Kasvissyöjä jättää vieraille liharuuan tekemättä
Ensinkin, kun teen itse ruokaa, yritän parhaimman mukaan tehdä niin hyvää ruokaa kuin mahdollista jokaiselle ja minulle itselleni syöminen on aina nautinto enkä koskaan syö ruokaa, jonka tarkoituksena olisi vain täyttää vatsani. Minulle esimerkiksi kun kolmen ruuan päivällinen tarkoittaa sitä, että siinä on lihaa tai kalaa. Tuttava perheessä kasvissyöjiä ja tein heille luonnollisesti kasvisruokaa kun olivat vieraana ja kehuivat sitä maasta taivaaseen. Illallisella olevilla sekasyöjille ja itselleni luonnollisesti oli sitten lihavaihtoehto. Tämä tottakai oli työlästä minulle ja tein varmaan 1,5 tuntia enemmän töitä illallisen eteen, kun piti tehdä kahdet ruuat. Kaikki säädöt, että mahtui hellalle ja uuniin kaikki.
Nyt kun oltiin viikonloppuna vuorostaan heillä syömässä, tuttava perheen rouva kasvissyöjänä oli tehnyt vain kaikille samaa kasvisruokaa. Ei ollut minulle nautinto, itse pidin päivällisruokaa sellaisena, että se oli kuin tilaisit ravintolan pihviannoksen ilman pihviä. Onko kohtuullista, että sekasyöjänä otetaan muiden ruokavaliot huomioon ja pyritään tekemään toisella mahdollisimman hyvänmakuista ruokaa, mutta sitten kasvissyöjä ei itse huomioikaan vastuvuoroisesti sekasyöjiä?
Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
Pitääkö seuraavalla kerralla ottaa omat pihvit mukaan tai jos kasvissyöjä on tekemässä lasagnea laittaa sille mobilepayn kautta rahaa jauhelipakettia varten, että voisitko tehdä meillekin jotain? Että mekin haluttaisiin syödä hyvää ruokaa.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on läskijantteri, joka ei mahdu Hotelli Tornin Ateljee-baarin kierreportaikkoon.
Kyllä minä huomattavasti hoikempi olen kuin se soijaamussuttava kasvissyöjärouva, joka tarjosi pelkkää kasvisruokaa. Minä liikunkin.
Lihaa syövät ovat hoikempia. Kyse ei ole kaloreista, vaan ruuan sisällöstä.
Olisiko tuohon jotain tutkimustulosta perusteeksi?
Löytyy tutkimuksia.
Sekasyöjänkin ruokavalion kuuluisi olla kasvisvoittoinen ollakseen terveellinen. Ihan käsittämätöntä että jonkun mielestä hyvä ruoka on pelkkää lihaa.
Ettekö lapsena saaneet tuoreita kasviksia vai mistä viha kasviksia kohtaan juontuu?
Vierailija kirjoitti:
Olen luullut, että on joku vanhojen ihmisten juttu, että pitäisi olla pihvit tai paistit pöydässä. Jotenkin äkkiseltään sitä luulisi, että nuoremmat ovat kiinnostuneita uusista ruokalajeista, ruokakulttuureista ja mielellään syövät jotain erilaista kuin itse laittavat ja mielellään kokeilevat kaikkea uutta. Mutta näin ei näköjään ole.
On se näin. Konservatiivit roikkuvat lihassa kun eivät muuta osaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä yhteenvetona kaikesta keskustelusta, jos juhlavaa elämyksellistä illallista tarjotaan niin kasvisruokailijan (tarkkana minkä tyyppistä hän niistä kahdeksasta? eri kasvisruokavaliosta noudattaa) mieltymykset pitää ottaa tarkasti huomioon. Sekasyöjän mieltymyksistä ei tarvitse välittää paskan vertaa.
Tämä näyttää olevan selkeästi suurimman osan teidän kasvissyöjien mielipide kommenttien ja peukutusten perusteella.
Ap.
P.s. Jatkan edelleenkin sen itse tekemäni uunissa paahdetuista hirvenluista kasaan keittämäni ja pakastamani lihaliemen lisäämistä myös siihen kasvislasagnen kastikkeeseen, kun aina on kasvissyöjiltä kehut tulleet lasagnen mausta ja reseptejä on perää kyselty. Kuulema ei heille antamallani reseptillä maistu ihan samalta kuin meillä tarjottu. 😂 Mitä ei tiedä, sitä ei ole.
