Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ilmoitit lapsesi kilpaurheiluun
15.09.2022 |
Jos et kerran halua sitoutua niihin vaatimuksiin? Turhauttaa selittää että muiden tekeminen kärsii, kun koko ajan samat on pois koska on kaverisynttärit, ei ole motivaatiota, mennään mökille jnejne.
Sitten ihmettelet ettei lapsesi pääse siihen kisaavaan porukkaan pilaamaan muiden suoritusta ja huudat siitä minulle.
Jos et halua sitoutua, mene harrastepuolelle.
Kommentit (188)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.
Niin. Lisäksi ymmärsin, että ap oli turhautunut siihen, että joukkue ei pysty kunnolla harjoittelemaan, koska noita vanhempia on useampi. Onhan se selvä, että jos joukkueessa on 10 lasta ja 3 joka kerta pois, niin ei ne treenit ole mielekkäitä enää niille 7. Tai vähemmälle, jos joka treeneistä on 3 eri tyyppiä mökkeilemässä.
T. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilun voisi kieltää alle 10 vuotiaita. Olisi meno paljon terveempää ja lapsilla muut arvot tärkeämpiä kuin voitto. Harratusmaksutkin varmaan tippuisivat puoleen.
Tällaiset kommentit kertovat siitä, että et ymmärrä kovin paljoa lasten maailmasta. Menepä edes yhden kerran katsomaan ala-asteen välitunnille lasten leikkimistä ja katso, kuinka moni jollain tapaa kilpailee siellä täysin vapaaehtoisesti muita lapsia vastaan. Tällaisia lajeja ovat esim. jalkapallo, hippa, kukkulan kuningas yms. Ei tietenkään kaikki, mutta aika suuri osa. Kilpailu on lapsille erittäin luontainen asia ja sitä ei saa kieltää heiltä. Varsinkin, kun aikuisten maailmassa kilpailu on jatkuvasti läsnä. Kilpaillaan opiskelupaikoista, työpaikoista, yritykset kilpailevat asiakkaista jne. Miten lasten pitäisi oppia elämään aikuisten maailmassa, jos heille opetetaan kokoajan, että on ihan sama, tekeekö maaleja vai syökö sitä mustaa kumirouhetta kentän nurkassa
Olen eri, mutta minusta kuulostaa, kuin sinä olisit se, joka on ulkona lasten maailmasta. Haluat nähdä vain sen omiin mielikuviisi sopivan kilpailevan lapsilauman, katsomatta lainkaan, mitä siinä laumassa tapahtuu.
Tosiasiassa lapset osallistuvat välitunnilla hyvin vaihtelevalla intensiteetillä - eivätkä missään nimessä pitkäjänteisesti. Porukka pelmahtaa pelaamaan yhtä peliä, ja singahtaa siitä toiseen. Osa vain katselee ja keinuu. Osalla on sosiaalisia skismoja, jotka siirtyvät sinne pihapelien mikrokosmokseen, kukkulan kuninkaassa nousee motiiviksi urheilun sijaan esiin se eilinen suukopu, joka pitää antaa takaisin.
Mutta kukaan ei toimi pitkäjänteisesti, tavoitteellisesti tai kurinalaisesti. Lapset juoksevat siksi että ovat lapsia. Aikuisten maailmaan heitä valmentaa se, että he saavat olla kunnolla lapsia.
-eri.
Onko ihan mahdoton ajatus, että lapsia on erilaisia.
Osalla on vahva kilpailuvietti ja haluavat aina parhaan tuloksen. Tällaiset ihmiset haluaa myös ottaa harrastukset tosissaan.Sitten on sellaisia, jotka mielellään tekee, muttei niin tosissaan.
Sitten on se ryhmä, joita kilpailu ei kiinnosta.
Kilpailuvietti on ihan ihmisen ominaisuus. Ja vanhempien pitää tietää millainen kilpailuvietti sillä omalla lapsella on. Jaksaako kilpaurheilua? Sitten pitää miettiä jaksaako vanhempi että lapsen harrastus on kilpaurheilua. Jos sekä lapsi että vanhempi jaksavat, niin joukkuelaji on hyvä.
Jos lapsi haluaa kilpailla, mutta vanhempi ei jaksa viedä, tai sitten lapsi ei jaksa panostaa ihan niin paljon, niin sitten hyviä on höntsälajit ja yksilölajit.
Jos lapsi ei oikein halua kilpailla ollenkaan, häntä ei pidä viedä kilpaurheiluun.
Nythän ongelma on se, että vanhemmat ei tunnista mihin ryhmään se oma lapsi kuuluu. Eikä sitäkään mihin ryhmään vanhempi kuuluu.
