Kun tapaatte uusia ihmisiä, miksi kysytte heti aluksi missä henkilö on töissä?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se työ kertoo todella paljon sinusta plus Ootko ahkera,ymmärrän että sairauden takia toiset eivät ole työelämässä mutta ymmärrys ei heru näille jotka eivät oo vielä löytänyt sitä omaa juttua eikä työnteko kiinnosta..en rupee ikinä ystävystymään heidän kanssaan,he ei tienaa omia rahojaan kun eivät vaan halua

sä olet tyhmä ihminen . Työssäkäyvä ihminenkin voi olla ihan patalaiska ja sinä et voi ikinä tietää mitä se ihminen tekee vapaa-ajallaan , se ei automaattisesti tarkota etteikö olisi "ahkera" jos ei ole sillä hetkellä töissä  , ja sinä et voi ikinä tietää miksi toinen on poissa työelämästä . tyhmä vastaus . peukuta toki omaa kommenttiasi 

FORD-kaavalla aina eli

Family

Occupation

Recreation

Dreams

Toimii niin esittelyissä kuin small talkissakin.

Vastaan aina ammattikyselyihin, että olen aikuisviihdealalla, tehdään leffoja. Loppuu se tenttaaminen aika lyhyeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä keskustelua edistää tietää henkilön toimiala, eli missä asiossa hänellä on asiantuntemusta, sillä hän saattaa olla kiinnostunut keskustelemaan juuri osaamisalueellaan olevista asioista.

Minä en ole työelämässä sairauksien vuoksi.

Olen tavannut lukemattoman määrän ihmisiä, joiden kanssa keskustelu tyrehtyy siihen, kun tulee ilmi että en ole työelämässä. Ilmeisesti ihmiset haluavat ajatella, että en osaa puhua mistään ja että olen huonoa seuraa muutenkin. Kurjuus tarttuu tms.

Sitten se toinen puoli, miten kulmakarvat nousee kun selviää joko se missä asun, tai että olen naimisissa. Jollekin myös se että minulla on lapsia, on ollut iso yllätys.

Sairauteni ei näy päälle päin (vielä ainakaan), ja liikun ihmisten ilmoilla hyvinä päivinä, jolloin näytän normaalilta, asialliselta naiselta. Minulla on päällä nätit vaatteet, olen siististi laittautunut.

Huomaan, että moni nainen ärsyyntyy minusta. En täytä stereotypistä kuvaa sairaasta ja työkyvyttömästä. Eli oman kokemukseni mukaan sillä on erittäin suuri merkitys ihmisille, mitä toinen päivisin tekee. Naurettavaa edes väittää, että yleisesti näin ei olisi.

Eikö tuo ole ihan ymmärrettävää. Silloin kun luolassa asui 20 ihmisen heimo, niin jos jalaton yksilö ei osallistunut metsästykseen, niin se varmasti ymmärrettiin, mutta jos vika ei näy yhtään päälle päin, voi samaa ymmärrystä olla hankala löytää. Nyky-yhteiskunnassa, kun tutustuu vieraaseen ihmiseen, josta ei saa mitään vihjettä sairaudesta, mutta sen sijaan saa ensimmäisenä asia tietoonsa, että "mä joudun metsästämään sunkin puolesta", voi se olla aika hankala lähtöasetelma. Me ollaan rakennettu hienoja ja monimutkaisia yhteiskuntia, mutta aivot on kovin samanlaiset nyt kuin satoja ja tuhansia vuosia sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan small talkiksi.

Mikäli alkaa miettimään, mistä kaikesta ei saisi puhua, niin lopputuloksena ei saa mistään puhua.

Ei töistä, kun se voi olla kipeä asia.

Eiperheestä, kun se voi olla kipeä asua.

Ei asuinalueesta, kun sekin voi ollakipeä asia.

Ei uutisista, kun nekin voivat aiheuttaa kipeää.

Ei sitä voi munankuorilla kävellä sen takia, että toinen ei saa pääkoppaa kuntoonsa.

Ei lapsista, koska se voi olla kipeä asia.

Ei harrastuksista, koska ehkei ole varaa harrastaa.

Ei lomasta, jos ei olekaan käynyt Malediiveilla vaan ihan vaan Tallinnassa. Sekin on kipeä asia.

