Soittoharrastus lapselle, neuvokaa

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten valitset vain jonkun soittimen ja ilmoitat lapsesi siihen musiikkiopistossa. Näin tein omieni lapseni kohdalla ja hyvin on pyyhkinyt. Toki näytin ensin heille netistä videota ko. soittimista ja kysyin haluavatko soittaa. Halusivat ja kaikki ovat tyytyväisiä. Vanhempi soittaa selloa, ihana matala ääni. Nuorempi aloitti juuri viulun soiton ja tykkää. Lapsilla soittimet vielä pieniä kooltaan ja ääneltään, vuokrataan musiikkiopistolta. Oppivat heti soittamaan vaikeampia soittimia niin siitä on helpompi siirtyä helpompiin, jos joskus haluavat.

Korostetaan, että ihan kaikissa musiikkiopistoissa näin ei voi toimia. Etenkin isoissa kaupungeissa soittajat karsitaan pääsykokeella, ja esimerkiksi viuluun pääsee vain pieni osa hakijoista. Aloituspaikkojen määrä riippuu myös siitä, kuinka moni on lopettanut kyseisen soittimen opinnot edelliskeväänä.

Mutta tällaisessa tapauksessa tilanne on oikeastaan vielä helpompi; mennään pääsykokeeseen ja katsotaan, mihin soittimeen pisteet riittävät.

Sähköpiano sopii hyvin lapselle. Kerrostaloon myös sähköpiano sopii. Yläkerrassa lapset soittavat ja mukava kuunnella kun soittavat sitä.

Isommissa kaupungeissa on jo alakoulussa musiikkiluokat. Erittäin hyvä ja edullinen mahdollisuus harrastaa. Musiikkiyhdistukseltä mikä paikallinen onkaan, saa pienellä vuokrslla soittimet.

Rumpujen kanssa ongelmaksi voi muodostua lapsen koko. Pienimmätkin lapsille suunnitellut setit ovat yleensä liian isoja noin pienen soitettavaksi. Tämä on tullut vastaan ongelmana kun puolisolleni on tuotu pieniä lapsia opettelemaan rumpujen soittoa. Toinen hankaluus on ollut se, että rumpujen soiton opettelu on aika monotonista hommaa alkuun, kunnes peruskompit lähtevät ns. selkärangasta. Monikaan lapsi ei jaksa keskittyä ja pysyä kiinnostuneena. Sen takia rumpujensoitto suositellaan aloitettavaksi vasta noin 10-vuotiaana. Toki nuorempiakin on, eikä ikä ole välttämättä este, mutta tuo on se yleinen suositus.

Vierailija kirjoitti:

Isommissa kaupungeissa on jo alakoulussa musiikkiluokat. Erittäin hyvä ja edullinen mahdollisuus harrastaa. Musiikkiyhdistukseltä mikä paikallinen onkaan, saa pienellä vuokrslla soittimet.

Musiikkiluokka ei kyllä mitenkään ole verrattavissa soittoharrastukseen. Jos haluaa soittoharrastuksen, kannattaa mennä musiikkiopistoon tai hankkia soitonopetusta muulta taholta.

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Edelliseen 106 vielä se, että minusta on hienoa jos voi välttää ne pääsykokeet opistoon. Itse soitin pianoa kokeissa niin "huonosti", että pääsin vain ns avoimeen opetukseen. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti aloittaa toinen soitin sen lisäksi mistä tuli pääsoittimeni. Aloitin tuon oboen koska sinne ei ollut jonoa ja olin jo lähemmäs 12-vuotias. Toki valitsen sen soittimen itse ja olin kiinnostunut siitä. Lopetin pianon soiton sitten pian sen jälkeen. Tärkeintä minusta olisi säilyttää tietty rentous harrastuksissa. Toki jos haluaa oppia niin se vaatii työtä, mutta ei saisi olla liian tiukkaa. Opettajilla on suuri merkitys myös. Itse olen kokenut hyviä ja huonompia. Tunneille olisi tärkeää mennä niin että se on kiva juttu.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Onko se niin että pianon suhteen sähköpiano on hyvä ja sillä pärjää kauan (kuinka kauan), mutta sähkoviulu puolestaan ei ole laadukas?

