Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.
Mut anna mä arvaan: susta on ihan eri juttu poimia käsin koiranpaskaa 13 vuotta tai kaivella kissankusilaatikoita päivästä toiseen koko sen elukan elinajan? Koska sitähän se lemmikin omistaminen on kissat mouruaa ja koirat räkyttää ja paskaa on joka paikassa.
Vai olisiko kuitenkin niin, että noi sun kuvailemat asiat on aika mikroskooppisen pieni osa vanhemmuutta, kuten mun kuvailemat asiat on mikroskooppisen pieni osa lemmikin omistamista.
Ei siinä, jokainen valitsee itse haluaako lapsia vai ei ( saako niitä on sitten eri asia), mutta nämä perustelut vaan aina kuulostaa vähä-älyisten kirjoittamilta.
Minulle, joka inhoan koiria, koiranpaskan poimiminen ei todellakaan ole mikään häviävän pieni osa lemmikin omistamista. Kuten ei ole räkyttäminenkään.
On aivan kummallista, että koko ajan vedotaan tuohon, miten mikroskooppinen juttu vanhemmuudessa muka on lapsessa koko ajan kiinni oleminen, täydellinen vastuu lapsesta 24/7 vähintään siten, että on vastuussa, kenelle lapsen luovuttaa tunniksikin, pukluiset vaatteet tai parkuva lapsi. Kun ei ole. Kyllä suurin osa vanhemmuusta on juuri tuota ja ne täydelliset, hymyntäytteiset insta-hetket ovat huomattavasti vähäisempi osa.
Suurin osa vanhemmuudesta on suorittamista. Hetkessä lilluminen ja sen täytenä kokeminen harvinaista herkkua.
En ymmärrä, miksi en myöntäisi tätä. Ja jokaiselle, joka miettii, jaksaako vanhemmuutta, korostan tätä. Että tietävät, mihin ovat ryhtymässä, eivätkä edes kuvittele, että se joku mystinen rakkaus poistaa suorittamisen vaikeuden elämästä.
Vasta, kun ymmärtää, että vanhemmuus on aika paskaista ja paskaa hommaa, on valmis vanhemmaksi, oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.
Mut anna mä arvaan: susta on ihan eri juttu poimia käsin koiranpaskaa 13 vuotta tai kaivella kissankusilaatikoita päivästä toiseen koko sen elukan elinajan? Koska sitähän se lemmikin omistaminen on kissat mouruaa ja koirat räkyttää ja paskaa on joka paikassa.
Vai olisiko kuitenkin niin, että noi sun kuvailemat asiat on aika mikroskooppisen pieni osa vanhemmuutta, kuten mun kuvailemat asiat on mikroskooppisen pieni osa lemmikin omistamista.
Ei siinä, jokainen valitsee itse haluaako lapsia vai ei ( saako niitä on sitten eri asia), mutta nämä perustelut vaan aina kuulostaa vähä-älyisten kirjoittamilta.
Minulle, joka inhoan koiria, koiranpaskan poimiminen ei todellakaan ole mikään häviävän pieni osa lemmikin omistamista. Kuten ei ole räkyttäminenkään.
On aivan kummallista, että koko ajan vedotaan tuohon, miten mikroskooppinen juttu vanhemmuudessa muka on lapsessa koko ajan kiinni oleminen, täydellinen vastuu lapsesta 24/7 vähintään siten, että on vastuussa, kenelle lapsen luovuttaa tunniksikin, pukluiset vaatteet tai parkuva lapsi. Kun ei ole. Kyllä suurin osa vanhemmuusta on juuri tuota ja ne täydelliset, hymyntäytteiset insta-hetket ovat huomattavasti vähäisempi osa.
Suurin osa vanhemmuudesta on suorittamista. Hetkessä lilluminen ja sen täytenä kokeminen harvinaista herkkua.
