Miksi raskaana oleva luulee että kaikkia kiinnostaa se raskaus?
Varsinkaan lapsettomia? Itse olin eräässä illanistujaisessa ainoana lapsettomana niin välillä tuijotin seinää kun oltiin jo kolmannella tunnilla puhumassa vain ja ainoastaan milloin kenenkin raskauksista, synnytyksistä jne. Kun omasta mielestä se on yksi asia muiden joukossa, mutta yhtäkkiä se onkin naisten koko elämä ja kaikki mikä ennen on ollut meitä kiinnostavaa ja yhdistävää pyyhkiytyy kerrasta pois. Sitten samalla pelkään että ystäväni loukkaantuvat jossen ole heidän mielestään vaikka ollut tarpeeksi kiinnostunut raskausvaivoista jne. En vaan osaa kysyä mitään, a)siksi etten tiedä aiheesta mitään ja b)siksi ettei myöskään ihan hirveästi kiinnosta. Mielestäni olisi sama juttu jos alkaisin paasata omasta työstäni, josta pidän melko paljon mutta en tee sitä kun ymmärrän ettei toisella olisi juurikaan annettavaa siihen keskusteluun eikä se niin kiinnosta.
Miten muut lapsettomat jaksatte tätä vaihetta elämässä? Ja en siis itsekään ole ihan vela, vaan voisin hyvinkin kuvitella jossainvaiheessa, jos sopiva mies vielä löytyy, niin yrittäväni perheen perustamista.
Kommentit (13)
Yksi tuttu meinasi raahata rasavillipoikaansa kylään, mutta laitoin jäihin tapaamiset, en ole hänen poikansa kaveri. Lisäksi puhui vain lapsestaan, ei itsestään koskaan mitään. Eikä hän luota muihin yhtään, on epäluuloinen ja luulee ilmeisesti että naiset juoruvat.
Sairasta höpöttää, hölöttää ja kirjoittaa tännekin..
T.nainen
No ootappa kun se pentu syntyy niin sit ne puhuu sen kakan väristä kahvipöydässä. Mää yleensä rupeen kans sitte juttelee paskastani niin loppuu se saa tanan ällötyskeskustelu mikä ei lapsettomia kiinnosta;)
Vierailija kirjoitti:
No ootappa kun se pentu syntyy niin sit ne puhuu sen kakan väristä kahvipöydässä. Mää yleensä rupeen kans sitte juttelee paskastani niin loppuu se saa tanan ällötyskeskustelu mikä ei lapsettomia kiinnosta;)
Hah joo hyvä vinkki, pitääkin ottaa osaa keskusteluihin omalta osalta 😁 Ap
Vierailija kirjoitti:
Sairasta höpöttää, hölöttää ja kirjoittaa tännekin..
T.nainen
Häh mitä tämä tarkoittaa? Ap
Ap tuijottaa suu auki raskaana olevan mahaa ja sen jälkeen ihmettelee miksi toinen puhuu raskaudesta.
Ei se kiinnosta muakaan, kun oon jo ohittanu ton ajan ja lapset aikuisia.
Miksi vietät aikaa niiden ihmisten kanssa jos ne juttelee vääristä aiheista? Outoa, ettei sua kiinnosta ystäviesi elämä, jos itsekin olet tulevaisuudessa valmis perustamaan perheen?
En tiedä, mutta olen huomannut että pienten lasten äidit ovat muuta maailmaa kohtaan usein aivan käsittämättömän itsekkäitä. Varmaan se on jokin hormonijuttu, kaikki huomio on siinä vauvassa. Ehkä uupumusta myös. Mutta oli mitä tahansa, entisenä kahvilatyöntekijänä opin vihaamaan vauvaikäisten äitejä asiakkaina. Aivan uskomatonta juoksutusta ja vaatimuksia, usein myös ostamatta mitään. Aivan kuin koko maailma olisi velvollinen osallistumaan heidän vauvojensa hoitoon täysin itsestäänselvästi ja ilmaiseksi.
Miehiä kiinnostaa lähinnä miten isoiksi ne tissit paisuvat raskausaikana.
Pitäisikö AP vaihtaa seuraa jos noin ahdistaa? Ehkä viettäisit vaihteeksi aikaa velojen kanssa?
Muu asia millaisten asioiden joukossa? Isojen vai pienten asioiden? Raskaana olevan, varsinkin ensimmäistä kertaa raskaana olevan, sekä hänen puolisonsa, koko elämä on mullistumassa. Tuleville isovanhemmillekin asia voi olla todella suuri ja mullistava. Ei se ole ihme, että se valtaa ajatukset.
Itse en ole yhdestäkään raskaudesta kertonut työkavereille tai päivittänyt somea aiheesta.