No nyt on todella onnistunut omavaraiseläjäperhe, 8 lasta keskellä metsää ja kaikki toimii silti kuin Strömsöössä

Vierailija kirjoitti:

Todella ihailtava elämäntapa ja lapsille ehkä paras mahdollinen kasvuympäristö.

Mutta itsestäni ei olisi tuohon. Olen liian mukavuudenhaluinen. En ole koskaan edes haaveillut kesämökistä. Se on minulle yhtä kuin työleiri josta ei pääse irtautumaan. Tykkään kyllä auttaa muita pihatöissä, jos apuani pyydetään. Siinä sielu lepää ja saa hyötyliikuntaa.

Herään joka arkiaamu viideltä töihin ja kotona olen ennen puoli viittä. Tuossa on ihan tarpeeksi arkeen. Viikonloput menee rauhoittuessa ja rentoudesta nauttien. Ehkä jaksaisin jotain persiljaa kasvattaa ruukussa. Siinä se.

Iso ihailu artikkelin perheelle! Kyllä omavaraisuus kannattaa. Tuleehan se itse kasvatettu ravinto edullisemmaksi kuin mikroateriat ja woltilta tilaamiset. Terveellisyydestä puhumattakaan!

Itse en ainakaan pysty ihailemaan yhtäkään perhettä, jossa on yli 3 lasta. Maailma hukkuu muutenkin liikakansoitukseen, ja jotkut senkun sikiää minkä kerkiää. Valtava hiilijalanjälki tulee olemaan joistakin lapsista, tuskin tulevat jatkamaan luomuelämäntapaa aikuisina.

"Kun Pinja Vuorisalo käy ruokakaupassa, ostoskärry täyttyy maitopurkeista. Viikon tarpeisiin riittää yleensä noin kaksikymmentä."

"Sysisynkkä maitoteollisuus"

https://hermithounds.com/2020/11/10/sysisynkka-maitoteollisuus/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä jäi jutusta puuttumaan, oli se, että pajonko menee eläinten ruokiin rahaa. Ja miten paljon menee siihen kun keväisin ostetaa siemmenet sun muut tykötarpeet, että saadaan olla ns. omavaraisia. Ihan tavallista "maalaistalon" elämää.

Öö, miksi eläinten ruokiin menisi rahaa? Miksi siemenet ostettaisiin?

Mitä lapset sanoo, kun hoitamansa eläimet tulevat pöytiin? kuka tämän homman käytännössä tekee, ovatko lapset siinä  mukana?

Ammattiteurastaja. Ei sitä mennä katsomaan.

Jokainen valitsee oman tapansa toimia. Näin lapsena hirven kaadon, lihan leikkuun ja jauhelihan tekemisen ja opin, mistä ruoka tulee. Ainoa kerta, kun olen lapsena eläintä surrut, oli lemmikkikoiran kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä jäi jutusta puuttumaan, oli se, että pajonko menee eläinten ruokiin rahaa. Ja miten paljon menee siihen kun keväisin ostetaa siemmenet sun muut tykötarpeet, että saadaan olla ns. omavaraisia. Ihan tavallista "maalaistalon" elämää.

Öö, miksi eläinten ruokiin menisi rahaa? Miksi siemenet ostettaisiin?

Mitä lapset sanoo, kun hoitamansa eläimet tulevat pöytiin? kuka tämän homman käytännössä tekee, ovatko lapset siinä  mukana?

Ei lapset sano mitään. Ne tottuu siihen pienestä asti. Se on luonnollista.

Olen itse isosta perheestä enkä usko hetkeäkään tuota elämisen auvoa jota äiti jutussa kuvaa. Jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.

Vierailija kirjoitti:

Heillä menee muutama kymppi viikossa kauppaan ja kuitenkin maitoa menee 20 purkkia viikossa.

Miten tämä on mahdollista?

Maitohan on vasikoiden juomaa. En ole juonut maitoa kymmeneen vuoteen. Hiukset killtää ja kasvavat kohisten , samoin kynnet ,olen jo ikäihminen.

Ei etelän maissa maitoa juoda. Ne ravintoaineet saa muualtakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mikä jäi jutusta puuttumaan, oli se, että pajonko menee eläinten ruokiin rahaa. Ja miten paljon menee siihen kun keväisin ostetaa siemmenet sun muut tykötarpeet, että saadaan olla ns. omavaraisia. Ihan tavallista "maalaistalon" elämää.

