Opettajat avautuvat: näin koulut tuhottiin muutamassa vuodessa

Hyvää opettajien päivää! Yrittäkää selviytyä tästä päivästä.

Minä luulen, että iso osa nepsyydestä tulee siitä kun lapset eivät enää leiki niin paljon, vapaasti ja yhdessä niin kuin ennen. Samoin suhde naapureihin aikuisiinkin aika minimaalista.

Just tuo leikki on tärkeä kehitysvaihe, ja nyt se nähdään miten käy kun sitä kutistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Opetussuunnitelman uudistus on ollut täysin järjetön. Ennen ei ollut tehostetun tai erityisen tuen lapsia. Ne oli vaan niitä häirikköjä. Nykyään niitä häirikköjä on vaan tuplasti tai triplasti enemmän siellä mesoamassa. Kyllä munkin kouluaikoina tapahtui vaik mitä. Parhaiten mieleen on jäänyt kun yks poika ajoi mopolla pitkin koulun käytävää, yks viskattiin lasisen oven läpi, onneks vaan kävi murtui, yks tuli kännissä kouluun, jotkut pilvessä tai lääkkeissä useammankin kerran. Itse yritin käyttäytyä, mutta aina jälki-istunnossa tai käytävällä. Aikuisiällä oon saanut tietää, että mullahan on adhd ja asperger. Lisäks meidän luokas oli ihan varmasti pari muutakin adhd-tapausta. Niitä ei vaan ollut diagnosoitu. Kävin mun ylä-asteen 2010-luvulla.

Huumeita lukuunottamatta kaikki olivat tuttua huttua jo 80-luvun yläkoulussa. Ja tämä pienehkössä kaupungissa, eikä missään sossuelättien kauhulähiössä.

Jätettäisiin jo tuo tarkkiskeskustelu historiaan, kun ei se tähän oikeastaan kuulu. Kukaan ei ole kaipaamassa niitä takaisin, vaan kysymys on siitä, mitä lapsi tarvitsee. Tutkimusten mukaan lapsi, jolla on oppimisestaan vaikeuksia hyötyy pienestä ryhmästä. Eikä tämän toteamiseen edes tutkimuksia tarvita, ihan selväähän tuo on. Lapsi, joka tarvitsee tukea, saa sitä parhaiten, kun opettajana on erityisopettaja, jolla on perehtyneisyys ko. oirekuvaan ja sen vaikutuksiin oppimiselle. Hän osaa antaa oikeaa tukea ja oikeanlaista opetusta. Ja kun ryhmä on pieni, niin hänellä on siihen resurssit. Puhutaan siis pienennetyistä ryhmistä, ilman leimaavia, jo menneisyyteen jääneitä luokituksia. Tätä tukea halutaan nyt jostakin aivan käsittämättömästä syystä purkaa. Pienennettyjä ryhmiä vähennetään ja mihin on todella vaikea päästä sellaistenkin oppilaiden, jotka niistä hyötyisivät. Inkluusion nimissä lapsi sijoitetaan suuren luokkaan, jonka opettajalla ei ole erityispedagogiikan koulusta eikä aikaa tukea tätä tarvitsevaa lasta riittävästi. En näe mitään hyvää inkluusiossa. Jos me vain jättäisimme nuo tarkkis ja muut leimaavat puheet menneisyyteen ja järjestäisimme opetuksen erikokoisissa ryhmissä ja hieman eri koulutuksen saaneiden opettajien tuella, se olisi paljon parempi ratkaisu. Inkluusiota perustellaan sillä, että lasta ei tule eristää ryhmästä erityiseen luokkaan. En ymmärrä tätä eristämiseen liittyvää puhetta, hänhän olisi omassa ryhmässään ihan samalla tavalla kuin muutkin, ryhmä olisi vain hieman pienempi. Ryhmiä ei nimettäisi erityisryhmiksi tai muuksi leimaaviksi ryhmiksi, vaan ne olisivat ihan tavallisia luokkia kuten muutkin luokat, vain pienempiä. Minusta on aivan käsittämätöntä, että tällainen inkluusion ajatus on edes saanut näin paljon ihmisiä taakseen. Se ei ole kenenkään etu, ei varsinkaan sen pienen lapsen, joka ei saa tarvitsemaansa tukea tavallisessa luokassa.

