Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Linnunlaulua

Pieni pesästä lähtenyt tai pudonnut västäräkin poikanen sirkutti surkeasti saunan kaiteella. Mieheni jutteli sille lohduttavasti. Se leimaantui häneen ja seurasi mökin oven taakse, jäi yöksi siihen  kukkaruukun varjoon ja aamulla sirkutti taas. Kaurahiutaleita tarjottiin. Oli kakkinut, joten on osannut syödä jotain. Raukka. Emoa ei näy. Me adoptoidaan se. 

Vierailija kirjoitti:

Tuosta yksinäisyydestä. Päätän minäkin etäpäiväni lomassa kirjoittaa siitä. Olen tuo asianajaja N53, joka välillä päivittää kuulumisia.

Eipä niitä kavereita montakaan minulla ole. Iäkäs äitini, luokittelen kaveriksi, asuu pohjoisessa. Yksi hyvä kaveri on, exä, 10 v takaa. Mutta kun syöpään sairastuin v. 2022, niin yksin oli selvittävä kemot ja sytot. Aika rajuun kuntoon menin. Sydänpysähdys itse väärin ottamani lääkkeen vuoksi. Siinä kävi onni onnettomuudessa, että olin jo sairaalassa sytoon menossa, kun sydän pysähtyi ja tuuperruin lattialle. Jos olisin kotona ollut, niin eipä minua olisi kukaan kaivannut... Siitä olisitte sitten lehdistä lukeneet. Sairaalan käytävällä heti oli apu saatavilla. 

Yksi asia yksinäisyydessä on. Niin kuin minullakin nuo syöpähoidot. On jotenkin vaikea pyytää apua. Sitä vaan ajattelee, ettei ole ketään. Mutta yllättävän moni on valmis auttamaan, jos vain pyytää. 

Kyllä apua saa tuntemattomiltakin, se tuska mitä ihminen sydämmessään ja mielessään tuntee on aivan eri asia.

Kaikista paras on kun ei ala neuvomaan ketään täällä, me kaikki koemme asiat omalla tavallamme. Kerrotaan vaan kuulumisiamme, nìin kukaan ei loukkaannu.

Vierailija kirjoitti:

Pieni pesästä lähtenyt tai pudonnut västäräkin poikanen sirkutti surkeasti saunan kaiteella. Mieheni jutteli sille lohduttavasti. Se leimaantui häneen ja seurasi mökin oven taakse, jäi yöksi siihen  kukkaruukun varjoon ja aamulla sirkutti taas. Kaurahiutaleita tarjottiin. Oli kakkinut, joten on osannut syödä jotain. Raukka. Emoa ei näy. Me adoptoidaan se. 

Voi herrajjumala.

Viettekö kotiin lähtiessäni sisätiloihin, kun se  leimautuu teihin?

Hyviä omakohtaisia kommentteja ja erilaisia näkökulmia sekä tuokiokuvia omasta elämästä ollut tässä ketjussa. Ajattelemisen aihettakin antanut. Kiitos, kamut! 

Tuli mieleeni tämä säe Juha Tapion laulusta Ohikiitävää:

... ja kaikki aikanaan, kun turha riisutaan, saitko rakastaa ...

Sen rakkauden voi toiselle antaa niin monin tavoin, kuten olemme huomanneet. Uskallusta vain 🌼

Vierailija kirjoitti:

Kaikista paras on kun ei ala neuvomaan ketään täällä, me kaikki koemme asiat omalla tavallamme. Kerrotaan vaan kuulumisiamme, nìin kukaan ei loukkaannu.

