Opettajat avautuvat: näin koulut tuhottiin muutamassa vuodessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Täällä on radikaalisti yliromantisoitu koulun vaikutus ja tämän päivän tyyliin ulkoistettu vastuu. Uhriutumisen ja valittamisen sijaan, lapsen kohtalo päinvastoin pitäisi ottaa omiin käsiin. Ei koulu ole koskaan pystynyt ihmeisiin, vaan hyvät vanhemmat ovat peruneet Jani-Petterin lätkäharjoitukset ja pelisessiot ja istuneet yhdessä koulukirjojen äärelle niin pitkäksi aikaa, että Jani-Petteri on omaksunut tarvittavat asiat. Yleensä se näkyy peruskoulun jälkeen ketkä jätettiin tuuliajolle ja keiden vanhemmat keskittyivät syyttelemään opettajia. Nyky-yhteiskunnassa toisten syyttely alkaa olla samalla tasolla kuin 30-luvun Saksassa.

Varmaan. Mutta ei tuohon nepsy-häiriöitä kannata sotkea kun niiden oireiden aiheuttaja on synnynnäiset ja /tai varhaislapsuuden aikana syntyneet muutokset niissä aivoalueissa, jotka säätelee mm motoriikkaa, muistia, tunteita.. Muutoksia on tutkimuksella osoitettu lisäksi aivojen välittäjäaineiden toiminnassa. 

Työssäni kohtaamien asioiden puolesta toteaisin, että juuri nepsy-oireisille aiemman opettussunnitelman mukaiset menetelmät sopivat paremmin, koska he toimivat parhaiten ympäristössä, jossa on rutiineja, ennakoitavuutta ja selkeyttä. Tämä uusi ops ympäristöineen ja menetelmineen on ihan painajainen, myös heille.

 -psykiatrinen sh YAMK, neuropsykiatrinen valmentaja

eli heille oma luokkansa, pienryhmä. 

vastaan tähän vielä, että se on kallis ja monen osalta täysin ylimitoitettu ratkaisu. Koulupsykologien ja psykiatrisen hoidon palvelujen saatavuus pitäisi sen sijaan pystyä takaamaan. Avustajat luokkiin. Kouluympäristössä on valtava määrä oppilaskohtaisia haasteita (mm masennus, syömishäiriöt), joihin tarvittaisi edellä mainittuja palveluja, nepsy-häiriöt ovat vain se eniten puhuttava, ehkä siksi, että se on aihetta tuntemattoman vaikein käsittää. 

Olen ymmärtänyt, etteivät muutokset oppimismenetelmissä ja ympäristössä miellytä myöskään opetushenkilökuntaa. Miksi niistä ei voisi peruuttaa takaisin entisiin hyviksi havaittuihin käytäntöihin, vaan jotkut vanhemmat (?) syyttävät mieluummin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia oppilaita opetusryhmien rauhattomuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa koulujen ja opetusten ongelmien suurin syy olla se, että kaikki oppimisvaikeudet ovat lisääntyneet ja tulevat yhä lisääntymään. Ns nepsylapsia on yhä enemmän ja se johtuu siitä, että ne periytyvät.

Uskon, että jokainen joka katsoo lähipiiriään tunnistaa vähintään yhden lapsen, jolla on jokin nepsypiirre. Se voi olla eduksin jos on erityislahjakas jollain saralla, mutta yleisemmin rasite.

https://oppimateriaalit.jamk.fi/erkkaperusteetii/1-erityiset-tuen-tarpe…

Onko ihmiskunta tai suomalaiset ykskas geneettisesti taantumassa, kun näitä ihmeoireisia erityistapauksia alkaa mukamas olla enemmän ja enemmän? Minkähänlaisissa perheissä niitä oikein todetaan? Miten niitä lapsia on kasvatettu ennen "erityisyyden" toteamista? Oma veikkaukseni on se, että silläkin on vaikutusta ja paljon, miten paljon tai vähän perheissä luetaan, ollaan kiinnostuneita kulttuurista (muutenkin kuin ruutulaitteiden äärellä istumalla), tehdään asioita yhdessä ja kannustetaan lapsia mutta myös asetetaan lapsille selkeät rajat.

Lapsellani on ADD. Olemme korkeasti koulutettu perhe, vanhemmat sekä isovanhemmat toisen vanhemman puolelta. Koko laajennettu perhe on läheinen ja lapsi viettänyt paljon aikaa isovanhempien kanssa oppien mm maaseudulla käytännön töitä. Olemme matkustaneet runsaasti, vierailleet museoissa, planetaarioissa etc etc koko lapsen eliniän, liikkuneet paljon luonnossa, lukeneet, tähystelleet taivasta tähtikaukoputkella, vierailleet eri paikkakunnilla ja ulkomailla asuvien läheisten luona, puhuneet vieraiden kanssa englantia ja ruotsia, ottaneet kaikki rokoteohjelman rokotteet, syöneet suht monipuolisesti, harrastaneet liikuntaa.. lapsi on ollut pph:ssa 5 vuotiaaksi saakka, sen jälkeen päiväkodissa, sitten koulussa ip-kerhoineen. Hänellä on paljon kavereita, älylaitteet, tietokoneet, into pelata, mutta myös virittää mopoja ja nuorempana leikkiä ja pelata ulkona. Ainoana poikkeuksena varhaislapsuudessa muistan univaikeudet, yölliset kauhukohtaukset ja pitkään jatkuneen yökastelun. Jos sinä näiden pohjalta osaat kertoa, että olemme ns heikkoa ainesta ja lapsi on joko perinyt tai tylsästä elinpiiristä johtuen kasvanut nepsy-häiriöön, niin onhan se sitten hyväksyttävä. Tunnen useita lapsia, joilla on nepsy- tai oppimisen häiriöitä, vain yksi on ns "rikkinäisestä" taustasta kotoisin.