Ei säästä, koska silloin antaa itsestään kuvan, ettei osaa keskustella miatään muusta.
Ei ruoasta, koska ihmisillä on allergioita, suolisyosairauksia ja eettisiä valintoja ruokansa kanssa.

Parasta tuntuukin tänä päivänä olevan, että valitsee puheenaiheeksi politiikan tai uskonnon 😀

Kieltämättä nykyisin ruokakin taitaa kuulua kiellettyjen aiheiden listalle, jos vannoutunut liharuuan ystävä erehtyy sanomaan syöneensä kunnon naudanlihapihvin, niin vakaumuksellinen vegaani suhtautuu häneen kuin sarjamurhaajaan.

Mahtaisiko Jehovan Todistajien klassinen keskusteluavaus ovelta ovelle kiertueella vielä toimi: "Oletko valmis iäisyyteen?" Siitä on aikakin small talk kaukana.

Missä vaiheessa tätä sitten saa kysyä? :D pitääkö odottaa montakin tapaamiskertaa?

Ei ihme että ihmiset ovat yksinäisiä kun edes tutustumaan ei kelpuuteta :D

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa tätä sitten saa kysyä? :D pitääkö odottaa montakin tapaamiskertaa?

Ei ihme että ihmiset ovat yksinäisiä kun edes tutustumaan ei kelpuuteta :D

Mä en ole yksinäinen. En ole koskaan ollutkaan. Mulla on aina ollut ystäviä ja kavereita. Lisäksi mulla on erittäin läheiset välit sukuuni. Mutta kysymykseesi missä vaiheessa työpaikkaa saa kysyä...siinä vaiheessa, kun asialla on kysyjälle jotain merkitystä (esim on selvinnyt, että toisella on tosi joustavat työajat ja pitkät vuosilomat ja itse haluaisi samaan paikkaan töihin). Toinen kyllä kertoo oma-aloitteisesti työpaikkansa, jos arvelee, että sillä on hänelle itselleen jotain merkitystä, jos toinen tietää hänen työpaikkansa. 

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa tätä sitten saa kysyä? :D pitääkö odottaa montakin tapaamiskertaa?

Ei ihme että ihmiset ovat yksinäisiä kun edes tutustumaan ei kelpuuteta :D

Jos on tarkoitus tutustua tai ystävystyä, niin eiköhän ne työ tai muut kuviot siinä keskustellessa käy ilmi kysymättäkin. Jos taas on kysymys jostain random- tyypistä, niin jättäisin kysymättä, koska en sillä tiedolla mitään tekisi.

Ei ole kiva jos heti ensimmäiseksi kysytään edes alaa. Olen ammatissa, johon liittyy ennakkoluuloja. Olisi kiva tutustua ensin ihan ihmisenä. Voi sitä myöhemmin kysyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä keskustelua edistää tietää henkilön toimiala, eli missä asiossa hänellä on asiantuntemusta, sillä hän saattaa olla kiinnostunut keskustelemaan juuri osaamisalueellaan olevista asioista.

Minä en ole työelämässä sairauksien vuoksi.

Olen tavannut lukemattoman määrän ihmisiä, joiden kanssa keskustelu tyrehtyy siihen, kun tulee ilmi että en ole työelämässä. Ilmeisesti ihmiset haluavat ajatella, että en osaa puhua mistään ja että olen huonoa seuraa muutenkin. Kurjuus tarttuu tms.

Sitten se toinen puoli, miten kulmakarvat nousee kun selviää joko se missä asun, tai että olen naimisissa. Jollekin myös se että minulla on lapsia, on ollut iso yllätys.

Sairauteni ei näy päälle päin (vielä ainakaan), ja liikun ihmisten ilmoilla hyvinä päivinä, jolloin näytän normaalilta, asialliselta naiselta. Minulla on päällä nätit vaatteet, olen siististi laittautunut.

Huomaan, että moni nainen ärsyyntyy minusta. En täytä stereotypistä kuvaa sairaasta ja työkyvyttömästä. Eli oman kokemukseni mukaan sillä on erittäin suuri merkitys ihmisille, mitä toinen päivisin tekee. Naurettavaa edes väittää, että yleisesti näin ei olisi.

