Lue keskustelun säännöt.
Lapsi teini-ikäinen, kadun edelleen että lähdin tähän
27.09.2022 |
Jotkut ikävaiheet ovat olleet toista helpoimpia mutta missään vaiheessa ei ole ollut erityisen mukavaa tai antoisaa. Jokapäivän väsyttäviä ongelmia on 100x enemmän. Yksi iso tekijä on, että rahaa ei ole missään vaiheessa ollut tarpeeksi ja sehän olisi helpottanut elämää suuresti. Rahanmenoa ja rahasta tulevaa stressiä enemmän harmittaa kuitenkin omat unelmat. Tajusin liian myöhään mitä kaikkea olisin halunnut tehdä sen sijaan että olen kotona, komennan, siivoan, kokkaan, hoidan vaatteita, flunssia ja kaiken maailman hammaslääkäreitä ja asioita koulun ja kavereiden kanssa. Jotenkin olen selviytynyt ja se vaivan palkka on ihan hyvin voiva lapsi mutta itselleni en ole saanut tästä paljon mitään hyviä kokemuksia, sillä lapselta tai keltään muualtakaan ei toki tule kiitosta mistään. Jos olisin valinnut toisenlaisen polun olisin mahdollisesti päässyt jo pitkälle ja olisin rikkaampi, terveempi ja onnellisempi. Olen yrittänyt tavoitella niitä unelmia nyt myöhemmin mutta edellytykset eivät ole läheskään samat kuin niillä, joilla on aika puolellaan ja kaikki voimavarat käytettävissä itseensä. Mikään ei tietenkään lapsen vika ja sillekään ei mitään voi, että hetkellä jolloin lapsi on tehty ei minulla ole ollut riittävää itsetuntemusta ja elämänkokemusta. Jotenkin epäuskoinen olo silti siitä, että missään vaiheessa asiat eivät ole alkaneet tuntua siltä, että olihan tämä ihan hyvä juttu.
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oijoi..ja minua surettaa kun ei ole kuin yksi lapsi joka muutti pois. Kauhea ikävä pikkulapsiaikaa. Se mitä kadun on ettei reissattu enemmän (jonkin verran kyllä) sillä ne matkat on ne ihanimmat muistot.
Tapeltiin paljon mutta nyt..yksinäisyys, ikävä, elämän tarkoituksettomuus.
Kyllä ne lapset on paras asia tässä elämässä.
N51Lol, no on sulla köyhä elämä jos et muuta tarkoitusta sille keksi kuin lisääntyminen.[/
Köyhää on, jos tappeluakin on jäänyt kaipaamaan...
Miten niin köyhää? Kirjoittaja on nauttinut ja arvostanut elämänsä eri puolia. Voisihan sitä haluta ainaista pullamössöäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Jokainen hankkii ne lapset omaan elämäänsä, omista syistään.
Harva kai enää tavan mukaisesti.Toivottavasti näin. Silti se ajatus, että lapsia kuuluu haluta, on aika syvälle iskostettu ihmisten keskuudessa ja joku voi mennä siihen retkuun. Ap:n aloittama aihe on tärkeä, koska hänenkään tuntemukset eivät ole hyväksyttyä valtavirtaa.
Minusta lasten hankkimisesta nimenomaan valitetaan paljon. Erityisen muodikasta on liittää valitus ilmastonmuutosajatuksiin silloinkin kun valittaja ei itse elä kovin ympäristöystävällisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Ei tämä aihe ole tabu. Jatkuvastihan perhe-elämän raskaudesta valitetaan. Lue ihan mitä tahansa mediaa, löytyy valitusta Prismaperheistä ja siitä ettei synnytyksen jälkeen ole hilloviivaa ja että väsyttää. Tabu on sanoa että on onnellinen perheestään ja rakastaa lapsiaan. Ja tabu on sanoa että elämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja aikuinen ottaa vastuun tunteistaan.