Tämä on niin totta. Tähän ongelmaan hajosi omalta lapseltani yksi joukkue. Oli pari tyttöä, jotka halusivat panosta lajiin tosissaan ja kehittyä siinä pitkälle. Oli pari tyttöä, jotka halusivat panostaa lajiin tosissaan, mutta tiedostivat, ettei taidot riitä kovin pitkälle. Ja oli muutama tyttö, joista se pelailu oli ihan kivaa, mutta tuloksella ei niin väliä ja aina ei jaksanut treenatakaan täysillä (ja tässä joukossa oli jopa tyttö, jolla oli potentiaalia tulla hyväksi). Ja lopuille laji oli se kakkoslaji.
Kun on riittävän pieni seura, että juuri saadaan yksi joukkue kasaan ikäluokkaa kohden, niin tulee näitä tilanteita, missä erot niin taitotasossa kuin motivaatiossa ovat suuret. Se turhauttaa sitten kaikkia, osa haluaisi treenata kovempaa ja pärjätä paremmin, osaa stressasi se, että pitäisi treenata kovempaa ja kilpailla tosissaan.
Onneksi tässä kävi loppujen lopuksi hyvin, kaikki jatkajat pääsivät muihin seuroihin oman tason mukaisiin joukkueisiin. Puhuttiin tässä vaiheessa 15-vuotiaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
Totta. Tosin se ei vielä riitä että ilmoittautuu luistelemaan, voimistelemaan, jalkapalloon, taekwondoon ja joogaan, jos ei käy siellä harjoituksissa. Sehän tässä on ongelma. Ilmoittaudutaan, varataan paikka ja sitten hävitään kuin pieru Saharaan.
Esiintymisiin ja peleihin tullaan paikalle, vaikkei säännöistä ja ohjelmista ole alkeitakaan hallussa. Ja vanhemmat kiljuu kurkku suorana, miksi heidän perttiinansa ei saa osallistua. Vaikka Perttiina itse ei muistanut enää poissaolojen takia koko lajia harrastavansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.
Niin. Lisäksi ymmärsin, että ap oli turhautunut siihen, että joukkue ei pysty kunnolla harjoittelemaan, koska noita vanhempia on useampi. Onhan se selvä, että jos joukkueessa on 10 lasta ja 3 joka kerta pois, niin ei ne treenit ole mielekkäitä enää niille 7. Tai vähemmälle, jos joka treeneistä on 3 eri tyyppiä mökkeilemässä.
T. Eri
Pohjattoman itsekästä minusta. Noilta vanhemmilta siis. Jos kysymys on tosiaan parista kerrasta viikossa, niin ei voi olla ylivoimaisen vaikeaa saapua paikalle. Noloakin mielestäni jatkaa poissaoloja, jos on jo kerrottu että se häiritsee niitä muita harrastajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
En nyt kiistä, etteikö monipuolinen harrastaminen tekisi hyvää lapselle, mutta väite, että "pääsarjatasoilla" olisi jotenkin erityisen paljon lajiin myöhäisessä vaiheessa siirtyneitä ei vain pidä paikkaansa. Toki näistä yksilöistä puhutaan paljon julkisuudessa ja selostajat mainitsevat tästä tv-lähetyksissä, mutta se johtuu siitä, että se on niin poikkeuksellista.
Lisäksi näissäkin tapauksissa on hyvä katsoa, että mistä lajeista sitä kilpaurheilutaustaa on ennen kuin alkaa yleistämään, että myöhäinen erikoistuminen on avain onneen. Jos on esimerkiksi vahva tausta hiihdosta ja ammunnasta, ampumahiihtoon siirtyminen on aika paljon helpompaa kuin jalkapalloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.
Miksi sinä valehtelet? Ap väittää heti ekalla sivulla, että 99 prosenttia poissaoloista johtuu vanhempien viitsimättömyydestä.
Vai ruokinko trollia? Nyt alkoi nolottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
Totta. Tosin se ei vielä riitä että ilmoittautuu luistelemaan, voimistelemaan, jalkapalloon, taekwondoon ja joogaan, jos ei käy siellä harjoituksissa. Sehän tässä on ongelma. Ilmoittaudutaan, varataan paikka ja sitten hävitään kuin pieru Saharaan.
Esiintymisiin ja peleihin tullaan paikalle, vaikkei säännöistä ja ohjelmista ole alkeitakaan hallussa. Ja vanhemmat kiljuu kurkku suorana, miksi heidän perttiinansa ei saa osallistua. Vaikka Perttiina itse ei muistanut enää poissaolojen takia koko lajia harrastavansa.