Jokseenkin epäilen tuota sun korkeaa koulutusta, tai sitten sen lisäksi sulla on järjettömän huono itsetunto, kun yleinen pohdinta saa sut kirjoittamaan tuollaisen puolustuspuheen anonyymille keskustelupalstalle.

Sun yhden lapsen, eikä vielä sun tuttavaperheiden lapsienkaan perusteella voi vetää mitään johtopäätöstä siitä, mikä selittää ns. nepsylapsien räjähdysmäisen kasvun YLEISESTI. Eli vaikka suurimmalla osalla sun tuntemista nepsyistä se nepsyyden syy olisi "tuntematon", et sä voi väittää oman suppean otoksesi perusteella yhtään mitään. Se nyt vaan on karu fakta, että nepsyydellä on taipumus periytyä, ja että niitä nepsydiagnooseja saavat myös lapset, joiden oireilun syy on kotioloissa ja vanhempien toiminnassa (yhdistettynä nykykouluihin). Ja näiden vastapainoksi toki sitten on myös lapsia, joilla se nepsyyden "syy" jää mysteeriksi (esim. raskauden/synnytyksen aikainen hapenpuute, joka on jäänyt huomaamatta.)

Jo ysäriltä lähtien on tutkimuksia siitä, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu/epävakaan vanhemman kanssa eläminen saa lapsen käyttäytymään kuin "oikeasti" nepsyn. Tästä vaan ollaan jostain syystä Suomessa ihan viime aikoihin saakka oltu hyshys. Osasyy on varmaan siinä, että aiemmin tämä ei ole ollut ongelma; aiemmin se koulun strukturoitu arki sai nämä kotiolojaan oireilevat ruotuun (ja siis hyvällä tavalla: opettajan auktoriteetti, päivien ennustettavuus, se koulun tietynlainen "tylsyys" toi turvaa siihen lapsen arkeen!) Nyt kun koulu ei tähän enää pysty, meillä tulvii näitä "nepsyjä" ovista ja ikkunoista. Ja niille kaikille pitäisi sitten olla henkilökohtaiset avustajat ja erityisopettajat ja kouluavustajat jajaja... jotta siellä koulussa pärjättäisiin. Kun tämö ei ole mitenkään mahdollista, niin tilanne on se että kaikki lapset kärsivät: nekin lapset, joilla ei sitä "oikeaa" nepsyyttä ole, tai kotioloista johtuvaa, alkavat oireilla - sen levottoman ja rauhattoman, ennustamattoman kouluarjen vuoksi.

Minä kyllä ymmärrän halun puolustautua, koska ongelmista kärsivien lasten vanhempia usein leimataan aivan kohtuuttomasti (kuten joissain viesteissä tässäkin ketjussa). Kirjoittajan lapsen nepsyongelman syytä ei tietenkään voi yleistää kaikkiin muihin nepsyongelmaisiin lapsiin, mutta ei se ymmärtääkseni harvinaistakaan ole, että perhe on aivan ns.kunnollinen ja tavallinen ja lapsella silti nepsyongelma. Olen kokenut samantyyppistä syyllistämistä ja täytyy sanoa, että vaikka muuten katson olevani aika hyväitsetuntoinen, niin oman lapsen kohdalla kolahtaa ehkä herkemmin ilkeät oletukset, kun lapsen asioiden eteen tekee aivan kaikkensa ja muutenkin kantaa niistä huolta koko ajan. Väkisinkin alkaa miettiä, että onko syy lapsen käytösongelmiin ja huonovointisuuteen koulussa sitten todellakin minussa tai meidän perheessä. No, sitten lapsi sai vaihtaa koulua ja kaikki muuttui. Vaikka perhe pysyi ihan samana. Kaikki ei aina ole vanhempien syytä, vaikka moni niin ajattelee. 

Haluamatta yleistää totean, että aina, kun lähiympäristössäni on diagnosoitu jokin ongelma- tai erityislapsi, kyse on ollut perheestä, jossa lapselle ei ole asetettu rajoja - ei edes pöytätapoja ole opetettu. On vain myötäilty ja hyssytelty ja annettu lapsen pomottaa. Näistä sitten tulee kouluissa riippakiviä ja häirikköjä.

Täällä on radikaalisti yliromantisoitu koulun vaikutus ja tämän päivän tyyliin ulkoistettu vastuu. Uhriutumisen ja valittamisen sijaan, lapsen kohtalo päinvastoin pitäisi ottaa omiin käsiin. Ei koulu ole koskaan pystynyt ihmeisiin, vaan hyvät vanhemmat ovat peruneet Jani-Petterin lätkäharjoitukset ja pelisessiot ja istuneet yhdessä koulukirjojen äärelle niin pitkäksi aikaa, että Jani-Petteri on omaksunut tarvittavat asiat. Yleensä se näkyy peruskoulun jälkeen ketkä jätettiin tuuliajolle ja keiden vanhemmat keskittyivät syyttelemään opettajia. Nyky-yhteiskunnassa toisten syyttely alkaa olla samalla tasolla kuin 30-luvun Saksassa.

