Lue keskustelun säännöt.
Soittoharrastus lapselle, neuvokaa
Eskarilainen poikani on kiinnostunut soittoharrastuksen aloittamisesta, mutta ei vaadi vielä mitään tiettyä soitinta (käy vielä muskarissa). Mitä suosittelisitte?
Itse haluaisin hänelle soittimen joka ei vaurioita hänen kuuloaan eikä ole kallis.
Entä millainen paikka musiikkiopisto on? Mitä se vaatii? Pääsykoetta täällä ei ole.
Kommentit (1095)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.
Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).
Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.
Ei ole eri. Ryhmämusisointi pitää kaikkien suorittaa jotenkin. Usein bändiin pääsee puoli vuotta mitä tahansa soitinta soitettuaan. Sitä ennen voi käydä vaikka kuorossa tai siinä lasten soittimiintutustumiskerhossa (soitinkaruselli tms.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.
Kuka tahansa osaa naputella kalvoja kepillä. Ei ole vaikeaa.
Aivan kuten kuka tahansa osaa sahata laatikkoa kahtia tai painella nappuloita tai puhaltaa pilliin. Peace ja musiikin iloa!
Rummut on maailman yksinkertaisin soitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.
T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.
Kuinka usein ARJESSA tulee sinfoniaorkesteri kenelläkään vastan? Sen sijaan pianisti on jokaisissa kissanrisiäisissä ja bändeissä.
Kyllä, olet asian ytimessä. Jokaisissa kissanristiäisissä tulee vastaan meikäläisen tasoinen pianisti. Valitettavasti.
Jos olisin soittanut jotain orkesterisoitinta yhtä pitkälle, pääsisin amatöörisinfoniaorkestereihin ja kuulostaisin yhdessä orkesterin kanssa aika paljon komeammalta.
-se äskeinen.
Kuinka moni pikkulapsi haluaa sinfoniaorkesteriin? Johonkin rokkibändiin haluaa taas moni. Ja jos teineiltä kysytään, voittaa rokki- tai poppibändi sinfoniat 6-0.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.
Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).
Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.
Ei ole eri. Ryhmämusisointi pitää kaikkien suorittaa jotenkin. Usein bändiin pääsee puoli vuotta mitä tahansa soitinta soitettuaan. Sitä ennen voi käydä vaikka kuorossa tai siinä lasten soittimiintutustumiskerhossa (soitinkaruselli tms.)
Kai sinä ymmärrät, että jokainen musiikkiopisto laatii itse opetussuunnitelmansa. Siksi on vähän hölmöä alkaa inttää, että missä vaiheessa kenenkin pitää mennä bändiin. Kun ei kaikkialla edes ole bändisoittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.
Kuka tahansa osaa naputella kalvoja kepillä. Ei ole vaikeaa.
Aivan kuten kuka tahansa osaa sahata laatikkoa kahtia tai painella nappuloita tai puhaltaa pilliin. Peace ja musiikin iloa!
Rummut on maailman yksinkertaisin soitin.
Tjaa, on sellaisiakin soittimia, joita voi soittaa vaikka pelkillä käsillä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin myös muistamaan sen faktan, että suurin osa ihmisistä ( myös lapsista ) pitää hyvin paljon populaarimusiikista.
Itse kuuntelen paljon klassistakin, mutta en olisi millään jaksanut hinkata Aaronia läpi ja etydejä, ellei minulle olisi opetettu/oppinut/näytetty Beatlesia ja Bowieta pianolla.
Sama kitara - olisin lopettanut klassisen kitaran, jos en olisi saanut soittaa rockriffejä ja sähkökitaraa. Sitä kautta innostuin flamencosta ja Djangon kautta jazzista.
Tarkoitan, että kysykää lastenne musiikimakua jo varhain ja kehittäkää sitä kuuntelemalla.
Monet vanhemmat tappavat lastensa soittoinnostuksen ajattelemalla jotain RSO:ta. Kuin myös opettajat.
Faktaa kuitenkin on, että koska soitin kitaraa sain arvostusta ja kavereita ja myöhemmin tytöt kiinnostuivat.
Pianolla taas opin säveltämään.
Pianokin voi olla alkuun ihan joku lelu, missä on kuulokkeet.
