Lue keskustelun säännöt.
Alan olla todella uupunut. Koko ajan uhkakuvia talvesta ja kuinka siitä ei selviä
26.09.2022 |
Sähkön hinta pilvissä, talo pitäisi lämmittää, ruokaa pitäisi saada, lainat pitäisi maksaa, teinit pitäisi elättää. Teen kahta työtä, keskimäärin 50-60h viikkoja, palkka ei ole suuri, ja verottajakin vie koko ajan enemmän. Itse alan uupua kun stressaan niin paljon talvea. Pitää olla puskuria, pitää pystyä maksamaan, kaikki pitäisi pystyä raapimaan omasta päänahasta, mistään ei näy helpotusta.
Miten ihmeessä te kaikki muut jaksatte? Tuntuu että monella muulla asiat on hyvin.
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein viimeviikolla samanlaisen aloituksen jossa kerroin kasvavasta taloudellisesta paineesta. Omalla kohdallani asiat on siinä mielessä hyvin että perusasioihin riittää vielä rahat (kunhan työ pysyy alla) mutta kaikki muu, kuten kodin tärkeät remontit saa odottaa.
Valitettavasti iso osa täältä saamastasi vertaistuesta on lätinää siitä että mitäs itse läksit, mitäs olet kulutusjuhlinut, miksi et ole säästänyt. Moni taloutensa säntillisesti hoitanut on maksanut laskunsa aina ihan ajallaan mutta kyllähän se jossain tuntuu kun yhtäkkiä välttämättömien kulujen osuus kasvaa huomattavasti palkan pysyessä samana. Vaikka olisitkin saanut säästettyä, ne rahat katoaa hyvin nopeasti isomman kuluerän ilmestyttyä. 200€ kuussa säästöön on vuodessa vain 2400€ ja se uppoaa hyvin nopeasti jos vaikkapa välttämättömään autoon tulee isompi vika. Mutta ilmeisesti täällä moni kommentoija on osannut ennustaa ja jättää lapset ja omistusasunnot hankkimatta ja ollut ostamatta mitään pakollista sitten vuoden 1986 näin valmistautuen ja säästäen 2022-luvun energiakriisiin :D
200 euroa kuukaudessa säästöön on aika vähän. Sain enemmän säästöön jopa siivoojan palkasta. Enkä oikein ymmärrä mitä hyödyt siitä että todistelet, että vika ei ole sinun kun säästössä ei ole tarpeeksi. Kuka antaa sinulle laskut anteeksi, jos voit todistaa että et voinut säästää?
Tähän kriisiin on myöhäistä valmistautua, mutta ehkä seuraavan tullessa ihmiset ovat ottaneet opiksi. Kuten kävi 90-luvun laman jälkeen.
200€ on monelle realistinen summa jos on lapsia, auto, opiskelee, on äitiys- tai sairaslomalla. Elämässä tulee yllätyksiä eikä monen elämä ole sitä että asutaan halvassa vuokra-asunnossa ja käydään töissä elättäen itsensä. Silloin onkin helppo säästää ja moralisoida.
Itse olen syntynyt vasta -90 luvun puolessa välissä mutta työvuosia valmistumisen jälkeen ei ole ollut vielä monia. Siitä huolimatta olen (ilman perintöjä tai lottovoittoa) säästänyt omistusasuntoon sekä edulliseen autoon vaikka olen kokenut myös kumppanin työttömyyden. Joskus on säästetty kuussa vähemmän, joskus enemmän, joskus ei euroakaan. Keskiluokkainen joutuu ottamaan elämässään taloudellisia riskejä ja kokemaan mahdollisesti tiukkoja aikoja eikä se ole osoitus huonosta talouden pidosta. Kuka olisi osannut pari vuotta sitten ennustaa nykyisen hintatason ja inflaation sfäärit? Mistä sinä tiedät ettei ne kuuluisat puskurit ole sulaneet aiempiin elämän kriiseihin sairastelusta työttömyyteen.
