Lue keskustelun säännöt.
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Hauska kuulla, 140. Aika outo lintu sitä tässä maailmassa yleensä tuntee olevansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on, mitäs läksit.
Ei noin voi sanoa, ei kai etukäteen tiedä, jos ei kokeile.
Itse olen aina ajatellut, että vaikka välttämättä en lapsia ole halunnut, niin sellainen on tervetullut, jos ehkäisy pettää.
Ei ole ehkäisy pettänyt eikä ole lapsia, ja sukulaisten perhe-elämää seuranneena, välistä kauhistelleena, olen oikein onnellinen, ja minulle tilanne on juuri näin lapsettomana kaikkein paras.
Ymmärrän aloittajaa erittäin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Oijoi..ja minua surettaa kun ei ole kuin yksi lapsi joka muutti pois. Kauhea ikävä pikkulapsiaikaa. Se mitä kadun on ettei reissattu enemmän (jonkin verran kyllä) sillä ne matkat on ne ihanimmat muistot.
Tapeltiin paljon mutta nyt..yksinäisyys, ikävä, elämän tarkoituksettomuus.
Kyllä ne lapset on paras asia tässä elämässä.
N51
Lol, no on sulla köyhä elämä jos et muuta tarkoitusta sille keksi kuin lisääntyminen.
Vierailija kirjoitti:
Minä kadun sitä että olen syntynyt. Äitini teki selväksi että äitiys pilasi hänen elämänsä.
Älä nyt.
Äitisi ongelmat ovat hänen ongelmiaan, ja Sinulla on oikeus onnelliseen omaan elämääsi.
Joskus oman mielenterveyden vuoksi on paras olla mahdollisimman vähän jos ollenkaan tekemisissä pelkästään murhetta tuottavien ihmisten kanssa.
Olisiko äitisi sellainen?
tää on niin jännä kun minua on aina syyllistetty siitä että tavoittelen myös omia unelmia vaikka mulla on lapset. Tuloksena on silti hyvinvoivat lapset ja onnellinen äiti. Koti voi olla vähän sotkusempi kun priorisoin lapset siistin kodin edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oijoi..ja minua surettaa kun ei ole kuin yksi lapsi joka muutti pois. Kauhea ikävä pikkulapsiaikaa. Se mitä kadun on ettei reissattu enemmän (jonkin verran kyllä) sillä ne matkat on ne ihanimmat muistot.
Tapeltiin paljon mutta nyt..yksinäisyys, ikävä, elämän tarkoituksettomuus.
Kyllä ne lapset on paras asia tässä elämässä.
N51Lol, no on sulla köyhä elämä jos et muuta tarkoitusta sille keksi kuin lisääntyminen.[/
Köyhää on, jos tappeluakin on jäänyt kaipaamaan...
Vierailija kirjoitti:
tää on niin jännä kun minua on aina syyllistetty siitä että tavoittelen myös omia unelmia vaikka mulla on lapset. Tuloksena on silti hyvinvoivat lapset ja onnellinen äiti. Koti voi olla vähän sotkusempi kun priorisoin lapset siistin kodin edelle.
Niin, elämä voi olla hyvää sekä lapsilla että ilman lapsi, ja molemmissa tapauksissa pitää tavoitella omia unelmiaan.
Millaisen mallin lapset saa, jos vanhempi uhrautuu heidän vuokseen, ja jättää omat toiveensa ja mahdollisuutensa käyttämättä? Niistä tulee sitten samanlaisia uhrautujia kuin vanhempansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tää on niin jännä kun minua on aina syyllistetty siitä että tavoittelen myös omia unelmia vaikka mulla on lapset. Tuloksena on silti hyvinvoivat lapset ja onnellinen äiti. Koti voi olla vähän sotkusempi kun priorisoin lapset siistin kodin edelle.
Niin, elämä voi olla hyvää sekä lapsilla että ilman lapsi, ja molemmissa tapauksissa pitää tavoitella omia unelmiaan.
Millaisen mallin lapset saa, jos vanhempi uhrautuu heidän vuokseen, ja jättää omat toiveensa ja mahdollisuutensa käyttämättä? Niistä tulee sitten samanlaisia uhrautujia kuin vanhempansa?
Tai päättävät olla lapsettomia mieluummin.
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
Eivät velat kuvittele, että lapset ovat ikuisesti pieniä. He eivät halua lapsia, vaikka sellainen toimitettaisiin fedexillä valmiina kaksikymppisenä ovelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Jokainen hankkii ne lapset omaan elämäänsä, omista syistään.
