Lue keskustelun säännöt.
Vanhusten hoivakodeilla taitaa olla aika synkät tulevaisuuden näkymät
14.09.2022 |
Iso osa lähihoitajista ja hoiva-avustajista on jo niin iäkkäitä, että siirtyvät kohta eläkkeelle. Nuoremmista valtaosa pohtii alanvaihtoa. Ulkomaalaisetkaan työntekijät eivät halua jäädä alalle. Itsekään en ole jäämässä. Ketä jää jäljelle? Ei ketään.
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
NYT viimeistään kaikki säästämään vanhuuden varalle! On sitten mistä ottaa kun yhteiskunnan apu loppuu. Kaikkea voi ostaa palveluina jos on rahaa. Näinhän se menee Amerikassakin.
Tämä! On viisas neuvo. Ja niin totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on meidän töissä. Ja kuullut samaa melkein kaikista hoivakodeista. Että kukaan ei aio jäädä sinne, vaan melkein kaikki tähtää johonkin parempaan.
Ja se parempi on mikä, sillä koulutuksella?
Parempaa haetaan tietenkin uudelleenkouluttautumisen kautta.
Niinkö? Ihanko TE-toimiston kurssien kautta meinataan?
Ihan yhteishaussa haetaan. Pitääkö kertoa muita itsestäänselvyyksiä vai eikö teidän perheessä ole kukaan opiskellut peruskoulua pidemmälle?
Siitä sitten vaan! Hienoa kun on noin optimistinen asenne.
Mm. sairaalahuoltajia koulutetaan ja tarvitaan.
No vaikka sinne jos et muuta keksi. Hoitoala työllistää kyllä hyvin, mutta kyllä muuallakin on töitä. Moni sh on hankkinut toisen AMK-tutkinnon ja onpa menty yliopistoonkin. Virta menee toki toisinkin päin. Ihmisillä on nykyään monta ammattia. Itse tunnen maisteritaustaisia hoitajia. Näistäkään osa ei ole enää alalla.
Keski-Eurooppaan vielä, ei hoito ole sen parempaa kuin täälläkään. Huutava pula hoitajista. Suuri konserni, jolla on 32 hoitokotia hakee romaniasta hoitajia samoin taimaasta tai filippiineiltä. Firma tarjoaa asunnon, ensimmäiset kuukaudet ilmaiseksi ja sitten vuokran joutuu maksamaan. Autoetu on luonnollinen, mutta bensan joutuu maksamaan ja auton pesun. Kielikursseilla 3 kuukautta ja siltä perusteelta töihin meno. Tosin palkka on huonompi kuin sikäläisillä. Hoitajat joutuvat paljon tekemään ylitöitä kun varsimnaiset maan omat vakituiset sairastavat jostain syystä paljon, muutaman päivän poissaoloja runsaasti ja silloin tarvitaan näitä kilttejä uusia hoitajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Mitä ne sellaiset tyhjät vuorot ovat? Eikö hoivakoti pyöri vakihenkilökunnalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Keikkalaisilta mene kauan ennenkuin oppivat tietämään miten asiakasta tulee hoitaa, saako nostaa ja laitta "jalatonta" seisaalleen ja samoin ruokailu ja muu tarve. Muuten toimii, mutta on vaarallista jos on vaikeita sairauksia asiakkaalla, eikä keikkailija tunne henkilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ahdistavaa ja pelottavaa lukea tätä ketjua. :( Itselläni ei ole lapsia jotka auttaisi, on vain puoliso. Miten minun käy jos satun elämään vanhaksi. Toivottavasti eutanasia laki tulee ennen kuin itse olen vanhus.
Nykypäivänä lapset voivat asua satojen kilometrien päässä lapsuuden kodeistaan. On omat työt ja lapset.
