Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ilmoitit lapsesi kilpaurheiluun
15.09.2022 |
Jos et kerran halua sitoutua niihin vaatimuksiin? Turhauttaa selittää että muiden tekeminen kärsii, kun koko ajan samat on pois koska on kaverisynttärit, ei ole motivaatiota, mennään mökille jnejne.
Sitten ihmettelet ettei lapsesi pääse siihen kisaavaan porukkaan pilaamaan muiden suoritusta ja huudat siitä minulle.
Jos et halua sitoutua, mene harrastepuolelle.
Kommentit (188)
Koska en itse ole onnistunut ikinä oikein missään, ja nyt haluaisin päteä lapseni kautta. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, mitä ne onnistumiset oikeasti edellyttää.
t. tyypillinen av-mamma
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joissain ryhmälajeissa jokaisen suoritus vaikuttaa toisten tulokseen(esim. cheerleading sun muut missä koreografia pitää olla hallinnassa kaikilla). Jos muut vaikka tavoittelevat sm-mitalia, niin tietenkään ei oteta kilpailuun mukaan sellaista, joka ei ole samalla tasolla muiden kanssa. Jos tasoero johtuu siitä, että joku ei käy harjoituksissa yhtä usein kun muut, niin se on voi voi.
Harrasteryhmiä toivoisin joka lajiin. Saisi edetä omalla tahdilla ja jättää harjoituksia väliin milloin haluaa ja osallistua kilpailuihin ei niin tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilun voisi kieltää alle 10 vuotiaita. Olisi meno paljon terveempää ja lapsilla muut arvot tärkeämpiä kuin voitto. Harratusmaksutkin varmaan tippuisivat puoleen.
Tällaiset kommentit kertovat siitä, että et ymmärrä kovin paljoa lasten maailmasta. Menepä edes yhden kerran katsomaan ala-asteen välitunnille lasten leikkimistä ja katso, kuinka moni jollain tapaa kilpailee siellä täysin vapaaehtoisesti muita lapsia vastaan. Tällaisia lajeja ovat esim. jalkapallo, hippa, kukkulan kuningas yms. Ei tietenkään kaikki, mutta aika suuri osa. Kilpailu on lapsille erittäin luontainen asia ja sitä ei saa kieltää heiltä. Varsinkin, kun aikuisten maailmassa kilpailu on jatkuvasti läsnä. Kilpaillaan opiskelupaikoista, työpaikoista, yritykset kilpailevat asiakkaista jne. Miten lasten pitäisi oppia elämään aikuisten maailmassa, jos heille opetetaan kokoajan, että on ihan sama, tekeekö maaleja vai syökö sitä mustaa kumirouhetta kentän nurkassa
Olen eri, mutta minusta kuulostaa, kuin sinä olisit se, joka on ulkona lasten maailmasta. Haluat nähdä vain sen omiin mielikuviisi sopivan kilpailevan lapsilauman, katsomatta lainkaan, mitä siinä laumassa tapahtuu.
Tosiasiassa lapset osallistuvat välitunnilla hyvin vaihtelevalla intensiteetillä - eivätkä missään nimessä pitkäjänteisesti. Porukka pelmahtaa pelaamaan yhtä peliä, ja singahtaa siitä toiseen. Osa vain katselee ja keinuu. Osalla on sosiaalisia skismoja, jotka siirtyvät sinne pihapelien mikrokosmokseen, kukkulan kuninkaassa nousee motiiviksi urheilun sijaan esiin se eilinen suukopu, joka pitää antaa takaisin.
Mutta kukaan ei toimi pitkäjänteisesti, tavoitteellisesti tai kurinalaisesti. Lapset juoksevat siksi että ovat lapsia. Aikuisten maailmaan heitä valmentaa se, että he saavat olla kunnolla lapsia.
-eri.
Onko ihan mahdoton ajatus, että lapsia on erilaisia.
Osalla on vahva kilpailuvietti ja haluavat aina parhaan tuloksen. Tällaiset ihmiset haluaa myös ottaa harrastukset tosissaan.Sitten on sellaisia, jotka mielellään tekee, muttei niin tosissaan.
Sitten on se ryhmä, joita kilpailu ei kiinnosta.
Kilpailuvietti on ihan ihmisen ominaisuus. Ja vanhempien pitää tietää millainen kilpailuvietti sillä omalla lapsella on. Jaksaako kilpaurheilua? Sitten pitää miettiä jaksaako vanhempi että lapsen harrastus on kilpaurheilua. Jos sekä lapsi että vanhempi jaksavat, niin joukkuelaji on hyvä.
Jos lapsi haluaa kilpailla, mutta vanhempi ei jaksa viedä, tai sitten lapsi ei jaksa panostaa ihan niin paljon, niin sitten hyviä on höntsälajit ja yksilölajit.
