Kun tapaatte uusia ihmisiä, miksi kysytte heti aluksi missä henkilö on töissä?

Mukavan ihmisen kysymykseen vastaa ihan mielellään, kun jutuissa ei ole takaa-ajatusta, ei yritetä onkia tietoja tai nöyryyttää toista...

Sen sijaan jos toisella on tällainen epämiellyttävä tyyli, niin sitten kyllä vaihdan aiheen säästä puhumiseen hyvin äkkiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen pienessä it-konsultti firmassa vaihtelevasti koodarina, scrum masterina ja arkkitehtina. Tulot ovat provikkapohjaiset ja aika hyvät.

En jotenkin osaa kertoa sitä tavallisille ihmisille kun jotenkin ajattelen että ne ei ymmärrä vaan mumisen että iitee hommia teen siihen tyyliin että kuulostan lähitukihenkilöltä.

Ja lisään vielä että olen huomannut että yökerhossa daameille jutellessa it-ala on pikkuisen turn off. Siksi kerron olevani liikkeenjohdon konsultti. Sehän on itse asiassa työnantajani toimiala kaupparekisterissä.

Ne on ne stereotypiat ja ennakkoluulot. Mä olin nuori 1980-luvulla ja jos yökerhossa kerroin miehille olevani sairaanhoitaja, miehet pitivät sitä tosi hienona juttuna. Kuvittelivat, että olen hellä, empaattinen ja huolehtivainen. Tosiasiassa mä lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi vain siksi, että opiskeluaika oli kohtuullisen lyhyt ja työpaikka varma. Ja töitäkin tein yksikössä, jossa avustin lääkäriä tekemään potilaille varsin epämiellyttäviä toimenpiteitä. Myöhemmin lähdin opiskelemaan it-alalle ja kohta parikymmentä vuotta ollut pääasiassa koodarina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen pienessä it-konsultti firmassa vaihtelevasti koodarina, scrum masterina ja arkkitehtina. Tulot ovat provikkapohjaiset ja aika hyvät.

En jotenkin osaa kertoa sitä tavallisille ihmisille kun jotenkin ajattelen että ne ei ymmärrä vaan mumisen että iitee hommia teen siihen tyyliin että kuulostan lähitukihenkilöltä.

Ja lisään vielä että olen huomannut että yökerhossa daameille jutellessa it-ala on pikkuisen turn off. Siksi kerron olevani liikkeenjohdon konsultti. Sehän on itse asiassa työnantajani toimiala kaupparekisterissä.

Ne on ne stereotypiat ja ennakkoluulot. Mä olin nuori 1980-luvulla ja jos yökerhossa kerroin miehille olevani sairaanhoitaja, miehet pitivät sitä tosi hienona juttuna. Kuvittelivat, että olen hellä, empaattinen ja huolehtivainen. Tosiasiassa mä lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi vain siksi, että opiskeluaika oli kohtuullisen lyhyt ja työpaikka varma. Ja töitäkin tein yksikössä, jossa avustin lääkäriä tekemään potilaille varsin epämiellyttäviä toimenpiteitä. Myöhemmin lähdin opiskelemaan it-alalle ja kohta parikymmentä vuotta ollut pääasiassa koodarina. 

Hahaha, tää oli hyvä. Sua pitäis haastatella johonkin uratarinajuttuun. Toi epämiellyttävä toimenpide jätti myös sopivasti tilaa mielikuvitukselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen pienessä it-konsultti firmassa vaihtelevasti koodarina, scrum masterina ja arkkitehtina. Tulot ovat provikkapohjaiset ja aika hyvät.

En jotenkin osaa kertoa sitä tavallisille ihmisille kun jotenkin ajattelen että ne ei ymmärrä vaan mumisen että iitee hommia teen siihen tyyliin että kuulostan lähitukihenkilöltä.

Ja lisään vielä että olen huomannut että yökerhossa daameille jutellessa it-ala on pikkuisen turn off. Siksi kerron olevani liikkeenjohdon konsultti. Sehän on itse asiassa työnantajani toimiala kaupparekisterissä.