Jep. Ja kun elämä kallistuu koko ajan ja keskiverto palkkakaan ei riitä kohta kuin ruokaan, niin ei kellään ole vara jättää työpaikkaansa ja lähteä omaishoitajaksi jollain max. tonnin palkalla.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Ei se palkkaus absoluuttisena asiana varmasti olekaan monille syy, vaan palkan suhde työnkuvaan. Jos saman tai himppusen pienemmän palkan saa huomattavasti vähemmällä vaivalla, fyysisellä kuormituksella, stressillä ja mielipahalla, on valinta lienee aika selvä.
Fyysistä kuormitusta en osaa arvioida kun olen nähnyt, ja meillä kotona oli se hissisysteemi petiin mennessä. Stressi on tietysti vastuun kanssa hankalaa jos ei ole kovapintainen ja jätä esimiesten ja hoidettavien ilkeyksiä oven avauksella ajatuksista. Ja mielipaha, no sairaat ovat usein raskaalla mielellä. Ehkä pitäisi valmistaa nuoria hoitajia henkiseen kestävyyteen jo opiskeluaikoina. Jotain siiä saataisiin. Ystävällinen mutta sisäisesti vahva.
Käsittelet todella kapea-alaisesti tuota kuormitusta, stressiä, mielipahaa. Ne on paljon laajempia ja moniulotteisempia asioita, syitä ja seurauksia. Ihmiset ei näköjään tätä ymmärrä, jos/kun ei ole kokemusta alalla olosta.
Jos ajatellaan, että monissa ammateissa onkuormitusta ja stressiä, opettajat ovat helisemässä jos ei ole kovapintainen, niin oppilaat kiusavat opettajia. Fyysinen kuormitus on monessa ammatissa myös, jos pon nainen muurarina tai stressi, minä olen stressi-ihminen ja olen kärsinyt töissä ja kotonakin kakesta vielä.
Mutta voisitko hahmottaa laaja-alaisuutta. Onko se enemmän esimies tasolta tai onko ikäviä kiusaavia työtovereita?
No mulle se kuormitus tulee esimerkiksi siitä, kun olen ensin selvitellyt puhelimessa apteekin möhläämää asiakkaan lääketilausta, sitten selittänyt asiakkaan edunvalvontavaltuutettuna toimivalle muistisairaalle vaimolle kärsivällisesti kolmatta kertaa, miksi on tullut lasku Kela-taksista ja koittanut saada lääkäriä kiinni, koska erään asiakkaan terveydentilassa on tapahtunut huolestuttavan oloinen muutos. Samaan aikaan huomaat jo itsessään stressiä aiheuttavan numeron "pommittavan" hoitajien puhelinta kuudetta kertaa vartin sisään ja kun vihdoin muut puhelut loppuvat ja vastaat tuolle soittajalle, saat kuulla veemäisellä äänensävyllä, että "olikos sulla tyttö kahvitauko kesken, kun noin kauan kesti".
Oikeasti monet omaiset ovat aivan järkyttävän perseestä. Ei niitä ole usein kuin yhdellä tai kahdella asiakkaalla kerrallaan, mutta siinä on jo ihan riittävästi, kun saat sitten tietysti äidinkielenä suomea puhuvana vakkarina kaikki kontaktit heihin hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa olemme menossa Britannian suuntaan, jossa ambulanssit jonottavat 8h päivystyksessä. Sillä välin ihmiset kuolevat koteihinsa, kun eivät saa apua. Hoitajat pakenevat muihin töihin. Ei auta pakkolait, kun hoitajat peruvat oikeuksiansa. Kukaan ei jaksa pakkotyössä, huonolla palkalla ja alimiehityksellä. Norja, Tanska vetää hoitajat. Norjassa ja Tanskassa arvostetaan Suomalaisia hoitajia. Suomessa vihataan hoitajia, kuitenkin heiltä odotetaan täyttä työpanosta, huonolla palkalla, huonoilla työeduilla. Kuka täällä enää jaksaa tehdä hoitajana töitä? Itse tein Valviraan pyynnön oikeuksieni poistamisesta. Olen mieluummin työttömänä, kuin hulluna pyörimässä vanhustenhoivassa, jossa en pysty hoitamaan vanhuksia kunnolla. Menen päiväkotiin töihin. Sielläkään työ ei ole ruusuista, mutta eipä tarvitse nostella yksin 200kg asukkaita, säännöllinen päivätyö ja ei tarvitse mennä iltavuorosta aamuvuoroon. Saa sentään nukkua rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Mitä ne sellaiset tyhjät vuorot ovat? Eikö hoivakoti pyöri vakihenkilökunnalla?
