Mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta se ei olisi OK?

Ystävän avioliitto oli hankala ja sitä piti pohtia naisten kesken, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut pariterapia. Tämän hänelle monesti sanoinkin. Ja molemmille sanoin suoraan, että puhutte toisillenne hyvin rumasti. Mutta jostain syystä ei muutosta tai halua parempaan tullut. Eron jälkeen ystävä oli miesten hyväksikäyttämä. Nytkin on suhteessa alkoholistiin, joka kuitenkin rikas ja kustantaa ystävälle koruja ja matkoja ym. Onneksi eivät asu yhdessä. Mitään ei voida sopia, koska miesystävä säätää ystävän aikataulun usein mullin mallin. En tiedä onko hän onnellinen. 

Että hänen ajatuksensa on hidastuneet hämmästyttävästi.  

Voi onko elämänpiirimme eriytyneet vaivihkaa niin dramaattisesti, mutta hän puhuu usein kuin jälkeen jäänyt.    Hän on omaa sivistyneen habituksen ja sanavalinnat, joten tuota ei heti huomaa.  Itse mietin onko hän saanut qivoijin jonkun loistartunnan.

Lapsuuden perheessään traumatisoitunut ystävä kantaa edelleen vanhoja taakkoja ja toki tunnistaa ne itsekin. Mutta jos on halua, niin kyllä neljänkymmenen vuoden jälkeen voi aikuinen jättää ne taakseen ja käydä terapiassa. Hänelle on annettu erilaisia mielialalääkityksiä, mutta niitä ei halua käyttää. Kokee, ettei ympäristön hyvinvoinnin takia niitä käytä, vaikka oikeasti voi itse pahoin. Mutta ettei vaan kukaan joutuisi olemaan kärsimättä kun hänkin kärsii ???. Katkeruus siis jatkuu ja pahaa oloa viljellään ympäriinsä. Pinnalta saa mukavan kuvan hänestä, mutta sen alla on kovin sairas ihminen. Ystävällisesti ja välillä suoraankin olen hänelle asiasta puhunut, mutta hänen oma kantansa on, että tämä on parasta näin. 

Vierailija kirjoitti:

Se, että kissa on sisäkissa, eikä ulkoile vapaana, ei ole automaattisesti hyvää kissan elämää. Se on bare minimum jos sitäkään. Kissa tarvii virikkeitä, huomiota, kunnollista ruokaa ja puhtaan hiekkalaatikon. Noin vanha kissa olisi hyvä myös käyttää lääkärissä kerran vuodessa, tai edes parissa.

Lemmikin ei tarvitse olla mikään kaiken vapaa-ajan ja huomion vievä epäjumala mutta tuo sinun yli 20 h vuorokaudessa tylsyyttään nukkuva yksinäinen kissa oikeasti säälittää. Inhotan itse itseänikin kun en jo tee elsua

Muihin eläimiin verrattuna kissa nukkuu paljon, 14-20 tuntia vuorokaudesta. Vanha kissa hyvinkin. Toki kissa tarvitsee kunnon ruokaa ja puhtaan hiekkalaatikon. Mistä tiedät kissan virikkeellistämisestä sun muusta, et ole jatkuvasti paikalla? Jos kissalla oikeasti on jatkuvasti likainen hiekkalaatikko, niin siivoa se itse.

Vanha kissa ei välttämättä ole yhtä kuin sairas. Vanha kissa, joka ei ole tottunut ulkoiluun, välttämättä halua ulos edes. Kissatkin ovat hyvin yksilöitä tässä asiassa.Itselläni on kaksi kissaa, joista toinen ulkoili nuorena mielellään. Jostain syystä into siihen hiipui ja tekee sitä enää harvakseltaan. Toinen ei ole koskaan halunnut mennä ulos, nostaa kauhean älämölön ja rimpuilee itsensä ulos valjaista. Pennusta saakka on yritetty. Lasitetulla terassilla viihtyvät kyllä

Molemmat kissat nukkuvat paljon, joskus saavat villejä yhdessä tai erikseen, mutta nukkuvat kuitenkin. Yötkin ovat aina nukkuneet "häiriköimättä" ja nouset kun itsekin nousen.

Ärsyttää ihmiset, jotka muualla kauhistelee asioita, mutta eivat itse tee mitään vaikka voisivat. Jos tilanne oikeasti on sellainen, niin tehkää se elsu. Aina näyttää löytyvän tekosyitä, miksi sitä ei voisi tehdä. 

