Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Mitä pienempiä lapsia, sen kiristävämpää touhua. Uusperhe-elämää 11vuotta takana, miehen lapset pienenä 50/50 ja mun lapsi isällään joka toinen vkloppu ja mulla oli yks, miehellä kaks. Meillä johtui exän lasten äidin ja meidän perheen kasvatuksellisista eroista, kovasti yritti kasvattaa meidän perheeseenkin outoja tapoja, kuten että pitäisi kolmasluokkalaisen lapsen hiukset vielä aikuisen meillä pestä joka kerta. Itsellä saman ikäinen lapsi ja hyvin pesivät molemmat hiuksensa jo eskari-ikäisinä. Pidettiin omat rajat, toki lapsia kunnioittaen, eikä kenenkään kasvua vaurioittaen tms, mutta: teil on teidän säännöt, meil on meidän säännöt tuli aika moneen otteeseen omassa päässäkin ajateltua. Pää piti pitää kylmänä monesti ja olla se turvan kiinni pitävä aikuinen. Nykyään lapset täysikäisyyden rajoilla molemmin puolin, menevät vähän miten huvittaa, ilmoittelevat kyllä etukäteen ja kolme yhteistäkin lasta tuli, joista nuorin eskarissa. Life is good ja välit on niin hyvät ku teinien kanssa voi olla. Tiedostan kuuluvani vähemmistöön, enkä hehkuta tätä, kyllä se ajoittain rankkaa oli ja parisuhdeterapiassakin jonkun aikaa noin 5 vuotta sitten käytiin. En yritä olla miehen lapsille äiti, sen kun tajusin niin helpotti, enemmänkin joku tätiin verrattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi huomasin asian (ettei uusperhe-elämä ole mua varten) varsin varhaisessa vaiheessa. Silloin vasta seurustelimme ja mies yritti värvätä mua ilmaiseksi lapsenvahdiksi omille lapsiviikonlopuilleen. Oli kuulemma itsellään niin tärkeä harrastus, että ei olisi millään ehtinyt viettää aikaa lapsen kanssa.
Minulla on kaksi lasta (15v ja 5 v) ja miehellä jonka kanssa seurustelin pari vuotta oli yksi lapsi (8v) jota tapasi tosi harvoin. En tavannut miehen lasta koskaan, miehen mukaan lapsi oli liian arka että uskaltaisi tutustuttaa uusiin ihmisiin.
Mies oli luonani tosi paljon muttei luonut minkäänlaista suhdetta lapsiini silloin kun lapset olivat luonani samaan aikaan kuin mies. Isällään lapset olivat noin 30% ajasta. Lapset olivat miehelle usein kuin ilmaa. Teinilapseni tietysti meni paljon omissa menoissaan ja ymmärrän ettei tähän paljon luonut suhdetta mutta edes tuo 5 vuotiaani herättänyt miehessä mitään halua tutustua. Lähinnä komensi tätä jos lapsi riehui, ei muuta. Kun mies alkoi puhua yhteenmuutosta, vihelsin pelin poikki. Ei meillä kotona voi pyöriä joku tyyppi joka valitsee vain minut ja lapset on jotain ylimääräisiä ärsykkeitä. Erosin ja päätin että elän kolmistaan lasten kanssa siihen asti että molemmat muuttavat kotoa.
N41
Sunnuntaille olin suunnitellut vaimon kanssa yhteistä kahden kesken tapahtuvaa tekemistä..
Noo, alko monen ikäistä Ipanapa pörrätä kämpässä..
Eipä siinä sitte.
