Liian tasainen ja särmätön nainen

Mun miesserkku on avoliitossa ja yksi yhteinen lapsi sellaisen draama Queen -naisen kanssa. Heidän piti mennä kesällä naimisiin, mutta serkkuni perui häät, kun hän ajatteli, että mitäpä sitä turhaan naimisiin, kun ei siitä kuitenkaan tulisi pitkää avioliittoa.

Esimerkiksi kerran he olivat porukalla koko perhe, siis vanhemmat, heidän yksi yhteinen lapsi ja naisen kolme omaa lasta, hotellilomalla 300km päässä kotoa, kun tämä nainen sai niin iso riidan aikaiseksi, että hän lähti junalla kotiin lastensa kanssa ja serkkuni jäi loppulomaksi oman lapsensa kanssa hotelliin, kun hän oli kuitenkin maksanut loman koko viikolta.

Vierailija kirjoitti:

jostain oon lukenut, et ihmiset etsii psykologisesti, lapsuuden perheen oloista kumppania. eli riitaisessa ilmapiirissä kasvanut, kokee riidat turvalliseksi "kodikkuudeksi"vaikka se olisi oikeasti sairasta trauma bondia.

Se on sama, kun usein alkoholisti-isän tytär ajautuu aikuisena parisuhteeseen alkoholistimiehen kanssa (vaikka nainen itse olisi raitis).

Vierailija kirjoitti:

Tosissaanko joku ehdotti että pitäisi muiden ihmisten takia perehtyä viineihin, vaikka itseä ei voisi vähempää kiinnostaa? Itse en kyllä tuollaiseen ryhdy. En ole viini-ihminen enkä sellaiseksi halua tulla. Jos tietämättömyyteni viineistä on jollekin ongelma, niin saa mun puolesta olla. Olen mieluummin yksin kuin alan tekemään asioita, jotka eivät ole yhtään minua varten.

Jokaisen pitää vaan löytää se ihminen, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet ovat lähellä toisiaan. Silloin se keskustelukin sujuu. 

Ei tarvitse perehtyä, mutta tarvitsee opetellasanomaan muutakin kuin "ihan sama". Vaikkapa, kuten joku jo aiemmin ehdotti, "minä en kyllä ymmärrä näistä viineistä paljonkaan, kun eivät kuulu harrastuksiini, mutta jos päättää pitää, niin otetaanpa vaikka tuota italialaista, kun ruokakin taitaa olla italialaistyyppinen". "Ihan sama" tarkoittaa käytännössä sitä, että sinua ei viinien lisäksi kiinnosta se toinen ihminenkään sen vertaa, että viitisit edes vähän yrittää. Businessmaailmassa tuo asenne tarkoittaa menetettyjä kauppoja, parisuhdemaailmassa sitä, että parisuhde tuskin kovin kauan kestää.

Oliko noilla härnähännillä itsellään muita kuin jotain Seiskan ja kaljakuppiloiden rähinä"mielipiteitä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin varsin tasainen ja draamaton nainen, ja mieheltä toivoisin samaa.

Mielipiteitä ja aloitteellisuutta kaipaisin kuitenkin suhteessa. On hirveän työlästä olla aina se, joka suunnittelee, miettii ja päättää kaikki asiat, koska toiselle on "ihan sama". Seurustelin aikanani erään miehen kanssa, joka ei osannut sanoa mihinkään asiaan mielipidettään. Kaupassa kyselin, mitä laitettaisiin ruoaksi. Mies seisoi kädet taskussa hyllyjen välissä ja sanoi: "ihan sama". Minä sitten sain aina keksiä päivän menyyn ja etsiä ainekset, toinen ei asiaan puuttunut. Tämä koski monia muitakin asioita, minun piti asiat järjestellä ja päättää. Raskasta oli vetää perässä aikuista ihmistä.

Mitä raskasta tuossa on, sehän on helpointa jos saa itse päättää mitä syödään, eikä tarvitse joka asiasta käydä vääntöä? Siksikö naiset roikkuvat paskoissakin suhteissa, ettei tarvitse olla sinkku ja päättää itse asioista kun se on niin raskasta?

Kaikki, kun tyyppi on kaikesta "ihan sama", on hän sitä isoissakin asioissa. Joudut yksin päättämään kaiken, ja kun jokin menee vikaan se on sinun vikasi, koska sinä olet tehnyt päätöksen kun sille toiselle kaikki on aina ihan sama.