Varmaan. Mutta ei tuohon nepsy-häiriöitä kannata sotkea kun niiden oireiden aiheuttaja on synnynnäiset ja /tai varhaislapsuuden aikana syntyneet muutokset niissä aivoalueissa, jotka säätelee mm motoriikkaa, muistia, tunteita.. Muutoksia on tutkimuksella osoitettu lisäksi aivojen välittäjäaineiden toiminnassa. 

Työssäni kohtaamien asioiden puolesta toteaisin, että juuri nepsy-oireisille aiemman opettussunnitelman mukaiset menetelmät sopivat paremmin, koska he toimivat parhaiten ympäristössä, jossa on rutiineja, ennakoitavuutta ja selkeyttä. Tämä uusi ops ympäristöineen ja menetelmineen on ihan painajainen, myös heille.

 -psykiatrinen sh YAMK, neuropsykiatrinen valmentaja

Aika on kullannut useimpien muistot omista kouluajoista. Etenkin yläkoulut ovat olleet helvetin esikartanoita iät ja ajat. Koulu ja luokkakohtaisia eroja on aina. Häirikköoppilaiden jälkeenjääminen opetuksessa on kuitenkin alkanut jo alakoulussa, vaikka käytöshäiriöt pahentuvat vasta kun lapsi on toisella kymmenellä ja huomaa, että koulu ja vanhemmat ovat voimattomia.

Kun pistetään samaan kattilaan itseohjautuva oppiminen, monipaikkatyöskentely ja INKLUUSIO niin jälki on tämännäköistä. Eikö ne siellä ophssa ajattele yhtään mitään! siellä työskentelevät enimmäkseen maisteritasoiset ja omia tutkijakavereitaan suosivat ja käytännöstä vieraantuneet ja virastoissa pölyyntyneet ihmiset.

Varmaan hyvin paikkakuntakohtaista. Monia näistä ongelmista en tunnista täällä (n 8000 asukkaan kunta keskisuuren kaupungin naapurissa). Esim luokkien rauhattomuutta ei ole sen enempää kuin aiemminkaan. Kirjat ja harjoituskirjat on käytettävissä osana oppimateriaaleja. Avustajat työskentelee luokissa kun on ehdoton tarve, voisi olle tietysti enemmänkin. Monitoimitiloja on käytössä, mut ei niitä perus opetuksessa kyllä käytetä. Täällä ei ole tuota nuorison rikollisuusilmiötä jos jotain mopomiittien ylilyöntejä ei lasketa. Pillerikauppaa jonkun verran, mut kokonaisuutena vähemmän päihteiden käyttöä kuin koskaan aiemmin.

Toi mitä joku mainitsi aiemmin psykologin palvelujen saatavuudesta, se on täälläkin ongelma. Ei taida olla koulupsykologia koko kunnassa.

Olen itse äitinä taistellut erityislapseni (autismi, add, aistisäätelyn häiriö, vaikeat toiminnanohjauksen ongelmat + päälle vielä immuunipuutos) oikeuksista koulunkäynnin tukeen nyt jo yli 2 vuotta. Jopa tällaisia jatkuvaa ohjausta ja aivan erityistä tukea tarvitsevat lapset pakotetaan isoon yleisopetuksen luokkaan, jossa heille ei ole tarjolla edes luokka-avustajaa kuin muutamaksi tunniksi viikossa. Lapselle (ja meidän koko perheelle) aivan totaalinen kärsimys eikä lapsi pysty oppimaan. Kun on pyydetty pienluokkapaikkaa ja ohjaajaa tunneille, kuuluu vastaus: ei ole resursseja! Kaikki tämä johtanut lapsen ylikuormittumiseen niin, ettei kouluun enää kykene menemään ja loppukin terveys on häneltä mennyt.

Näinkö tosiaan "hyvinvointivaltiossa" kohdellaan heikoimpia? Erityistarpeisilla lapsilla kuuluu olla oikeus tarvitsemaansa koulunkäynnin tukeen (lakikin takaa tämän). Pienluokat, erityisopetus ja ohjaajat ovat tämä tuki, jota kouluissa kuuluisi olla jokaiselle niitä tarvitsevalle.

En ole asunut Suomessa reiluun 10 vuoteen, mutta kun oma lapsi tuli kouluikään, aloin miettiä omia kouluaikoja sekä Suomen nykyistä koulumeininkiä ja näiden vertailua lapseni kouluun Englannissa. Jotkin asiat mietityttivät kuten se, että lapset aloittavat koulun täällä paljon nuorempana (esikoulua vastaava Reception-luokka alkaa 4-vuotiaana), koulupäivät ovat pidempiä (ma-to 8.45 - 15.30, pe 8.45 - 13.00) ja oppinaineet erilaisia kuin mihin itse totuin peruskouluaikoinani vuonna kivi ja saksi. Kaikkeen tähän kuitenkin tottui, ja lapsi on iloinen ja oppii mielellään. Mutta kun luin vähän siitä, millaista opetus Suomessa on nykyään, menin kovin ymmälleni. Kaikki kuulosti todella vieraalta ja yllätyin sitä, miten paljon koulunkäynti on muuttunut vain parin vuosikymmenen aikana. 