Vierailija kirjoitti:
Mitä pienempiä lapsia, sen kiristävämpää touhua. Uusperhe-elämää 11vuotta takana, miehen lapset pienenä 50/50 ja mun lapsi isällään joka toinen vkloppu ja mulla oli yks, miehellä kaks. Meillä johtui exän lasten äidin ja meidän perheen kasvatuksellisista eroista, kovasti yritti kasvattaa meidän perheeseenkin outoja tapoja, kuten että pitäisi kolmasluokkalaisen lapsen hiukset vielä aikuisen meillä pestä joka kerta. Itsellä saman ikäinen lapsi ja hyvin pesivät molemmat hiuksensa jo eskari-ikäisinä. Pidettiin omat rajat, toki lapsia kunnioittaen, eikä kenenkään kasvua vaurioittaen tms, mutta: teil on teidän säännöt, meil on meidän säännöt tuli aika moneen otteeseen omassa päässäkin ajateltua. Pää piti pitää kylmänä monesti ja olla se turvan kiinni pitävä aikuinen. Nykyään lapset täysikäisyyden rajoilla molemmin puolin, menevät vähän miten huvittaa, ilmoittelevat kyllä etukäteen ja kolme yhteistäkin lasta tuli, joista nuorin eskarissa. Life is good ja välit on niin hyvät ku teinien kanssa voi olla. Tiedostan kuuluvani vähemmistöön, enkä hehkuta tätä, kyllä se ajoittain rankkaa oli ja parisuhdeterapiassakin jonkun aikaa noin 5 vuotta sitten käytiin. En yritä olla miehen lapsille äiti, sen kun tajusin niin helpotti, enemmänkin joku tätiin verrattava.
En ymmärtänyt tästä muuta kuin että paljon lapsia ja monelle eri vanhemmalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi huomasin asian (ettei uusperhe-elämä ole mua varten) varsin varhaisessa vaiheessa. Silloin vasta seurustelimme ja mies yritti värvätä mua ilmaiseksi lapsenvahdiksi omille lapsiviikonlopuilleen. Oli kuulemma itsellään niin tärkeä harrastus, että ei olisi millään ehtinyt viettää aikaa lapsen kanssa.
Vähän samantyyppistä. Esim. kun lähdettiin yhdessä mökille, niin huomasin yhtäkkiä olevani päävastuussa vilkkaan pikkulapsen vahtimisesta, samalla kun isänsä istuskeli tuntikausia lämmittelemässä rantasaunalla vesipaljua. Ei siis edes kysytty, sopiiko tällainen työnjako.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi huomasin asian (ettei uusperhe-elämä ole mua varten) varsin varhaisessa vaiheessa. Silloin vasta seurustelimme ja mies yritti värvätä mua ilmaiseksi lapsenvahdiksi omille lapsiviikonlopuilleen. Oli kuulemma itsellään niin tärkeä harrastus, että ei olisi millään ehtinyt viettää aikaa lapsen kanssa.
Vähän samantyyppistä. Esim. kun lähdettiin yhdessä mökille, niin huomasin yhtäkkiä olevani päävastuussa vilkkaan pikkulapsen vahtimisesta, samalla kun isänsä istuskeli tuntikausia lämmittelemässä rantasaunalla vesipaljua. Ei siis edes kysytty, sopiiko tällainen työnjako.
Mikset liittynyt seuraan rantasaunalle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti, kun teimme muuttoa. Aavistin jo muuttokuorman kanssa ovella.
Suhde meni pieleen.
Ja: mies yllytti tähän. Lopulta jätti.
Olin parisuhteessa miehen kanssa, jolla oli kolme lasta, oma lapseni oli jo aikuinen. Mielestäni asiat sujuivat hyvin ja tulin hyvin toimeen lasten kanssa. Mutta mies ilmoitti yllättäen tahtovansa muuttaa pois lasten kanssa. Emme ole olleet tekemisissä sen jälkeen. Pahoittelin sitä, ettei minulla ollut mitään virallista asemaa lasten suhteen, mutta kuten sanottua, asiat sujuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa olla eron jälkeen parisuhteessa, jossa ei suunnitella yhteenmuuttoa. On mun lapset ja hänen lapset ja parina näemme pääosin kahdestaan silloin, kun ehdimme. Kaikki osapuolet kiittää.