Kaikkien suurten elämänmuutosten pitäisi monien mielestä näkyä suoraan päältä. Äiti ei saa laittautua, työtön ei saa laittautua, sairas ei saa laittautua. Pitää vaan laahustaa harmaana ja kalpeana, että erottuisi Niistä Muista.

Sillä suojellaan sitä, että minä en voi koskaan tulla tuollaiseksi, kun minä olen kauniisti laitettu ja hyvinvoiva. Jos sairas näyttää samalta, tähän illuusioon tulee särö.

Tämä. Kun eroat ja muutut yksinhuoltajaksi, sinun pitäisi asua kaupungin vuokrakerrostalossa lähiössä. Et voi asua kivalla rivarialueella, et voi olla enää oikein muutenkaan pärjäävä. Lapsesi eivät voi menestyä hyvin ja saada opiskelupaikkoja. Sun kuuluu olla huono, köyhä ja tyhmä, samoin lastesi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ymmärrettävää, että kysellään siitä, mihin arkena käyttää 8h päivästään. Jos itse on työelämässä ja töissä näkee vain työssäkäyviä ihmisiä niin voi tässä kuplassa olla vähän ajattelematon. Voisihan sitä kysyä muullakin tavalla. Mutta jos kysyy, että mitä teet arkisin tai vapaa-ajalla niin voihan sekin olla ikävää, jos ei tee mitään.

Kertoo todella paljon ihmisestä, jos töiden lisäksi ei tee elämällään yhtään mitään. Aamulla heräät, menet töihin, loppupäivän makaat sohvalla tuijottaen seinää ennen kuin menet taas nukkumaan? Mistä tuollaisen ihmisen kanssa voi keskustella? Saati miettiä parisuhdetta

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kiva jos heti ensimmäiseksi kysytään edes alaa. Olen ammatissa, johon liittyy ennakkoluuloja. Olisi kiva tutustua ensin ihan ihmisenä. Voi sitä myöhemmin kysyä.

Mä olen tästä niin samaa mieltä. Mulle on aivan sama, missä toinen on töissä (vai onko yhtään missään) tai edes millä alalla, jos hän ei muuten ole mukavaa seuraa. On paljon asioita, joita kysyessään monilla ihmisillä on erilaisia mielikuvia ja ennakkoluuloja sen mukaisesti, mitä saavat vastaukseksi. Ja saamiensa vastausten perusteella he lokeroivat toisen ihmisen johonkin laatikkoon, johon heidän mielestään sellaiset ihmiset kuuluvat. Tosiasiassa toinen saattaa olla aivan erilainen kuin millaisen mielikuvan hänestä on työpaikka- yms kysymystensä perusteella muodostanut. 

En kysele tuollaista, mutta aina se puhe tuntuu siihen kääntyvän jossain vaiheessa. Varsinkin niillä, joilla on tarve päteä. Säälittää ennemmin sellaiset ihmisry. Määrittelevät itsensä täysin työnsä kautta. Sielu sen sijaan kumisee tyhjyyttään.

Muistan kuinka tämä oli todella ahdistava kysymys työttömänä. Etenkin, kun saman ihmisen tapasi puolen vuoden ja parin vuoden kuluttua ja olin edelleen työttömänä. Se halveksunta. Ja todellakin keskustelu tyssäsi siihen. Etenkin jos vastapuoli oli akateeminen. 

Nykyisin vastaan ihan mielelläni, koska viimein minulla on ihan kunnollinen ja arvostettukin työ. Siitä ihmiset innostuvat ja kyselevät kovasti lisää. 

Itse en kysy keneltäkään ammattia / työpaikkaa, vaan kysyn että "Mitäpä olet puuhaillut viime aikoina?" 

-Siihen voi sitten kertoilla lemmikeistään, lapsistaan tai harrastuksistaan tai mitä haluaa ja silti ne työstään innostuneet pääsevät kertomaan töistään.

Itse en kysy koskaan tuota koskaan jos henkilö ei itse ala kertoa työstään. Olen ollut pitkäaikaistyötön ja puhelinmyyjänä yliopistotutkinnon suorittaneena ja minulle tuli kiusallinen olo silloin kun joku kysyi mitä teen työkseni.

Ei Suomessa ole mitään samalla talk kulttuuria.

