Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nyt kyllä loppu minun osalta treffailut sun muut
03.09.2022 |
Kohta 3 vuotta tässä treffaillut, laittanut itseään likoon, kehittänyt itseään, ollut myös yksin aina välissä. Ja vaikka nyt olenkin oppinut mm. itsevarmuutta ja kehittänyt omaa itsereflektointia paljon, niin muutoin käteen on jäänyt vaan tyhjä luu. Paljon surua ja pettymystä, valehtelua ja hylkäämistä. Laskin että viimeisen vuoden aikana minulla on ollut kolme ihmissuhdetta. 2 kk, 2 kk ja 4kk pituiset. Hitto miten paljon mahtuu kuulkaa tunteita tommoseen; ihastumista, jännitystä, viimiseen ehkä jo vähän rakastuinkin. Sit korkeelta putoamista pettymyksiin, eroon, ikävään... ihmekös olen henkisesti ihan uupunut.
Jatkossa keskityn vain itseeni ja lapsiini (joita en yhteenkään suhteeseen ole sotkenut ja siitä kannan ylpeyttä!) Jospa se mielenrauhakin siitä taas laskeutuis.
Kommentit (605)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse löysin viimein oikean, olin pitempään sinkkuna kuin sinä ja treffejä takana noin 200.
Kyse ei ole siitä että kehittyy, koska et tiedä ketä varten itseäsi kehität.
Kyse on vain siitä että SOPIVA löytyy. Se oikea kuten on tapana sanoa. Todellisuudessa sopiva.
Jos nöyrtyy ja muokkaa vain ulkonäköä, tulee sortuttua niihin joille ei mikään riitä. Ei mikään. Tai kakkosnaiseksi fwb: ejä kerääville.
Oma neuvoni on jalkatyö ja itsetunnon kehittäminen. Paljon treffejä ja et ota niitä niin vakavasti. Suhteeseen sellainen josta on varma fiilis ja jos vähänkin epäilyttää niin lemput vaan, et lähde yhtään pelleilemään oman sydämesi kanssa.
Kun sopiva ja luotettava tulee vastaan niin tiedät sen heti. Hän ei säikähdä sitä että sinun on vaikea luottaa. Hän ei narise makkaroista eikä ulkonäöstä. Hän vain haluaa olla kanssasi niin paljon kuin mahdollista. Hän kysyy saako olla miehesi.
Näin on käynyt minulle ja monelle tuttavalleni. Treffit vaikka koiran ulkoilutuksen lomassa ja pari ehdokasta illassa, vähän ripsiväriä on riittänyt. Jyvät akanoista. Jyviä on sanoinkuvaamattoman paljon.
Olivatko kaikki 200 Tinderistä tai muusta nettipalvelusta?
200 treffiä, haha. Alkoi vaan jotenkin naurattaa. Minulla on elämässä muuta kuin juosta treffeillä jatkuvasti. Hyvä että löysit viimein sinulle kelpaavan yksisarvisen.
Joo, mitä hittoa oikeasti. Itse olen käynyt alle kymmenet treffit ja jo se tuntui ihan liian paljolta, kun joka kerta edessä oli pettymys. Olisi tuntunut pään seinään hakkaamiselta jatkaa. Olen melko varma, ettei mulle olisi edes riittänyt kahdetsadat treffit, että jotain olisi voinut löytyä. Keksin aika paljon parempaakin tekemistä kun kuin kulutella aikaani ihmisiin, jotka eivät ole yhtään sitä mitä haen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Naiselle tasokas mies on sosiaalisesti älykäs, tyylikäs mies. Komeus tulee tuon alle, geenien rinnalla merkkaa tyylitaju (mitkä vaatteet on päällä, miten tukka ja parta on hoidettu, miten ottaa katsekontaktia) ja sen alalajina tinderissä kuvaustaito. Miehet ottaa ruman räpsyn vastavaloon ja ihmettele kun ei mätsiä tule, naiset kuvaa mietityissä kulmissa ja vaatteilla ja pistää ehkä vielä filtteriä päälle.
Harvemmat miehet tykkää räpsiä itsestään kuvia, joten luonnollisesti se kuvaustaitokin on huonompi. On kyllä huonosti asiat, jos parisuhde lähtökohtaisesti perustuu miehen kuvaustaitoihin ja ulkonäköön ylipäätänsä. Jos naama on epäviehättäviä, nii eihän se millään kuvakulmilla ja valotuksilla parane, miehillä on realistiset kuvat, naisilla taas perinteisesti vääristellyt.
Ei tarvitse ammattikuvaaja-tasoa olla. Mutta ihmetyttää, miksi joku viitsii laittaa itsestään hämärän ja suttuisen kuvan, jossa ei oikein saa edes selvää, ja jos saa niin toinen ei hymyile ollenkaan vaan jurottaa. Ajatteletko, että tästä innostuttaisiin? Toinen mikä ihmetyttää on pelkät hirvi-, hauis- tai autonromukuvat. Haluaisin nähdä sen miehen kasvot, edes suurin piirtein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt itsevarmuutta ja itsereflektointia? Oletko nainen vai mies? Miten on ulkonäkösi kehittämisen laita, joka on se ratkaisevin askel?
No ei minusta minun ulkonäössä mitään vikaa ole. Siis sellaista, mitä ilman kirurgin veistä pitäisi vielä kehittää. Olen hoikka, urheilen, pitkät hiukset jotka laitan usein esim kiharoille, meikkaan, pukeudun naisellisesti. Ja ihan näin teen oli miestä tai ei. Olen aina ollut kiinnostunut omasta ulkonäöstä. Ja eiköhän se miesten määräkin joka tossa ympärillä on pörrännyt kerro ettei se suurin ongelma ole nyt ehkä ulkonäössä. Ehkä päinvastoin. Joskus tuntuu että ainoa asia mistä kiinnostutaan on ulkonäkö ja tarkemmin sanottuna vielä hoikkuus. Joitain miehiä ei tunnu muu kiinnostavan, ne kyllä rankkaan ekana pois. En halua pinnallista miestä.
Ehkä on parempi hyväksyä että pinnallisuus on myös osa elämää? ja osa meitä? homo sapiens on visuaalinen eläin, ei me siitä päästä pois mitenkään.
Pidän ihmisiä jotka väittävät suhteensa perustuvan pelkkään super-diippiin rakkauteen vähän naiivina. Totta hitossa mukana on myös seksuaalinen kiinnostus ja fyysinen viehättävyys. Ota vähä rennommin AP ja nauti elämästä. Parisuhde ei ole mikään konkreettinen työprojekti joka automaattisesti johtaa haluttuun lopputulokseen vaan koska on tehnyt "paljon töitä" sen eteen. Mukana on myös tuuria. Suhde voi myös alkaa pelkkänä seksisuhteena. Avoin dialogi ja rehellisyys on kaiken a ja o.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kyllä kumma, joku kirjoitti että tulee vastaan vain ylipainoisia miehiä. itselle tulee tosi paljon (pääkaupunkiseudulla) eräileviä miehiä vastaan. Muutenkin kaikki universumin harrastukset, hiihto, laskettelu, laskuvarjohyppy, sukellus, melominen.. usein vielä samoilla ihmisillä.
Olen itse aktiivinen ja tykkään liikkua mutta oikein hengästyn jo pelkästään kuvista. En tiedä onko oletus että minä lähden mukaan kaikkiin vai onko vaan alkukantaista rinnan rummutusta tyyliin "minusta on vaikka mihin". Nämä miehet siis 40v molemmin puolin, itse olen vähän alle neljänkympin.
Aktiivisuus on kivaa mutta niin on sohvalla löhöilykin.
En ole deittimarkkinoilla, mutta ekstreme-harrastajat skippaisin minäkin. Ei kiinnosta jännitystä hakeva impulsiivinen tyyppi.
