Lue keskustelun säännöt.
Koska tuli tämä, että lasten vanhempia uhkaillaan vähän väliä lastensuojeluilmoituksella?
01.09.2022 |
Esim. neuvolassa, koulussa ja terkkarissa on nykyään koko ajan, että jos ette tee niin tai näin niin teemme lastensuojeluilmoituksen.
Koska tämä oikein tuli käytännöksi? En muista, että ainakaan 90-luvulla kukaan olisi puhunut lastensuojeluilmoituksista mitään.
Kommentit (929)
Normaalit vanhemmat, jopa vähän niuhot ja ankaratkin, ovat lastensa paras tuki ja turva. Sosdem ja vihreiden aivopesu yltää jos lasten asioihin ja toisinajatteljoilta lapset pois. Huolestuttava suuntaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
Luunappi vo johtaa toiseen ja kolmanteen, vähitelle vakavampaankin. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, oliko kyse yksittäisestä virhearvioinnista vai onko huoltajalla esim. uupumusta joka kiristää hermoja. Väkivalta, pienikään, ei ole tervettä kasvua edistävä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki on hyvin niin ei lasuista puhuta mitään. Jos perheen toiminta näyttää siltä, että lapsen kehitys ja hyvinvointi vaarantuu niin tehdään lasu. Ei niitä ainakaan koulusta helpolla tehdä vaan taustalla on aina perusteltu huoli lapsen hyvinvoinnista. Tietysti joskus tapahtuu ylilyöntejä ja joku koulun työntekijä voi itse olla pöpi, mutta tämä on marginaalinen ilmiö. Lasua ei tarvitse pelätä sillä sitä kautta voi saada sellaista apua mitä ei itse tajunnut tarvitsevansa ja perheen arki voi helpottua paljon. Lasu ei tarkoita huostaanottoa tai jotain kamalaa.
Mistä se sitten johtuu, että lasu on sana joka on kaikkien huulilla? Ei niin ennen ollut.
Ei se "kaikkien huulilla" ole, vaan tämän palstan vakioaihe. Muualla en ole juurikaan kuullut.
Tottakai tilastot saadaan näyttämään kamalilta.
Jos meitä 80 - luvun teinejä oltaisiin mitattu samalla tavalla, niin sosiaalihuolto olisi ollut täynnä.
Juotiin, poltettiin ( myös pilveä ), tapeltiin, viriteltiin mopoja ( myös pk - seudulla ), naitiin, ei tyydytty nuokkarin sääntöihin - mellakoitiin.
Jotkut alaikäisenä naimisiin, jotkut vapaaehtoisena armeijaan.
Minun kaveripiirissä tämä oli normaalia 9.2 keskiarvon oppilaan toimintaa vapaa - ajalla ja tuntui, että kaikki käyttäytyivät samalla tavalla.
Eihän siitä olisi tullut mitään ( silloin ajateltiin ), että jokainen opettaja, poliisi, nuorisotyöntekijä tekee lasun ja kaikki kaatuu sosiaalityöntekijöiden niskaan. Suurin osa olisi ollut tarpeettomia yhteydenottoja.
Muutamalla frendillä ei diagnosoitu addta, eikä lukihäiriötä. 3 ihmistä suuresta otannasta.
He kärsivät lievästi opinnoissa, mutta ottivat kiinni aikuisena ja kouluttautuivat ammatteihinsa. Kävi myös yliopiston.
Alidiagnosoinnista ollaan menty ylidiagnosointiin, jossa jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisiellä täytyy olla jokin diagnoosi. Ja jos ei ole vähintään yliambivalenttilesbo, mutta fluid genresex ja aseksuaalinenekstrovertti, joka mentruoi, ei - synnyttä ,mutta on ei - peniksellinen. Vähintään erilaisia F. koodeja. Pitää olla vähintään lievästi masentunut ja vähän ahdistunut.
3 vuoden terapiassa ( a 90 - 250 e /per/käynti ) onkin sitten hyvä turvallisessa tilassa reflektoida kolme vuotta Kelan masseilla, miksi äiti oli eräänä tiistana vihainen ja miksi Tiina yläasteella ei ollutkaan kesän jälkeen enää kaveri - selkeää kiusaamista.
Olen Vasemmistolainen ja mielestäni empaattinen, mutta kyllä nyt hivenen voisi yrittää omilla voimillaankin. Niin perheet, kuin lapsetkin.
