Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Joka toinen viikonloppu vaan ja tuommoinen poru. Joo, hanki oma kämppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sitä voi ennalta käsin tietää mihin lähtee kun toisella on lapsi/lapsia. Jos ei ole aiempaa kokemusta. Kun ei tunne ao. lapsia. Eikä tunne, mikä tärkeintä, puolison ex-kumppania. Eikä joskus sitä omaakaan kumppania riittävästi.
Että turha sillä on täällä päteä. Mustavalkoisimmat arvostelijat lienevät myös ydinperheessä eläviä.
Miten yhtäkkiä rakastaisit valtavasti elämääsi tullutta vierasta lasta, jos kemiat eivät pelaa ollenkaan?
Entinen puoliso tekee usein parhaansa hankaloittaakseen entisensä elämää mahdollisimman paljon käyttäen lapsen etua tekosyynään. Joudut sitten itse joustamaan kaikesta etkä voi toimia kuten täysivaltainen ihminen, edelleen lapsen edun takia - sen vieraan. Itse olet joskus vähän vieras omassa kodissasi, siellä noudatetaan exän sääntöjä. Sinulla ei ole sananvaltaa.
Joudut kuitenkin huoltamaan tätä bonuksena kotonasi asuvaa lasta, olemaan lapsenvahtina, ruoanlaittajana, siivoojana...ja sietämään mustasukkaisuutta ja muita mielenosoituksia, koska kyseessä lapsi - se vieras.
Olen myös kokeillut ja en suosittele kenellekään ilman perinpohjaista harkintaa ja etukäteen sovittuja pelisääntöjä eikä aina sittenkään Kumppanin tulee myös olla aikuinen eikä ikääntynyt lapsi, jotta edellinen hänen kanssaan onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.Niin, olette rikkoneet kaikki uusperheen perustamisen perussäännöt, jotka ovat:
- asunnon pitää olla niin iso, että jokaisella on oma tila ja oma rauha
- koskaan ei muuteta toisen kotiin, vaan aloitetaan uudesta kodista, jonka molemmat yhdessä rakentavat oman näköisekseen
- miehen on asetettava eksälle rajat.Samaa mieltä. Mulla mies yritti että muuttaisin hänen luokseen ja kieltäytyi edes harkitsemasta muuttoa minulle mieluisampaan ja toimivampaan asuntoon. Lisäksi alkoi houkutella minulta kysymättä äitinsä luona asuvaa poikaa luokseen asumaan. Lopputulos oli, ettei kukaan meistä halunnut muuttaa hänen luokseen. Tuntui että keskiössä oli asunto ja minä.olisin vain maksanut juoksevia kuluja. Ei kiitos. Hän jopa sanoi, että tuskin sinä alat tätä koskaam.tuntea kodiksesi. Onneksi en muuttanut. Tuskin siitä olisi mitään hyvää seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt muutaman vuoden uusperheessä. Olisin odottanut lapsetonta miestä jos olisin tiennyt mikä odottaa. Hirveää taistelua omasta tilasta. Olen omassa elämässäni ulkopuolinen ja tilanteita, joissa toisen menneisyyttä hierotaan naamaan on jatkuvasti. Miehen kalusteet, verhot ja astiat on kaikki lisäksi erittäin "naisen valitsemia", ihme pitsihörpäkettä. Haluaisin kaikki nuo pois, mutta eihän se ole käytännössä mahdollista. Hänen sukulaiset muistelee menneitä ja jatkuvasti ex on linjoilla. Olen hermorauniossa, enkä usko että muissa uusperheissä on helpompaa.
Yläkaapeissa on muistoja laatikkokaupalla, "koska lapset".
En mahdu mihinkään.Niin, olette rikkoneet kaikki uusperheen perustamisen perussäännöt, jotka ovat:
- asunnon pitää olla niin iso, että jokaisella on oma tila ja oma rauha
- koskaan ei muuteta toisen kotiin, vaan aloitetaan uudesta kodista, jonka molemmat yhdessä rakentavat oman näköisekseen
- miehen on asetettava eksälle rajat.Samaa mieltä. Mulla mies yritti että muuttaisin hänen luokseen ja kieltäytyi edes harkitsemasta muuttoa minulle mieluisampaan ja toimivampaan asuntoon. Lisäksi alkoi houkutella minulta kysymättä äitinsä luona asuvaa poikaa luokseen asumaan. Lopputulos oli, ettei kukaan meistä halunnut muuttaa hänen luokseen. Tuntui että keskiössä oli asunto ja minä.olisin vain maksanut juoksevia kuluja. Ei kiitos. Hän jopa sanoi, että tuskin sinä alat tätä koskaam.tuntea kodiksesi. Onneksi en muuttanut. Tuskin siitä olisi mitään hyvää seurannut.