En ymmärrä, miksi en myöntäisi tätä. Ja jokaiselle, joka miettii, jaksaako vanhemmuutta, korostan tätä. Että tietävät, mihin ovat ryhtymässä, eivätkä edes kuvittele, että se joku mystinen rakkaus poistaa suorittamisen vaikeuden elämästä.
Vasta, kun ymmärtää, että vanhemmuus on aika paskaista ja paskaa hommaa, on valmis vanhemmaksi, oikeasti.
Vanhemmaksi ryhtyvän pitäisi todella perinpohjaisesti pohtia asia ja silloinkin rankkuus ja omien voimavarojen loppuminen voi yllättää. Sukulaisen tai ystävän lapsista huolehtiminen voisi antaa edes jonkinlaista näkökulmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle lapset on tuonut suurimman ilon ja rakkauden elämään.
Ja päätit sitten tulla kertomaan sen tähän ketjuun. Loistavaa tilanneälyä!
Jokainen saa kertoa mielipiteensä.
olipa sulla ketjun typerin kommentti! Onnea sullekin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Ei, vaan ole puhumatta negatiivisista tunteistasi koska joku random henkilö jossain olisi onnellinen kengissäsi. Nyt nautit vaikka hampaat irvessä, joku muu nauttisi kyllä ja häneltähän se on pois jos asioista puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän sua aloittaja. Rakastan lapsiani ja he tuovat minulle suurta iloa. Mutta myös suurta surua ja huolta. Ilman lapsia olisin säästynyt kaikkein suurimmilta tuskilta; siltä, että lapseni ei ole terve. Mä en vieläkään tiedä korvaako rakkaus ja ilo lapsistani sen tuskan ja huolen, mikä heistä tulee.
Yksi lapsistani on kroonisesti ja vakavasti sairas. Mun loppuelämäni täyttää huoli ja pelko siitä milloin tulee se viimeinen viesti. Ilman lapsia ei tarvisi pelätä myöskään luopumista ja tuskaa, joka ei lopu.
Tämän takia hankin lapset kypsällä iällä, liki nelikymppisenä. On hyvä ammatti ja turvallinen, vakaa parisuhde. Elämässä tehty paljon asioita, enää ei maailma vedä liikoja puoleensa. Tiesin jo mihin sitouduin ja mitä elämässä eniten arvostan.
Ja vaikka lapset on tehty myöhään, voin minäkin silti 54-vuotiaana kähertää tukkaani aivan rauhassa millaisissa koroissa tahansa, niin isoja ovat silloin jo lapseni.
Jos vain saan olla elossa 54-vuotiaana, kaikesta kiitollisena sitä rukoilen. Monelta unohtuu miten hauras voi olla lanka ja etuoikeus elää vanhaksi. Monta rakasta ystävääni ole syövälle tai onnettomuuksille menettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti et pysty elämään kahta elämää, toista äitinä ja toista lapsettomana. Olet ottanut tietoisen riskin ryhtyessäsi äidiksi. Ei kukaan voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Kukaan ei voi tietää etukäteen mitä äitiys tulee olemaan. Mutta kun sen riskin ottaa, vastuu on kannettava. Et voi perua päätöstäsi. Sinun lapsesi on elävä ihminen, ja hänen olemassaolonsa on sinun syytäsi (tai sinun ansiotasi, mieti kumpaa).
Minulla on kaksi aikuista lasta. Toinen heistä on tehnyt itsemurhan. Enkä silti saa tässä tilanteessa valittaa että MINUN elämäni on mennyt pilalle. En osaa edes katua että synnytin heidät.
Niin että pientä suhteellisuudentajua, please.
Minkähän takia tämä kommentti on saanut niin paljon alapeukkuja?
Koska osalla ei ole mitään järkevää ajattelua päässään.
