Vanhusten hoivakodeilla taitaa olla aika synkät tulevaisuuden näkymät
Iso osa lähihoitajista ja hoiva-avustajista on jo niin iäkkäitä, että siirtyvät kohta eläkkeelle. Nuoremmista valtaosa pohtii alanvaihtoa. Ulkomaalaisetkaan työntekijät eivät halua jäädä alalle. Itsekään en ole jäämässä. Ketä jää jäljelle? Ei ketään.
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Minä olen pian 60v. lähihoitaja. Tein vanhustenhoivassa töitä, en enää jaksanut. Sain päiväkodissa määrä -aikaisen pestin. Päiväkotityö tuntuu niin helpolta, verrattuna vanhuspuoleen. Olen miettinyt luovuttavani hoitajan oikeuteni pois, määrä- aikaisuuteni päätyttyä. En jaksa enää tätä alaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerron miten Keski-Euroopassa on järjesteety vanhusten hoito hoitolaitoksissa. Asiaan kuuluu, että omaiset , siis lapset osallistuvat hoitopaikan maksuihin. Nykyisen saattaa mennä perheen lasta kohden jopa 450 euroa kuukaudessa maksuihin. Siis lapsi maksaa vanhempansa hoitomaksia näin paljon, tämä ei ole poikkeus vaan sääntö. Nyt keväällä kuluja hoitopaikassa nostettiin 200 eurolla, kun ruoka ja lämmityskustannukset ovat nousseet. Tämä saattaa jonkun puolueen kohdalta toteutua myös Suomessa. Meillä ei tähän asti ole olut muuta, kuin ne 85% tuloista ja taloa ei ole nakerrettu. Keski-Euroopassa nakerretaan jopa lapsen talo.
Entä jos lapsi on työtön ja varaton?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaalaisia sinne hoitamaan. Olisivat ainakin ystävällisempiä vanhuksillemme kuin nuo sitruunanaamaeukot.
Just. Valtaosa ainakin pääkaupunkiseudulla on näitä, mitä toivot. Osastolla kun puhelin soi - niin se lentää kuin kuuma peruna- kun kukaan ei halua vastata siihen. Kielitaito vaan ei riitä. Nykytilanteessa riittää että osaat vähän änkyttää sinnepäin niin sillä suomenkielentaidolla otetaan töihin.
Tämä tilanne -alan kriisiytyminen, väestön ikärakenne jne.- ovat olleet ja ennakoitavissa jo pari vuosikymmentä.
Hoitajien palkkojen ja työehtojen, miehityksen parantamisen sijaan rahaa on kaadettu konsultteihin, kaiken maailman byrokratioihin (hyvinvointialueet mukaan lukien) Helsingissä kalliisiin ja toimimattomiin järjestelmiin kuten Apotti- hanke ja Sarastian palkanmaksu.
Typerykset arkadianmäellä kaikki kilvan miettivät, miten voisi vielä jotenkin hämäämällä jättää nämä asiat hoitamatta ja väittää kirkasotsaisesti, että me hoidamme asiat kuntoon ja kuittaamalla itse nelinumeroista palkkiota pjauhamisesta vielä seuraavat 4 vuotta.
Hyvin esitetty, mutta miten saada tämä asia väännettyä niille, oilla arkadiassa ei ole hölkäsen pölähtämää ajatustakaan haluta saada asiaa kuntoon. Syytellä kyllä osaavat, juuri pääministeri on erinomainen näyte siinä. Joko on ulkomailta haettu konsultointia, se maksaisi ja saisivat esiintyä vierasvaraisina meidän parlamentaarikot. Toteama olisi, että on vajausta hoitoalalla.
Kai sentään paikkoja olisi riittävästi, kun ajattelen näitä runsaita bisneksiä yksityisellä puolella, sieltä kunnallinen ostaa palveluja myös. Rakennetaan joka kolkkaan seniorikoteja, ne tietty eroaa varsinaisesta hoitopaikasta. Voi sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Ja kuka tämän kaiken maksaisi? Lapset, keski-ikäiset ja vanhukset kaikki kotona. Kansaneläkkeillä ja työttömyyskorvauksillako talous pyörii?

Niilläkö se on aiemminkin pyörinyt?