Itse soitin kerran viikossa kirjastossa ja joskus kaverin luona. Se oli ankeata. Tärkeintä on, että ne näppäimet on kotona.
Nuottien osaaminenkaan ei ole kaikkein tärkeintä. Toki se on kieli - eli mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa. Nuottien osaamisesta ei vain ole mitään iloa, jos ei löydä soittamisen iloa.
Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.
Jaan tämän ajatuksen myös. Itse olen tuo oboeta soittanut. Minulle opettaja antoi soitettavaksi vaan etydeitä sekä kaikki muuta tylsää klassista musiikkia. Tätä jatkui vuosien ajan. Se söi intoa harjoitella ja en pitänyt niistä sävelmistä. Joskus paljon myöhemmin tajusin, että myös oboella voi soittaa pop musiikkia. Youtubesta löysin joitakin oboella soitettuja biisejä sekä nuoria, jotka esiintyivät esim katumuusikkoina. Näin vaara tajusin sen kuinka moneen oboekin sopii. Olisin halunnut vähän hauskempaa linjaa opetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.
Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).
Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.
Ei ole eri. Ryhmämusisointi pitää kaikkien suorittaa jotenkin. Usein bändiin pääsee puoli vuotta mitä tahansa soitinta soitettuaan. Sitä ennen voi käydä vaikka kuorossa tai siinä lasten soittimiintutustumiskerhossa (soitinkaruselli tms.)
Kai sinä ymmärrät, että jokainen musiikkiopisto laatii itse opetussuunnitelmansa. Siksi on vähän hölmöä alkaa inttää, että missä vaiheessa kenenkin pitää mennä bändiin. Kun ei kaikkialla edes ole bändisoittoa.
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita pitää kuitenkin noudattaa, sen mukaan:
Instrumenttiopetus ja yhteismusisointi muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Mahdollisuus soveltaa instrumenttitaitoja yhteismusisointiin opintojen alusta lähtien on tärkeä musiikin iloa luova ja opiskelumotivaatiota vahvistava tekijä. Yhteismusisoinnin opetuksen toteuttamistavat ovat suhteessa oppilaan ikään ja instrumenttitaitojen tasoon. Opintojen eri vaiheissa työskentely voi tapahtua esim. työpajoissa, periodeina tai projekteina. Yhteismusisoinnin integroiminen musiikin perusteiden opetukseen soveltuu erityisesti opiskelun alkuvaiheeseen. Kuuluminen erilaisiin kokoonpanoihin ja tyylillisesti vaihteleva, vaikeusasteeltaan sopiva ohjelmisto tukevat parhaiten oppilaan musiikillista kehitystä. Yhteismusisoinnin opetuksessa painottuu myös ryhmän jäsenten sosiaalisten taitojen ja keskinäisen vuorovaikutuksen kehittäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.
T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.
Kuinka usein ARJESSA tulee sinfoniaorkesteri kenelläkään vastan? Sen sijaan pianisti on jokaisissa kissanrisiäisissä ja bändeissä.
Kyllä, olet asian ytimessä. Jokaisissa kissanristiäisissä tulee vastaan meikäläisen tasoinen pianisti. Valitettavasti.
Jos olisin soittanut jotain orkesterisoitinta yhtä pitkälle, pääsisin amatöörisinfoniaorkestereihin ja kuulostaisin yhdessä orkesterin kanssa aika paljon komeammalta.
-se äskeinen.
Kuinka moni pikkulapsi haluaa sinfoniaorkesteriin? Johonkin rokkibändiin haluaa taas moni. Ja jos teineiltä kysytään, voittaa rokki- tai poppibändi sinfoniat 6-0.
Minun tuntemillani ihmisillä on erilaisia musiikkimakuja. Myös lapsilla ja nuorilla. Toiset tykkäävät klassisesta, toiset popista.
Mutta erittäin harva ihminen ei vaikutu, jos kuulee suosikkikappaleitaan livenä sinfoniaorkesterin säestyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.
Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).
Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.
Ei ole eri. Ryhmämusisointi pitää kaikkien suorittaa jotenkin. Usein bändiin pääsee puoli vuotta mitä tahansa soitinta soitettuaan. Sitä ennen voi käydä vaikka kuorossa tai siinä lasten soittimiintutustumiskerhossa (soitinkaruselli tms.)
