Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jaksaisiko joku jakaa ajatuksia :( Parisuhdeongelma, pettäminen
Sarita
05.09.2022 |
Minulla ei ole ystäviä, jakaisiko joku ajatuksiaan.
Mies petti kesällä minua ystävänsä kanssa. Ei pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta keskusteltu raja ylittyi. Ystävyys jatkuu heillä kuten ennen pettämistäkin. Tapaavat monta (2-3) kertaa viikossa, harrastavat, kyläilevät ja viettävät aikaa kuten ennenkin. (Sinkku)nainen kuulemma edelleen ihastunut mieheeni, mutta mieheni puolelta ei ole enää mitään seksuaalista, pelkkää ystävyyttä. Minä kuulemma ylireagoin, ei ole enää syytä huoleen. Ystävyyden/tapaamisten lopettaminen ei ole kuulemma mahdollista. Olen kärsinyt asiasta tosi paljon, valmiiksi huono mielenterveyteni järkkyy joka tapaamisen aikaa uudestaan.
Ajatuksia, neuvoja? Mieliala lääkityksen olen aloittanut ja terapiaan pääsyä odotan.
Kommentit (2372)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Mulla on sellainen tunne, ettet oikeasti menettänyt yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Illalla selvisi, että mies oli tavannut mirkkua pikaisesti edellisenä päivänä. Mirkku oli toivonut tapaamista, ja näin oli tehty, vaikka minä olin vaatinut, ettei näin tapahtuisi. Ei valehdellut kun kysyin asiasta. Suuttui ja on vihainen edelleen. Kyttään ja rajoitan hänen elämäänsä. Jos olisin ollut sellainen puoliso mitä hän olisi tarvinnut, ei mirkku-asiaa olisi koskaan tapahtunut. Minun syytäni, että näin kävi ja nyt minulla ei ole oikeutta vaatia tapaamisten lopettamista, koska hän saa mirkulta sellaista tukea ja iloa mitä ei minulta ole tarpeeksi saanut. Ja että vaikka minusta ennen kaikki oli hyvin, niin hänestä ei, ja hän on minulle siitä vuosien varrella monta kertaa sanonut, enkä ole tehnyt asialle mitään. Nyt saan kärsiä sitten seurauksista, omaa syytäni kaikki. En enää tiedä mitä sanoa. Mies tuntuu vieraalta. Katsoin jo vuokra-asuntojakin. En jaksa enää tätä. Miten hän ei ymmärrä, ettei voi olla naimisissa ja seurustella yhtä aikaa. Miten hän ei näe, että rikkoo perheen tällä toiminalla. Onko oikeasti mirkku ja hänen kanssaan seurustelu tämän arvoista. Melkein vain toivon, että pakkaisi oikeasti kassinsa ja lähtisi mirkun nurkkiin. Olisi iso suru minulle ja lapsille, mutta ei tästäkään mitään tule. Jos olisitte minä, niin mitä sanoisitte miehelle? Harrastustoiminnan takia yhteydenpidon lopettaminen täysin ei ole mitenkään mieheni puolelta mahdollista. En halua avata sitä asiaa enempää, ettei kukaan vaan tunnista. Mitä tekisitte/sanoisitte? Kotieläimet myös hoidettava, ja se tarvitsee kahta aikuista, täysin ei voi välejä katkaista yhdeltä istumalta. Tilanne on niin käsittämätön ja minulle täysin uusi ja vieras, että tuntuu vaan kun näkisin pahaa unta. Olen yrittänyt olla todella ymmärtäväinen ja sovitteleva. Inhoan ristiriitoja. En tiedä enää mistään mitään. Maailma ympärilläni on murentunut palasiksi.
Ap....... Jos olisin ollut sellainen puoliso mitä hän olisi tarvinnut, ei mirkku-asiaa olisi koskaan tapahtunut. Minun syytäni, että näin kävi ja nyt minulla ei ole oikeutta vaatia tapaamisten lopettamista, koska hän saa mirkulta sellaista tukea ja iloa mitä ei minulta ole tarpeeksi saanut......
Tätä ylläolevaa en pysty ymmärtämään ikinä. Jos Teillä on ollut haasteita suhteessa miehesi mielestä aiemmin niin miksi miehesi on silloin jäänyt, miksi miehesi jäi "onnettomana suhteeseen" ...... miten ihmeessä se oikeuttaa mihinkään Mirkkuun tänä päivänä.
Kyllä Ap olen ihan hämmennyksissä miehesi käytöksestä ja surullinen siitä, että ei tuossa voi olla yhteistä onnellista loppua. Jos mies katkaisisi välit Mirkkuun kokonaan niin se katkeroittaa miehesi jokatapauksessa. Itse en pystyisi jatkamaan miehen kanssa, joka on valinnut minut "pakosta".