Öö, miksi eläinten ruokiin menisi rahaa? Miksi siemenet ostettaisiin?

Mitä lapset sanoo, kun hoitamansa eläimet tulevat pöytiin? kuka tämän homman käytännössä tekee, ovatko lapset siinä  mukana?

Hyvähän se on jos lapset oppivat pienestä pitäen mistä ruoka tulee. Jospa eivät sitten aikuisenakaan pitäisi niin itsestäänselvyytenä sitä että raha tulee sossusta, mutta sen voi hassata viinaan kun sapuskat kuitenkin saa ruokajonosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heillä menee muutama kymppi viikossa kauppaan ja kuitenkin maitoa menee 20 purkkia viikossa.

Miten tämä on mahdollista?

Maitohan on vasikoiden juomaa. En ole juonut maitoa kymmeneen vuoteen. Hiukset killtää ja kasvavat kohisten , samoin kynnet ,olen jo ikäihminen.

Ei etelän maissa maitoa juoda. Ne ravintoaineet saa muualtakin.

Tuossa perheessä oli kuitenkin myös ne kuusi lasta. Jos nyt olet jo ikäihminen niin ihan aikuiseksi asti kuitenkin sinäkin sitä maitoa olet ehtinyt juoda.

Kahdeksasta lapsesta saa noin 15 000 euroa vuodessa lapsilisiä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olisin kaivannut juttuun kommenttia myös perheen teineiltä.

Tämä.

Jostain syystä nämä "12 lapsinen perhe muutti kuoppaan" - jutut kerrotaan aina vain äidin näkökulmasta. Mies ja lapset eivät pääse ääneen.

En suosittele kirjoitti:

Ihan kiva artikkeli, mutta itselle tulee aina tuosta sellainen olo, että aikuis(t)en visio jyrää lasten mahdollisuudet tavalliseen elämään. Kunhan kasvavat ja itsenäistyvät, valitsevat todennäköisesti ihan päinvastaisen elämäntavan. Ja odottavat sitä kotoa lähdön hetkeä kuin kuuta nousevaa. Siis kolmoiskerrossängyt, ihan oikeasti...???

Itsellänikin on kaikenlaisia visioita, periaatteita ja haaveita, mutta yritän silti olla käyttämättä perhettäni niiden toteutuksen välineenä. En väitä, etteikö noilla lapsilla olisi kaikki oikein hyvin ja varmaan jää kivoja lapsuusmuistoja. Mutta silti, jo pelkkä tuo tilanahtaus tuolla ihmismäärällä väistämättä tekee sen, että lapsista tulee jonkinlaista massaa. Jokaisen pitää koko ajan jaksaa ottaa kaikki muut huomioon kaikessa, mikä toki voi olla luonnetta jalostavaa, mutta myös jollain tapaa tukahduttaa mahdollisuudet omaan vapauteen ja reviiriin lapsuuden aikana.

Tunnen pari tämän tyylistä perhettä ja aina jään miettinään näitä samoja juttuja. Omavaraisuuden tavoitteluun nämä pohdinnat liittyvät sikäli, että siihen liittyy jonkinasteinen pyrkimys eristäytymiseen yhteiskunnasta, vaikka äiti tuossa jutussa muuta väittääkin. Lisäksi on ihan puppua väittää, että lapset tekevät niitä töitä, joista tykkäävät - tuo systeemi ei pyörisi, jos ei lapsilla olisi huomattavia vastuita kotona. Vaikka se saadaan tuossa kuulostamaan hauskalta, niin kuinka monen 14-vuotias täällä laittaa ilomielin ja oma-aloitteisesti päivästä toiseen ruokaa 10-henkiselle perheelle? Tai edes nelihenkiselle? Ilomielin teen itse sen ruoan tai lämmitän vaikka eineksiä, jotta lapseni saa käyttää aikansa harrastuksiin ja kavereiden kanssa hengailuun sen sijaan, että kantaisi mielestäni perheen vamhemmille kuuluvia vastuita. Ja siis itsellänikin on viisi lasta, joten jotain perspektiiviä löytyy.

Vähemmän kunnianhimoiset omavaraisuustavoitteet mahdollistaisivat tällekin äidille (ja isälle? Ei käynyt selkeästi ilmi, mitä hän puuhailee) ulkopuolisen ansiotyön, jolla taas voisi saada vaikka vähän lisää niitä neliöitä ja helpompaa ruoanlaittoa, ettei tarvitse lapsia siihen vastuuttaa.