Höpsistä. Lapsiperhe-elämän rankoista osuuksista puhuminen ei todellakaan ole sama asia kuin puhuminen siitä, että olisi onnellisempi jos ei lapsia olisi tehnyt ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni näyttelee täydellistä vanhempaa, mutta ei oikeasti pidä lapsistaan?
On eri asia olla pitämättä vanhemmuudesta kuin lapsestaan. Minulle lapseni on rakkain ihminen maailmassa. Vanhemman osa sen sijaan tuntuu itselleni oudolta. Lapsenhoito sujuu toisen vanhemman kanssa, mutta en tunne eläväni omannäköistä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Ei tämä aihe ole tabu. Jatkuvastihan perhe-elämän raskaudesta valitetaan. Lue ihan mitä tahansa mediaa, löytyy valitusta Prismaperheistä ja siitä ettei synnytyksen jälkeen ole hilloviivaa ja että väsyttää. Tabu on sanoa että on onnellinen perheestään ja rakastaa lapsiaan. Ja tabu on sanoa että elämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja aikuinen ottaa vastuun tunteistaan.
Minä en koko elämäni aikana ole kuullut mitään muuta kuin tsemppaavia puheita lapsiperhe-elämästä, että miten minunkin kannattaa kokeilla sitä (minne sen lapsen voi palauttaa, jos ei tykkääkään?), miten minä tajuan rakkaudesta yhtään mitään, en tule ikinä kasvamaan aikuiseksi ja tasapainoiseksi ilman lasten tuoomaa onnea, miten niitä omiaan kyllä rakastaa vaikka muiden lapsia inhoaisi. Pelkkää rakkauspommitusta. Ehkä sivulauseessa voi tulla esiin, että nyt vähän väsyttää, kun hampaita pukkaa. Työpaikoilla työkaverit kertovat innoissaan lapsistaan ja heidän edesottamuksistaan ja ovat selkeästi ylpeitä lastensa saavutuksista, oli se kävelemään oppiminen tai vaihto-opiskeluvuosi tai avioliitto (kuten hyvän vanhemman kuuluukin olla). Melkein kaikki kuulumiset menevät sen mukaan, miten mukavaa oli lasten ja perheen kanssa viikonloppuna, matkalla, mummolassa, jouluna jne.
Että en nyt kyllä sanoisi, että on tabu sanoa, että lapset ovat itselleen maailman rakkain asia :D
Vakavalla naamallako täällä väitetään, että jos sanoo "En pidä lapsistani, ei olisi pitänyt hankkia niitä", niin siihen tulee hyväksyvää nyökyttelyä, kun se ei ole tabu? Ja että tätä myös kuulee tosi usein tuolla arkielämässä? Vaikkapa joululoman jälkeen, että voi saakutin seitsemäntoista, taas oli ihan karsea joulu kun lapset sitä ja lapset tätä ja on taa perhe-elämä hirveetä, ei ois pitänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
En minä ainakaan kuvittele että lapset ovat aina pieniä. Päinvastoin, aika menee niin nopeasti että pianhan ne olisivat jo aikuisia. Mutta kuten joku sulle jo selvensikin, omia lapsia ne ovat silti.
Äidilläni ja isälläni ainakin on jonkinlainen jatkuva huoli jälkeläisistään, vaikkemme me mitään ihmeellistä syytä ole siihen koskaan antaneetkaan. Äitini soittaa jokaisen ratsastustuntini jälkeen olenko hengissä ja ehjä, isä laittaa jonkun kauttarantaisen viestin mutta odottaa että vastaan siihen. Sama esimerkiksi pidempien automatkojen jälkeen. Olen 30.
Lapsenlapsiakin heille on siunaantunut veljeni toimesta, ja heistäkin he huolehtivat ja ajattelevat heitä paljon.
Äitini on sanonutkin että oma lapsi on oma lapsi vaikka olisi jo vanhus itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle lapset on tuonut suurimman ilon ja rakkauden elämään.
