Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa totesit ettei uusperhe-elämä olekaan sinua varten?
Olen kertakaikkisen turhautunut uusperheellisyyteen. Pelkäsin omaa sopeutumattomuttani jo siinä vaiheessa kun tähän kelkkaan lähdin, ja nyt varmaan lentää kuraa niskaan, mutta jotenkin ajattelin että sopeudun lopulta. Muutama vuosi menikin ihan ok, mutta kun oma lapsi aikuistui ja muutti pois niin nyt tämä on muuttunut sietämättömäksi.
Miehen lapset sinänsä ovat ihan ok ja mukavia, mutta en kertakaikkiaan meinaa kestää kun ovat täällä joka toinen viikonloppu ja lomilla tietty enemmänkin. Olen koittanut järjestää nuo viikonloput täyteen omia menoja ja harrastuksia, mutta se ei sovi miehelle vaan hän mököttää kun en ole paikalla ja läsnä. Ahdistus kasvaa ja kasvaa eikä keskusteluista huolimatta tunnu löytyvän mitään keskitietä. Tykkään miehestä valtavasti ja kun olemme kahdestaan, niin kaikki on todella hyvin enkä hänestä haluaisi luopua. En vaan tiedä pystynkö odottamaan seuraavia 10 vuotta että miehen lapset eivät meillä enää niin notkuisi. Jos jostain syystä tänne muuttaisivat, niin lähtisin saman tien. Nyt kuitenkin verrattain vähän ovat niin mietin saisinko jotenkin sopeutettua itseni tähän vai pitäisikö vaan lähteä
Kommentit (1149)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näin velana kylmää lukea näitä mammojen juttuja - siis ihan käsittämätöntä, että oman miehen lapsia vihataan niin paljon, että heidän elämänsä pilataan ja annetaan ymmärtää, että parempi olisi olla tulematta kotiin! Todella järkyttävää.
Jos kerran noin paljon vihaat muiden lapsia, älä nai miestä, jolla on lapsia. He ovat syyttömiä kärsijöitä. Ja ap, häivy ja jätä ne lapset rauhaan.
Tuon vielä ymmärtää ettei joku pidä lapsista ylipäätään, mutta että se lasten äiti on se joka omien lastensa elmää pilaa hankaloittamalla lastensa oloa isällään mollaamalla nykyistä vaimoa, se on jotenkin uskomatonta. Ajattele, OMIA lapsiaan kiusaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä42269 kirjoitti:
Suosittelen "aikuisia" kasvamaan aikuisiksi, teinit tietää tasan mistä narusta vetäisee ,viisas ei lähde siihen leikkiin.
Oikeasti, miten pitää toimia jos se lapsi/teini tietää miten ärsyttää ja tekee sitä jatkuvasti? Minä en ole vielä keksinyt mikä olisi se oikea ratkaisu.
Etkö. Jos vaa ensin Vain: kas-vai-sit aikuiseksi?
Aloita. Jos vaa ensin VAIKKA! ..siitä. (Onnistuisko?)
Päädyin lukemaan ketjua, koska olen itse lapseton ja ihastunut mieheen, jolla on lapsia. Lapset joka toinen viikko hänen luonaan. Olen miettinyt jo muutenkin, että miten tuo kuvio toimisi, mutta tämä ketju kyllä sai toteamaan, että ehkä parempi jättää edes yrittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Päädyin lukemaan ketjua, koska olen itse lapseton ja ihastunut mieheen, jolla on lapsia. Lapset joka toinen viikko hänen luonaan. Olen miettinyt jo muutenkin, että miten tuo kuvio toimisi, mutta tämä ketju kyllä sai toteamaan, että ehkä parempi jättää edes yrittämättä.
Niin. Niin varmasti,ehkä (jokainen tau jokunen. h a r v a ..) voi ainakin, 'ajatella' asiaa.
Totuus.
On aina, ihan jotain, muuta:
R a k k a u s.
Ja sen Voima. (Vain siihen, ihmisen, kannattaa uskoa).
..Uskotko?
Hyvä. (Äläusko.mua,tai ketään..) ainoastaan VAIN:
R a k k a u t t a.
Ja sen Voimaa!