Vierailija kirjoitti:

Jätettäisiin jo tuo tarkkiskeskustelu historiaan, kun ei se tähän oikeastaan kuulu. Kukaan ei ole kaipaamassa niitä takaisin, vaan kysymys on siitä, mitä lapsi tarvitsee. Tutkimusten mukaan lapsi, jolla on oppimisestaan vaikeuksia hyötyy pienestä ryhmästä. Eikä tämän toteamiseen edes tutkimuksia tarvita, ihan selväähän tuo on. Lapsi, joka tarvitsee tukea, saa sitä parhaiten, kun opettajana on erityisopettaja, jolla on perehtyneisyys ko. oirekuvaan ja sen vaikutuksiin oppimiselle. Hän osaa antaa oikeaa tukea ja oikeanlaista opetusta. Ja kun ryhmä on pieni, niin hänellä on siihen resurssit. Puhutaan siis pienennetyistä ryhmistä, ilman leimaavia, jo menneisyyteen jääneitä luokituksia. Tätä tukea halutaan nyt jostakin aivan käsittämättömästä syystä purkaa. Pienennettyjä ryhmiä vähennetään ja mihin on todella vaikea päästä sellaistenkin oppilaiden, jotka niistä hyötyisivät. Inkluusion nimissä lapsi sijoitetaan suuren luokkaan, jonka opettajalla ei ole erityispedagogiikan koulusta eikä aikaa tukea tätä tarvitsevaa lasta riittävästi. En näe mitään hyvää inkluusiossa. Jos me vain jättäisimme nuo tarkkis ja muut leimaavat puheet menneisyyteen ja järjestäisimme opetuksen erikokoisissa ryhmissä ja hieman eri koulutuksen saaneiden opettajien tuella, se olisi paljon parempi ratkaisu. Inkluusiota perustellaan sillä, että lasta ei tule eristää ryhmästä erityiseen luokkaan. En ymmärrä tätä eristämiseen liittyvää puhetta, hänhän olisi omassa ryhmässään ihan samalla tavalla kuin muutkin, ryhmä olisi vain hieman pienempi. Ryhmiä ei nimettäisi erityisryhmiksi tai muuksi leimaaviksi ryhmiksi, vaan ne olisivat ihan tavallisia luokkia kuten muutkin luokat, vain pienempiä. Minusta on aivan käsittämätöntä, että tällainen inkluusion ajatus on edes saanut näin paljon ihmisiä taakseen. Se ei ole kenenkään etu, ei varsinkaan sen pienen lapsen, joka ei saa tarvitsemaansa tukea tavallisessa luokassa.

Inkluusiossahan oli kaunis ajatus, että lapsi saisi tarvitsemansa tuen sinne yleisopetuksen luokkaan. Se ajatus vain ei koskaan toteutunut joten oikeaa inkluusiotakaan ei tapahtunut joten inkluusioaatteen onnistumista ei oikein pysty todellisuudessa arvioimaan koska se niin harvoin toteutuu.

Nykyisiä pienluokkia saisi olla mielestäni enemmänkin. Paras olisi jos luokat toteutettaisiin niin, ettei luokilla olisi ihan kaikenikäisiä oppilaita vaan vaikka ekat ja tokat samalla, ja kolmoset ja neloset samalla jne. Esim 1-6 luokkalaisten yhteinen pienluokka tuntuu järjettömältä.

Vierailija kirjoitti:

Taloustutkija kirjoitti:

Supercell on yksi menestyneimmistä yrityksistä Suomessa. Supercellin keskipalkka on n. 20.000 eur / kk.

Kiinalainen sijoitusyhtiö omistaa Supercellin.

Kelpaako romahtaneen koulun käynyt suomalainen tulevaisudessa kiinalaisiin yrityksiin työntekijäksi?