Ihana, kun on aikuinen mies jolta ei tarvitse sokeripalan kanssa houkutella mielipidettä.

No ei todellakaan tarkoita sitä että isotkin asiat ovat ihan sama, jos ei ole niin tarkka että mitä on ruokana milloinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosissaanko joku ehdotti että pitäisi muiden ihmisten takia perehtyä viineihin, vaikka itseä ei voisi vähempää kiinnostaa? Itse en kyllä tuollaiseen ryhdy. En ole viini-ihminen enkä sellaiseksi halua tulla. Jos tietämättömyyteni viineistä on jollekin ongelma, niin saa mun puolesta olla. Olen mieluummin yksin kuin alan tekemään asioita, jotka eivät ole yhtään minua varten.

Jokaisen pitää vaan löytää se ihminen, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet ovat lähellä toisiaan. Silloin se keskustelukin sujuu. 

Ei tarvitse perehtyä, mutta tarvitsee opetellasanomaan muutakin kuin "ihan sama". Vaikkapa, kuten joku jo aiemmin ehdotti, "minä en kyllä ymmärrä näistä viineistä paljonkaan, kun eivät kuulu harrastuksiini, mutta jos päättää pitää, niin otetaanpa vaikka tuota italialaista, kun ruokakin taitaa olla italialaistyyppinen". "Ihan sama" tarkoittaa käytännössä sitä, että sinua ei viinien lisäksi kiinnosta se toinen ihminenkään sen vertaa, että viitisit edes vähän yrittää. Businessmaailmassa tuo asenne tarkoittaa menetettyjä kauppoja, parisuhdemaailmassa sitä, että parisuhde tuskin kovin kauan kestää.

No nyt tulee jo aika paksua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosissaanko joku ehdotti että pitäisi muiden ihmisten takia perehtyä viineihin, vaikka itseä ei voisi vähempää kiinnostaa? Itse en kyllä tuollaiseen ryhdy. En ole viini-ihminen enkä sellaiseksi halua tulla. Jos tietämättömyyteni viineistä on jollekin ongelma, niin saa mun puolesta olla. Olen mieluummin yksin kuin alan tekemään asioita, jotka eivät ole yhtään minua varten.

Jokaisen pitää vaan löytää se ihminen, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet ovat lähellä toisiaan. Silloin se keskustelukin sujuu. 

Ei tarvitse perehtyä, mutta tarvitsee opetellasanomaan muutakin kuin "ihan sama". Vaikkapa, kuten joku jo aiemmin ehdotti, "minä en kyllä ymmärrä näistä viineistä paljonkaan, kun eivät kuulu harrastuksiini, mutta jos päättää pitää, niin otetaanpa vaikka tuota italialaista, kun ruokakin taitaa olla italialaistyyppinen". "Ihan sama" tarkoittaa käytännössä sitä, että sinua ei viinien lisäksi kiinnosta se toinen ihminenkään sen vertaa, että viitisit edes vähän yrittää. Businessmaailmassa tuo asenne tarkoittaa menetettyjä kauppoja, parisuhdemaailmassa sitä, että parisuhde tuskin kovin kauan kestää.

Minä sanoisin että en juo viiniä ja tilaisin jotain muuta. Problem solved.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olla lapanen, hajuton ja mauton. Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja sanoa mielipiteensä.

Entä jos sillä omalla itsellä ei ole asioista mitään erityisiä mielipiteitä? Eikä omalla itsellä ole vahvoja tunteita erityisesti mistään asioista?

Menee terapiaan, ei ole normaalia että kaikki "on ihan sama".

Mä olen jättänyt tuollaisen miehen, ja se oli tosi rasittava.

"jättänyt"

Miten sä olet sitten ylipäätään päätynyt tilanteeseen, jossa 'jätetään'? Vai mitä tarkoitat 'jättämisellä'?

No sitten että se 'ihan sama' paheni vuosien mittaan, hän lakkasi kiinnostumasta mistään ja siirsi kaiken päätöksenteon minulle. Ei ikinä enää tuollaista olmia.