Vertailukohteena hieman tietoa lapseni koulusta ja luokasta:

Lapsi on nyt 6-vuotias ja Year 2 -luokalla, eli menossa on kolmas virallinen kouluvuosi. Luokalla on arviolta 20 oppilasta, ehkä vähemmän, ja jokainen vuosiluokka on jaettu kahteen luokkaan. On siis esim. 2A ja 2B. Jokaisella luokalla on sekä opettaja että opetusavustaja, joskus muitakin tarpeen vaatiessa. Koulu keskittyy erityisesti kirjoittamiseen ja lukemiseen, ja lapset kirjoittavat käsin joka päivä. Kaikilla lapsilla on koulupuvut, jollaisia voi ostaa lähes joka vaatekaupasta. Lapsilla on myös omat salkkumaiset kirjalaukut, joita kannetaan joka päivä mukana. Niiden sisällä on pari pientä lukukirjaa, vihkoja ja toisinaan lappuja opettajalta. Reppuja ei tarvita, mutta kouluun pitää tuoda oma vesipullo. Ruokailussa voi valita joko kouluruokailun tai tuoda omat eväät. Luokassa lapsilla on pulpetit, jotka on laitettu neljän pulpetin ryhmiin. Avoluokkahuoneita ei ole, eikä omia leluja, kännyköitä yms saa tuoda kouluun. En tiedä, miten ylemmillä luokilla suhtaudutaan kännyköihin. Tietääkseni luokassa on tabletteja, mutta ne ovat lähinnä pelkkä lisä eivätkä oleellinen osa opetusta. Kommunikaatiota opettajan ja vanhempien välillä voisi olla enemmän, mutta ikävä kyllä se vähentyi koronan myötä. Kouluretkiä tehdään melko usein mm. paikallisiin historiallisiin paikkoihin tai museoon. Koulussa on joitakin lievemmän spektrin erikoislapsia, mutta esimerkiksi ystäväni autistinen poika joutui siirtymään paremmin erikoistuneeseen kouluun parin opintovuoden jälkeen.

Huom: En yritä väittää, että Englannin koulujärjestelmä olisi parempi kuin Suomen tai että Suomen kouluissa olisi mitään vikaa. Halusin vain tarjota vertailukohdetta eri maiden opetusmenetelmien välillä. Lisäksi haluan mainita, etteivät kaikki Englannin koulut ole samanlaisia kuin lapseni koulu. Lapseni ei käy yksityiskoulua eikä sisäoppilaitosta, joissa on tietääkseni kovempi kuri ja korkeat lukukausimaksut.

Todella tasokasta ja hyvää keskustelua. saataisiinpa tällainen osallistuminen päälehtien sivuille ja ylemmäskin aina miniteriöihin asti, että kuulisivat ruohonjuuritasolla mikä on meininki.

Ehkä Li Andersson vastuuhenkilönä tajuaa tilanteen kun oma muksu menee koulunpenkille.

Suomessa on suuri kuilu päättäjien ja todellisen elämän välillä.

Kurjimmalta Suomessa elämisessä tällä hektellä tuntuu se, että eduskunta ja virkahenkilöt ovat vähässä määrin aidon kiinnostuneita kansalaisten hyvinvoinnista. Intuitiivisesti tuntuu ,että heitä motivoi vain ja ainoastaan raha ja oma etu maailmassa vaikka asian pitäisi päättävillä elimillä olla juuri päinvastoin, mitä enemmän valtaa, sitä enemmän vastuuta, ajattelevaisuutta, ja pyrkimystä yhteiseen aitooon hyvinvointiin. olipa kyse sotealasta, päivähoidosta tai koulutuksesta.  

Kuten moni kysyy kysyn minäkin, Miksi on pitänyt mennä rikkomaan hyvintoimivaa ja sujuvaa systeemiä joka kantoi meitä vuosikymmenet? vanhassa vara parempi.

Kyllä nyt on taas paksua soopaa. Koko viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajat opettajat eivät ole muuta tehneet, kuin valittaneet. On liian pieni palkka, liian vaikeita oppilaita ja lasten vanhemmat ne vasta hulluja ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on nyt kolmannella luokalla ja olemme aivan kypsiä kaikenmaailman digipelleilyyn sekä jonkinlaiseen itseoppimisen ilmiömäiseen irvikuvaan. Lapsilla on koulun puolesta padit, joita kannetaan mukana. Läksyt on padilla, kirjassa, vihkoissa ja monisteilla. Eihän semmoisessa pysy perässä. Tunnilla monet pelaa tuolla mahtavalla padilla, eikä keskity.  Luokka on levoton ja kuulemma joka tunnilla istutaan eri paikoilla. Se on sitä monipaikkatyöskentelyä, missä kätevästi leviää myös kihomadot ja muut taudit.

Kolmosluokkalaiset tekevät jo jotain ryhmätöitä, missä keskenään googlailevat netistä jostain yksittäisestä asiasta. Ihan hyvä sinänsä, mutta eikö ensin pitäisi oppia oppimaan tai sisäistämään lukemaansa, ennen kuin rynnistetään googleen? Tai jotain tiedonhakemisen perusteita edes?