Ei Amerikassa kysytä "missä olet töissä/mikä on ammattisi" vaan "mitä teet", johon voi vastata kertomalla esim. harrastuksistaan, kotiäiteilystään, yhdistystoiminnastaan TAI ammatistaan ihan oman valinnan mukaan. Sellainen on oikeaa small takia, joka vie jutustelua mukavasti eteenpäin eikä mikään suomalainen kuulustelu "mitä teet työksesi-mistä olet kotoisin-onko sinulla

perhettä?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan small talkiksi.

Mikäli alkaa miettimään, mistä kaikesta ei saisi puhua, niin lopputuloksena ei saa mistään puhua.

Ei töistä, kun se voi olla kipeä asia.

Eiperheestä, kun se voi olla kipeä asua.

Ei asuinalueesta, kun sekin voi ollakipeä asia.

Ei uutisista, kun nekin voivat aiheuttaa kipeää.

Ei sitä voi munankuorilla kävellä sen takia, että toinen ei saa pääkoppaa kuntoonsa.

Ei lapsista, koska se voi olla kipeä asia.

Ei harrastuksista, koska ehkei ole varaa harrastaa.

Ei lomasta, jos ei olekaan käynyt Malediiveilla vaan ihan vaan Tallinnassa. Sekin on kipeä asia.

Ei säästä, koska silloin antaa itsestään kuvan, ettei osaa keskustella miatään muusta.
Ei ruoasta, koska ihmisillä on allergioita, suolisyosairauksia ja eettisiä valintoja ruokansa kanssa.

Parasta tuntuukin tänä päivänä olevan, että valitsee puheenaiheeksi politiikan tai uskonnon 😀

Kieltämättä nykyisin ruokakin taitaa kuulua kiellettyjen aiheiden listalle, jos vannoutunut liharuuan ystävä erehtyy sanomaan syöneensä kunnon naudanlihapihvin, niin vakaumuksellinen vegaani suhtautuu häneen kuin sarjamurhaajaan.

Mahtaisiko Jehovan Todistajien klassinen keskusteluavaus ovelta ovelle kiertueella vielä toimi: "Oletko valmis iäisyyteen?" Siitä on aikakin small talk kaukana.

Neutraalisti pystyy esim treffeillä kysymään millaista ruokaa tykkää kokata tai mistä yleensä pitää. Tämä voi olla myös aiheellinen kysymys jos ollaan menossa treffeillä syömään johonkin ja pitää kartuttaa vaihtoehtoja, mihin mennään.

Olen samaa mieltä että on tahditonta alkaa tuollaista heti utelemaan. Itse olen joskus suoraan valehdellut jos joku liian uusi tuttavuus kysellyt. En halua paljastaa työpaikkaani tuntemattomille, miksi se heitä edes kiinnostaa on todella hämmentävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetelkaa vastaamaan jotain ympäripyöreää, jos ette halua totuutta kerro. Ja lopettakaa se herneen vetäminen nenään.

Juuri näin. Ja sitten voi kysäistä kysyjältä, tykkääkö hän persepanoista. Siitäkään ei pidä vetää hernettä nenään. 

Vertaat sit työpaikkaa ja intiimiasioita samaan kategoriaan kuuluviksi?

Vertaan. Kaikki eivät halua kertoa työpaikkaansa eikä kaikki halua kertoa persepanoistaan. Voihan siihen persepanokysymykseenkin vastata ympäripyöreästi. 

Miksi olet ihmisten kanssa tekemisissä? Sinultahan voidaan vaikka kysyä säästä tai missä on lähin bussipysäkki. 

Sää ja bussipysäkki eivät ole henkilökohtaisia asioita toisin kuin ammatti ja seksimieltymykset.

Koska en keksi muuta kysyttävää. Tiedän kyllä, että jotkut ahdistuvat kysymyksensä. Olkoot sitten itse nopeampia keksimään muuta puhuttavaa, jos ei saa normaaleja kevyen jutustelun kysymyksiä lausua herkille korvilleen.

Ei tuon kysymyksen tarkoitus ole kuin hieman tutustua toiseen ihmiseen, ammatti kertoo kuitenkin aika paljon kiinnostuksista ja muusta sellaisesta. Jos toinen kertoo olevan työtön, kysyn harrastuksista tai mitä aikoo tehdä lomalla. Jos joku rupeaa työtöntä syrjimään niin miksi viettää aikaa sellaisen moukan kanssa?