Tyhjällä paikalla tarkoitan sitä, että kun Marika irtisanoutuu, eikä ketään palkata Marikan tilalle, niin silloin on tyhjä paikka.
Tyhjä vuoro taas on sellainen, kun Sinin lapsen päiväkodista soitetaan, että tule hakemaan, poikasi oksentaa. Tai sitten se on Katri, joka sai viiden päivän sairasloman issiaskivun vuoksi. Ehkä Amirilla on korona, tai sitten Suvi on keskivaikean masennuksen vuoksi sairaslomalla kaksi kuukautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksihän sitä rahaa sitten pitää syytää hirveästi ulkomaille ja ottaa tänne älyttömästi ma a ha nmuuttajia elämään yhteiskunnan tuk ira hoilla. Sitten omalle väelle ei riitä kunnon palkkaa eikä oo vara edes palkata tarpeeksi väkeä töihin. Oma väki uuvutetaan työn alle ja ta p etaan sairauksiinsa julkisen terveydenhuollon rapistuessa. Niitä perussuomalaisiako tässä pitää äänestää ensi vuonna, että loppuu tuo ulkomaalaisten mielistely oman kansan kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Mä tein kauan sitten äitiyslomalla just tällaisia keikkoja Meilahden sairaalaan. Oli ihan kivaa vaihtelua ja lisätienestiä. Tilanne ei kuitenkaan ollut silloin läheskään niin paha kuin nykyisin ja mä pystyin joka kerta menemään, kun soitettiin. Aina sama osasto, joten vakituinen henkilökunta sekä toimintatavat olivat mulle tuttuja. Tykkäsin kovasti.
Vaikka sairaanhoitajavuosistani onkin jo kauan, niin en mä ihan kaikkea ole unohtanut. Olen mä tässä vuosien varrella - ja varsinkin nyt ihan muutamana viimeisenä vuotena - poistellut ompeleita ja hakasia, mittaillut verenpaineita ja sykettä, jakanut lääkkeitä, hoitanut haavoja, tarkkaillut ihomuutoksia, pistellyt Klexanea ja metotreksaattia, tehnyt arvioita, pitääkö soittaa 112:een vai riittääkö, jos menee lääkäriin vasta huomenna jne.
Mutta joo, tällä hetkellä tuntuu siltä, että keikkahommien tekeminen viereiseen palvelutaloon ei ole ehkä kovin hyvä idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Ei se palkkaus absoluuttisena asiana varmasti olekaan monille syy, vaan palkan suhde työnkuvaan. Jos saman tai himppusen pienemmän palkan saa huomattavasti vähemmällä vaivalla, fyysisellä kuormituksella, stressillä ja mielipahalla, on valinta lienee aika selvä.
Fyysistä kuormitusta en osaa arvioida kun olen nähnyt, ja meillä kotona oli se hissisysteemi petiin mennessä. Stressi on tietysti vastuun kanssa hankalaa jos ei ole kovapintainen ja jätä esimiesten ja hoidettavien ilkeyksiä oven avauksella ajatuksista. Ja mielipaha, no sairaat ovat usein raskaalla mielellä. Ehkä pitäisi valmistaa nuoria hoitajia henkiseen kestävyyteen jo opiskeluaikoina. Jotain siiä saataisiin. Ystävällinen mutta sisäisesti vahva.
Käsittelet todella kapea-alaisesti tuota kuormitusta, stressiä, mielipahaa. Ne on paljon laajempia ja moniulotteisempia asioita, syitä ja seurauksia. Ihmiset ei näköjään tätä ymmärrä, jos/kun ei ole kokemusta alalla olosta.
