Välit meni siskoon lapsettomuuden takia

Kun et ole missään tekemisissä niin eihän silloin tarvitse sietää minkäänlaista käytöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta jos et painosta häntä asiasta, tai syyllistä häntä tunteistaan ja annat hänen olla poissa elämästäsi. Hän palaa elämääsi, jos palaa kun on käsitellyt tunteensa.

Itselläni meni yhden kaveri porukan kanssa välit poikki vastaavan tilanteen takia. Koska he eivät suostuneet käsittämään miltä minusta tuntuu, ja että haluan yhdestä kaveriporukan henkilöstä etäisyyttä, joka tuli raskaaksi. Ja syyllistyivät tunteistani ja yrittivät pakottaa pyytämään kyseiseltä henkilöltä siitä anteeksi että blokkasin hänet ja en onnittelut

Mutta toisen kaveriporukan kanssa ei mennyt, koska siinä kaikki ymmärsivät että otan nyt etäisyyttä ja palaan sitten kun minulla on oma vauva. Ja olivat tosi empaattisia ja lähinnä huolissaan minusta. Ja ymmärsivät täysin miltä minusta tunruu

Ihan noin niin kuin kysäisen vain, että kävikö sulla yhtään edes mielessä, että miltä siitä henkilöstä tuntui, kenet sinä blokkasit? Hän ilmeisesti ei ollut kuitenkaan tehnyt sinulle mitään väärää tai muutenkaan ansainnut tulla blokatuksi. Sinä siis oletat, että muiden täytyy olla sinua kohtaan empaattisia, mutta et ole alkuunkaan sitä itse muita kohtaan. Olisin kuulunut tuohon ensiksi kuvailtuun kaveriporukkaan.

Kyllä minulla on oikeus valita, kenet pidän elämässäni ja ketä en. Sitä kutsutaan rajojen asettamiseksi. Ja jos suhde aiheuttaa enemmän tuskaa kuin hyvää oloa, sitä ei ole tervettä ylläpitää.

Ja itse blokkasin hänet sillä mielellä, että hän ei ehkä koskaan tule olemaan elämässäni, eikä tulekaan olemaan. Hänelle itselleen kyseisen asian hyväksyminen oli vaikeampaa (varmaan koska koki että olisi itse saanut suhteessamme enemmän positiivista kuin negatiivista. Itse taas olisin saanut vain todella paljon negatiivista mielenterveydelleni), mutta olisi voinut itse käytöksellään vaikuttaa oliko hänen elämästäni poistaminen lopullista vaiko ei. Toisen kaveriporukan mielläni otan takaisin elämääni, kun saan vauvan, koska he ymmärtävät minua.

Mitä jos et saa ikinä vauvaa? Entä oletko varma, että tämä toinen kaveriporukka on valmis ottamaan sinua takaisin elämäänsä, jos olet siitä vuosikausia poissa?

Miksi manata huonoa onnea lapsen saantiin, kun lapsettomuuteni oli tuolloin sosiaalista (mies ei ollut valmis) ja ollaan vasta kuukausi yritetty miehen kanssa vauvaa? Voi olla että olen tälläkin hetkellä raskaana ja en vielä tiedä. Ja sitten käy niin, mieluummin pidän kuitenkin oman ne vuodet mielenterveyteni, kuin ketään tiettyä ihmistä elämässäni. Sama periaate on ihan normaalia parisuhteita ajatellessa, niin miksei niin saa ajatella kaverisuhteista? On ihan normaalia lopettaa parisuhde josta tulee vaan tuskaa, niin miksei kaverisuhde?

Tää oli kyllä ihan mahtava tää sun tarina. Sympatiaa et sillä kyllä valitettavasti saanut. Siis sun miehesi ei vaan ollut vielä valmis yrittämään lasta ja tästä syystä sä päätit blokata jonkun ystäväsi, koska olit hänelle kateellinen, kun hän sai lapsen. Ja vielä sulle olis pitänyt olla empatiaa. Huhhuh.