Tajuatko että tuo lapsellinen temppu aiheuttaa korkeintaan vatsavaivoja kasvissyöjälle eikä ole mikään näpäytys? Koska kasvissyönti pohjautuu etiikkaan ja moraaliin, kasvissyöjä ei ole tuossa tilanteessa jossa itse käyttäydyt kuin imbesilli, tehnyt mitään omaatuntoaan vastaan. Tuo näpäytys ei hetkauta mihinkään suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on läskijantteri, joka ei mahdu Hotelli Tornin Ateljee-baarin kierreportaikkoon.
Kyllä minä huomattavasti hoikempi olen kuin se soijaamussuttava kasvissyöjärouva, joka tarjosi pelkkää kasvisruokaa. Minä liikunkin.
Lihaa syövät ovat hoikempia. Kyse ei ole kaloreista, vaan ruuan sisällöstä.
Olisiko tuohon jotain tutkimustulosta perusteeksi?
Löytyy tutkimuksia.
Ei näy löytyvän, sinä Lihavuoren Prinsessa.
Saahan sitä tuostakin asiasta tehtyä ongelman. Olen sekasyöjä, mutta jos menen kasvissyöjän luokse syömään, tai jos joku toinen vieraista on kasvissyöjä, niin yleensä oletan ruoan olevan kasvisruokaa. Sehän sopii kaikille niin järkevin valinta. Isoissa juhlissa ehkä helpompi tehdä useita vaihtoehtoja, mutta en silloinkaan tietenkään oleta kasvissyöjän tarjoavan liharuokia, ja tulee kyllä joka kerta yllätyksenä ne urputtajat jotka asiasta valittaa.
Mä olen sekasyöjä. Olen sekasyöjä sen takia, että b12 vitamiini ei imeydy elimistössäni purkista ottaessa. On kokeiltu melkein kaksi vuotta ja ei imeydy oli pakko sen jälkeen tehdä muita ratkaisuja, koska vitamiinitaso oli 10. B12 vitamiinit kasviperäisesti ovat levä (en saa syödä kilpirauhasen takia), soija (palaan tähän myöhemmin). Tein ravintoterapeutin kanssa pitkään yhteistyötä löytääkseni sen, miksi vatsa ei kestä mitään ja löytääksemme parhaan mahdollisen ruokavalion. Pienimmällä harmilla pääsi kun otin lihan ruokavalioon ja syön sitä. Tiedän, että lihakarja käyttää soijaa ravintonaan osassa paikoista ja siksi olen todella tarkka sen suhteen, mistä lihani ostan. Nautaa en syö ollenkaan, olen maitoproteiiniallergikko. Sikaa syön ja kanaa jos joku muu valmistaa. Kana haisee todella kuvottavalle ja en halua siihen koskea kun on raaka. Ravintolaan jos menen niin lähes aina otan sen lihavaihtoehdon, jos löytyy jotain muuta kuin iän ikuista lohta tai nautaa.
Haluan ihan oikeasti kysyä teiltä kasvissyöjiltä ja vegaaneilta, että mitä tarjoaisitte minulle? En pysty käyttämään soijaa missään muodossa. Olen allerginen soijalle ja se saa edes pienessä määrin vatsani täysin sekaisin ja ihottuman aikaan eli jos jokin teollinen ällötys sisältää edes vähän soijaa niin varaan vessan. Maitoproteiinia en voi käyttää ollenkaan, ihottumaa tulee ja tulehdusarvot nousevat. Levää en saa käyttää isoja määriä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Sienet ja sienijohdannaiset ovat myös no no -listalla. Kauraa ei vatsa kestä. Otan mielelläni reseptejä vastaan. Enkä vittuile vaan ihan tosissani sanon, että otan reseptejä tai ruokia vastaan, joissa ei ole käytetty yllä mainittua raaka-aineita. Toisinaan lihan syönnille on terveydellinen peruste ja siinä vaiheessa ei aina, varsinkaan köyhempi, pysty yksinkertaisesti valikoimaan mitä syö. Olisihan se kiva syödä mitä naaman eteen tuodaan, mutta ei vain ihan onnistu. Varsinkin veganituotteissa ja vegaani ravintoloissa saa olla todella tarkkana. Soijaa on joku ihme pakkomielle työntää ihan kaikkialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on läskijantteri, joka ei mahdu Hotelli Tornin Ateljee-baarin kierreportaikkoon.