Jos ajatellaan, että monissa ammateissa onkuormitusta ja stressiä, opettajat ovat helisemässä jos ei ole kovapintainen, niin oppilaat kiusavat opettajia. Fyysinen kuormitus on monessa ammatissa myös, jos pon nainen muurarina tai stressi, minä olen stressi-ihminen ja olen kärsinyt töissä ja kotonakin kakesta vielä.
Mutta voisitko hahmottaa laaja-alaisuutta. Onko se enemmän esimies tasolta tai onko ikäviä kiusaavia työtovereita?
No mulle se kuormitus tulee esimerkiksi siitä, kun olen ensin selvitellyt puhelimessa apteekin möhläämää asiakkaan lääketilausta, sitten selittänyt asiakkaan edunvalvontavaltuutettuna toimivalle muistisairaalle vaimolle kärsivällisesti kolmatta kertaa, miksi on tullut lasku Kela-taksista ja koittanut saada lääkäriä kiinni, koska erään asiakkaan terveydentilassa on tapahtunut huolestuttavan oloinen muutos. Samaan aikaan huomaat jo itsessään stressiä aiheuttavan numeron "pommittavan" hoitajien puhelinta kuudetta kertaa vartin sisään ja kun vihdoin muut puhelut loppuvat ja vastaat tuolle soittajalle, saat kuulla veemäisellä äänensävyllä, että "olikos sulla tyttö kahvitauko kesken, kun noin kauan kesti".
Oikeasti monet omaiset ovat aivan järkyttävän perseestä. Ei niitä ole usein kuin yhdellä tai kahdella asiakkaalla kerrallaan, mutta siinä on jo ihan riittävästi, kun saat sitten tietysti äidinkielenä suomea puhuvana vakkarina kaikki kontaktit heihin hoitaa.
Hienosti kuvattu toiminta, mutta olisit voinut jättää perseestä pois. Juuri näin kun hoitaa toisten hölmöyksiä, jotka vievät niin paljon aikaa. Kellot soivat, siihen voisi olla apulainen vähemmän tietoinen juoksevien asioiden hoidosta, joka menisi katsomaan mitä on meneillään, vaan ei ole niin luulen. Se tietokoneen kirjoittaminen on rasittavaa kun kaikki pitää luullakseni noteerata, ainakin levottpmuus , mutta hyvät asiat olisivat parempia.
Omaiset kun eivät edes syötä vanhusta tai hakisivat edes juotavaa ja kampaisivat tukan. Se on ihan perseestä, että omaiset niin harvoin käyvät istumassa vierellä. Ihan itkettää miten harvoin meillä käydään ja miten vähän viivytään vanhuksen luona. Hoitajilta kyllä odotetaan kaikkea. Pitäisi olla lisäkorvaus lapsilta jos eivät käy riittävän usein hoitamassa omaisensa asioita, myös juoksevia asioita.
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Ay-liikkeiden joukkoirtisanoutumiset taitaa olla nyt eri asia kuin mistä aloittaja puhuu. Mä luulen, että hän puhuu ihmisistä, jotka ovat todenneet haluavansa tehdä jotain muuta kuin hoitotyötä. He eivät ole kaikki lähdössä samalla ovenavauksella (kuten joukkoirtisanoutumisissa) vaan jokainen omaan tahtiinsa. Haetaan opiskelupaikkaa ja jos se saadaan, lähdetään opiskelemaan. Ei sen tarvitse olla just nyt eikä ensi kevään yhteisvalinnassakaan vielä. Tai sitten haetaan jotain muuta työtä. Mun yksi lähihoitajatuttuni meni huoltoasemalle myyjäksi ja toinen päätyi päiväkotiin töihin.
Vaikuttaa erikoiselta valinnalta. Myös siltä, ettei palkkaus olisikaan tärkein syy eikä vuorotyö jos huoltoasemalla työskentelee. Tuskin kaikki menevät opiskelemaan tai vaihtavat alaa, aika visainen asia hoitajat.