Mielestäni tuon vanhimman tyttären asennot noissa kuvissa olivat aika paljon puhuvia sen suhteen, mitä hän kokee äidin vision näytekappaleena olemisesta.

Juuri näin, ihan naulan kantaan tältä kommentoijalta.

Olen itse ison perheen vanhin tytär ja minun vanhemmillakin oli kaikenlaisia visioita omavaraisuudesta ja epäluuloisuutta ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.

Esikaupunkitontille piti saada niin iso perunamaa kuin vain mahtui ja lisäksi kasvimaa ja ikuinen polttopuurumba. Nämä siis vanhempien päivätöiden lisäksi.

Marjastaminen, sienestäminen, kalastus ja metsästys olivat täysin fanaattista, etenkin marjastus. Syksyt olivat yhtä painajaista.

Kumpikin vanhemmistani olivat kasvaneet syrjäseudulla pohjoisessa ja työn perässä oli ollut pakko tulla isompaan kaupunkiin. Kumpikaan ei sopeutunut koskaan ja epäluulo ympäröivää todellisuutta kohtaan oli valtava. Meidät lapset eristettiin siihen työleiriin, jota oli pakko pitää yllä, ilmeisesti se oli ainoa todellisuus, jota vanhempani ymmärsivät ja jossa osasivat toimia.

Lapsia oli tietenkin monta, kuri oli nykymittapuun mukaan ihan järkyttävää ja 'omavaraisuuden' ihanteeseen kuului, että oikein mitään ei ollut.

Lapsuuteni kului 80-luvulla, jolloin olisi ollut kivoja vaatteita, kivaa musaa, lapsilla ihania leluja, pikkuhiljaa uusia makuja rantautui, uusia vapaampia ajatuksia jne.

Minun perheeni kulki kaameissa ryysyissä, söi ikuista perunaa, huhki loputtomasti isäni lapsuuden maisemien hillajängillä, tämä oli lomaa(!) ha pelkäsi isän nyrkkiä ja pahaa suuta.

Nyt aikuisena elän tyytyväisen kaupunkilaisen elämää, mistään kasvimaista, puutarhan hoidosta, marjastuksesta tai mökistä en ole ikinä edes haaveillut.

Mieheni on kiltti kaupunkilaispoika, joka ei ole koskaan käsitellyt kirvestä tai moottorisahaa, mutta osaa paljon, paljon muuta.

Lapsilukumme jäi kahteen ja lapset tehty niin pienellä ikäerolla, että ovat leikkineet yhdessä, mutta toisen ei koskaan ole tarvinnut hoitaa toista.

80-luvun löysin uudelleen aikuisena ja ah kuinka oken nauttinut tv-sarjoista, muodista, elokuvista ja musiikista!

Ennen kuin menee todella ohi aiheen, sanon vain, että moiset artikkelit täyttävät minut kyynisyydellä ja samalla hirveällä, kipeästi tuntemallani myötätunnolla perheen lapsia kohtaan.

Suomalaiset eivät todellakaan tarvitse enää yhtään luontopäiväkotia, metsä-sitä-ja-metsä-tätä, vaan kaupunkilaisuutta voisi jo opetella ihan oikeasti.

Kaupunkilaisuus ei tarkoita pelkästään asfalttiviidakossa asumista, vaan se on mielentila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ehkä tyhmä kaupunkilainen, mutta miten kotioloissa nuo koko vuoden kasvikset ja juurekset säilytetään niin, että ne oikeasti säilyy seuraavaan kesään, kunnes tulee uutta satoa? Kun omassa jääkaapissa perunat ja porkkanat alkaa itää ja menee pilalle reilussa kuukaudessa ja kesäkurpitsa pilaantuu muutamassa viikossa, omenat nahistuu parissa viikossa.

Meillä on maakellari missä säilytän perunat, sipulit, omenat, hillot, mehut yms.

Omenat säilyy jouluun asti kellarissa. Perunat ja sipulit säilyy kevääseen.

Mutta siis joulun jälkeen ennen seuraavan kesän satokautta ei syödä mitään tuoreita kasviksia tai hedelmiä? Siis jos haluaa olla olla omavarainen. Vaan ainoa kasvisruoka on eri tavoin kypsennetty peruna ja sipuli ja sitten pakastetut marjat?