Millä kompetenssillä lastensuojelu arvioi mikä on kasvatusta, mikä väkivaltaa? Oman maailman katsomuksensa mukaan, oman historiansa mukaan, vai yleisen normin mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisten lasten äitinä, monen lapsen isoäitinä, läheissijaisvanhempana en ole tuollaista kokenut. Edes niiden huostaanottoon päätyneiden kohdalla ei ole ollut mitään väärää. Ei painostamista eikä vainoamista vanhempien suhteen. Viimeiseen asti lastensuojelu pyrkii siihen, että huostaanottoa ei tehtäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
On vaarassa saada henkisiä vaurioita, jos ihminen jonka kuuluisi olla turvallinen aikuinen päätyykin tarkoituksella satuttamaan lasta, liekkö edes ensimmäistä kertaa ja vaikka olisikin, niin hyvä olis siihen puuttua samantien niin, että tulee mietittyä useamman kerran ennenkuin toistaa sitä tekoaan.
Vielä 90-luvulla lähes kaikissa perheissä annettiin luunappeja, mutta siitä huolimatta nuorison psyykkinen hyvinvointi oli selvästi nykyistä parempi. Ehkäpä turvallisin aikuinen onkin todellisuudessa se joka uskaltaa pitää kurin lapsilleen?
Noinhan se just meneekin, että maallikko ottaa jonkun yhden asian mitä on tehty ja siitä tekee päätelmän, että esim. parempi mielenterveys on johtunut just siitä hänen valitsemastaan asiasta. Ei ehkä nyt ihan noin toimi kuitenkaan? Tuskin on mielenterveys paremmalla tolalla siksi, että on annettu luunappeja.
Ja luunapit eivät myöskään ole ainoa eikä varsinkaan oikea keino pitää kuria lapselle.
Kyllä siihen aikaan menetelmät olivat kaikella tapaa vääriä jos katsotaan, että mikä virallinen mielipide nykyisin on. Rangaistuskeskeisiä, autoritaarisia, lapsen tunnetaitoja huomioimattomia ja erittäin usein fyysisiä. Kyllähän tuolla on täytynyt olla massiivinen vaikutus lasten mielenterveyteen. Se, että onko se vaikutus ollut positiivinen vai negatiivinen on sitten mielipidekysymys.
Joo kyllä, kyseenalaistin sen, että vedetään suoria viivoja nimenomaan luunapin antamisesta mielenterveyden paremmuuteen: Höpöhöpö, ei edes tutkijat voi tehdä noin suoraviivaisia päätelmiä noin monimutkaisesta asiasta.
Se on tosiaan eri asia, jos lähdetään puhumaan yleensäkkin väkivaltaisesta ja autoritäärisestä kasvatustyylistä, siitä on varmaan saanut useimmat meistä osansa, hyvä että siitä on päästy eroon MUTTA nyt on lipsahdettu jo toiseen äärilaitaan, eli se oikea kasvatustyyli hakee vielä uomiansa, nyt ollaan jo vähän liiankin helläkätisiä (kuvainnollisesti) ja on paljon lapsia joille ei kotona, eikä aina varhaiskasvatuskessakaan osata asettaa kunnon rajoja, ihan johdonmukaisuudella ja hieman käyttämällä myös fyysistä rajoittamistakin (aikuisen ollessa rauhallinen ja tietenkään ei satuteta).
Ainakin jo 1800-luvulta lähtien lastenkasvatus on jatkuvasti muuttunut liberaalimmaksi. Mikään ei viittaa siihen, että tämänhetkinen tilanne olisi sen kehityksen päätepiste. Todennäköistä on, että nykymenetelmätkin tullaan tulevaisuudessa tuomitsemaan nimenomaan sillä perusteella, että ne ovat liian julmia.
Mitkä olisivat mielestäsi viittauksia siihen, että tilanne olisi sen kehityksen päätepisteessä? Helppo heittää tällaisia argumentteja, mielenkiintoista tietää, että osaatko perustellakkin sen?
Esimerkiksi tutkijoiden ja kasvatusammattilaisten keskuudessa ei ole mitään merkittävää liikehdintää joka vaatisi konservatiivisempia otteita kasvatukseen. Opettajainhuoneissa ja yliopistojen käytävillä ollaan lähes yksimielisesti positiivisen kasvatuksen kannalla. Lisäksi maallikoiden keskuudessa kaikkein nuorimmat ovat nimenomaan niitä liberaaleimpia "tunteidensanoittajia" jotka tuomitsevat sellaiset keinot joita esimerkiksi keski-ikäisistä melko suuri osa kannattaa ja vanhuksista valtaosa.
Olen eri. En usko, että nyt on saavutettu lasten kasvatuksen kultainen standardi, joka jatkuu muuttumattomana ihmiskunnan loppuun asti. Esimerkiksi tunteiden sanoittaminen tuskin on yhtä pinnalla enää 10-20 vuoden päästä. Siitäkin voidaan esimerkiksi todeta, että on liian vaativaa ikätasoon nähden ja, että on haitallista vaatia tunteiden analysointia, johon lapsella ei ole riittävää ymmärrystä. Ja ne tällä tavalla kasvatetut lapset saattavat aikuisina tuomita tämän keinon. Ei olisi ensimmäinen kasvatusmenetelmä, jolle kävisi näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasun sossu täällä. Ilmoituksia kuuluu kyllä tehdä, jos lasta kaltoinkohdellaan, lyödään, pidetään nälässä tai vastaavaa. Samoin, jos perhe ei pärjää, uuvutaan, ei jakseta hoitaa. Silloinhan tarvitsee apua.