Mun nähdäkseni kyseessä on työolot. Kun töitä tehdään vuodesta toiseen alimitoitettuina, odotetaan jatkuvia tuplavuoroja, jatkuvaa venymistä, annetaan koko ajan lisää tehtäviä, alalta poistuneiden ja poissaolevien työt jaetaan jäljelle jääneiden kesken, sijaisia ei ole tai ei oteta, vapaa-aikana et enää palaudu, ylitöistä et saa mitään, mihinkään et ammatissasi etene, korvaus on minimaalinen ja työnantaja pitää sinua lähinnä riesana....oletuksena on luonnollisesti myös vapaapäivien myyminen ja lomien vapaaehtoinen pätkiminen ja työsuhde-etuina tartuntataudit. Nämä olivat mun syitäni lähteä, olin sairaalahuoltaja. Aika paljon samaa kuin hoitajilla, ymmärrän hyvin heidän ratkaisunsa. Siihen väsyy kun tunnelin päässä ei ole valoa, ja alkaa ajatella että ehkä, ehkä töitä ei ole tarkoitus tehdä oman (mielen)terveyden kustannuksella.
Eli tavallaan itse aiheutettu ongelma? Ne lähtee jotka ei jaksa alimiehitystä ja aiheuttavat itse lisää alimiehitystä? Vai eikö vain palkata tarpeeksi ihmisiä?
No mä voin tälleen tiiminvetäjä-sairaanhoitajana yksityissektorilta kertoa, että ihmisiä kyllä yritettiin palkata, mutta kun ei niitä ihmisiä ole! Minulla ei ollut palkkaan mitään vaikutusmahdollisuutta, se oli se sama perusp*ska mikä hoitoalalla yleensäkin, ei nyt mikään ihan surkein TESin sallima mahdollinen, mutta samaa tasoa mitä muutkin maksoivat. Hoivakodilla meillä asialliset, uudehkot tilat, ihan perusneutraali maine, ei kierrä mitään kauheita juttuja meistä sen enempää asiakkaiden kuin työntekijöidenkään puolelta. Ei mitään kielteistä julkisuutta tai AVI:n valvontoja. Sijainti keskeisellä paikalla, bussilla olisi päässyt kaikkiin vuoroihin, ilmainen pysäköinti luonnollisesti tarjottiin myös. Ihan tavallista vanhusten asumista, ei mt-/päihde-/keva-juttuja eikä profiloiduttu erityisen haastaviin asukkaisiin.
Kun meillä oli paikkoja haussa, niin sairaanhoitajan paikkaa haki keskimäärin 0-1 henkilöä, lähihoitajan paikkaa 0-3. Puskaradion kautta saatiin ne hyvät työntekijät ("mun kaveri muuttaa Kuopiosta tänne ja etsisi töitä, saanko antaa sun yhteystiedot?"), nuo hakemuksiin vastanneet olivat useimmiten sellaisia, ettei heitä voinut palkata, vaikka muodollisesti kelpoisia olivatkin. Tarkoitan siis, että kielitaito ei riittänyt edes haastatteluun, edellisiä työsuhteita päättynyt koeaikapurkuun työnantajan puolelta, jo ulkoinen olemus sai epäilemään päihdeongelmaa, alan sisäinen tieto, että henkilö on syyllistynyt aiemmassa työpaikassa esim. lääkevarkauksiin...
Äitiysloma pelasti minut tuosta toivottomasta tiiminvetäjän hommasta, jossa olit vastuussa vähän kaikesta, mutta valtaa ei ollut mihinkään. Tuntui ihan hirveältä soittaa yövuorolaiselle, että kuule, tulisitko sittenkin jo iltaan - kun sama tyyppi oli tehnyt niin jo ties kuinka monta kertaa. Tuohon hommaan en enää palaa, onneksi nyt on aikaa vähän miettiä.