Harrastuksethan kertovat ihmisestä aika paljon. En ottaisi mitään urheilulajia intohimoisesti harrastavaa miestä, mutta esimerkiksi metsästys (mikä monille on täysin turn off) olisi minulle kiinnostava - jos siihen liittyisi muita itseäni kiinnostavia asioita.
Tällä palstalla olen huomannut, että miehet ilmeisesti kuvittelevat naisten kiinnostuvan sellaisista miehistä, joita miehet itse pitävät cooleina. Olkoon se sitten salimake tai riippuliitäjä. Toisaalta tuo varmaan kertoo mainitsemastasi rinnanpaukuttelusta, mutta toisaalta myös kyvyttömyydestä lukea muiden ihmisten erilaisia mieltymyksiä, erityisesti naisten. Riippuliitäjistä ja salimakeista innostuvia naisia ei niin kovin paljon ole. Monet naiset eivät pidä noita harrastuksia hohdokkaina alkuunkaan, epäilen, että enemmistö.
Parempi tietysti niin, että jo ilmoituksesta selviää, ettei mitään yhteistä ole.
Miksi niin vahvasti käytette tuota posisulkevaa metodia? Eikö kannattaisi edes tutustua, jos muuten vaikuttaa yhtään kiinnostavalta. TUossa yllä jo kirjoitin juuri vähän itsestäni ja ehkä sinun silmissäsi olisin jäänyt juuri heti pois listalta, kun harrastuspuolella on elämän aikana on harrasteisiin kuulunut mm. purjelentoa (myös taitolentona), sukellusta, moottoripyöräilyä ja muutenkin kaikenlaista, missä on vähän menoa.
Mutta tuo on ollut vain yksi puoli minussa. Minäkin suorastaan rakastan sohvalla makoilua ja tylsyyttä. Totta puhuen nyt lasten tultua mukaan (ja vähän iänkin), nuo vaarallisemmat lajit ovat jääneet lähes kokonaan, eikä ole tehnyt edes tiukkaa. Kyllä lasten kansa pikkuautoilla leikkiminen on myös kivaa. "vauhtia" saa vielä ihan hyvin vaikka rallipelistä.
Älkää olko niin kategorisoivia! Tutustukaa ihmiseen!
sinä voit ottaa puolisoksesi sellaisen joka ei ole sinun makuusi, mutta mitään oikeutta ei sinulla ole tulla sanomaan naiselle kenelle hänen pitäisi mahdollisuus antaa.
Jaa, en tiennyt, että parin viestin vaihtaminen vaatii automaattisesti naimisiin menoa. Tarkoitin vain sanoa, että täällä (ja mitä tosiaan kavereilta olen kuullut, niin tosiaan deittiportaaleissa monella on siellä) monella on erittäin poissulkeva metodi, että ei lähde missään nimessä edes keskustelemaan. Ehdoton ei jonkun yksittäisen ominaisuuden, lähinnä harrastuksen takia.
Jokainen tekee, mitä lystää, eikä se ole minulta (ainakaan nyt) pois, mutta sanon vaan, että noin radikaaleilla poissulkemisilla nimenomaan päätyy luultavasti siihen, että ei koskaan tapaa sitä oikeasti kiinnostavaa ja itselleen sopivaa, koska elämä yllättää.
Minä annoin neuvon, mutta ei sitä tarvitse noudattaa. Mutta jos se herättää sinussa suorastaan raivoa, niin suosittelen todellakin sinua hetken miettimään, että pitäisikö pitää aikalisä ja vähän miettiä omia toimintamalleja. Ja vielä kerran: Pakko ei ole. Minuun se ei vaikuta. Se oli neuvo. Suositus
Mistä ihmeestä kaverisi tietävät miksi heille ei ole painettu sydäntä? Eivät he sitä tiedä, aivan huuhaata kirjoitat. Tuskin yksittäinen harrastaus ketään täysin pois sulkee, kyse on siitä, ettei mikään herätä kiinnostusta tai kaikki on itselle aivan mahdotonta. Kuten nyt vaikka lihaksilla kehuskelu, saliharrastus, riippuliito ja moottoripyörillä ja muskeliveneillä ajelu olisi itselleni (esimerkkinä).
Se on vain puolustusmekanismi, että haetaan vika naisesta, kun itsellä ei käy flaksi. Olkoon se sitten hiusraja, lyhyys tai riippuliito. Ja jotta tuollaisesta voisi päästä pois, pitäisi yrittää ajatella asioista vähän oman boksin ulkopuolelta. Mutta ei, näissä keskusteluissa ei kertakaikkiaan tahdota kuulla mitä naiset ajattelevat. Eikä sillä tosiaan tarkoiteta, etteikö joku nainen voisi jossain ollakin, joka tykkää ajella moottoriveneillä ja syödä proteiinipirtelöitä salilla. Pitäisi ymmärtää millaisia naisia hakee ja se edellyttäisi, että tahtoisi kuunnella naisia, jotka täällä kertovat. Useimmiten se ei palstajanttereille käy. Ei sitten millään.
Sattuneista syistä on vähäb heikosti kokemusta näistä nykyisistä deittisovelluksista, mutta taisi olla jotenkin niin, että hänen selaillessaan, todella, todella monelöa oli erikseen kirjpitettu, että "ei frisbeegolffarit". Ja sitten matcheja kait tuli aika paljon enemmän, jos sitä ei maininnut, mutta kun asia tuli esille, niin viestittely loppui kuin seinään. Joskus tätä kuitenkin porukalla ihmeteltiin, että mikä siinä nyt niin pahaa on.
Sinähän tässä aloit heti kauheaan puolustusreaktioon ja taitaa olla niin päin, että sinä haet syitä miehistä yleisellä tasolla.
Minulla ei ole mitään tarvetta olla katkera, tai epätoivoinen. Perhe on ja ymmärrän myös hyvin, miksi nuorena miehenä flaksi kävi aika huonosti. 90 % siitö oli omaa syytä.
Kaveron osaltakaan minulla ei ole mitään tarvetta hakea mitään tekosyitä tai ei ole mitään duurta biasta, kun pystyn ihan hyvin objektiivisesti asiaa tarkastelemaan.
Tuntuu vähän siltä, että ihmiset eivät enää ymmärrä, että sitä täydellistä suhdetta ei käytännössä kenellekään tule ja se ei oikeasti edes haittaa.
Minulla kaikki suhteet ovat olleet täydellisiä ja uskon, että myös exäni ajattelevat samoin. Ne olivat kauniita rakkaustarinoita, jotka tulivat tiensä päähän luonnollisista syistä. Ja avioliittoni on myös täydellinen suhde. Siitä ei ole ollut koskaan epäselvyyttä.
Olisipa mielenkiintoista tietää, mihin perustat moisen mielipiteen. Omaan suhdehistoriaasiko? Et vaikuta sillä tavalla yksinkertaiselta tyypiltä, että sekoittaisit täydellisyyden siihen, ettei koskaan ole vaikeaa, riitoja ja suuriakin tunteita. Sellaista täydellisyys ei ole, vaan sitä, että vaikeat asiat selvitetään ja ne syventävät suhdetta entisestään. Säröt elämässä tekevät suhteesta kypsän ja syvän.
Tämä voi olla persoonakysymys myös, sillä minulle ei ole koskaan mikään puolivillainen kelvannut. Ei myöskään miesten ja rakkauden suhteen eikä se tarkoita, että olisin virheetön ja täydellinen. Mutta minulla on aina ollut selvä visio siitä millaista elämää haluan. Vasta vanhemmiten olen huomannut, että muilla ei olekaan niin, vaan monet ajelehtivat aika paljonkin ratkaisusta toiseen. En tarkoita, että se olisi huono asia - olen vain ihan erilainen.
