Liian tasainen ja särmätön nainen

Tuletko vaimokseni? 😍

M32

Vierailija kirjoitti:

Älä huoli, ei vika ole sinussa.

Olet todennäköisesti tavannut vain avohoitopotilaita, joita kiinnostaa kaltaisensa oloiset.....no, jännemmät tapaukset.

Kyllä sinäkin vielä löydät (toivottavasti) omanlaisesi ihmisen.

Niitä miehiä on huomattavasti vähemmän kuin naisia. No, mielummin yksin kuin huonossa suhteessa. 

Ei haittaa. Parempi olla sellainen kuin on eikä feikata jotain muuta 👍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olla lapanen, hajuton ja mauton. Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja sanoa mielipiteensä.

Entä jos sillä omalla itsellä ei ole asioista mitään erityisiä mielipiteitä? Eikä omalla itsellä ole vahvoja tunteita erityisesti mistään asioista?

Pitää hankkia itselleen mielipiteitä. Vahvat tunteet ovat eri asia (siinä on ehkä persoonallisuus- ja temperamenttipiirteet kuvioissa), mutta mielipiteitä saa, kun perehtyy asioihin, lukee ja kuuntelee paljon ennen kuin itse ryhtyy keskustelemaan. Voi hyvin olla harkitseva ja punnitseva ihminen, sitä tarvitaan mielipiteen muodostamisessa. Viime kädessä se, että on mielipiteitä ja pystyy ne perustelemaan, kertoo siitä, että ihminen on avoin ulkomaailmaan, on kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu, on riittävän sivistynyt, jotta pystyy seuraamaan ja kommentoimaan maailman tapahtumia. Se, ettei ole mitään mielipiteitä mistään, kertoo kai jotenkin evolutiivisessakin mielessä ihmisestä jotain todella pahaa: tuo on flegu, tuo on jämähtänyt, tuo on masentunut (tai: tuo on imbesilli, siis sanan vanhassa diagnostisessa merkityksessä). Eikä se, että on mielipiteitä, tarkoita sitä että ihmisen pitäisi muuttua perusluonteeltaan toisenlaiseksi ja joksikin toisia ihmisiä ja näiden mielipiteitä teilaavaksi jyräksi, ei tosiaankaan. Mielipiteet kertovat ihmisen sivistystasosta (se on eri asia kuin koulutustaso, vaikka jotain korrelaatiota etenkin nykyaikana onkin), ja sivistynyt ihminen kaipaa keskustelukumppanikseen toista sivistynyttä ihmistä. Ehkä tämä onkin jokin älykkyysosamääräkysymys? En tiedä.

Oman kokemukseni mukaan asia on aika lailla päinvastoin. Mitä tyhmempi ihminen, sen enemmän mielipiteitä. Itse olen kaikesta kiinnostunut, utelias tutkijaluonne ja mitä enemmän mihinkään perehdyn, sitä vähemmän tekee mieli muodostaa siitä asiasta mielipiteitä kun tajuaa miten monisyisiä asiat ovat ja miten monelta kannalta niitä voi katsoa. Tykkään kyllä keskustella kaikesta, mutta huomaan että omakin mieheni välillä ärsyyntyy kun ei saa minua verisesti puolustamaan yhtä kantaa mistään asiasta.

Kiitos, taisin olla omassa kommentissani vähän epäselvä, pahoittelen sitä. En tarkoittanut, että mielipide pitää muodostaa ehdottomaksi ja sitä sitten verissäpäin puolustaa, vaan yritin tuoda esille ehkä ylipäänsä keskustelukykyä ja -halua. Se on selvää, kuten totesit, että mitä tietämättömämpi ihminen, sitä varmemmat mielipiteet. Ehkä sana "mielipide" on tässä väärin (otin sen aiemmista kommenteista), "näkemys" olisi ehkä parempi, tai tuo "keskustelukyky". Näkemys voi olla sekin (ja fiksuilla ihmisillä usein onkin), että asia on todella monisyinen mutta juuri siksi siitä kannattaakin keskustella. Kuitenkin tässä keskustelussa vaikutelma on, että on ns. tylsiä ihmisiä, jotka toteavat ettei heillä ole mielipiteitä ja se on joillekuille ongelma, kun itse asiassa se ongelma taitaa olla se, että heidän "aivan sama"-kommenttinsa tappavat kaiken mahdollisuuden kanssakäymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Vierailija kirjoitti:

Juu, ihan sama "ongelma". Miesten mieltymyksestä "jännänaisiin" ei puhuta.