Oliskohan aikuisten maailmaan harjoittelua? Ei tärkeiden infojen ja laskujenkaan kanssa meinaa pysyä perässä, kun niitä pukkaa perinteisesti postitse, uudenaikaiseti sähköpostitse, e-laskuina ja jopa tekstiviestitse. Toivottavasti ei muita teitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea ottaa ainakaan ihan suoraan kantaa tuohon linkissä olevaan tekstiin, koska se on maksukaton alla eikä itsellä ole tuota. Voisiko joku vaikka pähkinänkuoressa kertoa nuo asiat mitä tuolla on? Ei tarvitse kokonaan kopioida, mutta tämä voisi olla kyllä kiinnostava aihe keskustella kun vain tietäisi mistä on kyse. Onko se opetussuunnitelman vaihtamisesta kiinni? Miten sitä on muutettu?

Isommat opetusryhmät koska säästetään rahaa.

Meillä oli 80-luvulla 34 oppilasta luokalla, ei mitään ongelmia ja valtaosa menestynyt elämässään erittäin hyvin, kyllä kyse on oppilaista ja heidän kasvatuksestaan, eikä mistään ryhmistä tai muista.

Meillä ongelmia oli samaan tapaan kuin nykyluokissa, vaikka luokat ovat pienempiä. Rehtori saattoi käydä huutamassa ja räyhäämässä pää punaisena ja onpa hiuksistakin jotakin kuljetettu luokasta karjuen pois. Syytä kyllä olikin. Jossakin vaiheessa näitä usein ongelmaisista perheoloista tulleita oppilaita siirrettiin tarkkisluokille. Muttei pysyvästi.

10 v. Sitten kysyin ison peruskoulun rehtorilta jätetäänkö oppilaita vielä luokalle. "Ei, mitä nopeammin niistä pääsee eroon, sen parempi."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tarkkisluokat pitää saada takaisin. Omassa lapsuudessa kasarilla jos meidän koulun tarkkisoppilaat olis ollut tavallisella luokalla, niin eihän siitä olisi mitään tullut.  Sen verran sairaita ja hulluja tapauksia noi tyypit oli, että varmaan suurin osa on tällä hetkellä istumassa murhatuomiota linnassa tai vankimielisairaalassa. Nykyään tollaset on sitten tavallisten oppilaiden joukossa. Menee kyllä nää "ihmioikeudet" vähän liian pitkälle. Ihan sairasta touhua.

Ei tule tapahtumaan. Saavutetuista eduista pidetään kiinni. Vanhemmat ovat jo ehtineet tottua siihen, että koulu ei ole auktoriteetti vaan palveluntarjoaja. Kun jo nykyiselläänkin koulut hukkuvat huoltajien valituksiin arvosanoista ja siitä, miten heidän lastaan on tietyssä tilanteessa kohdeltu, vaikka lapsia ja nuoria kohdellaan silkkihansikkain verrattuna siihen, miten lapsia kohdeltiin mainitsemallasi 80-luvulla, mitäköhän valitusten määrälle tapahtuisi, jos kuri oikeasti palautettaisiin kouluihin? Kuinka moni vanhempi suostuisi mukisematta oman lapsen tai nuoren siirtoon tarkkailuluokalle? Lapset ja nuoret nykyään ahdistuvat ja masentuvat pienistäkin vastoinkäymisistä ja ikävistä vuorovaikutustilanteista, kuten opettajan puhuttelusta. Eivät he kestäisi sen tyyppistä kuria, joka oli kouluissa arkipäivää 80-luvulla.

Suomessa on tiettyjä lakeja, esim. perusopetuslaki sekä yhdenvertaisuuslaki. Myöskään henkistä tai ruumista kuritusta ei enää sallita kouluissakaan.

Pitäisikö vanhempien sulkea silmät jotenkin siltä, että kouluissa ei tarvitse noudattaa lakia? Jos näihin asioihin tarvitaan muutoksia, niin lakeja pitää muuttaa.

Samat lait koskevat myös vanhempia heidän omassa kasvatustyössään.

Vierailija kirjoitti:

Häiriköille omat luokat ja erityisopettajat, avustaja, , n 20 v lapseni aloitti koulun ja (Hki) lähiössä ja oli ok luokka, yläaste teknologia painotus, lukio Kalevankadulla, Hgin yliopisto, tänä vuonna valmis, armeija käyty. 

Nykyään kouluun mennään 6-7-vuotiaina, joten heillä on peruskoulu hieman erilainen kuin aikusilla. Aikuisten peruskoulussa on pienet ryhmät ja monilla halu opiskella. Et voi oikein verrata näitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi tarkkisluokat pitää saada takaisin. Omassa lapsuudessa kasarilla jos meidän koulun tarkkisoppilaat olis ollut tavallisella luokalla, niin eihän siitä olisi mitään tullut.  Sen verran sairaita ja hulluja tapauksia noi tyypit oli, että varmaan suurin osa on tällä hetkellä istumassa murhatuomiota linnassa tai vankimielisairaalassa. Nykyään tollaset on sitten tavallisten oppilaiden joukossa. Menee kyllä nää "ihmioikeudet" vähän liian pitkälle. Ihan sairasta touhua.