Tämä on kyllä ihan oikeasti totta. Kannattaa keskittyä elämään ruudun ulkopuolella. Olipa se elämä siellä millaista tahansa. Jos katselee avoimin mielin ympärilleen, voi löytää asioita, joista saa itselleen hyvän mielen. Jos ei halua, niin siihenkin on jokaisella oikeus. Ymmärrän kuitenkin oiken hyvin tuon yksinäisyyden, jossa kaipaisi verisiteitä, mutta niitä ei ole olemassakaan. Mulla on hyvä ystävä, joka on lapseton. Ei vela vaan niitä lapsia ei koskaan hoidoista huolimattakaan tullut. Kaikki alkiot, joita sinne kohtuun saatiin siirrettyä, päättyi keskenmenoon. Ei hänellekään suruunsa auta, jos sanoisi, että ota muiden lapsia hoitoon. Tai adoptoi lapsi. Ihmisillä on sydämissään tyhjiä paikkoja, joita kukaan ei pysty täyttämään. On mullakin yksi paikka, mutta olen jo aikoja sitten hvyåksynyt sen, ettei sitä paikkaa kukaan koskaan eikä ikinä kykene täyttämään. Sen tyhjän paikan kanssa on vaan pitänyt oppia elämään. 

Mä tiedän, että kun isä kuolee, niin myös mun ja siskoni sukuhaarat alkaa erkanemaan. Vielä 5 vuotta sitten mun siskoni lapset laittoi edes viestin about kerran kuukaudessa, mutta äidin kuoleman jälkeen (siis vuosi sitten) toinen siskoni lapsista ei kertaakaan ja toinen vain silloin, kun on tarvinnut koiralleen hoitajaa. Vaikka mä olinkin heille "toinen äiti" silloin, kun olivat pieniä ja vielä teini-iässäkin. Itse ajattelen niin, että olen onnistunut elämässäni sitten, kun kukaan ei enää tarvitse mua. Isä vielä tarvitsee ja työnantajakin 2 kuukautta, mutta ei kukaan muu. Paitsi kissa ja koira :D Eikä nekään enää kauaa, koska kissa täyttää elokuussa 18v ja isokokoinen koira 13v,. 

 

"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin! Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää, kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois. Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta. Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton. Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan. Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa. Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut, houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt. Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot, yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket. Ainoa uskollinen on oma varjosi vain."

- V.A. Koskenniemi -

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni pesästä lähtenyt tai pudonnut västäräkin poikanen sirkutti surkeasti saunan kaiteella. Mieheni jutteli sille lohduttavasti. Se leimaantui häneen ja seurasi mökin oven taakse, jäi yöksi siihen  kukkaruukun varjoon ja aamulla sirkutti taas. Kaurahiutaleita tarjottiin. Oli kakkinut, joten on osannut syödä jotain. Raukka. Emoa ei näy. Me adoptoidaan se. 

 

Voi herrajjumala.

Viettekö kotiin lähtiessäni sisätiloihin, kun se  leimautuu teihin?

 

Ei, se tarvitsee emoa vain vähän aikaa,  sitten oppii lentämään ja jättää meidät. Nyt ei vielä osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Eilen oli toiseksi viimeinen oikeussalipäivä, viimeinen ensi viikon maanantaina. Sitten pääsen "lomalle". Jee!! Vaikka töitä varmasti on heinäkuussakin, niin tilannetta rauhoittaa kummasti, kun kollegat ja oikeudet plus asiakkaatkin pääsääntöisesti lomilla eikä sposteja tai puheluita tule käytännössä montaakaan. Hieman tuo sää alkaa jo kyllästyttään, kun vettä tulee joka päivä. Yrittänyt kyllä asennoitua siten, että siihen ei voi vaikuttaa, joten ei sitten ihmeemmin valitakaan siitä...

Tässä yritän saada etäpäivää käyntiin. Hieman nihkeää on... Tuota ensi maanantain istuntoa pitäisi hoitaa ja spostit käydä läpi. 

Kivaa lomaa teille jo lomalla oleville. Yritetään kaikki nauttia lomasta, kun sen aika on. Säästä huolimatta.