Sam Vaknin puhuu youtubessa narsistimiehen ja epävakaan/huomionhakuisen naisen muodostamasta todella heittoisasta suhdedynamiikasta. 

Osaatko keskustella ja näyttää tunteita? En itsekään pysty ihastumaan kehenkään liian pidättäytyvään ihmiseen. Joo, siinä voi käyttää sanaa tasainen, mutta pidättäytyvä sopii ennemmin kuvaamaan ihmisiä, joista ei saa mitään irti.

Vierailija kirjoitti:

 Siskoni on aina ollut parisuhteissa teini-ikäisestä lähtien, vaikka on oikutteleva, haastaa riitaa, lokkeilee ja hankala luonteeltaan. Ehkä miehet sitten tykkäävät näistä ns. oman elämänsä haistattelevista Pikku Myy -tyylisistä naisista?

Jos on kaunis ja hoikka, niin se riittää tosi monelle miehelle. Kyllä saa vähän sekaisinkin olla, kunhan vaan näyttää hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä olla lapanen, hajuton ja mauton. Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja sanoa mielipiteensä.

Tottakai mutta jos oikeasti ei ole väliä jossain asioissa onko jokin punainen tai sininen vai syödäänkö pitsaa tai hampurilaisia. En itse ainakaan ole sellainen jonka väkisin pitää saada justiin se mitä milloinkin haluaa. Voin kyllä antaa jossakin asiassa periksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Kuulostaa ihan normaalilta parisuhteelta. Kun on todella läheinen ihmisen kanssa ja uskaltaa olla oma itsensä, tulee väistämättäkin riitoja ja erimielisyyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen nykyisellä Ensitreffit alttarilla, kun muilla pareilla menee hyvin, mutta kauniilla Sallalla, joka on rauhallinen, fiksu ja tasainen, ei kovin suurieleinen tai eläytyvä, niin mies sanoo, että "Ei oo oikein kemiaa, kyllä kaipais tähän suhteeseen jotain potkua, nyt on liian rauhallista."

Se muuten kertoo jotain tästäkin keskustelusta ja tarpeesta siihen, että keskusteluun osallistuu ihmisiä, jotka katsovat Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa. Ikävä kyllä. Ehkä tämä on rumasti sanottu ja pyydän sitä anteeksi, mutta se, mitä tv:stä katsoo, voi olla yksi keskeinen osa sitä ongelmaa, josta tässä keskustellaan.

Paskat. Mä haluan välillä katsoa aivot narikkaan -hömppää ihan vaihteen vuoksi. Se ei sulje pois sitä, ettenkö voisi katsoa myös asiaohjelmia. Varsinkin tässä maailmantilanteessa on ihan hyvä välillä irrottautua ahdistavista uutisista.

Kukin tekee tavallaan, mutta miksi ei katsoisi ammattilaiskäsikirjoittajien kirjoittamaa, hyvintuotettua draamaa, jos eskapismia haluaa? Enkä ole kieltämässä keneltäkään tosi-tv:n katselua, kunhan totean vain, omana mielipiteenäni, että ihmisen aika ja myös vastaanottokyky on rajallista ja kannattaa miettiä, mitä omaan itseensä haluaa laittaa. Vaihtoehtoja on paljon. Itse olen onnellinen siitä, että en ole elämässäni niin väsynyt enkä ahdistunut, että katsoisin tosi-tv-ohjelmia. Ja olen onnellinen siitä, että kukaan lähipiirissänikään (kukaan, kenen kanssa oikeassani elämässäni puhun) ei katso niitä myöskään. Meillä ihmisillä on erilaiset onnenlähteet. :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Tuossa on traumasidosta ja tukholmasyndroomaa, narsismia, läheisriippuvaisuutta, epävakautta tms. jotain noista. Olen itsekin perhehelvettilapsi, joten minulle muodostuu helposti traumasidos ja se on kuin huumetta. Toisin kuin he, olen tiedostanut, että se on epäterve addiktio ja olen työstänyt itseni tasapainoon ja jos löydän itseni traumasidos tilanteesta, lähden vierottamaan itseäni ko. huumeesta ja palaan tasapainoon, mikä on aidosti paras olotila ainakin itselleni. 