Onneksi en umpirakastuneena ja hormonipäissäni mennyt muuttamaan yhteen. Nyt kun pää on rakastumisen huumasta selvinnyt tajuan, miten vaikea yhtälö uusperhe on. Omat kodit siis kunnes lapset ovat lentäneet pesästä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vetäydyn omaan kotiini, kun miehen lapset tulevat isälleen. Nyt mies suunnittelee, että kun nuorin lapsi menee lukioon, hän voi muuttaa kokonaan isälleen. Minusta se ei ole reilua. Silloin olemme seurustelleet kolme vuotta ja sellaiseen suhteeseen en ryhtynyt. Ei parisuhteessa voi muuttaa elämäntilannetta sopimatta toisen kanssa. Olo on huijattu.
Silloin sun miesystävä voi viettää enemmän aikaa sun luona, kun eihän lukioikäinen tarvitse jatkuvaa vanhemman läsnäoloa, vaan sen ikäinen on mielellään kotona yksin.
Meidän on tarkoitus ostaa yhteinen asunto. Sen hankkiminen lykkääntyisi vuosilla.
Voi sua, henkisesti lapsen tasolle jäänyt itsekeskeinen ihminen! Sinä et vaan ole yhtään mikään sille miehelle varrattuna hänen omaan lapseensa. Hieno mies kun ajattelee lapsen etua jonkun korvattavissa olevan naisen sijaan! Omaa lasta ei voi korvata jollain toisella, seurustelukumppanin voi korvata vaikka joka viikko!
Joka toinen vkl?
Siis tuohan on todella vähän ja minua hävettäisi edes vaatia tuollaista systeemiä missä lapset on käytännössä 4pv/kk paikalla ja sinä valitat?
Mee hoitoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lapseton kun tapasin ex- mieheni jolla oli lapsi 9v. Mentiin naimisiin ja hain eroa jo neljän kuukauden jälkeen. En ymmärrä uusperheitä ollenkaan.
Viikonloppu voi olla kuten meillä, eli pe koulun jälkeen tullaan, ja ma lähdetään takaisin kouluun. Syyslomasta, joululomasta ja talvilomasta puolet vähintään, kesällä 3 viikkoa. Kerran kuussa myös 1-3 päivää (ja yötä) "ylimääräistä". Tähän lisänä sitten kun miehen sukulaisia tulee meille n. 4 x vuodessa, jolloin lapset tulevat myös, oli heidän meilläolopäivänsä tai ei, plus silloin kun mennään mökille, tai miehen sukulaisiin, jolloin lapset tulevat mukaan.
Tuon lisäksi on vielä lapsen harrastus jossa mies on paikalla 2-3 päivää viikosta, eli sinne menee lapsivapailla viikoillakin 4-6h. Käytännössä meillä ei ole koskaan viikkoakaan jolloin isä ei lapsiaan näe, toisin kuin äidillä, joka ei näe lapsiaan kolmeen viikkoon kesällä ollenkaan, eikä minään niinä päivinä kun lapset meillä ovat.
Silti kun kysytään että miten lapset meillä ovat, niin vastaus on se sopimuksen mukainen eli joka toinen vkl. Aika pitkä olisi selitys jos pitäisi joka kerta selittää kuinka paljon niitä lapsia nyt tosiasiassa nähdäänkään.
Minulla ei sinänsä ole valittamista muuta kuin omasta jaksamisestani kun elämässä pyörii koko ajan tämä rumba. Rumbassa ei itsessään mitään vikaa, sellaistahan se lasten kanssa on, vaan että itse ei tahdo aina oikein jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusperhe ei ole normaali. Miettikää lapset ei saa päättää kun heidän elämään vaan änkeää vieras aikuinen😔
Miehenä mulla on lapsivapaat jokatoinen viikko. Tapasin yh:n ja rakastuin. Naisella alle kouluikäinen todella todella vaativa muksu. Tietysti ei mitään kuria sillä ollu eikä pidetty, ruokapöydässäkin sai piereskellä 🤢
Karisi yhteenmuuttohalut nopeasti sen lapsen takia. Sitä ei vaan jaksa...