Kirjoitin kommentissani 74, että olen alaa vaihtanut sairaanhoitaja. Aikoinaan olin töissä kotisairaanhoidossa, vuoden verran vanhainkodissa ja sen jälkeen HUS:issa (tai HYKS:hän se siihen aikaan vielä oli) kirurgisella vuodeosastolla sekä keuhkosairauksien poliklinikalla. Nyt ovat lapseni jo päälle kolmekymppisiä, omat iäkkäät vanhemmat asuvat naapurissa, mutta eivät ole tarvinneet vielä kotihoitoa eikä mitään kotiapuakaan ja viime keväänä aloin ajatella, että oikeastaan olisi ihan kiva tehdä joskus keikkahommia. Ei niinkään sairaanhoitajana eikä varsinkaan missään erikoissairaanhoidossa, viimeisistä sairaanhoitajavuosistani on jo aivan liian kauan, mutta esimerkiksi parin sadan metrin päässä olevassa palvelutalossa lähihoitajana. Ja juuri tuollaisia keikkoja, että jos iltavuorosta puuttuu hoitaja, voisi soittaa mulle. Lääkelupien uusiminenkaan tuskin olisi mikään mahdoton juttu. Mun pääni raksuttaa nykyisessä työssänikin kuin laskukone. Nyt kuitenkin tämän potilasturvalain vuoksi olen alkanut epäröimään. Jos palaan - edes tilapäisesti - alalle, voiko siitä aiheutua mulle harmia. Mulla on edelleen Valvirassa ammatinharjoittamisoikeudet, mutta tällä hetkellä voisin tarvittaessa väittää, että "emmää muista ennää mittää". Jos alkaisin tehdä taas keikkalaisena hoitajan hommia, en voisikaan vedota siihen, että hoitajavuosistani on liian kauan.
Ymmärrän tosi hyvin. Ja haluan sanoa, että nuo tuollaiset keikkailijat ovat aivan korvaamattoman tärkeitä! <3 Siinä on vaan se, että hyville keikkalaisillekin on hommaa enemmän kuin he pystyvät tekemään. Meillä on pari sellaista ihmistä listalla, joille aina soitetaan kun tulee äkillisiä puutteita vuoroissa, mutta voi sanoa, että harvemmin heille sopii. Ovat joko jo lupautuneet jonnekin muualle tai sitten käyttävät sitä keikkalaisen vapauttaan ja eivät lähde parin tunnin varoitusajalla tekemään iltavuoroa suolakaivokseen. Meillä on talossa jopa vakisijaisia, mutta he eivät KOSKAAN, siis ikinä, ole käytettävissä mihinkään parin päivän saikkuihin, vaan aina kiinnitettyinä pidempiin sairaslomiin tai tyhjiin paikkoihin, joissa ei ole tekijää ollenkaan.
Mitä ne sellaiset tyhjät vuorot ovat? Eikö hoivakoti pyöri vakihenkilökunnalla?
Tyhjällä paikalla tarkoitan sitä, että kun Marika irtisanoutuu, eikä ketään palkata Marikan tilalle, niin silloin on tyhjä paikka.
Tyhjä vuoro taas on sellainen, kun Sinin lapsen päiväkodista soitetaan, että tule hakemaan, poikasi oksentaa. Tai sitten se on Katri, joka sai viiden päivän sairasloman issiaskivun vuoksi. Ehkä Amirilla on korona, tai sitten Suvi on keskivaikean masennuksen vuoksi sairaslomalla kaksi kuukautta.
Tai sitten listalla on niin monta arkipyhää (jotka lisäävät vapaapäiviä), että kaikkiin vuoroihin ei vaan riitä tekijöitä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaisia sinne hoitamaan. Olisivat ainakin ystävällisempiä vanhuksillemme kuin nuo sitruunanaamaeukot.
Just. Valtaosa ainakin pääkaupunkiseudulla on näitä, mitä toivot. Osastolla kun puhelin soi - niin se lentää kuin kuuma peruna- kun kukaan ei halua vastata siihen. Kielitaito vaan ei riitä. Nykytilanteessa riittää että osaat vähän änkyttää sinnepäin niin sillä suomenkielentaidolla otetaan töihin.