Kyllä minä huomattavasti hoikempi olen kuin se soijaamussuttava kasvissyöjärouva, joka tarjosi pelkkää kasvisruokaa. Minä liikunkin.
Lihaa syövät ovat hoikempia. Kyse ei ole kaloreista, vaan ruuan sisällöstä.
Olisiko tuohon jotain tutkimustulosta perusteeksi?
Löytyy tutkimuksia.
Ei näy löytyvän, sinä Lihavuoren Prinsessa.
Etsitkö edes?

Se on väittäjän eli sinun vastuullasi. Logiikan perusteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, on sitten näkäjään niin, että kasvisyöjiä pitää palvella viimeisen päälle ja valmistaa heitä varten erikseen ruuat. Kun taas meitä lihansyöjiä ei tarvitse huomioida mitenkään.
Kertoisitteko kasvissyöjät mistä tämä ero johtuu?
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Kauhea loukkaantuminen aina jos kasvissyöjää/vegaania ei ole ruokatilanteissa huomioitu mutta toisinpäin ei mukamas ole mitään väliä ja tulee vain typeriä "ettekö kestä yhtä päivää ilman lihaa/mun koti mun säännöt/jos ei kelpaa, olkoon ilman sitten" tyylisiä argumentteja.
Kertokaas hyvät kasvissyöjät oikein rautalangasta että miksi se ajatus "onko vaikea kunnioittaa toisen ruokatottumuksia/ruokafilosofiaa/ruoka-aatetta" on teille niin suuri vääryys toteuttaa mutta kuitenkin vaaditte sitä kunnioitusta toisilta?
Minua taas kiinnostaa se, että eivätkö lihansyöjät koskaan syö mitään kasvissosekeittoa, pinaattikeittoa, bataattikeittoa, pinaattilettuja, puuroja, ratatouillea, pannukakkuja, lettuja, vohveleita, munakoisovuokaa, avocadopastaa, linssikeittoa tai -pihvejä jne. kun aina vaaditaan sitä lihaa.
Oikeassa elämässä en tunne yhtään lihansyöjää, joka ei voisi syödä hyvää kasvisruokaakin välillä.
Tähän voisi joku lihansyöjä vastata.
onko kukaan oikeasti "lihansyöjä"? Useimmat ovat tietääkseni sekasyöjiä.
Minä syön kaikkea edellä mainittua, paljon muutakin kasvisruokaa (monet maailman hienoimmat ruokakulttuurit ovat kasvispainotteisia). Syön myös kalaa ja joskus lihaa. Olenko siis "lihansyöjä"?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sekasyöjä. Olen sekasyöjä sen takia, että b12 vitamiini ei imeydy elimistössäni purkista ottaessa. On kokeiltu melkein kaksi vuotta ja ei imeydy oli pakko sen jälkeen tehdä muita ratkaisuja, koska vitamiinitaso oli 10. B12 vitamiinit kasviperäisesti ovat levä (en saa syödä kilpirauhasen takia), soija (palaan tähän myöhemmin). Tein ravintoterapeutin kanssa pitkään yhteistyötä löytääkseni sen, miksi vatsa ei kestä mitään ja löytääksemme parhaan mahdollisen ruokavalion. Pienimmällä harmilla pääsi kun otin lihan ruokavalioon ja syön sitä. Tiedän, että lihakarja käyttää soijaa ravintonaan osassa paikoista ja siksi olen todella tarkka sen suhteen, mistä lihani ostan. Nautaa en syö ollenkaan, olen maitoproteiiniallergikko. Sikaa syön ja kanaa jos joku muu valmistaa. Kana haisee todella kuvottavalle ja en halua siihen koskea kun on raaka. Ravintolaan jos menen niin lähes aina otan sen lihavaihtoehdon, jos löytyy jotain muuta kuin iän ikuista lohta tai nautaa.
