Monessa kulttuurissa lapsen synnyttyä suku ja läheiset ovat hyvin tiiviisti auttamassa perhettä - Suomessa ajatellaan että annetaan tilaa perheelle ja ei oteta yhteyttä. Mistä ero on lähtöisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan liittyy luterilaisuuteen. Luterilaisuudessa ajatellaan, että on yhteiskunnan tehtävä pitää ihmisistä huolta, mutta katolisuudessa ajatellaan, että sen minkä voi itse tehdä pitää tehdä itse. Esim.vanhusten hoito on perheen ei yhteiskunnan vastuulla. Sama varmaan pätee lapsen saamiseenkin.

Eroa on todella myös vanhusten hoidossa eri kulttuureissa. Onko sitten uskonto vai joku muu?

Yhteiskunnissa, jossa naiset ovat lähinnä kotiäitejä, niin tämä lasten ja vanhusten hoito vaan lankeaa niskaan, halusi tai ei. En näe tässä vaihtoehdossa mitään hehkuttamista.

Lisäksi näissä kotiäitimaissa esim. Aasiassa, vanhukset ovat oikeasti hyväkuntoisia ja pystyvät yleensä itse käymään vessassa eivätkä kärsi niin usein muistisairauksista kuin täällä Suomessa. Heitä ei myöskään lääkitä juurikaan, eivätkä ole niin usein aggressiivisia.

Suomalaiset eivät osaa auttaa, eivätkä olla autettavia: Joko ei tajuta/jakseta tarjota apua ja nähdä vaivaa, tai sitten autettavat eivät ymmärrä, että auttamisen tulisi olla vastavuoroista. Toisinsanoen, olen ollut itsekkin apua antamassa useaan otteeseen samalle ihmiselle/perheelle, mutta miten on käynyt, kun olisin itse tarvinnut (huomattavasti vähemmän aikaa ja vaivaa vievää) apua? Arvaatteko?

Mitähän auttamisella tarkoitetaan?

Ihan hyvinhän lasten isovanhemmat auttaa, ainakin omassa tuttavapiirissäni jossa on lapsia. En ole kuullut isovanhemmista jotka eivät auttaisi vähintään silloin tällöin.

Ihmettelen miten kukaan isovanhempi tai sukulainen pystyy auttamaan "normaalia suomalaistyyliä" enemmän kun on työelämä ja lapsen omat vanhemmat? Meillä on myös päiväkodit jotka ovat lähes ilmaisia tai osalle ilmaisia. Mitä auttamisella tarkoitetaan, en mä ainakaan antaisi kenenkään pyykätä meidän pyykkejä tai hoitaa kotia? Isovanhemmat välillä antavat vapaa-illan mutta mä en ainakaan ekan puolen vuoden aikana edes miettinyt mitään irtiottoa kun itse halusin olla vauvan kanssa. On jopa vähän turvaton olo jos vauva menee käsiltä käsille koko ajan ja kiertää ison sukulaisporukan sylejä. Lapsipositiivisuutta on kyllä, mutta ulkoistaisi oman lapsen huolenpitoa kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Apua pitäis saada niin pe%kuleesti, mutta annas olla kun se anoppi sattuu tuomaan vähän väärän värisen vaatteen muksulle, jonka on hyvää hyvyyttään ostanut.

Ehkä pitäis ottaa peili käteen välillä ja miettiä millainen autettava itse onkaan.

Moni on pää syvällä omassa persaukossa eikä ole mitään kiinnostusta nähdä asioita muitten näkökulmasta.

Mä ihmettelen, mihin sitä apua niin kauheasti tarvitaan? Kyllä mä sain hoidettua kodin ja vauvan hoidettua, ja toisenkin vauvan.

Mies teki oman osuutensa. Ristiäisiin äitini leipoi mokkapaloja, koska en saa omistani yhtä makoisia. Lapset ovat silloin tällöin mummolassa lomalla muutaman päivän.

Joo, tiedän perheitä, jossa lapset hoidatetaan isovanhemmilla, käytännössä kolme sukupolvea asuu yhdessä. Yleensä näissä on vanhemmilla napanuora katkeamatta omiin vanhempiin,ja eletään vanhusten ehdoilla. Joillekin tämä voi sopia, itselleni tuo olisi painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Monet äidit eivät halua synnärille vieraita, vaan haluavat olla rauhassa lapsen kanssa. Joissakin perheissä isovanhemmat näkevät lapsen eka kertaa vasta ristiäisissä. Ilmiö on uusi ja tullut Suomeen vasta 2000-luvulla.

