Onko vähävaraisilla enemmän huumorintajua kuin varakkailla?

Minusta taas osa katkeroituu kovasti vuosikymmenien aikana, mutta on toki heitä jotka ei katkeroidu.

Ehkä he jaksaa olla huumorintajuisia, kun ei ole niin paljon stressiä?! Monet isopalkkaiset työt on stressaavia ja vie kaiken ajan..

Huomannut aika lailla saman, että isokenkäisillä ei tunnu olevan huumorintajua ja ovat tosikkoja ja yksiulotteisia ihmisiä. Heille asiat pitää mennä vaan tiettyä kaavaa eikä mitään poikkeuksia sallita millään elämän alueella. Sitten jotkut pitkäaikaistyöttömät tms. heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevat näkevät huumoria kaikessa ja ovat viihdyttävää ja muutenkin skarpin tuntuista seuraa.

on

Vierailija kirjoitti:

Ehkä he jaksaa olla huumorintajuisia, kun ei ole niin paljon stressiä?! Monet isopalkkaiset työt on stressaavia ja vie kaiken ajan..

Kädestä suuhun ja aina ei riitä suuhunkaan eläminen voi olla hyvinkin stressaavaa.

Hyvin pitkälti totta.  Vain muutaman johtajan tunnen ketkä huumorintajuisia.

Se on tätä parempien piirien sosiaalista koodistoa. Pitää olla koko ajan naama vakavana tai uskottavuus menee. Maksimissaan sallitaan joku aivan minimaalinen ja rutikuiva lohkaisu. Jos heität pääjöhtajalle jonkun sarkastisen kommentin, se ottaa sen kirjaimellisesti.

Kädestä suuhun ja aina ei riitä suuhunkaan eläminen voi olla hyvinkin stressaava

-Jos saa tietyn pienen palkan millä pystyy just ja just elämään, niin siihen monesti tottuu kuitenkin.

Ehkä johtajuus vaatii osittain tietynlaista omien näkökulmien läpiviemistä ja se näkyy sitten vapaa-ajalla niin että ollaan itsepäisiä, halutaan itse päättää kun on totuttu siihen ym 

Huumorintaju on ominaisuus joka ei korreloi tulotason kanssa. Se on hyvä ja ehkä vähän harvinainenkin lahja isossa mittakaavassa. 

No ainakin täälä kyllä on Taaskin nuo meni hotelliin aamupalalle vaikka ei edes asu siellä Tuossa paikassa huoneen numerot on 200 alkuisia ja se kyllä tiedetään jos hotelli kysyy 

Vierailija kirjoitti:

Se on tätä parempien piirien sosiaalista koodistoa. Pitää olla koko ajan naama vakavana tai uskottavuus menee. Maksimissaan sallitaan joku aivan minimaalinen ja rutikuiva lohkaisu. Jos heität pääjöhtajalle jonkun sarkastisen kommentin, se ottaa sen kirjaimellisesti.

Joo se hierarkia. Pääjohtaja saa sanoa mitä vain limaista alapuolellaan oleville, mutta ei siedä mitään vitsin murjaisua toisilta itseään kohtaan. Kai sitten nuo yhteiskunnan vähäosaiset, jotka on tottuneet kaikkeen haukkumiseen, ovat itseironisia jo valmiiksi itselleen, kun eivät ole mitenkään suojassa heihin kohdistuvalta kommentoinnilta.

Huumorintaju on omien havaintojeni mukaan synnynnäinen ominaisuus. Jopa lastentarhassa on ne tietynlaiset vekkulit, joilla on taipumuksia siihen. Huumorintajuisilla ihmisillä on yleensä terve ego, eikä se ole paisunut. Jonkinlainen intuitiivinen älykkyys kuuluu asiaan myös, lisäksi nopeat hoksottimet ja hyvä mielikuvitus. Huumorintajuinen ihminen ei esitä sitä huumoria muiden edessä, vaan yksinkin hän löytää komiikkaa ja huumoria asioista. 

Ei huumorintaju tulotasosta ole riippuvainen. Ja vähän on eroa siinäkin, mikä kenenkin mielestä on hauskaa. Kerran yksi tuttava nauroi makeasti, kun vanhus kaatui. Ihan omaan huumoriin se ei uponnut, mutta "huumoria" on niin montaa lajia. Kyllähän jotkut aukoo päätään toisille ihan huumorilla vain. Että mikä nyt kenestäkin sitten on hauskaa. On rasistista huumoria, nauretaan vammaisille jne. On mustaa huumoria. 

Sitten on tilannekomiikkaa ja sellaista kuivaa englantilaista huumoria. Itse olen enemmän sellaisen ystävä, koska siinä kukaan ei pahoita mieltään. 

Vierailija kirjoitti:

Ei huumorintaju tulotasosta ole riippuvainen. Ja vähän on eroa siinäkin, mikä kenenkin mielestä on hauskaa. Kerran yksi tuttava nauroi makeasti, kun vanhus kaatui. Ihan omaan huumoriin se ei uponnut, mutta "huumoria" on niin montaa lajia. Kyllähän jotkut aukoo päätään toisille ihan huumorilla vain. Että mikä nyt kenestäkin sitten on hauskaa. On rasistista huumoria, nauretaan vammaisille jne. On mustaa huumoria. 

 

Sitten on tilannekomiikkaa ja sellaista kuivaa englantilaista huumoria. Itse olen enemmän sellaisen ystävä, koska siinä kukaan ei pahoita mieltään. 

Tässä kai tarkoitettiin nimenomaan sellaista tervettä itseironiaa ja sitä, että näkee huumoria arjen tilanteissa ja vastoinkäymisissä ja jokapäiväisessä elämässä

Osittain kyse on myös kulttuurieroista. Köyhässä Itä-Suomessa on slaavilainen kulttuuri, itketään ja nauretaan kuin viimeistä päivää, koska päivä voi olla viimeinen. Lännessä sitten ollaan jäyhiä ja pelätään, milloin menetetään kaikki saavutettu hyvä. Nämä ovat sitten maan sisäisen muuton myötä sekoittuneet.