Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Ennen kuin edes tapasin nykyisen miesystäväni, niin päätin etten ryhdy uusperheelliseksi. Minulla on kaksi erityislasta, joista toinen oireilee myös mielenterveydeltään. Tapailusuhde mahtuu elämääni, ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeellistä paskaa. Mikä muiden lapsissa on niin hirveää ettei jaksa edes pienissä pätkissä? Vihaako ihmisiä ylipäätään?
Lesken on hyvä olla, kun ei ole puolison exiä eikä nyksiä,eikä nyksien lapsia.
Kun tätä ketjua lukee, tulee väistämättä - näin ateistillekin - mieleen, että ei liene täysin sattumaa että niin monessa uskonnossa avioliittoa pidetään niin pyhänä instituutiona.
En pystyisi minkäänlaisiin uusperhekuvioihin, siksi en sellaista hae! Olen mieluummin ikisinkku!! XD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ratkaistiin uusperheen ongelmat sillä, että päätettiin olla muuttamatta yhteen ennen kuin lapset lähtevät maailmalle. Molemmat hoitaa omat lapsensa miten parhaaksi näkee. Yhdessä ollaan oltu yli kymmenen vuotta ja siitäkin naimisissa viisi, parin vuoden päästä kun viimeisetkin on potkittu pihalle niin voidaan katsella yhteistä kotia."
Paino sanoilla "potkittu.pihalle".
" Mitään ongelmia ei olisi, jos puolison lapset sekä lasten toinen vanhempi olisivat mukavia ja fiksuja. Useimmiten he ovat täysiä törppöjä."
No siinähän pari eronnutta (miksikähän eronnu...) menee kimppaan lapsikatraidensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin edes tapasin nykyisen miesystäväni, niin päätin etten ryhdy uusperheelliseksi. Minulla on kaksi erityislasta, joista toinen oireilee myös mielenterveydeltään. Tapailusuhde mahtuu elämääni, ei muuta.
Tapailusuhde ei ole seurustelua vaan s*ksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli viimeinen niitti siinä kun olin maksanut exän lapsille matkan etelään all-inclusive hoidolla. Lapset luulivat että limsahanat ovat täysin rajoituksettomassa käytössä. Huomautin heitä, että kohtuudella - emme ole mitään rosvoja jotka tulevat nipistämään hotellinpitäjän pienistä katteista viimeisetkin muruset. Exän mielestä lapset olivat oikeassa. Se oli osaltani siinä.
No en kyllä itsekään miettisi jotain hotellinpitäkän katetta.
Jos on maksettu all-inclusive niin siihen kuuluu ne limpsat ym. Limsathan ovat silloj rajoituksettomassa käytössä. On kyllä huomioitu hinnassa. Ei ne lapset nyt tolkuttomasti juo, en olisi nipottanut. Sehän on juuri osa tuollaisen loman riemua kun voi syödä jätskin tai juoda limpsaa silloin kuin huvittaa.
Taisit vain näyttää valtaasi kun olit maksanut matkan.
Taisi olla miehen ja lasten onni kun otit hatkat.Se on totta, että uusperhe ei sovellu kaikille ihmisille.
Itse jouduin luovuttamaan, en kestänyt enkä ollut ymmärtänyt miten paljon miehen entinen elämä vaikuttaa minunkin elämääni.
Vaikka en ollut nipottaja, ehkä olin liiankin ymmärtäväinen oman itseni kustannuksella. Vaikutti jo hyvinvointiini.
Eli luovutin kun huomasin olevani suunnattoman väsynyt.Veit sanat suustani. Aloittaja tuntuu siltä, että kun oli (hyvää hyvyyttään ja sädekehä loistaen) maksanut matkan niin piti näyttää valtaansa.
Naettava selitys miettiä jotain hotellin pitäjän katetta, täysin keksitty veruke. Kate on kyllä otettu huomion hinnoissa. Ei sitä maksavan asukkaan tarvitse surra.Sanon nyt suoraan että viitsitkin lapsellisesti pilata lasten ilon naurettavalla nipotuksellasi. No, sehän oli tarkoituskin.
Mies oli ihan oikeassa. Voin vain kuvitella mitä hallitsemista ja nokkimista pidit kotona. Ihan tulee hyytävä tunne lasten puolesta.