Elämä pitää mitoittaa sen mukaan mitä tuloja saa. Tämä tuntuu olevan monelle hirvittävän vaikea asia ymmärtää. Keskiluokkainen ei todellakaan joudu ottamaan taloudellisia riskejä. On ihan oma valinta jos pitää päästä omakotitaloon asumaan, vaikka rahaa ei sitten jääkään säästöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella epäreilu nyt ilkkua niiden jotka sästäneet sen 10 vuotta, jolloin ei ollut tiedossa näin pahoja juttuja kuin nyt, jopa sodanuhka ja koronat ja muut. Ihmisillä ei vaan ole rahaa koska lapsetkin tarvitsevat jotakin itselleen eikä lapsuudesta voi tinkiä loputtomiin.
Lakatkaa sälyttämästä kuormia toisen päälle joka on jo ihan uuvuksissa nyt. Please!
Nyt tarvitaan yhteistyötä ja luovuutta miten yhdessä selvitään! Esim kimppakyytine lisääminen, kaikissa muodoissa, hoitamisen vuorottelu ystävien kesken lemmikille ja lapselle jne.
te jotka neulotte sukkia, purkakaa vaikka vanha villapaita ja neilokaa lapsille ja vanhuksille sukkia talveksi. Jne.
Mulla on PALJON lankoja. Neulon itselleni ja jälkikasvulleni, neulokoot muut ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Ai ei ole mitään tapahtunut? Pelkän ruoan hinta noussut kolmanneksella, kyllä sellainen nousu näkyy jo etenkin isommissa perheissä. Sähkön hinta moninkertaistunut. Eletään vissiin ihan eri todellisuudessa.
Tahallinen ilkeys on muuten ruma tapa, ystävällisyys ei maksa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Siinä vaiheessa, kun joku - esimerkiksi sinä - alat järjestää tällaista mielenosoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita tekemään itse yhtään mitään. Joku Muu on aina se, jonka pitäisi tehdä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla sitä puskuria. Pienipalkkainenkin pystyy kymmenien vuosien aikana säästämään mukavan summan jos haluaa.
Vaikka olisi puskuri, niin se pitäisi käyttää sähköön? Olla puilla paljailla kun sairastuu? Tai joku kone hajoaa? Näillä Suomen palkoilla ja verotuksella ei normipalkkainen liikaa puskuria kerää.
Pienipalkkaisena maksan niiiiin paljon mieluummin veroja, että sitten kun jotain tapahtuu, esim. kun joku perheestä sairastuu, niin ei tarvitse mennä yksityiselle ja maksaa itseä kipeäksi. Tällä verot alas - huutelulla, kusette omiin muroihin, ja pian olemme jenkkilä jossa kaikki tekee kolmea eri työtä eikä sairaanhoitoa saa ellei ole kallista vakuutusta. Sitten lääkitse me itseämme koukuttavilla reseptilääkkeillä jotta kestäisimme todellisuutta. Jos kuvittelette että näin ei tapahdu, niin koittakaa muistaa että jenkit oli ennen se valtio jota muut katsoivat ylöspäin, kunnes yksi populistihuutelija tuhosi kaiken. Vaikeina aikoina on niin helppo tarttua sellaiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On todella epäreilu nyt ilkkua niiden jotka sästäneet sen 10 vuotta, jolloin ei ollut tiedossa näin pahoja juttuja kuin nyt, jopa sodanuhka ja koronat ja muut. Ihmisillä ei vaan ole rahaa koska lapsetkin tarvitsevat jotakin itselleen eikä lapsuudesta voi tinkiä loputtomiin.
Lakatkaa sälyttämästä kuormia toisen päälle joka on jo ihan uuvuksissa nyt. Please!
Nyt tarvitaan yhteistyötä ja luovuutta miten yhdessä selvitään! Esim kimppakyytine lisääminen, kaikissa muodoissa, hoitamisen vuorottelu ystävien kesken lemmikille ja lapselle jne.
te jotka neulotte sukkia, purkakaa vaikka vanha villapaita ja neilokaa lapsille ja vanhuksille sukkia talveksi. Jne.
Mulla on PALJON lankoja. Neulon itselleni ja jälkikasvulleni, neulokoot muut ihan itse.