Sähkörummut kuulostaa kiinnostavalta myös. Mutta entäs sitten kun lapsi on isompi, ja jos vielä soittaa ja olisi aika esiintyä jossain. Miten arvokas setti silloin on hyvä hankkia? Ja sama pianon kanssa. Missä iässä tuo yleensä tulee eteen?

Ap.

Jos klassista pianoa aikoo soittaa, niin pitää olla ihan oikea piano, ei mikään sähköpiano. Sama pätee muihinkin soittimiin, esim viuluun... 

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen 106 vielä se, että minusta on hienoa jos voi välttää ne pääsykokeet opistoon. Itse soitin pianoa kokeissa niin "huonosti", että pääsin vain ns avoimeen opetukseen. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti aloittaa toinen soitin sen lisäksi mistä tuli pääsoittimeni. Aloitin tuon oboen koska sinne ei ollut jonoa ja olin jo lähemmäs 12-vuotias. Toki valitsen sen soittimen itse ja olin kiinnostunut siitä. Lopetin pianon soiton sitten pian sen jälkeen. Tärkeintä minusta olisi säilyttää tietty rentous harrastuksissa. Toki jos haluaa oppia niin se vaatii työtä, mutta ei saisi olla liian tiukkaa. Opettajilla on suuri merkitys myös. Itse olen kokenut hyviä ja huonompia. Tunneille olisi tärkeää mennä niin että se on kiva juttu.

Kirjoitan nyt vähän mitä sattuu näköjään. Eli pianon aloitin jo toisessa musiikkiopistossa mihin pääsivät melkein kaikki ja soittimen sai valita itse. Oli yhdet kokeet, mutta muuten sellainen helpompi linja päästä sinne. Samoin ei ollut mitään avoimia puolia niin kaikki sinne päässeet saivat heti opiskeluoikeuden. Sitten kun muutimme niin yritin päästä pianon kanssa toisen musiikkiopiston listoille, mutta en päässyt kuin avoimelle puolelle mikä tarkoitti sitä, että minun piti aloittaa uusi soitin eli valitsemani oboe, että sain siitä pääsoittimen. Pianosta tuli avoimen puolen sivusoitin. Pelkän pianon kanssa en siis olisi koskaan tuolla saanut käydä, kun en pärjännyt niin hyvin, että olisin sen pääsoittimeksi saanut. Tahdoin nyt selventää asiaa. Minusta aikamoista pelaamista tämä kaikki ollut. Voisi olla helpompaakin.

Vierailija kirjoitti:

Joku bändi tai tanssiorkesteri soitin.Kitara,mieluummin sähkökitara,basso,syntikka,näissä on pianon soundit ja paljon muuta,erilaisilla syntikan soundeilla voi kuvata eri tunnelmia ja värejä.Pianon koskettimisto on usein teorian opiskelun kannaltakin hyvä osata muiden soitinten tueksi.Rummut on aika vaikeat soittimet kunnolla osaamiseksi.Klassisen musiikin soittimet voi melkein unohtaa.Ensiksikin ne on vaikeita saada kunnolla soimaan ja toisekseen ei ole paljonkaan työpaikkoja tarjolla.Tanssiorkesterille on ainakin vielä työtä tarjolla ja jonkinlaisen elannon hankkiminenkin mahdollista.Miinuksena yötyö useinkin.Ja myös alkoholi.Mutta niin taitaa olla ministeristä alkaen.

Sitten vielä faktaa musiikista ja lahjoista.Jos vanhemmilla ja lähisuvussa ei ole musiikkiin lahjoja omaavaa ominaisuutta,sanoisin että kyllä on takkuinen tie edessä.Tämä vaan on karu totuus,vaikka ei sitä saisi sanoa.

Musiikki vaatii herkkyyttä ja mielikuvitusta tulkintaan.Se tosin tulee aikuistumisen myötä.Vielä soittimista että kannattaa sijoittaa hyvä laatuiseen soittimeen,vaikka ei niillä myydessä voittoa tule saamaan,mutta soitto miellyttävyyden  takia on hyvä uhrata hieman enemmän rahaa kuin sormet verillä epävireistä esimerkiksi kitaraa opetellessa.Tuosta nokkahuilusta sanoisin että kaunein ääni siitä lähtee kun työntää sen oksasilppuriin.  

Melkein kaikki väärin...