Onko kaltoinkohtelu ja pärjääminen siis määritelty tuolla Lastensuojelun käsikirjassa minkä joku mainitsi? Yleisesti ottaen tuntuu, että linja niiden suhteen on tiukentunut aika lailla. Myös lasujen ja huostaanottojen määrä on moninkertaistunut ilmeisesti em. asian seurauksena.
Ei kannata saivarrella vakavilla asioilla. Se pärjäämisen ongelma voi olla vaikka se, että lapsi jää hoitamatta, kun vanhempi makaa kaiket päivät sängyssä tyrskimässä omia ongelmiaan eikä saa lapselleen edes ruokaa laitettua. Sieltä sitten susilapsena lapsi etsii kaapeista mitä suuhunsa saisi laitettua ja muuttuu yllättävänkin väkivaltaiseksi ajan kanssa, kun vanhempaan ei saa kontaktia.
Lastensuojelun tehtävä ei ole vain vakaviin huolenaiheisiin puuttuminen. Aivan tavallisissa perheissäkin on huolia.
Miksi lastensuojelun tehtävä on puuttua aivan tavallisten perheiden ns huoliin? Miksi? Siis aivan tavallisten perheiden, joissa on tavalliset huolet.
Mielestäni lastensuojelun tulisi keskittyä vain suojelun tarpeessa oleviin lapsiin. Riittäisi resurssitkin paremmin ja voitaisiin tehdä heidän hyväkseen enemmän ja nopeammin.
Kaikissa perheissä on väistämättä välillä huolia, esim. väsymystä univajeessa, sairastumisia, työttömyyttä, näihin liittyvää stressiä jne. Tämä on _normaalia_ elämää. Olennaista on pärjätäänkö niistä huolimatta kohtuullisesti ja voivatko perheen lapset hyvin. Tätä ei ole tarvetta mennä erikseen syynäämään ja kyttäämään jokaiseen perheeseen varmuuden vuoksi vaan puuttua lasten hyvinvointia koskeviin ongelmiin silloin kun niitä oikeasti on havaittavissa.
Normaaleja huolenaiheita varten voidaan (voitaisiin jos haluttaisiin, alueellisia eroa ilmeisesti on paljon) tarjota arkea helpottavia palveluita ilman lastensuojelun asiakkuuttakin. Tämä olisi sitä ennaltaehkäisevää toimintaa.
On aivan puppua sanoa, että lasu tehdään lähes aina aiheesta kun uutisissakin on kerrottu, että peräti puolet on aiheettomia ilmoituksia. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että nämä aiheettomat, joskus jopa jatkuvana kiusantekona tehdyt ilmoitukset heikentävät perheen ja perheen lasten hyvinvointia? Vai eikö sillä ole mitään väliä kun hyvinvointia heikentävä taho on lastensuojelu itse?
Kun resurssit ovat rajalliset pitää osata priorisoida. Ylipäätäänkään tosin ei ole järkeä kytätä kaikkia varmuuden varalta, sellainen yhteiskunta ei ole hyvä eikä toimiva.
-ulkomailla asuva vela, eli omaa lehmää ei ole ojassa tässä asiassa millään tavalla
Kuka sen arvion perheen tilanteesta sitten tekee? Koska nyt on niin, että nimenomaan sosiaalityöntekijät on tähän asiaan koulutettu, esim. me varhaiskasvatuksessa työskentelevät emme ole ja meillä on kädet täynnä töitä jo ihan siinä lasten päivähoidon aikana toteutettavassa pedagogiassakin, että pitäisi vielä suuremmin perhetyöntekijäksikin alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
Luunappi vo johtaa toiseen ja kolmanteen, vähitelle vakavampaankin. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, oliko kyse yksittäisestä virhearvioinnista vai onko huoltajalla esim. uupumusta joka kiristää hermoja. Väkivalta, pienikään, ei ole tervettä kasvua edistävä asia.
Se, että kyseessä olisi varsinainen perheväkivalta on uusi ajatus, puhumattakaan siitä, että luunappi voisi toimia ikään kuin porttina johonkin vakavaan kaltoinkohteluun. Luunapin haitallisuudesta on ihan EU-maissakin hyvin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Myös Suomessa tulkinta on vaihdellut, esimerkiksi vielä vuosituhannen vaihteessa lastensuojelu ei juurikaan kiinnittänyt huomiota luunappeihin, ja luunappiepäily saatettiin kuitata vaikkapa yhdellä puhelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
Luunappi vo johtaa toiseen ja kolmanteen, vähitelle vakavampaankin. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, oliko kyse yksittäisestä virhearvioinnista vai onko huoltajalla esim. uupumusta joka kiristää hermoja. Väkivalta, pienikään, ei ole tervettä kasvua edistävä asia.