Yritä Ap päästä henkisesti irti, kylmetä itseäsi miehen edessä ja huomaat, että pikkuhiljaa ne omatkin tunteesi viilenevät. Kaikkea hyvää Sinulle ja lapsilleKiitos! Sinulle ja kaikille kommentoineille. Olen lukenut ne kaikki, osan moneenkin kertaan. Olen aina ollut sellainen hieman avuton ja autettava, nyt kun pitäisi seistä omilla jaloilla, tuntuvat kovin huterilta. Koitan nyt lähteä siitä, että oma pää pysyisi kasassa ilman diapameja. Niitä olen tässä nyt syönyt.
Ap
Käy taas kahvilla siellä ihmisten ilmoilla jos jaksat. Kyllä ilahduin kun luin viikkoja sitten, miten olit "hurvitellut"! Tässäpä se on kiteytettynä mitä tunnollinen rakastava työteliäs nainen ja äiti voi tehdä, kun on palvellut miestään 20 vuotta: käydä kahvilla.
Onko ukkos koskaan tarjonnut viime vuosina moista luksuselämystä?
Ps. Älä sitten kokkaa ukolles asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Ei hänellä liitossa mitään narsistisia piirteitä ollut.
Hän vain teki tällaisen tempun. Vain narsistitko tällaiseen kykenevät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Ei hänellä liitossa mitään narsistisia piirteitä ollut.
Hän vain teki tällaisen tempun. Vain narsistitko tällaiseen kykenevät?
Halusi lopuksi satuttaa maksimaalisesti. Tosi aikuismaista. Onhan se toisaalta haikeaa, kun viimeinen mätämuna lentää pesästä. Eikö se niin mene tuolla luonnossakin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Ei hänellä liitossa mitään narsistisia piirteitä ollut.
Hän vain teki tällaisen tempun. Vain narsistitko tällaiseen kykenevät?
Halusi lopuksi satuttaa maksimaalisesti. Tosi aikuismaista. Onhan se toisaalta haikeaa, kun viimeinen mätämuna lentää pesästä. Eikö se niin mene tuolla luonnossakin?
Narsistit ainakin hylkäävät lapsiaan. Kuka terve hylkää lapsensa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Ei hänellä liitossa mitään narsistisia piirteitä ollut.
Hän vain teki tällaisen tempun. Vain narsistitko tällaiseen kykenevät?
Halusi lopuksi satuttaa maksimaalisesti. Tosi aikuismaista. Onhan se toisaalta haikeaa, kun viimeinen mätämuna lentää pesästä. Eikö se niin mene tuolla luonnossakin?
Narsistit ainakin hylkäävät lapsiaan. Kuka terve hylkää lapsensa?
Mitä muuta vikaa päässä voisi olla miehellä, joka hylkää lapsensa täysin ja ilman selityksiä?
Käykö syyksi neljänkympin kriisi?
Uusi nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tilanteessasi on kolme vaihtoehtoa:
1. Jatkatte näin. Miehesi on näennäisessä avioliitossa sinun kanssasi ja ainakin henkisessä parisuhteessa Mirkun kanssa.
2. Miehesi ei jatka suhdetta Mirkun kanssa, te jatkatte yhdessä.
3. Te ette jatka yhdessä. Miehesi jatkaa suhdetta Mirkun kanssa tai ei (asia, johon et voi vaikuttaa).Punnitse eri vaihtoehtoja. Varmastikaan mikään ei ole täydellinen, mutta muuta ei taida olla tarjolla. Jos tulet tulokseen että näin ei voi jatkaa, koska mielenterveytesi ei sitä kestä (tämä siis sinun päätettävä asia kestääkö se ja onko se sitä mitä haluat) niin kerro se myös miehelle.
Miehelle taitaa olla turha puhua järkeä ja kertoa, että hänen ajattelumaailmansa on nyt vääristynyt. Mutta jos keskustelet miehen kanssa niin ettei ole väliä onko miehellä oikeus olla Mirkun kanssa vai, mutta sillä on suuri väli mitä sinä haluat ja kestät, silloin otat oikean askeleen itseäsi kohti.
Jos taas tulet tulokseen että sinulle paras ratkaisu on jatkaa vaihtoehdolla 1, mutta ottaa henkinen ero miehestä niin silloin on turhaa kertoa asiasta miehelle.
Kaikissa tilanteissa, aseta etusijalle se, mitä sinä haluat ja tarvitset.
Tässä oli erttäin ytimekkäästi kiteytetty vaihtoehdot. Näinhän se meni. Itse valitsin vaihtoehdon 1 eli kasvoin henkisesti yli pettämiskuvioista. Kävi lopulta jotenkin kummasti niin että mieheltä mirkut jäivät ja suhteemme parani. En tiedä, muutuinko henkisen kasvun myötä mielenkiintoisemmaksi.
