Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (22068)
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen vanhuus on eräs asia mikä voi olla omakin kohtaloni joskus. Ehkä parempi tottua yksinäisyyteen jo nuorempana, että pärjäisi myös vanhana yksin. Toki ymmärrän, että vanhuudessa korostuu pärjääminen esim terveyden puolesta ja olisi hyvä olla läheisiä.
Mä olen aina viihtynyt erinomaisesti yksin. En ole koskaan ollut parisuhdeihminen, koska mua lähinnä ärsyttää, jos mun pitäisi koko ajan ottaa joku toinen huomioon. Ystäviä ja kavereita on kiva tavata välillä, samoin lähisukua, mutta en haluaisi asua kenenkään toisen kanssa. Tuo iän myötä tapahtuva toimintakyvyn ja terveyden heikkeneminen on sitten ihan toinen asia. Siksipä olenkin jo parin vuoden ajan järkännyt kotiani sellaiseksi, että pärjään täällä mahdollisimman pitkään. Autottoma ja ajokortittomana sekä vain 157 cm mittaisena kanantaluttajana mulle on myös aina ollut erilaisten palveluiden käyttö itsestäänselvää. Vähän aikaa sitten löysin tällä alueella kahden nuoren miehen perustaman firman, joka tekee kaikenlaista "handyman" -hommaa. Ovat jo kerran käyneetkin täällä ja mulla tulee olemaan heille paljon lisääkin hommia. Tietty palvelut maksaa, mutta nopeammin ja varmemmin ne saa kuin koittaa sumplia läheisten kanssa, milloin heille sattuisi sopimaan.
En ole kohdannut kun pahoja ihmisiä elämässäni, en halua olla enää heidän kanssa tekemisissä, olen niin yksin nyt, ei ketään enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tarvitse musiikkia mihinkään. Juttelen paljon läheiseni kanssa. Kuuntelen hiljaisuutta. Luen ja mietin. Kuolisin ilman kirjoja. En sentään, mutta ilman niitä elämäni olisi tyhjää.
Sama täällä! En ole ikinä käynyt keikoilla tai festareilla. Musiikista usein ärsyynnyn, nykylaulajien sanoista ei saa selvää jumputtavan musiikin takia.
Viisivuotiaasta lähtien olen lukenut ja ilman kirjoja olisi kyllä ankeata.
Pitkis, oletko ikinä etsinyt jotakin työtä?
Tiedän kyllä että varmaan vaikea nykyään löytää mutta eikös vaikka kaupat hae työntekijöitä? Saisit rahaa ja itseluottamusta. Huomaisit että kaikki ihmiset eivät olekaan pahansuopia kiusaajia.
Toivon, ettei tätä työasiaa käsiteltäisi täällä. En hakua kirjoittaa koko elämästäni kuitenkaan. Oikeasta
Just näin. Kirjoitat vain sen, mitä itse haluat jakaa.
Mites muuten noi opinnot? Onko sulla lähipäiviä ollenkaan? Silloin kun itse opiskelin aikuisena työn ohessa, meillä oli muutamia lähipäiviä kuukaudessa. Se tuki kyllä tosi paljon opintoja. Oppilaitoksesta sai muutenkin apuja hyvin, kun vertaa työpaikkaan. Pomo, joka oli määrätty 'ohjaajaksi', ei koskaan ehtinyt. Arrggghh%€#@
Hei ihmiset: Menkää luovuttamaan verta, on pulaa. Itse olen käynyt liki 100 kertaa, enää en voi :(
Vierailija kirjoitti:
En ole kohdannut kun pahoja ihmisiä elämässäni, en halua olla enää heidän kanssa tekemisissä, olen niin yksin nyt, ei ketään enää.
Tuo on kyllä vale! Ihan varmasti joku opettajistasi oli hyvä ihminen tai joku naapuri, työkaveri.Itsesäälisi on kuvottavaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tarvitse musiikkia mihinkään. Juttelen paljon läheiseni kanssa. Kuuntelen hiljaisuutta. Luen ja mietin. Kuolisin ilman kirjoja. En sentään, mutta ilman niitä elämäni olisi tyhjää.
Sama täällä! En ole ikinä käynyt keikoilla tai festareilla. Musiikista usein ärsyynnyn, nykylaulajien sanoista ei saa selvää jumputtavan musiikin takia.
Viisivuotiaasta lähtien olen lukenut ja ilman kirjoja olisi kyllä ankeata.
Pitkis, oletko ikinä etsinyt jotakin työtä?