Niin elettiin parhaiten kyläyhteisössä ja lähisuku oli tavoitettavissa. Niin oli meilläkin mummo aina valmiina ystävällisyydessään meille meidän lasten kanssa olemaan. Mutta nykyään ei anoppia huolita ja oman perheen kanssa ollaan riidoissa ja eletään muutenkin kaukana toisistaan. Sitten tämä hirvittävä kerrostaloasuminen. Siellä voisi järjestää vanhoille yhteistä toimintaa ja viedä kauppaan ja asioimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin nämä joukko irtisanoutuvat hoitajat menevät töihin? Minua ihmetyttää, että jäävätkö kotiin työttömän nimikkeellä? Onko jokaisella niin vauraat miehet, jotka ansaitsevat koko perheen elatuksen?
En ymmärrä niin laajoja irtisanoutumisia. Miten itsensä irtisanonut saa työvoimatuen? Minun on aina pitänyt tehdä töitä.
Itsensä irtisanonut saa työttömyyskorvauksen karenssin jälkeen. Sitä varten jokaisella työssäkäyvällä pitäisi olla se puskuri. Tosin sotealalta lähtevätkin elävät karenssin yli kyllä ihan lopputililläkin.
Voisitko vielä täsmentää karenssin pituuden ja lopputili tarkoitatko lomakorvauksineen. Tuntuu käsittämättömältä, ei munulla ole sellaista vaurautta.
Sellaista vaurautta?
Lopputili on ihan lakisääteinen asia ja normaali toimenpide työsuhteen loppuessa. Ja tietenkin, ilman muuta se sisältää lomakorvaukset! Ei se ole mitään ihmeellistä vaurautta... menis ihmiset töihin, niin ei tarvitsisi ihmetellä tätä muiden esim hoitajien "vaurautta" lopputilien ym suhteen.
Lomakorvaukset? Olen pitänyt kesäloman ja talviloma olis vasta keväällä. Tuskin saisin muita rahoja kuin ne työpäivät mitkä olen työskennellyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron miten Keski-Euroopassa on järjesteety vanhusten hoito hoitolaitoksissa. Asiaan kuuluu, että omaiset , siis lapset osallistuvat hoitopaikan maksuihin. Nykyisen saattaa mennä perheen lasta kohden jopa 450 euroa kuukaudessa maksuihin. Siis lapsi maksaa vanhempansa hoitomaksia näin paljon, tämä ei ole poikkeus vaan sääntö. Nyt keväällä kuluja hoitopaikassa nostettiin 200 eurolla, kun ruoka ja lämmityskustannukset ovat nousseet. Tämä saattaa jonkun puolueen kohdalta toteutua myös Suomessa. Meillä ei tähän asti ole olut muuta, kuin ne 85% tuloista ja taloa ei ole nakerrettu. Keski-Euroopassa nakerretaan jopa lapsen talo.
Entä jos lapsi on työtön ja varaton?
No silloin otetaan se mikä sosiaalisesti saadaan tällaiselta henkilöltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Ja kuka tämän kaiken maksaisi? Lapset, keski-ikäiset ja vanhukset kaikki kotona. Kansaneläkkeillä ja työttömyyskorvauksillako talous pyörii?
Niilläkö se on aiemminkin pyörinyt?
En tiedä. Sitä juuri kysyn. Arvatenkin tukia Kelasta pitäisi vielä saada lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olis kannattanu miettiä asiaa jo vuosia sitten kun henkilökuntaa oli vielä saatavilla. Mutta ei, teetetään työ minimihenkilöstöllä ja ketjutetaan (laittomasti) lukuisten hyvien hoitajien työsopimuksia. Tässä on tulos.
Suomessa osataan hoitaa asiat, täällä on parhaat asiantuntijat päättämässä :D
Asiantuntijat ovat mielestäni erikseen ja heillä on tieto ja kyky, mutta poliitikot sotkevat aiat.