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena arka ja ujo tyttö, mutta sitten aloin rohkaistua uudessa koulussa kun sain sieltä kavereita. Sain jopa ihka ekan poikaystävänkin. Muistan kuinka vietettiin aikaa kavereiden kanssa, siinä oli siis mä, mun poikaystävä ja mun kavereita poikaystävineen. En enää edes muista mistä oli kyse (tästä kaikesta on kuitenkin jo jotain 25v aikaa) mutta vedin jostain ihan hirveet raivarit! Sitten kun olin aikani siinä raivonnut ja tuli se kiusallinen hiljainen hetki niin kysyin kaikilta, että eikö teillä oo mitään sanottavaa. Johon poikaystäväni vastasi: "Sä oot jotenkin seksikäs vihaisena". Olin tästä tietenkin hämmentyneen ja loukkaantuneen sekamuotoisessa tilassa ja katsoin kaveriporukkaani kysyvästi. Kaikki nyökytti ja/tai sanoi, että: "se on totta, sä oot seksikäs kun suutut". 

En enää edes muista tarkkaan miten reagoin tuohon, olin jotenkin kyllä yllättynyt kuitenkin. Mutta kyllä siinä joku juju on ettei kiltteys kenestäkään oo seksikästä. Onkohan tätä asiaa tutkittu?

Mä oon huomannu saman. Oon ite ollu usean mielestä aina tosi kiltti mutta sit ku oon kiukutellu, osottanu mieltä ja valittanu jostain jollekin, ollu pomottava ni ne onki pitäny siitä et oon vähän ilkeä. Ihan sama. Mä en tarvii tollasia ihmisiä. Jos pidätte vaan ilkeistä tyypeistä yni oon mieluummi yksin jos niin käy. Etsikää roskaporukkkaa jos haluutte pelkkää kuraa niskaan. Pahantahtoisia roskaihmisiä on aina enemmän kun kivoja tyyppejä. Jos nyt haluaisinkin saada puolelleni kaikki ihmiset ni ei tarvis ku lähtee kaupungille tappelemaan. Riehumaa jonneki baarii ihmisten kanssa ni johan ois tyhmiä miehiä kosiskelemassa. Voisin hyvin esittää vaikka vähän kilahtanutta. Mulla saattaa olla taskussa paljon näyttelijän lahjoja. Voin esittää täysin hullua. Eli kokeiluun vaan kohta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tulee humalassa agressiivinen ja arvaamaton, sellainen Tohtori Jekyl ja Jerra Hyde-ilmiö. Siksi en nykyään enää juo.

Mutta exänipä piti tuosta ja koetti saada minut aina humalaan kun olin kuulemma selvänä tylsä!  Tosin sai tarpeekseen sen jälkeen, kun poltin ulkosaunan. Tarkoituksella. 

Milloin pääsit vankilasta pois?

Hullu eksä yritti saada takaisin ja ekaa kertaa vit***lin hänelle suoraan päin näköä. Hän kommentoi heti, että olen ihanan pirullinen ja hän tykkää. No, minä en enkä tosiaankaan ottanut häntä takaisin ihan vaan, että hän saisi taas vetää minut muutaman kerran lisää kölin alta. 

[/quote] Ehkä kannattaisi pakottaa itsensä kiinnostumaan edes vähän jostain ns. tavallisistakin asioista, kuten vaikkapa lainata kirjastosta viinikirja ja opiskella sitä parina iltana muutama tunti ja ostaa puolenkymmentä vinkkupulloa kotiin maisteltavaksi. Tämän jälkeen voisit muodostaa mielipiteen ainakin jostakin viinistä, jolloin et asettaisi kanssasi olevaa ihmistä kummalliseen ja mahdollisesti kiusalliseen tilanteeseen. Selvitä itsellesi, mistä rypäleestä pidät eniten. Saatat kiinnostua viineistä pikkuisen enemmän, ja vähintä, mitä tapahtuu on se, että jokin ruokailukokemuksesi (vaikka olisit yksin) paranee, koska olet osannut valita oikean viinin oikeaan ruokaan. Lisäksi tunne siitä, että se olit sinä itse, joka päätit opiskella asian ja selvittää ja teit sitten ihan itse sen viinivalinnan ruokaasi varten, piristää kummasti - riippumatta siitä, olitko seurassa vai yksin. Sinulla vaikuttaa olevan ns. käänteinen itsetunto-ongelma, mikä on kannaltasi toki hyvä asia - että ei ole niin huono itsetunto, että ei uskalla mitään tehdä ja ajattelee liikaa sitä, mitä muut ajattelevat. Tämän lyhyen tekstin perusteella sinulla tuntuu olevan ns. vähän liiankin hyvä itsetunto - et välitä lainkaan siitä, mitä muut sinusta ajattelevat, mikä johtaa siihen, että et välttämättä ota mitään vastuuta siitä, onko seurassasi olevilla ihmisillä hyvä olla vai ei. Sillä ei ole mitään merkitystä loppupeleissä, oletko aidosti ja syvällä sisimmässäsi kiinnostunut siitä onko juomasi viini italialaista vai espanjalaista, mutta keskustelu tästä asiasta sellaisessa sosiaalisessa tilanteessa, jossa tuosta asiasta keskustellaan, kuuluu sekä yleissivistykseen että kohteliaisiin käytöstapoihin.[/quote]