Tämä tilanne -alan kriisiytyminen, väestön ikärakenne jne.- ovat olleet ja ennakoitavissa jo pari vuosikymmentä.
Hoitajien palkkojen ja työehtojen, miehityksen parantamisen sijaan rahaa on kaadettu konsultteihin, kaiken maailman byrokratioihin (hyvinvointialueet mukaan lukien) Helsingissä kalliisiin ja toimimattomiin järjestelmiin kuten Apotti- hanke ja Sarastian palkanmaksu.
Typerykset arkadianmäellä kaikki kilvan miettivät, miten voisi vielä jotenkin hämäämällä jättää nämä asiat hoitamatta ja väittää kirkasotsaisesti, että me hoidamme asiat kuntoon ja kuittaamalla itse nelinumeroista palkkiota pjauhamisesta vielä seuraavat 4 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on meidän töissä. Ja kuullut samaa melkein kaikista hoivakodeista. Että kukaan ei aio jäädä sinne, vaan melkein kaikki tähtää johonkin parempaan.
Ja se parempi on mikä, sillä koulutuksella?
Parempaa haetaan tietenkin uudelleenkouluttautumisen kautta.
Niinkö? Ihanko TE-toimiston kurssien kautta meinataan?
Ihan yhteishaussa haetaan. Pitääkö kertoa muita itsestäänselvyyksiä vai eikö teidän perheessä ole kukaan opiskellut peruskoulua pidemmälle?
Siitä sitten vaan! Hienoa kun on noin optimistinen asenne.
Mm. sairaalahuoltajia koulutetaan ja tarvitaan.
Mitä sinä kuvittelet saavuttavasi tuolla? Jokainen peruskoulun käynyt tietää kyllä, että Suomessa on monia mahdollisuuksia kouluttautua - useampaankin ammattiin. Kukaan ei ole jumissa työssä, jota ei halua tehdä, jos on valmis näkemään vaivaa uuden ammatin/alan opiskeluun. Myöskään millään lainsäädännöllä ei voida estää ihmisiä irtisanoutumasta tai vaihtamasta alaa, vaikka palstaprovoilijoiden märkä päiväuni tuntuukin olevan, että hoitajia eli naisia pystyttäisiin jotenkin oikeastu orjuuttamaan.
Itse opiskelin sairaanhoitajaksi suoraan lukion jälkeen, kun en oikein tiennyt, mitä työelämältä halusin. Tein sitä työtä pari vuotta, totesin liian raskaaksi, huonosti palkatuksi ja itselleni sopimattomaksi. Hain yliopistoon, pääsin, valmistuin, olen tehnyt tätä koulutustani vastaavaa työtä viimeiset 15 vuotta.
Sama on mahdollista kenelle tahansa. Kaikilla ei tietenkään varmasti kiinnostus tai ns. lukupää riitä yliopistoon, mutta ammattikoulussa ja ammattikorkeakoulussakin on loputtomasti muita vaihtoehtoja kuin hoitotyö.
Kerron miten Keski-Euroopassa on järjesteety vanhusten hoito hoitolaitoksissa. Asiaan kuuluu, että omaiset , siis lapset osallistuvat hoitopaikan maksuihin. Nykyisen saattaa mennä perheen lasta kohden jopa 450 euroa kuukaudessa maksuihin. Siis lapsi maksaa vanhempansa hoitomaksia näin paljon, tämä ei ole poikkeus vaan sääntö. Nyt keväällä kuluja hoitopaikassa nostettiin 200 eurolla, kun ruoka ja lämmityskustannukset ovat nousseet. Tämä saattaa jonkun puolueen kohdalta toteutua myös Suomessa. Meillä ei tähän asti ole olut muuta, kuin ne 85% tuloista ja taloa ei ole nakerrettu. Keski-Euroopassa nakerretaan jopa lapsen talo.