Mietin sitä, että hoitajien toimet ovat kytköksissä työtovereihin. Jos työt olisivat todella järjestelmällisiä niin, että työt jaetaan nii, että jokainen hoitaa omat osansa alusta loppuun. Meillä kävi usein niin vanhuksen kanssa, että päivävuorolainen ei ollut vaihtanut vaippaa ja sitten annoin moitteen iltavuorolaiselle, joka joutui tekemään päivähoitajan tehtävän loppuun. Silti voisi olla ruuan jakmiseen ja vuoteiden petaamiseen toisenlaista henkilökuntaa. Minä hoidin yksin omaiseni kotona täysin vuodepotilas, mutta iloinen vanhus kipuineen. Hoitopaikassa oli aina kaksi häntä hoitamassa. En osaa sanoa olivatko ripeämpiä, mutta kovasti keskustelivat keskenään. Omaiseni sanoi joskus, että hänkin hluaa keskustella.a
Jotkut asiakkaat hoidetaan kahden hoitajan voimin mm työergonomian vuoksi. Se vähentää työn rasitusta ja ehkäisee vammoja.
Tottakai, mutta kyse kai siitä että potilaalle pitää puhua, eikä kohdella häntä siirrettävänä, ymmärtämättömänä säkkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron miten Keski-Euroopassa on järjesteety vanhusten hoito hoitolaitoksissa. Asiaan kuuluu, että omaiset , siis lapset osallistuvat hoitopaikan maksuihin. Nykyisen saattaa mennä perheen lasta kohden jopa 450 euroa kuukaudessa maksuihin. Siis lapsi maksaa vanhempansa hoitomaksia näin paljon, tämä ei ole poikkeus vaan sääntö. Nyt keväällä kuluja hoitopaikassa nostettiin 200 eurolla, kun ruoka ja lämmityskustannukset ovat nousseet. Tämä saattaa jonkun puolueen kohdalta toteutua myös Suomessa. Meillä ei tähän asti ole olut muuta, kuin ne 85% tuloista ja taloa ei ole nakerrettu. Keski-Euroopassa nakerretaan jopa lapsen talo.
Entä jos lapsi on työtön ja varaton?
No silloin otetaan se mikä sosiaalisesti saadaan tällaiselta henkilöltä.
Eli ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Huomaatko kuinka sinä olet sellainen, joka aina kuvittelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Ulkomailla tai sitten jopa menneisyydessä. Newsflash vaan että sitä todellisuutta, mitä haikailet, ei ole olemassakaan enää.
Aina se kuitenkin oli joku nainen, joka kesti alkoholisoitunutta ja hakkaavaa ukkoa näennäisavioliitossa vain siksi, ettei ole omia ansioita tai eläkettä ja oli täysin riippuvainen miehen taloudellisesta huolenpidosta. Mentiin äkkiä naimisiin kun vahinko oli jo sattunut jne. Noitako aikoja kaipaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Ja kuka tämän kaiken maksaisi? Lapset, keski-ikäiset ja vanhukset kaikki kotona. Kansaneläkkeillä ja työttömyyskorvauksillako talous pyörii?
Niilläkö se on aiemminkin pyörinyt?
En tiedä. Sitä juuri kysyn. Arvatenkin tukia Kelasta pitäisi vielä saada lisäksi.
Höpöhöpö. Ihmisiä hyysätään ja elätetään jo ihan liiaksikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Niin elettiin parhaiten kyläyhteisössä ja lähisuku oli tavoitettavissa. Niin oli meilläkin mummo aina valmiina ystävällisyydessään meille meidän lasten kanssa olemaan. Mutta nykyään ei anoppia huolita ja oman perheen kanssa ollaan riidoissa ja eletään muutenkin kaukana toisistaan. Sitten tämä hirvittävä kerrostaloasuminen. Siellä voisi järjestää vanhoille yhteistä toimintaa ja viedä kauppaan ja asioimaan.
Passattavaksi pitäisi päästä? Hoida itse itsesi tai yritä edes pysyä väleissä lähisukusi kanssa. Ihmisillä on nykyään työt muualla kuin jossain gallialaisessa kotikylässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Ja kuka tämän kaiken maksaisi? Lapset, keski-ikäiset ja vanhukset kaikki kotona. Kansaneläkkeillä ja työttömyyskorvauksillako talous pyörii?
Niilläkö se on aiemminkin pyörinyt?
En tiedä. Sitä juuri kysyn. Arvatenkin tukia Kelasta pitäisi vielä saada lisäksi.