Viinikiinnostus: äärimmäinen turn-off

[/quote] Oma kokemus on että se menee toisinpäin. Miehille se ulkonäkö on tärkeää, ja kun oma taso menestyksen ja varojen kasvun myötä kasvaa, halutaan se kaunis status-puolisokin. [/quote]

Ovatko ne menestyneet ja varojaan kasvattaneet miehet niitä jotka ovat ujuttautuneet siihen piiriin jotka jakelevat toisilleen bonus-pakkioita ja "sijoittavat" suomalaista varallisuutta ulkomaille niin itään, länteen kuin eteläänkin miljarditappioin (ilmaakin ostaneina) ja sitten eläkkeellä ovat Suomen suurituloisimpia eläkeläisiä?

[/quote] Työmarkkinoista kun mainitsit; menin töihin "sihteeriköksi" miehiseen firmaan, jossa olin yksikön ainut nainen (työnkuva kuulosti ihan fiksulta, en olisi missään nimessä mennyt jos se olisi ollut jotakin ihan diipadaapaa seuraneiteilyä jo alkujaan). Luulin, että pelin henki oli selvää; olisin se tarkka tyttö, joka pitää numerot ojennuksessa sillä aikaa, kun "pojat" myy. En ollut koskaan myöhässä enkä sairaana. Olin rauhallinen ja "puolueeton". Tein työni, aiheuttamatta mitään draamaa. Olin (ihan luonnostani) neutraali, asiallinen ja en loukkaantunut mistään. Luulin, että tämä olisi hyvä juttu. Että kyllä me nyt AINAKIN tämä puoli vuotta tehdään yhteistyötä, katsotaan sitten jatkoa. Ja pskanvtut, sain kenkää koeajalla, koska en ollut sopiva henkilö.[/quote]

Onnittele itseäsi kun pääsit eroon moisesta miesporukasta.

Vierailija kirjoitti:

Työmarkkinoista kun mainitsit; menin töihin "sihteeriköksi" miehiseen firmaan, jossa olin yksikön ainut nainen (työnkuva kuulosti ihan fiksulta, en olisi missään nimessä mennyt jos se olisi ollut jotakin ihan diipadaapaa seuraneiteilyä jo alkujaan). Luulin, että pelin henki oli selvää; olisin se tarkka tyttö, joka pitää numerot ojennuksessa sillä aikaa, kun "pojat" myy. En ollut koskaan myöhässä enkä sairaana. Olin rauhallinen ja "puolueeton". Tein työni, aiheuttamatta mitään draamaa. Olin (ihan luonnostani) neutraali, asiallinen ja en loukkaantunut mistään. Luulin, että tämä olisi hyvä juttu. Että kyllä me nyt AINAKIN tämä puoli vuotta tehdään yhteistyötä, katsotaan sitten jatkoa. Ja pskanvtut, sain kenkää koeajalla, koska en ollut sopiva henkilö.

Onnittele itseäsi kun pääsit eroon moisesta miesporukasta.

Mikä oli tehtävä, pitää numeroita ojenneuksessa vai myydä? Jos tarkoitus oli myydä ja tuo ap ei myynyt, niin syystä tuli kenkää. Ei se tullut rauhallisuudesta vaan puuttuvasta tuloksesta.