Nokkahuilukin on hieno instrumentti, ei tosin yleensä aloittelijan soittamana, mutta samalla koskee melkein kaikkia instrumentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isommissa kaupungeissa on jo alakoulussa musiikkiluokat. Erittäin hyvä ja edullinen mahdollisuus harrastaa. Musiikkiyhdistukseltä mikä paikallinen onkaan, saa pienellä vuokrslla soittimet.

Musiikkiluokka ei kyllä mitenkään ole verrattavissa soittoharrastukseen. Jos haluaa soittoharrastuksen, kannattaa mennä musiikkiopistoon tai hankkia soitonopetusta muulta taholta.

Joissakin kaupungeissa nämä myös tekevät yhteistyötä, jolloin yhteissoitto tapahtuu koulussa luokkakaverien kanssa ja yksityistunnit musiikkiopistossa. Ainakin puhallinpuolella näin on saatu aikaan erinomaisia orkestereita.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.

T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.

T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.

Kuinka usein ARJESSA tulee sinfoniaorkesteri kenelläkään vastan? Sen sijaan pianisti on jokaisissa kissanrisiäisissä ja bändeissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Minä ainakin keksin paljon kokoonpanoja, joissa ei ole pianistia. Ensimmäisenä tulee mieleen perusmuotoinen sinfoniaorkesteri.

T. Pianisti - ja aina yksinäisyydestä kärsinyt.

Kuinka usein ARJESSA tulee sinfoniaorkesteri kenelläkään vastan? Sen sijaan pianisti on jokaisissa kissanrisiäisissä ja bändeissä.

Kyllä, olet asian ytimessä. Jokaisissa kissanristiäisissä tulee vastaan meikäläisen tasoinen pianisti. Valitettavasti.

Jos olisin soittanut jotain orkesterisoitinta yhtä pitkälle, pääsisin amatöörisinfoniaorkestereihin ja kuulostaisin yhdessä orkesterin kanssa aika paljon komeammalta.

-se äskeinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.

Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).

Suosittelisin myös muistamaan sen faktan, että suurin osa ihmisistä ( myös lapsista ) pitää hyvin paljon populaarimusiikista. 

Itse kuuntelen paljon klassistakin, mutta en olisi millään jaksanut hinkata Aaronia läpi ja etydejä, ellei minulle olisi opetettu/oppinut/näytetty  Beatlesia ja Bowieta pianolla.

Sama kitara - olisin lopettanut klassisen kitaran, jos en olisi saanut soittaa rockriffejä ja sähkökitaraa. Sitä kautta innostuin flamencosta ja Djangon kautta jazzista.

Tarkoitan, että kysykää lastenne musiikimakua jo varhain ja kehittäkää sitä kuuntelemalla. 

Monet vanhemmat tappavat lastensa soittoinnostuksen ajattelemalla jotain RSO:ta.  Kuin myös opettajat. 

Faktaa kuitenkin on, että koska soitin kitaraa sain arvostusta ja kavereita ja myöhemmin tytöt kiinnostuivat.

Pianolla taas opin säveltämään. 

Pianokin voi olla alkuun ihan joku lelu, missä on kuulokkeet. 

Itse soitin kerran viikossa kirjastossa ja joskus kaverin luona. Se oli ankeata. Tärkeintä on, että ne näppäimet on kotona. 

Nuottien osaaminenkaan ei ole kaikkein tärkeintä. Toki se on kieli - eli mitä nuorempana aloittaa, sen helpompaa. Nuottien osaamisesta ei vain ole mitään iloa, jos ei löydä soittamisen iloa.

Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tähän liittyen mieleen, että kannattaa myös ajatella sitä haluaisiko lapsi soittaa yhdessä muiden kanssa. Piano on vähän yksinäinen soitin. Sen myötä ei pääse orkestereihin. Tarkoitan siis sitä, että musiikkiopistoissa on yleensä ainakin eritasoisia puhallinorkestereita mihin niitä soittimia soittavat pääsevät mukaan. Monesti on myös jousiorkesteri mihin taas niitä soittimia soittavat pääsevät. Pianon myötä ei pääse noihin mukaan. Myös esim haitari jää pois niistä. Rummuillakin voi päästä noihin mukaan, kun jokainen orkesteri tarvitsee ainakin yhden rumpalin. Toki jos heitä on paljon niin kaikille ei riitä paikkaa. Toki varmasti vuorotellaan.