Jep. Aika paljon futishommissa näki sitä, että tulee pelkästään peleihin käymättä yhtään treeneissä ja sotkee koko paletin. Kaikkein raskainta oli jatkuva "syötä, syötä" huuto, vaikka junnu ei mitenkään ollut paikassa, johon pystyy syöttämään, mutta ei tajunnut tätä, kun harjoituksissa ei oltu käyty. Sitten, jos pallo saatiin syötettyä, seurauksena oli aina välitön pallonmenetys, koska lapsi hämmentyi täysin, kun ei tiennyt, mitä pallolla pitäisi tehdä. Valmentajana sitä tietenkin yrittää olla aikuinen ja tsempata kaikkia ja pitää hyvää ilmapiiriä, mutta kyllähän se muiden lasten turhautuminen on aika ymmärrettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
En nyt kiistä, etteikö monipuolinen harrastaminen tekisi hyvää lapselle, mutta väite, että "pääsarjatasoilla" olisi jotenkin erityisen paljon lajiin myöhäisessä vaiheessa siirtyneitä ei vain pidä paikkaansa. Toki näistä yksilöistä puhutaan paljon julkisuudessa ja selostajat mainitsevat tästä tv-lähetyksissä, mutta se johtuu siitä, että se on niin poikkeuksellista.
Lisäksi näissäkin tapauksissa on hyvä katsoa, että mistä lajeista sitä kilpaurheilutaustaa on ennen kuin alkaa yleistämään, että myöhäinen erikoistuminen on avain onneen. Jos on esimerkiksi vahva tausta hiihdosta ja ammunnasta, ampumahiihtoon siirtyminen on aika paljon helpompaa kuin jalkapalloon.
Kirjoitinko, että erityisen paljon? Kirjoitin vain, että usein hämä jatkavat pitkään ja usein aikaisin (teini-iässä) lopettavat ne, jotka ovat jo pienenä saavuttaneet paljon. Ja että on toki myös heitä, jotka ovat olleet aina hyviä. Pointti on lähinnä siinä, että se pienenä yhteen lajiin täysillä panostaminen ei välttämättä ole tie huipulle, se voi olla tie lopettamiseen. Tästä on oikeasti tehty tutkimuksiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.
Miksi sinä valehtelet? Ap väittää heti ekalla sivulla, että 99 prosenttia poissaoloista johtuu vanhempien viitsimättömyydestä.
Vai ruokinko trollia? Nyt alkoi nolottaa.
"Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle."
Näin sinä väitit AP:n sanoneen ja niin hän ei sanonut. Eli siinä sinulle trollailut.
Se puolestaan on totta, että pienet lapset eivät päätä itse, lähtevätkö he mökkeilemään vai treeneihin, joten heillä treeneissä käynti on nimenomaan vanhempien päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me asumme Ruotsissa ja olen järkyttynyt niistä suurista vaateista ja määristä, joilla suomalaislapset treenaavat. Täällä lapset, myös ylökouluikäiset, harjoittelevat huomattavasti vähemmän ja monipuolisemmin. Ja siltikin ruotsalaiset ovat keskimäärin parempia urheilussa kuin suomalaiset.
Eli jotain siellä tehdään täysin väärin.
Voisiko olla se, että vähempi harjoittelumäärä riittää, jos ihmiset käy siellä harjoituksissa?
Tutkimustieto osoittaa, että lasten ja nuorten myöhemmän kehityksen kannalta keskeistä on, että lajeja on useita.
Eli ihan alkuun pitäisi räjäyttää pois kaikki nämä x kertaa viikossa -tyyppiset vaatimukset. Kevyemmin, vähemmän, hauskemmin ja useampia lajeja.
Tämä siis, jos haluamme kasvattaa kansainvälisen tason huippuja. Sitten jos haluamme kasvattaa urheiluorganisaatioita, on varmaan tämä nykyinen malli hyvä.
-eri.
Jep. Usein yhteen lajiin panostavat ja nuorena jo lajissaan huiput lopettavat viimeistään aikuistumisen kynnyksellä. Sitten on ne, jotka ovat harrastaneet monipuolisemmin ja ei-niin-tosissaan nuorempana, ja saavat sen "panostuskipinän" joskus teini-iässä, nämä late bloomerit, he yleensä jatkavat sitten urheilua pidempään ja nousevat pääsarjatasoille. Sitten on toki osa urheilijoista sellaisia, jotka ovat aina olleet hyviä ja pääsevät pitkälle, mutta monipuolisen harjoittelun hyötyjä ei voi kyllä kieltää.