No sanotaan näin, että vaikea uskoa, että kellään on millään määritelmällä täydellinen suhde, sellaista missä ei olisi mitään, mitä eivät muuttaisi. Ja jos löytyy "luonnollisia syitä" päättää suhde, niin ei se silloin ole täydellinen ollut, koska siihen on mahtunut joku asia väliin, joka sen suhteen on lopettanut ja vieläpä ilmeisesti niin, ettei se ole kauheasti edes hajottanut.
Ainakin itse olisin täysin rikki jopa vuosikausia, jos olisin löytänyt täydellisen suhteen ja se loppuisi. Nuorempana olin vuosikausia rikki jo, vaikka eräs varsin epätäydellinen suhde päättyi.
Mutta tuossa yllä viittasin kieltämättä vielä vähän laajemmassa ja pinnallisemmassa mielessä. Näin sivusta seuraavana vaikuttaa tosiaan siltä, että hyvin monille deilttailijalle se ensimmäinen pikku ongelma, tai pieni toisessä ärsyttävä asia on heti syy lopettaa koko juttu. Koko ajan jutellaan 10 eri tyypin kanssa ja se 10 sakki vaihtuu koko ajan, kun "yhdeltä löytyi eriväriset sukat jalasta treffeillä", tai "sillä on tosi ärsyttävän muotoiset korvat", tai jotain muuta tyhjänpäiväistä.
Toisin sanoen vaikuttaa siltä, että hyvin moni etsii jotain sellaista, josta ei keksimälläkään keksi mitään pahaa sanottavaa ja heti, KUN joku paljastuu joksikin muuksi, vaikka ihan pienen asian takia, niin homma loppuu ja jatketaan eteenpäin.
Asiassahan ei ole mitään väärää, jos lopulta löytää omat kriteerit täyttävän henkilön, mutta jos maassa tänä päivänä elää tyyliin miljoona ikisinkkua, niin kyllä tämä mielestäni on aidoksi ongelmaksi muotoutunut.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihmiset jotka eivät ole nähneet hyviä ja rakastavia suhteita elämässään, erityisesti lapsuudessaan, eivät usko sellaisia olevankaan. Toisin sanoen kyse on omasta kokemusmaailmasta kuten silloinkin, kun oma oletukseni on, että jos jonkun suhde vaatii jonkun asian muuttamista ollaan tavallaan jo jalka ovenraossa parempaan.
Keskeskustelu täällä on juuri sen vuoksi niin mielenkiintoista, että asioista voi todella ajatella niin hirveän eri tavoin. Minä näen, että juuri se, että olen antanut pienten asioiden häiritä, on johtanut täydellisiin suhteisiin, missä ei ole mitään muuttamisen tarvetta. Ja se asia voi olla suhteellisen pienikin, koska se alkaa kerätä ympärilleen lumipalloa muita asioita, jotka eivät miellytä, jolloin kertyy paljon korjattavaa.
Mutta nuo asiat eivät aina ole olleet tietoisia. Toisaalta joskun jokin hyvin pieni asia (kuten tietynlainen vaatekappale) voi vitsinomaisesti edustaa sitä kaikkea, miksi joku ihminen ei kelpaa. Ei tunnu oikealta. Ja minä en ole ikinä sellaisen ihmisen kanssa juttua silloin jatkanut. Eli toiminut juuri siten kuten moitit ja päässyt mielestäni sen vuoksi niin hyvään lopputulokseen.
Tietysti jossain määrin tuo sama jatkuu koko suhteen ajan. Eihän mikään suhde ole staattinen, vaan voi paljastua ikäviä asioita myöhäänkin, jotka romuttavat kokonaan käsityksen ko. ihmisestä.
Ja mitä tulee täydellisiin suhteisiin, jotka päättyivät, niin onhan nyt olemassa paljon luonnollisia syitä, jotka eivät liity - mihin muuhun ne edes voisivat liittyä - kuin siihen, että havaitaan vain, että vaikka kaikki muu toimisi, ei ajatus tulevaisuudesta ole riittävän samanlainen, vaikka kaikki muu toimisi kuten seksi ja huumori, äly ja kiinnostuksenkohteet. Omalla kohdalla tuollaisia asioita olivat ne, etten halunnut asua samassa maassa kuin ex ja toisen kohdalla taas itse muutin muualle asumaan omien tavoitteideni takia. Mitään vikaa ei siis pinnallisesti tarkasteltuna ollut, vaan kyse oli tulevaisuuden erilaisuudesta, mutta kuitenkin loppupeleissä tärkeimmästä eli yhteensopivuudesta.
Lisäksi totean, että minulla on ollut aina seurustelukumppaneina hyvin älykkäitä miehiä, jotka ovat ymmärtäneet mistä on kyse, jolloin on voitu erota sovussa ja haikeasti. Hyvät muistot on jääneet heistä.
Minua hämmästyttää, miten voit laskea täydelliseksi suhteeksi sellaisen, jossa jokin asia ei toimi. Sinä et taida tietää, mitä tarkoittaa sana täydellinen. Tiedoksesi: se tarkoittaa sitä, että ei ole MITÄÄN, siis YHTÄÄN vikaa, tai ongelmaa. Ja juuri tätä tarkoitin: sellaista ei ole olemassa, vaan aina on haasteita ja kompromisseja tarvitaan, jos haluaa pitkän suhteen.
Ja toisekseen olen sitä mieltä, että kaikki tunteet eivät ole olleet pelissä, jos esim. toisen asuinmaa on este suhteelle. Jos suhde olisi oikeasti täydellinen, eli elämää suurempi, asuinmaa on vain pieni este. Ja ylipäätään eroamisen helppous ei liity älykkyyteen. Jos ero sujuu lopulta "helposti", eli reaktiot ovat "tosi sääli ja haikeaa", niin kyllä se aika pinnallinen suhde on ollut.
Itse asiassa sanon tämän aika kokemuksella, koska oman puolisoni löysin lopulta toisesta maasta. Vaikka asummekin nyt Suomessa, niin itse asiassa juuri viime viikonloppuna paahdoin vaihteeksi pitkän päivän autolla ollakseni perheeni luona toisessa massa, jossa myös vietämme paljon aikaa ja seurustelumme alkuaikoina asuinmaamme oli kuitenkin aika pitkään eri, eli paljon tuli vietettyä aikaa "vieraassa maassa" puolin ja toisin. Suhteemme on kaukana tähydellisestä, mutta sen uskallan sanoa, että jos toisen asuinmaa on "luonnollinen syy" päättää suhde, niin se on ollut silloin hyvin kaukana täydellisestä. Se on varmsti ollut sellainen "tosi kiva ja miellyttävä suhde", jossa on ollut hauskaa kummallakin, mutta ei mitään elämää suurempaa.
Sinulla tuntuu olevan tarvetta määritellä minun menneitä suhteitani omien standardiesi ja kokemustesi mukaan. Ei se mitään, niin kai itse kukin toimii ja tässä keskustellaan pitkälti sen pohjalta miten itse kukin oman kokemusmaailmansa pohjalta asioista ajattelee.
Olen yllättynyt siitä, miten voimakkaasti ihmiset tuntuvat vaativan sitä, että oman seurustelukumppanin preferenssit pitäisi olla samat. Toinen kirjoittaja jopa vaati, että syy suhteen katkaisemiselle pitäisi olla suurin piirtein kuolema? Aika rajua.
Täydellinen tarkoittaa sitä, ettei tarvitse muuttaa mitään ja toive toisen muuttumisesta on itse asiassa henkistä väkivaltaa aluillaan, koska sellaista ei tule toiselta toivoa. Se ei ole rakkautta. Esimerkiksi se, ettei toisen haave ulkomailla työskentelystä sovi siihen ajatukseen mitä omalle tulevaisuudelle on asettanut oli minulle merkki siitä, ettemme pitkällä tähtäimellä sovi yhteen.Eri maissa asuvia pariskuntia tunnen useita, siitähän tässä ei ollut kyse, vaan syvemmistä asioista, jotka erottivat eri maissa asumisen ollen siitä konkreettinen esimerkki jatkoa ajatellen. Pohjimmiltaan oli kyse erilaisesta yhteiskuntaluokasta.