Se, että kyseessä olisi varsinainen perheväkivalta on uusi ajatus, puhumattakaan siitä, että luunappi voisi toimia ikään kuin porttina johonkin vakavaan kaltoinkohteluun. Luunapin haitallisuudesta on ihan EU-maissakin hyvin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Myös Suomessa tulkinta on vaihdellut, esimerkiksi vielä vuosituhannen vaihteessa lastensuojelu ei juurikaan kiinnittänyt huomiota luunappeihin, ja luunappiepäily saatettiin kuitata vaikkapa yhdellä puhelulla.
Saisko linkin tähän EU-tasoiseen tutkimukseen luunappien haitallisuudesta? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
Luunappi vo johtaa toiseen ja kolmanteen, vähitelle vakavampaankin. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, oliko kyse yksittäisestä virhearvioinnista vai onko huoltajalla esim. uupumusta joka kiristää hermoja. Väkivalta, pienikään, ei ole tervettä kasvua edistävä asia.
Se, että kyseessä olisi varsinainen perheväkivalta on uusi ajatus, puhumattakaan siitä, että luunappi voisi toimia ikään kuin porttina johonkin vakavaan kaltoinkohteluun. Luunapin haitallisuudesta on ihan EU-maissakin hyvin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Myös Suomessa tulkinta on vaihdellut, esimerkiksi vielä vuosituhannen vaihteessa lastensuojelu ei juurikaan kiinnittänyt huomiota luunappeihin, ja luunappiepäily saatettiin kuitata vaikkapa yhdellä puhelulla.
Saisko linkin tähän EU-tasoiseen tutkimukseen luunappien haitallisuudesta? :D
Useimmissa EU-maissa sitä ei ole kriminalisoitu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten lasten äitinä, monen lapsen isoäitinä, läheissijaisvanhempana en ole tuollaista kokenut. Edes niiden huostaanottoon päätyneiden kohdalla ei ole ollut mitään väärää. Ei painostamista eikä vainoamista vanhempien suhteen. Viimeiseen asti lastensuojelu pyrkii siihen, että huostaanottoa ei tehtäisi.
Ongelma onkin ainakin omasta mielestäni siinä, että resursseja ja "vainoamista" laitetaan suhteellisesti ihan liikaa perheisiin, jossa kaikki on riittävän hyvin ja lasu ollut turha (esim. se unohtunut hammaslääkäri, jos hampaat kuitenkin hoidetaan hyvin ja sinne on menty uudella ajalla) ja vastaavasti aivan liian vähän perheisiin ja lapsiin, jotka sitä apua todella tarvitsisivat.
Huostaanotto (ja mielestäni jopa lapsen pysyvä siirto muualle ilman yhteyttä vanhempaan/vanhempiin) on joissakin tapauksissa paras vaihtoehto ja sitä ei todellakaan pidä välttää viimeiseen asti koska lopputulos on usein huonoin mahdollinen. Vastaavasti jonkun lähestymiskieltoon määrätyn mummon tekemä 57. lasu ei voi olla resurssien tuhlauksen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
On vaarassa saada henkisiä vaurioita, jos ihminen jonka kuuluisi olla turvallinen aikuinen päätyykin tarkoituksella satuttamaan lasta, liekkö edes ensimmäistä kertaa ja vaikka olisikin, niin hyvä olis siihen puuttua samantien niin, että tulee mietittyä useamman kerran ennenkuin toistaa sitä tekoaan.
Vielä 90-luvulla lähes kaikissa perheissä annettiin luunappeja, mutta siitä huolimatta nuorison psyykkinen hyvinvointi oli selvästi nykyistä parempi. Ehkäpä turvallisin aikuinen onkin todellisuudessa se joka uskaltaa pitää kurin lapsilleen?
90 luvun lapset ovat tehneet ennätyksiä mielenterveyden perusteella annetuissa eläkkeissä, että joo kannatti antaa luunappeja.
Sanoppa muuta. Voin vahvistaa että 90-luvun "turvallisen" aikuisen kurinpidon seurauksia maksellen edelleen mt-häiriön muodossa.
On kyllä varsinaista idiotismia sanoa, että luunappien antaminen olisi merkki turvallisesta vanhemmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
On vaarassa saada henkisiä vaurioita, jos ihminen jonka kuuluisi olla turvallinen aikuinen päätyykin tarkoituksella satuttamaan lasta, liekkö edes ensimmäistä kertaa ja vaikka olisikin, niin hyvä olis siihen puuttua samantien niin, että tulee mietittyä useamman kerran ennenkuin toistaa sitä tekoaan.