Haluan ihan oikeasti kysyä teiltä kasvissyöjiltä ja vegaaneilta, että mitä tarjoaisitte minulle? En pysty käyttämään soijaa missään muodossa. Olen allerginen soijalle ja se saa edes pienessä määrin vatsani täysin sekaisin ja ihottuman aikaan eli jos jokin teollinen ällötys sisältää edes vähän soijaa niin varaan vessan. Maitoproteiinia en voi käyttää ollenkaan, ihottumaa tulee ja tulehdusarvot nousevat. Levää en saa käyttää isoja määriä kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Sienet ja sienijohdannaiset ovat myös no no -listalla. Kauraa ei vatsa kestä. Otan mielelläni reseptejä vastaan. Enkä vittuile vaan ihan tosissani sanon, että otan reseptejä tai ruokia vastaan, joissa ei ole käytetty yllä mainittua raaka-aineita. Toisinaan lihan syönnille on terveydellinen peruste ja siinä vaiheessa ei aina, varsinkaan köyhempi, pysty yksinkertaisesti valikoimaan mitä syö. Olisihan se kiva syödä mitä naaman eteen tuodaan, mutta ei vain ihan onnistu. Varsinkin veganituotteissa ja vegaani ravintoloissa saa olla todella tarkkana. Soijaa on joku ihme pakkomielle työntää ihan kaikkialle.
Mä tekisin ihan niitä kasvisruokia, mitä muutenkin laitan perheelle. Erilaisia keittoja, esim. kesäkeitto, kukkakaalikeitto, perunapurjokeitto, bataattikeitto, pinaattikeitto, porkkanakeitto, linssikeitto jne.
Tai sitten ratatouille, tai avocadopasta. Tai vaikka kasvislasagne, kasvispizza, kasviskiusaus, munakoisovuoka. Onhan noita reseptejä vaikka kuinka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, on sitten näkäjään niin, että kasvisyöjiä pitää palvella viimeisen päälle ja valmistaa heitä varten erikseen ruuat. Kun taas meitä lihansyöjiä ei tarvitse huomioida mitenkään.
Kertoisitteko kasvissyöjät mistä tämä ero johtuu?
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Kauhea loukkaantuminen aina jos kasvissyöjää/vegaania ei ole ruokatilanteissa huomioitu mutta toisinpäin ei mukamas ole mitään väliä ja tulee vain typeriä "ettekö kestä yhtä päivää ilman lihaa/mun koti mun säännöt/jos ei kelpaa, olkoon ilman sitten" tyylisiä argumentteja.
Kertokaas hyvät kasvissyöjät oikein rautalangasta että miksi se ajatus "onko vaikea kunnioittaa toisen ruokatottumuksia/ruokafilosofiaa/ruoka-aatetta" on teille niin suuri vääryys toteuttaa mutta kuitenkin vaaditte sitä kunnioitusta toisilta?
Minua taas kiinnostaa se, että eivätkö lihansyöjät koskaan syö mitään kasvissosekeittoa, pinaattikeittoa, bataattikeittoa, pinaattilettuja, puuroja, ratatouillea, pannukakkuja, lettuja, vohveleita, munakoisovuokaa, avocadopastaa, linssikeittoa tai -pihvejä jne. kun aina vaaditaan sitä lihaa.
Oikeassa elämässä en tunne yhtään lihansyöjää, joka ei voisi syödä hyvää kasvisruokaakin välillä.
Tähän voisi joku lihansyöjä vastata.
onko kukaan oikeasti "lihansyöjä"? Useimmat ovat tietääkseni sekasyöjiä.
Minä syön kaikkea edellä mainittua, paljon muutakin kasvisruokaa (monet maailman hienoimmat ruokakulttuurit ovat kasvispainotteisia). Syön myös kalaa ja joskus lihaa. Olenko siis "lihansyöjä"?
Ei, vaan olet sekasyöjä. Lihansyöjiä ovat ne henkilöt, jotka eivät pysty syömään ruokaa, mikä ei sisällä lihaa, koska kaikki muu on pahaa, vain liha on hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, on sitten näkäjään niin, että kasvisyöjiä pitää palvella viimeisen päälle ja valmistaa heitä varten erikseen ruuat. Kun taas meitä lihansyöjiä ei tarvitse huomioida mitenkään.