Sinähän se lähdit siihen, että sinun suhteesi ovat täydelliset ja minä selvästi vaan en ole lapsuudessanikaan nähnyt rakastavaa suhdetta, joten en vain edes ymmärrä, mitä on täydellinen suhde.
Sen sanon, että jos sinulla on elämässäsi ollut oikeasti monta "täydellistä suhdetta", niin olet maailman onnekkain ihminen.
Tosiasiassa näyttää kuitenkin siltä, että sinä vain olet aika pinnallinen ja tunteeton ihminen luonnostaasi, joka ei ole koskaan kokenut todellista rakastumista. Eikä siinä ole mitään väärää. Näyttää vain selvästi siltä, että sinulle on mahdotonta yksinkertaisesti ymmärtää, että rakkauden tunne voisi olla niin syvää ja suurta, että eroaminen oikeasti sattuu. Niin paljon, että huonoimpina päivinä eron jälkeen haluaa jopa hypätä junan alle. Tuo on selvästi sinulle tavoittamaton tunteiden taso.
Asia on totta puhuen hyvin yksiselitteinen: jos sinun paraskin suhde on ollut sellainen, että siitä on erottu "järkisyillä" ilman suurempaa draamaa ja hyvässä hengessä juuri tuolla tavalla, että "hitto, vähän harmittaa, mutta kyllä niitä taas uusia tulee", niin siinä ei vain yksinkertaisesti ole ollut niin syvät tunteet, mitä monella ihmisellä tunneskaala menee. Syvä rakkaussuhde on sellainen, että jos toisen haave on työskennellä ulkomailla, niin sitten se suhden järjestellään niin, että joko hän pääsee sinne työskentelemään, tai sitten luopuu siitä haaveesta. Sinun on ilmiselvästi mahdoton tällaista edes käsittää.
Ja tämä on sekä hyvä, että huono seikka sinulle. Tietyllä tavalla surullista, että joku ei koe niin syviä tunteita, mutta toisaalta, koska et kykene tuollaisia tunteita ymmärtämäänkään, niin se ei ikään kuin ole sinulta pois. Elämäsi on aika helppoa. Voit noin vain vaihtaa puolisoa hyvässä hengessä ja aina todeta, että tämä suhdehan on ihan täydellinen. Tietyllä tavalla tosi onnekasta!
Minä en kykene tuolle tasolle, joten minun on aika vaikea samaistua sinun osaasi. Samoiten sinun pitää ymmärtää keskusteluissa, että toisilla se tunneskaala vain yksinkertaisesti on täysin toisenlainen ja sinun on vain mahdotonta sitä käsittää.
Nyt meni jo tahallisen loukkaamisen puolelle, joten asiaan liittynee jotain sinulle arvokasta ja tärkeää mitä tulin tahattomasti omine mielipiteineni loukanneeksi.
En ole missään kohtaa sanonut, etteikö suhteiden loppuminen olisi tehnyt kipeää. Ensimmäinen ei tehnyt, se oli nuoruuden suhde emmekä asuneet yhdessä (olin alaikäinen), toista suhdetta sen sijaan surin kaksi vuotta, koska mies oli ensirakkauteni ja avopuolisoni, vaikkei sekään suhde kestänyt kuin vuoden. Mutta sillä suhteella ei ollut tulevaisuutta, koska meillä oli hyvin erilaiset näkemykset tulevaisuudesta mistä ulkomaille muutto töiden perässä oli osoituksena. Minusta se hänen haaveensa ei ollut järkevä ja sitä mitä olisin tulevalta puolisolta toivonut. Eikä minulla ollut oikeutta sitä kyseenalaistaa, ja sitä juuri minusta on rakkaus, että antaa toisen mennä ja toteuttaa omaa itseään haluamallaan tavalla. Meillä oli erilaiset ajatukset tulevasta ja oli parempi erota, vaikka se teki hirvittävän kipeää molemmille.
Jälkikäteen ymmärrän vielä selvemmin, että oli hyvä niin ja että kyse oli pohjimmiltaan taustojemme erilaisuudesta. Siis yhteiskuntaluokasta. Emme olisi pitkän päälle kuitenkaan sopineet yhteen ja se olisi todella osoittanut, ettei kyse olekaan täydellisestä liitosta, merkkejä siitä voi kertyä vasta, kun toiseen tutustuu paremmin eli kuten aiemmin sanoin, niin täydellisyys ja yhteensopivuus ei ole mikään staattinen olotila tai asiaintila. Kun suhteeseen kerääntyy asioita, joita tahtoisi muuttaa - ja varsinkin jos ne koskevat puolison persoonaa - niin se on toiminut minulle osoituksena siitä, ettei kannata jatkaa.
Sinä kuten tuo edeltävä kommentoijakin, joka piti hyväksyttävänä syynä vakavan suhteen päättämiseen suurin piirtein kuolemaa olette kyllä hyvin kaukana niistä ajatuksista miten itse ajattelen parisuhteesta.
Olette selvästikin paljon romanttisempia kuin itse olen eli minulla on aina ollut taipumus ajatella asioita myös järkipohjaisesti ja pitemmällä tähtäyksellä. Toisen kanssa elämiseen onnellisesti yhdessä vaaditaan todella paljon ja kokemusta siitä kerääntyy, kun eletään yhdessä - joko havaitaan, ettei yhteistä olekaan tai sitten yhteinen vain lisääntyy, mikä lisää rakkautta. Tähän lasken sisältyväksi myös erimielisyydet, jotka onnistuneesti selvitettyinä syventävät suhdetta.
Ja minulle on todella vierasta sellainen, ettei joku minun kumppanini saisi arvottaa jotain itselleni merkityksetöntä asiaa eri tavoin kuin itse teen, ja sen pohjalta päättää suhteen ilman, että ryhtyisin syyttelemään häntä tavalla tai toisella. Tätä nimitin älykkyydeksi entisissä kumppaneissani, mutta voi sitä muillakin nimillä nimittää. Tiedän, että suhteen voi päättää myös haukkumalla toisen pataluhaksi ja kyllä sekin varmaan asiansa ajaa, koska vihan avulla saa itsensä repäistyä irti, jos vielä jotain hyvää olisikin toisessa aikeissa ryhtyä kaipaamaan. Minä en ainakaan toistaiseksi ole tarvinnut tuollaista, varmasti osittain siksi, että molemmat eroni olivat nuoren ihmisen eroja suhteellisen lyhyistä suhteista. Ei lapsia eikä yhteistä arkea pitkään takana eikä myöskään isompia kriisejä. Vain sen toteaminen, ettei tästä nyt mitään olekaan pitkällä tähtäyksella tulossa.
Jatkan vielä tätä viestiäni sen verran, että minulle rakkaussuhteen löytäminen ei ole ollut mikään tärkein asia, ei varsinkaan nuorempana, mutta ei muutenkaan sillä tavalla kuin se monille täälläkin on tuntunut olevan. Eli minä en ole koskaan esimerkiksi haaveillut perheen perustamisesta ja parisuhteesta, vaan enemmän olen katsonut muita elämäni tavoitteita ensisijaisiksi.
Minusta on suorastaan pelottavaa tuo tuollainen asia kuin erään kommentoijan ajatus siitä, että parisuhteen lopettaminen vertautuu kuolemaan. Minä en näe, että mikään suhde tai suurinkaan rakkaus olisi verrattavissa päättyessään kuolemaan tai johonkin muuhun yhtä dramaattiseen asiaan, vaikka rakkaus onkin yksi maailman suurimpia ja henkilökohtaisella tasolla myös isoimpia aarteitani. Jos (ja vain jos) sellaisen rakkauden löytää missä kaikki natsaa yhteen eli molemmat tuovat esille toistensa parhaat puolet ja omalla rakkaudellaan myös auttavat toinen toistaan kehittymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Naiselle tasokas mies on sosiaalisesti älykäs, tyylikäs mies. Komeus tulee tuon alle, geenien rinnalla merkkaa tyylitaju (mitkä vaatteet on päällä, miten tukka ja parta on hoidettu, miten ottaa katsekontaktia) ja sen alalajina tinderissä kuvaustaito. Miehet ottaa ruman räpsyn vastavaloon ja ihmettele kun ei mätsiä tule, naiset kuvaa mietityissä kulmissa ja vaatteilla ja pistää ehkä vielä filtteriä päälle.