Monesti elämässäni olen ajatellut että vanha klisee "saat sen mistä luovut", pitää jotenkin kummasti paikkansa.Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.
Onpa karmea tarina ja halpamainen mies. Ei kestänyt sitä, että muutuit ruikuttavasta ja rakkautta anelevasta vahvaksi. Saanko arvata, oliko jomman kumman puolella läheisriippuvuutta? Tulee sekin päivä, että miehesi itkee menetettyään sinut, kunhan tuo huuma haihtuu ja mirkku löytää uuden kupattavan. Toki positiivista että oli ihan itse pakannut repun ja laittanut sinun pyykkäämäsi alushousut ja sukat? Oliko koskaan asunut edes itsenäisesti vaan menikö uuden mamin luo?
En osaa sanoa läheisriippuvaisuudesta mitään. Itse luulin olevani sellainen, mutta tajusin, etten olekaan. Mies ei ole ainakaan vielä katunut millään tavalla, hän poikkasi välit lapsiimmekin täydellisesti. Mirkulla asustaa ja tosiaan pakkasi minun pyykkäämät kalsarit ja sukat reppuun :D. Ei ole koskaan asunut itsenäisesti, kuin muutaman kuukauden joskus parikymppisenä ennenkuin tavattiin. Hommasi uuden mamin tosiaan ja suorilta jaloilta lähti meidän 20 vuotisesta suhteesta (ja 17 vuotta siitä naimisissa) toisen naisen helmoihin, olematta päivääkään yksin. Hänellähän oli Mirkku jo salaa avioliittomme aikana, Mirkku, josta en aavistanut siis mitään.
Ihmettelisin, jos miehesi ei olisi narsisti.
Ei hänellä liitossa mitään narsistisia piirteitä ollut.
Hän vain teki tällaisen tempun. Vain narsistitko tällaiseen kykenevät?
Halusi lopuksi satuttaa maksimaalisesti. Tosi aikuismaista. Onhan se toisaalta haikeaa, kun viimeinen mätämuna lentää pesästä. Eikö se niin mene tuolla luonnossakin?
Narsistit ainakin hylkäävät lapsiaan. Kuka terve hylkää lapsensa?
Mitä muuta vikaa päässä voisi olla miehellä, joka hylkää lapsensa täysin ja ilman selityksiä?
Käykö syyksi neljänkympin kriisi?
Uusi nainen?
Vaikka hylkäisi puolisonsa niin terve ihminen ei hylkää lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap, mikäs on tilanne?
Onko sinun mahdollista jäädä lasten kanssa asumaan siihen sukutaloonne? Niin, että mies avustaisi rahallisesti?
Jos mies on menossa Mirkun tykö asumaan.
Vierailija kirjoitti:
ap, mikäs on tilanne?
Onko sinun mahdollista jäädä lasten kanssa asumaan siihen sukutaloonne? Niin, että mies avustaisi rahallisesti?
Jos mies on menossa Mirkun tykö asumaan.
upppp
ap mikä on tilanne? oletko sen verran etelässä, että lapsilla on nyt syysloma?
Alue: Aihe vapaa
Ai, minulla on taas täysin päinvastainen kokemus tuosta ykkösvaihtoehdosta. Eli kovetin itseni, henkisesti erkaannutin itseni miehestä, kun hän jäi kiinni salasuhteesta. Kun olin sieltä kuopasta noussut ja vahvistunut, en enää kytännyt, en tuntenut mustasukkaisuutta ja elelin mukavasti omaa elämääni. Asuimme siis yhdessä normaalisti ilman riitoja hoitaen perhevelvollisuudet ja lapset. Ja kuinka ollakkaan, noin viiden vuoden kuluttua tuosta, mies oli salaa hommannut Mirkun ja vienyt heidän suhteensa niin pitkälle, että olikin ihan vain ilmoitusluontoinen asia minulle, että se on avioero nyt ja heippa. Ja oikeasti lähti reppu selässä ovesta ulos Mirkulleen. Näin loppui 17 vuoden avioliitto, kuin seinään. Syyksi sanoi, että emmehän me enää rakastaneet toisiamme.
Eli minä kasvoin henkisesti, tulin itsenäiseksi ja vahvaksi, en ruikuttanut, itkenyt, en ollut eteisen mattona hetkeäkään ja oikeasti en välittänyt enää. Kyllähän se rakkaus kuolikin. Ja tämän seurauksena, kun henkisesti luovuin miehestäni, en saanutkaan sitä, mistä luovuin.
Vaan menetin mieheni sitten kokonaan.