Kertoisitteko kasvissyöjät mistä tämä ero johtuu?
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Kauhea loukkaantuminen aina jos kasvissyöjää/vegaania ei ole ruokatilanteissa huomioitu mutta toisinpäin ei mukamas ole mitään väliä ja tulee vain typeriä "ettekö kestä yhtä päivää ilman lihaa/mun koti mun säännöt/jos ei kelpaa, olkoon ilman sitten" tyylisiä argumentteja.
Kertokaas hyvät kasvissyöjät oikein rautalangasta että miksi se ajatus "onko vaikea kunnioittaa toisen ruokatottumuksia/ruokafilosofiaa/ruoka-aatetta" on teille niin suuri vääryys toteuttaa mutta kuitenkin vaaditte sitä kunnioitusta toisilta?
Minua taas kiinnostaa se, että eivätkö lihansyöjät koskaan syö mitään kasvissosekeittoa, pinaattikeittoa, bataattikeittoa, pinaattilettuja, puuroja, ratatouillea, pannukakkuja, lettuja, vohveleita, munakoisovuokaa, avocadopastaa, linssikeittoa tai -pihvejä jne. kun aina vaaditaan sitä lihaa.
Oikeassa elämässä en tunne yhtään lihansyöjää, joka ei voisi syödä hyvää kasvisruokaakin välillä.
Tähän voisi joku lihansyöjä vastata.
Ei tässä kyse ole siitä etteikö sekaani/lihaani voisi syödä sitä kasvis- tai vegaaniruokaa.
Itsekin syön usein töissä kasvisruokaa ruokapaussilla sen liharuuan sijaan vaikka olenkin sekaani.
Kyse tässä on nimenomaan siitä että miksi kasvissyöjillä ja vegaaneilla on niin suuri vaikeus huomioida ne sekasyöjät ruokapödässä mutta vaativat itse kuitenkin samalla sitä samaa huomioimista kun heitä kestitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, on sitten näkäjään niin, että kasvisyöjiä pitää palvella viimeisen päälle ja valmistaa heitä varten erikseen ruuat. Kun taas meitä lihansyöjiä ei tarvitse huomioida mitenkään.
Kertoisitteko kasvissyöjät mistä tämä ero johtuu?
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Kauhea loukkaantuminen aina jos kasvissyöjää/vegaania ei ole ruokatilanteissa huomioitu mutta toisinpäin ei mukamas ole mitään väliä ja tulee vain typeriä "ettekö kestä yhtä päivää ilman lihaa/mun koti mun säännöt/jos ei kelpaa, olkoon ilman sitten" tyylisiä argumentteja.
Kertokaas hyvät kasvissyöjät oikein rautalangasta että miksi se ajatus "onko vaikea kunnioittaa toisen ruokatottumuksia/ruokafilosofiaa/ruoka-aatetta" on teille niin suuri vääryys toteuttaa mutta kuitenkin vaaditte sitä kunnioitusta toisilta?
Minua taas kiinnostaa se, että eivätkö lihansyöjät koskaan syö mitään kasvissosekeittoa, pinaattikeittoa, bataattikeittoa, pinaattilettuja, puuroja, ratatouillea, pannukakkuja, lettuja, vohveleita, munakoisovuokaa, avocadopastaa, linssikeittoa tai -pihvejä jne. kun aina vaaditaan sitä lihaa.
Oikeassa elämässä en tunne yhtään lihansyöjää, joka ei voisi syödä hyvää kasvisruokaakin välillä.
Tähän voisi joku lihansyöjä vastata.
onko kukaan oikeasti "lihansyöjä"? Useimmat ovat tietääkseni sekasyöjiä.
Minä syön kaikkea edellä mainittua, paljon muutakin kasvisruokaa (monet maailman hienoimmat ruokakulttuurit ovat kasvispainotteisia). Syön myös kalaa ja joskus lihaa. Olenko siis "lihansyöjä"?
Et, koska syöt kitisemättä kasvisruokaa. Tässä keskustelussa oli alunperin kyse siitä, pitääkö kasvissyöjän tarjota vierailleen liharuokaa, kun kerran sekasyöjä on taipunut tarjoamaan kasvissyöjävierailleen kasvisruokaa.