N53

Hyvää päivänjatkoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni pesästä lähtenyt tai pudonnut västäräkin poikanen sirkutti surkeasti saunan kaiteella. Mieheni jutteli sille lohduttavasti. Se leimaantui häneen ja seurasi mökin oven taakse, jäi yöksi siihen  kukkaruukun varjoon ja aamulla sirkutti taas. Kaurahiutaleita tarjottiin. Oli kakkinut, joten on osannut syödä jotain. Raukka. Emoa ei näy. Me adoptoidaan se. 

 

Voi herrajjumala.

Viettekö kotiin lähtiessäni sisätiloihin, kun se  leimautuu teihin?

 

 

Ei, se tarvitsee emoa vain vähän aikaa,  sitten oppii lentämään ja jättää meidät. Nyt ei vielä osaa. 

 

Kauanko viivytte mökillä?

Mitä syötätte sille?

Onko sillä joku pesä? Missä se asuu?

Aamulla, kun ajelimme keskustaan asioille, tiellä oli 3 pientä ketunpoikasta, kiviaidan päällä yksi hypähteli eteenpäin ja välillä katsoi meitä.  Äkkiä ne tiellä olleet selvisivät metsän suojaan.  Hauskoja olivat.

Tällä viikolla olen saanut onnitteluja ikääntymisen johdosta, kukaan ei ole esittänyt osanottoaan.  En täyttänyt pyöreitä.

Tänään on välillä satanut vettä ja välillä paistanut aurinko.

Yhden ystävän kanssa oli puhetta, että jos vaikka perjantaina mentäis  kesäteatteriin, jos on poutaa.  

Eilen tuli mieleen eräs ihminen jonka kanssa nuorena  monesti juttelimme. Oli silloin ainoita, jotka kohtelivat minua asiallisesti ja joita muistelen hyvällä. Olen aina välillä hänen elämäänsä seurannut. Toki jo tiesinkin esim hänen opiskelustaan. Oli mennyt nyt naimisiin. Toivonkin hänelle kaikkea hyvää ja en kirjoita viestiäni katkerana tai kadehtien.

Viimeksi näin hänet sattumalta ja silloin häpesin niin paljon omaa elämääni etten halunnut mennä juttelemaan. Näin toivoin, ettei hän huomaa minua ja ehdin kääntymään pois. Toivon, että kaikki menikin näin sillä ikävää jos hän näki minut kuitenkin.

Mitä sitten häpesin. Sitä, että hän olisi kysynyt missä asun ja miksi tai miten elämäni on sujunut eteenpäin. Eikä minulla olisi ollut sanoja siihen kaikkeen, kun minä vaan jotenkin selviydyin eteenpäin. Ja asuin (asun edelleen) paikassa mihin kukaan nuori ei näin huterin perustein muuta kuin minä aikoinaan. Tai miten minä vasta yritän käydä pääsykokeissa hänen jo lähestyessä valmistumista. Näin minä vaan ajattelin, että pakenen pois. Tätä jälkeenpäin katuen. 

Muuten eilen aamuna juuri ennen kuin tämän ihmisen tilanteesta tiesin mietin, ettei minusta varmaan koskaan tule kenenkään vaimoa. Toisaalta eipä suvussani ole ikisinkkuja juuri ollut. Ehkä eräs lievästi kehitysvammainen nainen on ollut ainoa minkä tiedän. Kaikilla muilla edes jotain, vaikka sitten vanhempana.

Mutta ei minusta varmaankaan  kenenkään vaimoa tule. Olkoon hyvä niin monien seikkojen vuoksi. Ei minusta olisi sellaiseen. Sanoisin, ettei minun lähelleni saa tulla kukaan ainakaan siinä mielessä, että minua rakastaisi, koska jos minä en pysty päästämään lähelleni niin eihän se kaikki toimisi. Jos nyt mietin niin ajatus parisuhteesta saisi minut juoksemaan karkuun. Niin, mutta eipä aivoni olekaan kuin jollakin muulla ja tämä huonossa mielessä. 

Lammas !!

Olen hukannut puhelimestani sen refluksilääkkeen nimen. Sen joka tepsi sulla pahoinvointiin.