Itse ainakin pidän vastentahtoisesti lapsettomiksi jääneinä niitä, keiden lapsettomuushoidot on lopetettu tuloksettomina. Muillahan on vielä ihan täydet mahdollisuudet saada lapsi.

On chidless by circumstance ja childless by infertility. Lapsettomuuden syitä on monia ja suru voi olla ihan yhtä suuri, oli syy mikä tahansa. Itse en sairauksieni vuoksi ikinä päässyt edes yrittämään lasta. Mutta todellakin olen vastentahtoisesti lapsettomaksi jäänyt.

No, tuon tyypin lapsettomuus oli sitä, että mies ei VIELÄ ollut valmis yrittämään lasta (ja nyt on). Niin hän heti katkerana hylkäsi ystävänsä, joka sai lapsen ennen häntä.

Jos olisin pysyvästi lapseton, voi olla että yrittäisin hyväksyä ja käsitellä tilanteen eri tavalla, koska tilannetta ei voisi omalta osaltani muuttaa. Mutta koska en (luultavasti) ole, niin tämä on parempi väliaikainen ratkaisu. Mutta toisen kaveriporukan kanssa jää varmaan pysyväksi, koska miten reagoivat. Ja jos olisin pitänyt kyseiset kaverit elämässäni, olisin luultavasti ollut päivittäin ahdistunut ja saanut tilanteesta ahdistuskohtauksia ja se olisi saattanut rasittaa parisuhdettanikin ja riskeerannut tulevaisuuttani mieheni kanssa ja haitannut miehenikin hyvinvointia kun jos kokoajan olisin saanut jotain ahdistuskohtauksia niin olisi se ollut raskasta hänellekkin. Mieluummin valitsin siksi oman mielenterveyteni, mieheni mielenterveyden ja sen että en ahdistuksella vauvattomuudestani rasita miestäni ja mahdollisesti olisi sabotoinut vauvan saantiani hänen kanssaan. Ja en onneksi sabotoinutikaan, koska nyt yritämme vauvaa. Ja olen koko vuoden ajan psykologillakin käsittelemässä ahdistustani asiasta, mutta ei psykologikaan ole mikään taikuri joka maagisesti poistaa kaikki ahdistuksen aiheet mitä ihmisellä voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parasta jos et painosta häntä asiasta, tai syyllistä häntä tunteistaan ja annat hänen olla poissa elämästäsi. Hän palaa elämääsi, jos palaa kun on käsitellyt tunteensa.

Itselläni meni yhden kaveri porukan kanssa välit poikki vastaavan tilanteen takia. Koska he eivät suostuneet käsittämään miltä minusta tuntuu, ja että haluan yhdestä kaveriporukan henkilöstä etäisyyttä, joka tuli raskaaksi. Ja syyllistyivät tunteistani ja yrittivät pakottaa pyytämään kyseiseltä henkilöltä siitä anteeksi että blokkasin hänet ja en onnittelut

Mutta toisen kaveriporukan kanssa ei mennyt, koska siinä kaikki ymmärsivät että otan nyt etäisyyttä ja palaan sitten kun minulla on oma vauva. Ja olivat tosi empaattisia ja lähinnä huolissaan minusta. Ja ymmärsivät täysin miltä minusta tunruu

Ihan noin niin kuin kysäisen vain, että kävikö sulla yhtään edes mielessä, että miltä siitä henkilöstä tuntui, kenet sinä blokkasit? Hän ilmeisesti ei ollut kuitenkaan tehnyt sinulle mitään väärää tai muutenkaan ansainnut tulla blokatuksi. Sinä siis oletat, että muiden täytyy olla sinua kohtaan empaattisia, mutta et ole alkuunkaan sitä itse muita kohtaan. Olisin kuulunut tuohon ensiksi kuvailtuun kaveriporukkaan.

Kyllä minulla on oikeus valita, kenet pidän elämässäni ja ketä en. Sitä kutsutaan rajojen asettamiseksi. Ja jos suhde aiheuttaa enemmän tuskaa kuin hyvää oloa, sitä ei ole tervettä ylläpitää.