Ja eiköhän lopputulos nyt ole se, että hyvää ruokaa voi tehdä ilman lihaa. Kaikki kuitenkin syövät myös kasviksia, kuten itsekin totesit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, on sitten näkäjään niin, että kasvisyöjiä pitää palvella viimeisen päälle ja valmistaa heitä varten erikseen ruuat. Kun taas meitä lihansyöjiä ei tarvitse huomioida mitenkään.
Kertoisitteko kasvissyöjät mistä tämä ero johtuu?
Tämän minäkin haluaisin tietää.
Kauhea loukkaantuminen aina jos kasvissyöjää/vegaania ei ole ruokatilanteissa huomioitu mutta toisinpäin ei mukamas ole mitään väliä ja tulee vain typeriä "ettekö kestä yhtä päivää ilman lihaa/mun koti mun säännöt/jos ei kelpaa, olkoon ilman sitten" tyylisiä argumentteja.
Kertokaas hyvät kasvissyöjät oikein rautalangasta että miksi se ajatus "onko vaikea kunnioittaa toisen ruokatottumuksia/ruokafilosofiaa/ruoka-aatetta" on teille niin suuri vääryys toteuttaa mutta kuitenkin vaaditte sitä kunnioitusta toisilta?
Minua taas kiinnostaa se, että eivätkö lihansyöjät koskaan syö mitään kasvissosekeittoa, pinaattikeittoa, bataattikeittoa, pinaattilettuja, puuroja, ratatouillea, pannukakkuja, lettuja, vohveleita, munakoisovuokaa, avocadopastaa, linssikeittoa tai -pihvejä jne. kun aina vaaditaan sitä lihaa.
Oikeassa elämässä en tunne yhtään lihansyöjää, joka ei voisi syödä hyvää kasvisruokaakin välillä.
Tähän voisi joku lihansyöjä vastata.
Ei tässä kyse ole siitä etteikö sekaani/lihaani voisi syödä sitä kasvis- tai vegaaniruokaa.
Itsekin syön usein töissä kasvisruokaa ruokapaussilla sen liharuuan sijaan vaikka olenkin sekaani.
Kyse tässä on nimenomaan siitä että miksi kasvissyöjillä ja vegaaneilla on niin suuri vaikeus huomioida ne sekasyöjät ruokapödässä mutta vaativat itse kuitenkin samalla sitä samaa huomioimista kun heitä kestitään.
Siltikin tässä on se ihmetyksen aihe, että sekasyöjät syövät omien sanojensa mukaan kasvisruokaa, niinkuin itsekin kerroit. Miksi et voi syödä kasvisruokaa kylässä? Mitäs jos menet sekasyöjälle kylään, ja hän laittaa kasvisruokaa. Onko se sitten mielestäsi ok?
Minulle kasvissyöjänä ei tulisi edes mieleen, että lihaa syövä ei halua syödä kasvisruokaa kasvissyöjän kotona, vaan ainoastaan esim. työpaikkaruokailussa. Luulisi, että sitä nimenomaan haluttaisiin syödä kasvissyöjän valmistamana, joka takuulla tekee hyvää kasvisruokaa, kun kokemusta on.
Oma ystävä-ja sukulaispiirini on sitten ilmeisesti poikkeus. Aikani laittelin aina liharuokaa vieraille myös, mutta koska kasvisruoat kävivät aina paremmin kaupaksi ja nykyisin oikein toivotaan, jos kysyn, mitä laitan, että ruoka olisi kasvisruokaa.
Itse sekasyöjänä teen usein kasvisruokaa ja voin ihan hyvin tarjota sitä myös sekasyöjä vieraille. Hyvää ja täyttävää ruokaahan se on.
Vierailija kirjoitti:
Itse sekasyöjänä teen usein kasvisruokaa ja voin ihan hyvin tarjota sitä myös sekasyöjä vieraille. Hyvää ja täyttävää ruokaahan se on.
Täyttää varmasti, mutta ei pidä kylläisenä.
Mä olen syönyt Ranskassa monta kertaa ratatouillea. Se oli kyllä ihan koko ruoka. Sen kanssa tarjoiltiin pala leipää.