Ihan hirveesti antaa tämä kommentti tähän keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.
Olen seurannut sivusta ihan riittävästi esimerkiksi jalkapalloa, luterilaisuutta ja vanhemmuutta voidakseni sanoa tietäväni, mistä niissä on kyse ja sanoakseni, että nämä harrastukset tai elämänvalinnat eivät tuottaisi minulle iloa. Silti minulla on oikeus kommentoida maailman suosituinta urheilulajia, valtionkirkkoa tai perhemuotoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Ei tämä aihe ole tabu. Jatkuvastihan perhe-elämän raskaudesta valitetaan. Lue ihan mitä tahansa mediaa, löytyy valitusta Prismaperheistä ja siitä ettei synnytyksen jälkeen ole hilloviivaa ja että väsyttää. Tabu on sanoa että on onnellinen perheestään ja rakastaa lapsiaan. Ja tabu on sanoa että elämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja aikuinen ottaa vastuun tunteistaan.
Minä en koko elämäni aikana ole kuullut mitään muuta kuin tsemppaavia puheita lapsiperhe-elämästä, että miten minunkin kannattaa kokeilla sitä (minne sen lapsen voi palauttaa, jos ei tykkääkään?), miten minä tajuan rakkaudesta yhtään mitään, en tule ikinä kasvamaan aikuiseksi ja tasapainoiseksi ilman lasten tuoomaa onnea, miten niitä omiaan kyllä rakastaa vaikka muiden lapsia inhoaisi. Pelkkää rakkauspommitusta. Ehkä sivulauseessa voi tulla esiin, että nyt vähän väsyttää, kun hampaita pukkaa. Työpaikoilla työkaverit kertovat innoissaan lapsistaan ja heidän edesottamuksistaan ja ovat selkeästi ylpeitä lastensa saavutuksista, oli se kävelemään oppiminen tai vaihto-opiskeluvuosi tai avioliitto (kuten hyvän vanhemman kuuluukin olla). Melkein kaikki kuulumiset menevät sen mukaan, miten mukavaa oli lasten ja perheen kanssa viikonloppuna, matkalla, mummolassa, jouluna jne.
Että en nyt kyllä sanoisi, että on tabu sanoa, että lapset ovat itselleen maailman rakkain asia :D
Vakavalla naamallako täällä väitetään, että jos sanoo "En pidä lapsistani, ei olisi pitänyt hankkia niitä", niin siihen tulee hyväksyvää nyökyttelyä, kun se ei ole tabu? Ja että tätä myös kuulee tosi usein tuolla arkielämässä? Vaikkapa joululoman jälkeen, että voi saakutin seitsemäntoista, taas oli ihan karsea joulu kun lapset sitä ja lapset tätä ja on taa perhe-elämä hirveetä, ei ois pitänyt.
No on negatiivinen puhe tavallisempaa. Et ehkä kiinnitä huomiota siihen kun oma elämäsi on niin negatiivisuuden leimaamaa? Yleensä jos joku toteaa vaikkapa rakastavansa vaimoaan yli kaiken tai viettäneensä ihanaa aikaa perheen kanssa, häntä pidetään vähän höynähtäneenä. On tavallisempaa harmitella elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.Hyvähän se on että on ymmärtäjiä tabuaiheesta keskusteltaessa. Lisääntyneiltä ihmisiltä ei empatiaa heru, vain ylemmyydentuntoista omien positiivisten tunteiden korostamista ja syyllistämistä.
Näin juuri. Velat tuntevat empatiaa katuvia kohtaan, jotka ovat esim. heikosta itsetuntemuksesta, ympäristön odotuksista tai painostuksesta aloittajan tilanteessa. Lasten haluaminen ja saaminen ovat edelleen maailmassa se normi ja sitä tukevat suitsutuskommentit yleisiä. Tietysti velat sympatiseeraavat katuvaa vanhempaa, koska he molemmat eivät kuulu siihen normiin. Katumuskommentit voivat myös vahvistaa velojen tekemää päätöstä; sitä ajattelee, että tuollaista omakin elämä olisi, jos olisi mennyt virran mukana eikä seurannut omaa tietään.