Jos lapsi ei oikein halua kilpailla ollenkaan, häntä ei pidä viedä kilpaurheiluun.
Nythän ongelma on se, että vanhemmat ei tunnista mihin ryhmään se oma lapsi kuuluu. Eikä sitäkään mihin ryhmään vanhempi kuuluu.
Kysymys on muustakin kuin kilpailuvietistä.
Lähipiirissä on lapsi, jolla on voimakas kilpailuvietti ja voitontahto. Vanhemmillakin riittää resursseja. Häntä viedään runsaasti harrastuksiin, ja sitoutumisen aste on kiitettävä.
Eli tämän keskustelun mukaan oikea ihannelapsi. Kaikki hyvin? No ei. Välillä tuntuu että lapsen koko elämä on itkua. Itkettää häviö, itkettää huono suoritus, itkettää se että _kilpakumppanit_ ovat niin tosikoita... mutta silti pitää kilpailla, kun on se kilpailunhalu, jota lapsi selvästikään ei hallitse.
Eikö samalla logiikalla lapsen pitäisi saada syödä karkkiövereitä myös?
Niin, lapsi kokee pettymyksiä ja muita negatiivisia tunteita ja oppii sietämään niitä. Hui, kamala! Oikeastihan se on ihan hyvä kokea myös noita tunteita ja oppia säätelemään niitä. Oppia, että kaikki ei mene aina hyvin, mutta silti elämä jatkuu. Joskus menee huonosti, mutta siitäkin voi selvitä. Varsinkin yleislahjakkaille ja kilpailuviettisille nämä ovat tärkeitä oppeja, jos on taipumusta perfektionismiin ja pärjää esim. kouluporukassa kaikessa. Sellainen kun ei tule jatkumaan koko elämää.
Oppiiko lapsi säätelemään stressiä kokemalla stressiä? Ainakin varhaiskasvatusta koskevassa tutkimuksessa väitetään juuri päinvastaista: stressitön ympäristö tulee parhaiten stressinhallinnan kehittymistä.
Urheilun puolella jostain syystä vaalitaan vanhaa käsitystä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Miksi muuten sen konsertin pilaajan pitää olla juuri finninaama? Onko myös cheerleadingissa esityksen pilaaja se, jolla on akne? Onko hän lähtökohtaisesti ylipainoinen myös?
Ja oletteko te muka aikuisia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilun voisi kieltää alle 10 vuotiaita. Olisi meno paljon terveempää ja lapsilla muut arvot tärkeämpiä kuin voitto. Harratusmaksutkin varmaan tippuisivat puoleen.
Tällaiset kommentit kertovat siitä, että et ymmärrä kovin paljoa lasten maailmasta. Menepä edes yhden kerran katsomaan ala-asteen välitunnille lasten leikkimistä ja katso, kuinka moni jollain tapaa kilpailee siellä täysin vapaaehtoisesti muita lapsia vastaan. Tällaisia lajeja ovat esim. jalkapallo, hippa, kukkulan kuningas yms. Ei tietenkään kaikki, mutta aika suuri osa. Kilpailu on lapsille erittäin luontainen asia ja sitä ei saa kieltää heiltä. Varsinkin, kun aikuisten maailmassa kilpailu on jatkuvasti läsnä. Kilpaillaan opiskelupaikoista, työpaikoista, yritykset kilpailevat asiakkaista jne. Miten lasten pitäisi oppia elämään aikuisten maailmassa, jos heille opetetaan kokoajan, että on ihan sama, tekeekö maaleja vai syökö sitä mustaa kumirouhetta kentän nurkassa
Olen eri, mutta minusta kuulostaa, kuin sinä olisit se, joka on ulkona lasten maailmasta. Haluat nähdä vain sen omiin mielikuviisi sopivan kilpailevan lapsilauman, katsomatta lainkaan, mitä siinä laumassa tapahtuu.
Tosiasiassa lapset osallistuvat välitunnilla hyvin vaihtelevalla intensiteetillä - eivätkä missään nimessä pitkäjänteisesti. Porukka pelmahtaa pelaamaan yhtä peliä, ja singahtaa siitä toiseen. Osa vain katselee ja keinuu. Osalla on sosiaalisia skismoja, jotka siirtyvät sinne pihapelien mikrokosmokseen, kukkulan kuninkaassa nousee motiiviksi urheilun sijaan esiin se eilinen suukopu, joka pitää antaa takaisin.
Mutta kukaan ei toimi pitkäjänteisesti, tavoitteellisesti tai kurinalaisesti. Lapset juoksevat siksi että ovat lapsia. Aikuisten maailmaan heitä valmentaa se, että he saavat olla kunnolla lapsia.
-eri.