Osa näistä on kuin miehet jotka luulee olevansa kovasti mukavia ja että siksi ei ole naista. Oikeasti he ovat ihan muuta mitä itse luulevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena arka ja ujo tyttö, mutta sitten aloin rohkaistua uudessa koulussa kun sain sieltä kavereita. Sain jopa ihka ekan poikaystävänkin. Muistan kuinka vietettiin aikaa kavereiden kanssa, siinä oli siis mä, mun poikaystävä ja mun kavereita poikaystävineen. En enää edes muista mistä oli kyse (tästä kaikesta on kuitenkin jo jotain 25v aikaa) mutta vedin jostain ihan hirveet raivarit! Sitten kun olin aikani siinä raivonnut ja tuli se kiusallinen hiljainen hetki niin kysyin kaikilta, että eikö teillä oo mitään sanottavaa. Johon poikaystäväni vastasi: "Sä oot jotenkin seksikäs vihaisena". Olin tästä tietenkin hämmentyneen ja loukkaantuneen sekamuotoisessa tilassa ja katsoin kaveriporukkaani kysyvästi. Kaikki nyökytti ja/tai sanoi, että: "se on totta, sä oot seksikäs kun suutut". 

En enää edes muista tarkkaan miten reagoin tuohon, olin jotenkin kyllä yllättynyt kuitenkin. Mutta kyllä siinä joku juju on ettei kiltteys kenestäkään oo seksikästä. Onkohan tätä asiaa tutkittu?

Mä oon huomannu saman. Oon ite ollu usean mielestä aina tosi kiltti mutta sit ku oon kiukutellu, osottanu mieltä ja valittanu jostain jollekin, ollu pomottava ni ne onki pitäny siitä et oon vähän ilkeä. Ihan sama. Mä en tarvii tollasia ihmisiä. Jos pidätte vaan ilkeistä tyypeistä yni oon mieluummi yksin jos niin käy. Etsikää roskaporukkkaa jos haluutte pelkkää kuraa niskaan. Pahantahtoisia roskaihmisiä on aina enemmän kun kivoja tyyppejä. Jos nyt haluaisinkin saada puolelleni kaikki ihmiset ni ei tarvis ku lähtee kaupungille tappelemaan. Riehumaa jonneki baarii ihmisten kanssa ni johan ois tyhmiä miehiä kosiskelemassa. Voisin hyvin esittää vaikka vähän kilahtanutta. Mulla saattaa olla taskussa paljon näyttelijän lahjoja. Voin esittää täysin hullua. Eli kokeiluun vaan kohta.

Minä taas pidän itseni rauhallisempana kuin oikeasti olen. En halua ruokkia hulluja innostumaan mistään hermoromahduksestani ja toisaalta tasapainoisten kanssa sellaiseen on tarve äärimmäisen harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorena arka ja ujo tyttö, mutta sitten aloin rohkaistua uudessa koulussa kun sain sieltä kavereita. Sain jopa ihka ekan poikaystävänkin. Muistan kuinka vietettiin aikaa kavereiden kanssa, siinä oli siis mä, mun poikaystävä ja mun kavereita poikaystävineen. En enää edes muista mistä oli kyse (tästä kaikesta on kuitenkin jo jotain 25v aikaa) mutta vedin jostain ihan hirveet raivarit! Sitten kun olin aikani siinä raivonnut ja tuli se kiusallinen hiljainen hetki niin kysyin kaikilta, että eikö teillä oo mitään sanottavaa. Johon poikaystäväni vastasi: "Sä oot jotenkin seksikäs vihaisena". Olin tästä tietenkin hämmentyneen ja loukkaantuneen sekamuotoisessa tilassa ja katsoin kaveriporukkaani kysyvästi. Kaikki nyökytti ja/tai sanoi, että: "se on totta, sä oot seksikäs kun suutut". 

En enää edes muista tarkkaan miten reagoin tuohon, olin jotenkin kyllä yllättynyt kuitenkin. Mutta kyllä siinä joku juju on ettei kiltteys kenestäkään oo seksikästä. Onkohan tätä asiaa tutkittu?