Jokainen hankkii ne lapset omaan elämäänsä, omista syistään.
Harva kai enää tavan mukaisesti.Toivottavasti näin. Silti se ajatus, että lapsia kuuluu haluta, on aika syvälle iskostettu ihmisten keskuudessa ja joku voi mennä siihen retkuun. Ap:n aloittama aihe on tärkeä, koska hänenkään tuntemukset eivät ole hyväksyttyä valtavirtaa.
Minusta lasten hankkimisesta nimenomaan valitetaan paljon. Erityisen muodikasta on liittää valitus ilmastonmuutosajatuksiin silloinkin kun valittaja ei itse elä kovin ympäristöystävällisesti.
Ongelma kummassakin porukassa, lapsia hankkivissa ja niissä jotka eivät hanki, ovat ne äänekkäät yksilöt, jotka kokevat oikeudekseen mollata toisten valintaa. Syyt kumpaankin skenaarioon, ovat henkilökohtaisia ja tekijälleen painavia. Julkisessa keskustelussa tulisi olla enemmän tasapuolisuutta ja ymmärrystä ryhmien välillä.
Oli lapsia tai ei se elämän jossittelu on yleensä helppoa. Jos olisin tehnyt niin tai näin voisi asiat olla toisin. Vaikka ne lapset olisi jäänyt hankkimatta, silti sitä unelmien opiskelua tai työpaikkaa ei välttämättä olisi. Elämä on kuitenkin kiinni niin monesta asiasta. Toisaalta lapset ja perhe nähdään helposti syynä sille tyytymättömyydelle, joka ei välttämättä lähde ulkoapäin tulevilla asioilla. On melko iso vaatimus toiselle ihmiselle Oli sitten oma lapsi, puoliso tai ystävä jos olettaa sen oman onnellisuuden olevan jonkun toisen henkilön kannateltavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle lapset on tuonut suurimman ilon ja rakkauden elämään.
Ja päätit sitten tulla kertomaan sen tähän ketjuun. Loistavaa tilanneälyä!
Vierailija kirjoitti:
Suurimmat "ymmärtäjät" näillä äitiyttä katuvilla on aina nämä lapsettomat velat.
Miksi?
Miksi velat haluavat aina kommentoimaan näihin ketjuihin, vaikka ovat tavallaan asiassa jäävejä, eihän heillä ole kokemusta vanhemmuudesta.
Ovathan täällä ap:ta mitätöivät superäiditkin suuna päänä kommentoimassa. Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
Kukaan ei varmasti ole ollut väittämässä että lapset ovat aina pieniä tai jokin ikuinen riippakivi. Tämän keskustelun ytimessä eivät ole velat vaan ap:n aloitus.
Mietin pitkään lasten hankkimista ja pelkäsin, että tuntisin kuten ap. Itsellä meni kuitenkin toisin. Koen, että en itse tarvi oikein mitään enää tässä elämässä. Se riittää, että elän tavallaan lapsia varten. Olin tosin jo kypsässä iässä, kun sain heidät. Ihan tyytyväinen olen ajatukseen, että jonain päivänä arki on helpompaa, kun huolehtivat itse itsestään, mutta en mitenkään erityiseen sitä odota. Olen valmis myös paljon auttamaan heitä aikuisina, jos niin toivovat. Toisaalta osaan myös olla omillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että olet vain suorittanut lapsesi vanhemmuutta etkä ole oikein koskaan pysähtynyt kokemaan sitä miltä se lapsen kanssa olo oikeasti tuntuu.