Nyt sitten jo erottu naisesta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ap:lla on rehellisesti aika heikot hermot ja itsekäs ajattelutapa, jos ei kestä rakastamansa miehen lapsia JOKA TOINEN VIIKONLOPPU. Tuo on tosi pieni pala arkea. Ja vielä ottaen huomioon, että miehesi on kestänyt sinun lapsesi, kun hän vielä asui kotona. Täydellisyyttä ei yleensä parisuhteessa voi saada, vaan jotain kompromissejä on hyväksyttävä. Jos mies on hyvä sinulle ja suhteenne on rakastava, on suht. pieni hinta, että miehen lapset asuvat teillä joka toinen viikonloppu. Sekin tulee vielä aikanaan loppumaan, ei kestä koko ikää.
Ja itsekin siis ymmärrän lapsipuolten tuoman kuormituksen hyvin. Minä ja mieheni päädyimme muuttamaan erillemme ja asumaan toistaiseksi näin, sillä uusperhe-elämä kävi minulle liian raskaaksi. Meillä oli kuitenkin tilanne, että minulla ei ole lapsia ja miehelläni puolestaan kaksi lasta viikko-viikko-systeemillä. Toisella lapsista on vaikea ADHD ja arki suoraan sanottuna aikamoista sirkusta. Minulla puolestaan on taipumusta ahdistuneisuuteen ja univaikeuksiin, ja kaipaan paljon rauhaa ihan vain palautuakseni työstä. Yhtälö ei vain toiminut, kun 50% ajasta menin jaksamisen suhteen punaisella.
Harmittaa toki, koska lapsia vastaan minulla ei ole mitään (ADHD ei ole oma vika ja lapsi itsekin siitä kärsii) ja haluaisimme asua miehn kanssa yhdessä, koska rakastamme toisiamme ja haluamme yhteisen arjen. Jos lapset olisivat miehelläni vain joka toinen viikonloppu, en kyllä valittaisi... Se on aika pieni jousto itseltä.
Näistä ongelmista olisi hyvä iltalehtienkin kirjoittaa. On valitettavaa, että lehdistö aina ihailee avionrikkojia ja uusia "rakkaita," Usein uudet suhteet ovat hyvin vaativia puhumattakaan lapsille muodostuvista traumoista. Ei ole ihme, että mielenterveysongelmat huumeiden käyttö kasvavat kovaa vauhtia.
Rakkaus on aivan eri asia kuin seksuaalinen kiima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uutta puolisoa ja edellisen liiton lapsia ei nyt voi verrata keskenään, ovat eri asioita/suhteita. Minusta on vähintäänkin kieroutunutta sanoa, että (uus)perheessä joku jäsen on toista tärkeämpi. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita.
Toiminnassa sen sijaan aikuisten on aina mietittävä lapsen etua ja parasta.
Vierailija kirjoitti:
Omien vanhempien erosta lähtien on ollut aina selvää, etten ikinä omia lapsiani altistaisi uusperhe-elämälle. Isän uudet, vuosien myötä vaihtuneet naiset on aina avoimesti inhonneet heti kättelyssä, äidin miesystäviä ei myöskään kiinnostanut - onneksi äidillä oli niin paljon järkeä päässä, ettei sentään ottanut niitä meille asumaan. Isä muutti aina naisen luota seuraavan luo. Emme todellakaan kulkeneet isän luona mitään aikoja, pari tuntia pari kertaa vuodessa. Isän mukaan tietysti aina saa tulla!, mutta eipä sitä kenenkään vihamielisen vieraan luo noin vaan mennä. Pahin pelkoni silloin oli, että äiti sekoaa ja ottaa jonkun mörön myös meidänkin kotiin niin, ettei sielläkään voi olla.
Joten jos eroaisin, niin en kiusaisi lapsiani kenelläkään bonuksilla. Isänsä taas varmasti hankkisi uuden naisen, koska tarvitsisi tätä ihan arjen pyörittämiseen Olen harkinnut eroakin, paljon tuon jälkimmäisen vuoksi, mutta myös osin siksi yritän tässä niin kauan sinnitellä kuin vaan pystyn. Monella tapaa muistakin syistä ikävä kyllä avioliitto on tällä hetkellä sinnittelyä ja lapset todellakin on tässä tärkeimmät.