Ne on ne stereotypiat ja ennakkoluulot. Mä olin nuori 1980-luvulla ja jos yökerhossa kerroin miehille olevani sairaanhoitaja, miehet pitivät sitä tosi hienona juttuna. Kuvittelivat, että olen hellä, empaattinen ja huolehtivainen. Tosiasiassa mä lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi vain siksi, että opiskeluaika oli kohtuullisen lyhyt ja työpaikka varma. Ja töitäkin tein yksikössä, jossa avustin lääkäriä tekemään potilaille varsin epämiellyttäviä toimenpiteitä. Myöhemmin lähdin opiskelemaan it-alalle ja kohta parikymmentä vuotta ollut pääasiassa koodarina. 

Hahaha, tää oli hyvä. Sua pitäis haastatella johonkin uratarinajuttuun. Toi epämiellyttävä toimenpide jätti myös sopivasti tilaa mielikuvitukselle.

Hoitsu pitelee vastaan taistelevaa potilasta ja lääkäri tekee epämiellyttäviä toimenpiteitä vastoin potilaan tahtoa... mielisairaalassako olit hoitsuna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen pienessä it-konsultti firmassa vaihtelevasti koodarina, scrum masterina ja arkkitehtina. Tulot ovat provikkapohjaiset ja aika hyvät.

En jotenkin osaa kertoa sitä tavallisille ihmisille kun jotenkin ajattelen että ne ei ymmärrä vaan mumisen että iitee hommia teen siihen tyyliin että kuulostan lähitukihenkilöltä.

Ja lisään vielä että olen huomannut että yökerhossa daameille jutellessa it-ala on pikkuisen turn off. Siksi kerron olevani liikkeenjohdon konsultti. Sehän on itse asiassa työnantajani toimiala kaupparekisterissä.

Ne on ne stereotypiat ja ennakkoluulot. Mä olin nuori 1980-luvulla ja jos yökerhossa kerroin miehille olevani sairaanhoitaja, miehet pitivät sitä tosi hienona juttuna. Kuvittelivat, että olen hellä, empaattinen ja huolehtivainen. Tosiasiassa mä lähdin opiskelemaan sairaanhoitajaksi vain siksi, että opiskeluaika oli kohtuullisen lyhyt ja työpaikka varma. Ja töitäkin tein yksikössä, jossa avustin lääkäriä tekemään potilaille varsin epämiellyttäviä toimenpiteitä. Myöhemmin lähdin opiskelemaan it-alalle ja kohta parikymmentä vuotta ollut pääasiassa koodarina. 

Hahaha, tää oli hyvä. Sua pitäis haastatella johonkin uratarinajuttuun. Toi epämiellyttävä toimenpide jätti myös sopivasti tilaa mielikuvitukselle.

Hoitsu pitelee vastaan taistelevaa potilasta ja lääkäri tekee epämiellyttäviä toimenpiteitä vastoin potilaan tahtoa... mielisairaalassako olit hoitsuna?

En mielisairaalassa vaan urologian poliklinikalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työskentelen pienessä it-konsultti firmassa vaihtelevasti koodarina, scrum masterina ja arkkitehtina. Tulot ovat provikkapohjaiset ja aika hyvät.

En jotenkin osaa kertoa sitä tavallisille ihmisille kun jotenkin ajattelen että ne ei ymmärrä vaan mumisen että iitee hommia teen siihen tyyliin että kuulostan lähitukihenkilöltä.

Ja lisään vielä että olen huomannut että yökerhossa daameille jutellessa it-ala on pikkuisen turn off. Siksi kerron olevani liikkeenjohdon konsultti. Sehän on itse asiassa työnantajani toimiala kaupparekisterissä.

Pakko sanoa, että mä ottaisin mieluummin sen IT-arkkitehdin kuin liikkeenjohdon konsultin, mut mä olenkin IT-projekteissa työskentelevä KTM-nainen, että voi olla, etten edusta enemmistöä naisista tässä asiassa.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minä jäin pohtimaan sitä, että välttelemällä tietoisesti tietyistä asioista puhumista, vahvistamme itseasiassa aiheeseen liittyvää stigmaa.