Vielä 90-luvulla lähes kaikissa perheissä annettiin luunappeja, mutta siitä huolimatta nuorison psyykkinen hyvinvointi oli selvästi nykyistä parempi. Ehkäpä turvallisin aikuinen onkin todellisuudessa se joka uskaltaa pitää kurin lapsilleen?
Noinhan se just meneekin, että maallikko ottaa jonkun yhden asian mitä on tehty ja siitä tekee päätelmän, että esim. parempi mielenterveys on johtunut just siitä hänen valitsemastaan asiasta. Ei ehkä nyt ihan noin toimi kuitenkaan? Tuskin on mielenterveys paremmalla tolalla siksi, että on annettu luunappeja.
Ja luunapit eivät myöskään ole ainoa eikä varsinkaan oikea keino pitää kuria lapselle.
Kyllä siihen aikaan menetelmät olivat kaikella tapaa vääriä jos katsotaan, että mikä virallinen mielipide nykyisin on. Rangaistuskeskeisiä, autoritaarisia, lapsen tunnetaitoja huomioimattomia ja erittäin usein fyysisiä. Kyllähän tuolla on täytynyt olla massiivinen vaikutus lasten mielenterveyteen. Se, että onko se vaikutus ollut positiivinen vai negatiivinen on sitten mielipidekysymys.
Joo kyllä, kyseenalaistin sen, että vedetään suoria viivoja nimenomaan luunapin antamisesta mielenterveyden paremmuuteen: Höpöhöpö, ei edes tutkijat voi tehdä noin suoraviivaisia päätelmiä noin monimutkaisesta asiasta.
Se on tosiaan eri asia, jos lähdetään puhumaan yleensäkkin väkivaltaisesta ja autoritäärisestä kasvatustyylistä, siitä on varmaan saanut useimmat meistä osansa, hyvä että siitä on päästy eroon MUTTA nyt on lipsahdettu jo toiseen äärilaitaan, eli se oikea kasvatustyyli hakee vielä uomiansa, nyt ollaan jo vähän liiankin helläkätisiä (kuvainnollisesti) ja on paljon lapsia joille ei kotona, eikä aina varhaiskasvatuskessakaan osata asettaa kunnon rajoja, ihan johdonmukaisuudella ja hieman käyttämällä myös fyysistä rajoittamistakin (aikuisen ollessa rauhallinen ja tietenkään ei satuteta).
Ainakin jo 1800-luvulta lähtien lastenkasvatus on jatkuvasti muuttunut liberaalimmaksi. Mikään ei viittaa siihen, että tämänhetkinen tilanne olisi sen kehityksen päätepiste. Todennäköistä on, että nykymenetelmätkin tullaan tulevaisuudessa tuomitsemaan nimenomaan sillä perusteella, että ne ovat liian julmia.
Mitkä olisivat mielestäsi viittauksia siihen, että tilanne olisi sen kehityksen päätepisteessä? Helppo heittää tällaisia argumentteja, mielenkiintoista tietää, että osaatko perustellakkin sen?
Esimerkiksi tutkijoiden ja kasvatusammattilaisten keskuudessa ei ole mitään merkittävää liikehdintää joka vaatisi konservatiivisempia otteita kasvatukseen. Opettajainhuoneissa ja yliopistojen käytävillä ollaan lähes yksimielisesti positiivisen kasvatuksen kannalla. Lisäksi maallikoiden keskuudessa kaikkein nuorimmat ovat nimenomaan niitä liberaaleimpia "tunteidensanoittajia" jotka tuomitsevat sellaiset keinot joita esimerkiksi keski-ikäisistä melko suuri osa kannattaa ja vanhuksista valtaosa.
Olen eri. En usko, että nyt on saavutettu lasten kasvatuksen kultainen standardi, joka jatkuu muuttumattomana ihmiskunnan loppuun asti. Esimerkiksi tunteiden sanoittaminen tuskin on yhtä pinnalla enää 10-20 vuoden päästä. Siitäkin voidaan esimerkiksi todeta, että on liian vaativaa ikätasoon nähden ja, että on haitallista vaatia tunteiden analysointia, johon lapsella ei ole riittävää ymmärrystä. Ja ne tällä tavalla kasvatetut lapset saattavat aikuisina tuomita tämän keinon. Ei olisi ensimmäinen kasvatusmenetelmä, jolle kävisi näin.
Tätä minäkin odotan tapahtuvaksi, että tajuttaisiin miten järjetöntä on antaa alle 8 vuotiaalle lapselle sellainen valta, kuin mitä tällä positiivisella pedagogiikalla nyt annetaan. Lapsiparat ovat aivan sekaisin ja turvattomia, kun heidän oletetaan kykenevän päättämään asioista, mistä heillä ei mitään ymmärrystä voi olla vielä pitkään aikaan. Tyyliin, jos lapsi kiukuttelee ettei halua syödä, niin ei ole pakko, jos lapsi ei halua mennä nukkumaan niin ei ole pakko jne. AIVAN ÄLYTÖNTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisten lasten äitinä, monen lapsen isoäitinä, läheissijaisvanhempana en ole tuollaista kokenut. Edes niiden huostaanottoon päätyneiden kohdalla ei ole ollut mitään väärää. Ei painostamista eikä vainoamista vanhempien suhteen. Viimeiseen asti lastensuojelu pyrkii siihen, että huostaanottoa ei tehtäisi.