Kai sinä ymmärrät, että jokainen musiikkiopisto laatii itse opetussuunnitelmansa. Siksi on vähän hölmöä alkaa inttää, että missä vaiheessa kenenkin pitää mennä bändiin. Kun ei kaikkialla edes ole bändisoittoa.
Se on kyllä kummaa, jos samat tutkinnot voi suorittaa ihan eri vaatimuksilla. Täällähän jotkut ovat kertoneet, että mupessakaan ei ole tarvinnut käydä, vaan lapsi on käynyt vain yksilösoittotunneilla vuosikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.
T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.
Kuinka usein ARJESSA tulee sinfoniaorkesteri kenelläkään vastan? Sen sijaan pianisti on jokaisissa kissanrisiäisissä ja bändeissä.
Kyllä, olet asian ytimessä. Jokaisissa kissanristiäisissä tulee vastaan meikäläisen tasoinen pianisti. Valitettavasti.
Jos olisin soittanut jotain orkesterisoitinta yhtä pitkälle, pääsisin amatöörisinfoniaorkestereihin ja kuulostaisin yhdessä orkesterin kanssa aika paljon komeammalta.
-se äskeinen.
Kuinka moni pikkulapsi haluaa sinfoniaorkesteriin? Johonkin rokkibändiin haluaa taas moni. Ja jos teineiltä kysytään, voittaa rokki- tai poppibändi sinfoniat 6-0.
Minä ainakin tykkäsin orkesterista todella paljon. Kuuntelin sitten rokkia ja metallia vapaa aikana. Niin kuin kuuntelen vieläkin. Terveisin oboeta soittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelisin myös muistamaan sen faktan, että suurin osa ihmisistä ( myös lapsista ) pitää hyvin paljon populaarimusiikista.
Itse kuuntelen paljon klassistakin, mutta en olisi millään jaksanut hinkata Aaronia läpi ja etydejä, ellei minulle olisi opetettu/oppinut/näytetty Beatlesia ja Bowieta pianolla.
Sama kitara - olisin lopettanut klassisen kitaran, jos en olisi saanut soittaa rockriffejä ja sähkökitaraa. Sitä kautta innostuin flamencosta ja Djangon kautta jazzista.
Tarkoitan, että kysykää lastenne musiikimakua jo varhain ja kehittäkää sitä kuuntelemalla.
Monet vanhemmat tappavat lastensa soittoinnostuksen ajattelemalla jotain RSO:ta. Kuin myös opettajat.
Faktaa kuitenkin on, että koska soitin kitaraa sain arvostusta ja kavereita ja myöhemmin tytöt kiinnostuivat.
Pianolla taas opin säveltämään.
Pianokin voi olla alkuun ihan joku lelu, missä on kuulokkeet.
Itse soitin kerran viikossa kirjastossa ja joskus kaverin luona. Se oli ankeata. Tärkeintä on, että ne näppäimet on kotona.
Nuottien osaaminenkaan ei ole kaikkein tärkeintä. Toki se on kieli - eli mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa. Nuottien osaamisesta ei vain ole mitään iloa, jos ei löydä soittamisen iloa.
Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.
Jaan tämän ajatuksen myös. Itse olen tuo oboeta soittanut. Minulle opettaja antoi soitettavaksi vaan etydeitä sekä kaikki muuta tylsää klassista musiikkia. Tätä jatkui vuosien ajan. Se söi intoa harjoitella ja en pitänyt niistä sävelmistä. Joskus paljon myöhemmin tajusin, että myös oboella voi soittaa pop musiikkia. Youtubesta löysin joitakin oboella soitettuja biisejä sekä nuoria, jotka esiintyivät esim katumuusikkoina. Näin vaara tajusin sen kuinka moneen oboekin sopii. Olisin halunnut vähän hauskempaa linjaa opetukseen.
Tähän asiaan on kiinnitetty huomiota. Sävellys ja improvisaatio sisältyvät taiteen perusopetukseen heti alkeista saakka, ja esimerkiksi tasosuorituksissa on suorastaan suotavaa esittää omia kappaleitaan. Vähän toinen meininki kuin minun aikanani.