Eikö olisi mukavampaa, jos työttömyyteen ei suhtauduta häpeällisenä ja vaiettavana asiana, vaan siitä voisi puhua aivan kuten mistä tahansa, ihan tavallisena asiana? Me kaikki luodaan omalla toiminnallamme ja puheellamme yhteistä todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kyselee koska koulutustaso ja tulotaso on varmaan tärkein tekijä parisuhteen muodostamisessa, ulkonäön jälkeen (tai ulkonäön ohella, tarpeeksi korkea tulotaso miehellä voi jopa kokonaan korvata puuttuvan ulkonäön). Pinnallista mutta sellaista se on.

Koulutustason osalta se käy myös sikäli järkeen, että kahdella akateemisella on luultavasti enemmän puhuttavaa ja keskustelunaiheita. Ei se pelkästä rahasta johdu

Näin se on. Mulle työ on tärkeää ja teen sitä kunnianhimoisesti. Olisi todella vaikeaa muodostaa parisuhde ihmisen kanssa, jolle työstä puhuminen on joku tabu. Yleensä ne, joilla on samankaltainen koulutus, keskustelevat näistä asioista mielellään ja haluavat myös kuulla mun työasioistani. Enkä tietenkään tarkoita mitään detaljeja (mitkä voisi olla liikesalaisuuksia tms.), vaan yleisesti alasta, siihen liittyvistä teemoista, viihtyvyydestä, urahaaveista jne.

Eli, jos treffeillä toiselle olisi joku ongelma, kun kysyn ammattia tai koulutusta, niin ei ehkä olisi mulle sopiva tyyppi. Ajatusmaailmamme eivät varmaankaan oikein kohtaisi. Ja siis työttömyys on ihan ok ja yleistä, ettei senkään mun mielestä tarvisi olla mikään tabu, vaan siitäkin saa keskustelua aikaan, esim. kuinka edellinen firma meni konkkaan (sen alan haasteet) ja nyt seuraavalta työltä toivoisi sitä ja tätä jne.

Mä ymmärrän sun pointtisi. Mulla on aika vaativa työ, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - haluan pitää työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään. Missään tapauksessa en haluaisi puhua työstäni vielä kotonakin puolison kanssa. Mutta mun isäni rakastaa puhua työstään. Hän puhuu työstään jokaiselle, joka vaan jaksaa kuunnella. Myös mulle, vaikka olenkin ihan eri alalla enkä tajua isäni työjutuista puoliakaan. Joillekin työ on lähes koko elämä. Mun isäni menettää varmaan elämänhalunsa, kun jää aikanaan eläkkeelle. 

Mutta vaikkei olisikaan niin fanaattisesti työhönsä suhtautuva, niin kai puolisosi kuitenkin tietää, mitä teet työksesi ja mikä koulutuksesi on? Eli tutustuessa olette kuitenkin todennäköisesti käyneet nämäkin asiat läpi, vaikket mielellään paljoa töistä puhuisikaan?

Aloituksessahan lähdettiin siitä, että tutustumisvaiheessa ei saisi ollenkaan kysyä, mitä toinen tekee työkseen. Aika erikoinen lähtöasetelma olisi esim. treffeillä, jos ammattia ja koulutusta ei toinen suostuisi ollenkaan kertomaan edes suuntaa-antavasti.

Ei pidä ottaa niin vakavasti kysymyksiä. Itse voi vastata kysyjälle tarkasti tai ympäripyöreästi, mikä sopivalta siinä hetkessä tuntuu.

Kuitenkin kysyjän tarkoitus on olla vaan mukava ja jutella jostain, koska on kummallista olla puhumatta. = Small talk

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan small talkiksi.

Mikäli alkaa miettimään, mistä kaikesta ei saisi puhua, niin lopputuloksena ei saa mistään puhua.

Ei töistä, kun se voi olla kipeä asia.

Eiperheestä, kun se voi olla kipeä asua.

Ei asuinalueesta, kun sekin voi ollakipeä asia.

Ei uutisista, kun nekin voivat aiheuttaa kipeää.

Ei sitä voi munankuorilla kävellä sen takia, että toinen ei saa pääkoppaa kuntoonsa.

Ei lapsista, koska se voi olla kipeä asia.

Ei harrastuksista, koska ehkei ole varaa harrastaa.

Ei lomasta, jos ei olekaan käynyt Malediiveilla vaan ihan vaan Tallinnassa. Sekin on kipeä asia.