Lahjakas yksilö ei yleensä tarvitse koulua, vaan kykenee omaksumaan vaikka itsenäisesti. Normaalijakauman huippu on se mikä siirtyy, eivät ääripäät.

Juuri näin, koulu tekee ihmisestä ainoastaan lauman funktion; ihminen ei opi ajattelemaan itsenäisesti julkisissa kouluissa, eikä tätä halutakaan . Koulun tarkoitus on tuottaa orjia yhteiskuntaa, laumasieluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätettäisiin jo tuo tarkkiskeskustelu historiaan, kun ei se tähän oikeastaan kuulu. Kukaan ei ole kaipaamassa niitä takaisin, vaan kysymys on siitä, mitä lapsi tarvitsee. Tutkimusten mukaan lapsi, jolla on oppimisestaan vaikeuksia hyötyy pienestä ryhmästä. Eikä tämän toteamiseen edes tutkimuksia tarvita, ihan selväähän tuo on. Lapsi, joka tarvitsee tukea, saa sitä parhaiten, kun opettajana on erityisopettaja, jolla on perehtyneisyys ko. oirekuvaan ja sen vaikutuksiin oppimiselle. Hän osaa antaa oikeaa tukea ja oikeanlaista opetusta. Ja kun ryhmä on pieni, niin hänellä on siihen resurssit. Puhutaan siis pienennetyistä ryhmistä, ilman leimaavia, jo menneisyyteen jääneitä luokituksia. Tätä tukea halutaan nyt jostakin aivan käsittämättömästä syystä purkaa. Pienennettyjä ryhmiä vähennetään ja mihin on todella vaikea päästä sellaistenkin oppilaiden, jotka niistä hyötyisivät. Inkluusion nimissä lapsi sijoitetaan suuren luokkaan, jonka opettajalla ei ole erityispedagogiikan koulusta eikä aikaa tukea tätä tarvitsevaa lasta riittävästi. En näe mitään hyvää inkluusiossa. Jos me vain jättäisimme nuo tarkkis ja muut leimaavat puheet menneisyyteen ja järjestäisimme opetuksen erikokoisissa ryhmissä ja hieman eri koulutuksen saaneiden opettajien tuella, se olisi paljon parempi ratkaisu. Inkluusiota perustellaan sillä, että lasta ei tule eristää ryhmästä erityiseen luokkaan. En ymmärrä tätä eristämiseen liittyvää puhetta, hänhän olisi omassa ryhmässään ihan samalla tavalla kuin muutkin, ryhmä olisi vain hieman pienempi. Ryhmiä ei nimettäisi erityisryhmiksi tai muuksi leimaaviksi ryhmiksi, vaan ne olisivat ihan tavallisia luokkia kuten muutkin luokat, vain pienempiä. Minusta on aivan käsittämätöntä, että tällainen inkluusion ajatus on edes saanut näin paljon ihmisiä taakseen. Se ei ole kenenkään etu, ei varsinkaan sen pienen lapsen, joka ei saa tarvitsemaansa tukea tavallisessa luokassa.

Inkluusiossahan oli kaunis ajatus, että lapsi saisi tarvitsemansa tuen sinne yleisopetuksen luokkaan. Se ajatus vain ei koskaan toteutunut joten oikeaa inkluusiotakaan ei tapahtunut joten inkluusioaatteen onnistumista ei oikein pysty todellisuudessa arvioimaan koska se niin harvoin toteutuu.

Nykyisiä pienluokkia saisi olla mielestäni enemmänkin. Paras olisi jos luokat toteutettaisiin niin, ettei luokilla olisi ihan kaikenikäisiä oppilaita vaan vaikka ekat ja tokat samalla, ja kolmoset ja neloset samalla jne. Esim 1-6 luokkalaisten yhteinen pienluokka tuntuu järjettömältä.

Inkluusio taitaa olla kuin kommunismi. Eli kiva teoria teoriassa mutta käytännössä tuollaista on likimain mahdoton toteuttaa kunnolla koska tuo vaatii moninverroin enemmän resursseja (=rahaa ja väkeä) kuin mitä kukaan on opetukseen halukas sijoittamaan, demarit mukaanlukien.