Ystäväni kohtelee 9 v. tytärtään kuin vauvaa. Jos tyttö tuli keväällä koulusta ja äitinsä töissä, sillä piti aina olla joku seurana, ei voi olla yksin kotona. Minun lapset on osanneet tuossa iässä ottaa itsekin välipalaa ja pärjänneet hyvin kotona, jos vanhemmat vielä pari tuntia töissä koulun jälkeen. Toki minulla on 3 lasta ja ollut seuraa toisilleen, mutta vaikka olisi ollut vain yksi, kuka tahansa meidän lapsista olisi pärjännyt.

Toinen juttu, että ystäväni ei vedä mitään rajoja, miten se tyttö soittelee hänelle ihan mihin tahansa, töihin, kampaajalle tai vaikka teatteriin. Oltiin yhdessä ystävän kanssa menossa teatteriin, odotettiin pääsyä saliin, kun tyttö soitti kaverin luota, että äiti, meillä on tylsää, mitä me voidaan tehdä, milloin sä tuut pois teatterista. Naureskelin puhelun jälkeen, että toivotaan ettei soita kesken näytöksen. Ystäväni ihan selvästi loukkaantui siitä. Kyllä minun mielestäni lapsille voi opettaa rajat, että äiti on seuraavat 2 tuntia teatterissa, äläkä soita, jos ei ole hätä.

Ymmärrän sen, että hän on yksinhuoltaja (paperilla), mutta lapsen isä on myös todella paljon osallistumassa kaikkeen, tapaa tyttöä monta kertaa viikossa, hoitaa harrastuksiin kuljetuksia ja jos isänsä pääsee aiemmin töistä kuin äiti, tyttö saattaa mennä isälleen odottamaan. Ei siinä toiminta minun mielestäni poikkea normaalista yhteishuoltajuudesta, vaikka paperilla ystäväni on yksinhuoltaja. Joskus minusta on tuntunut, ettei hän ymmärrä lapsensa kasvaneen. Eihän 9-vuotias mikään vauva enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Et koskaan ollut ystävä. Salasit paljon asioita, jotka sitten paljastuivat kertarysäyksellä. 

Luuletko, että ystävä on tilivelvollinen toiselle kaikista asioistaan, tekemisistään, menneisyydestään tai suunnitelmistaan? Ei ole. Vaikka niihnän täällä jotkut näyttävät olettavan ja loukkaantuvat, kun asiaa ei ole kerrottu. Ihan törkeimmät rikokset ja hyväksikäytöt nyt voidaan poissulkea tästä kuviosta. Ja joissakin asioissa, ihmisetkin voivat muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Että hänen ajatuksensa on hidastuneet hämmästyttävästi.  

Voi onko elämänpiirimme eriytyneet vaivihkaa niin dramaattisesti, mutta hän puhuu usein kuin jälkeen jäänyt.    Hän on omaa sivistyneen habituksen ja sanavalinnat, joten tuota ei heti huomaa.  Itse mietin onko hän saanut qivoijin jonkun loistartunnan.

Itse et ainakaan vaikuta tällä kommentillasi kovin sivistyneeltä. 

Että jos hän ei muuta ruokatottumuksiaan, ennenaikainen hauta odottaa. Olen katsellut huolestuneena 20 vuotta ja jollain tavalla tuntuu, että pahemmaksi vain muuttunut. Jos ollaan jossain, ihan missä tahansa, ystäväni miettii jo lähtiessä mitä syödään ja missä. Siis tyyliin, että pitäisikö matkalla haukata jotkut burgerit. Minä syön kotona ennen lähtöä terveellisesti normaalia ruokaa, eikä minun tarvitse olla mättämässä burgeria tai pitsaa naamaan vähän väliä. Tänä kesänä tapasin häntä yhden päivän, ja vietettiin aikaa rannalla. Hän kaivoi laukusta esiin sipsipussin ja limua. Ei siinä mitään, jos joskus syö sipsejä, mutta tarvitseeko kukaan aikuinen ihminen oikeasti evääksi rannalle kahdeksi tunniksi pelkkää suolaa ja rasvaa. Kohteliaisuudesta otin pari sipsilastua, kun tarjosi/tyrkytti, mutta juuri se, että sehän on aivan turhaa roskan mättämistä, jolla pilaa oman terveytensä.