Ei säästä, koska silloin antaa itsestään kuvan, ettei osaa keskustella miatään muusta.

Ei ruoasta, koska ihmisillä on allergioita, suolisyosairauksia ja eettisiä valintoja ruokansa kanssa.

Parasta tuntuukin tänä päivänä olevan, että valitsee puheenaiheeksi politiikan tai uskonnon 😀

Toisen ulkonäköä tai vaatteita ei myöskään saa kehua, koska se on pinnallista. Ei saa kysyä, mistä toinen on kotoisin, koska se on ulos sulkemista.

Ei näitä kiellettyjä aiheita enää kaikkia muistakaan.

Mutta vaikka mitään ei enää saa kysyä, niin katsokaa edes lapsia silmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan small talkiksi.

Mikäli alkaa miettimään, mistä kaikesta ei saisi puhua, niin lopputuloksena ei saa mistään puhua.

Ei töistä, kun se voi olla kipeä asia.

Eiperheestä, kun se voi olla kipeä asua.

Ei asuinalueesta, kun sekin voi ollakipeä asia.

Ei uutisista, kun nekin voivat aiheuttaa kipeää.

Ei sitä voi munankuorilla kävellä sen takia, että toinen ei saa pääkoppaa kuntoonsa.

Ei lapsista, koska se voi olla kipeä asia.

Ei harrastuksista, koska ehkei ole varaa harrastaa.

Ei lomasta, jos ei olekaan käynyt Malediiveilla vaan ihan vaan Tallinnassa. Sekin on kipeä asia.

Ei säästä, koska silloin antaa itsestään kuvan, ettei osaa keskustella miatään muusta.

Ei ruoasta, koska ihmisillä on allergioita, suolisyosairauksia ja eettisiä valintoja ruokansa kanssa.

Parasta tuntuukin tänä päivänä olevan, että valitsee puheenaiheeksi politiikan tai uskonnon 😀

Toisen ulkonäköä tai vaatteita ei myöskään saa kehua, koska se on pinnallista. Ei saa kysyä, mistä toinen on kotoisin, koska se on ulos sulkemista.

Ei näitä kiellettyjä aiheita enää kaikkia muistakaan.

Mutta vaikka mitään ei enää saa kysyä, niin katsokaa edes lapsia silmiin.

Ohis, mutta tuli mieleen, kuinka yksi mies ihan säikähti, kun meni sanomaan ääneen, että hänestä on luontevampaa, että äiti jää kotiin pienen vauvan kanssa, eikä isä (keskustelimme, että perhevapaiden kustannukset pitäisi jakaa äidin ja isän työnantajien kesken). Hän ajatteli sanoneensa jotain todella väärää, ja kun vastasin, että olen samaa mieltä, että en itse ainakaan olisi halunnut palata työelämään vielä, kun vauvani oli 3kk ja imetinkin vielä, niin tuo mies ihmetteli ääneen, että on kiva, kun joku vielä uskaltaa sanoa, että ollaan kuitenkin biologisesti erilaisia. Enää ei tosiaan saa juuri mitään faktojakaan sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kyselee koska koulutustaso ja tulotaso on varmaan tärkein tekijä parisuhteen muodostamisessa, ulkonäön jälkeen (tai ulkonäön ohella, tarpeeksi korkea tulotaso miehellä voi jopa kokonaan korvata puuttuvan ulkonäön). Pinnallista mutta sellaista se on.

Koulutustason osalta se käy myös sikäli järkeen, että kahdella akateemisella on luultavasti enemmän puhuttavaa ja keskustelunaiheita. Ei se pelkästä rahasta johdu

Näin se on. Mulle työ on tärkeää ja teen sitä kunnianhimoisesti. Olisi todella vaikeaa muodostaa parisuhde ihmisen kanssa, jolle työstä puhuminen on joku tabu. Yleensä ne, joilla on samankaltainen koulutus, keskustelevat näistä asioista mielellään ja haluavat myös kuulla mun työasioistani. Enkä tietenkään tarkoita mitään detaljeja (mitkä voisi olla liikesalaisuuksia tms.), vaan yleisesti alasta, siihen liittyvistä teemoista, viihtyvyydestä, urahaaveista jne.