Ja itse blokkasin hänet sillä mielellä, että hän ei ehkä koskaan tule olemaan elämässäni, eikä tulekaan olemaan. Hänelle itselleen kyseisen asian hyväksyminen oli vaikeampaa (varmaan koska koki että olisi itse saanut suhteessamme enemmän positiivista kuin negatiivista. Itse taas olisin saanut vain todella paljon negatiivista mielenterveydelleni), mutta olisi voinut itse käytöksellään vaikuttaa oliko hänen elämästäni poistaminen lopullista vaiko ei. Toisen kaveriporukan mielläni otan takaisin elämääni, kun saan vauvan, koska he ymmärtävät minua.

Mitä jos et saa ikinä vauvaa? Entä oletko varma, että tämä toinen kaveriporukka on valmis ottamaan sinua takaisin elämäänsä, jos olet siitä vuosikausia poissa?

Miksi manata huonoa onnea lapsen saantiin, kun lapsettomuuteni oli tuolloin sosiaalista (mies ei ollut valmis) ja ollaan vasta kuukausi yritetty miehen kanssa vauvaa? Voi olla että olen tälläkin hetkellä raskaana ja en vielä tiedä. Ja sitten käy niin, mieluummin pidän kuitenkin oman ne vuodet mielenterveyteni, kuin ketään tiettyä ihmistä elämässäni. Sama periaate on ihan normaalia parisuhteita ajatellessa, niin miksei niin saa ajatella kaverisuhteista? On ihan normaalia lopettaa parisuhde josta tulee vaan tuskaa, niin miksei kaverisuhde?

Tää oli kyllä ihan mahtava tää sun tarina. Sympatiaa et sillä kyllä valitettavasti saanut. Siis sun miehesi ei vaan ollut vielä valmis yrittämään lasta ja tästä syystä sä päätit blokata jonkun ystäväsi, koska olit hänelle kateellinen, kun hän sai lapsen. Ja vielä sulle olis pitänyt olla empatiaa. Huhhuh.

Itse ainakin pidän vastentahtoisesti lapsettomiksi jääneinä niitä, keiden lapsettomuushoidot on lopetettu tuloksettomina. Muillahan on vielä ihan täydet mahdollisuudet saada lapsi.

On chidless by circumstance ja childless by infertility. Lapsettomuuden syitä on monia ja suru voi olla ihan yhtä suuri, oli syy mikä tahansa. Itse en sairauksieni vuoksi ikinä päässyt edes yrittämään lasta. Mutta todellakin olen vastentahtoisesti lapsettomaksi jäänyt.

No, tuon tyypin lapsettomuus oli sitä, että mies ei VIELÄ ollut valmis yrittämään lasta (ja nyt on). Niin hän heti katkerana hylkäsi ystävänsä, joka sai lapsen ennen häntä.

Jos olisin pysyvästi lapseton, voi olla että yrittäisin hyväksyä ja käsitellä tilanteen eri tavalla, koska tilannetta ei voisi omalta osaltani muuttaa. Mutta koska en (luultavasti) ole, niin tämä on parempi väliaikainen ratkaisu. Mutta toisen kaveriporukan kanssa jää varmaan pysyväksi, koska miten reagoivat. Ja jos olisin pitänyt kyseiset kaverit elämässäni, olisin luultavasti ollut päivittäin ahdistunut ja saanut tilanteesta ahdistuskohtauksia ja se olisi saattanut rasittaa parisuhdettanikin ja riskeerannut tulevaisuuttani mieheni kanssa ja haitannut miehenikin hyvinvointia kun jos kokoajan olisin saanut jotain ahdistuskohtauksia niin olisi se ollut raskasta hänellekkin. Mieluummin valitsin siksi oman mielenterveyteni, mieheni mielenterveyden ja sen että en ahdistuksella vauvattomuudestani rasita miestäni ja mahdollisesti olisi sabotoinut vauvan saantiani hänen kanssaan. Ja en onneksi sabotoinutikaan, koska nyt yritämme vauvaa. Ja olen koko vuoden ajan psykologillakin käsittelemässä ahdistustani asiasta, mutta ei psykologikaan ole mikään taikuri joka maagisesti poistaa kaikki ahdistuksen aiheet mitä ihmisellä voi olla.