Sanoisin varmaan, että kasvaisi jo aikuiseksi. Hän täyttää 45 vuotta, mutta jutut on välillä kuin parikymppisellä. Minne jatkoille on eksynyt baari-illan jälkeen ja mitä koheltanut. Eikä se pelkkä juhliminen, jota hän kuitenkin harvoin harrastaa, vaan yleisesti kun ihminen ei ajattele itseään elämänsä subjektina, joka on vastuussa valinnoistaan. Hän haki yhteen kouluun, alaa vaihtamaan, mutta ei päässyt. Syy oli hänen selityksensä mukaan siinä, että ne haluaa sinne kouluun vain nuoria. Siis anteeksi mitä? Kyllähän sinne oli pääsykokeet enkä usko, että ammattikorkeakoulussa kukaan tarkoituksella valikoi, että tuossa on kiva nuori ihminen, annetaan sille lisää pisteitä ja jätetään tuo 44-vuotias varasijalle. Minä ymmärtäisin, jos ihminen olisi 18-vuotias ja selittelisi olosuhteilla tai ihme teorioilla, miksei päässyt johonkin kouluun, mutta tuon ikäinen ihminen ja hakee syytä kummallisilla keksityillä tarinoilla.

Sanoisin, että älä ole marttyyri. Ihan todella mukava ihminen, mutta uskomaton marttyyri. Ei mikään uusi piirre, vaan korostuu tietyissä tilanteissa.

Nuoremman lapsen synnyttyä (olen kummi) hän valitti aina, ettei pääse minnekään, kun mies ei ota vastuuta lapsesta. Tarjouduin avuksi, että kyllä minä voin tulla hoitamaan, mutta ei. Mieluummin narisee ja heittäytyy marttyyriksi kuin ottaa apua vastaan. Kun hänellä oli perheessä isomman lapsen rippijuhlat, silloin vasta olikin marttyyri. Raadan päivät töissä ja illat siivoan ja järjestelen juhlia, kun en edes kesälomaa tähän saanut. Sanoin, että älä nyt yli omien voimiesi raada, auttaahan se ripille pääsevä siivouksissa, eikä se nyt niin tarkkaa ole yhden päivän takia. Mutta kun on marttyyri, niin kaikki pitää tehdä itse viimeistä silausta myöten ja sitten valittaa ja valittaa. Hänellä oli ennen se mies, mutta kun heille tuli ero, se vasta olikin valituksen aihe. Nyt se mies otti olohuoneen maton, miten minä nyt pärjään, en jaksa mitään mattoa yksin kantaa. Sitten jos tarjosin apua, että voin tuoda meiltä yhden maton, tietenkään se ei sovi. Tuo olohuoneen matto oli muutettu, kyseessä oli eräs toinen kodin esine, mutta tunnistamisen vuoksi vaihdoin tähän matoksi. 

Olen itse aina ollut haastava persoona, niin enpä viitsisi sanoa toisille yhtään mitään. Minä en sille mitään voi, että sain isältä äkkiväärän luonteen. Mieli muuttuu joskus hetkessä.

Minulla on se ongelma, että kaikki, joita ystävinä pidän, olen tuntenut lapsuudesta alkaen. Naapurin tyttö oli 2v. ja minä 3v., kun ystävystyttiim. En minä voi sanoa oikein mitään mihinkään, pitää olla korrekti. Omassa mielessä voi ajatella, että miksi se nyt noin teki, mutta se pitkä tunteminen on haaste. Toinen luottaa siihen, että tukea tulee asiassa kuin asiassa. Olen paljon suorasukaisempi töissä tai naapurisuhteissa, mutta varsinaiset ystävät on yhden käden sormilla laskettavissa ja niin pitkä yhteinen historia, että ei viitsi sanoa yhtään mitään, mistä toinen voi pahoittaa mielensä.

Eräs lapsuudenkaveri muutti maalle ja ajattelin kyllä sanoa, että nyt teet virheen, kun tunnen vähän liian hyvin ja tiesin jo silloin, että ei se siellä maaseudulla pitkään viihdy. Niin siinä kävikin, alle 2 vuotta ja äkkiä lähiöön palveluiden ja katuvalojen äärelle. Sitten möivät toiset 2 vuotta sitä taloa, joka ei meinannut mennä kaupaksi. Jälkikäteen hän tietysti sanoi, että miksei he alun perinkin muuttaneet vuokralle, että olisi saanut kokeilla maalla asumista ilman asuntolainoja. Sitähän minäkin mielessäni ajattelin, että kun niin kaupunkilaiselämään tottunut ihminen muuttaa maalle ja heti kerralla ostaa talon, vaikkei ole eläessään yhtään talvea maaseudulla asunut, niin oliko järkeä. Joskus tuntuu, että minä tunnen nuo omat ystävät paremmin kuin he itse.

