Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

joku jääkäri kirjoitti:

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Joku jääkäri kirjoitti:

Se että näin 5 kymppisenä ukkona tuntuu että liikuntavoimat vähenee. Joo jotain liikuntaa "harrastan" yhä  vaan on se silleen hieman outo tunne kun ei oikein palaudu päivässä, rasituksen jälkeen. Yhtään noita apteekin nappejä käyttänyt.(paitsi selän takia kun se on saanut kunnolla kyytiä näissä reissuissa).

Oisit käyttänyt niin olisit paremmassa kunnossa. Lääkkeillä hoidetaan kehoa.

Se on se kun on jokin paikka rikkoutunut. Ja en helpolla lähde noille lääkejutuille, kaikenmaailiman tautirokotukset saanut ihan toimien puolestakin.

Se on yllättänyt että olen edelleen lähes sama henkisesti ja kropaltani (olen 40v mies) eli luulin parikymppisenä että olis jo väsynyt setämies mutta pöh ihan samalla lailla virtaa riittää. Ehkä vähän on tullu viisautta lisää. Sen myös huomannut että oikeastaan jos naisella kaunis vartalo niin sitä katsoo ennemmin kuin taas nuorena katsoi ensin kasvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten sisäisesti en tunne itseäni yhtään eri ikäiseksi kuin vaikka 7-vuotiaana tai 25-vuotiaana. 

Sama mulla! Tuntuu ihan siltä kuin olisin jotenkin vale-aikuinen. Töissäkin välillä ihmettelen että MINÄ olen muka joku ammattilainen, ja jopa asiantuntija omassa työssäni. Vaikka olenkin kouluttautunut pitkälle, on välillä silti jotenkin epämääräisesti sellainen tunne että huijaan olevani alan ammattilainen.

Tämä! Olen 40v mies ja olen mieleltäni edelleen se parikymppisenä menijä. Kuulemiin että se "aikuisuus" on hyvin pitkälti näyttelemistä.

*luulenkin

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Niin moni nainen rupsahtaa neljänkympin korvilla ikävä kyllä tai ainakin ulkomuoto alkaa olemaan turpea ja veltostunu.

Itse 39w itsestään huolta pitävä mies ja kyllä ne ensimmäiset vanhenemisen merkit alkaa tulla esille. Ilmeisesti mulle tulossa neljänkympin kriisi. Mua suoraan sanottuna vituttaa vanheta fyysisesti ja yritän hidastaa sitä.

Että fysiikka voi parantua vanhanakin, kun tekee asioita sen eteen.

Että luonne muuttuu mukavammaksi ja lempeämmäksi vanhenemisen myötä.

Pää käy rippikoulua mutta kroppa ränsistyy mutta hevi/rock soi edelleen ja 60 on nurkan takana...

Että elämä ei paranekaan koko ajan

Olen 62-v nainen ja elämä on alkanut väsyttää. Vanheneminen ei ole kivaa, voimat vähenee, kuori rapistuu ja on monenlaisia vaivoja. 

Se, että kuinka sosiaaliset kontaktit romahtaa verrattuna nuoruusvuosiin. Nuorena löytyi aina esim illanviettoon kavereita. Vanhempana, kun haluaisit joskus nähdä ihmisiä, niin tuntuu olevan turha toivo.

En tiennyt että itseluottamus voi nousta kokoajan vaikka naama sen kun rupsahteleepi

Se että kun 30 vuotiaana huomasin että joku on kusipää ja nyt yli 20 vuotta myöhemmin olen huomannut että tilanne kyseisen henkilön(henkilöiden) kohdalla on vaan pahentunut.

Olen huomannut vanhemmiten että ihminen ei muutu ja kuinka äkkiä sitä vanhempa tunnistaa kuka on ylimielinen ja itsekäs ja kuka empaattinen ja nöyrä. Jopa suoranaisen pahuuden oppii tunnistamaan.

Yhtenä syynä ihmisten käytökseen on ulkopuoliset tekijät. Toisille lämmin koti, aamukahvi ja terve parisuhde riittää kun vastoinkäymisiä toistensa perään on tullut.

Toisille mersun merkin pitää kiiltää, lapsien on oltava kauniita ja laitettuja, rahan ympärillä pyörii kaikki puhe ja tekemine. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Kuinka vapauttavaa se on löytää ryhmä missä missä kusipäisyys loistaa poissaolollaan.

Vierailija kirjoitti:

En ollut ottanut huomioon, että mies kuolee, kun lapset ovat vielä pieniä ja itse niin väsynyt ja ikääkin tuli (45), että kukaan ei ottanut enää vakituisiin töihin. Pätkäpaskaduuneja kyllä sain, väärältä alalta.

Kaikki rahat kului lapsiin ja auton ylläpitoon, mitään ei ole jäljellä enää.