Onko ihan mahdoton ajatus, että lapsia on erilaisia.
Osalla on vahva kilpailuvietti ja haluavat aina parhaan tuloksen. Tällaiset ihmiset haluaa myös ottaa harrastukset tosissaan.Sitten on sellaisia, jotka mielellään tekee, muttei niin tosissaan.
Sitten on se ryhmä, joita kilpailu ei kiinnosta.
Kilpailuvietti on ihan ihmisen ominaisuus. Ja vanhempien pitää tietää millainen kilpailuvietti sillä omalla lapsella on. Jaksaako kilpaurheilua? Sitten pitää miettiä jaksaako vanhempi että lapsen harrastus on kilpaurheilua. Jos sekä lapsi että vanhempi jaksavat, niin joukkuelaji on hyvä.
Jos lapsi haluaa kilpailla, mutta vanhempi ei jaksa viedä, tai sitten lapsi ei jaksa panostaa ihan niin paljon, niin sitten hyviä on höntsälajit ja yksilölajit.
Jos lapsi ei oikein halua kilpailla ollenkaan, häntä ei pidä viedä kilpaurheiluun.
Nythän ongelma on se, että vanhemmat ei tunnista mihin ryhmään se oma lapsi kuuluu. Eikä sitäkään mihin ryhmään vanhempi kuuluu.
Kysymys on muustakin kuin kilpailuvietistä.
Lähipiirissä on lapsi, jolla on voimakas kilpailuvietti ja voitontahto. Vanhemmillakin riittää resursseja. Häntä viedään runsaasti harrastuksiin, ja sitoutumisen aste on kiitettävä.
Eli tämän keskustelun mukaan oikea ihannelapsi. Kaikki hyvin? No ei. Välillä tuntuu että lapsen koko elämä on itkua. Itkettää häviö, itkettää huono suoritus, itkettää se että _kilpakumppanit_ ovat niin tosikoita... mutta silti pitää kilpailla, kun on se kilpailunhalu, jota lapsi selvästikään ei hallitse.
Eikö samalla logiikalla lapsen pitäisi saada syödä karkkiövereitä myös?
Niin, lapsi kokee pettymyksiä ja muita negatiivisia tunteita ja oppii sietämään niitä. Hui, kamala! Oikeastihan se on ihan hyvä kokea myös noita tunteita ja oppia säätelemään niitä. Oppia, että kaikki ei mene aina hyvin, mutta silti elämä jatkuu. Joskus menee huonosti, mutta siitäkin voi selvitä. Varsinkin yleislahjakkaille ja kilpailuviettisille nämä ovat tärkeitä oppeja, jos on taipumusta perfektionismiin ja pärjää esim. kouluporukassa kaikessa. Sellainen kun ei tule jatkumaan koko elämää.
Oppiiko lapsi säätelemään stressiä kokemalla stressiä? Ainakin varhaiskasvatusta koskevassa tutkimuksessa väitetään juuri päinvastaista: stressitön ympäristö tulee parhaiten stressinhallinnan kehittymistä.
Urheilun puolella jostain syystä vaalitaan vanhaa käsitystä asiasta.
Sen lapsen elämä on useimmiten melko stressitöntä muuten, mutta kilpaillessa jännittää ja joskus tulee pettymyksiä. Kyllähän näitäkin taitoja pitää opetella. Sitten ihmetellään miksi nykynuoria ahdistaa niin paljon, kun ollaan vuorattu niitä vuosia pumpuliin ja poistettu edestä kaikki esteet ja mahdolliset pettymykset.
Oma lapseni oli ennen kamala kisa- ja koulussa koejännittäjä. Nyt on oppinut pitämään hermonsa kurissa ja on todella ylpeä siitä. Ennen pelkäsi epäonnistumista, mutta nyt on oppinut, että se ei haittaa. Kisoja ja kokeita tulee aina uusia. Kyllä minä ainakin pidän tätä hyvänä asiana.
Vierailija kirjoitti:
Mua säälittää ne lapset, joilla on kovin omistautuneet ja lastensa puolesta kunnianhimoiset vanhemmat. Siis juuri näitä, jotka kuskaavat lapsia, naama nyrpyssä tuojottavat harkat etsien kaikkien muiden suorituksesta (myös valmentajan) vikaa. Lapselle tosiaan ei suoda edes niitä kaverisynttäreitä. Lasta piiskataan, arvostellaan ja arvostetaan viimeisimmän kilpasuorituksen mukaan. Usein se äiti/isä kompensoi omaa epäonnistunutta urheilu-uraa lapsensa kautta. Tätä kyllä on myös musiikkipuolella. Kielletään kaikki muu, paitsi se yksi harrastus. Sairasta.