Mä oon huomannu saman. Oon ite ollu usean mielestä aina tosi kiltti mutta sit ku oon kiukutellu, osottanu mieltä ja valittanu jostain jollekin, ollu pomottava ni ne onki pitäny siitä et oon vähän ilkeä. Ihan sama. Mä en tarvii tollasia ihmisiä. Jos pidätte vaan ilkeistä tyypeistä yni oon mieluummi yksin jos niin käy. Etsikää roskaporukkkaa jos haluutte pelkkää kuraa niskaan. Pahantahtoisia roskaihmisiä on aina enemmän kun kivoja tyyppejä. Jos nyt haluaisinkin saada puolelleni kaikki ihmiset ni ei tarvis ku lähtee kaupungille tappelemaan. Riehumaa jonneki baarii ihmisten kanssa ni johan ois tyhmiä miehiä kosiskelemassa. Voisin hyvin esittää vaikka vähän kilahtanutta. Mulla saattaa olla taskussa paljon näyttelijän lahjoja. Voin esittää täysin hullua. Eli kokeiluun vaan kohta.

Eipä taida hyö itse olla mitenkään siinä mielessä puoleensavetäviä hinkuessaan mikkihiirinä jotain raivokohtausta. Joten mitä siitä toinen osapuoli kostuu (ja kostuu).

Meillä oli lapsuudenkodissa jatkuva väkivallan uhka, riitelyä, huutoa, päihteitä. Opin olemaan huomaamaton ja tukahduttamaan tunteeni, koska minun, lapsen tunteilla ei siinä hullunmyllyssä sijaa ollut. En kestä nyt aikuisena minkäänlaista eripuraa, ahdistun välittömästi. En halua elämääni enää yhtään draamaa, siitä olen saanut tarpeekseni. Olen kiltti ja ajattelen aina ensisijaisesti muiden hyvinvointia itseni kustannuksella, usein välttääkseni ristiriitoja, mutta se ei ole hyväksi minulle. Käsittelen negatiiviset tunteeni itse, vaikka olisin oikeutettu sanomaan ne ääneenkin, en kritisoi kenenkään tekoja, en vaikka olisi syytäkin. Se rikkoo.

Terapia voisi auttaa, mutta elämäntilanteeni on niin kuormittava, että tähän ei voi lisätä vanhaa painolastia. Ehkä joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, samat sanat. Yleensä ulkonäkööni ihastutaan, (En väitä olevani mikään kedon kaunein kukka, vaan normaali nainen). Mutta kun rauhallinen luonteeni tulee esille, niin miehet jättävät.

Välillä vasten tahtoani saan kuulla pikkulinnuilta, että olin muuten kiva, mutta liian tasainen.

Tai sitten saan kummallisia kehuja, että "en tiennyt, että tuon näköinen nainen on kuitenkin niin maanläheinen" tarkoittaen, että olen rauhallinen ja tasainen.

Tai sitten ihan suoraan saan kuulla, että kun sinä et mitään osaa sanoa. On totta, että olen rauhallinen, mukava, ehkä flegmaattisen puoleinen, vähään tyytyväinen. Olen pienistä asioista pitävä, en kaipaa suuria virikkeitä tullakseni iloiseksi. Joskus asiat ovat yksinkertaisesti minulle täysin sama, enkä tiedä, haluanko vaikka espanjalaista punaviiniä tai italialaista, aivan sama.

Noh, nyt olen lähes 30 ja saan olla rauhassa itsekseni, kun rauhallinen nainen ei sitten kelpaa niin ei kelpaa. Pitäisi olla jännänainen.

Luettelit kaikenlaisia ominaisuuksia, mutta päätit että nimenomaan rauhallisuutesi on syy siihen, ettei miehiä kiinnosta.

Minusta taas on todennäköisempää että syynä ovat ennemminkin flegmaattisuus ja se, että on liian harvoin mielipidettä asioista.

Missähän tällaisia kaltaisiani flegmaattisia naisia voisi olla, kun kaikilla tuntuu olevan hyvinkin vahvat mielipiteet ja kriteerit aina kaikesta. Voitaisiinpa vaan flegmailla yhdessä, eikä jatkuvasti tarvisi olla suorittamassa ja etenemässä jossain game of lifessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin, palataanpas sitten todellisuuteen. Ne miehet jotka tykkäävät fiksuista, mukavista rauhallisista naisista, ovat yleensä itsekin sellaisia. Näin ollen, heillä on tavallisesti ainakin jonkin verran vientiä. Mikä puolestaan tarkoittaa, että he ovat jo varattuja. Kyse ei ole siis siitä, että miehet yleisesti tykkäisivät "jännänaisista" vaan siitä, että kaavit jo laarin pohjaa, ja sieltä löytyy sitten mitä löytyy.