Kun jäin eläkkeelle, luulin saavani olla rauhassa ja kasata itseäni repivän ajan jälkeen, mutta jouduin muuttamaan ja riitaan taloyhtiön kanssa.

Nyt kyyhötän yksiössä ja lasken senttejä ja toivon, ettei mikään hajoaisi. Kropassa kremppaa. Jalkapohjissa parantumaton ihottuma, jonka syytä ei tiedetä. Haittaa lenkkeilyä. Toinen olkapää sökönä, samoin lonkkiin koskee. Rahaa ei ole kampaajaankaan.

Kavereita ei ole. Käyttivät mua roskakorinaan, kuuntelin heidän murheensa, mutta eivät tehneet vastapalvelusta. Katkaisin turhat ystävyydet.

Miehistä ei enää kokemusta.

Kaipaisin lämpöä, juttelua ja yhdessäoloa, kumppanuutta. Se erityisesti harmittaa, että jos tapaan jonkun miehen vaikka kadulla ja juttelen hetken niin salamana paikalle lentää miehen vaimo varoittelemaan ettei hän ole vapaa. Vaikka vain juttelin, en ollut iskemässä. Olen vielä aika kivannäköinen. Siitä olen saanut kärsiä koko ikäni. Ihmiset olettaa vaikka mitä. Pitää opetella olemaan hymyilemättä ja opetella olemaan tyly.

Ei pidä. Tämä on se viimeinen virhe.

Nuorekas? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Niin moni nainen rupsahtaa neljänkympin korvilla ikävä kyllä tai ainakin ulkomuoto alkaa olemaan turpea ja veltostunu.

Itse 39w itsestään huolta pitävä mies ja kyllä ne ensimmäiset vanhenemisen merkit alkaa tulla esille. Ilmeisesti mulle tulossa neljänkympin kriisi. Mua suoraan sanottuna vituttaa vanheta fyysisesti ja yritän hidastaa sitä.

Paino on tässä se avaintekijä. Minua katsotaan edelleen, vaikka ikää 43. Kroppa on kuosissa, treenaan salilla. Naama tottakai jo vähän rupsahtanut, mutta ei näköjään haittaa.

Että pitäisi tehdä itsenäisiä valintoja. Koulu ei siihen valmentanut.

Erityisesti olen pelästynyt kuinka syyllisyys juomisesta on noussut pintaan. Niitä aikoja ei enää saa muutettua, vaan joutuu kulkemaan häpeän tunteen kanssa loppuelämänsä, vaikka elää normaalia elämää.

Mul vuosirenkaita 62. Vaimo kuoli viime syksynä. Tottumusta on kyllä yksinoloon mutta kotona muistot vastustaa. Työntekoa en jätä. Voin valita luovuttamisen ajankohdan jos vain pysyn terveenä.

Perintökoiraa elukkalääkärillä käyttäessäni odotusajan käytin keskikokoisen hämäläiskaupungin Osuuskaupan Prismassa.

Ällistyin eläkeläisten valtavasta määrästä. Lauantaina pp. Osa ikäisiäni ja sitten vanhempia. Pariskuntia joissa vaimo määrittää puolison ajankäytön.

Siis se joutilaiden määrä kun olen otaksunut ruuhkavuosiaikuisten valloittavan kaupat lauantaina.

Mutta jos ma on omalääkäri, ti mennään Kallen veljen vaimon tyttären 60 -vuotispäiville, ke leikataan nurmikko, to kahvit ja sauna kerholla ja pe omalääkärin aikavaraus kun kynsilakan poistoaineen reseptistä oli jo pullot ostettu.

Siis lauantaina shoppailemaan.

Kiirettä pitää.

Mul ei oo ressiä vaikka viis päivää viikossa huhkinkin. Viikonloppuna sit rennommin.

Tarkkailin asiaa kassajonossa. Siis pikakassa yms. tietty vaihtoehtotoimintana mutta kun oli mäyräkoira rattailla niin ei nopeat sovellukset käyneet laatuun.

Pihalla sitten kyllä kiinnitin huomiota perhepaikkojen tyhjyyteen ja välinpitämättömyyteen osua ajoneuvolla yhteen parkkiruutuun.

Näin ikä(ni) näkyy ympärilläni

Se, että elämä menee vain paskempaan suuntaan, konkurssi, aivoinfarkti ja muut pikku vastoinkäymiset ovat vetäneet mielen matalaksi - ei huvita enää. mikään. Olen myöntänyt nyt, että 55 - vuotiaana voin todeta elämän olevan ohi - oli hienoja hetkiä sekä vähemmän hienoja, mutta nyt on nähty tämä reissu.

Ei pysty enää nousemaan. 

Kuinka suuri onni on tuntea Jumala, kun loppu häämöttää.