Lapseni harrastavat monia eri lajeja. Se ei ole mahdollista, jos voi keskittyä vain yhteen lajiin. Surkeita urheilijoita molemmat. Mutta, ovat innokkaita liikkumaan.
Toivottavasti ap ja muut vastaavat lasten valmentajat saavat pikaista asenne-valmennusta. Saatte kyllä tuollaisella paljon pahaa aikaiseksi.
Menikö sinulla nyt ihan ohi, että tässä oli kyse kilparyhmästä? Sinä tuskin olet sinne kovimpaan ryhmään lapsiasi laittanut, jos eivät ole lahjakkaita urheilussa. Mutta jos se lapsi on ehdoin tahdoin haluttu sinne tavoitteellisesti suorittavaan ryhmään, niin kyllä ne tavoitteet ja suorituksen taso sitten pitää ottaa huomioon siinä tekemisessä. Jos ei halua sitoutua, sitten harrastetaan ihan harrastamisen ilosta niissä harrasteryhmissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Toki tuo ei ole urheilussa mahdollista läheskään aina. Cheerleadingiä ja muodostelmaluistelua on aivan turha harjoitella yksin, koska ei tule treenattua sitä omaa paikkaa. Jokaisen luistelijan/cheerleaderin ja voimistelijan on osattava tehdä juuri se oma paikka. Sieltä ei voi yhtäkkiä heittää jotakuta muuta sille paikalle, koska sille ihmiselle ei ole tuttua juuri sen paikan nostotekniikka tai siirtymät.
Ymmärtääkseni palloilulajeissakaan hyökkääjä ei voi noin vain mennä maalivahdiksi tai puolustajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilpaurheilun voisi kieltää alle 10 vuotiaita. Olisi meno paljon terveempää ja lapsilla muut arvot tärkeämpiä kuin voitto. Harratusmaksutkin varmaan tippuisivat puoleen.
Tällaiset kommentit kertovat siitä, että et ymmärrä kovin paljoa lasten maailmasta. Menepä edes yhden kerran katsomaan ala-asteen välitunnille lasten leikkimistä ja katso, kuinka moni jollain tapaa kilpailee siellä täysin vapaaehtoisesti muita lapsia vastaan. Tällaisia lajeja ovat esim. jalkapallo, hippa, kukkulan kuningas yms. Ei tietenkään kaikki, mutta aika suuri osa. Kilpailu on lapsille erittäin luontainen asia ja sitä ei saa kieltää heiltä. Varsinkin, kun aikuisten maailmassa kilpailu on jatkuvasti läsnä. Kilpaillaan opiskelupaikoista, työpaikoista, yritykset kilpailevat asiakkaista jne. Miten lasten pitäisi oppia elämään aikuisten maailmassa, jos heille opetetaan kokoajan, että on ihan sama, tekeekö maaleja vai syökö sitä mustaa kumirouhetta kentän nurkassa
Olen eri, mutta minusta kuulostaa, kuin sinä olisit se, joka on ulkona lasten maailmasta. Haluat nähdä vain sen omiin mielikuviisi sopivan kilpailevan lapsilauman, katsomatta lainkaan, mitä siinä laumassa tapahtuu.
Tosiasiassa lapset osallistuvat välitunnilla hyvin vaihtelevalla intensiteetillä - eivätkä missään nimessä pitkäjänteisesti. Porukka pelmahtaa pelaamaan yhtä peliä, ja singahtaa siitä toiseen. Osa vain katselee ja keinuu. Osalla on sosiaalisia skismoja, jotka siirtyvät sinne pihapelien mikrokosmokseen, kukkulan kuninkaassa nousee motiiviksi urheilun sijaan esiin se eilinen suukopu, joka pitää antaa takaisin.
Mutta kukaan ei toimi pitkäjänteisesti, tavoitteellisesti tai kurinalaisesti. Lapset juoksevat siksi että ovat lapsia. Aikuisten maailmaan heitä valmentaa se, että he saavat olla kunnolla lapsia.
-eri.
Onko ihan mahdoton ajatus, että lapsia on erilaisia.
Osalla on vahva kilpailuvietti ja haluavat aina parhaan tuloksen. Tällaiset ihmiset haluaa myös ottaa harrastukset tosissaan.Sitten on sellaisia, jotka mielellään tekee, muttei niin tosissaan.
Sitten on se ryhmä, joita kilpailu ei kiinnosta.
Kilpailuvietti on ihan ihmisen ominaisuus. Ja vanhempien pitää tietää millainen kilpailuvietti sillä omalla lapsella on. Jaksaako kilpaurheilua? Sitten pitää miettiä jaksaako vanhempi että lapsen harrastus on kilpaurheilua. Jos sekä lapsi että vanhempi jaksavat, niin joukkuelaji on hyvä.