Meillä oli kellarissa kaksi isoa saavillista puolukkasurvosta, talvella kasviksina oli se ja porkkanaraaste ja kaalisalaatti, sunnuntaisin tehtiin vihreää salaattia jossa oli kaupasta ostettuja tomaattia ja kurkkua.

Meillä on pakastin, mutta silti olen tehnyt syksyisin puolukkasurvosta. Maistuu paremmalta kuin pakastettuna,  eikä tarvitse sulattaa. Lieneekö kaikki nykyihmiset enää tietoisia, että puolukkasurvos säilyy omassa mehussaan talven yli.

Olen 44 enkä tiedä edes mitä puolukkasurvos on. Nimen perusteella kuvittelen sen olevan jotain mössöttyjä puolukoita.

Sehän on mössöttyjä puolukoita.

Onko pimeyden optimointi joku vitsi? Eihän tavallisissa maakellareissa ole edes sähköä. Siellä on säkkipimeää, jos joku ei mene käymään lampun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä kiinnostaa, että kuinka ne teidän porkkanat ym kestää talven yli hyvinä siellä maakellarissa, mutta jääkaapin viileäosiossa menevät kyllä takuulla kuukaudessa nahkeiksi? Vai kuivattunako te vain talven yli kaikkea vihannesta syötte?

Tota, kyllä ne kaupankin porkkanat on korjattu pelloista syksyllä ja niitä myydään aina seuraavaan satoon saakka.. Porkkana säilyy korjuun jälkeen noin 8 kuukautta. Mutta ei tosiaan jääkaapissa.

Täältä voi lukea porkkanoiden ihmeellisestä maailmasta.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000736113.html

Tuota minäkin jäin miettimään, että mistä tuo kysyjä oikein kuvittelee sen kotimaisen porkkanan tulevan kauppaan helmikuussa jos ne ei säily talven yli? Hangenko alta niitä kaivetaan?

Ammattimaisissa säilytystiloissa varmaan säilytetään, sellaisissa, joissa lämpötila ja kosteus ja pimeys on optimoitu. Koti on eri asia.

Erityisesti pimeyden optimointi on tärkeää, maakellarissa ei ole tarpeeksi optimaalista pimeyttä. Moni viljelijä myy talvella juureksia torilla, niilläkin on pimeyden optimoijat kellareissaan.

Olen se säilytyksestä kysynyt kerrostaloasuja. Mustä minä olisin voinut tietää, että maalla on aina maakellari? Ja että millaisia on maakellarit? En ole koskaan käynyt yhdessäkään maalaistalon tapaisessakaan.

Mistä tollasia juntteja löytyy jotka ei tiedä maailmasta muuta kun sen mikä näkyy kodin ikkunasta.

Juntteja? Olen akateemisesti koulutettu, toisessa maassakin vähän aikaa asunut, paljon maailmalla (ja myös Suomessa) matkustellut ihminen. Mutta siis juntti, koska en ole koskaan päässyt maalaistaloon, kun en tunne ketään maatilallista?

Olisit käynyt maatilamatkailulla, niin olisit edes vähän kärryillä siitä, miten voidaan elää kaupungin ulkopuolella. Matkailu joillakin maatiloilla Suomessa on mahdollista, jos osaat etsiä matkoja ja varata niitä. Harmittelen sitä, kuinka vähän monet ihmiset osaavat enää nykyisin selviytymistaitoja, jos tulisi tilanne, että niitä tarvittaisiin. Olen eri, jolle kommentoit. Olen itsekin akateemisesti koulutettu, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Selviytymisen kannalta (luonto, kriisit, talvi, sähköttömyys) parhaat opit olen saanut maalaisilta, en yliopistosta.

Sysisynkkä maitoteollisuus

10.11.2020 ~ ELISA AALTOLA

Emoja ja poikasia

Tiedätkö, miltä tuntuu, kun lapsi kasvaa sisälläsi? Oletko koskaan kokenut sitä rakkauden biologista kohinaa, joka sitoo sinut jälkikasvuusi ja upottaa teidät esiaikaiseen lämpöön ja lempeyteen? Oletko koskaan pitänyt käsivarsillasi juuri synnyttämääsi lasta haluten suojella ja hoivata sitä jokaisella solullasi?