Tiedän kyllä että varmaan vaikea nykyään löytää mutta eikös vaikka kaupat hae työntekijöitä? Saisit rahaa ja itseluottamusta. Huomaisit että kaikki ihmiset eivät olekaan pahansuopia kiusaajia.
Toivon, ettei tätä työasiaa käsiteltäisi täällä. En haku
Itse kävin aikoinaan luovuttamassa verta.Harmittaa kun en enää voi,yksi lääke jota käytän estää sen.
Vierailija kirjoitti:
Minä en tarvitse musiikkia mihinkään. Juttelen paljon läheiseni kanssa. Kuuntelen hiljaisuutta. Luen ja mietin. Kuolisin ilman kirjoja. En sentään, mutta ilman niitä elämäni olisi tyhjää.
Minä myös nykyään kuuntelen mieluummin hiljaisuutta kuin musiikkia. Olen joskus kuunnellut musiikkia paljonkin.
Jos minun pitäisi valita hiljaisuuden ja musiikin kuuntelun väliltä, niin 20 vuoden kokemuksella valitsisin hiljaisuuden. Se on tuonut elämääni tasapainoa ja mielenrauhaa.
Haukka lensi hetki sitten, kuin olisi yrittänyt häätää autoamme. Pellolta tuli ja teki kääntöliikkeen auton vieressä niin, että näkyi siipien alle. Rohkea lintu, kun 120km/h mennään tiellä. Sattumaako meidän autoa ottaa uhittelun kohteeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kohdannut kun pahoja ihmisiä elämässäni, en halua olla enää heidän kanssa tekemisissä, olen niin yksin nyt, ei ketään enää.
Tuo on kyllä vale! Ihan varmasti joku opettajistasi oli hyvä ihminen tai joku naapuri, työkaveri.Itsesäälisi on kuvottavaa!
Joku on tainnut tänä aamuna pudota sängystä, normaalin nousemisen (ns) sijaan..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän halu kadonnut, ei ole ketään läheistä ihmistä enää kenen vuoksi elää, arki on raskasta yksin. Kuka minut hautaankaan hoitaa?
Olen vasta nuorempi, mutta sama ajatus minullakin. Ei ole läheisiä tai läheistä sukua. Vanhemmat vain jo näin jaan samoja ajatuksia kanssasi. Mietin tulevaisuutta ja elämääni ajatellen, että kuka olisi se ihminen joka huolehtisi nämä jutut, kun minua ei enää ole. Ehkä tämä on synkkää, mutta jos elän ilman parisuhdetta, ilman ystäviä yms myös vanhuudessa ja eihän kenenkään ole edes "pakko" toisen asioita hoitaa. Ymmärrän sen. Tai onko se läheinen itsekään enää elossa.
Ehkä sinunkin kannattaa miettiä sitäkin, ettei läheiset yms ole välttämättä innostuneita edes hoitamaan näitä juttuja tai onko läheinen edes elossa enää itsekään silloin. Tätä mietin, kun
Kunkin kunnan sote-puoli ja sossupalvelu hoitavat ihmisen hautaan. Täytyyhän kuoleman jälkeen tehdä vielä perukirjakin. Se hoituu kuntien viranomaisten kautta, oli omaisuutta tai ei. Jos omaisuutta eikä omaisia, tee testamentti.
Kunta hoitaa siis. Ei tarvitse miettiä tätä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kohdannut kun pahoja ihmisiä elämässäni, en halua olla enää heidän kanssa tekemisissä, olen niin yksin nyt, ei ketään enää.
Tuo on kyllä vale! Ihan varmasti joku opettajistasi oli hyvä ihminen tai joku naapuri, työkaveri.Itsesäälisi on kuvottavaa!
Joku on tainnut tänä aamuna pudota sängystä, normaalin nousemisen (ns) sijaan..
No Surku on aina rypijä, ei ole valituksetonta päivää hänellä!
Minäkin viihdyn yksin. Tosi hyvin, vaikka puhelias olenkin. On ihana kävellä metsässä yksin, äskenkin kävelin, katselin, ihastelin. Osa mustikoista on isoja, kypsiä. Osa nahistunut kuivuudesta, osa vihreitä. Sadetta, pliis. Ei ennustettu kymmeneen päivään tänne, toivon että on pielessä. Metsä on rutikuiva, pienikin kipinä voi aloittaa laajat palot, väkun on maastopalovaroitus.
Sateella on ihana istua kuistilla, keinutuolissa ja lukea. Kutoa. Tehdä palapeliä. Kuunnella radiota.
Poimin mansikkamaalta vähän pieniä makeita mansikoita ja tein hilloa, pari purkillista niistä tuli. Maisteltiin jo päiväkahvilla vaniljajäätelön kera, hyvältä maistui.