Harva kai enää tavan mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani ap:n tilanteesta. Suuri osa ihmisten ongelmista johtuu siitä, että ei ole syystä tai toisesta ajateltu riittävästi omalta ja oman elämän kannalta mihin kannattaa ryhtyä ja mihin taas ei. Enkä tarkoita nyt itsekkyyttä vaan itsetuntemusta.
Ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä sekä elämäntilanteita eikä niitä usein voi juurikaan muuttaa. Jotkut ominaisuudet ja luonteenpiirteet sekä elämäntilanteet sopivat vanhempana oloon paremmin kuin jotkut toiset. Tämän luulisi olevan itsestään selvää samoin kuin siitä väistämättä seuraavan päätelmän: joillekin lapset tuovat onnea ja iloa ja joillekin toisille eivät.
Lastenhankita-asiassa yhteiskunta valitettavasti ei kannusta miettimään huolella ja monelta kantilta. Päinvastoin. Lisäksi jatkuvasti toitotetaan "ymmärsin vasta oman lapsen kanssa mitä rakkaus on" ja "se antaa enemmän kuin ottaa". Joillekin ihmisille tämä on totta. Mutta joillekin ei.
Ironisesti koiran hankintaa pyydetään aina miettimään kaikilta mahdollisilta kanteilta; onko aikaa, miten lenkit, miten koulutus, sopiiko rotu ja sen vaatimukset ja luonne, miten asunto, onko mahdollisuus tarjota rodun vaatimaa aktiviteettia, onko oma elämä rodulle sopiva, mites eläinlääkärikulut ja yllättävät kulut, ruoka ja mahdollinen erikoisruokavalio jos koira onkin sairas, miten matkustelu, rokotukset jne.
Lapsien kohdalla asenne on aina vaan pelkkää vihreää valoa ilman pienintäkään ajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä vielä nro 43.
Eräs asia, joka on auttanut minua ymmärtämään ihmisten erilaisuutta tässäkin asiassa, on ollut tutustuminen Myers-Briggs -persoonallisuustyyppeihin.
Ehkä koko mainitsemani ajattelutapa on huuhaata, ehkäpä ei, mutta ainakin se on avannut silmäni sille, ettei kaikista ihmisistä millään saa samanlaisia parhaimmallakaan asennoitumisella, ryhdistäytymisellä, rennoksi heittäytymisellä tai hyvillä päätöksillä - eikä pidä saadakaan. Olen oivaltanut sen miten hyvä on, että olemme erilaisia. Persoonallisuustyypit täydentävät toisiaan ja kaikkia tarvitaan.
Esimerkiksi minulle jatkuvat häiriöt ovat harmillisia. Hälyäänet ja keskeytykset ja ylipäätään se että minut riuhtaistaan ajatuksistani - se kaikki on epämiellyttävää.
En pysty esimerkiksi yhtään katselemaan lastenohjelmia (ja monia muitakaan ohjelmia) tv:stä, niiden äänimaailma on kauhea ja koko ajan törmäillään, säntäillään ja kiljutaan. En sano että se on pahaa, minulle se on vain liian häiritsevää.
En ole tomera toimen ihminen joka hoitelee omat ja muiden hommat liikoja miettimättä. Aistin muiden tunnetilat ja yritän venyä niihin sopiviksi. Teen parhaani ja mietin jälkeenpäin teinkö oikein ja tarpeeksi. Venyminen väsyttää, ja mitä useampia ihmisiä, sitä ohuemmaksi venyn.
Lapsiperhe-elämässä joutuisin venymään liikaa.
Ehkä olen tehnyt osani tässä elämässä toisilla tavoilla, sellaisilla jotka sopivat minulle paremmin. Olen myös auttanut sellaisissa tilanteissa joissa lapsen omat vanhemmat eivät ole pystyneet tai jaksaneet.
Kuten sanoin, olen yli kuusikymppinen enkä ole ikinä hetkeäkään katunut sitä ettei minulla ole lapsia. Tunnen tehneeni oikean valinnan.Olet erityisherkkä :) Niin minäkin, täällä 39-v ja samastun täysin kirjoituksiisi.
Teille molemmille suosittelen lämmöllä Anita Moorjanin kirjaa "Herkkyys on voimaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Jokainen hankkii ne lapset omaan elämäänsä, omista syistään.
Harva kai enää tavan mukaisesti.
Toivottavasti näin. Silti se ajatus, että lapsia kuuluu haluta, on aika syvälle iskostettu ihmisten keskuudessa ja joku voi mennä siihen retkuun. Ap:n aloittama aihe on tärkeä, koska hänenkään tuntemukset eivät ole hyväksyttyä valtavirtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille. Varsinkin kun itsellä on voimakkaita vaillejäämisen kokemuksia lapsuudesta lähtien ja moni haave ja suoranainen tarve jäänyt täyttymättä ja toteutumatta.