Entä voitko kuvitella, miltä tuntuisi, jos sinut kiinnitettäisiin kaulasta metallitankoon samalla, kun kohtusi pakotettaisiin raskaaksi kerran vuodessa, ja jälkikasvu vietäisiin sinulta heti tai pian syntymän jälkeen? Voitko kuvitella, mitä on huutaa tuon jälkikasvun perään toivoen, että juuri syntynyt palaisi äärellesi? Osaatko ajatella, mitä on käydä läpi raskauden säryt ja keholliset muutokset sekä synnytyksen monituntiset tukaluudet vain, jotta lapsesi voitaisiin riistää sinulta? Pystytkö ajattelemaan, mitä on olla biologinen olento, jonka miljoonien vuosien saatossa kehittynyt DNA ja sen viestit kehottavat hoivaamaan juuri syntynyttä, mutta jonka poikanen otetaan pois, uudestaan ja uudestaan?

Ja sitten vaikein kysymys. Osaatteko kuvitella, mitä on olla aivan pieni poikanen, joka ei koskaan tule saamaan emonsa hoivaa? Mitä on huutaa yksinäisyydessä emonsa perään ilman, että kukaan tulee luo?

Kielletty vanhemmuus

Ehkä synkin osa ihmiskeskeistä elämäntapaa on oletus siitä, että vain ihmisten vanhemmuudella ja erityisesti äitiydellä on merkitystä. Vain Homo sapiensin äitiys on pyhää. Muiden lajien vanhemmuus ja äitiys – ne rutistetaan pois näkyvistä sekä korvataan tiedottomalla, tunteettomalla biologialla, josta käytetään teknisiä termejä kuten ”tiineys” tai ”maidontuotanto”. Kun lehmä on raskaana tai nuolee juuri syntynyttä vasikkaansa, ei juuri kukaan puhu siitä, että aivan kuten ihmisen, myös sen keho kuhisee kiintymyksen välittäjäaineita, jotka valmistavat sitä jälkikasvusta huolehtimiseen. Ennen kaikkea harva jää miettimään, mitä tapahtuu, kun lehmä on synnyttänyt vasikkansa.

Varsinkin tuotannossa käytettyjen eläinten vanhemmuus piilotetaan, sillä se on äärimmäisen epämukava aihe. Sadattuhannet emot, joiden poikaset on otettu pois, tuottavat supermarkettien maito- ja jäätelölitrat. Maito tulee raskaana olevista eläimistä, joiden jälkikasvu riistetään heti tai pian syntymän jälkeen ja viedään usein lihankasvatukseen. Eläimistä, jotka on ruokinnalla ja jalostuksella pakotettu tuottamaan luonnottoman suuria maitomääriä luonnottomaksi kasvaneissa utareissaan, kunnes niiden särkyisät nivelet ja utareet tulehtuvat ja kehot väsyvät. Eläimistä, joiden elämä kuluu raskauskierteessä, kunnes niiden maidontuotanto hivenen hiipuu ja kiitoksena kaikesta ne raahataan teurastettavaksi niiden ollessa lehmien mittapuulla vasta nuoria aikuisia.

Ymmärrettekö te, mitä tämä tarkoittaa? Tarinan kulku on seuraava: eläin pakotetaan elämään päästä parteen sidottuna tai ahtaasti pihatossa, saatetaan toistuvasti raskaaksi, ja sen jälkikasvu viedään siltä pian syntymän jälkeen pois, jotta sen maidon voi juoda tuon poikasen sijaan ihminen – sama ihminen, joka syö myös varastetun poikasen ja lopulta tappaa sen emon, jonka maitolitrat ja jälkikasvun hän vuosien ajan varasti. Tätä on maitoteollisuuden todellisuus. Tätä on elämän ja eläimen arvon irvokas sivuuttaminen.

Suomessa elää 270 000 lypsylehmää, joista jokainen poikii kerran vuodessa. Tämä tarkoittaa edellisen tarinan toistumista joka vuosi 270 000 kertaa. 270 000 surun tarinaa, joista jokainen on liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä kiinnostaa, että kuinka ne teidän porkkanat ym kestää talven yli hyvinä siellä maakellarissa, mutta jääkaapin viileäosiossa menevät kyllä takuulla kuukaudessa nahkeiksi? Vai kuivattunako te vain talven yli kaikkea vihannesta syötte?

Tota, kyllä ne kaupankin porkkanat on korjattu pelloista syksyllä ja niitä myydään aina seuraavaan satoon saakka.. Porkkana säilyy korjuun jälkeen noin 8 kuukautta. Mutta ei tosiaan jääkaapissa.