Tuo tekee kuviosta vaikean jos toisella on sellainen koti josta ei periaatteessa kannattaisi muuttaa. Esim. sijainti ja muutenkin riittävät tilat. Mutta jos se on sen toisen perheen pitkäaikainen koti niin vaikea sinne uusperheen on sopeutua, aina ollaan toisten kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vakaasti harkitsen koko uusperhekuviota. Lasten äiti päätti lähteä kesälomallaan reppureissuun uuden kumppaninsa kanssa ja sysäsi kouluikäiset lapset koko kesäksi meille. Ihan ilmoitusluontoisena asiana. Kyllä isi hoitaa.. Voiko näin edes tehdä? Murr. Siinä meni kaikki meidän omat suunnitelmat uusiksi :(
Mä en eronneena äitinä tajua, kuinka joku voi rakastaa tai välittää jostain miehestä enemmän kuin lapsistaan. Mutta ehkä olenkin outo. Miten vaikka ajan jakaa uuden miehen ja lasten välillä? Ja mitä lapsille tekee, että heidän kodissaan on joku tyyppi, joka vain sietää heitä.
Itse seurustelen ja mies haluaisi enemmän, mutta mulle lapset on täysin ykkösiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en eronneena äitinä tajua, kuinka joku voi rakastaa tai välittää jostain miehestä enemmän kuin lapsistaan. Mutta ehkä olenkin outo. Miten vaikka ajan jakaa uuden miehen ja lasten välillä? Ja mitä lapsille tekee, että heidän kodissaan on joku tyyppi, joka vain sietää heitä.
Itse seurustelen ja mies haluaisi enemmän, mutta mulle lapset on täysin ykkösiä.
Kysymyksesi ajan jakamisesta on kummallinen.
minä olen opettaja, ja tulin aina kotiin jo alkuiltapäivästä. Uusi mieheni oli yrittäjä, ja tuli kotiin illasta. Minulla oli lasteni kanssa aikaa joka päivä liki kuusi tuntia.
Miehellä oli myös omia lapsia. Jos hän näki näitä viikonloppuisin, niin minulla oli taas ruhtinaallisesti aikaa omien lasteni kanssa.
No missä vaiheessa opettaja teit työsi, jos päivåt olit lastesi kanssa ja illat miehesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No missä vaiheessa opettaja teit työsi, jos päivåt olit lastesi kanssa ja illat miehesi?
He olivat vuoroviikkolapsia. Joka toinen viikko tein pitkää päivää, jotta joka toinen viikko pystyin olemaan paljon kotona.
Ja kun he kasvoivat ja muuttivat kokonaan meille, olivat he jo niin isoja, ettei äidin seura kiinnostanut.
Tilanne on varmaan eri, jos ovat vuoroviikkolapsia. Tosin sitäkään en kyllä kestäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko joku jatkanut suhdetta hampaat irvessä ja jälkeenpäin todennut että kannatti ja sopeutui tilanteeseen/lapset aikuistuivat?
Ap
Minä! Kaikista hankaluuksista ja riidoista selvittiin miehen kanssa yhdessä ja puhumalla, kahdenkeskinen aika oli aina tosi kivaa/ihanaa ja rakkaus kesti. Molemmat olemme tukeneet toisiamme vaikeissa elämänvaiheissa, ja nyt kun kaikki lapset ovat aikuisia, on meidän yhteinen elämämme oikein rauhallista ja yhteiset hetket vielä kivempia/ ihanampia.
Molemmilla on toisen lasten kanssa asialliset ja hyvät välit. Meistä kummastakaan ei kovin läheisiä toisen lasten kanssa tullut eikä lapsistakaan keskenään, vaikka yritimme ja toivoimme molempia asioita. Lapset olivat jo alakoululaisia, kun muutimme yhteen.