Eli, jos treffeillä toiselle olisi joku ongelma, kun kysyn ammattia tai koulutusta, niin ei ehkä olisi mulle sopiva tyyppi. Ajatusmaailmamme eivät varmaankaan oikein kohtaisi. Ja siis työttömyys on ihan ok ja yleistä, ettei senkään mun mielestä tarvisi olla mikään tabu, vaan siitäkin saa keskustelua aikaan, esim. kuinka edellinen firma meni konkkaan (sen alan haasteet) ja nyt seuraavalta työltä toivoisi sitä ja tätä jne.

Mä ymmärrän sun pointtisi. Mulla on aika vaativa työ, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - haluan pitää työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään. Missään tapauksessa en haluaisi puhua työstäni vielä kotonakin puolison kanssa. Mutta mun isäni rakastaa puhua työstään. Hän puhuu työstään jokaiselle, joka vaan jaksaa kuunnella. Myös mulle, vaikka olenkin ihan eri alalla enkä tajua isäni työjutuista puoliakaan. Joillekin työ on lähes koko elämä. Mun isäni menettää varmaan elämänhalunsa, kun jää aikanaan eläkkeelle. 

Mutta vaikkei olisikaan niin fanaattisesti työhönsä suhtautuva, niin kai puolisosi kuitenkin tietää, mitä teet työksesi ja mikä koulutuksesi on? Eli tutustuessa olette kuitenkin todennäköisesti käyneet nämäkin asiat läpi, vaikket mielellään paljoa töistä puhuisikaan?

Aloituksessahan lähdettiin siitä, että tutustumisvaiheessa ei saisi ollenkaan kysyä, mitä toinen tekee työkseen. Aika erikoinen lähtöasetelma olisi esim. treffeillä, jos ammattia ja koulutusta ei toinen suostuisi ollenkaan kertomaan edes suuntaa-antavasti.

Aloituksessa puhuttiin uusien ihmisten tapaamisesta, mutta ei sanottu, että kyse olikin treffeistä. Uusia ihmisiähän tapaa milloin missäkin. Treffeistä jos on kyse, silloin kysytään kaikki ne asiat, joiden perusteella päättää, haluaako toisille treffeille vai ei. Tosin monet asiat voi kysyä jo ennen treffejäkin, koska ei kannata tuhlata kummankaan aikaa treffeihin, jos toisella onkin väärä koulutus, väärä ammatti, liian pienet vuositulot, asuu vuokralla, on ollut aiemmin naimisissa, on lapsia jne jne jne eli jotain sellaista, jonka perusteella kiinnostus lopahtaa. 

Ulkomailla miehet aina kysyy, onko minulla oma talo. Eräs pappikin kovasti mietti, millaiset mahdollisuudet on omaan taloon, kun sitä taloa ei nyt ole. Ilmeisesti on niin, että koska olen nainen, talon omistajuus jotenkin määrittelee mahdollisuuteni päästä avioon ja siten taata jotain pärjäämistä vanhanakin - tai että on edes jokin konkreettinen vakuus vanhuuden varalle.

Työnteosta ei koskaan kysytä. Ehkä se olisi hassua tai loukkaavaa, kun olen nainen? Ei ainakaan olennainen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä keskustelua edistää tietää henkilön toimiala, eli missä asiossa hänellä on asiantuntemusta, sillä hän saattaa olla kiinnostunut keskustelemaan juuri osaamisalueellaan olevista asioista.

Minä en ole työelämässä sairauksien vuoksi.

Olen tavannut lukemattoman määrän ihmisiä, joiden kanssa keskustelu tyrehtyy siihen, kun tulee ilmi että en ole työelämässä. Ilmeisesti ihmiset haluavat ajatella, että en osaa puhua mistään ja että olen huonoa seuraa muutenkin. Kurjuus tarttuu tms.

Sitten se toinen puoli, miten kulmakarvat nousee kun selviää joko se missä asun, tai että olen naimisissa. Jollekin myös se että minulla on lapsia, on ollut iso yllätys.

Sairauteni ei näy päälle päin (vielä ainakaan), ja liikun ihmisten ilmoilla hyvinä päivinä, jolloin näytän normaalilta, asialliselta naiselta. Minulla on päällä nätit vaatteet, olen siististi laittautunut.