Esim. omassa vaimossani ihastuin nimenomaan siihen, ettei tarvitse tarvitse koko ajan tapella vaan mahdolliset erimielisyydet voidaan hoitaa ihan keskustelemalla kuten aikuisilla on tapana.

Näppärästi argumentoit itsesi ja rouvan tasaiseksi ja rauhalliseksi ja keskustellen asiat selvittäviksi, josta toki voi vetää yhtäläisyysmerkit fiksuun. Ah, niin suomalaista. Ei tehrä tästä nyt numeroa.

Näin taas päästiin keskustelussa siihen rakentavaan vaiheeseen, jossa voidaan konsensushengessä todeta, että voihan temperamenttisilla hourupäillä (ja mitä näitä jännänaisia nyt olikaan) olla vientiä kaltaistensa, linnakundien ja hampuusien keskuudessa, mutta eipä hätää, kyllä me kunnon ihmiset on aina tykätty toisista kunnollisista (suomalaisista), jotka eivät ääntään korota. Yksi totuushan se kuitenkin mahtuu tänne Pohjolan perukoille ja hyvä niin, eikö?

Oma kokemukseni on kyllä juuri ap:n näkemyksen suuntainen. Olen temperamenttinen nainen ja suorastaan nautin väittelystä enkä epäröi hyvinkin suoraan kertoa, mitä tahdon ja mitä en tahdo. Ääntänikin korotan tarvittaessa ja eikä minua kenties luonnehdita sanalla rauhallinen, vaikka sitä varsin usein olenkin. Epäsovinnainen olen taatusti.

Ja kyllä, vientiä on piisannut aina ja kyllä, enemmän kuin ap:n kaltaisilla ystävilläni. Joukossa on erityisesti ollut paljon rauhallisia ja älykkäitä (ja saanen todeta, hyvätuloisia) miehiä, joille selvästi edustan jotain, jota heidän maailmassaan on haastavaa löytää. En usko tämän johtuvan niinkään halusta tapella kuin siitä, että he aidosti nauttivat siitä, että kanssani ei ole tylsää - ei keskustelun tasolla eikä millään muullakaan tasolla. Näin on juuri siitä syystä, että en pyri ensijaisesti välttämään erimielisyyttä tai yllättäviä tilanteita, päinvastoin.

Osaan kuitenkin käyttäytyä kun se on tarpeen. En todellakaan ole väkivaltainen tappelija tai narsisti vaan oikein mukava ihminen, joka osaa kuunnella ja myös antaa toiselle tilaa päästellä höyryjä. Joten jospa jätettäisiin tappelijaksi ja altaan pohjimmaiseksi leimaaminen.

Minäkään en lopulta halunnut miestä, joka välttää riitaa viimeiseen asti, koska sellainen on minusta ahdistavaa ja olisin tukehtunut sellaisessa suhteessa. Niinpä minulla on pitkä avioliitto miehen kanssa, jolla vientiä olisi riittänyt ja jonka kanssa on saanut riidellä ja rakastaa.

Suomennoksia niille jotka eivät ihan ole kartalla siitä mitä sanat tarkoittavat oikeasti: "tempperamenttinen" = raivohullu narsisti joka ei osaa hillitä itseään.

"Minulla on luonnetta" = en kykene sopimaan asioista aikuiseen tapaan keskustelemalla, vaan erimielisyydet hoidetaan huutamalla ja solvaamalla hysteerisesti.

"En jaksa tylsiä ihmisiä" = epävakaa persoonallisuushäiriöni aiheuttaa niin paljon ongelmia ympäristössäni, että kaikki fiksut ihmiset kaikkoavat ympäriltäni ennemmin tai myöhemmin.

"Vientiä piisaa" = olen lähibaarin suosituin nainen/mies, tosin olen ainoa jolla on puhtaat vaatteet, kaikki hampaat ja käyn suihkussa useamman kerran viikossa. Enkä yleensä pasko housuihini.

"Ihmiset joilla ei ole mielipiteitä ärsyttävät"= koska olen tasapainoton, kaikki mahdollinen ärsyttää. Onneksi syy löytyy helposti aina ulkopuolelta, niin ei tarvitse harjoittaa inhottavaa itsetutkiskelua eikä kasvaa henkisesti.