Täältä voi lukea porkkanoiden ihmeellisestä maailmasta.

https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000000736113.html

Tuota minäkin jäin miettimään, että mistä tuo kysyjä oikein kuvittelee sen kotimaisen porkkanan tulevan kauppaan helmikuussa jos ne ei säily talven yli? Hangenko alta niitä kaivetaan?

Ammattimaisissa säilytystiloissa varmaan säilytetään, sellaisissa, joissa lämpötila ja kosteus ja pimeys on optimoitu. Koti on eri asia.

Erityisesti pimeyden optimointi on tärkeää, maakellarissa ei ole tarpeeksi optimaalista pimeyttä. Moni viljelijä myy talvella juureksia torilla, niilläkin on pimeyden optimoijat kellareissaan.

Olen se säilytyksestä kysynyt kerrostaloasuja. Mustä minä olisin voinut tietää, että maalla on aina maakellari? Ja että millaisia on maakellarit? En ole koskaan käynyt yhdessäkään maalaistalon tapaisessakaan.

Mistä tollasia juntteja löytyy jotka ei tiedä maailmasta muuta kun sen mikä näkyy kodin ikkunasta.

Juntteja? Olen akateemisesti koulutettu, toisessa maassakin vähän aikaa asunut, paljon maailmalla (ja myös Suomessa) matkustellut ihminen. Mutta siis juntti, koska en ole koskaan päässyt maalaistaloon, kun en tunne ketään maatilallista?

Olisit käynyt maatilamatkailulla, niin olisit edes vähän kärryillä siitä, miten voidaan elää kaupungin ulkopuolella. Matkailu joillakin maatiloilla Suomessa on mahdollista, jos osaat etsiä matkoja ja varata niitä. Harmittelen sitä, kuinka vähän monet ihmiset osaavat enää nykyisin selviytymistaitoja, jos tulisi tilanne, että niitä tarvittaisiin. Olen eri, jolle kommentoit. Olen itsekin akateemisesti koulutettu, jos sillä nyt on jotain merkitystä. Selviytymisen kannalta (luonto, kriisit, talvi, sähköttömyys) parhaat opit olen saanut maalaisilta, en yliopistosta.

Näytäpä minulle omavarainen suomalainen tila, niin minä näytän lehmän, joka osaa lentää.

Maidonmakuinen itsepetos

Silti monet elävät kuin kaikki olisi mallikkaasti. Keskellä arjen tottumuksia maitoteollisuuden sysisynkkiä sävyjä ei huomata ja nautaeläimistä saatua kahvikermaa pidetään itsestäänselvyytenä. Syy löytyy markkinoinnista. Maitoteollisuus rakensi toisen maailmansodan aikoihin uuden idean siitä, että maitoa tulee juoda mahdollisimman paljon. Äkisti ihmiset myös kaupungeissa alkoivat kuluttaa maitotuotteita huimasti enemmän. Markkinointi synnytti fiktiivisen ajatuksen maidon luonnollisuudesta ja samalla pyyhki mielestämme sen, että jotain perin kummallista on meneillään, jos aikuiset olennot juovat toisen lajin poikasille tarkoitettuja nisäeritteitä. Ihminen ei tarvitse maitoa; itse asiassa, lajimme on juonut sitä historiaansa nähden vasta verrattain vähän aikaa.

Jotta epämukavat kysymykset eivät ponnahtelisi mieleen, monet haluavat samalla uskoa, etteivät eläinemot osaa kaivata poikasiaan tai poikaset emojaan. ”Inhimillistämistä!”, jotkut saattavat sihistä tätäkin kirjoitusta lukiessaan – varsinkin, jos heillä on maitotila tai jääkaappi täynnä meijerijuustoja. ”Vain ihminen osaa kaivata tai tuntea kiintymystä!” Nämä väitteet kuitenkin sotivat räikeästi biologiaa ja evoluutiota vastaan.