Tänä kesänä olemme syöneet jäätelöä enemmän kuin muutamana aikaisempana kesänä yhteensä.
Tihkuista sadetta ollut koko päivä niin siivottiin yhdessä mökki perinpohjin. Nyt on hyvä fiilis katsella ympärilleen, kun on nättiä ja puhdasta, ei yhtään ylimääräistä tavaraa näkyvissä ja kukkia pöydällä.
Lounaaksi tein kalamurekepihvejä ja uunijuureksia ja salaattia, illalliseksi teen lihapullia ja muusia ja leivon pihan punaherukoista piirakan, johon laitan mm. mascarponejuustoa. Näistä riittää huomiseksikin niin että ei tarvitse kokata ollenkaan.
Viikonlopuksi tulossa vieraita yökylään, odotamme innolla. Pitää sitä ennen siivota ulkorakennuksen vierashuone, pestä petivaatteita ja laittaa sinne jääkaappi päälle.
Nyt voisi hetken pötköhtää sängylle kirjan kanssa ja ottaa ehkä pienet päiväunet.
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia tähän päivään. Joskus mietin, että olisipa joku joka olisi kiinnostunut jostain samasta kuin minä, että voisin edes joskus jakaa sen kokemuksen, että jaettaisiin sama ilo ja innostus johonkin asiaan ja toista kiinnostaisi se kaikki. Toisaalta monesti mietin, että olisipa edes se joku. Ystävä.
Kyllä minäkin yksin olen joutunut viihtymään. Toisaalta en voi sanoa, että aina kovin miellyttävä asia kuitenkaan. Ei, vaikka kai pitäisi tottua siihen.
Samalla mietin nuoruuttani. Oliko minulla sitä lainkaan. En kokenut mitään, en käynyt missään. Vaikeaa aikaa. Näin tuo ajanjakso jäi kuin välistä ja sitten olinkin jo aikuinen tai ainakin luulin niin. Välillä tunnen, että osa minusta on jäänyt niihin vuosiin ja etsin edelleen sitä oikeaa itseäni sitä löytämättä. Ehkä se välillä näkyy siinä mitä kirjoitan. Samalla kai jokaisella on omat haasteensa nuoruudessa. En sitä kiellä.
Minun pitäisi vaan löytää i
Elänyt nuoruutta...oma nuoruuteni oli aluillaan kun sairastuin munasarjasyöpään. Lääkäri totesi että avataan ja katsotaan, joten leikkaukseen sain mennä ajatuksella että elämäni ehkä oli siinä, että 18 vuotta sain elää ja kuolen ennen kuin ehdin elääkään. Siihen astisen elämäni olin elänyt jotenkin ahdistuneena, ulkoisesti pirteänä sisäisesti ujona, pelokkaana ja arkana. Ja miten silloin murehdinkaan ihan kaikkea etukäteen!
Tuota pelokkuutta sekä murehtimista kaduin sillä hetkellä kun joudun miettimään mahdollisuutta että en ehkä selviäkään, että syöpä on levinnyt ja elinaikaa olisi muutama viikko. 18-vuotiaana jouduin valmistautumaan kuolemaan kun muut ikäiseni valmistautuivat elämään.
Minut leikattiin, kasvain painoin yli 3 kg leikkaus oli vaativa mutta kaikki saatiin pois. Hoidoksi mm. solumyrkyt jne. Kun pääsin sairaalasta kotiin painoin 39 kg. Elämänhaluni oli valtava, kun käy lähellä kuolemaa ymmärtää elämän arvokkuuden - se on lahja jota ei pidä jättää lunastamatta. Takana on nyt 45 tervettä vuotta, yhtenäkään aamuna en ole herännyt huonolla tuulella uuteen päivään.
Kirppiksillä tuli kierteltyä ja löytyi vaikka mitä:
- Rooman valtakunnan tuho (1964) (sota/toiminta)
- The Tournament (2009) (toiminta)
- Channel Zero (season one) (kauhu)
- Pokémon Destiny Deoxys (2004)
- American Gods (season one) (fantasia/draama)
- Hero (2002) (seikkailu)
- Kayara (2025) (animaatio)
- Lämäri (1977) (komedia/Urheilu)
- Species 3 (2004) (scifi/kauhu)
- Max Manus (2008) (sota/toiminta)
- Starship Troopers 3 (2008) (scifi/toiminta)
Tänään vielä elokuviin katsomaan Tiedän mitä teit viime kesänä -leffan. Liian mukava päivä kyseessä, kiitos löytöjen. Toiselle intohimo on musiikki. Mulle se on elokuvat :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kohdannut kun pahoja ihmisiä elämässäni, en halua olla enää heidän kanssa tekemisissä, olen niin yksin nyt, ei ketään enää.