Lapsen vika tämä ei ole millään tavalla ja kannan valinnastani vastuun. Omat menetetyt mahdollisuudet vaan surettavat. Ja sen tiedostaminen että elämä olisi ollut helpompaa ja nautinnollisempaa ilman lasta. Tässä on koettu monia vaikeita vuosia ja kriisejä.
Luulenpa, että kokisit vaille jäämistä joka tapauksessa. Kun ihmisessä on pohjaton tarve, se ei täyty koskaan. Usein myös odotukset ovat valmiiksi liian korkealla.
Ei osata ajatella mitä on saanut. Keskitytään siihen mitä ei ole.Tässä voi olla jotain perääkin. Kasvoin itse päihdeperheessä ja kateellisena seurasin kavereiden elämää. Vaikka olen kiitollinen kaikesta mitä kaikesta huolimatta olen saanut hyvinvointiyhteiskunnan kautta niin silti minuun on iskostunut juuri tuollainen "pohjaton tarve" joka tosiaan ei tunnu täyttyvän koskaan. Olen 35-vuotias lapseton sinkku ja usein mietin miten elämäni olisi mennyt toisin jos olisin elänyt normaalissa perheessä tai tehnyt erilaisia valintoja niiden virheliikkeeksi osoittautuneiden sijaan. Olen nimittäin usein sortunut glorifioimaan jotain muuta tilannetta jossa itse olen ja sitten tohinalla vienyt elämääni siihen suuntaan kunnes olen huomannut ettei se toinen juttu niin kummoinen ollutkaan. Jos esim. lapsen takia en olisi pystynyt hyödyntämään mahdollisuuksia, olisin varmasti jäänyt kaipaamaan niitä "menetettyinä tilaisuuksina".
Yritän tässä vain sanoa että myös meillä lapsettomilla joilla periaatteessa on mahdollisuus keskittyä itseemme, ei välttämättä elämä ole sen hohdokkaampaa. Tai joiltain osin toki on, mutta sitten taas ap:lla saattaa olla jotain sellaista mitä esim. mulla ei ole.
Helposti myös päätyy ajattelemaan vain sitä mitä puuttuu ja että se asia jota kaipailee ei pelkästään helpota elämää vaan suorastaan poistaa kaikki ongelmat. AP ajattelee että ilman lasta eläisi jotenkin täydempää elämää kun olisi enemmän aikaa keskittyä itseensä. Veikkaisin, ettei lapseton ap olisi välttämättä sen onnellisempi, hänellä vain olisi nykyisten tilalla jotain muita ongelmia ja muita asioita joita kaivata, silloinhan hän mm. kaipailisi sitä lasta jonka ajattelisi tuovan iloa ja mielihyvää.
Laulu "Everybody's got a hungry heart" kertoo juuri tästä.
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
Mutta kun minä velana en halua minkään ikäistä lasta. En 2-vuotiasta enkä 25-vuotiasta enkä 45-vuotiastakaan. Ihan sama miten kauan ne ovat pieniä tai isoja tai jo omillaan olevia aikuisia omine lapsineen. Lapsia ne silti ovat minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Jokainen hankkii ne lapset omaan elämäänsä, omista syistään.
Harva kai enää tavan mukaisesti.Toivottavasti näin. Silti se ajatus, että lapsia kuuluu haluta, on aika syvälle iskostettu ihmisten keskuudessa ja joku voi mennä siihen retkuun. Ap:n aloittama aihe on tärkeä, koska hänenkään tuntemukset eivät ole hyväksyttyä valtavirtaa.
Ihmettelen aina näitä valtavirtakäsityksiä. Olen mielestäni ihan keskiverto ihminen, en ihan nuorikaan, mutta en tunne ketään normien perässä juoksevaa alle 60-vuotiasta.
Pari vanhempaa kyllä, mutta he ovatkin eri ajan (tekonormaaleja) ihmisiä.
Vaikka onhan tällä hetkellä uuskonservatiivisia suuntauksia liikkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Ei tämä aihe ole tabu. Jatkuvastihan perhe-elämän raskaudesta valitetaan. Lue ihan mitä tahansa mediaa, löytyy valitusta Prismaperheistä ja siitä ettei synnytyksen jälkeen ole hilloviivaa ja että väsyttää. Tabu on sanoa että on onnellinen perheestään ja rakastaa lapsiaan. Ja tabu on sanoa että elämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja aikuinen ottaa vastuun tunteistaan.
Mitä muutakaan voi tehdä, jos haluaa olla ulospäin vastuullinen vanhempi? Jokainen ymmärtää että on täysi tabu sanoa ääneen että katuu lapsiaan tai ei pidä heistä, vaikka se lapsi olisi millainen häijy ja ilkeä kiusaaja.