Vanhempien ja jälkeläisten välinen kiintymyssuhde palvelee evolutiivista funktiota, eli selviytymistä. Kun emo kaipaa poikastaan ja poikanen emoaan, saa poikanen todennäköisemmin turvaa ja hoivaa, ja jää siten henkiin. On erittäin todennäköistä, että kaikkien sosiaalisten eläinlajien keskuudessa on vanhempi-jälkikasvu –kiintymyssuhteita. Tutkimuksen mukaan erilaiset kiintymystä edesauttavat välittäjäaineet, kuten oksitosiini ja dopamiini, ovatkin sosiaalisilla eläimillä yleisiä. Tämä kaikki pätee myös tuotannossa käytettyihin eläimiin. Jos lehmä ei piittaisi vasikasta tai vasikka emosta tuon taivaallista, johtaisi tämä koko lajin kuolemaan. Jos lehmä taas haluaa kipeästi olla vasikan luona, nuolla, tuuppia ja hoivata tätä, tarjota tälle maitoaan, suojella tätä vaaroilta, toteutuu evoluution perusehto: elämän jatkuminen.

Tyhmyys on lisääntymisen edellytys.

Vierailija kirjoitti:

Lapset tulee kokemaan hirveän pettymyksen aikuisena kun muuttavat kotoa. Tiedän koska meillä eletiin nuoruuteni pitkälti oman tilan ja lähitilojen ruoka-aineilla. Kaupungeissa syödään ihan hirveää pilaantuneen näköistä kuraa. Kyllähän siihen ajan kanssa tottuu, että liha on oudon väristä ja kasvikset lähes pilalla kun ne ostaa, mutta en ihmettele miksi meillä on niin paljon ihmisillä ongelmia suoliston kanssa ym. koska syövät jätteitä.

Höpö höpö, pettymyksen. Olen lähtöisin perheestä ,jossa meitä oli 8 lasta. Oli lehmiä lampaita vasikoita, kanoja muutama, porsas , ja hevonen. Liha ,kananmunat , juurekset ( peruna,porkkana, nauris, sipuli jne ) saatiin omasta maasta. Viinimarjat omista pensaista, mustikat,

puolukat lakat metsistä. Majamehua oli paljon. Jauhot oli omista pelloista.

Nyt tuo suuri perhe voi myös ostaa jauhot säkeittäin.

Kaupasta ostettiin sokeri, hiiva jne.

EN KOKENUT MITÄÄN PETTYMYSTÄ , KUN MENIN LIHATISKILLE OSTAMAAN SISÄFILETTÄ MUUTETTUANI KAUPUNKIIN😂

Vierailija kirjoitti:

En suosittele kirjoitti:

Ihan kiva artikkeli, mutta itselle tulee aina tuosta sellainen olo, että aikuis(t)en visio jyrää lasten mahdollisuudet tavalliseen elämään. Kunhan kasvavat ja itsenäistyvät, valitsevat todennäköisesti ihan päinvastaisen elämäntavan. Ja odottavat sitä kotoa lähdön hetkeä kuin kuuta nousevaa. Siis kolmoiskerrossängyt, ihan oikeasti...???

Itsellänikin on kaikenlaisia visioita, periaatteita ja haaveita, mutta yritän silti olla käyttämättä perhettäni niiden toteutuksen välineenä. En väitä, etteikö noilla lapsilla olisi kaikki oikein hyvin ja varmaan jää kivoja lapsuusmuistoja. Mutta silti, jo pelkkä tuo tilanahtaus tuolla ihmismäärällä väistämättä tekee sen, että lapsista tulee jonkinlaista massaa. Jokaisen pitää koko ajan jaksaa ottaa kaikki muut huomioon kaikessa, mikä toki voi olla luonnetta jalostavaa, mutta myös jollain tapaa tukahduttaa mahdollisuudet omaan vapauteen ja reviiriin lapsuuden aikana.

Tunnen pari tämän tyylistä perhettä ja aina jään miettinään näitä samoja juttuja. Omavaraisuuden tavoitteluun nämä pohdinnat liittyvät sikäli, että siihen liittyy jonkinasteinen pyrkimys eristäytymiseen yhteiskunnasta, vaikka äiti tuossa jutussa muuta väittääkin. Lisäksi on ihan puppua väittää, että lapset tekevät niitä töitä, joista tykkäävät - tuo systeemi ei pyörisi, jos ei lapsilla olisi huomattavia vastuita kotona. Vaikka se saadaan tuossa kuulostamaan hauskalta, niin kuinka monen 14-vuotias täällä laittaa ilomielin ja oma-aloitteisesti päivästä toiseen ruokaa 10-henkiselle perheelle? Tai edes nelihenkiselle? Ilomielin teen itse sen ruoan tai lämmitän vaikka eineksiä, jotta lapseni saa käyttää aikansa harrastuksiin ja kavereiden kanssa hengailuun sen sijaan, että kantaisi mielestäni perheen vamhemmille kuuluvia vastuita. Ja siis itsellänikin on viisi lasta, joten jotain perspektiiviä löytyy.