En ole ap, mutta aloitus voisi olla minun kirjoittamani, niin samanlainen kokemus on itselläni. Ja et voisi olla enempää väärässä. Olen pysähtynyt kokemaan ja kysymään itseltäni lukemattomia kertoja, miltä minusta nyt juuri tuntuu, ja vastaus on poikkeuksetta ollut se, että tuntuisi paremmalta ilman lasta. Tästä on ihan hirveä syyllisyys jo valmiiksi, joten tuollaiset väärät olettamukset ei ainakaan auta asiaa.
Ei, ei, ei. Huomaatko nyt? Et koe asiaa sellaisena kuin se on vaan ARVOTAT kokemustasi. Laske irti kaikesta arvottamisesta ja vertailusta ja huomaat ettei elämässäsi ole minkäänlaista vikaa. Tunne ja koe. Siinä kaikki. Sinulle ei ole mitään elämää jonka pitäisi olla jossain täydellisenä ilman lasta. Elämäsi on tämä mikä se on ja olet vapaa kokemaan sen jokaisena hetkenä. Mutta itse pilaat asiat kun ajattelet että merkkilaukku tai loma-asunto lämpimässä tai unelmaura tai loputtomat ihmissuhdekiemurat tai laskuvarjohyppely tekisi kokemuksestasi äärimmäisesti parempaa. Ei se tekisi ja arvaatko jo miksi? Koska et silloinkaan kokisi, arvottaisit vain.
Voi v**tu nyt näitä vastauksia taas. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää että kaikille äitiys ei sovi? Sillon se laskee elämänlaatua huomattavasti vaikka kuinka yrittäisi ajatella toisin tai positiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veloilla on se ongelma, että kuvittelevat lapsien olevan ikuisesti pieniä. Sitten luetellaan, kun 54-vuotiaana saa aamulla kihartaa rauhassa tukkaa ja illalla syödä hyvin. Niin kuin joku tässäkin ketjussa kirjoitti. Mutta tuskin tekään enää äitinne helmoissa roiku häiritsemässä, toivottavasti.
Itsekin olen 54v ja lapseni jo lähes kolmekymppisiä, muuttaneet pois kotoa vuosia sitten. Saan laittaa tukkaa ja matkustella aivan kaikessa rauhassa. Silti olen onnellinen, että sain vuodet olla lasteni kanssa. On hienoa ja rikasta, kun saa elää erilaisia vaiheita.
Kukaan ei varmasti ole ollut väittämässä että lapset ovat aina pieniä tai jokin ikuinen riippakivi. Tämän keskustelun ytimessä eivät ole velat vaan ap:n aloitus.
Vähän on keskustelu lähtenyt sivuraiteelle, kun ihmeteltiin, mitä velat tekevät ketjussa kommentoimassa ja miksi tuntevat empatiaa aloittajaa kohtaan.
Ap on vankina tilanteessa, jossa ei haluaisi olla ja josta ei pääse pois. Se on surullista. Hyviä neuvoja ei varmaan ole. Ehkä voisi aloittaa joistain pienistä haaveista, joista kokee jääneensä vanhemmuuden takia paitsi, ja sillä tavoin ottaa takaisin omaa elämäänsä ja saada ilonaiheita.
Ei ole sattumaa että ihminen on hedelmällisimmillään silloin kun on tyhmimmillään. Hyvin olemme saaneet tämän pallon täyteen. Kaikki muut apinalajit ovat uhanalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Koen samalla tavalla. En tiennyt mihin ryhdyin kun päätin hankkia lapsen. Luulin kokevani enemmän iloa ja mielihyvää ja saavani tästä enemmän kuin olen saanut. En ymmärtänyt että vanhemmuus on enemmän antamista kuin saamista, lapsen laittamista etusijalle kaikessa jopa niin että kokee itse jäävänsä vaille.
Eli hankit sen alun perin tyydyttämään tarpeitasi. Perus.
Uhriutuvat huomionkerjääjät jaksavat väsyttää.