Höpöhöpö. Ihmisiä hyysätään ja elätetään jo ihan liiaksikin.
Sepä se. Tämäkin toivoi että koko suku on kotona passaamassa vanhusta ja yhteiskunta maksaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiikohan niissä maissa hoitoala paremmin, jossa uskotaan karmaan ja uudelleen syntymiseen. Siis siten että tämän elämän hyvät teot vaikuttaa siihen millainen seuraavasta elämästä tulee. Kun ihminen uskoo, että on vain yksi elämä ja sen jälkeen ei ole mitään, niin on paljon itsekkäämpi valinnoissaan, kokee toisten auttamisen ja hyvät teot vain oman yhden elämänsä hukkaamiseksi.
Näissä maissa vanhukset ja sairaat hoidetaan hyvin pitkältä perhepiirissä/suvussa.
Totta kai Suomessakin haluamme irtisanoutua töistä hellan ja nyrkin väliin hoitamaan sairasta ja vanhaa anoppia kotona. Vai kuinka? Voisimme myös ottaa sieltä mallia lapsityövoiman käytössä. Ja muutenkin olemattomasta sosiaaliturvasta ja kastilaitoksesta. Kadulle vaan kerjäämään, jos ei ole omaisuutta eikä tuloja. Ja mistähän löytyy se epäitsekäs perhepiiri ja suku suomalaisilla? Aina joku muu hoitaa vai kuinka?
Anteeksi kuinka? Miten tämä nyt liittyi tuohon minun kommenttiini?
Mutta itseasiassa ole kyllä sitä mieltä, että näiden asioiden olisi hyvä ottaa iso harppaus ajassa taaksepäin. Ennen oli paremmin monessa suhteessa. Ei unohdettu vanhusta laitokseen säilöön, ei jätetty lapsia kasvattamatta, ei jätetty joka päiväksi pientä lasta toiseen säilöön, ei annettu lasten kasvaa niin kuin pellossa ja suotu nuorien elää ja olla täysin ilman vastuuta ja velvoitteita tehden mitä ikinä mieli teki, ei jätetty naapuria pulaan jne...
Huomaatko kuinka sinä olet sellainen, joka aina kuvittelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Ulkomailla tai sitten jopa menneisyydessä. Newsflash vaan että sitä todellisuutta, mitä haikailet, ei ole olemassakaan enää.
Aina se kuitenkin oli joku nainen, joka kesti alkoholisoitunutta ja hakkaavaa ukkoa näennäisavioliitossa vain siksi, ettei ole omia ansioita tai eläkettä ja oli täysin riippuvainen miehen taloudellisesta huolenpidosta. Mentiin äkkiä naimisiin kun vahinko oli jo sattunut jne. Noitako aikoja kaipaat?
Joo ja kaikki synnytykset vaan saunanlauteilla. Eipä tarvita enää kätilöitä. Kalliita ja itsekkäitä tyyppejä nekin.

"Huomaatko kuinka sinä olet sellainen, joka aina kuvittelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella?"
En, en kyllä huomaa. Mikä sua vaivaa, kun harhoja näet?
Etkö muuten ole koskaan kuullut mielipiteistä ja näkemyksistä? Koskaan ei tapahtuisi yhtään mitään, jos kaikki vain ajattelisivat noin, että "tämä nyt vain on näin ja sillä mennään, ei voi mitään. Ei saa kaipailla tai haikailla tai kuvitella mitään muuta, pitää vaan tyytyä siihen mitä meillä täällä on eikä yhtään katsella, miten muilla on."
Ja noi sun alkoholistit ja hakkaavat miehet ei nyt liity tähän.
Minun sodan jälkeen ja ennen sotia syntyneet serkut ovat ihan kunnossa vielä. Joku kova ryyppymies ja Nortin polttaja on kuollut 74 vuotiaana. Yksi on hoivakodissa neurologisen taudin pahennuttua. Tykkää olla ja siellä on mukavia hoitajia. On piha missä ulkoilla ja hyvää ruokaa ja oikein kodiasta. Kuntoutunut siellä omin jaloin kävelee nyt. Huumorintajuisia hoitaajia ja rento tunnelma.