Ongelma onkin ainakin omasta mielestäni siinä, että resursseja ja "vainoamista" laitetaan suhteellisesti ihan liikaa perheisiin, jossa kaikki on riittävän hyvin ja lasu ollut turha (esim. se unohtunut hammaslääkäri, jos hampaat kuitenkin hoidetaan hyvin ja sinne on menty uudella ajalla) ja vastaavasti aivan liian vähän perheisiin ja lapsiin, jotka sitä apua todella tarvitsisivat.
Huostaanotto (ja mielestäni jopa lapsen pysyvä siirto muualle ilman yhteyttä vanhempaan/vanhempiin) on joissakin tapauksissa paras vaihtoehto ja sitä ei todellakaan pidä välttää viimeiseen asti koska lopputulos on usein huonoin mahdollinen. Vastaavasti jonkun lähestymiskieltoon määrätyn mummon tekemä 57. lasu ei voi olla resurssien tuhlauksen arvoinen.
Lasuja ei edes tarvitsisi olla konseptina. Voitaisiin aivan hyvin palata entiseen käytäntöön jonka mukaan kansalaiset toki saattoivat ottaa yhteyttä lastensuojeluun, mutta lastensuojelulla ei ollut mitään velvoitetta ryhtyä toimenpiteisiin näiden yhteydenottojen perusteella. Siis ihan niin kuin kunnan puisto-osastoa voi pyytää leikkaamaan kadun varren nurmikon, mutta miten tällainen pyyntö ei velvoita puisto-osastoa mihinkään eikä siitä tule mitään virallista juttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
On vaarassa saada henkisiä vaurioita, jos ihminen jonka kuuluisi olla turvallinen aikuinen päätyykin tarkoituksella satuttamaan lasta, liekkö edes ensimmäistä kertaa ja vaikka olisikin, niin hyvä olis siihen puuttua samantien niin, että tulee mietittyä useamman kerran ennenkuin toistaa sitä tekoaan.
Vielä 90-luvulla lähes kaikissa perheissä annettiin luunappeja, mutta siitä huolimatta nuorison psyykkinen hyvinvointi oli selvästi nykyistä parempi. Ehkäpä turvallisin aikuinen onkin todellisuudessa se joka uskaltaa pitää kurin lapsilleen?
Noinhan se just meneekin, että maallikko ottaa jonkun yhden asian mitä on tehty ja siitä tekee päätelmän, että esim. parempi mielenterveys on johtunut just siitä hänen valitsemastaan asiasta. Ei ehkä nyt ihan noin toimi kuitenkaan? Tuskin on mielenterveys paremmalla tolalla siksi, että on annettu luunappeja.
Ja luunapit eivät myöskään ole ainoa eikä varsinkaan oikea keino pitää kuria lapselle.
Kyllä siihen aikaan menetelmät olivat kaikella tapaa vääriä jos katsotaan, että mikä virallinen mielipide nykyisin on. Rangaistuskeskeisiä, autoritaarisia, lapsen tunnetaitoja huomioimattomia ja erittäin usein fyysisiä. Kyllähän tuolla on täytynyt olla massiivinen vaikutus lasten mielenterveyteen. Se, että onko se vaikutus ollut positiivinen vai negatiivinen on sitten mielipidekysymys.
Joo kyllä, kyseenalaistin sen, että vedetään suoria viivoja nimenomaan luunapin antamisesta mielenterveyden paremmuuteen: Höpöhöpö, ei edes tutkijat voi tehdä noin suoraviivaisia päätelmiä noin monimutkaisesta asiasta.
Se on tosiaan eri asia, jos lähdetään puhumaan yleensäkkin väkivaltaisesta ja autoritäärisestä kasvatustyylistä, siitä on varmaan saanut useimmat meistä osansa, hyvä että siitä on päästy eroon MUTTA nyt on lipsahdettu jo toiseen äärilaitaan, eli se oikea kasvatustyyli hakee vielä uomiansa, nyt ollaan jo vähän liiankin helläkätisiä (kuvainnollisesti) ja on paljon lapsia joille ei kotona, eikä aina varhaiskasvatuskessakaan osata asettaa kunnon rajoja, ihan johdonmukaisuudella ja hieman käyttämällä myös fyysistä rajoittamistakin (aikuisen ollessa rauhallinen ja tietenkään ei satuteta).