Et ollut ehkä soveliain ihminen uusperheeseen.Itse en voi sietää ai-paikoissa porsastelua esim lapsien repimistä noutopöydässä. Ihan ydinoerheellisenä olen lapseni opettanut, että ottaa vain sen minkä varmasti syö ja hakee tarv lisää. Joku limpsan rillitys (ja mikä tahansa muukin ahnehtiminen) siksi että se on ilmaista on todella noloa ja huonokäytöksistä. Niin lapselle kuin aikuisellekin. No ei yleensä siksi harrastetakaan enää ai-paikkoja, liian paljon tuollaisia juntteja.
Tässä oli kysymys limsan juomisesta, ei pöydästä repimisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun isä ja tytär liittoutui mua vastaan, totesin että taidanpa lähteä.
Tein kaikki kotityöt ja hoidin tytön harrastukset joten kyllä heitä jälkeenpäin kuulosti harmittavan.
Minua ei harmittanut.
Vierailija kirjoitti:
Ajatustasolla outoa, että rakastaisi jotain ihmistä ja ei silloin myös välittäisi tämän ihmisen lapsista. Etenkin jos nuo lapset ovat tärkeitä tälle ihmiselle.
Kannattaisi varmaan miettiä nuo asiat jo ennen ensitreffejä. Jos toisella on lapsia, niiden lapsien pitäisi olla etusijalla kaikessa. Jos ei ole, ei tuo ihminen minusta ole minkään arvoinen. Kuka haluaa seurustella ihmisen kanssa, joka hylkää omat lapsensa? Voi vaan kuvitella, miten helpolla hylkää kumppaninsakin.
Minä rakastan miestäni todella, mutta en hänen lapsiaan. Heitä en ole halunnut, eikä minulla ole heihin mitään tahtotilaa. Tiedän, että mieheni haluaa heillä olevan kaiken hyvin ja minä haluan mitä hänkin, sillä selvä. Lapset vuoroviikoin meillä ja sovitusti minä en heidän hoitoonsa osallistu, mies haluaa hoitaa itse oman jälkikasvunsa ja on painottanut, ettei se ole minun asiani. Hyvä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 2v yhteinen ja miehellä lisäksi kaksi teiniä viikko-viikko. Kovan työn olen itseni kanssa tehnyt, että pystyn kestämään tätä kuviota. Kuusi vuotta nyt takana.
Jos kävisi niin, että jäisin lapseni kanssa kaksin, en lähtisi uusperhetouhuihin enää kertaakaan. Tämä jo 2. kerta elämässäni ja tiedän, etten halua tällaista. En rakasta bonuksia, mutta välitän. Maailmani ei kaatuisi siihen, että katoaisivat elämästäni, mutta pikkusisarukselle ovat tärkeitä.
Miehen eksä on pimeä, mutta jättänyt alun sekoilun jälkeen meidät aika hyvin rauhaan. Tajuaa kai itsekin, miten kiva on ryypätä ja sekoilla vapaasti, kun lapset poissa.
Mies on ollut isona tukena, että meillä on säännöt, joihin mulla on ollut paljolti sanomista ja ollaan tasaveroiset aikuiset. Rakastan mun miestä ja hän on hyvä isä kaikille lapsilleen.
Hoidan paljon arjen asioita, miltei kaiken. Se stressaa välillä niin, että käämit kärähtää. En vain voi jättää lapsia ns. omilleen, kun vanhempia ei tietyt jutut kiinnosta.
Musta joka toinen vkonloppu ja lomat kuulostaa hirmu vähältä ajalta kestää. Että ehkä nyt vaan menisin itteeni, jos kerran on unelmien mies siinä vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin edes tapasin nykyisen miesystäväni, niin päätin etten ryhdy uusperheelliseksi. Minulla on kaksi erityislasta, joista toinen oireilee myös mielenterveydeltään. Tapailusuhde mahtuu elämääni, ei muuta.
Tapailusuhde ei ole seurustelua vaan s*ksiä.
Samapa tuolle, olkoot sitten vaikka niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin edes tapasin nykyisen miesystäväni, niin päätin etten ryhdy uusperheelliseksi. Minulla on kaksi erityislasta, joista toinen oireilee myös mielenterveydeltään. Tapailusuhde mahtuu elämääni, ei muuta.