Ja myös ihan se että mikään ihmissuhde ei ole mielestäni päivittäisten ahdistuskohtauksien arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteista saa kyllä vetäytyä, jos niissä on liian kivualiasta olla. Mitään velvollisuutta ei ole pitää yhteyttä edes sukulaisiin. Älä myöskään odota, että kaikilla on yhtä hyvät valmiudet ja taidot selviytyä vaikeuksiensa kanssa kuin sinulla.

Tottakai on oikeus vetäytyä. Kuitenkin vuosien välien katkaiseminen ei enää ole vetäytymistä toki kaikilla on oikeus katkaista välit lopullisesti ihan minkä syyn takia. Ja samaan aikaan voi olla totta, että välien katkaisija käyttäytyy toisen kannalta väärin, omalta kannaltaankin tuhoaa enemmän ja itsekkäästi.

Jos kyseessä olisi ongelmallinen suhde muuten, niin välien etäännyttäminen tai katkaiseminen voi olla tervettä, mutta sitä se ei ole jos kaikki hyvin ja toinen saa lapsen. Lapsen saaneelle se on julma hylkääminen ja lapsettomalla on julma suru, mutta tervettä on mennä hakemaan apua sen sijaan, että purkaa sen toisiin.

Älä sinä kuvittele tietäväsi, millaiset valmiudet tai taidot minulla on, sillä olet väärässä.

En kuvitellut, vaan sinä kuvailit valmiuksiasi ja taitojasi kommentissasi. Ap:n sisko on oma ihmisensä, joka selviytyy parhaansa mukaan. Esim. avun hakemisesta on helppo ulkopuolisen huudella, mutta se vaatisi tietoisuutta, uskallusta ja varojakin, joita kaikilla ei ole. Toki jos jonkun keinot selviytyä ovat muille haitallisia, niiden muiden on sitten hyvä vetää omat rajansa, kuten ap on nyt ilmeisesti tehnytkin.

Tuota en kyllä ymmärrä, miten kukaan muu voisi "hylätä" toisen kuin aikuinen lapsensa, muiden välillä kun ei ole kyse riippuvuussuhteesta, vaan täysin vapaaehtoisuuteen perustuvasta valinnasta. Ap:n siskon näkökulmasta kaikki ei myöskään selvästikään "ollut hyvin", koska hän kärsi suhteessa. Toki ap voi olla surullinen siitä, ettei suhde siskon kanssa ole mahdollinen.

Olet väärässä. Kyse oli minun valinnoista hyvin suurissa kivuissa, etten pura tuskaani muihin. Ei minulla ollut enää elämässä mitään muuta jäljellä kuin muut ihmiset. Et tiedä kuinka kivuissani olisin halunnut toimia toisin, joten älä kehtaa väittää, että tiedät jotain minusta.

En väitäkään tietäväni sen enempää kuin mitä itse itsestäsi kerrot. Sinä kykenit tekemään nuo valinnat kivunkin keskellä ja sinulla oli niiden tekemiseen omat motivaatiosi. Edelleen, ap:n sisko on eri ihminen, jolla on omanlaisensa kapasiteetti selviytyä vaikeista asioista ja omat valintansa, jotka häntä auttavat.

AP valittaa siitä, että hänen lapsensa ei nyt opi tuntemaan tätiään.

Ei se niin välttämätöntä olekaan.

Minä en tuntenut tätejäni ja enojani toiselta puolelta juuri ollenkaan, koska Karjalan evakkoina levisivät eri puolille Suomea. Suurin osa serkuistani jäi tuntemattomaksi. En tiedä kaikkien nimiäkään.

Ei tehnyt psyykelleni yhtään mitään.

Lapset sopeutuu tuollaiseen. Se olet sinä, joka ylläpidät illuusiota siitä, että lapsen ja tädin pitää olla toisilleen läheiset.

Siskosi haluaa elää omaa elämäänsä, joten anna hänen tehdä niin.