Huomaan, että moni nainen ärsyyntyy minusta. En täytä stereotypistä kuvaa sairaasta ja työkyvyttömästä. Eli oman kokemukseni mukaan sillä on erittäin suuri merkitys ihmisille, mitä toinen päivisin tekee. Naurettavaa edes väittää, että yleisesti näin ei olisi.

Eiköhän se ole vaan siitä että sinä olet jotenkin muuten outo, kyllä normaalit ihmiset osaa jutella mistä tahansa muustakin kuin työstä, eikä ihmettele miten joku on naimisissa tai sillä on lapsia, sehän on vielä kuitenkin yleisempää kuin lapsettomuus ja sinkkuus. Miksi ihmeessä joku ärsyyntyisi, ja vielä nainen, siitä että et näytä sairaalta? Ei, ei sillä ole mitään merkitystä mitä joku vieras ihminen tekee päivisin, kun ette asu samassa taloudessa, tuo on ihan omaa kuvitelmaasi. Työstä ja harrastuksista jne. kysellään vaan siksi että ne on helppoja puheenaiheita joista voi sitten löytää lisää jutunjuurta. Minä en yleensä kyllä edes tule kysyneeksi työpaikkaa tai perheestä keltään, vaan se puheenaihe aluksi liittyy johonkin käsillä olevaan asiaan joka saa ylipäätään avaamaan keskustelun.

Olen tuo lainaamasi kirjoittaja. 

Kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta mitä harrastan, mikä minua kiinnostaa, mitä teen päivisin. Siis ihan totta, ei kukaan sellaisista, joille on selvinnyt että en ole työelämässä. Keskustelu loppuu siihen, tai jatkuu siten että kysyjä jatkaa omasta elämästään kertomista. Parhaimmillaan keskustelu jatkuu näin: "Huhhuh, onneksi MINÄ olen töissä, en ikinä jaksaisi/osaisi/pystyisi olla vaan tekemättä mitään". 

Jep, tällainenkin kommentti kuultu ihan päin naamaa. 

Voihan se olla, että olen niin outo että se johtuu siitä. Mutta kyllä ihmiset myös osaavat olla pikkusieluisia ja pinnallisia. 

Vierailija kirjoitti:

Työelämästä nyt on vain turvallisinta puhua kun joutuu uuden henkilön kanssa keskustelemaan. Yksityiselämästä kysely (vapaa-aika, perhe) tuntuu liian henkilökohtaiselta mutta työstä tosiaan voi sitten keksiä lisää juttua (esimerkiksi mitä alaan liittyen on uutisoitu viime aikoina). Minäkin ehdotan että työtön tai henkilö joka ei työstään halua puhua, jatkaisi juttua johonkin muuhun suuntaan. Voin kyllä kysellä vaikkapa suunnistusharrastuksestasi lisää, mutta tarvitsen jotain syötettä jatkaakseni keskustelua tilanteessa jossa meidän oletetaan hetken juttelevan niitä näitä

Älä huoli. Kyllä nuo kyselijät työstä tenttaamisen jälkeen kyselevät nuokin asiat juurta jaksain. Kysytään nykyinen suhde, entiset suhteet, lasten määrä, asuinpaikka, asumismuoto, viimeaikaiset lomamatkat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihmiset ilkeyttään kysy.

Suurin osa kyllä kysyy. Ja jos eivät ilkeyttään niin arvostellakseen tai saadakseen mahdollisuuden kyykyttää. Ilkeyttä toisaalta nuokin ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kyselee koska koulutustaso ja tulotaso on varmaan tärkein tekijä parisuhteen muodostamisessa, ulkonäön jälkeen (tai ulkonäön ohella, tarpeeksi korkea tulotaso miehellä voi jopa kokonaan korvata puuttuvan ulkonäön). Pinnallista mutta sellaista se on.