Tapailusuhde ei ole seurustelua vaan s*ksiä.
Kuka tässä väitti, että tapailusuhde on seurustelua? Ja mikä asiantuntija sinä olet määrittelemään, mitä muiden ihmisten tapailusuhteet ovat? Niitä on monenlaisia, laidasta laitaan, niin kuin vaikkapa avioliitoissakin.
-eri
Mulla ihana kokemus uusperheestä. Miehellä oli 2 v lapsi, kun tavattiin ja on ollut aivan ihana olla hänen elämässään. Saatiin aika pian yhteinen lapsi ja heille muodostui ihana suhde ja ikävöivät toisiaan, kun toinen on äidillään. Nyt miehen lapsi 14 v.
Tähän vaikuttanut varmasti lapsen ikä, kun tavattiin ja kyllä kohtelen häntä samalla tavalla, kun omaanikin. Oli helppo ottaa 2 v:n kanssa tuo rooli, kun jos vaikka myöhemmin oltaisi tavattu.
Vierailija kirjoitti:
Katselin siskoni perhe-elämää muutaman vuoden ja päättelin, että pian mies varmaan kyllästyy ja lähtee. Lähtikin, olisi varmaan tehnyt itsarin muuten.
Sitten siskoni löysi eronneen varakkaan uuden miehen, ajoi sen miehen lapset pois että sai omansa tilalle ja menivät naimisiin kun oli yhteinen vauva tulossa.
Hirveä esimerkki mulle. En ole hankkinut lapsia lainkaan ja aviomieskin on pysynyt liitossa, ei tarvi katsella muita eikä hankkia lapsia liiton kasassa pysymisen vuoksi.
Lapseton nainen on vaan osittain nainen.
Siinä vaiheessa kun katsoin muiden sekoilua, ja lapsen kaveri totesi, että vanhempiensa ero (ja uusperheviritykset) on suurin elämänlaatua laskenut tekijä. Silloin tiesin, että en halua omille lapsille sellaista.
Olen parisuhteessa jossa molemmilla on omia lapsia. Totesin jo alkuvaiheessa, että on parempi, että yhteistä kotia ei perusteta niin kauan, kun lapset kotona.
Meillä on omat asunnot. Lapset viikko-viikko -systeemillä, niin että molemmilla on yhtäaikaa ns. vapaa viikko. Vietetään tällöin aikaa yhdessä ja toki on lastenkin kanssa tehty yhteisiä reissuja ja vietetty esim. pyhiä yhdessä.
Tämä on toiminut meillä. Parin vuoden päästä nuorimmaiset lapset muuttavat todennäköisesti omilleen ja mietitään asumiskuviota sitten uudelleen.
Huomasin jo esiteininä kun vanhempani erosivat (isä petti), enkä oikein sopinut kummankaan uusiin kuvioihin mukaan. Äitiäni harmittaa nyt vanhana kun hän ei huomannut kuinka huonosti miesystävänsä (poliisi) kohteli minua, isä ei ole vieläkään tajunnut miten ilkeän naisen kanssa asuu (ei oll apljon tekemisissä).
Itse en tahdo sellaisia kuvioita elämääni ollenkaan ja pysyn tiukasti erossa mistään uusperhejärjestelyistä, jos miehellä on lapsia se on välitön hylkäys mun puolesta.
Itse olen ydinperheestä mutta miehelläni uusperhetausta sekä isän, että äidin puolelta ja paljon puolisisaruksia. Miehestäni ja hänen veljestään huomaa, että ovat vanhimpina lapsina jääneet aivan jalkoihin ja unohduksiin sekä isän että äidin uusissa perheissä joissa uusia lapsia on tullut kuin liukuhihnalta. Ja nämä uusioperheetkin ovat aikoja sitten jo hajonneet. Veljellänsä on vakavia päihdeongelmia eli oireilee lapsuuttaan sillä tavalla, mieheni taas tuntuu olevan täynnä tukahdutettuja tunteita ja arvottomuuden kokemuksia. Molemmat vihaavat entistä isäpuoltansa joka on osan puolisisaruksista isä.
Minulla ja miehelläni on kaksi pientä lasta. Jos me eroaisimme, en kuunaan päivänä muodostaisi minkäänlaista uusioperhettä, lapseni tulevat aina ykkösenä oli tilanne mikä tahansa.