Yhtä hyvin on mahdollista, että jos et olisi tehnyt sitä lasta, olisit jo vuosia virunut yksinäisyydessäsi ja kateellisena katsellut muiden perhe-elämää kuvitellen sen elämän mahtavimnaksi asiaksi. Ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteet syövät ihmistä yhtä tehokkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtä hyvin on mahdollista, että jos et olisi tehnyt sitä lasta, olisit jo vuosia virunut yksinäisyydessäsi ja kateellisena katsellut muiden perhe-elämää kuvitellen sen elämän mahtavimnaksi asiaksi. Ulkopuolisuuden ja osattomuuden tunteet syövät ihmistä yhtä tehokkaasti.
Tämä skenaario on täällä jo aikaisemmin alapeukutettu, elikkä se ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Ei, vaan ole puhumatta negatiivisista tunteistasi koska joku random henkilö jossain olisi onnellinen kengissäsi. Nyt nautit vaikka hampaat irvessä, joku muu nauttisi kyllä ja häneltähän se on pois jos asioista puhutaan.[/quo
Mistä negatiivisista tunteista?
Taitaa olla sun ongelma ne tunteet.
Peace and love.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle lapset on tuonut suurimman ilon ja rakkauden elämään.
Ihan hirveesti antaa tämä kommentti tähän keskusteluun.
Niin antaakin. Toisenlaista kokemusta ja näköalaa. Se on ihan reilua, ettei lapsia harkitsevat kuule pelkkää negatiivista pelottelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Ei, vaan ole puhumatta negatiivisista tunteistasi koska joku random henkilö jossain olisi onnellinen kengissäsi. Nyt nautit vaikka hampaat irvessä, joku muu nauttisi kyllä ja häneltähän se on pois jos asioista puhutaan.[/quo
Mistä negatiivisista tunteista?
Taitaa olla sun ongelma ne tunteet.
Peace and love.Niistä tunteista joista ap aloituksessaan kirjoittaa. Niistä joista tässä ketjussa keskustellaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on saanut kaiken muun, paitsi sitä lasta. Vaihtaisivat kyllä osaa kanssasi, jos voisivat.
Yritähän nauttia äitiydestä.Kisa oli kova, mutta tässä on ketjun typerin kommentti. Onnittelut.
Kiitos, juu, älä nauti äitiydestä, että kommentoijat tulevat tyytyväisiksi.
Tuo alkuperäinen kommentti oli samaa tasoa, kun joskus kouluruokailussa syyllistettiin syömään inhokkiruokaansa, koska Afrikassa jotkut näkee nälkää. Toisten tilanne ei vaikuta toisen yksilön elämään ja vain täysi pösilö keksii, että niiden muiden tilanteesta pitää tuntea syyllisyyttä. Eli kyllä oli typerin kommentti.
Kuulostaa surulliselta. Tottakai vanhemmuuteen kuuluu monenlaisia tunteita, mutta jos tunteesi ovat pitkään olleet pääosin negatiivisia, katkeria, niin kannattaa hakea ammattiapua. Saisit itsellesi myötätuntoa, ymmärrystä, miksi koet noin kuin koet.
Onkohan sillä että äidit edelleenkin joutuvat lasten takia kovempaa rääkkiin kuin isät ja uupumaan työtaakan alle jotain tekemistä sen kanssa että katumus pukkaa esiin? Olisiko mieliala erilainen jos lasten isä jakaisi vastuun lasten ja kodin hoidosta tasan äidin kanssa? Siis niin että pientenkin lasten äiti voisi toteuttaa edes joitakin niistä haaveistaan ja saada sitä kuuluisaa omaa aikaa. Ehkä jopa rakentaa omaa uraansa välillä tai lomailla viikon jossain vaikka hyvän ystävänsä tai sisaren kanssa? Tuli vaan mieleen kun muutama mainitsi että näkisi itsensä erinomaisena ja onnellisena etävanhempana, mutta eksä ehti jo omia sen roolin. Heille jäi jäljelle vaan se arkinen ja loputon raataminen ilman kiitosta ja ainaisessa raha- ja aikapulassa.