Saisinko sen lääkkeen nimen vielä kerran tänne?

Vierailija kirjoitti:

Lammas !!

Olen hukannut puhelimestani sen refluksilääkkeen nimen. Sen joka tepsi sulla pahoinvointiin.

Saisinko sen lääkkeen nimen vielä kerran tänne?

Esomeprazol ratiopharm 20 mg. Vaikuttavana aineena siis esomepratsoli. Vastaavaa valmiktetta löytynee muiltakin lääkefirmoilta.

Vierailija kirjoitti:

Eilen tuli mieleen eräs ihminen jonka kanssa nuorena  monesti juttelimme. Oli silloin ainoita, jotka kohtelivat minua asiallisesti ja joita muistelen hyvällä. Olen aina välillä hänen elämäänsä seurannut. Toki jo tiesinkin esim hänen opiskelustaan. Oli mennyt nyt naimisiin. Toivonkin hänelle kaikkea hyvää ja en kirjoita viestiäni katkerana tai kadehtien.

Viimeksi näin hänet sattumalta ja silloin häpesin niin paljon omaa elämääni etten halunnut mennä juttelemaan. Näin toivoin, ettei hän huomaa minua ja ehdin kääntymään pois. Toivon, että kaikki menikin näin sillä ikävää jos hän näki minut kuitenkin.

Mitä sitten häpesin. Sitä, että hän olisi kysynyt missä asun ja miksi tai miten elämäni on sujunut eteenpäin. Eikä minulla olisi ollut sanoja siihen kaikkeen, kun minä vaan jotenkin selviydyin eteenpäin. Ja asuin (asun edelleen) paikassa mihin kukaan nuori ei näin huterin perustein muuta kuin minä aikoinaan. Tai mit

Pitkis, kirjoitathan taas. Meillä oli upea akkainreissu, kirpputori, sisustusmyymälä + kaksi halpahallia vaude, mukava reissu, kohvit ja karjalanpiiraita... meillä oli upea päivä, valttasin tuolit...

Toivottavasti muillakin on kiva päivä

Terveisin Doris - reissunainen

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lammas !!

Olen hukannut puhelimestani sen refluksilääkkeen nimen. Sen joka tepsi sulla pahoinvointiin.

Saisinko sen lääkkeen nimen vielä kerran tänne?

Esomeprazol ratiopharm 20 mg. Vaikuttavana aineena siis esomepratsoli. Vastaavaa valmiktetta löytynee muiltakin lääkefirmoilta.

Kiitos tästä 👍🌷. En olisi millään muistanut, muuta kuin että eellä alkoi valmisteen nimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni pesästä lähtenyt tai pudonnut västäräkin poikanen sirkutti surkeasti saunan kaiteella. Mieheni jutteli sille lohduttavasti. Se leimaantui häneen ja seurasi mökin oven taakse, jäi yöksi siihen  kukkaruukun varjoon ja aamulla sirkutti taas. Kaurahiutaleita tarjottiin. Oli kakkinut, joten on osannut syödä jotain. Raukka. Emoa ei näy. Me adoptoidaan se. 

 

Voi herrajjumala.

Viettekö kotiin lähtiessäni sisätiloihin, kun se  leimautuu teihin?

 

 

Ei, se tarvitsee emoa vain vähän aikaa,  sitten oppii lentämään ja jättää meidät. Nyt ei vielä osaa. 

 

Kauanko viivytte mökillä?

Mitä syötätte sille?

Onko sillä joku

Syyskuun loppuun ollaan. Hiutaleita, hämähäkkejä, hyttysiä yms. Pesää ei ole, viihtyy kukkaruukun suojissa.

Vierailija kirjoitti:

Eilen tuli mieleen eräs ihminen jonka kanssa nuorena  monesti juttelimme. Oli silloin ainoita, jotka kohtelivat minua asiallisesti ja joita muistelen hyvällä. Olen aina välillä hänen elämäänsä seurannut. Toki jo tiesinkin esim hänen opiskelustaan. Oli mennyt nyt naimisiin. Toivonkin hänelle kaikkea hyvää ja en kirjoita viestiäni katkerana tai kadehtien.