Harvemmat miehet tykkää räpsiä itsestään kuvia, joten luonnollisesti se kuvaustaitokin on huonompi. On kyllä huonosti asiat, jos parisuhde lähtökohtaisesti perustuu miehen kuvaustaitoihin ja ulkonäköön ylipäätänsä. Jos naama on epäviehättäviä, nii eihän se millään kuvakulmilla ja valotuksilla parane, miehillä on realistiset kuvat, naisilla taas perinteisesti vääristellyt.
Ei tarvitse ammattikuvaaja-tasoa olla. Mutta ihmetyttää, miksi joku viitsii laittaa itsestään hämärän ja suttuisen kuvan, jossa ei oikein saa edes selvää, ja jos saa niin toinen ei hymyile ollenkaan vaan jurottaa. Ajatteletko, että tästä innostuttaisiin? Toinen mikä ihmetyttää on pelkät hirvi-, hauis- tai autonromukuvat. Haluaisin nähdä sen miehen kasvot, edes suurin piirtein.
Eikös siitä jossain ollut, että naisia viehättää eniten ne kuvat, joissa mies ei katso kameraan ja on naama peruslukemilla, kun taas miehiä viehättää kameraan katsova, hymyilevä nainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia taitaa kuitenkin olla se että jos sinä pidät kauniina salikissaa, niin päästäksesi hänen kanssaan yksiin sinun tulee luultavastikin olla salimarko.
Ekaa kertaa tulee naisen suusta tämä harhaoppi. Jos mies haluaa tuollaisen naisen, niin lihaksilla ei tee mitään. Ei naisen biologia muutu bodaamalla, eli bodattu nainen haluaa edelleen statusmiehen, jolla on sosiaalista pääomaa ja itsevarmuutta. Fyysisistä piirteistä tärkein on naama, toisena pituus, kolmantena tummuus, vasta neljäntenä lihakset tai munan kokokin voi mennä edelle, naisesta riippuen.
Tämä pätee vain silloin jos sinä haluat pariutua omien oppiesi mukaan. Jos sinä haluat naisen joka haluaa statusmiehen (mikähän tämäkin on) jolla on pääomia ja muita, niin silloin sinun täytyy vastata hänen vaatimuksiinsa. Tämähän on ihan selvä asia. Toiset sitten pariutuu muista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Olet väärässä. Suurimmalla osalla ei ole mitään tasoajattelua, vaan ymmärrys ihmisten erilaisuudesta, ja siitä millainen kumppani heitä viehättää ja heille sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia taitaa kuitenkin olla se että jos sinä pidät kauniina salikissaa, niin päästäksesi hänen kanssaan yksiin sinun tulee luultavastikin olla salimarko.
Ekaa kertaa tulee naisen suusta tämä harhaoppi. Jos mies haluaa tuollaisen naisen, niin lihaksilla ei tee mitään. Ei naisen biologia muutu bodaamalla, eli bodattu nainen haluaa edelleen statusmiehen, jolla on sosiaalista pääomaa ja itsevarmuutta. Fyysisistä piirteistä tärkein on naama, toisena pituus, kolmantena tummuus, vasta neljäntenä lihakset tai munan kokokin voi mennä edelle, naisesta riippuen.
Olen täysin samaa mieltä. Varsinkin, jos tummat hiukset on vielä tuuheat ja sopivasti leikatut.
Noille ominaisuuksille ei voi juuri mitään tehdä itse. Pientä hienosäätöä vain naaman kuntoon ja hiusten malliin. Siksi salilla treenaaminen on suosittua, että sille sentään itse voi tehdä jotain omalla panostuksellaan. Jos sattuu olemaan luonnostaa hyvä sosiaalisesti ja helposti lähestyttävä, niin se on hyvä valttikortti myös. Tuota puolta voi hieman kehittää, mutta rajansa silläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Eli kokeneet ihmiset ovat ymmärtäneet tasoteorian kokemuksen kautta ja tasoteoriatyypit huomanneet sen sivusta? Mitä väliä? Molemmissa lopputulos on sama.
Enpäs nyt ryhdy sanomaan kaikkien maailman ihmisten lopputuloksista yhtään mitään. Koetin vain ymmärtää miksi tasoteorian yksinkertaiseen versioon kenties tarraudutaan näkemättä esimerkiksi sitä, ettei se ole vain ulkonäköön liittyvä asia.
Kyse on siitä, että oma taso kalibroituu useimmilla automaattisesti ja tiedostamatta kokeilemalla ja havainnoimalla teini-iästä. Muiden kokemukset eivät siis kerro omasta tasosta, oman tason voi testata vain ja ainoastaan itse. Tämä liittynee myös muuhun sosiaalisen statukseen mikä ihmisellä on omassa viiteryhmässään eli ystäväpiirissä, koululuokassa ja muissa sosiaalisissa ympyröissä hyvin pärjäävä yleensä menestyy myös silloin, kun etsii seurustelukumppania. Osin on kyse hänen vuorovaikutustaidoistaan ja runsaista kontakteistaan, osin ulkonäöstä, itsevarmuudesta jne.
Toinen haluaa asua keskustan miljoonalukaalissa, ja toinen erämaamökissä. Toinen haluaa takoa rahaa ja statusta yrityksen johdossa, toinen säveltää musiikkia ja kutoa mattoja myyntiin.
Toinen haluaa kuudentonnin edustuspuudelin joka voittaa näyttelyitä, toinen bongailee lintuja kotipihalla ja ruokkii siilit ja oravat.
Toinen Haluaa huvilan järven rannalta kaikilla herkuilla, toinen sähköttömän ja vedettömän mökin karulta luodolta säiden armoilta.
Sitten on ne jotka ajattelevat että tässä on kyse tasoista, ja että jollekin muulle kuin heille itselleen olisi väliä sillä mitä juuri hän ajattelee toisen elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämähäkki-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt itsevarmuutta ja itsereflektointia? Oletko nainen vai mies? Miten on ulkonäkösi kehittämisen laita, joka on se ratkaisevin askel?
No ei minusta minun ulkonäössä mitään vikaa ole. Siis sellaista, mitä ilman kirurgin veistä pitäisi vielä kehittää. Olen hoikka, urheilen, pitkät hiukset jotka laitan usein esim kiharoille, meikkaan, pukeudun naisellisesti. Ja ihan näin teen oli miestä tai ei. Olen aina ollut kiinnostunut omasta ulkonäöstä. Ja eiköhän se miesten määräkin joka tossa ympärillä on pörrännyt kerro ettei se suurin ongelma ole nyt ehkä ulkonäössä. Ehkä päinvastoin. Joskus tuntuu että ainoa asia mistä kiinnostutaan on ulkonäkö ja tarkemmin sanottuna vielä hoikkuus. Joitain miehiä ei tunnu muu kiinnostavan, ne kyllä rankkaan ekana pois. En halua pinnallista miestä.
Ehkä on parempi hyväksyä että pinnallisuus on myös osa elämää? ja osa meitä? homo sapiens on visuaalinen eläin, ei me siitä päästä pois mitenkään.