Mä lahjoitin just paljon lankoja eräälle vähävaraiselle eläkeläiselle, joka neuloo niistä villasukkia muille vähävaraisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita tekemään itse yhtään mitään. Joku Muu on aina se, jonka pitäisi tehdä jotain.
No niin, tässä halutaan ilmeisesti kiusallaankin halkoa minun kirjoittamaani lausetta. Tai vaihtoehtoisesti kyse on älyllisesti vajavaisesta tai lukihäiriöisestä jankkaajasta.
Minä voin lähteä itse osoittamaan mieltä ja varmaan lähdenkin. Lause oli toteava ja miettivä, ei niinkään kehottava muita ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita tekemään itse yhtään mitään. Joku Muu on aina se, jonka pitäisi tehdä jotain.
No niin, tässä halutaan ilmeisesti kiusallaankin halkoa minun kirjoittamaani lausetta. Tai vaihtoehtoisesti kyse on älyllisesti vajavaisesta tai lukihäiriöisestä jankkaajasta.
Minä voin lähteä itse osoittamaan mieltä ja varmaan lähdenkin. Lause oli toteava ja miettivä, ei niinkään kehottava muita ihmisiä kohtaan.
No niin hienoa, sinä ryhdyt järjestämään mielenosoitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitä me siellä kadulla vaadittaisiin?
Minun perheeni ei edes käy elokuvissa tai tilaa noutoruokaa, koska aina on kaikki raha mennyt peruselämiseen. Meille se peruseläminen tuntuu olevan erilaista kuin teille. Olemme vuosia ja vuosia opiskelleet, mutta kulttuurialan työt ovat pätkittäisiä ja korona pisteenä iin päällä vei töitä.
Vaatisinko kadulla, että minäkin haluan omakotitaloon, leffaan ja tilata noutoruokaa? En viitsi nähdä vaivaa.
Vähän paha juttu, jos se jotain kivaa tarkoittaa vain rahan tuhlaamista: kerran vuodessa reissussa, leffoja ja noutoruokaa. Ihmetyttää nää jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitä me siellä kadulla vaadittaisiin?
Minun perheeni ei edes käy elokuvissa tai tilaa noutoruokaa, koska aina on kaikki raha mennyt peruselämiseen. Meille se peruseläminen tuntuu olevan erilaista kuin teille. Olemme vuosia ja vuosia opiskelleet, mutta kulttuurialan työt ovat pätkittäisiä ja korona pisteenä iin päällä vei töitä.
Vaatisinko kadulla, että minäkin haluan omakotitaloon, leffaan ja tilata noutoruokaa? En viitsi nähdä vaivaa.
Aivan totta. Mä en ole koskaan ollut niin suurituloinen, että mulla olisi ollut varaa neljään lapseen. Kahteen lapseen oli ja sen verran mulla onkin.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Samaistun vahvasti ja uskon että moni muukin tavallinen perhe. Työstressin lisäksi tullut alituinen taloudellinen stressi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita tekemään itse yhtään mitään. Joku Muu on aina se, jonka pitäisi tehdä jotain.
Osa suomalaisista on, osa ei. Tuo valittaja on yksi niistä jotka eivät tule saamaan mitään aikaiseksi. Paitsi lisää valitusta.
Kannattaa jättää vauva-palstailu vähemmälle, jos ahdistaa. Täällä riehuu hysteerikot ja ankeuttajat. Kokoajan luodaan uusia kauhukuvia, panikoidaan puoli vuotta ja mitään sen kummempaa ei tapahdukaan. Sitten uusi hysteria päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa suomalaiset lähtevät osoittamaan mieltä kaduille? Minä en enää jaksa tätä kitkuttamista. Olen lopen uupunut siihen, että teen vaativaa työtä, mutta mitään ei jää enää käteen. Sama olisi heittäytyä sosiaalihuollon huollettavaksi ja antaa tämän talon mädäntyä pystyyn, eipähän tarvitsisi töistä stressata.