Vähemmästäkin iskee uskonpuute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.
Mut anna mä arvaan: susta on ihan eri juttu poimia käsin koiranpaskaa 13 vuotta tai kaivella kissankusilaatikoita päivästä toiseen koko sen elukan elinajan? Koska sitähän se lemmikin omistaminen on kissat mouruaa ja koirat räkyttää ja paskaa on joka paikassa.
Vai olisiko kuitenkin niin, että noi sun kuvailemat asiat on aika mikroskooppisen pieni osa vanhemmuutta, kuten mun kuvailemat asiat on mikroskooppisen pieni osa lemmikin omistamista.
Ei siinä, jokainen valitsee itse haluaako lapsia vai ei ( saako niitä on sitten eri asia), mutta nämä perustelut vaan aina kuulostaa vähä-älyisten kirjoittamilta.
Minulle, joka inhoan koiria, koiranpaskan poimiminen ei todellakaan ole mikään häviävän pieni osa lemmikin omistamista. Kuten ei ole räkyttäminenkään.
On aivan kummallista, että koko ajan vedotaan tuohon, miten mikroskooppinen juttu vanhemmuudessa muka on lapsessa koko ajan kiinni oleminen, täydellinen vastuu lapsesta 24/7 vähintään siten, että on vastuussa, kenelle lapsen luovuttaa tunniksikin, pukluiset vaatteet tai parkuva lapsi. Kun ei ole. Kyllä suurin osa vanhemmuusta on juuri tuota ja ne täydelliset, hymyntäytteiset insta-hetket ovat huomattavasti vähäisempi osa.
Suurin osa vanhemmuudesta on suorittamista. Hetkessä lilluminen ja sen täytenä kokeminen harvinaista herkkua.
En ymmärrä, miksi en myöntäisi tätä. Ja jokaiselle, joka miettii, jaksaako vanhemmuutta, korostan tätä. Että tietävät, mihin ovat ryhtymässä, eivätkä edes kuvittele, että se joku mystinen rakkaus poistaa suorittamisen vaikeuden elämästä.
Vasta, kun ymmärtää, että vanhemmuus on aika paskaista ja paskaa hommaa, on valmis vanhemmaksi, oikeasti.
Kummallista, että muistan eniten hyviä hetkiä 30 vuoden aktiivisesta äitiydestä. Ensimmäinen oli helppo lapsi, vaikka elämäntilanne ei ollut alkuvuosinaan helppo. Toinen, joka syntyi vuosia myöhemmin, oli ihan erilainen ja välillä hemmetin vaikea.
Kuitenkin molemmista on ollut suuri ilo. Ihan sama, ovatko joskus kiukutelleet. Normaaleja ihmisiä, jotka osaavat hoitaa elämänsä.
Ei niitä jaksa, mutta ilmankaan ei voi olla=D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka olisit rikkaampi, terveempi ja onnellisempi ilman lasta? Ihme kuvitelmaa. Kaipaisisit varmaan lasta silloin. Pysähdy ja nauti näistä viimeisistä vuosista ennen kuin lapsi on aikuinen. Et ole osannut elää äidin roolia ja nauttia siitä.
Kirjoitat kuin tuntisit tämän ihmisen ja tietäisit kuinka hän hoitaa äidin rooliaan. Ehkä teidän supermammojen olisi aika jo hyväksyä, että lapset eivät kaikille ole se elämän suola. Kaikkia ei ole tarkoitettu vanhemmiksi. Jos joku siitä haluaa julkisesti avautua vaikkapa lohdun ja sympatian vuoksi niin tarvitseeko tänne oikeasti tulla väittämään että AP ei ole vaan osannut asennoitua äitiyteen oikein ja nauttia siitä. Minä onneksi tiedostan että minulla ei ole minkäänlaista halua hoitaa rääkyvää lasta tai pyöriä paskaisissa, pukluisissa vaatteissa, joten en lapsia yhteiskunnan ja läheisten painostuksesta huolimatta halua.