Koulutustason osalta se käy myös sikäli järkeen, että kahdella akateemisella on luultavasti enemmän puhuttavaa ja keskustelunaiheita. Ei se pelkästä rahasta johdu

Näin se on. Mulle työ on tärkeää ja teen sitä kunnianhimoisesti. Olisi todella vaikeaa muodostaa parisuhde ihmisen kanssa, jolle työstä puhuminen on joku tabu. Yleensä ne, joilla on samankaltainen koulutus, keskustelevat näistä asioista mielellään ja haluavat myös kuulla mun työasioistani. Enkä tietenkään tarkoita mitään detaljeja (mitkä voisi olla liikesalaisuuksia tms.), vaan yleisesti alasta, siihen liittyvistä teemoista, viihtyvyydestä, urahaaveista jne.

Eli, jos treffeillä toiselle olisi joku ongelma, kun kysyn ammattia tai koulutusta, niin ei ehkä olisi mulle sopiva tyyppi. Ajatusmaailmamme eivät varmaankaan oikein kohtaisi. Ja siis työttömyys on ihan ok ja yleistä, ettei senkään mun mielestä tarvisi olla mikään tabu, vaan siitäkin saa keskustelua aikaan, esim. kuinka edellinen firma meni konkkaan (sen alan haasteet) ja nyt seuraavalta työltä toivoisi sitä ja tätä jne.

Mä ymmärrän sun pointtisi. Mulla on aika vaativa työ, mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - haluan pitää työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään. Missään tapauksessa en haluaisi puhua työstäni vielä kotonakin puolison kanssa. Mutta mun isäni rakastaa puhua työstään. Hän puhuu työstään jokaiselle, joka vaan jaksaa kuunnella. Myös mulle, vaikka olenkin ihan eri alalla enkä tajua isäni työjutuista puoliakaan. Joillekin työ on lähes koko elämä. Mun isäni menettää varmaan elämänhalunsa, kun jää aikanaan eläkkeelle. 

Mutta vaikkei olisikaan niin fanaattisesti työhönsä suhtautuva, niin kai puolisosi kuitenkin tietää, mitä teet työksesi ja mikä koulutuksesi on? Eli tutustuessa olette kuitenkin todennäköisesti käyneet nämäkin asiat läpi, vaikket mielellään paljoa töistä puhuisikaan?

Aloituksessahan lähdettiin siitä, että tutustumisvaiheessa ei saisi ollenkaan kysyä, mitä toinen tekee työkseen. Aika erikoinen lähtöasetelma olisi esim. treffeillä, jos ammattia ja koulutusta ei toinen suostuisi ollenkaan kertomaan edes suuntaa-antavasti.

Aloituksessa puhuttiin uusien ihmisten tapaamisesta, mutta ei sanottu, että kyse olikin treffeistä. Uusia ihmisiähän tapaa milloin missäkin. Treffeistä jos on kyse, silloin kysytään kaikki ne asiat, joiden perusteella päättää, haluaako toisille treffeille vai ei. Tosin monet asiat voi kysyä jo ennen treffejäkin, koska ei kannata tuhlata kummankaan aikaa treffeihin, jos toisella onkin väärä koulutus, väärä ammatti, liian pienet vuositulot, asuu vuokralla, on ollut aiemmin naimisissa, on lapsia jne jne jne eli jotain sellaista, jonka perusteella kiinnostus lopahtaa. 

Jos tilanne olisi vaikka ystäväsi järjestämät illanistujaiset, joihin tulee sinulle uusi ihminen, niin aika äkkiä keskustelu silloinkin ihan luontevasti menee työhön, koulutukseen jne. Koska työttömyys ei ole enää mikään tavaton juttu, vaan työelämä on rikkonaista, niin se, millä alalla toinen on, on mun mielestä aika turvallinen aihe uuden ihmisen kanssa (ainakin turvallisempi ja vähemmän henkilökohtainen kuin perhesuhteet tms.).

Useinhan se meneekin niin, että kysyy, että mistä tunnet yhteisen ystävämme ja samalla selviää, että on työ- tai opiskelukaveri ja kun siten selviää toisen työ, on luontevaa kysyä vastakysymys, että millä alalla sinä olet. Kyllä tuo nyt vaan on ihan tavallinen aihe tutustuttaessa.

Satunnaisen vastaantulijan kanssa voi puhua vaikka säästä, koska se taas ei ole tutustumistilanne, etkä sitä ihmistä näe enää koskaan uudelleen.