Pidän ihmisiä jotka väittävät suhteensa perustuvan pelkkään super-diippiin rakkauteen vähän naiivina. Totta hitossa mukana on myös seksuaalinen kiinnostus ja fyysinen viehättävyys. Ota vähä rennommin AP ja nauti elämästä. Parisuhde ei ole mikään konkreettinen työprojekti joka automaattisesti johtaa haluttuun lopputulokseen vaan koska on tehnyt "paljon töitä" sen eteen. Mukana on myös tuuria. Suhde voi myös alkaa pelkkänä seksisuhteena. Avoin dialogi ja rehellisyys on kaiken a ja o.
Olen eri, ja ihan samaa mieltä että pinnallisuus on ihan samalla tavalla ihmisessä oleva piirre kuin mikä tahansa muukin piirre. Sen sijaan sinä et ymmärrä että toisille ulkonäkö muuttuu vastustamattomaksi vasta silloin kun kyseistä henkilöä kohtaan on jotain tunteita. Tämäkin on ihan inhimillinen piirre ihmisessä, sekä se että toiset ihastuvat eri tavoin kuin sinä, ja se että sinä et sitä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia taitaa kuitenkin olla se että jos sinä pidät kauniina salikissaa, niin päästäksesi hänen kanssaan yksiin sinun tulee luultavastikin olla salimarko.
Ekaa kertaa tulee naisen suusta tämä harhaoppi. Jos mies haluaa tuollaisen naisen, niin lihaksilla ei tee mitään. Ei naisen biologia muutu bodaamalla, eli bodattu nainen haluaa edelleen statusmiehen, jolla on sosiaalista pääomaa ja itsevarmuutta. Fyysisistä piirteistä tärkein on naama, toisena pituus, kolmantena tummuus, vasta neljäntenä lihakset tai munan kokokin voi mennä edelle, naisesta riippuen.
Olen täysin samaa mieltä. Varsinkin, jos tummat hiukset on vielä tuuheat ja sopivasti leikatut.
Noille ominaisuuksille ei voi juuri mitään tehdä itse. Pientä hienosäätöä vain naaman kuntoon ja hiusten malliin. Siksi salilla treenaaminen on suosittua, että sille sentään itse voi tehdä jotain omalla panostuksellaan. Jos sattuu olemaan luonnostaa hyvä sosiaalisesti ja helposti lähestyttävä, niin se on hyvä valttikortti myös. Tuota puolta voi hieman kehittää, mutta rajansa silläkin.
Kyllä, silloin jos sinä haluat kumppanin joka haluaa tietynlaiset hiukset. Tai kropan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hämähäkki-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt itsevarmuutta ja itsereflektointia? Oletko nainen vai mies? Miten on ulkonäkösi kehittämisen laita, joka on se ratkaisevin askel?
No ei minusta minun ulkonäössä mitään vikaa ole. Siis sellaista, mitä ilman kirurgin veistä pitäisi vielä kehittää. Olen hoikka, urheilen, pitkät hiukset jotka laitan usein esim kiharoille, meikkaan, pukeudun naisellisesti. Ja ihan näin teen oli miestä tai ei. Olen aina ollut kiinnostunut omasta ulkonäöstä. Ja eiköhän se miesten määräkin joka tossa ympärillä on pörrännyt kerro ettei se suurin ongelma ole nyt ehkä ulkonäössä. Ehkä päinvastoin. Joskus tuntuu että ainoa asia mistä kiinnostutaan on ulkonäkö ja tarkemmin sanottuna vielä hoikkuus. Joitain miehiä ei tunnu muu kiinnostavan, ne kyllä rankkaan ekana pois. En halua pinnallista miestä.
Ehkä on parempi hyväksyä että pinnallisuus on myös osa elämää? ja osa meitä? homo sapiens on visuaalinen eläin, ei me siitä päästä pois mitenkään.
Pidän ihmisiä jotka väittävät suhteensa perustuvan pelkkään super-diippiin rakkauteen vähän naiivina. Totta hitossa mukana on myös seksuaalinen kiinnostus ja fyysinen viehättävyys. Ota vähä rennommin AP ja nauti elämästä. Parisuhde ei ole mikään konkreettinen työprojekti joka automaattisesti johtaa haluttuun lopputulokseen vaan koska on tehnyt "paljon töitä" sen eteen. Mukana on myös tuuria. Suhde voi myös alkaa pelkkänä seksisuhteena. Avoin dialogi ja rehellisyys on kaiken a ja o.
Olen eri, ja ihan samaa mieltä että pinnallisuus on ihan samalla tavalla ihmisessä oleva piirre kuin mikä tahansa muukin piirre. Sen sijaan sinä et ymmärrä että toisille ulkonäkö muuttuu vastustamattomaksi vasta silloin kun kyseistä henkilöä kohtaan on jotain tunteita. Tämäkin on ihan inhimillinen piirre ihmisessä, sekä se että toiset ihastuvat eri tavoin kuin sinä, ja se että sinä et sitä ymmärrä.
Jotenkin näinkö?
Mies ei ole kummoisen näköinen --> Ei kiinnosta.
Mutta mies onkin todella mukava ja hauska --> Hän onkin aika komea.
Mies haluaa juuri minut ja viihdyn hänen kanssaan --> Hän onkin komea ja olen ihastunut.
Aikaa kuluu ja miehessä tulee esiin ärsyttäviäkin piirteitä --> Ei hän ole edes kovin komea.
Mies on nykyään rasittava, eikä hän edes tunnu välittävän minusta --> Mies on jälleen mitäänsanomattoman näköinen. Ei kiinnosta enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämähäkki-mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet kehittänyt itsevarmuutta ja itsereflektointia? Oletko nainen vai mies? Miten on ulkonäkösi kehittämisen laita, joka on se ratkaisevin askel?
No ei minusta minun ulkonäössä mitään vikaa ole. Siis sellaista, mitä ilman kirurgin veistä pitäisi vielä kehittää. Olen hoikka, urheilen, pitkät hiukset jotka laitan usein esim kiharoille, meikkaan, pukeudun naisellisesti. Ja ihan näin teen oli miestä tai ei. Olen aina ollut kiinnostunut omasta ulkonäöstä. Ja eiköhän se miesten määräkin joka tossa ympärillä on pörrännyt kerro ettei se suurin ongelma ole nyt ehkä ulkonäössä. Ehkä päinvastoin. Joskus tuntuu että ainoa asia mistä kiinnostutaan on ulkonäkö ja tarkemmin sanottuna vielä hoikkuus. Joitain miehiä ei tunnu muu kiinnostavan, ne kyllä rankkaan ekana pois. En halua pinnallista miestä.
Ehkä on parempi hyväksyä että pinnallisuus on myös osa elämää? ja osa meitä? homo sapiens on visuaalinen eläin, ei me siitä päästä pois mitenkään.
Pidän ihmisiä jotka väittävät suhteensa perustuvan pelkkään super-diippiin rakkauteen vähän naiivina. Totta hitossa mukana on myös seksuaalinen kiinnostus ja fyysinen viehättävyys. Ota vähä rennommin AP ja nauti elämästä. Parisuhde ei ole mikään konkreettinen työprojekti joka automaattisesti johtaa haluttuun lopputulokseen vaan koska on tehnyt "paljon töitä" sen eteen. Mukana on myös tuuria. Suhde voi myös alkaa pelkkänä seksisuhteena. Avoin dialogi ja rehellisyys on kaiken a ja o.
Olen eri, ja ihan samaa mieltä että pinnallisuus on ihan samalla tavalla ihmisessä oleva piirre kuin mikä tahansa muukin piirre. Sen sijaan sinä et ymmärrä että toisille ulkonäkö muuttuu vastustamattomaksi vasta silloin kun kyseistä henkilöä kohtaan on jotain tunteita. Tämäkin on ihan inhimillinen piirre ihmisessä, sekä se että toiset ihastuvat eri tavoin kuin sinä, ja se että sinä et sitä ymmärrä.
Jotenkin näinkö?
Mies ei ole kummoisen näköinen --> Ei kiinnosta.