Lisäksi en ihan ymmärrä miksi ne joukossa ahdistuvat erityistapaukset pitää väkisin raahata isoon luokkahuoneeseen oppimaan (eli ahdistumaan) tai miten opetusta parantaa se, että tavisoppilaiden vieressä on joku rauhaton adhd-tiesmikä jota koitetaan avustajan avulla paimentaa keskittymään opiskeluunsa. Kaikki tuollainen oheisshow lisää luokan rauhattomuutta ja haittaa muiden opiskelua.

Muutenkin sosiaalisuuden lisääminen pistämällä tyypit luokkaan on kuin koittaisit parantaa jonkun yksinäisen yksinäisyyttä käskemällä sen seisomaan vapputorille ison joukon keskelle. Ei se sen vähempää yksinäinen ole vaikka se ison joukon keskellä seisoisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siellä on niinku ihan käytännön tasolla töpeksitty? Joku opetussuunnitelma, vai mikä juttu toi nyt on?

Muutama yksityiskohta:

- liian suuret opetusryhmät 

- epäpätevät opettajat, ja tästä kärsivät myös pätevät

- erityisopetuksen vähentäminen ja integrointi

- opetussuunnitelma, joka ei ole enää yhtä selkeä kuin ennen

- kirjoista ja kirjoista luopuminen ja siirtyminen digitaaliseen oppimateriaaliin, jota kaikki eivät osaa tai voi käyttää

- luokkatiloista luopuminen ja avokonttorityyppisiin kouluihin siirtyminen.

Kyllä näinä aikoina kiitän niitä, jotka eivät aikanaan valinneet minua pätevää aineenopettajaa vakituiseen opettajan virkaan eikä varsinkaan rehtoriksi vaan olen nyt muissa töissä.

Ja syy on rahoituksen leikkaaminen koulutuksesta. Kuka lupasi ettei koulutuksesta leikata?

Homma toimi hyvin noin 40 vuotta sitten. Rahoitus oli paljon pienempi. Kyse on yhteiskunnan arvoista, on luovuttu vähitellen kunnollisesta kasvatuksesta, jotka tuottaa sivistystä: 

- säännöllinen päivärytmi, kolme kunnollista terveellistä ateriaa ilman välipaloja

- eri-ikäiset lapset leikkivät ja pelaavat ulkona yhdessä ja auttavat vanhempia pihatöissä eli mukavaa yhteistä puuhastelua 

- viikkoon sisältyy soittotunti, kirjastossa käynti, luontodokumentti ja pyhäkoulu

- aikuiset näyttävät esimerkkiä: rehellisyys, siisteys, tunnollisuus, toisista välittäminen

Noita ei rahalla saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Huomautan tähän, ettet sinä luultavasti tiedä ympäristössäsi esiintyvästä ADD:sta. Olen tämä heikko- itsetuntoinen "puolustautuja" ;) Kukaan ei tietämättä aavistaisi lapsellani olevan minkäänlaista ongelmaa. Valtaosaan neuropsykiatrisista häiriöistä kun ei liity mitään häiriköintiä. Esim nyt tämä ADD tulee lapsellani ilmi siirtymistilanteiden vaikeutena -jos piti olla matikan tunti, on esillä matikan kirja. Jos ope yllättäen ilmoittaakin, että kerrataanpa sittenkin maantiedon kokeeseen, joutuu hän luultavasti ohjeistamaan lastani erikseen kaivamaan esiin sen maantiedon kirjan. Tai siis joutui, näitä taitoja kun myös oppii elämän varrella. Yläkoulussa esiin on tullut uudenlainen koulunkäynnin haaste: kun omaksuttavat tekstit ovat pidempiä ja kokeissa pyydetään essee-vastausta, on pojan vaikeaa pitää ajatukset kasassa kokonaisen pitkän esseen verran. Tähänkin on apukeinoja, mutta silti ADD näkyy siis eniten alisuoriutumisena opinnoissa. Hän on noin seiskan oppilas, jonka kyky oppia on 8-9 oppilaan. Hän ei tarvitse mitään erillisryhmää, hän ei häiriköi ketään, hän tarvitsisi lähetteellä luvattua valmennusta, jossa oppisi omaan erityiseen oppimismalliinsa soveltuvia työvälineitä. Resurssia kunnassa ei vain ole. Yksityinen valmennus maksaisi noin 800 euroa. Raha ei ole ongelma, mutta valmennukset ovat päivällä kouluaikaan, kuljetukset pitäisi järjestyä 20 km päähän koulusta ja me vanhemmat olemme vaativassa työssä.