Tämän takia en käy missään, jossa joutuisi tapaamaan ihmisiä tai keskustelemaan heidän kanssaan. En myöskään aloita uusia harrastuksia, yritä etsiä uusia kavereita tai deittaile. En minä halua kertoa, että olen ollut viimeiset 10 vuotta kotonani yksin ja työttömänä - eikä aikaisempaakaan työkokemusta juurikaan ole. Ei sitä voi mitenkään selittää ja sitten toinen vaihtoehto on valehtelu johon en haluaisi ryhtyä. 

Pitkäaikaisten tuttujen kanssa tätä ongelmaa ei ole vaan voi olla oma itseni, kun tällaisia ei ikinä kysellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä keskustelua edistää tietää henkilön toimiala, eli missä asiossa hänellä on asiantuntemusta, sillä hän saattaa olla kiinnostunut keskustelemaan juuri osaamisalueellaan olevista asioista.

Minä en ole työelämässä sairauksien vuoksi.

Olen tavannut lukemattoman määrän ihmisiä, joiden kanssa keskustelu tyrehtyy siihen, kun tulee ilmi että en ole työelämässä. Ilmeisesti ihmiset haluavat ajatella, että en osaa puhua mistään ja että olen huonoa seuraa muutenkin. Kurjuus tarttuu tms.

Sitten se toinen puoli, miten kulmakarvat nousee kun selviää joko se missä asun, tai että olen naimisissa. Jollekin myös se että minulla on lapsia, on ollut iso yllätys.

Sairauteni ei näy päälle päin (vielä ainakaan), ja liikun ihmisten ilmoilla hyvinä päivinä, jolloin näytän normaalilta, asialliselta naiselta. Minulla on päällä nätit vaatteet, olen siististi laittautunut.

Huomaan, että moni nainen ärsyyntyy minusta. En täytä stereotypistä kuvaa sairaasta ja työkyvyttömästä. Eli oman kokemukseni mukaan sillä on erittäin suuri merkitys ihmisille, mitä toinen päivisin tekee. Naurettavaa edes väittää, että yleisesti näin ei olisi.

Kaikkien suurten elämänmuutosten pitäisi monien mielestä näkyä suoraan päältä. Äiti ei saa laittautua, työtön ei saa laittautua, sairas ei saa laittautua. Pitää vaan laahustaa harmaana ja kalpeana, että erottuisi Niistä Muista.

Sillä suojellaan sitä, että minä en voi koskaan tulla tuollaiseksi, kun minä olen kauniisti laitettu ja hyvinvoiva. Jos sairas näyttää samalta, tähän illuusioon tulee särö.

Ja auta armias jos pitkäaikaissairas yrittää liikunnan avulla hoitaa sairauttansa niin silloinhan sitä on täydellisen terve ja työkykyinen 40 h /vk jos 3 h viikossa käy jumpassa kipulääkkeiden avulla. Jos ei makaa sängyssä yötä päivää ei ole sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan small talkiksi.

Mikäli alkaa miettimään, mistä kaikesta ei saisi puhua, niin lopputuloksena ei saa mistään puhua.

Ei töistä, kun se voi olla kipeä asia.

Eiperheestä, kun se voi olla kipeä asua.

Ei asuinalueesta, kun sekin voi ollakipeä asia.

Ei uutisista, kun nekin voivat aiheuttaa kipeää.

Ei sitä voi munankuorilla kävellä sen takia, että toinen ei saa pääkoppaa kuntoonsa.

Sinäkin voit sairastua millä hetkellä vaan niin että et voi käydä enää töissä. Tälläkin hetkellä sinun sisälläsi voi kasvaa syöpäkasvaimet. Ja se on sinulle ihan oikein!

Olen eri,mutta tottakai voi. Toiset voi myös puhua niistä asioista ja vastata kysyttäessä, että olen työskennellyt sillä ja sillä alalla, koulutukseltani se ja se, mutta sitten osui tällainen sairaus ja nyt en ole sitten ollut enää työelämässä. Ihan faktana ja neutraalisti mainita. Siitäkin voi ihan luontevasti jatkaa keskustelua henkilön aiemmasta työstä, - Olen pahoillani sairautesi vuoksi, kuulostaa mielenkiintoiselta tuo ala, jolla työskentelit. Miten päädyit alalle? tms. ja sitten ollaan taas ihan small talk -tasolla.