voisi olla samaa mieltä kuin sinä, että eihän lapsuudessa ollut mitään pahaa.

Tuo perustelujen vaatiminen on yhdenlaista mitätöintiä sekin. Luultavasti välit katkaissut aikuinen lapsi on kymmeniä kertoja yrittänyt ottaa puheeksi, että asiat x-z loukkaavat häntä ja häntä on vähätelty yliherkkiksenä tai jotain. Vasta lopullinen välien jäähdytys saa sitten pohtimaan, että mitäköhän tässä tapahtui.

Nyt kannattaa vaan niiden vanhempien ja ehkä sisarustenkin kovasti miettiä, mistä voisi olla kyse ja ovatko asiat sellaisia, että anteeksi pyytämällä ja omaa käytöstä korjaamalla asialle vielä jotain voisi tehdä.

Mielenterveysongelma.