Jos lapsi haluaa kilpailla, mutta vanhempi ei jaksa viedä, tai sitten lapsi ei jaksa panostaa ihan niin paljon, niin sitten hyviä on höntsälajit ja yksilölajit.
Jos lapsi ei oikein halua kilpailla ollenkaan, häntä ei pidä viedä kilpaurheiluun.
Nythän ongelma on se, että vanhemmat ei tunnista mihin ryhmään se oma lapsi kuuluu. Eikä sitäkään mihin ryhmään vanhempi kuuluu.
Kysymys on muustakin kuin kilpailuvietistä.
Lähipiirissä on lapsi, jolla on voimakas kilpailuvietti ja voitontahto. Vanhemmillakin riittää resursseja. Häntä viedään runsaasti harrastuksiin, ja sitoutumisen aste on kiitettävä.
Eli tämän keskustelun mukaan oikea ihannelapsi. Kaikki hyvin? No ei. Välillä tuntuu että lapsen koko elämä on itkua. Itkettää häviö, itkettää huono suoritus, itkettää se että _kilpakumppanit_ ovat niin tosikoita... mutta silti pitää kilpailla, kun on se kilpailunhalu, jota lapsi selvästikään ei hallitse.
Eikö samalla logiikalla lapsen pitäisi saada syödä karkkiövereitä myös?
Niin, lapsi kokee pettymyksiä ja muita negatiivisia tunteita ja oppii sietämään niitä. Hui, kamala! Oikeastihan se on ihan hyvä kokea myös noita tunteita ja oppia säätelemään niitä. Oppia, että kaikki ei mene aina hyvin, mutta silti elämä jatkuu. Joskus menee huonosti, mutta siitäkin voi selvitä. Varsinkin yleislahjakkaille ja kilpailuviettisille nämä ovat tärkeitä oppeja, jos on taipumusta perfektionismiin ja pärjää esim. kouluporukassa kaikessa. Sellainen kun ei tule jatkumaan koko elämää.
Oppiiko lapsi säätelemään stressiä kokemalla stressiä? Ainakin varhaiskasvatusta koskevassa tutkimuksessa väitetään juuri päinvastaista: stressitön ympäristö tulee parhaiten stressinhallinnan kehittymistä.
Urheilun puolella jostain syystä vaalitaan vanhaa käsitystä asiasta.
Jos stressittömällä ympäristöllä tarkoitetaan sitä, ettei tarvitse pelätä, onko kotona tarpeeksi ruokaa tai vetääkö isä kännissä turpaan, niin varmasti lapselle on hyväksi kasvaa stressittömässä ympäristössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lasta ei saisi ikinä jännittää yhtään mikään. Esimerkiksi vuoristorataan meno voi jännittää lasta, mutta sen jälkeen on hyvä fiilis, kun siitä on selvinnyt. Toki tässäkin on rajansa ja liian hurja vuoristorata voi aiheuttaa traumoja, joten kaikkiin asioihin on hyvä totutella vähän kerrassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö jossakin on harrastepuoli?
Ainakin luistelussa on. On vain harrastavat, sitten kevyitä kilpasarjoja ja sitten tosissaan tekevien sarjoja. Tanssia on myös mahdollista vain harrastaa. Muista lajeista en tiedä.
Ja siis osa haluaa harrastaa harrastepuolen säännöillä mutta kilparyhmässä. Meillä on myös pienten joukkueissa tätä ongelmaa. Ei millään pystytä sitoutumaan 2x vko harjoituksiin, vaan ollaan joka toinen kerta pois. Ja näitä perheitä on useita. Olisikin vain se yksi.
Palloilulajeissa myös osalla seuroista on näin, muttei valitettavasti kaikilla. Meidän koripalloseurassamme ikäluokissa on parhaimmillaan kolmen eri tason joukkueita ja niiden välillä voi vaihtaa, jos ei esim. haluakaan ottaa niin tosissaan tai jos kehittyy ja haluaisikin kokeilla kovemmassa joukkueessa. Mutta siinä ykkösjoukkeessa sitten oikeasti oletetaan, että ihan jokaisesta pikkusyystä ei olla poissa ja niissä treeneissä käydään, etenkin jos halutaan pelaavassa kokoonpanossa pysyä.
Meidän lapsen korisseurassa näin myös. En käsitä miksi porukka tunkee sinne kovimpaan ryhmään ja sitten ei käy siellä. Kun on kerran vaihtoehto olla niissä vähemmän treenaavissa.
Ja meillä tätä asiaa on selitetty pikkususista asti. Että se polku on tällainen. Miten voi olla epäselvää vielä jollekulle?