Kyllähän alkoholistikin tykkää olla alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta onko se hyvä juttu onkin sitten toinen asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä arvostaisin tasaista naista, koska en jaksa sitä jatkuvaa irrationaalista epävakautta mitä yleensä on. Tosin tasaiseltakin naiselta haluaisin kyllä selkeitä positiivisia tunteen ja hellyyden ilmauksia, jos ei niitäkään ole niin menee vähän robottimaiseksi.

Ainakin itse tykkään hukuttaa toisen kaikkeen positiiviseen ja jostain asia-asiasta voin väitellä. Mutta jos joku synnyttää minussa usein tarpeen nalkuttaa, kiivastua, itkeä, raivostua, valitsen mielummin poistumisen areenalta. En halua elämääni noita ikäviä tunteita yhtään enempää kuin on pakko.

Hukuttaminen positiiviseen? Ei oikein kuulosta realistiselta tai kestävältä.

Miksei? Olen elänyt perhehelvetin ja väkivaltaisen parisuhteen. Paska mun elämässä on kärsitty.

Ansaitsen hyvää ja annan sitä itselleni. Lemmikit, jos niitä on, ansaitsee ja saa hyvää. Ystävät saa hyvää. Miesystävä saa hyvää.

Negailijat ja kuormittajat ja ankeuttajat voivat kokoontua muualla.

Hyvä luo hyvää ja olo on mukava.

Ihanaa saada lukea tämä kommentti. Olet selkeästi miettinyt asioita ja toimit arvojesi mukaisesti. Pidä siitä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian tasainen ja särmätön tarkoittaa siis tylsää. 

Tylsä ihminen on usein tylsä myös sängyssä. 

Draamailijoiden kanssa on ehkä rasittavia hetkiä, mutta seksi ei todennäköisesti ole tylsää. 

Mulla paskin seksi ollut epävakaimpien, draamahakuisten ja tyhmien kanssa. Älykäs ja tunnetaitoinen ihminen pystyy hyvään seksiin, jossa molemnat saa ja uskaltaa päästää irti estoistaan ja rajoistaan.

Kun olin itse parin miehen kokemuksella sängyssä kymmeniä, luultavasti satoja maanneen miehen kanssa, tämä oli aivan surjea siinä hommassa. Estynyt eikä osannut huomioida naista eikä tajunnut intohimosta yhtään mitään.

Tunnetaitoinen ihminen ei olekaan kuten ap sulkeutunut ja pidättäytyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Ai että suhteessa on jotain trauman hoitamista se, että jatketaan yhdessä vaikka menisikin huonommin välillä? Meillä on todella avoin keskusteluyhteys josta pidämme kiinni ja se todella tuo seksielämään mukavaa vaihtelua ja kimmoketta, kun elää hetken sen ajatuksen kanssa, että loppuuko tämä suhde nyt. Päinvastoin koen, että me teemme työtä hyvän suhteen eteen ja riitely on myöskin tervettä. Mielestäni taas parisuhteet, joissa ei koskaan riidellä tai koeta kriisejä, ovat niitä onnettomia suhteita, joissa jompikumpi päätyy lopulta pettämään. Ellei sitten molemmilta puutu se seksuaalinen vietti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Kuulostaa ihan normaalilta parisuhteelta. Kun on todella läheinen ihmisen kanssa ja uskaltaa olla oma itsensä, tulee väistämättäkin riitoja ja erimielisyyksiä.

Jos on lapsuudessa kiintymyssuhde mennyt vähän vinksalleen, se voi tosiaan tuntua siltä että riitely ym on merkki vahvoista tunteista ja rakkaudesta. Tämä kyseinen henkilöhän kertoi että ovat usein olleet jopa "eron partaalla" riitojen takia. Ja asioiden korjaaminen seksillä... siksi ne riidat myös usein yleensä toistuu kun niitä ei oikeasti käsitellä.