-Se eräs pianisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.
Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.
Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.
T. 82
Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.
Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).
Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.
Ei ole eri. Ryhmämusisointi pitää kaikkien suorittaa jotenkin. Usein bändiin pääsee puoli vuotta mitä tahansa soitinta soitettuaan. Sitä ennen voi käydä vaikka kuorossa tai siinä lasten soittimiintutustumiskerhossa (soitinkaruselli tms.)
Kai sinä ymmärrät, että jokainen musiikkiopisto laatii itse opetussuunnitelmansa. Siksi on vähän hölmöä alkaa inttää, että missä vaiheessa kenenkin pitää mennä bändiin. Kun ei kaikkialla edes ole bändisoittoa.
Se on kyllä kummaa, jos samat tutkinnot voi suorittaa ihan eri vaatimuksilla. Täällähän jotkut ovat kertoneet, että mupessakaan ei ole tarvinnut käydä, vaan lapsi on käynyt vain yksilösoittotunneilla vuosikausia.
Aikanaan musiikkiopistot olivat sellaisia suoria putkia, joissa jokainen oppilas soitti samat kappaleet samassa järjestyksessä ja kävi samat kurssit ja yhteissoitot. Se putki tuotti hyviä ammattilaisia mutta tavattoman huonoja aikuisia harrastajia. Siksi nykyään musiikkiopistojen ensisijaisena tavoitteena pidetään oman musiikkisuhteen löytämistä ja kehittämistä. Näin ollen opetussuunnitelmakin laaditaan yksilöllisesti.
Tämä siis valtion tukemalla puolella. Yksityiset ja omakustanteiset linjat ovat oma lukunsa, ja ne ovat aina voineet opettaa ihan mitä vain.
Pianonsoitto voisi hyvin sopia etenkin kerrostaloon. Naapuri saisi kuunnella ihania soittoja ja tehdä ruokaa samalla. Viikonloppuisin ihana herätä klo 7 kun lapsi soittaa pianoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on tullut hyviäkin vastauksia. En olisi huolissani soittimen hankinnan kalleudesta sitten myöhemmin. Se tulee jos tulee, ja tuollainen on ennakoitavissa. Tässä vaiheessa en myöskään olisi kuulon menetyksestä huolissani: ennenkin kuuloa heikentää musiikin kuunteleminen kuulokkeilla kuin musiikinharrastus, jossa ohjataan suojaamaan kuuloa. Kannattaa valita soitin, jonka valinnan takana lapsi itsekin on. Toisaalta bändiryhmissä ja täällä mainituissa soitinkaruselleissa pääsee kokeilemaan monia soittimia kunnes tietää mitä haluaisi soittaa yksilötunneilla. Lapsenne, perheenne tyylilaji; onko se enemmän pop, klassinen vai kansanmusiikki - sen te itse tiedätte parhaiten. Sen mukaan löytyy sopiva ryhmä. (Tyylilajiasialla ymmärtänet mitä tarkoitan: jos te ja puoli sukua tanhuatte ja käytte vuosittain Kaustisen festareilla ehkä kansanmusiikkiosasto on juttunne. Jos olette oopperan ystäviä, teillä on kausarit sinfoniaorkesterin konsertteihin jnevai soiko radiosta aina pop/rock/iskelmä jne.. lapsellekin voi jo tuossa iässä olla mieltymyksiä tiettyyn tyylilajiin. Soittimella kuin soittimella pystyy soittaman popmusiikkia, mutta silloin olisi hyvä, jos opettaja on myös hajulla tyylistä, eikä ole esim täysin pelkästään klassisen musiikin osaaja.
Hankin aikanaan lapsille käytetyn digipianon, koska kerrostalossa ei akustista pianoa olisi voinut naapureita häiritsemättä soittaa. Meillä kävi pianonsoitonopettaja 10 vuotta. Lapset ovat jo aikuisia, mutta soittelevat omaksi ilokseen edelleen. Itse olin aikanaan lapsena myös pianotunnella. Silloin soitettiin typeriä kappaleita ja aina nuoteista. Lapseni taas soittelivat paljon monipuolisemmin nykymusiikkia ja usein ilman nuotteja improvisoiden. Olen nyttemmin aikuisena itsekin yrittänyt opetella korvakuulolta soittoa. Edelleen minulla on vaikeuksia kehittää melodiaan toimiva säestys.