Koris on tietyssä ikävaiheessa (C-junnut) aika kovaa kyytiä. Siellä ei vaan yksinkertaisesti mukana pärjää se myöhäisen murrosiän poika, kun vastustajat on vuotta vanhempia ja parhassa tapauskessa 40cm pidempiä. Siksi sinne kilparyhmään valikoituu ihan seuran puolesta ne fyysisiltä ominaisuuksiltaan sopivimmat, ei välttämättä motivoituneimmat tai edes urheilullisimmat. Samaa ongelmaa voi nähdä jääkiekossa ja jalkapallossa, siellä toki C-luokka on vuotta myöhemmin, mutta silti. Kokoerot pojilla tuossa 12-15 ikäluokissa ovat valtavat. Se on vaan totuus ja vaatii poikkeuksellista sinnikyyttä siltä lapseltakin paahtaa läpi ne vuodet kun kirjaimellisesti siellä korin alla haistelee vastustajan vyötäröhikeä. T: Kolmen paljon joukkuelajeija harrastaneen, myöhäisen murrosiän saaneen pojan äiti
Kamalaa, jos teidän seurassanne on näin. Onneksi valtaosassa koripalloseuroista iso koko ei todellakaan aja lahajakkuuden ja motivaation ohi, vaan valmentajat ja johto ymmärtävät, että se hitaammin kehittyvä, mutta lahjakas ja työntekoon valmis poika voi kolmen vuoden päästä olla se edustusjoukkueen mukana treenaava huippulupaus, kun se 15-vuotiaana lähes parimetrinen on edelleen kyllä iso, mutta lahjaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Jos aivan rautalangasta väännetään: orkesteriteokseen tarvitaan paljon erilaisia soittimia. Yhden soittimen opiskelu vaatii jo itsessään vuosien sitoutumista, eikä soittaja ole helposti korvattavissa silloinkaan, kun hän on laiskanlainen.
Eli jos orkesterissa sattuu olemaan vain yksi hilipatipillin soittaja, joka ei viitsi harjoitella, ratkaisuna ei ole, että tämä potkaistaan näyttävästi ulos. Ei, sen tempauksen jälkeen ei kyseistä teosta voi esittää. Siksi ratkaisuna on löytää toinen hilipatipillin soittaja siihen rinnalle. Ehkä pidemmälle opiskelleiden orkesterista löytyy joku. Opettajakin voi soittaa oppilaan kanssa yhdessä varsinkin pienempien jutuissa.
Tämä jo itsessään luo erilaisen dynamiikan verrattuna tässä ketjussa kuvattuihin lajeihin, joissa vain parhaat lähetetään kilpailuihin. Ja tämä liittyy varmaan myös siihen, miksi musiikkiluokilla kiusataan niin selvästi vähemmän kuin muilla luokilla, musiikki on aidosti inklusiivista.
Urheiluseuroissahan kiusaaminen on iso ongelma, jota toki on pyritty kitkemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Jos aivan rautalangasta väännetään: orkesteriteokseen tarvitaan paljon erilaisia soittimia. Yhden soittimen opiskelu vaatii jo itsessään vuosien sitoutumista, eikä soittaja ole helposti korvattavissa silloinkaan, kun hän on laiskanlainen.
Eli jos orkesterissa sattuu olemaan vain yksi hilipatipillin soittaja, joka ei viitsi harjoitella, ratkaisuna ei ole, että tämä potkaistaan näyttävästi ulos. Ei, sen tempauksen jälkeen ei kyseistä teosta voi esittää. Siksi ratkaisuna on löytää toinen hilipatipillin soittaja siihen rinnalle. Ehkä pidemmälle opiskelleiden orkesterista löytyy joku. Opettajakin voi soittaa oppilaan kanssa yhdessä varsinkin pienempien jutuissa.
Tämä jo itsessään luo erilaisen dynamiikan verrattuna tässä ketjussa kuvattuihin lajeihin, joissa vain parhaat lähetetään kilpailuihin. Ja tämä liittyy varmaan myös siihen, miksi musiikkiluokilla kiusataan niin selvästi vähemmän kuin muilla luokilla, musiikki on aidosti inklusiivista.
Urheiluseuroissahan kiusaaminen on iso ongelma, jota toki on pyritty kitkemään.
No ei urheiluseuroissakaan ulos heitetä. Mutta vaihtopenkille joutuu, kunnes osaa. Ja joissain lajeissa töpeksijä on vaaraksi muille, jolloin turvallisuusnäkökulmastakin kyseinen urheilija ei voi osallistua esitykseen. Se vain on niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Jos aivan rautalangasta väännetään: orkesteriteokseen tarvitaan paljon erilaisia soittimia. Yhden soittimen opiskelu vaatii jo itsessään vuosien sitoutumista, eikä soittaja ole helposti korvattavissa silloinkaan, kun hän on laiskanlainen.