Mut anna mä arvaan: susta on ihan eri juttu poimia käsin koiranpaskaa 13 vuotta tai kaivella kissankusilaatikoita päivästä toiseen koko sen elukan elinajan? Koska sitähän se lemmikin omistaminen on kissat mouruaa ja koirat räkyttää ja paskaa on joka paikassa.
Vai olisiko kuitenkin niin, että noi sun kuvailemat asiat on aika mikroskooppisen pieni osa vanhemmuutta, kuten mun kuvailemat asiat on mikroskooppisen pieni osa lemmikin omistamista.
Ei siinä, jokainen valitsee itse haluaako lapsia vai ei ( saako niitä on sitten eri asia), mutta nämä perustelut vaan aina kuulostaa vähä-älyisten kirjoittamilta.
Minulle, joka inhoan koiria, koiranpaskan poimiminen ei todellakaan ole mikään häviävän pieni osa lemmikin omistamista. Kuten ei ole räkyttäminenkään.
On aivan kummallista, että koko ajan vedotaan tuohon, miten mikroskooppinen juttu vanhemmuudessa muka on lapsessa koko ajan kiinni oleminen, täydellinen vastuu lapsesta 24/7 vähintään siten, että on vastuussa, kenelle lapsen luovuttaa tunniksikin, pukluiset vaatteet tai parkuva lapsi. Kun ei ole. Kyllä suurin osa vanhemmuusta on juuri tuota ja ne täydelliset, hymyntäytteiset insta-hetket ovat huomattavasti vähäisempi osa.
Suurin osa vanhemmuudesta on suorittamista. Hetkessä lilluminen ja sen täytenä kokeminen harvinaista herkkua.
En ymmärrä, miksi en myöntäisi tätä. Ja jokaiselle, joka miettii, jaksaako vanhemmuutta, korostan tätä. Että tietävät, mihin ovat ryhtymässä, eivätkä edes kuvittele, että se joku mystinen rakkaus poistaa suorittamisen vaikeuden elämästä.
Vasta, kun ymmärtää, että vanhemmuus on aika paskaista ja paskaa hommaa, on valmis vanhemmaksi, oikeasti.
Kummallista, että muistan eniten hyviä hetkiä 30 vuoden aktiivisesta äitiydestä. Ensimmäinen oli helppo lapsi, vaikka elämäntilanne ei ollut alkuvuosinaan helppo. Toinen, joka syntyi vuosia myöhemmin, oli ihan erilainen ja välillä hemmetin vaikea.
Kuitenkin molemmista on ollut suuri ilo. Ihan sama, ovatko joskus kiukutelleet. Normaaleja ihmisiä, jotka osaavat hoitaa elämänsä.
Ap puhuu tilanteestaan ja tunteistaan JUURI NYT. Häntä ei kamalasti auta, että sun mieli toimii sillä tavalla, että aika kultaa muistot.
Minä olen vain sitä mieltä, että ei tuohon kannata luottaa. Että joskus sitten, kun olen tarponut mustassa suossa parisenkymmentä vuotta, tykkään, että olipas reipas lenkki.
Jostain syystä todellakin tosiasioiden kertominen, eli se, että vanhemmuus on aivan helvetin rankkaa ja se kannattaa uskoa, on joillekin vaan liikaa.
On oikeastaan aika kamalaa, että äitiyden negatiivisesta puolesta puhuminen vieläkin herättää tällaisen defenssin jossa kilpaa huudetaan, miten rakkaita ne omat lapset on.
Totta kai on. Silti joskus voi kaduttaa. Kovasti. Deal with that, myös te, joille siitä kerrotaan. Ja eihän tämä teitä kosketa, joilla on ihanat hetket ja lapset ja muistot.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä ketju, mutta mistä lyödään vetoa että viimeistään aamulla tätä ketjua avattaessa lukee "hakemaasi sivua ei voida näyttää"?