Mikä on ollut itsellesi suurin yllätys siinä, kun ikää on tullut lisää?

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Palstanaisten vienti vain lisääntyy ja kaikki miehet katselevat perään.

Se että naismaku ei ulkonäön osalta muutu samassa tahdissa kun itselle tulee ikää.

Jos miettii kroppaa, parhaat kropat on parikymppisillä. Tai jopa 17-vuotiailla koska nuoret naiset alkavat olemaan melko muhkuja nykyään. Yhä miellyttää hoikka kroppa mutta pullea peppu ja muodokkaat reidet. Sellaisia ei oman ikäisillä naisilla ole. En tunne ainuttakaan jolla olisi, kaikilla on kroppa muuttunut tasapaksuksi.

Tästä aina puhutaan ja näinhän tutkimuksetkin sanovat, mutta nuorena en sitä tajunnut.

Henkisesti oman ikäisen kanssa natsaa parhaiten, tietysti. Itse asiassa jo kolmekymppisenä ajattelin että 40+ naiset ovat parempaa seuraa kuin kolmekymppiset neuroottiset kodinrakentajat.

Se että voi viihtyä näin täydellisesti kotona nauttien siitä niin ettei kaipaa ollenkaan viikonloppuisinkaan viihteelle.  Ravintoloita, sutinaa ja säpinää samanhenkisten kavereitten kanssa kuten nuorena. Se oli aika kallistakin ja nyt jää rahaa paljon hyödyllisempään. 

Ttu kirjoitti:

Se että kun 30 vuotiaana huomasin että joku on kusipää ja nyt yli 20 vuotta myöhemmin olen huomannut että tilanne kyseisen henkilön(henkilöiden) kohdalla on vaan pahentunut.

Olen huomannut vanhemmiten että ihminen ei muutu ja kuinka äkkiä sitä vanhempa tunnistaa kuka on ylimielinen ja itsekäs ja kuka empaattinen ja nöyrä. Jopa suoranaisen pahuuden oppii tunnistamaan.

Yhtenä syynä ihmisten käytökseen on ulkopuoliset tekijät. Toisille lämmin koti, aamukahvi ja terve parisuhde riittää kun vastoinkäymisiä toistensa perään on tullut.

Toisille mersun merkin pitää kiiltää, lapsien on oltava kauniita ja laitettuja, rahan ympärillä pyörii kaikki puhe ja tekemine. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Kuinka vapauttavaa se on löytää ryhmä missä missä kusipäisyys loistaa poissaolollaan.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta hieman tuo mersu ja rahajuttu pisti negatiivisesti silmään. Outoa että muiden valinnat niin kovin häiritsevät. Esim autot on ihan hyvä harrastus ja ainakin itse ole huomannut iän myötä, että ei kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelee vaikka mun harrastuksista tai rahan käytöstä. Juu haluan kyllä että porscheni kiiltää mutta ei mua häiritse jos jonkun corolla vm 2000 on harmaan hiekkakerroksen peittämä. Se mitä olenkin oppinut on se että nautin omista asioistani enkä anna muiden tekemisten mennä ihon alle ja nautin täysillä siitä kuka olen ja mitkä asiat inspiroivat minua.

Nuorekas? kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Niin moni nainen rupsahtaa neljänkympin korvilla ikävä kyllä tai ainakin ulkomuoto alkaa olemaan turpea ja veltostunu.

Itse 39w itsestään huolta pitävä mies ja kyllä ne ensimmäiset vanhenemisen merkit alkaa tulla esille. Ilmeisesti mulle tulossa neljänkympin kriisi. Mua suoraan sanottuna vituttaa vanheta fyysisesti ja yritän hidastaa sitä.

Ymmärrän hyvin tuon vitutuksen (itse kovakuntoinen 42-v mies). Mutta ei se kauan kestänyt, mulla ainakaan. Ja kun se vitutus oli mennyt, tuli naamastakin jotenkin sileämpi! Ihme juttu; ehkä sitä oli pari vuotta ihan vahingossakin niin kiukkuinen että tuli jo siitä ryppyjä (väliaikaisia, toistaiseksi).