Uskon että puhun monen kaltaiseni vanhemman puolesta, kun kerron, että lapsen vaikeuteen on perehdytty ammattilaisten avulla ja itsenäisesti ja kaikki keinot mitä on käytettävissä on takuulla käytetty. Emme varsinaisesti kaipaa asiaan perehtymättömien neuvoja kuinka lapsen häiriön tulisi näkyä arjessamme. Näille häiriöille on selkeät diagnostiset kriteerit ja aivojen välittäjäaineiden häiriöitä tuskin aiheuttaa se kun ei ole opetettu ruokailutapoja. Ennemmin niin, että jos häiriöt ovat vaikeita, vanhemmat ovat valinneet taistelunsa, meillä kaikilla kun on rajalliset henkiset ja ajalliset resurssit.

Tuolla joku kirjoitti aiemmin että sanavarasto pienenee tai jotain sinnepäin tarkoittaen koulua. Sanavarasto luodaan jo KOTONA. Pienestä pitäen lorutellaan, kellä lauluääntä laulaen, luetaan paljon ja pienet ei tarvi älylaitteita. Tulere isommaksi niin säännöstellään mitä aparaattia käyttääkin niin aika ja painotetaan että koulunkäynti on tärkeää ja tuetaan ja ARVOSTETAAn opettajia, osataan käyttäytyä luokassa jne. Tavat opitaan jo kotona. Loppu silauksen tekee viimeistään eskari. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Tunnen lasten psykiatrin, jolla on useita lapsia. Yhdellä ADHD. En kyllä arvaisi jos en tietäisi. Oli pienempänä vilkas joo mut ei minusta edes erottunut porukasta kun kaikki pikkupojat on sellasia päristelijöitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aineenope ja tykkään tosi paljon työstäni, mutta tukea tarvitsevien oppilaiden määrä voi yhdessä luokassa olla kohtuuton. 20 oppilasta ja 60 minuutin oppitunti, eli opettajalla on aikaa kolme minuuttia per oppilas. Nykyään on tosi paljon oppilaita, joilla on tehostettu tai erityinen tuki. Lisäksi s2-oppilaita on ryhmissä, tosin täällä pienemmällä paikkakunnalla ei niin paljoa kuin isoissa kaupungeissa. Oppilaiden taidot laskevat jatkuvasti. Esim. yleiskielisen virkkeen muodostaminen on monelle iso ponnistus.

20 oppilaan ryhmähän on pieni.

Meitä oli pahimmillaan 42 luokassamme, kun itse kävin koulua. Ei koskaan alle 30.

Ja niistä varmaan se 14 oli käytöshäiriöllisiä tai apukoululaisia? Kuten nykyään kolmasosa luokasta

Vai oliko kyseessä oppikoulu?

Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää, että ennen ne nykypäivän yleisopetuksen oppilaatbolivat omissa kouluissaan eikä siellä yleisopetuksen piirissä..

Höpö höpö. Ne oli siellä samassa, ei silloin ollut heille edes diagnooseja. Silloiseen apukouluun laitettiin vain kehitysvammaiset. Kaikki jotka nykyisin saisi adhd-tai jonkun nepsydiagnoosin olivat siinä tavallisessa luokassa ilman mitään tukitoimia.

Meidän luokasta olisi nykypäivänä varmaan 10 saanut diagnoosin. Silloin ei mitään, olivat vain "villejä".