Me ollaan ihan tavallinen perhe. Minä ja puoliso ollaan rakennusalalla, ylempiä toimihenkilöitä ja lapsia on neljä. Asutaan 80-luvun omakotitalossa halvalla alueella pikkukaupungissa, lämmitys hoituu kaukolämmöllä (luojan kiitos). Lapset ei harrasta mitään superkallista, yleisurheilua, partiota ja judoa.. Palkka on riittänyt, vaikkakin suomessa tunnetusti ei mitään suuria pääse työläinen tienaamaan.
Ennen pärjättiin ihan ok taloudellisesti, kerran kesässä reissuun ja aina on ollut varaa myös tehdä jotakin kivaa, kuten vaikkapa käydä välillä leffassa tai tilata noutoruokaa. Ruokaa menee neljällä pojalla (kaikki isoja koululaisia) ihan tolkuttomasti ja se näkyy kyllä taloudellisesti. Pikkuhiljaa kaikki hinnat nousee ja olen joutunut jo omista ruoka-annoksista vähentämään, onneksi olen etätöissä niin ei tarvitse vaatteita eikä polttoainetta ostaa niin paljon. Lapsille olen ostanut kaiken tarvittavan, mutta kaikki rahat menee mitä tulee. Ei elämän kuulu olla tällaista, että eletään ihan kädestä suuhun vaikka työ itsessään on vaativaa ja korvauksen pitäisi riittää muuhunkin kun kaurapuuro lounaaseen ja rikkinäiseen toppatakkiin.
En koskaan kuvitellut elämän menevän tällaiseksi. Surullista ja ahdistavaa.
Mitään ei ole edes tapahtunut ja sinä haluat jo että joku lähtee osoittamaan mieltä. Joku muu kuin sinä tietenkin, kun itse et viitsi.
Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita tekemään itse yhtään mitään. Joku Muu on aina se, jonka pitäisi tehdä jotain.
No niin, tässä halutaan ilmeisesti kiusallaankin halkoa minun kirjoittamaani lausetta. Tai vaihtoehtoisesti kyse on älyllisesti vajavaisesta tai lukihäiriöisestä jankkaajasta.
Minä voin lähteä itse osoittamaan mieltä ja varmaan lähdenkin. Lause oli toteava ja miettivä, ei niinkään kehottava muita ihmisiä kohtaan.
Mitäs ajattelit saada aikaan kun "varmaan" lähdet osoittamaan mieltä? Saat sodan loppumaan, inflaation kuriin ja energiakriisi perutaan? Toivotaan sitten kovasti että joku järjestää sen mielenosoituksen, voit ilmoittaa facessa että ehkä osallistut.
Vierailija kirjoitti:
Älyttömän yksinkertaista painella vuokralle asumaan ja kelan luukulle tukia anomaan jos rahat eivät riitä, niin kuin kaikki muutkin tekevät. Lopettaen valittamisen sillä kaikkia nämä kohonneet hinnat koskettaa. Toiset eivät vaan kehtaa huutaa ja ulista isoon ääneen niin kuvittelet että heillä olisi muka helppoa.
Miksi ihmeessä kuvittelet, että kaikilla olisi vaikeaa? Mitä tahansa voi tietysti tapahtua, mutta on ihme ellei osa porskuta mahdollisen laman läpi täysin ongelmitta. Esim. itse uskon kuuluvani niihin, joiden elintaso ei laske lainkaan. Jos joudun luopumaan jostain, se tarkoittaa sijoituksiin menevän summan pienenemistä, ja siitä onkin varaa nipistää. Sain nimittäin kesällä uuden työpaikan, minkä myötä nettopalkkani nousi 3 200 eurosta 4 400 euroon, ja tällä hetkellä siitä jää säästöön lähemmäs 3 000 €/kk.
Älyttömän yksinkertaista painella vuokralle asumaan ja kelan luukulle tukia anomaan jos rahat eivät riitä, niin kuin kaikki muutkin tekevät. Lopettaen valittamisen sillä kaikkia nämä kohonneet hinnat koskettaa. Toiset eivät vaan kehtaa huutaa ja ulista isoon ääneen niin kuvittelet että heillä olisi muka helppoa.