Ei tule tapahtumaan. Saavutetuista eduista pidetään kiinni. Vanhemmat ovat jo ehtineet tottua siihen, että koulu ei ole auktoriteetti vaan palveluntarjoaja. Kun jo nykyiselläänkin koulut hukkuvat huoltajien valituksiin arvosanoista ja siitä, miten heidän lastaan on tietyssä tilanteessa kohdeltu, vaikka lapsia ja nuoria kohdellaan silkkihansikkain verrattuna siihen, miten lapsia kohdeltiin mainitsemallasi 80-luvulla, mitäköhän valitusten määrälle tapahtuisi, jos kuri oikeasti palautettaisiin kouluihin? Kuinka moni vanhempi suostuisi mukisematta oman lapsen tai nuoren siirtoon tarkkailuluokalle? Lapset ja nuoret nykyään ahdistuvat ja masentuvat pienistäkin vastoinkäymisistä ja ikävistä vuorovaikutustilanteista, kuten opettajan puhuttelusta. Eivät he kestäisi sen tyyppistä kuria, joka oli kouluissa arkipäivää 80-luvulla.

Suomessa on tiettyjä lakeja, esim. perusopetuslaki sekä yhdenvertaisuuslaki. Myöskään henkistä tai ruumista kuritusta ei enää sallita kouluissakaan.

Pitäisikö vanhempien sulkea silmät jotenkin siltä, että kouluissa ei tarvitse noudattaa lakia? Jos näihin asioihin tarvitaan muutoksia, niin lakeja pitää muuttaa.

Samat lait koskevat myös vanhempia heidän omassa kasvatustyössään.

Ei fyysinen kuritus ollut sallittua tai yleistä enää 80-luvullakaan, vaikka tiedän, että siihen on syyllistytty, koska kukaan ei uskaltanut näitä opettajahirviöitä käräyttää. Järjestysongelmat eivät myöskään kurittamiseen loppuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häiriköille omat luokat ja erityisopettajat, avustaja, , n 20 v lapseni aloitti koulun ja (Hki) lähiössä ja oli ok luokka, yläaste teknologia painotus, lukio Kalevankadulla, Hgin yliopisto, tänä vuonna valmis, armeija käyty. 

Nykyään kouluun mennään 6-7-vuotiaina, joten heillä on peruskoulu hieman erilainen kuin aikusilla. Aikuisten peruskoulussa on pienet ryhmät ja monilla halu opiskella. Et voi oikein verrata näitä.

  ilmeisesti kirjoitin väärin, kaikki koulut käyty niinku pitää,  7 v kouluun, lukio peruskoulun jälkeen, yliopisto paikka saatu heti, 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukeminen on alakoulussa vapaaehtoista (lukupassi). Useimmat pojat ei lue, ei suurin surminkaan. Kyllä se lukemiseen velvoittaminen pitää tulla koulusta ja osana opetussuunnitelmaa. Ei niin, että koulussa "rohkaistaan" lukemaan ja annetaan extra pisteitä kun luet kirjan. Kaikki jää sitten kodin varaan patistella lapsi lukemaan. Ja nyt ennen kuin kukaan tulee viisastelemaan vanhempien vastuusta: Kyllä, pojalle on luettu iltasatuja koko pikkulapsuus. Pojalle on hankittu kirjoja, lehtiä, sarjakuvia, äänikirjoja. Olen lukenut hänelle kolmanneksen nuortenkirjaa vielä 5 luokalla, jotta hän innostuisi tarttumaan itse loppuun, että saisi selville miten tarina jatkuu. On maksettu lukemisesta euro/kolme sivua. Kaikkea on koitettu, mutta se pakko on tuossa asiassa vähän vaikea asia, ellei se tule koulusta. 

Tässä nyt on vaan se ongelma, että ei siellä koululla ole yhtään enempää keinoja patistella. Ennemminkin vähemmän, kun vanhempi voi kuitenkin kieltää/sallia lapselleen mitä haluaa lastensuojelun rajaan asti. Koulun ainoa keino on numero todistuksessa, joka ei kyllä motivoi yleensä mitenkään. Eikä jälki-istuntoakaan voi antaa lukemattomuudesta. Kotoa ne keinot on löydettävä, koulu voi sitten auttaa pysymällä samalla linjalla vanhempien kanssa.

Ei tietenkään mihinkään voi patistaa oppilasta joka ei yhtään piittaa arvosanoistaan. Mutta keskimäärin oppilas kyllä lukee kirjan jos siitä pitää tehdä tehtävä saadakseen ylipäätään arvosanaa ko aineesta. Vaikkei lukisi jos lukemalla voi saada paremman arvosanan. Lapseni ei osallistunut vapaaehtoiseen lukupassiin alakoulussa, kuten ei kuulema kukaan luokan poika. Nyt kyllä lukevat Antti Tuuria, mm, kun kirjoihin liittyvät tehtävät ovat pakollisia.

Kerro muuten ihmeessä kuinka olet paistellut lapsen lukemaan. Meillä kun ei auttanut yhteiset lukuhetket, ei luettavan aineiston valitseminen yhdessä, ei leffan ja lukukokemuksen yhdistäminen, eikä edes suoranainen rahalla lahjominen.