Eli jos orkesterissa sattuu olemaan vain yksi hilipatipillin soittaja, joka ei viitsi harjoitella, ratkaisuna ei ole, että tämä potkaistaan näyttävästi ulos. Ei, sen tempauksen jälkeen ei kyseistä teosta voi esittää. Siksi ratkaisuna on löytää toinen hilipatipillin soittaja siihen rinnalle. Ehkä pidemmälle opiskelleiden orkesterista löytyy joku. Opettajakin voi soittaa oppilaan kanssa yhdessä varsinkin pienempien jutuissa.
Tämä jo itsessään luo erilaisen dynamiikan verrattuna tässä ketjussa kuvattuihin lajeihin, joissa vain parhaat lähetetään kilpailuihin. Ja tämä liittyy varmaan myös siihen, miksi musiikkiluokilla kiusataan niin selvästi vähemmän kuin muilla luokilla, musiikki on aidosti inklusiivista.
Urheiluseuroissahan kiusaaminen on iso ongelma, jota toki on pyritty kitkemään.
Voi olla, että sitä hilipatipillin soittajaa ei voida potkaista pihalle, koska korvaajaa ei löydy, mutta sama ongelmahan on erityisesti pienemmillä paikkakunnilla yhtään vanhempien lasten joukkueurheilussa. 15-vuotiaana kukaan ei enää aloita vaikka jalkapalloa ja jos siinä joukkueessa pelaa jo kaikki kylän 15:sta sen ikäisestä jalkapalloilijasta, niin ei siitä joukkueesta voi ketään erottaa tai joukkue ei pelaa.
Se, että pelaaja tai soittaja on p erseilystään huolimatta koskemattomassa asemassa ei tee hänen toiminnastaan yhtään sen reilumpaa muita nuoria kohtaan. Lisäksi minun on vaikea uskoa, että vaikka musiikki olisikin niin inklusiivista kuin väität, että se ei ärsyttäisi muita nuoria, jos yksi tahallaan/laiskuuttaan pilaa kaikkien esitykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku vanhempi avata, miksi tietoisesti lapsi ilmoitetaan kalliiseen harrastukseen ja sitten jätetään harjoituksia välistä VAIKKA se häiritsee muiden harrastamista ja asiasta on varoitettu monta kertaa?
Tuo nyt ei yllätä, että noukitaan rusinat pullasta (eli esitykseen pitää päästä vaikka sen eteen ei ole tehnyt mitään). Sellaisia on nykyvanhemmat.
En usko, että lasteni vajavainen harrastaminen haittaa ketään muita. Mutta vastaan kuitenkin.
Lastemme pääasiallinen vastuu on koulu. Toisena tulee musiikkiopisto. Kolmantena tulee liikunta. Sekin on tärkeää kehityksen kannalta, ja olemme valmiita maksamaan, että lapset saavat harrastaa mieleisiä lajeja. Mutta jos lapset uhkaavat kuormittua, ensimmäisenä pois jää liikunta. Näin meillä.
Tuollainen suhtautuminen liikuntaa on aivan OK. Ei kaikkien tarvitse harrastaa kilpaurheilua. Olet kuitenkin varmaan / toivottavasti ilmoittanut lapsesi sellaiseen lajiin tai joukkueeseen, että joukkueen muut jäsenet eivät joudu siitä kärsimään. Ymmärrät varmasti, että jos ihmispyramidin vasen alanurkka sluibaa aina treeneistä, muutkaan eivät pysty harjoittelemaan. Tällöin on ainakin turha tulla valittamaan, jos valmentaja valitsee lapsesi tilalle jonkun luotettavamman tapauksen ja sinun lapsellesi jää varamiehen rooli.
Jos olet enemmän musiikki-ihmisiä, niin ymmärrät varmaan, että orkesterin harjoittelu kärsii, jos osa soittimista puuttuu jatkuvasti. Jos soittamiseen/harjoitteluun ei pysty sitoutumaan, voi kyllä treenailla omaksi ilokseen, mutta esiintyvään kokoonpanoon ei välttämättä ole asiaa.
Olen tosiaan enemmän musiikki-ihmisiä, mutta mitenkään en osaa kimmastua siitä, että osa lapsista ei käy orkesterin kaikissa harjoituksissa.
Päinvastoin, sehän on tosi mukavaa, mitä isompi orkesteri lavalle saadaan itse esiintymiseen.
On varmaan ihan söpöä, kun nelivuotiaat paukuttavat niitä instrumenttejaan miten sattuu ja vanhemmat kyllä taputtavat haltioissaan esitykselle. Ymmärrät kuitenkin varmasti, että se ei ole läheskään yhtä söpöä, kun finninaamainen 15-vuotias pilaa orkesterin esityksen läväyttämällä lautaset yhteen väärässä paikassa, koska ei ole harjoitellut. Siinä vaiheessa se teini putoaa pois porukasta ja jää soittamaan niitä lautasiaan kotiin vanhempiensa iloksi.