Vierailija kirjoitti:

Ystävän avioliitto oli hankala ja sitä piti pohtia naisten kesken, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut pariterapia. Tämän hänelle monesti sanoinkin. Ja molemmille sanoin suoraan, että puhutte toisillenne hyvin rumasti. Mutta jostain syystä ei muutosta tai halua parempaan tullut. Eron jälkeen ystävä oli miesten hyväksikäyttämä. Nytkin on suhteessa alkoholistiin, joka kuitenkin rikas ja kustantaa ystävälle koruja ja matkoja ym. Onneksi eivät asu yhdessä. Mitään ei voida sopia, koska miesystävä säätää ystävän aikataulun usein mullin mallin. En tiedä onko hän onnellinen. 

Kuuluuko tämä tähän ketjuun? Aihe oli, mitä haluaisit sanoa ystävällesi, mutta ei ole ok sanoa. Sinä olet totuudentorvi, joka nimenomaan on mennyt neuvomaan, että menkää pariterapiaan, ja vielä useita kertoja! Mitä jätit omasta mielestäsi sanomatta? Te puhutte toisistanne rumasti, sen olet sanonut, ja muuttuiko asia paremmaksi? Tuskinpa. Ystävä on se, joka kuuntelee murheita, kun on oikein vaikeaa, ja iloitsee elämän iloissa mukana. Ystävä ei tule tänne palstalle kertomaan, miten hän on antanut oikeita neuvoja. Jokainen tekee virheitä ihmissuhteissa, ei ystävän edes tarvitse kuin kuunnella ja olla olkapäänä. Minun ystäväni sinä et pitkään olisi, jos sinun tyylisi on sanoa, että menkää pariterapiaan, jos avaudun parisuhteen ongelmista. Ja jotenkin vielä tuo tyyli, millä kirjoitat uudesta miehestä, joka on rikas mutta muutoin ilmeisesti sinusta täysin toivoton tapaus. Täydellisiä ihmisiä ei kuule ole olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et koskaan ollut ystävä. Salasit paljon asioita, jotka sitten paljastuivat kertarysäyksellä. 

Luuletko, että ystävä on tilivelvollinen toiselle kaikista asioistaan, tekemisistään, menneisyydestään tai suunnitelmistaan? Ei ole. Vaikka niihnän täällä jotkut näyttävät olettavan ja loukkaantuvat, kun asiaa ei ole kerrottu. Ihan törkeimmät rikokset ja hyväksikäytöt nyt voidaan poissulkea tästä kuviosta. Ja joissakin asioissa, ihmisetkin voivat muuttua.

Juuri noin, että ystävyys on sitä, että on vapaa valinta, mitä ja miten paljon kertoo. Minulle on tullut avioero nuorena, siis todella nuorena 1,5 vuoden avioliiton jälkeen. En minä ole siitä liitosta kertonut töissä enkä uudemmilla ystäville, koska se on mennyttä elämää eikä sen jälkeen elämääni tulleet ihmiset tunne ex-puolisoani. Jotenkin tuli puheeksi naimisiin menot erään ystäväni kanssa, joka oli naapurina, kun olin 28-35-vuotias. Mainitsin vaan, että eipä se avioliitto minun mielestäni sido sen enempää kuin avoliittokaan, ja hän oli eri mieltä. Lähti puheeksi, että olen itsekin ollut nuorena naimisissa lyhyesti, ja ystäväni oikein hermostui, etten ole kertonut mitään. Miksi olisin kertonut, koska en ole ex-puolisoa tavannut eron jälkeen, en ole häneen yhteydessä, meillä ei ollut yhteisiä lapsia. Minä haluan unohtaa sellaiset virheet enkä kaivella koko elämänhistoriaani uusille ystäville, ja sitä paitsi se ex-puolisoni on myöhemmin ollut monella tavalla vaikeuksissa elämässä, mieluummin olisin ollut ikinä tuntematta koko tyyppiä. Ei siitä tarvitse kenenkään hermostua, jos en levittele koko elämänhistoriaani.

Huomaatko ystävä hyvä että olet oikeasti ihan samanlainen moukka joksi haukut miestäsi. Naisihmiseksi olet melkoinen törkytu...pa. Teissä on hyvin paljon samaa, seura on tehnyt kaltaisekseen. Esim se tavaran haalimis vimma, mistään ei voi luopia vaikka siitä saisi rahaakin jota tarvitset ja se että mitään ette oikein saa valmiiksi vaan kaikki jää puolitiehen.