Vierailija kirjoitti:

Kuinka suuri onni on tuntea Jumala, kun loppu häämöttää.

Mikä loppu?

Ikäloppu?

Miten Jumalan voi tuntea? Tunteenako vai henkilönä?

Kivut!

Vaikka harrastaa liikuntaa, ei ole lihava, kuvittelee elävänsä tervellisesti jne., niin kolotusta on siellä ja täällä. Kädet eivät enää toimi kuin ennen eli hermokanavat tuntuvat menevän tukkoon normaalina työpäivänä, pitkäaikainen paikallaanseisominen ei aiheuta kipua vain seistessä, vaan koko seuraavan päivän jne. Kroppa ei ole enää oma.

se että et voi liikkua kävellä tehdä oikeestaan mitään kun älilevypullistumat ja nikamanliukumat tekevt olon aika ikäväksi. ulkomaan lentoa ei voi edes ajatellakkaan.

saatikka lapin reissua

kauppaan meno on jo työösuoritus sinänsä ja ok talon hoito ja kesämöki hoh hoijaa

Muisti on edelleen hyvä. Ihmettelen itsekin.

Että joutuu ottamaan vastuun elämänvalinnoistaan heikentyneen terveyden kautta. Joku istuu tööttinä pyörätuolissa jo 60v ikäisenä, toinen tanssii iloisesti yli 90v ikäisenä. Elämä on valintoja.

Tässä ketjussa on listattuna monia yllätyksiä, jotka itsellekin on tuttuja. Kuten että iho tosiaan vanhenee ja kaula rypistyy - lopullisesti. Ei auta rasvat eikä seerumit.

Luonteen muutoksista suurin yllätys on ollut seikkailunhalun ja ainaisen matkakuumeen hiipuminen. Ikäni olen janonnut reissuun ja seikkailuihin, olen nuorena kolunnut Aasiaa, Intiaa, Väli-Amerikkaa liftaamalla, junalla, bussillatyöskennellyt Afrikassa, ja tietenkin Interreilannut monta kertaa. Luulin että kaukokaipuu ei sammu, vaan että kunhan lapset aikuistuvat, pääsen taas reissuun.

Nyt olis mahdollisuus, aikaa ja rahaa, mutta ei enää huvita. Mieluummin viljelen perunaa ja kaalta mökillä.

N54

Ennen ajattelin olevani viallinen, kun en jaksa olla sosiaalinen ja väkisin laitoin itseni jaksamaan olla ihmisten kanssa. Nykyään nautin yksinolosta, enkä tunne mitään painetta sosiaalisuuteen, vaikka välillä näenkin kavereita tai käyn harrastuksessa.

En silti halua vanheta fyysisesti edelleenkään, enkä pidä siitä kun rapistun.

Muun muassa: miten paljon nykyisin ärsyttävät vanhempien huonoille tavoille opettamat, härskin itsekkäät ja häpeämättömät. Nöyrää kohteliaisuutta vailla olevat. Jotka saavat asioita käyttämällä hyväkseen toisten hämmennystä tai pelokkuutta, eivätkä edes palautteesta nolostu tai taivu.

Siis nämä, jotka pokkana jo lapsena kysyvät, että "hei voitaisko me tulla siihen, kun meillä on toi vauva/suurperhe/what ever perunasäkki". Tai jotka menevät varaamaasi pöytään puolityhjässä kahvilassa ja siirtävät laukkusi pois, koska "no me tultiin tänne kahvilaan ensin, et voisitsä ettiä toisen pöydän?"

Olen ottanut uuden linjan nyt kun 40 on käsillä. Aion sanoa suoraan, ettei käy, enkä välitä edes antaa perusteluja, jos toinen ei ymmärrä käytöstapoja. Sanon vaan "no en tietenkään".