Itse olen saanut omat poikani lukemaan ihan vaan rajoittamalla peli-/puhelinaikaa. Vanhempi (6lk) alkaa nyt olla sen ikäinen että saattaa jopa itse valita että lukee ennemmin kuin on puhelimella.

hyvä juttu. Meillä ei ole ollut tarvetta rajoittaa ruutuaikaa kun lapsi olisi aina ulkona kavereiden kanssa. No, onpahan sosiaalinen ja liikunta on aina tullut runsaasti, mutta ei häntä kyllä lukemaan saa. Tuo lukeminen on vähän sama kuin liikunta. Osa lapsista ei välittäisi liikkua ollenkaan. Siksi kouluissa lisättiin liikuntaa. Lukemisen ja kirjoittamisen opettaminen ei sitten kai ole enää niitä koulun ydintehtäviä kun lukee se kenellä siihen on halu [jos ruutuaikaa on kotona rajoitettu]. Lukemisen lisääminen osana opetusohjelmaa kun on ilmeisesti jotenkin huono idea kun mietitään kuinka suomalainen opetus palautettaisi menestyksen tielle.

Ihan kuin lukemista ja kirjoittamista ei enää opetettaisi koulussa. Mitä enemmän tästä asiasta kirjoitat, sitä enemmän kuulostaa siltä, että olet vain nostanut kätesi pystyyn ja ulkoistanut koko asian koululle. Lukudiplomeja on vaikea enää määrätä pakollisiksi, sillä osa lapsista ja nuorista ei kerta kaikkiaan osaa tai pysty lukemaan kokonaisia kirjoja. Jos arvosanan saaminen olisi kirjallisuustehtävistä kiinni, jäisi arvosana varmaan puolella pojista saamatta. Lisksi jos kirjoja luettaisiin pelkästään koulussa opettajan valvovan silmän alla, ei koulussa ehdittäisi muuta tekemäänkään. Kyllä ne lukukirjat pitää kotona lukea ja vanhempien huolehtia siitä, että kirjat tulevat luettua. Koska hyvin suuri osa vanhemmista ei tähän kykene, ei kirjojen lukemista ja tehtävien tekemistä luetuista kirjoista voi määrätä pakolliseksi.

Eli jos joku asia on vaikeaa opettamisen ja pedagogiikan ammattilaisille, se kuitenkin onnistuu ihan maallikkovanhemmilta? Esim. heiltä, joiden oma lukutaito on puutteellinen tai eivät osaa ollenkaan suomea?

Eli ulkoistetaan opettaminen vanhemmille?

Miten muut aineet; toimiiko niissä sama menettely?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni on nyt kolmannella luokalla ja olemme aivan kypsiä kaikenmaailman digipelleilyyn sekä jonkinlaiseen itseoppimisen ilmiömäiseen irvikuvaan. Lapsilla on koulun puolesta padit, joita kannetaan mukana. Läksyt on padilla, kirjassa, vihkoissa ja monisteilla. Eihän semmoisessa pysy perässä. Tunnilla monet pelaa tuolla mahtavalla padilla, eikä keskity.  Luokka on levoton ja kuulemma joka tunnilla istutaan eri paikoilla. Se on sitä monipaikkatyöskentelyä, missä kätevästi leviää myös kihomadot ja muut taudit.

Kolmosluokkalaiset tekevät jo jotain ryhmätöitä, missä keskenään googlailevat netistä jostain yksittäisestä asiasta. Ihan hyvä sinänsä, mutta eikö ensin pitäisi oppia oppimaan tai sisäistämään lukemaansa, ennen kuin rynnistetään googleen? Tai jotain tiedonhakemisen perusteita edes?

Oliskohan aikuisten maailmaan harjoittelua? Ei tärkeiden infojen ja laskujenkaan kanssa meinaa pysyä perässä, kun niitä pukkaa perinteisesti postitse, uudenaikaiseti sähköpostitse, e-laskuina ja jopa tekstiviestitse. Toivottavasti ei muita teitä.

  kotona jo harjoitella i padin käyttöä ja ylipäätään miten tietoa haetaan netistä. Onko kotona säännöt miten paljon käytetään aikaa eri aparaatteihin, mennään nukkumaan ajoissa, ei kukuta koneella puolille öin, tehdään kotiruokaa, roska veks, tarkistetaan miten läksyt tehty, seurataan wilmaa onko jotain häikkää jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukeminen on alakoulussa vapaaehtoista (lukupassi). Useimmat pojat ei lue, ei suurin surminkaan. Kyllä se lukemiseen velvoittaminen pitää tulla koulusta ja osana opetussuunnitelmaa. Ei niin, että koulussa "rohkaistaan" lukemaan ja annetaan extra pisteitä kun luet kirjan. Kaikki jää sitten kodin varaan patistella lapsi lukemaan. Ja nyt ennen kuin kukaan tulee viisastelemaan vanhempien vastuusta: Kyllä, pojalle on luettu iltasatuja koko pikkulapsuus. Pojalle on hankittu kirjoja, lehtiä, sarjakuvia, äänikirjoja. Olen lukenut hänelle kolmanneksen nuortenkirjaa vielä 5 luokalla, jotta hän innostuisi tarttumaan itse loppuun, että saisi selville miten tarina jatkuu. On maksettu lukemisesta euro/kolme sivua. Kaikkea on koitettu, mutta se pakko on tuossa asiassa vähän vaikea asia, ellei se tule koulusta. 