En nyt kiistä, etteikö monipuolinen harrastaminen tekisi hyvää lapselle, mutta väite, että "pääsarjatasoilla" olisi jotenkin erityisen paljon lajiin myöhäisessä vaiheessa siirtyneitä ei vain pidä paikkaansa. Toki näistä yksilöistä puhutaan paljon julkisuudessa ja selostajat mainitsevat tästä tv-lähetyksissä, mutta se johtuu siitä, että se on niin poikkeuksellista.
Lisäksi näissäkin tapauksissa on hyvä katsoa, että mistä lajeista sitä kilpaurheilutaustaa on ennen kuin alkaa yleistämään, että myöhäinen erikoistuminen on avain onneen. Jos on esimerkiksi vahva tausta hiihdosta ja ammunnasta, ampumahiihtoon siirtyminen on aika paljon helpompaa kuin jalkapalloon.
Kirjoitinko, että erityisen paljon? Kirjoitin vain, että usein hämä jatkavat pitkään ja usein aikaisin (teini-iässä) lopettavat ne, jotka ovat jo pienenä saavuttaneet paljon. Ja että on toki myös heitä, jotka ovat olleet aina hyviä. Pointti on lähinnä siinä, että se pienenä yhteen lajiin täysillä panostaminen ei välttämättä ole tie huipulle, se voi olla tie lopettamiseen. Tästä on oikeasti tehty tutkimuksiakin.
Vähintään yhtä usein teini-iässä lopettavat ne, jotka eivät pärjää lajissa kuin ne, jotka ovat olleet siinä hyviä. Yleiselläkin tasolla teini-iässä tapahtuu paljon muutoksia elämässä, kun seksi, tupakka, alkoholi yms. alkaa kiinnostamaan ja monilla lopahtaa mielenkiinto lapsuuden tärkeisiin asioihin, kuten urheiluun. Monilla urheilun lopettamiseen liittyy myös kapinointia vanhempia kohtaan, koska lopettamalla urheilu yritetään kiusata vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vain sen takia, että joku voisi jankata aiheesta av:lla.
Meidän kunnassa on sellainen ongelma ainakin yhden lajin osalla, että ei löydy tarpeeksi lapsia, jotka olisivat motivoituneita, kunnianhimoisia jne. harjoittelemaan ja treenaamaan tosissaan. On kurjaa varmaan valmentajillekin joutua soittelemaan vanhemmille, että eikö teidän Sofia voisi tulla harjoituksiin, koska me tarvitaan lisää lapsia, jotta saadaan kilpailukykyinen joukkue kasaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.
Miksi sinä valehtelet? Ap väittää heti ekalla sivulla, että 99 prosenttia poissaoloista johtuu vanhempien viitsimättömyydestä.
Vai ruokinko trollia? Nyt alkoi nolottaa.
"Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle."
Näin sinä väitit AP:n sanoneen ja niin hän ei sanonut. Eli siinä sinulle trollailut.
Se puolestaan on totta, että pienet lapset eivät päätä itse, lähtevätkö he mökkeilemään vai treeneihin, joten heillä treeneissä käynti on nimenomaan vanhempien päätös.
Luoja. Mitenkäs tuo kohta ennen lainaustasi, missä kirjoitan että tämä asia kummastuttaa minua. Ajatteletko ehkä ap:n väittäneen, että asia kummastuttaa minua, vai olenko ehkä valehtelija kun väitän ap:n väittäneen, että asia kummastuttaa minua?
Vai olisko mahdollista, että kirjoitan myös omia mielipiteitäni, en pelkästään referaatteja ap:n teksteistä?
Meillä lähdetään viikonlopuksi mummolaan, ja futis jää väliin. Tämä on perheen yhteinen päätös, josta vanhemmat luonnollisesti kantavat vastuun, mutta jos lapsi saisi päättää, hän kyllä lähtee sata kertaa mieluummin mummolaan kuin futistreeneihin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lähdetään viikonlopuksi mummolaan, ja futis jää väliin. Tämä on perheen yhteinen päätös, josta vanhemmat luonnollisesti kantavat vastuun, mutta jos lapsi saisi päättää, hän kyllä lähtee sata kertaa mieluummin mummolaan kuin futistreeneihin.
Muistathan seuraavassa peleissä kuitenkin huutaa lapsesi valmentajalle, että omalla lapsellasi on liian vähän peliaikaa?