Miestäni en vaihtaisi pois, parempaa en osaa kuvitella ja olen iloinen, että jaksoin lasten murrosiät, exän kiukuttelut sun muut todella raskaat asiat, joita noihin vuosiin mahtui.
Eli minun neuvoni on, että jos keskinäinen rakkautenne on vahva ja suhteenne muuten hyvä, kannattaa jaksaa. Mutta jokainenhan itse tietää parhaiten.
Hassua lukea näitä, ettei uudella puolisolla ole sanavaltaa lapseen. Mä tein selväksi exäni uudelle, eli lapsen isän uudelle vaimolle, että sillä on täysi oikeus komentaa lastani silloin, kun lapsi on sen ansainnut. Pelkäsin, että mies on just sellainen "mun lapsille et sano mitään".... Meillä meni oikein hyvin sitten, nyt lapsi on jo aikuinen, sai kaksi sisarusta isän puolelta (sekin pari kyllä on jo eronnut).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun miehen huomiota vaatii myös lapset. Ei voi vaan kujertaa kahdestaan.
Pari vuotta on uutta sitten alkaa jo puuduttaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä en eronneena äitinä tajua, kuinka joku voi rakastaa tai välittää jostain miehestä enemmän kuin lapsistaan. Mutta ehkä olenkin outo. Miten vaikka ajan jakaa uuden miehen ja lasten välillä? Ja mitä lapsille tekee, että heidän kodissaan on joku tyyppi, joka vain sietää heitä.
Itse seurustelen ja mies haluaisi enemmän, mutta mulle lapset on täysin ykkösiä.
Käviköhän eronneelle äidille niin, että lasten synnyttyä rakkaus mieheen jäi täysin toissijaiseksi?
Kun miehen oksettava tyttö oli asunut meillä vuoden. Pari vuotta yhteensä kestin sitä hirvitystä sitten ajettiin se alaikäisenä omaan kämppään enkä ole sen koommin nähnyt.
Omat lapset vielä kotona ja miehelle ok koska osaavat olla ihmisiksi.
En olisi ikinä tehnyt ratkaisua yhteen muutosta jos olisit tajunnut miten hirveä huonosti kasvatettu mielenterveydeltään hauras kakru voi olla! Onneksi ne ajat on takana. Suhde mieheen hyvä niin kannatti tavallaan kestää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla uusperhe-elämä vakavassa harkinnassa.
Omat lapseni ovat jo aikuisia, pois kotoa muuttaneita.
Miehellä 10-vuotias, joka on puolet kuukaudesta paikalla + lomilla enemmän.
Mulla ainakin jo ajatuksen tasolla paljon sopeutumisongelmia. 😬
Miehelläsi 3 kierros jo, kun noin nuori lapsi vielä?
Lapsen isä yksinhuoltaja ja äiti näkee vain
viikonloppuisin mutta kysymykseen:
siitä tajusin pitkän ajan jälkeen kun miehen taapero ikäinen roikkuu jalassa ja naamalla ja koko kehossa kokoajan ja vaatii huomion ja illalla kun menee nukkumaan , vie mies muut kehon osat.
Olen tiennyt sen aina.
En edes harkitsisi suhdetta mieheen, jolla on lapsia.
Joskus murrosiässä. Meitä oli ensin äiti ja veli ja mä.. sitten tuli se mies ja syntyi kaksi sisarusta lisää.
Se mies oli aluksi meille tosi kiva, tehtiin ja touhuttiin. Sitten ne hänen lapsensa syntyivät ja meidät unohdettiin täysin.
Veli alkoi hakemaan huomiota kyseenalaisin keinoin ja mä taas vissiin sitten kilttinä tyttönä ahersin vaan enemmän ja enemmän, että tulisin huomatuksi.
Ajoissahan tuo mies kuoli ja sisarusten kanssa ollaan aina oltu sisaruksia, ei puolikkaita. Hyvissä väleissä nykyäänkin.
Olisi aivan järkyttävä ajatus, että mä olisin jonkun miehen kanssa yhdessä, joka ei noteeraa mun lapsia ollenkaan tai jopa vihaisia niitä. Tein muksuna jo päätöksen, että jos ei se suhde onnistu, jossa ne lapset on tehty, niin uutta puolisoa en ota. Hyvällä lykyllä lapselle tulisi kaksi uusioperhettä, kun on sitten vielä se isän puoliso ja mahdolliset muksut.