Mutta mies onkin todella mukava ja hauska --> Hän onkin aika komea.
Mies haluaa juuri minut ja viihdyn hänen kanssaan --> Hän onkin komea ja olen ihastunut.
Aikaa kuluu ja miehessä tulee esiin ärsyttäviäkin piirteitä --> Ei hän ole edes kovin komea.
Mies on nykyään rasittava, eikä hän edes tunnu välittävän minusta --> Mies on jälleen mitäänsanomattoman näköinen. Ei kiinnosta enää.
Suurinpiirtein. Ensimmäinen ei kyllä mene noin. Koskaan en ole ollut kiinnostunut, tai kiinnostumatta ulkonäön vuoksi, vaan muista syistä. En myöskään kiinnostu koko ajan kaikista, vaan aika harvoin.
Lisäksi sanavalinnat , tai päätteet ovat huonoja esimerkissäsi. Hän onKIN komea, ei noin, vaan hän ON komea.
Kaikissa meissä on ärsyttäviä piirteitä, sillä hetkellä kun toinen ärsyttää niin varmaan harvoin kukaan on sillä tavalla että voi ei, tuo piirre ärsyttää minua hirveästi, mutta onneksi hän on noin hyvännäköinen.
Ilkeä ex, on todellakin vastenmielisimmän näköinen tyyppi kenet tiedän. Vaikka silloin kun en vielä tiennyt mitä hän meinaa minulle yrittää tehdä, hän oli vielä todella komea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Olet väärässä. Suurimmalla osalla ei ole mitään tasoajattelua, vaan ymmärrys ihmisten erilaisuudesta, ja siitä millainen kumppani heitä viehättää ja heille sopii.
Minusta olet väärässä, kun tyrmäät tasoajattelun kokonaan. Kun puhut viehättävyydestä niin puhut tasoista ja ulkoisista seikoista, mitkä vaikuttavat suuresti ensivaikutelmaan ja jatkossakin ulkonäöllä on merkitystä. Se kuka sopii ei kuitenkaan ulkonäöstä vielä selviä tai muutamasta hajatiedosta, vaan paljon muutakin vaaditaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Olet väärässä. Suurimmalla osalla ei ole mitään tasoajattelua, vaan ymmärrys ihmisten erilaisuudesta, ja siitä millainen kumppani heitä viehättää ja heille sopii.
Minusta olet väärässä, kun tyrmäät tasoajattelun kokonaan. Kun puhut viehättävyydestä niin puhut tasoista ja ulkoisista seikoista, mitkä vaikuttavat suuresti ensivaikutelmaan ja jatkossakin ulkonäöllä on merkitystä. Se kuka sopii ei kuitenkaan ulkonäöstä vielä selviä tai muutamasta hajatiedosta, vaan paljon muutakin vaaditaan.
Minun mielestäni sinä olet väärässä, ksoka kyse on ihmisten erilaisuudesta, ei alemmasta tai paremmasta tasosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Eli kokeneet ihmiset ovat ymmärtäneet tasoteorian kokemuksen kautta ja tasoteoriatyypit huomanneet sen sivusta? Mitä väliä? Molemmissa lopputulos on sama.
Enpäs nyt ryhdy sanomaan kaikkien maailman ihmisten lopputuloksista yhtään mitään. Koetin vain ymmärtää miksi tasoteorian yksinkertaiseen versioon kenties tarraudutaan näkemättä esimerkiksi sitä, ettei se ole vain ulkonäköön liittyvä asia.
Kyse on siitä, että oma taso kalibroituu useimmilla automaattisesti ja tiedostamatta kokeilemalla ja havainnoimalla teini-iästä. Muiden kokemukset eivät siis kerro omasta tasosta, oman tason voi testata vain ja ainoastaan itse. Tämä liittynee myös muuhun sosiaalisen statukseen mikä ihmisellä on omassa viiteryhmässään eli ystäväpiirissä, koululuokassa ja muissa sosiaalisissa ympyröissä hyvin pärjäävä yleensä menestyy myös silloin, kun etsii seurustelukumppania. Osin on kyse hänen vuorovaikutustaidoistaan ja runsaista kontakteistaan, osin ulkonäöstä, itsevarmuudesta jne.
Toinen haluaa asua keskustan miljoonalukaalissa, ja toinen erämaamökissä. Toinen haluaa takoa rahaa ja statusta yrityksen johdossa, toinen säveltää musiikkia ja kutoa mattoja myyntiin.
Toinen haluaa kuudentonnin edustuspuudelin joka voittaa näyttelyitä, toinen bongailee lintuja kotipihalla ja ruokkii siilit ja oravat.
Toinen Haluaa huvilan järven rannalta kaikilla herkuilla, toinen sähköttömän ja vedettömän mökin karulta luodolta säiden armoilta.
Sitten on ne jotka ajattelevat että tässä on kyse tasoista, ja että jollekin muulle kuin heille itselleen olisi väliä sillä mitä juuri hän ajattelee toisen elämästä.
Tuolla ei ole juuri mitään tekemistä tasoajattelun kanssa. Siinä on kyse tietyistä, ulkonäköön liittyvista asioista, jotka on niin monesti täällä käyty läpi, etten jaksa ryhtyä toistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että miehet ovat ns. tasoa sinua korkeampia. Heille kelpaat toistaiseksi, mutta etsivät samalla parempaa.
Jos siis et ole ilkeä, mustasukkainen, ripustautuva tai muuten vain lapanen, niin tarkistaisin, että haetko koko ajan miestä, jolle sinä et enää ole saalis.
Mistäs sen tason sitten tietää? Ei ainakaan ulkonäöstä kuten täällä monesti yritetään. Puhun siis miehen tasosta. Vain pieni osa miehistä ajattelee tuolla saalis-logiikalla, suurin osa menee tunteella kuten suurin osa naisistakin. Joku säväyttää liikaa, toinen liian vähän. Siinä on enin osa jotain muuta kuin ulkonäköä, vaikken sitäkään pois sulje, koska olen pinnallinen ihminen.
Kyllä minä olen ainakin ihan läpi elämäni katsonut, että jos nainen on liian kaunis, niin minä en ole hänen tasollaan. Se on riittänyt ainakin minulla määrittämään sen, kehen naiseen teen lähempää tuttavuutta ja keneen en. Ja olen itse elänyt myös aikaa, kun ei ollut nettideittisovelluksia.
Ymmärrän. Minulla on naisena aina ollut sama, olen kiertänyt "komistukset" kaukaa. Aviomieheni kanssa ollaankin samalla "tasolla" (vaikken mikään tasoteoriafani olekaan) eli taviksia, niinkuin suurin osa ihmisistä.
Toki aina joku kaunotar on rumiluksen kanssa, tai hyvännäköinen miehen vaimo ns. vaatimattoman näköinen, aina löytyy poikkeuksia, ja kertoo sen et tasoteoria ei todellakaan aina toimi.
Oletko siis todella ajatellut, että olen liian vaatimattoman näköinen tuolle miehelle ja kiertänyt sen vuoksi kaukaa? Vaikka olisit itse pitänyt miestä kiinnostavana ja komeana?
Itse en ole koskaan ajatellut kenenkään komeutta ja kauneutta tietoisesti. Enkä myöskään miettinyt sitä kautta, että olenko jollekin liian ruma. Minun korvaani se on tosi erikoinen ajatus, vaikka tavallaan tasoihin uskonkin. Siitäkin näkökulmasta tuo menee minusta oudosti, koska 1) et voi tietää tasoasi, jos et lähesty muita vapaasti (kyse on vain omista mielipiteistäsi) 2) aina on poikkeuksia eli voi menettää elämänsä rakkauden, jos jättää lähestymästä sitä kauneinta tai komeinta, vaikka itse olisikin vaatimattoman näköinen.
Tasoon kyllä vaikuttaa minusta sekin millainen on persoona. Ulkonäköjen erot eivät ole koko totuus.