Lisäksi kannustaisin sinua hiukan huolehtimaan itsestäsi ja ulkonäöstäsi. Aloittaisit vaikka menemällä hammaslääkärii ja mitäpä jos sipaisisit joskus vaikka ripsaria kun lähetään ihmisten ilmoille. Pesisit vaatteesi, käytä huuhteluainetta ja kuivata ne vaatteet nopeasti raikkaiksi etteivät jää tunkkaisen hajuisiksi. Muutama uusi sopivan kokoinen vaate saattaisi myös tehdä terää ja nämä kaikki muutokset saisivat sinut tuntemaan ehkä hiukan viehättäväksi ja naiselliseksi.

Tekisi psyykkeellesi hyvää hiukan ryhdistäytyä.

Älä kiltti lässytä, ei sinun tarvitse esittää niin hirmuisen huomioivaa, kaikkia ja kaikkea ymmärtäväistä, osanottavaa, yli empaattista jne. Äläkä hoe minun nimeäni kokoaja, se on hemmetin ärsyttävää ja outoa, mitä sä haet sillä? Kun laitat viestiä, riittää että esität asian, älä toista aina nimeäni. Etkö hoksaa ettei muutkaan tee niin. 

Ylös, ulos ja lenkille.

Älä syö itseäsi hengiltä

Lopeta hyvä ihminen se aikuisten lastesi hyysääminen, passaaminen ja heille kaiken kustantaminen. Heistä osalla on varmasti parempi palkka kuin sinulla. Olet ollut varmasti hyvä ja huolehtiva äiti, sinun ei varmastikaan tarvitse ostaa lastesi rakkautta ja huomiota sillä että teet heille kaiken valmiiksi, lapioit rahaa heille jne. Etkö huomaa kuinka uuvutat itsesi tuolla kaikella, keskittyisit omaan hyvinvointiisi sillä se on alkanut rapistua vauhdilla vuosien saatossa.

Etkö näe omassa elämässäsi ns isoa kuvaa? Pysähdyppä tarkastelemaan sitä ja anna hetki ajatustasille miksi olet niinkin sairas kuin nyt oletkin tai miten huonosti voit. Koita vähentää sitä ylitsevuotavaa negatiivisuuttasi, sairastutat itsesi ja lähipiirisi. Keskity itseesi ja jätä muiden ihmisten asioiden vatvominen murto-osaan siitä mitä olet aina tehnyt. Koita ymmärtää että muiden asiat ei kuulu sinulle eikä sinun pidä niitä ruotia.

Vierailija kirjoitti:

Ystävän avioliitto oli hankala ja sitä piti pohtia naisten kesken, vaikka oikea ratkaisu olisi ollut pariterapia. Tämän hänelle monesti sanoinkin. Ja molemmille sanoin suoraan, että puhutte toisillenne hyvin rumasti. Mutta jostain syystä ei muutosta tai halua parempaan tullut. Eron jälkeen ystävä oli miesten hyväksikäyttämä. Nytkin on suhteessa alkoholistiin, joka kuitenkin rikas ja kustantaa ystävälle koruja ja matkoja ym. Onneksi eivät asu yhdessä. Mitään ei voida sopia, koska miesystävä säätää ystävän aikataulun usein mullin mallin. En tiedä onko hän onnellinen. 

Ihan hiukan vaan besserwisser. Ei tuo liene ihme, jos uusi miesystävä laittaa aikataulut mullin mallin. Yleensä niin tahtoo suhteen alussa käydä. Toiseksi ihmettelen, millä oikeudella sinä arvostelet ystävän miestä sanomalla, että on rikas alkoholisti. Oletko katsonut peiliin, miten suhtaudut ihmisiin? Väistämättä se heijastuu ystävyyssuhteeseen, jos sinun asenne uutta kumppania kohtaan on tuollainen. Mitään hyvää sanottavaa ei liene? Ystävyyden taito on vaikea taito, sinä et ole holhooja.

Sanoisin varmaankin, että älä aina muuttele suunnitelmia. Esimerkiksi tänä viikonloppuna meidän piti lähteä Kotkan Meripäiville pe-la. Eipä sitten lähdetty, koska sinun suunnitelmat vaihtui. Oletko hyvä ihminen huomannut, kuinka usein näin käy. Olet innoissasi jostain asiasta, saatat jopa ehdottaa sitä itse, mutta sitten vaihdat suunnitelmia. Minusta tuntuu kurjalta, jos pyydät, että lähdenkö seuraksi sinne tai tuonne ja sitten sinua ei enää huvitakaan, meno peruuntuu.