Viimeksi näin hänet sattumalta ja silloin häpesin niin paljon omaa elämääni etten halunnut mennä juttelemaan. Näin toivoin, ettei hän huomaa minua ja ehdin kääntymään pois. Toivon, että kaikki menikin näin sillä ikävää jos hän näki minut kuitenkin.

Mitä sitten häpesin. Sitä, että hän olisi kysynyt missä asun ja miksi tai miten elämäni on sujunut eteenpäin. Eikä minulla olisi ollut sanoja siihen kaikkeen, kun minä vaan jotenkin selviydyin eteenpäin. Ja asuin (asun edelleen) paikassa mihin kukaan nuori ei näin huterin perustein muuta kuin minä aikoinaan. Tai mit

Kirjoitit tosi koskettavasti, kelle vaan voisi käydä näin. Oi ei, kunpa selviäisit eteenpäin...

"Kirjoitit tosi koskettavasti, kelle vaan voisi käydä näin. Oi ei, kunpa selviäisit eteenpäin..." 

Kiitos sinulle. Lisäyksenä viestiini en siis ollut rakastunut häneen koskaan. Ehkäpä tietynlaisia juttukavereita olimme ja kuljimme samaa matkaa kouluun. Muistelin aina häntä hyvällä, kun oli monesti ainoa joka suvaitsi minulle puhua mitään. Eräskin teemapäivä kävelimme koko päivän samaa matkaa. Muuten olisin mennyt yksin eri paikkoihin mitä sen päivän ohjelma sisälsi. 

Enkä minä usko, että hän ikinä olisi arvostellut minua jos olisin tuolloin hänet nähdessäni mennyt juttelemaan ja puhunut asioistani. Häpesin vaan kaikkea niin paljon. Hänkin varmaan kuvitteli kuinka minä olen esim jatkanut opiskelua. Näin mietin. Joskus minä vaan mietin kaikkea kokemaani ja tulee jotain ihmisiä mieleen niin vahvasti. Lähinnä mietin, että hänkin on löytänyt rakkauden. Itseeni verratessa hänkin tavallaan on elänyt ja elää hyvin erilaista elämää jos vertaa minuun. 

Vierailija kirjoitti:

Eilen tuli mieleen eräs ihminen jonka kanssa nuorena  monesti juttelimme. Oli silloin ainoita, jotka kohtelivat minua asiallisesti ja joita muistelen hyvällä. Olen aina välillä hänen elämäänsä seurannut. Toki jo tiesinkin esim hänen opiskelustaan. Oli mennyt nyt naimisiin. Toivonkin hänelle kaikkea hyvää ja en kirjoita viestiäni katkerana tai kadehtien.

Viimeksi näin hänet sattumalta ja silloin häpesin niin paljon omaa elämääni etten halunnut mennä juttelemaan. Näin toivoin, ettei hän huomaa minua ja ehdin kääntymään pois. Toivon, että kaikki menikin näin sillä ikävää jos hän näki minut kuitenkin.

Mitä sitten häpesin. Sitä, että hän olisi kysynyt missä asun ja miksi tai miten elämäni on sujunut eteenpäin. Eikä minulla olisi ollut sanoja siihen kaikkeen, kun minä vaan jotenkin selviydyin eteenpäin. Ja asuin (asun edelleen) paikassa mihin kukaan nuori ei näin huterin perustein muuta kuin minä aikoinaan. Tai mit

Oi ystävä kallis :)

Sinusta on vaimoksi vaikka kelle, kirjoitat lämmöllä, tunteella, ainutkertaisesti, kuka vaan sinut tahtoo... oot hoopo, ellet arvoasi huomaa...

Usko itseesi, muutkin uskoo :)