Itse pidän kyllä muidenkin ihmisten lapsista lähes aina, mutta kynnys koskaan muuttaa kenenkään lapsen kotiin äitipuoleksi olisi todella korkea, vaikkei olisi omiakaan lapsia. Todellakin pitäisi tuntea useamman vuoden ajalta, olla lomailtu ja muutenkin vietetty paljon aikaa yhdessä, että olisi joku tuntuma siihen todelliseen elämään ja siihen, että se sujuu. Ja sen parisuhteen toisen osapuolen kanssa pitäisi olla tosi selvät sävelet ja samalla sivulla asioista, toki sekään ei niin auta, kun osa ihmisistä nyt vaan muuttaa mieltäön ja toimintamallejaan jopa vuosienkin jälkeen. Eniten ajattelen tässäkin niitä lapsia, itse olen aikuinen ja pystyisin ratkomaan ongelmia sitä mukaa kun niitä tulee, mutta en ikinä haluaisi olla kenenkään lapsen lapsuudessa mukana tuomassa mitään muuta kuin positiivista lisää, enkä jonain isän uutena naisena, joka parhaimmillaankin vain sietää niitä lapsia ja jonka lähdettyä huokaistaan helpotuksesta. Ei se ole mitään elämää sellainen. Pahin visio tietysti olisi se, että tykkäisin hirveästi niistä lapsista ja ne minusta, sitten tulisi ero eikä saisi nähdä niitä enää ollenkaan. En oikein kestäisi sellaista enkä nykyisen liiton jälkeen koskaan halua samaan tilanteeseen kuin missä olen nyt, eli lasten edun vuoksi sietämään asioita, joita en muuten sietäisi ja olla yrittämässä antaa anteeksi asioita, joita en muuten antaisi.
Näistä tarinoista on helppo nähdä miten niitä ihmis-, mies- ja naisvihamielisiä ja katkeria aikuisia syntyy. Toiset analysoivat vähemmän eivätkä uhriudu.
Vierailija kirjoitti:
Minä toivon kaikille perheenrikkojille erittäin ikävää uusperheaikaa!! Lapseni ei tule ikinä rakastamaan äitipuoltaan kuten minua! Ex-mieheni taas meni tekemään uuden lapsen nuorikkonsa kanssa, ja nyt ollaan niin sen vauvan lumoissa ettei aiemman liiton lapsi enää kiinnostakaan. Eli helcetin huonoja aikoja teille M***** ja ämmänsä!!!!!
Suhteessanne on siis ollut jotain vialla, tasapainoiseen toimivaan suhteeseen ei tule kolmas väliin. Miksi lapsesi pitäisi rakastaa äitipuoltaan? Toimeen on hyvä tulla...toivottavasti et ole sellainen keskenkasvuinen eronnut äiti joka ottaa lapsensa riitakapulaksi.
Totaakai minulle on elämässäni kaikista tärkein ihminen oma mieheni, eikä hänen lapsensa. Ihme kuvittelua että yhteenmuuttaessa hänen lapsistaan tulisi minulle yhtä tärkeitä kuin miehestä.
Vierailija kirjoitti:
Uutta puolisoa ja edellisen liiton lapsia ei nyt voi verrata keskenään, ovat eri asioita/suhteita. Minusta on vähintäänkin kieroutunutta sanoa, että (uus)perheessä joku jäsen on toista tärkeämpi. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita.
Toiminnassa sen sijaan aikuisten on aina mietittävä lapsen etua ja parasta.
Miten niin kieroutunutta??? Mulle mun lapset on maailman tärkein asia. Tapasin ihanan miehen, jolla on lapsia ja muutettiin yhteen. Hän on tärkeistä seuraava. Hänen lapset vasta jossain kaukana sen jälkeen.
En usko, että kukaan oikeasti ajattelee kaikkien olevan yhtä tärkeitä. Niin vaan kuuluu sanoa.
Tämä. Ydinperhe menee rikki, kun sen vanhemmat yhdessä tai vain toisen aloitteesta sen rikkovat. Se tuntuu pahalta varsinkin, jos on tullut käytetyksi. Exän nykyinen ei kuitenkaan ole ollut osapuoli exän aiemmassa liitossa.