Voi, voisin pitää sulle pienen esitelmän jousien määrästä suhteessa puhaltimien määrään, ja muista nuoriso-orkesterien haasteista, joiden takia iso orkesteri on usein monella tapaa parempi kuin pieni.
Luulen, että se kuitenkin menee hukkaan, jos verkkokalvoillasi on vain se lautasia paukauttava finninaama.
Pidä minulle mieluummin pieni esitelmä siitä, miksi orkesterissa ei ole tarpeellista sitoutua harjoittelemaan yhdessä ja miksi on tärkeämpää, että mahdollisimman iso porukka soittaa vain jotain kuin, että pienempi porukka soittaisi hyvin. Itse en ole muusikko, mutta olettaisin, että jatkuvat poissaolot vaikuttavat myös orkesterin ohjelmiston vaativuuteen ja esityksiin valitaan vai sellaisia kappaleita, jotka kaikki varmasti osaavat soittaa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta tunnollisesti harjoittelevien nuorten kehitykseen. Todennäköisesti hyvät soittajat myös siirtyvät muualle, jos heidän paikkakunnallaan on vaihtoehtoja ja sitten taas ihmetellään, miksi ei ole soittajia.
Kun päästään pitemmälle, aika suuri osa musiikin opiskelusta tapahtuu itsenäisesti. Esimerkiksi omien lasteni orkesterin soittajista osa soittaa tällä hetkellä paikallisessa teatteriproggiksessa, ja he aloittavat orkesteriharjoitukset vasta sitten kun teatteriesitykset ovat päättyneet. Sitä ennen he perehtyvät materiaaliin itsenäisesti.
Tämä kaikki pystytään sopimaan keskenään järkevästi ja myös nuorten jaksamista miettien. En tiedä, onko musiikkikuvioihin sattunut ylipäätään fiksuja ihmisiä, vai onko niksi siinä, että kun jokaisen tekemiset on kirjattu partituuriin, ei kenenkään tarvitse yrittää riidellä lapselleen peliaikaa tai paikkaa kilpajoukkueessa.
Oletettavasti nuoret ovat kuitenkin sitoutuneet harjoittelemaan osansa itsenäisesti? Olisiko OK, jos joku tulisi ensimmäisiin yhteisharjoituksiin paikalle ja ilmoittaisi, ettei muuten ole avannutkaan partituuria. Ei kysymys nyt ole siitä, että treenataanko yhteisharjoituksissa vai omatoimisesti vaan siitä, että tarvitseeko ryhmän yhteisiin sääntöihin sitoutua ja voiko siitä olla seurauksia, jos lupauksista huolimatta rikkoo yhteisiä sääntöjä.
Kyllä varmastikin nuoret ovat hyvin sitoutuneita. Ihan jo siitä syystä, että musiikki on sellaista työtä, jota kukaan ei voi toisen puolesta tehdä.
Ap aloitti tämän ketjun kertomalla, että kilpaharrastus on vanhempien päätös ja valinta, ja myös poissaolojen syynä on vanhempien viitsimättömyys kuskata lapsiaan. Se asia minua hieman tässä keskustelussa kummastuttaa. Ihan kuin urheilu monta kertaa viikossa ja kaverisynttäreistä kieltäytyminen itsessään olisi niin helppoa ja lokoisaa, että vain vanhempien mukavuudenhalu on esteenä SM-tasolle nousulle.
Olen pienten puolella, joten kyllä se on vanhemmista kiinni ettei harjoituksiin tulla, vaan mennään mökille. Lapset ovat alakoulussa, joten eivät saa itse päättää asiasta.
Jos taas lapsi menee toistuvasti ennemmin mökille kuin harjoituksiin, pitää perheen pohtia onko laji lapselle hyvä vai pitäisikö vaihtaa esim sinne harrastepuolelle. Suurin osa haluaisi harjoituksiin, mutta vanhemmat haluaa sinne mökille niin sitten mennään mökille.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Niin, lapsi kokee pettymyksiä ja muita negatiivisia tunteita ja oppii sietämään niitä. Hui, kamala! Oikeastihan se on ihan hyvä kokea myös noita tunteita ja oppia säätelemään niitä. Oppia, että kaikki ei mene aina hyvin, mutta silti elämä jatkuu. Joskus menee huonosti, mutta siitäkin voi selvitä. Varsinkin yleislahjakkaille ja kilpailuviettisille nämä ovat tärkeitä oppeja, jos on taipumusta perfektionismiin ja pärjää esim. kouluporukassa kaikessa. Sellainen kun ei tule jatkumaan koko elämää.