Vähemmän kunnianhimoiset omavaraisuustavoitteet mahdollistaisivat tällekin äidille (ja isälle? Ei käynyt selkeästi ilmi, mitä hän puuhailee) ulkopuolisen ansiotyön, jolla taas voisi saada vaikka vähän lisää niitä neliöitä ja helpompaa ruoanlaittoa, ettei tarvitse lapsia siihen vastuuttaa.

Mielestäni tuon vanhimman tyttären asennot noissa kuvissa olivat aika paljon puhuvia sen suhteen, mitä hän kokee äidin vision näytekappaleena olemisesta.

Juuri näin, ihan naulan kantaan tältä kommentoijalta.

Olen itse ison perheen vanhin tytär ja minun vanhemmillakin oli kaikenlaisia visioita omavaraisuudesta ja epäluuloisuutta ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.

Esikaupunkitontille piti saada niin iso perunamaa kuin vain mahtui ja lisäksi kasvimaa ja ikuinen polttopuurumba. Nämä siis vanhempien päivätöiden lisäksi.

Marjastaminen, sienestäminen, kalastus ja metsästys olivat täysin fanaattista, etenkin marjastus. Syksyt olivat yhtä painajaista.

Kumpikin vanhemmistani olivat kasvaneet syrjäseudulla pohjoisessa ja työn perässä oli ollut pakko tulla isompaan kaupunkiin. Kumpikaan ei sopeutunut koskaan ja epäluulo ympäröivää todellisuutta kohtaan oli valtava. Meidät lapset eristettiin siihen työleiriin, jota oli pakko pitää yllä, ilmeisesti se oli ainoa todellisuus, jota vanhempani ymmärsivät ja jossa osasivat toimia.

Lapsia oli tietenkin monta, kuri oli nykymittapuun mukaan ihan järkyttävää ja 'omavaraisuuden' ihanteeseen kuului, että oikein mitään ei ollut.

Lapsuuteni kului 80-luvulla, jolloin olisi ollut kivoja vaatteita, kivaa musaa, lapsilla ihania leluja, pikkuhiljaa uusia makuja rantautui, uusia vapaampia ajatuksia jne.

Minun perheeni kulki kaameissa ryysyissä, söi ikuista perunaa, huhki loputtomasti isäni lapsuuden maisemien hillajängillä, tämä oli lomaa(!) ha pelkäsi isän nyrkkiä ja pahaa suuta.

Nyt aikuisena elän tyytyväisen kaupunkilaisen elämää, mistään kasvimaista, puutarhan hoidosta, marjastuksesta tai mökistä en ole ikinä edes haaveillut.

Mieheni on kiltti kaupunkilaispoika, joka ei ole koskaan käsitellyt kirvestä tai moottorisahaa, mutta osaa paljon, paljon muuta.

Lapsilukumme jäi kahteen ja lapset tehty niin pienellä ikäerolla, että ovat leikkineet yhdessä, mutta toisen ei koskaan ole tarvinnut hoitaa toista.

80-luvun löysin uudelleen aikuisena ja ah kuinka oken nauttinut tv-sarjoista, muodista, elokuvista ja musiikista!

Ennen kuin menee todella ohi aiheen, sanon vain, että moiset artikkelit täyttävät minut kyynisyydellä ja samalla hirveällä, kipeästi tuntemallani myötätunnolla perheen lapsia kohtaan.

Suomalaiset eivät todellakaan tarvitse enää yhtään luontopäiväkotia, metsä-sitä-ja-metsä-tätä, vaan kaupunkilaisuutta voisi jo opetella ihan oikeasti.

Kaupunkilaisuus ei tarkoita pelkästään asfalttiviidakossa asumista, vaan se on mielentila.

Teidän perhedynamiikassanne on tainnut olla aika paljon muitakin ongelmia, jotka suinkaan eivät olisi kerrostaloasunnossa kadonneet mihinkään. Todella harmillista että oman lapsuutesi traumat ovat saaneet sinut noin pahasti vieraantumaan luonnosta. Toivottavasti jonain päivänä pystyt pääsemään noista kammoistasi irti niin että pystyt nauttimaan siitä kaikesta kauneudesta jota maailma meille tarjoaa kaupunkien ulkopuolella.