Tässä nyt on vaan se ongelma, että ei siellä koululla ole yhtään enempää keinoja patistella. Ennemminkin vähemmän, kun vanhempi voi kuitenkin kieltää/sallia lapselleen mitä haluaa lastensuojelun rajaan asti. Koulun ainoa keino on numero todistuksessa, joka ei kyllä motivoi yleensä mitenkään. Eikä jälki-istuntoakaan voi antaa lukemattomuudesta. Kotoa ne keinot on löydettävä, koulu voi sitten auttaa pysymällä samalla linjalla vanhempien kanssa.

Ei tietenkään mihinkään voi patistaa oppilasta joka ei yhtään piittaa arvosanoistaan. Mutta keskimäärin oppilas kyllä lukee kirjan jos siitä pitää tehdä tehtävä saadakseen ylipäätään arvosanaa ko aineesta. Vaikkei lukisi jos lukemalla voi saada paremman arvosanan. Lapseni ei osallistunut vapaaehtoiseen lukupassiin alakoulussa, kuten ei kuulema kukaan luokan poika. Nyt kyllä lukevat Antti Tuuria, mm, kun kirjoihin liittyvät tehtävät ovat pakollisia.

Kerro muuten ihmeessä kuinka olet paistellut lapsen lukemaan. Meillä kun ei auttanut yhteiset lukuhetket, ei luettavan aineiston valitseminen yhdessä, ei leffan ja lukukokemuksen yhdistäminen, eikä edes suoranainen rahalla lahjominen.

Itse olen saanut omat poikani lukemaan ihan vaan rajoittamalla peli-/puhelinaikaa. Vanhempi (6lk) alkaa nyt olla sen ikäinen että saattaa jopa itse valita että lukee ennemmin kuin on puhelimella.

hyvä juttu. Meillä ei ole ollut tarvetta rajoittaa ruutuaikaa kun lapsi olisi aina ulkona kavereiden kanssa. No, onpahan sosiaalinen ja liikunta on aina tullut runsaasti, mutta ei häntä kyllä lukemaan saa. Tuo lukeminen on vähän sama kuin liikunta. Osa lapsista ei välittäisi liikkua ollenkaan. Siksi kouluissa lisättiin liikuntaa. Lukemisen ja kirjoittamisen opettaminen ei sitten kai ole enää niitä koulun ydintehtäviä kun lukee se kenellä siihen on halu [jos ruutuaikaa on kotona rajoitettu]. Lukemisen lisääminen osana opetusohjelmaa kun on ilmeisesti jotenkin huono idea kun mietitään kuinka suomalainen opetus palautettaisi menestyksen tielle.

Ihan kuin lukemista ja kirjoittamista ei enää opetettaisi koulussa. Mitä enemmän tästä asiasta kirjoitat, sitä enemmän kuulostaa siltä, että olet vain nostanut kätesi pystyyn ja ulkoistanut koko asian koululle. Lukudiplomeja on vaikea enää määrätä pakollisiksi, sillä osa lapsista ja nuorista ei kerta kaikkiaan osaa tai pysty lukemaan kokonaisia kirjoja. Jos arvosanan saaminen olisi kirjallisuustehtävistä kiinni, jäisi arvosana varmaan puolella pojista saamatta. Lisksi jos kirjoja luettaisiin pelkästään koulussa opettajan valvovan silmän alla, ei koulussa ehdittäisi muuta tekemäänkään. Kyllä ne lukukirjat pitää kotona lukea ja vanhempien huolehtia siitä, että kirjat tulevat luettua. Koska hyvin suuri osa vanhemmista ei tähän kykene, ei kirjojen lukemista ja tehtävien tekemistä luetuista kirjoista voi määrätä pakolliseksi.

Eli jos joku asia on vaikeaa opettamisen ja pedagogiikan ammattilaisille, se kuitenkin onnistuu ihan maallikkovanhemmilta? Esim. heiltä, joiden oma lukutaito on puutteellinen tai eivät osaa ollenkaan suomea?

Eli ulkoistetaan opettaminen vanhemmille?

Miten muut aineet; toimiiko niissä sama menettely?

Tämä on muuten erinomaisen hyvä kysymys! Tosi usein lukee tällaisia vastaavia kommentteja, missä vaaditaan esim, että lapsen olis hyvä osata lukea ja kirjoittaa ennen kouluun menoa. Joku kirjoittaa täällä, että vanhempien pitäisi opettaa jopa tiedonhakua netistä ja digitaalisten työvälineiden käyttöä. Minusta koulu on lapsen työtä ja opettaminen opettajan. Me on valittu tällainen yhteiskuntajärjestys, jossa vanhemmat käy työssä kodin ulkopuolella ja varhaiskasvattajat huolehtii sen aikaa heidän lapsistaan ja opettajat opettaa ihan kaiken perusosaamisesta erikoistuneisiin opintoihin. Nyt sitten jos jonkin asian opettaminen onkin vaikeaa, haluttaisi se palauttaa vanhemmille vedoten johonkin kyvyttömiin nykylapsiin. Entä jos onkin kyvyttömät nykyopettajat?

Jos olisin opettaja, laatisin kirjelmän opetushallitukselle ja ministeriölle. Kertoisin, mitkä kaikki asiat ovat pielessä ja vaatisin niiden korjausta ASAP. Keräisin kirjelmään mahdollisimman monta allekirjoitusta ja ottaisin median mukaan.