Tuo on kyllä vale! Ihan varmasti joku opettajistasi oli hyvä ihminen tai joku naapuri, työkaveri.Itsesäälisi on kuvottavaa!
Joku on tainnut tänä aamuna pudota sängystä, normaalin nousemisen (ns) sijaan..
No Surku on aina rypijä, ei ole valituksetonta päivää hänellä!
Sivusta. Mikä sinä olet kertomaan mitä kukin voi kirjoittaa. En tiedä, vaikka mietit varmaan valittajia surkeina ihmisinä niin en tiedä onko se valitus sen surkeampaa kuin se, että jonkun kuten sinun pitää tarttua hänen sanoihinsa ja alkaa valittamaan puolestaan niistä. Huomaatko sama lopputulos ja sinäkin valitat, mutta hänen sanoistaan ja kirjoituksistaan. Ehkä kirjoitan itsekin ikävästi, mutta miksi reagoit jo liiallisesti toisen viesteihin.
Olipa liikuttava tarina tuossa ylhäällä, lainaus ei taaskaan toimi.
Niinhän se usein elämässä on, että jonninjoutavat pulmat saa isot mittasuhteet. Kunnes tulee joku tosi iso menetys, sairaus tms
Silloin vasta ymmärtää asioiden oikean merkityksen
Vierailija kirjoitti:
"Elämänhaluni oli valtava, kun käy lähellä kuolemaa ymmärtää elämän arvokkuuden - se on lahja jota ei pidä jättää lunastamatta. Takana on nyt 45 tervettä vuotta, yhtenäkään aamuna en ole herännyt huonolla tuulella uuteen päivään."
Kiitos viestistäsi ja paljon olet joutunut käymään läpi. En minäkään elämääni aliarvioi, mutta silti tiedän etten ole nyt se ihminen joka tahtoisin olla ja samalla minulta on jäänyt oikeastaan koko nuoruus elämättä. Tämä näin totuutena todettuna ja en tarkoita silti, että elämäni olisi ollut niin pahaa kuin jollakin muulla voi olla.
Lähinnä tunnen vaan olevani hukassa monet kerrat ja tiedän, että elämäni ja minun itseni pitäisi näyttää enemmän silti miltä toivoisin. Jos vaan edes tietäisin mitä toivon ja mikä on eri hetkissä tärkeää. Jos löytäisin sen langan jostain. Tätä kaikkea tarkoitin. En itsekään usko monenkaan nuoruuden olleen parasta aikaa el
Kiitos kun lukaisit kirjoittamani sekä kiitos myös siitä että avasit sisintäsi. Tunnistan tuon löytämisen tarpeen, myös itsessäni. Se on toisinaan enemmän "pinnalla" ja jos joku silloin kysyisi mitä etsit,,mitä toivot löytäväsi - vastaisin etten tiedä sitä itsekään. Se on aika hassu omainaisuus, ja sellaisena se on hyväksyttävä. Ehkä se onkin osa kokonaisuutta, tuo löytämisen tarve. Kertoo eräänlaisesta herkkyydestä kuulla sisinpänsä ääni.
Musiikki:
Tykkään paljon kotimaisesta musiikista, radiossa tulee ihania kappaleista esim ohjelmassa: Paikka auringossa - lauluja Pohjantähden alla.
Tykkään vanhoista valsseista: Uralin pihlajat ja Saarenmaan valssi yms Tykkään -70 luvun musiikista. Ja monista levyistä sen jälkeisiltä vuosikymmeniltä. Tietyt levyt tuovat ihania muistoja, ihmisiä, paikkoja mieleen. Olen yllättynyt, kuinka loistavia sanoituksia uudemmissa, nuorten esittämissä biiseissä on. Tämän kesän suosikki on Rodeon Kesähäät. Behm, Irina, Jenni Vartiainen... Ilahduin niin kappaleesta sanoituksineen: Hetken tie on kevyt. Ultra Bra, Matka maailman ympäri ja Miljoonasade, Eput, Juice... loistavaa lyriikkaa vuosien varrelta.
Festareilla olen muutaman kerran käynyt, konserteissa sitäkin useammin: Jarkko Ahola saa liikuttumaan kyyneliin, samoin Petri Laaksonen.
Musiikki ja kirjat, vähän ruokaa - näillä pärjään