Aikuiset tahoillaan voivat toki olla millaisissa suhteissa haluavat. Toivottavasti heillä ei ole lapsia tuon kaiken keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Tollastahan se meinasi itselläkin olla, että ero olisi ollut aivan hirveää mutta silti juttu ei toiminut, riitaa ja sitten jollain kitkutuksella saatiin homma taas hetkeksi toimimaan ja kaikki oli taas aivan ihanaa ehkä alle viikon. Ja uudestaan ja uudestaan. Itse en jaksanut eikä tuo tuntunut terveeltä. Jälkeenpäin sanoisin jonkinlaiseksi riippuvuussuhteeksi ja sitä kai se on jos on pelkästään niistä endorfiineistä riippuvainen eikä se toinen tyyppi niin kauheasti edes kiinnosta.

Ap sinun kannattaa etsiä yhtä rauhallinen mies kuin mitä itse olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Ai että suhteessa on jotain trauman hoitamista se, että jatketaan yhdessä vaikka menisikin huonommin välillä? Meillä on todella avoin keskusteluyhteys josta pidämme kiinni ja se todella tuo seksielämään mukavaa vaihtelua ja kimmoketta, kun elää hetken sen ajatuksen kanssa, että loppuuko tämä suhde nyt. Päinvastoin koen, että me teemme työtä hyvän suhteen eteen ja riitely on myöskin tervettä. Mielestäni taas parisuhteet, joissa ei koskaan riidellä tai koeta kriisejä, ovat niitä onnettomia suhteita, joissa jompikumpi päätyy lopulta pettämään. Ellei sitten molemmilta puutu se seksuaalinen vietti.

Hän varmaan tarkoitti, että hoivaatte toistenne aiempia traumoja. Vähän kuin Matti ja Mervi tyyliin. Olen eri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän tässä asiassa niitä miehiä. Miespuolinen ystäväni erosi lapsensa äidistä, pitkästä parisuhteesta vain ja ainoastaan sen takia, kun ei jaksanut enää sitä, ettei tunne toista kohtaan kipinää. Toistakymmentä vuotta yhdessä ja he eivät yhtäkään riitaa saaneet aikaiseksi.

Itse olen myös pitkässä parisuhteessa mieheni kanssa ja meillä räiskyy. Olemme ehkä joidenkin mielestä dramaattisia, itse koen että ollaan ihan tavallisia. Joskus vaan menee hermo ja silloin tapellaan, toisinaan menee niin huonosti, että ollaan jo eron partaalla. Mutta se tunne, kun saadaankin taas asiat kuntoon ja makkarin puolella lopullisesti sovittua, se on ihan mieletön. Tämä toimii meillä ja uskon, että juuri näillä teidän miehilläkin. Se pelko, että menettää toisen, ja sen jälkeen endorfiini, kun kaikki on taas hyvin. Se kuherruskuukausi isomman riidan jälkeen on taivaallista.

Kuulostaa sairaalta. Oisko siinä tyypillinen välttelevä- tarttuva kiintymyssuhteet omaava pari. Turvallisuuden tunne tulee teille siitä kun ylläpidätte ja hoivaatte toisillenne tuota sisäistä lapsuuden traumaa..

Ai että suhteessa on jotain trauman hoitamista se, että jatketaan yhdessä vaikka menisikin huonommin välillä? Meillä on todella avoin keskusteluyhteys josta pidämme kiinni ja se todella tuo seksielämään mukavaa vaihtelua ja kimmoketta, kun elää hetken sen ajatuksen kanssa, että loppuuko tämä suhde nyt. Päinvastoin koen, että me teemme työtä hyvän suhteen eteen ja riitely on myöskin tervettä. Mielestäni taas parisuhteet, joissa ei koskaan riidellä tai koeta kriisejä, ovat niitä onnettomia suhteita, joissa jompikumpi päätyy lopulta pettämään. Ellei sitten molemmilta puutu se seksuaalinen vietti.

Eri mieltä oleminen ja satunnainen riitelykin on turvallisessa ja sitoutuneessa parisuhteessa normaalia. Tuo mitä sinä kuvaat, ei kyllä ole.