Totta. Menin vuotta muita nuorempana kouluun ja mun rauhattomuus pantiin iän piikkiin. Ei kukaan edes puhunut mistää testeistä tai diagnooseista. Käyttäytyminen ja huolellisuus oli aina ne heikoimmat arvosanat (7-8), kokeet kautta linjan >ysiä.. Pari luokkakaveria tulee äkkiä mieleen jolla vois olla ehkä ADHD, yhellä asperger. Yhellä fil.tri:lla todettu muuten aikuisiällä ADD vasta.

Ai niin ja oli ala-asteella pari lukutaidotontakin luokalla, tätä meidän kotomaista vähemmistöä. Tuplasivat vitosta ja kutosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Täällä on radikaalisti yliromantisoitu koulun vaikutus ja tämän päivän tyyliin ulkoistettu vastuu. Uhriutumisen ja valittamisen sijaan, lapsen kohtalo päinvastoin pitäisi ottaa omiin käsiin. Ei koulu ole koskaan pystynyt ihmeisiin, vaan hyvät vanhemmat ovat peruneet Jani-Petterin lätkäharjoitukset ja pelisessiot ja istuneet yhdessä koulukirjojen äärelle niin pitkäksi aikaa, että Jani-Petteri on omaksunut tarvittavat asiat. Yleensä se näkyy peruskoulun jälkeen ketkä jätettiin tuuliajolle ja keiden vanhemmat keskittyivät syyttelemään opettajia. Nyky-yhteiskunnassa toisten syyttely alkaa olla samalla tasolla kuin 30-luvun Saksassa.

Varmaan. Mutta ei tuohon nepsy-häiriöitä kannata sotkea kun niiden oireiden aiheuttaja on synnynnäiset ja /tai varhaislapsuuden aikana syntyneet muutokset niissä aivoalueissa, jotka säätelee mm motoriikkaa, muistia, tunteita.. Muutoksia on tutkimuksella osoitettu lisäksi aivojen välittäjäaineiden toiminnassa. 

Työssäni kohtaamien asioiden puolesta toteaisin, että juuri nepsy-oireisille aiemman opettussunnitelman mukaiset menetelmät sopivat paremmin, koska he toimivat parhaiten ympäristössä, jossa on rutiineja, ennakoitavuutta ja selkeyttä. Tämä uusi ops ympäristöineen ja menetelmineen on ihan painajainen, myös heille.

 -psykiatrinen sh YAMK, neuropsykiatrinen valmentaja

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on nyt kolmannella luokalla ja olemme aivan kypsiä kaikenmaailman digipelleilyyn sekä jonkinlaiseen itseoppimisen ilmiömäiseen irvikuvaan. Lapsilla on koulun puolesta padit, joita kannetaan mukana. Läksyt on padilla, kirjassa, vihkoissa ja monisteilla. Eihän semmoisessa pysy perässä. Tunnilla monet pelaa tuolla mahtavalla padilla, eikä keskity.  Luokka on levoton ja kuulemma joka tunnilla istutaan eri paikoilla. Se on sitä monipaikkatyöskentelyä, missä kätevästi leviää myös kihomadot ja muut taudit.

Kolmosluokkalaiset tekevät jo jotain ryhmätöitä, missä keskenään googlailevat netistä jostain yksittäisestä asiasta. Ihan hyvä sinänsä, mutta eikö ensin pitäisi oppia oppimaan tai sisäistämään lukemaansa, ennen kuin rynnistetään googleen? Tai jotain tiedonhakemisen perusteita edes?

Tämä uudistus kuulostaa joltain sketsiltä, jossa sisustusjulkkikset ovat pistetty "uudistamaan koulujen ilmettä". Se on mennyt varmaan suunnilleen näin jossain selkään taputtelijoiden innovatiivisessa palaverissa, jossa istutaan säkkituoleissa chailattet kourissa:

-"Hei, laitetaanko sinne sellanen iso upea tila, ei mitään ankeita seiniä."

-"Joo, vähän nykyaikaa! Pyydetään joku arkkitehti suunnittelemaan sellaset löhötuolit jossa voi tabletilla etsiä tietoa, eihän ne opettajien kertomat tiedot voi pitää enää paikkaansa ja pysyä netin mukana. Latauspistokkeet."