Ainakin jo 1800-luvulta lähtien lastenkasvatus on jatkuvasti muuttunut liberaalimmaksi. Mikään ei viittaa siihen, että tämänhetkinen tilanne olisi sen kehityksen päätepiste. Todennäköistä on, että nykymenetelmätkin tullaan tulevaisuudessa tuomitsemaan nimenomaan sillä perusteella, että ne ovat liian julmia.
Mitkä olisivat mielestäsi viittauksia siihen, että tilanne olisi sen kehityksen päätepisteessä? Helppo heittää tällaisia argumentteja, mielenkiintoista tietää, että osaatko perustellakkin sen?
Esimerkiksi tutkijoiden ja kasvatusammattilaisten keskuudessa ei ole mitään merkittävää liikehdintää joka vaatisi konservatiivisempia otteita kasvatukseen. Opettajainhuoneissa ja yliopistojen käytävillä ollaan lähes yksimielisesti positiivisen kasvatuksen kannalla. Lisäksi maallikoiden keskuudessa kaikkein nuorimmat ovat nimenomaan niitä liberaaleimpia "tunteidensanoittajia" jotka tuomitsevat sellaiset keinot joita esimerkiksi keski-ikäisistä melko suuri osa kannattaa ja vanhuksista valtaosa.
Minusta kunkin ajan kasvatustrendeissä ongelmallista on se, että ne muuttuvat siinä mielessä hitaasti, etteivät yksittäiset lapset välttämättä pääse kokemaan paremmiksi havaittuja/todistettuja kasvatuskeinoja ja erilaista kasvatusilmapiiriä, vaan kukin sukupolvi on aina tietyllä tavalla omalle ajalleen ominaisten kasvatustapojen pilaama. Toki tässä on sekin, että eri lapsilla toimii eri konstit, eikä ajatus jostain yleisestä ja oikeasta lapsenkasvatus-mallista varmaankaan ole edes mahdollinen. Voisi kuvitella että aina on kuitenkin ollut tietynlaista painetta kasvattaa lapsensa normien mukaan vaikka ei olisikaan kokenut esim. neuvolan ohjeita toimiviksi. Nykyisin tämä varmasti korostuu kun lastensuojeluilmoituksia tehdään niin matalalla kynnyksellä, ja siellä on aina taustalla se mahdollisuus että menettää lapsensa, olikin sitten harvinaista. Vähintään menettää kuitenkin yksityytensä ja joutuu näkemään enemmän tai vähemmän vaivaa että pääsee sos.työntekijöistä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
On vaarassa saada henkisiä vaurioita, jos ihminen jonka kuuluisi olla turvallinen aikuinen päätyykin tarkoituksella satuttamaan lasta, liekkö edes ensimmäistä kertaa ja vaikka olisikin, niin hyvä olis siihen puuttua samantien niin, että tulee mietittyä useamman kerran ennenkuin toistaa sitä tekoaan.
Vielä 90-luvulla lähes kaikissa perheissä annettiin luunappeja, mutta siitä huolimatta nuorison psyykkinen hyvinvointi oli selvästi nykyistä parempi. Ehkäpä turvallisin aikuinen onkin todellisuudessa se joka uskaltaa pitää kurin lapsilleen?
90 luvun lapset ovat tehneet ennätyksiä mielenterveyden perusteella annetuissa eläkkeissä, että joo kannatti antaa luunappeja.
Sanoppa muuta. Voin vahvistaa että 90-luvun "turvallisen" aikuisen kurinpidon seurauksia maksellen edelleen mt-häiriön muodossa.
On kyllä varsinaista idiotismia sanoa, että luunappien antaminen olisi merkki turvallisesta vanhemmasta.
Nykylapset ovat väkivaltaisempia kuin koskaan, vaikka ruumiillisen kurituksen vastustajien perusväite on ollut se, että ruumiillinen kuritus opettaa lapset väkivaltaisiksi. https://aamuset.fi/artikkeli/5745493
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen virkani puolesta tehnyt lasun muutaman kerran. Silloin kyse on ollut epäillystä alkoholismista kotona, epäillystä vanhemman väkivaltaisuudesta sekä siitä, jos lapsen tarvitsema sairaudenhoito on toistuvasti laiminlyöty kodin taholta. Minulla on virkavelvollisuus tehdä lasu, jos herää epäilys, että lapsi on jollain tavalla vaarassa. Itsellä ei ainakaan ole tarvetta tehtailla lasuja huvin vuoksi, aina on ollut selkeä syy.
Onko lapsi vaarassa jos on ehkä saanut luunapin? Virallisesti kyllä, koska se lasketaan väkivaltaisuudeksi. Käytännössä kuitenkaan tuskin.
Luunappi vo johtaa toiseen ja kolmanteen, vähitelle vakavampaankin. Lastensuojelun tehtävänä on selvittää, oliko kyse yksittäisestä virhearvioinnista vai onko huoltajalla esim. uupumusta joka kiristää hermoja. Väkivalta, pienikään, ei ole tervettä kasvua edistävä asia.