Minäkin aikanaan kärsin lapsettomuudesta ja v---tti miehen veljen vaimo, joka lässytti raskaudestaan ja lapsistaan ja yritti saada minua innostumaan hänen lapsistaan, jotka eivät tehneet minuun mitään vaikutusta.

En minä hänen lapsiaan halunnut, vaan ihan oman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaista käytöstä lapsellisilta tarvitsee lapsettoman sietää?

Ihan sama asia.

Niin siis loukkaus on se, kun toinen saa lapsen?

Jos sä näet, että toisella on huono olla sun seurassa minkä tahansa asian takia, niin tungetko seuraan siitä huolimatta?

Lapsen saaneet on sitten joskus itsekkäitä.

Neljän äiti

Kuka on tunkenut kenen seuraan?

Ohis

No eikö tuo ap sitä tässä itke, kun lapsi ei näe tätiään? Ja täti toimii vastoin siskonsa haluja.

sama

En ole missään vaiheessa pakottanut siskoani näkemään lastani. Totesin vain, että täti on lapselle tuntematon eikä halua pitää yhteyttä. Kyllä minä olen kokenut loukkaavaksi siskon käytöksen enkä usko, että välimme tästä välttämättä korjaantuvat entisenlaisiksi. Ap

Eli ajattelet vain itseäsi, ei taida paljon kiinnostaa miten raskaasti siskosi saattaa ottaa oman lapsettomuudensa, tuskin tuossa tilanteessa tapailee muitakaan ystäviään jotka viettävät pikkulapsiarkea. Etköhän sä ne lapset ole tehnyt itsellesi etkä siskollesi. Anna siskon olla rauhassa, ottaa yhteyttä jos ottaa. Turhaan katkeroidut loppuelämäksi, ja jos ei halua tavata sua lapsen kanssa niin ehdota ilman lasta ja ole vain sisko niin kuin olit ennen lastasi jos et muuta keksi.

En suostuis tapaamisiin tuolla tavalla. En pystyis tekemään sitä omalle lapselleni, et antaisin syrjiä häntä tuolla tavalla. Se ei vaan ole oikein. Lapset ei tästä maailmasta lopu ja se on vaan hyväksyttävä.

No se on sitten voi voi. Et silti voi pakottaa toista täyttämään omia tarpeitasi sen toisen kustannuksella. Edelleen ne lapset tehdään itselle ei jollekin toiselle. Muutenkin outoa että näet ap siskonsa kanssa seurustelun ilman lasta lapsen syrjimisenä. Eiköhän se muksu pärjää pari tuntia isänsä kanssa samalla kun käyt vaikka kahvilla kavereidesi kanssa, siellä voi myös puhua jostain muustakin kuin vain siitä lapsesta, luulisi että sullakin on elämässäsi muutakin kuin vain lapsi. On myös hieman sairaalloista jos kaikissa ihmissuhteissasi pitää ottaa joku kolmasosapuoli mukaan vaikka tähän ei olisi mikään tarve.

Hei tuo edellinen ei ole minun eli ap:n kommentti! Etten muka voisi nähdä siskoa ilman lasta. Kommentissa ei myöskään lue missään ap!

Tämä ketju on monilta osin mennyt ihan ala-arvoiseksi, miksi en tähän halua edes osallistua. Tehdään ihan hirveän voimakkaita oletuksia, kuinka vain haluaisin lapsiperheidyllin ja pakotan tädin mukaan.

Olin siskoni kanssa aikanaan läheinen ja sitä emme enää ole. Minulla on täysi oikeus olla tilanteesta surullinen. Ja pettynyt, että minulle maailman tärkein ihminen (lapsi) on siskolle tuntematon.

Ap

Minulle on käynyt niin, että kaksi siskoa käänsivät selkänsä minulle kun tulin raskaaksi. Raskaus oli vahinko ja olin nuori, mutta en mitenkään erityisen nuori, vaan ainoastaan siskoja nuorempi.

He laittoivat isäni ja äitipuoleni valitsemaan, että kenet haluavat jouluna heille. Lopputulema oli, että itkin jouluaattona sitä että en ollut tervetullut isäni luo. Se tuntui esikoista odottavalta erittäin pahalta.