-"Niinpä, netti on tärkein, miten muuten influenssereita syntyisi? Hei, sitten, ne voisi joka kerta istua eri paikoilla! Vähän niinkuin joku leikki! Opettajan vois muuten korvata jollain sovelluksella, mä tiedän just sopivan pelialan tyypin."

-"Mageeta, todellakin! High five! Mitäs me uudistetaan ens kerralla, ainiin sairaanhoito."

Vierailija kirjoitti:

Minä luulen, että iso osa nepsyydestä tulee siitä kun lapset eivät enää leiki niin paljon, vapaasti ja yhdessä niin kuin ennen. Samoin suhde naapureihin aikuisiinkin aika minimaalista.

Just tuo leikki on tärkeä kehitysvaihe, ja nyt se nähdään miten käy kun sitä kutistetaan.

monilla alkaa olemaan jo harrastuksia

Vierailija kirjoitti:

En kannata vanhanaikaista autoritaarinen kasvatusta, koko yhteiskunta on päin helvettiä siinä, että aikuisilta on viety aikuisuus suhteessa lapsiin. Lapset ovat henkisesti turvattomia tämän vuoksi. Ja oireilevat siksi.

  Koti tärkeä, rajat ja rakkaus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Täällä on radikaalisti yliromantisoitu koulun vaikutus ja tämän päivän tyyliin ulkoistettu vastuu. Uhriutumisen ja valittamisen sijaan, lapsen kohtalo päinvastoin pitäisi ottaa omiin käsiin. Ei koulu ole koskaan pystynyt ihmeisiin, vaan hyvät vanhemmat ovat peruneet Jani-Petterin lätkäharjoitukset ja pelisessiot ja istuneet yhdessä koulukirjojen äärelle niin pitkäksi aikaa, että Jani-Petteri on omaksunut tarvittavat asiat. Yleensä se näkyy peruskoulun jälkeen ketkä jätettiin tuuliajolle ja keiden vanhemmat keskittyivät syyttelemään opettajia. Nyky-yhteiskunnassa toisten syyttely alkaa olla samalla tasolla kuin 30-luvun Saksassa.

Varmaan. Mutta ei tuohon nepsy-häiriöitä kannata sotkea kun niiden oireiden aiheuttaja on synnynnäiset ja /tai varhaislapsuuden aikana syntyneet muutokset niissä aivoalueissa, jotka säätelee mm motoriikkaa, muistia, tunteita.. Muutoksia on tutkimuksella osoitettu lisäksi aivojen välittäjäaineiden toiminnassa. 

Työssäni kohtaamien asioiden puolesta toteaisin, että juuri nepsy-oireisille aiemman opettussunnitelman mukaiset menetelmät sopivat paremmin, koska he toimivat parhaiten ympäristössä, jossa on rutiineja, ennakoitavuutta ja selkeyttä. Tämä uusi ops ympäristöineen ja menetelmineen on ihan painajainen, myös heille.

 -psykiatrinen sh YAMK, neuropsykiatrinen valmentaja

eli heille oma luokkansa, pienryhmä. 

Kuka uskaltaa enää mennä kouluun kun koulukaverit myy huumeita siellä?!?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Huomautan tähän, ettet sinä luultavasti tiedä ympäristössäsi esiintyvästä ADD:sta. Olen tämä heikko- itsetuntoinen "puolustautuja" ;) Kukaan ei tietämättä aavistaisi lapsellani olevan minkäänlaista ongelmaa. Valtaosaan neuropsykiatrisista häiriöistä kun ei liity mitään häiriköintiä. Esim nyt tämä ADD tulee lapsellani ilmi siirtymistilanteiden vaikeutena -jos piti olla matikan tunti, on esillä matikan kirja. Jos ope yllättäen ilmoittaakin, että kerrataanpa sittenkin maantiedon kokeeseen, joutuu hän luultavasti ohjeistamaan lastani erikseen kaivamaan esiin sen maantiedon kirjan. Tai siis joutui, näitä taitoja kun myös oppii elämän varrella. Yläkoulussa esiin on tullut uudenlainen koulunkäynnin haaste: kun omaksuttavat tekstit ovat pidempiä ja kokeissa pyydetään essee-vastausta, on pojan vaikeaa pitää ajatukset kasassa kokonaisen pitkän esseen verran. Tähänkin on apukeinoja, mutta silti ADD näkyy siis eniten alisuoriutumisena opinnoissa. Hän on noin seiskan oppilas, jonka kyky oppia on 8-9 oppilaan. Hän ei tarvitse mitään erillisryhmää, hän ei häiriköi ketään, hän tarvitsisi lähetteellä luvattua valmennusta, jossa oppisi omaan erityiseen oppimismalliinsa soveltuvia työvälineitä. Resurssia kunnassa ei vain ole. Yksityinen valmennus maksaisi noin 800 euroa. Raha ei ole ongelma, mutta valmennukset ovat päivällä kouluaikaan, kuljetukset pitäisi järjestyä 20 km päähän koulusta ja me vanhemmat olemme vaativassa työssä.