Se, että kyseessä olisi varsinainen perheväkivalta on uusi ajatus, puhumattakaan siitä, että luunappi voisi toimia ikään kuin porttina johonkin vakavaan kaltoinkohteluun. Luunapin haitallisuudesta on ihan EU-maissakin hyvin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Myös Suomessa tulkinta on vaihdellut, esimerkiksi vielä vuosituhannen vaihteessa lastensuojelu ei juurikaan kiinnittänyt huomiota luunappeihin, ja luunappiepäily saatettiin kuitata vaikkapa yhdellä puhelulla.
Saisko linkin tähän EU-tasoiseen tutkimukseen luunappien haitallisuudesta? :D
Useimmissa EU-maissa sitä ei ole kriminalisoitu.
No eihän tuo kerro siitä mitään, etteikö se silti olisi haitallista: Ehkä ei vain useimmissa EU-maissa kiinnosta ajatella sellaista asiaa, ehkä Suomi on vain edelläkävijä tässä ja muut tulee perässä? Ei se missään muussakaan asiassa ole maailmanhistoriassa mennyt niin, että olisi jotenkin mystisesti koko ihmiskunta ollut samaa mieltä asiasta tismalleen samaan aikaan ja tadaa: Niin vain naiset sai äänioikeuden koko maailmassa vuonna 1906, kertarysäyksellä (oikeasti Suomessa sai naiset äänioikeuden, kolmantena maana koko maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa).
Oma kokemukseni kyllä on, että huostaanottoja ei tehdä edes tarpeeseen. Lastensuojeluilmoituksia ei ainakaan meillä (yläkoulu) tehdä kovin helposti. Virallinen ohjeistus olisi tehdä jo 50 poissaolotunnista lasu, mutta käytännössä näin on harvoin, koska 50 tuntia tulee helposti ihan normaalille lapselle ilman kummempia ongelmia. Erit. korona-aikana poissaolot karkasi käsistä ja sanopa tähän, että erityisen paljon koronan varjolla oli ne pois, jotka jo ennen koronaa olivat ns. poissaoloherkkiä tai vanhemmat jopa välillä jäi kiinni valehtelusta, kun kuittailivat lasten poissaoloja. Tyyliin lapsi ei ole tunnilla, vanhempi rientää kuittamaan poissaolon jollain "mahatautia" -selityksellä, mutta samalla lapsi on jo nähty koululla, muttei vaan viitsinyt mennä tunnnille. Sitten tämä "mahatautinen" onkin seuraavalla tunnilla ihan normaalisti, vaikka vanhemman mukaan sovittiin kotiinjäämisestä, kun oksensi aamulla. Täydellistä vanhemmuuden puutetta. Arvostan niitä vanhempia, jotka kylmästi laittaa luvattomaksi poissaolon, jos se kerran sellainen on.
Mielestäni lastensuojelun tulisi keskittyä vain suojelun tarpeessa oleviin lapsiin. Riittäisi resurssitkin paremmin ja voitaisiin tehdä heidän hyväkseen enemmän ja nopeammin.
Kaikissa perheissä on väistämättä välillä huolia, esim. väsymystä univajeessa, sairastumisia, työttömyyttä, näihin liittyvää stressiä jne. Tämä on _normaalia_ elämää. Olennaista on pärjätäänkö niistä huolimatta kohtuullisesti ja voivatko perheen lapset hyvin. Tätä ei ole tarvetta mennä erikseen syynäämään ja kyttäämään jokaiseen perheeseen varmuuden vuoksi vaan puuttua lasten hyvinvointia koskeviin ongelmiin silloin kun niitä oikeasti on havaittavissa.
Normaaleja huolenaiheita varten voidaan (voitaisiin jos haluttaisiin, alueellisia eroa ilmeisesti on paljon) tarjota arkea helpottavia palveluita ilman lastensuojelun asiakkuuttakin. Tämä olisi sitä ennaltaehkäisevää toimintaa.
On aivan puppua sanoa, että lasu tehdään lähes aina aiheesta kun uutisissakin on kerrottu, että peräti puolet on aiheettomia ilmoituksia. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että nämä aiheettomat, joskus jopa jatkuvana kiusantekona tehdyt ilmoitukset heikentävät perheen ja perheen lasten hyvinvointia? Vai eikö sillä ole mitään väliä kun hyvinvointia heikentävä taho on lastensuojelu itse?
Kun resurssit ovat rajalliset pitää osata priorisoida. Ylipäätäänkään tosin ei ole järkeä kytätä kaikkia varmuuden varalta, sellainen yhteiskunta ei ole hyvä eikä toimiva.
-ulkomailla asuva vela, eli omaa lehmää ei ole ojassa tässä asiassa millään tavalla