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi huomasin asian (ettei uusperhe-elämä ole mua varten) varsin varhaisessa vaiheessa. Silloin vasta seurustelimme ja mies yritti värvätä mua ilmaiseksi lapsenvahdiksi omille lapsiviikonlopuilleen. Oli kuulemma itsellään niin tärkeä harrastus, että ei olisi millään ehtinyt viettää aikaa lapsen kanssa.
Vähän samantyyppistä. Esim. kun lähdettiin yhdessä mökille, niin huomasin yhtäkkiä olevani päävastuussa vilkkaan pikkulapsen vahtimisesta, samalla kun isänsä istuskeli tuntikausia lämmittelemässä rantasaunalla vesipaljua. Ei siis edes kysytty, sopiiko tällainen työnjako.
Mikset liittynyt seuraan rantasaunalle?
Ongelma siinä, että alunperinkään ei pidä heittää oman lapsen valvontavastuuta uudelle kumppanille. Ainakaan ilman että on sovittu tämän olevan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perhe-elämää jaksaa just sen avulla, että lapset on veemäisimmilläänkin kuitenkin ne omat ja rakkaat. En tajua millä motiivilla jaksaisin tätä rumbaa, jos lapsiin ei olisi tätä tunnesidettä. Vanhemmointi on pääasiassa aika rankkaa hommaa joka tapauksessa.
Huoks. Kun näitäkin juttuja lukee, niin ei voi kuin todeta että on puolensa siinä vanhanaikaisessa perhemallissa, missä tehdään yhdet lapset yhden puolison kanssa, ja sitten vain elellään yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tämä alkaa kiristää. Silloin kun omat lapset nukkuu, puolison teini valvoo. Nussinta ajan saaminen on hankalaa
Vierailija wrote:
Huoks. Kun näitäkin juttuja lukee, niin ei voi kuin todeta että on puolensa siinä vanhanaikaisessa perhemallissa, missä tehdään yhdet lapset yhden puolison kanssa, ja sitten vain elellään yhdessä kunnes kuolema erottaa.
Huoks. Kun näitäkin kommentteja lukee, niin ei voi kuin todeta, etteivät jotkut ihmiset osaa olla viisastelematta sormi pystyssä neuvoen.
Joillakin puoliso voi olla kuollut, tai kuten itselleni kävi, puoliso muuttui lapsen saatua täysin. 6 vuotta oltiin yhdessä ennen lasta, lapsi oli harkinnalla hankittu, kaikki tehty niin oikein kuin sinun mallimaailmassasi vain voi.
Mutta lapsen syntymän jälkeen mies alkoi viettää paljon aikaa pois kotoa, ärhenteli ja kiukutteli, en edes lapsivuodeaikana saanut huolenpitoa, jota puolisoltaan sillon odottaisi.
Ja huonompaan suuntaan meni niin kauan, kunnes eropäätös tuli.
Lisää viisaita neuvoja? :)
Kun kauniit puheet "kehitysvammainen sopeutuu perheeseen" muuttuikin aivan päinvastaiseksi muutettuamme yhteen. Minun ja lasteni olisi pitänyt sopeutua keharin oikkuihin ja itsepäisyyspuuskiin, joita isänsä vain hyssytteli.
Lisäksi ilmennyt lähes sairaalloinen mustasukkaisuus, ei kiitos, siinä rakkaus loppui lyhyeen.
Erottua kasvatetaan ihan lapsitahdissa itseä ja lapsia.
Kun lapset aikuistuu niin ehtiihän sitä parisuhteisiin, mikäli enää tahtookaan moiseen alkaa.
Opetellaan ensin yksin olemaan. Yllätti miten helppoa onkaan. Ei tarvitse yhtään ylimääräistä draamaa kuunnella ja katsella.
Paljon surkeita ihmiskohtaloita tässäkin ketjussa.
Älä muuta virka kuoma.
stepdad88
Tärkeä pointti. Kissanlihakeitto olisi ainakin minulle selkeä red flag.