Uskon että puhun monen kaltaiseni vanhemman puolesta, kun kerron, että lapsen vaikeuteen on perehdytty ammattilaisten avulla ja itsenäisesti ja kaikki keinot mitä on käytettävissä on takuulla käytetty. Emme varsinaisesti kaipaa asiaan perehtymättömien neuvoja kuinka lapsen häiriön tulisi näkyä arjessamme. Näille häiriöille on selkeät diagnostiset kriteerit ja aivojen välittäjäaineiden häiriöitä tuskin aiheuttaa se kun ei ole opetettu ruokailutapoja. Ennemmin niin, että jos häiriöt ovat vaikeita, vanhemmat ovat valinneet taistelunsa, meillä kaikilla kun on rajalliset henkiset ja ajalliset resurssit.

tarkistapa onko lähetteen perusteella teillä oikeutta Kela-taksiin jos yksityiseen valmennukseen osallistuminen olisi muuten mahdollista. Harmi, ettei lapsenne ole valmennukseen päässyt! Yläkoulussa alkaisi olla aivan viimeiset hetket jatko-opintojen kannalta hyötyä valmennuksesta. Oletko tsekannut jo erilaiset oppijat ryhmän tarjontaa?

-se psyk sh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siellä on niinku ihan käytännön tasolla töpeksitty? Joku opetussuunnitelma, vai mikä juttu toi nyt on?

Olisiko esimerkiksi käsin kirjoittamisen vähentäminen digipelleilyn takia, puhelinten selaaminen tunnilla jatkuvasti, inkluusio, itseohjautuvuus, luokkahuoneista luopuminen, opettajien auktoriteetin katoaminen ym. ideologinen sekoilu. Ei ihme, että Viro mennyt Suomesta ohi.

Mitä tarkoittaa inkluusio tässä yhteydessä? Kuinka pienet lapset itseohjautuvat? Tekevät siis sitä mikä on kivaa?! Miksi kirjoja ei käytetä, miksi käsin ei kirjoiteta?? Missä ne lapset ovat, jos eivät luokissa? Miksi niitä puhelimia pitää räplätä päivisin, onko siellä itseohjautuvaa materiaalia?

Onneksi minulla ei ole lapsia...

Inkluusio tarkoittaa tässä sitä että samaan luokkaan laitetaan vammaiset, maahanmuutajat jotka eivät puhu kieltä sekä ongelmatapaukset jotka terrorisoivat luokkaa.

Lapset itseohjautuvat alusta alkaen itse.

Kirjoja ei enää nykyään käytetä koska opetushallituksen mukaan sille ei ole enää tulevaisuudessa tarvetta.

Lapset on missä milloinkin. Esim. yhdessä isossa luokassa jossa on monta luokkaa samassa huoneessa opiskelemassa eri asioita.

Niissä puhelimissahan sitä materiaalia on.

No tuohan on ollut käytössä Jenkeissä viimeiset 20 vuotta, ja kaikkihan me tiedämme miten surkea sen maan opiskelun taso on nykyään; yksi kolmasosa oppilaista ei osaa lukea kunnolla yläasteelta (junior high) päästyään!