Samoin joku kirjoitti, ettei kaikkia soittimia voi aloittaa pienenä. Itse esim aloitin pianolla ja soitin sitä noin kolme vuotta. Olin 8-11-vuotias. Sen jälkeen kyllästyin ja halusin vaihtaa soitinta. Aloitin tuolloin oboen soiton.Opistolla oli ikärajat melko harvaan soittimeen ja niitä esim juuri oboe ja fagotti joiden ikäraja tuolloin 12 vuotta. Olin juuri sopivasti täyttämässä 12, kun aloitin oboen soiton. En tiedä kuinka tarkkija ikärajat ovat, mutta oboe kyllä vaatii voimia jaksaa sitä soittaa. Ei ole kevyt soitin. Näin en ihmettele miksi nämä soittimet harvinaisempia. Moni aloittaa muun soittimen jo pienenä. Tähän vielä se, että meillä ainakin sai aloittaa kaikki vaskipuhaltimet jo pienenä. Eräskin pikkupoika soitti tuubaa jo ollessaan 7-vuotias. Se on sitten toinen juttu miten jaksaa puhaltaa. Vaskiakin on vaan todella monia. Trumpetti on kevyempi. Sitten on käyrätorvi. Sitten puupuhaltimista huilu, klarinetti tai saksofoni voisi olla jo nuoremmankin soitin. Ja tietysti jousisoittimista viulu ainakin. Eri asia on onko opistolla edes kaikkiin opetusta. Näiden lisäksi on yleensä pakollinen teoria opetus. Itse koin sen monesti raskaana ja työläänä jos tuo kaikki ei vaan olekaan niin helppoa ymmärtää. Parasta minusta oli soitto orkesterissa. Sen vuoksi en olisi ehkä koskaan valinnut pianoa vaan esim klarinetin jo heti nuorempana, että olisin päässyt orkesteriin jo sillion. Oboe on itselle silti se rakkain soitin, vaikka työläs ja raskas.

Eiköhän mitä tahansa soitinta soittavalle (myös pianisteille) se orkesteri ole pakollinen musiikkiopistossa. Ainakin oma lapsi soitti musiikkiopiston bändissä pienestä pitäen (halusi tai ei). Sanoisin, että pianisteille se yhdessä soittaminen on erityisen helppoa. Mihin tahansa tavalliseen kokoonpanoon (joku pelkkä puhallinorkesteri on huomattavasti harvinaisempi arjessa) tarvitaan yleensä pianisti ja pianisti on myös haluttu säestyskaveri. Eli oma lapsi (18 v) saa soitella kyllä muiden kanssa ihan niin paljon kuin jaksaa.

T. 82

Kirjoitin omista kokemuksistani ja silloin kun itse kävin jo soitin pianoa musiikkiopistolla niin kenellekään pianistilla (lukuunottamatta säestystä opiskelevat) ei ollut orkesteria lainkaan. Näin tiedän kymmeniä pianoa soittaneita ilman orkesterikokemuksia. Jopa sähkökitarat, rummut, bassot sekä koskettimia soittaneet saivat bändisoittoa kokeilla omissa ryhmissään. Tavalliselle klassiselle pianolle ei ollut mitään porukkaa. En muuten olisi edes kirjoittanut tästä jos oma viestini ei pohjautuisi vuosien kokemuksiin.

Miten he sitten suorittivat sen pakollisen ryhmämusisoinnin? Jos täällä ei mene bändiin, niin pitää käydä pianistien kesäleirillä, osallistua kuoroon tai muuten todistaa, että on suorittanut ryhmämusisoinnin jossain muualla. Kyllä se ryhmäsoitto on ihan yhtä pakollista kuin teoriatunnitkin (millä nimellä minäkin vuonna niitä on kutsuttukaan).

Olen eri, mutta ainakin meillä päin puhaltajat aloittavat yhteissoiton käytännössä samaan aikaan soittotuntien kanssa ja jousisoittajatkin heti ekan vuoden jälkeen. Pianistit vasta vuosia myöhemmin. Eli ne ryhmämusisointivaatimukset ovat erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Toki, jos on omakotitalo, jossa autotalli etc..., niin voin vakuuttaa, että rumpujen soittaminen on mitä mainioin harrastus - siis oikeasti hauskaa ja sopivan fyysistä.

Kuka tahansa osaa naputella kalvoja kepillä. Ei ole vaikeaa.