Vierailija kirjoitti:
Meillä lähdetään viikonlopuksi mummolaan, ja futis jää väliin. Tämä on perheen yhteinen päätös, josta vanhemmat luonnollisesti kantavat vastuun, mutta jos lapsi saisi päättää, hän kyllä lähtee sata kertaa mieluummin mummolaan kuin futistreeneihin.
Ja olet myös siis ilmoittanut lapsesi siihen kaikkein tavoitteellisimpaan joukkueeseen, mitä seurasta löytyy, vaikka ei-niin-tavoitteellinenkin joukkue seurassa olisi?
Tästähän aloituksessa on kyse. Siitä, että lapsi tuupataan siihen kovimpaan ryhmään, missä on kovat tavoitteet, taitotaso ja sitoutumisaste, mutta ei olla valmiita sitoutumaan. Taitoa pitäisi kuitenkin sille omalle lapselle jotenkin taikoutua ja samalla pysyä pelaavassa / esiintyvässä (lajista riippuen siis) kokoonpanossa samalla tavalla kuin niiden, jotka sitoutuvat lajiin täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lähdetään viikonlopuksi mummolaan, ja futis jää väliin. Tämä on perheen yhteinen päätös, josta vanhemmat luonnollisesti kantavat vastuun, mutta jos lapsi saisi päättää, hän kyllä lähtee sata kertaa mieluummin mummolaan kuin futistreeneihin.
Muistathan seuraavassa peleissä kuitenkin huutaa lapsesi valmentajalle, että omalla lapsellasi on liian vähän peliaikaa?
En huuda koskaan kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lähdetään viikonlopuksi mummolaan, ja futis jää väliin. Tämä on perheen yhteinen päätös, josta vanhemmat luonnollisesti kantavat vastuun, mutta jos lapsi saisi päättää, hän kyllä lähtee sata kertaa mieluummin mummolaan kuin futistreeneihin.
Ja olet myös siis ilmoittanut lapsesi siihen kaikkein tavoitteellisimpaan joukkueeseen, mitä seurasta löytyy, vaikka ei-niin-tavoitteellinenkin joukkue seurassa olisi?
Tästähän aloituksessa on kyse. Siitä, että lapsi tuupataan siihen kovimpaan ryhmään, missä on kovat tavoitteet, taitotaso ja sitoutumisaste, mutta ei olla valmiita sitoutumaan. Taitoa pitäisi kuitenkin sille omalle lapselle jotenkin taikoutua ja samalla pysyä pelaavassa / esiintyvässä (lajista riippuen siis) kokoonpanossa samalla tavalla kuin niiden, jotka sitoutuvat lajiin täysillä.
En todellakaan ole. Mutta moni tässä ketjussa on valitellut myös sitä, että niitä sitoutuneita ei löydy kokonaisen joukkueen vertaa. Joku mainitsi, että valmentajat joutuvat soittelemaan ympäriinsä ja maanittelemaan, että kilpajoukkue ylipäätään saataisiin kasaan. Kumpi on sitten parempi, se että kaikki eivät sitoudu yhtä kovasti vai se että joukkuetta ei synny?
Totuus on, että lapsilla ja nuorilla on enemmän vaihtoehtoja kuin koskaan ennen. Niitä vaihtoehtoja kannattaa koettaa. Sitoutua tietenkin pitää myös, ainakin lukukaudeksi kerrallaan. Mutta vaikka kaikki sitoutuisivat, siltikään ei välttämättä löydy sille omalle kullannupulle juuri optimaalisen tasoista joukkuetta, jossa muut eivät jarruta hänen menestystään eikä hän muiden. Ymmärtääkseni tämä on ominaista kaikille joukkueissa tapahtuville suorituksille, ja siinä on näiden lajien haastavuus ja kiehtovuus.
Alue: Aihe vapaa
Eihän ap noin kirjoittanut. Miksi valehdella asiassa, joka on äärimmäisen helppo tarkistaa hyppäämällä 1. sivulle?
Se on kuitenkin fakta, että pienillä lapsilla merkittävimmät syyt treenien skippaamiseen ovat vanhempien menot ja sairastamiset. Sairastamisille ei voi mitään, mutta vanhempien pitää tehdä se päätös, että ollaanko sitoutuneita lapsen kilpaurheiluun niin paljon, että se menee muiden menojen edelle. Lapsi ei pysty tätä päätöstä tekemään vanhempiensa puolesta.
SM-tasolle nousu vaatii muutakin kuin säännöllistä treenausta, mutta säännöllinen treenaus on kaiken edellytys. Loppujen lopuksi lahjakkuudella ei vielä kansallisella tasolla ole juurikaan merkitystä (tästä on paljon tutkimusta), vaan oikea treeni on kaikki kaikessa.