Olen yhden ainoan kerran tavannut naisen, joka on ajatellut tuohon tapaan, mutta ei ulkonäön suhteen. Hän sanoi, että eräs deittikumppani on hänelle ehkä liian älykäs. Tasojen sijasta voi puhua siis siitä, ettei olekaan yhteensopiva tiettyjen asioiden suhteen koskipa se sitten ulkonäköä, taustaa, koulutusta tai kiinnostuksenkohteita, jotka ilmentävät esimerkiksi yhteiskuntaluokkaa.
Kyllä, mutta mielestäni tämä ajattelu on aika alitajuista. Eli defenssi "et sä kiinnostaiskaan" ehtii tulla, ennenkuin olisi kiinnostus sen kummemmin ehtinyt herätä. Raukkamaistakin, mutta niin ihmismieli voi toimia. Toisaalta, miehiä on maailma täynnä, joten kiinnostavia löytyy paljon taviksistakin.
Olen realisti, en ole miettinyt tasoani sinänsä, vaan ihan omat silmät kertoo kun peiliin katson ettei ole missikisaan ollut aihetta ;) Tiedän myös olevani huipputyyppi monessa, viehättäväkin koska olen ystävällinen ihan kaikille, ja itsetuntoni on terve. Uskon myös jonkin verran kohtaloon, eli JOS se komistus nyt olisikin ollut minulle se oikea, niin takuulla hän olisi tullut minulle juttelemaan.
Oma mies on oma mies, nyt ei onneksi enää tartte spekuloida!
Kyllä, olen samaa mieltä tuosta, että kaikilla on tasoajattelua, mutta he eivät useimmiten ole siitä tietoisia, vaan kyse on kokemusperäisestä tiedosta, mikä karttuu ihmissuhteissa, deittailuissa, seurusteluissa.
Monen tasoteoriatyypin jutuissa voi ehkä olla kyse siitä, että he eivät tuota luontaista, vähitellen karttuvaa tietoa ole syystä tai toisesta saaneet, joten heidän on turvauduttava hyvin yksinkertaisiin versioihin siitä. Erilaisia kaupallisia versioita on myös opetettu opetuslapsille.
Eli kokeneet ihmiset ovat ymmärtäneet tasoteorian kokemuksen kautta ja tasoteoriatyypit huomanneet sen sivusta? Mitä väliä? Molemmissa lopputulos on sama.
Enpäs nyt ryhdy sanomaan kaikkien maailman ihmisten lopputuloksista yhtään mitään. Koetin vain ymmärtää miksi tasoteorian yksinkertaiseen versioon kenties tarraudutaan näkemättä esimerkiksi sitä, ettei se ole vain ulkonäköön liittyvä asia.
Kyse on siitä, että oma taso kalibroituu useimmilla automaattisesti ja tiedostamatta kokeilemalla ja havainnoimalla teini-iästä. Muiden kokemukset eivät siis kerro omasta tasosta, oman tason voi testata vain ja ainoastaan itse. Tämä liittynee myös muuhun sosiaalisen statukseen mikä ihmisellä on omassa viiteryhmässään eli ystäväpiirissä, koululuokassa ja muissa sosiaalisissa ympyröissä hyvin pärjäävä yleensä menestyy myös silloin, kun etsii seurustelukumppania. Osin on kyse hänen vuorovaikutustaidoistaan ja runsaista kontakteistaan, osin ulkonäöstä, itsevarmuudesta jne.
Toinen haluaa asua keskustan miljoonalukaalissa, ja toinen erämaamökissä. Toinen haluaa takoa rahaa ja statusta yrityksen johdossa, toinen säveltää musiikkia ja kutoa mattoja myyntiin.
Toinen haluaa kuudentonnin edustuspuudelin joka voittaa näyttelyitä, toinen bongailee lintuja kotipihalla ja ruokkii siilit ja oravat.
Toinen Haluaa huvilan järven rannalta kaikilla herkuilla, toinen sähköttömän ja vedettömän mökin karulta luodolta säiden armoilta.
Sitten on ne jotka ajattelevat että tässä on kyse tasoista, ja että jollekin muulle kuin heille itselleen olisi väliä sillä mitä juuri hän ajattelee toisen elämästä.
Tuolla ei ole juuri mitään tekemistä tasoajattelun kanssa. Siinä on kyse tietyistä, ulkonäköön liittyvista asioista, jotka on niin monesti täällä käyty läpi, etten jaksa ryhtyä toistamaan.
No eihän ole, kun sitähän te koko ajan väitätte että varallisuudella ja sospääömalla sun muulla on tekemistä tason kanssa.
Olen viimeksi käynyt treffeillä vuonna 2017. Enkä enää kovin helpolla käy, parempaakin tekemistä kuin katsella miehiä jotka on loppu peleissä kaikki samanlaisia pettureita. Onhan tuossa monenlaista pelimannia ollut flirttailemassa, mutta turha toivo, että lankeaisin yhteenkään mieheen enää. Keskityn työhön ja rahaan. -Nainen 33 vuotias
Vierailija kirjoitti:
Treffailu on todella kuluttavaa. Mä olen mielestäni muuten ihan normaali ihminen, jolla on normaalin ihmisen terve itsetunto, mutta pitkästä parisuhteesta erottuani treffaillessa taannuin jonnekin teiniasteelle, jossa ajatukset kiersivät kehää "tykkääköhän se musta, haluaakohan se tavata mua vielä, riitänköhän mä sille, olenko riittävän nätti/hyväkroppainen/mukava/rento/fiksu..." Mulla meni monta vuotta, ennen kuin tajusin että mullekaan ei tarvitse kaikkien kelvata. Tajusin lopulta alkaa miettiä että tykkäänkö minä siitä miehestä ja haluanko minä tavata vielä. Tajusin myös, että joskus se mieskin voi olla epävarma ja pyöritellä niitä samoja ajatuksia kuin minäkin. Siinä pitää lopulta todella monen palasen loksahtaa kohdilleen, että aikuisella iällä mistään tulee lopulta yhtään mitään.
"tykkääköhän se musta, haluaakohan se tavata mua vielä, riitänköhän mä sille, olenko riittävän nätti/hyväkroppainen/mukava/rento/fiksu..." Nää on just niitä ajatuksia mitä tulee kun ihastuu johonkin :D
Ja lopulta tulen siihen johtopäätökseen, että en ole tarpeeksi mitään, eikä mies varmasti halua minua. Viimeksikin kävi näin. En oikeastaan tiedä mitä hän ajatteli minusta ja olisiko meille voinut tulla jotain, koska tämä tapaus oli melko monimutkainen:D en silti vieläkään ole pystynyt unohtamaan häntä ja se masentaa minua todella paljon! En halua enää ikinä ihastua keneenkään koska nää on niiin mahottomia juttuja
Alue: Aihe vapaa
Enpäs nyt ryhdy sanomaan kaikkien maailman ihmisten lopputuloksista yhtään mitään. Koetin vain ymmärtää miksi tasoteorian yksinkertaiseen versioon kenties tarraudutaan näkemättä esimerkiksi sitä, ettei se ole vain ulkonäköön liittyvä asia.
Kyse on siitä, että oma taso kalibroituu useimmilla automaattisesti ja tiedostamatta kokeilemalla ja havainnoimalla teini-iästä. Muiden kokemukset eivät siis kerro omasta tasosta, oman tason voi testata vain ja ainoastaan itse. Tämä liittynee myös muuhun sosiaalisen statukseen mikä ihmisellä on omassa viiteryhmässään eli ystäväpiirissä, koululuokassa ja muissa sosiaalisissa ympyröissä hyvin pärjäävä yleensä menestyy myös silloin, kun etsii seurustelukumppania. Osin on kyse hänen vuorovaikutustaidoistaan ja runsaista kontakteistaan, osin ulkonäöstä, itsevarmuudesta jne.