Digipianomme on nyt lähes 20 vuotta vanha ja siinä alkaa olla jo vikaa koskettimien äänenvoimakkuuden tunnistuksessa ja koskettimet kolisevat. Olenkin ajatellut kohtapuoliin ostaa uuden. Nykyiset digipianot ovat erittänin hyviä. Olen myös soitellut eri paikoissa analogisilla pianoilla. Osa on niin kamalassa vireessä tai koskettimet huonoja, että korvakuulolta soitto on vaikeaa.
Digipianossa on se hyvä puoli, että sitä voi soittaa kerrostalossa vaikka yöllä muiden häiriintymättä. Meillä on myös kitara, ukulele, nokkahuiluja ja erilaisia torvia, mutta niitä ei tule juurikaan soitettua, kun pitää ajatella naapureita.
Vierailija kirjoitti:
Hankin aikanaan lapsille käytetyn digipianon, koska kerrostalossa ei akustista pianoa olisi voinut naapureita häiritsemättä soittaa. Meillä kävi pianonsoitonopettaja 10 vuotta. Lapset ovat jo aikuisia, mutta soittelevat omaksi ilokseen edelleen. Itse olin aikanaan lapsena myös pianotunnella. Silloin soitettiin typeriä kappaleita ja aina nuoteista. Lapseni taas soittelivat paljon monipuolisemmin nykymusiikkia ja usein ilman nuotteja improvisoiden. Olen nyttemmin aikuisena itsekin yrittänyt opetella korvakuulolta soittoa. Edelleen minulla on vaikeuksia kehittää melodiaan toimiva säestys.
Digipianomme on nyt lähes 20 vuotta vanha ja siinä alkaa olla jo vikaa koskettimien äänenvoimakkuuden tunnistuksessa ja koskettimet kolisevat. Olenkin ajatellut kohtapuoliin ostaa uuden. Nykyiset digipianot ovat erittänin hyviä. Olen myös soitellut eri paikoissa analogisilla pianoilla. Osa on niin kamalassa vireessä tai koskettimet huonoja, että korvakuulolta soitto on vaikeaa.
Digipianossa on se hyvä puoli, että sitä voi soittaa kerrostalossa vaikka yöllä muiden häiriintymättä. Meillä on myös kitara, ukulele, nokkahuiluja ja erilaisia torvia, mutta niitä ei tule juurikaan soitettua, kun pitää ajatella naapureita.
Mitähän nuo analogiset pianot mahtavat olla? Yhdenmukaisia pianoja?
On tärkeää, että lapsi saa valita sellaisen soittimen, josta itse pitää. Olen itse soittanut pianoa 5-vuotiaasta saakka, ja olen opiskellut juuri musiikkiopistossa. Suosittelen ehdottomasti akustista pianoa, sen soittotuntuma ja ääni vaan ovat ylivertaiset digipianoon verrattuna. Laadukkaat digipianot ovat hintavia. Se huono puoli pianossa muuten on, että orkesteriin pääsy on hankalaa. Jos haluaa soittaa muiden kanssa orkesterissa, kannattaa valita joku muu soitin. Viulu, sello tai huilu vaikkapa. Pianonsoitto on aika yksinäistä.
Hieman OT, mutta lukion äikän opena voin sanoa, että pitkään jotain soitinta soittaneet ovat lähes poikkeuksetta menestyviä oppilaita. Erityisesti useampi sellisti on ollut niitä monen ällän ylioppilaita, jotka ovat huippuja niin matematiikassa kuin luovassa kirjoittamisessakin. En sitten tiedä, johtuuko perhetaustasta, musiikkiharrastuksen suotuisasta vaikutuksesta aivojen kehitykseen vai jostain muusta. Mutta täältä suositus lapsen soittoharrastukselle.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän nuo analogiset pianot mahtavat olla? Yhdenmukaisia pianoja?
Hups, tarkoitin toki akustista pianoa.
Aivan kuten kuka tahansa osaa sahata laatikkoa kahtia tai painella nappuloita tai puhaltaa pilliin. Peace ja musiikin iloa!