Näin 55v naisena ei yllätä mikään. Ikääntyminen on luonnollista. Toki kipuja on, mutta onnellinen että saa elää. Ulkonäköpaineita ei ole. Olen juuri tällaisena kuin olen hyvä,itselleni.

Yllätys on se että naama vanhenee mutta minä en muuksi muutu.

Se että tiukan paikan tullen jostain kumpuaa taito tehdä asiat oikein ja silloin menee kuin automaattiohjaus päälle. Ei tarvita enää edes itsekuria jotta asiat saa tehtyä, vaan sellainen kylmäpäinen suora heittäytyminen asioihin tulee selkäytimestä. Totta että nuorempana itsekuria tuli harjoiteltua. Hyvät ja terveelliset elämäntavat myös opeteltua.

En olisi uskonut, ettei vauhti ole kadonnut mihnkään ja viha virkavaltaa, auktoriteetteja sekä manseäpäriä ja narripuudeleita kohtaan ei ole yhtään lientynyt 😎

Vierailija kirjoitti:

Tää ei sinänsä ole yllätys, mutta asia, jota en nuorempana tullut ajatelleeksi. Jossain kohtaa miehet lakkaavat katsomasta perääsi. Ne harvat kerrat kun mies kadulla katsoo silmiin, hän kääntää katseensa nopeasti pois. Olen 45-vuotias nainen, joten ei kai tässä mitään ihmeellistä ole.

Mites te muta naiset olette asian kokeneet?

Tuon muistan! Nyt olen 70-vuotias, mutta muistan hyvin kun nuorena "kaikki" miehet katsoivat, mutta se vaan loppui siinä yli 40-vuotiaana. Suretti. Nyt surettaa se, kun itseäni ei enää yhtään kiinnosta..

Vierailija kirjoitti:

Ttu kirjoitti:

Se että kun 30 vuotiaana huomasin että joku on kusipää ja nyt yli 20 vuotta myöhemmin olen huomannut että tilanne kyseisen henkilön(henkilöiden) kohdalla on vaan pahentunut.

Olen huomannut vanhemmiten että ihminen ei muutu ja kuinka äkkiä sitä vanhempa tunnistaa kuka on ylimielinen ja itsekäs ja kuka empaattinen ja nöyrä. Jopa suoranaisen pahuuden oppii tunnistamaan.

Yhtenä syynä ihmisten käytökseen on ulkopuoliset tekijät. Toisille lämmin koti, aamukahvi ja terve parisuhde riittää kun vastoinkäymisiä toistensa perään on tullut.

Toisille mersun merkin pitää kiiltää, lapsien on oltava kauniita ja laitettuja, rahan ympärillä pyörii kaikki puhe ja tekemine. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan.

Kuinka vapauttavaa se on löytää ryhmä missä missä kusipäisyys loistaa poissaolollaan.

Muuten hyvä kirjoitus, mutta hieman tuo mersu ja rahajuttu pisti negatiivisesti silmään. Outoa että muiden valinnat niin kovin häiritsevät. Esim autot on ihan hyvä harrastus ja ainakin itse ole huomannut iän myötä, että ei kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelee vaikka mun harrastuksista tai rahan käytöstä. Juu haluan kyllä että porscheni kiiltää mutta ei mua häiritse jos jonkun corolla vm 2000 on harmaan hiekkakerroksen peittämä. Se mitä olenkin oppinut on se että nautin omista asioistani enkä anna muiden tekemisten mennä ihon alle ja nautin täysillä siitä kuka olen ja mitkä asiat inspiroivat minua.

Et liene ymmärtänyt tuota mersu ja raha juttua ihan miten se oli tarkoitettu. Itse ymmärsin sen ja olen täysin samaa mieltä.

Toisten elämä tosiaan kyllä pyörii juuri sen rahan ympärillä ja sen huomaa ympärillä olevat kyllä. Tunnetkohan ehdes itse moisia tai sitten olet itse sellainen niin et ymmärrä miten monet muut sinut näkevät.

Vasta 40senä tietää mitä oikeasti haluaa.