Lapseni syntyi 90-luvulla ja suku ja isovanhemmat olivat jo raskauden aikana mukana ja tulivat sairaalaan reilun puolen tunnin päästä synnytyksestä ja vauva oli jokaisen sylissä ja valokuvattiin jokaisen sylissä. Ja näin oli useimmilla äidillä.

Onhan se outoa, että omaa lapsenlasta ei näe ennen kuin ristiäisissä eikä sielläkään sovi, että sylitellään, mutta 6 kuukautta myöhemmin oletetaan, että kun tulee kutsuttuna perheeseen kylään, niin pesee ikkunat, pesee ja silittää verhot ja sen jälkeen jynssää saunan puhtaaksi, koska "isovanhempien pitää ymmärtää, että lapsiperheessä ollaan uupuneita".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet äidit eivät halua synnärille vieraita, vaan haluavat olla rauhassa lapsen kanssa. Joissakin perheissä isovanhemmat näkevät lapsen eka kertaa vasta ristiäisissä. Ilmiö on uusi ja tullut Suomeen vasta 2000-luvulla.

Lapseni syntyi 90-luvulla ja suku ja isovanhemmat olivat jo raskauden aikana mukana ja tulivat sairaalaan reilun puolen tunnin päästä synnytyksestä ja vauva oli jokaisen sylissä ja valokuvattiin jokaisen sylissä. Ja näin oli useimmilla äidillä.

Onhan se outoa, että omaa lapsenlasta ei näe ennen kuin ristiäisissä eikä sielläkään sovi, että sylitellään, mutta 6 kuukautta myöhemmin oletetaan, että kun tulee kutsuttuna perheeseen kylään, niin pesee ikkunat, pesee ja silittää verhot ja sen jälkeen jynssää saunan puhtaaksi, koska "isovanhempien pitää ymmärtää, että lapsiperheessä ollaan uupuneita".

Kylläpä on erilaista eri perheissä. Äiti ja isä kyllä tulivat synnärille katsomaan vauvaa, samoin anoppi ja lähin ystävä, mutta ei vauvaa kuvattu heidän sylissään siellä. 90-luvulla siis tuo tapahtui. Vasta myöhemmin kotona otettiin heistä kuvia vauvan kanssa.

Hoitoapu oli tosiaan vain hoitoapua eikä mitään siivousta. Äiti ja anoppi tulivat joskus hoitamaan vauvaa, jotta pääsin esim. elokuviin mieheni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet äidit eivät halua synnärille vieraita, vaan haluavat olla rauhassa lapsen kanssa. Joissakin perheissä isovanhemmat näkevät lapsen eka kertaa vasta ristiäisissä. Ilmiö on uusi ja tullut Suomeen vasta 2000-luvulla.

Lapseni syntyi 90-luvulla ja suku ja isovanhemmat olivat jo raskauden aikana mukana ja tulivat sairaalaan reilun puolen tunnin päästä synnytyksestä ja vauva oli jokaisen sylissä ja valokuvattiin jokaisen sylissä. Ja näin oli useimmilla äidillä.

Onhan se outoa, että omaa lapsenlasta ei näe ennen kuin ristiäisissä eikä sielläkään sovi, että sylitellään, mutta 6 kuukautta myöhemmin oletetaan, että kun tulee kutsuttuna perheeseen kylään, niin pesee ikkunat, pesee ja silittää verhot ja sen jälkeen jynssää saunan puhtaaksi, koska "isovanhempien pitää ymmärtää, että lapsiperheessä ollaan uupuneita".

No tuollaiseen ei tietenkään tarvitse suostua.

Meillä naiset on töissä. On vaikeaa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Kulttuureissa, missä naisen paikka on kotona ja elämä keskittyy kotiin, on yksi olennaisista tehtävistä huolehtia perheestä - siis myös alenevassa polvessa kaikista.

Siksi se on näin.

Mutta ei se sielläkään ihan ongelmatonta ole. Päinvastoin. Vanhat naiset jyräävät nuoremmat jne.

Kaikissa tyyleissä on plussat ja miinukset.

Ei Suomessa muutenkaan haluta lähelle ihmisiä eikä huolehdita kenestäkään. Kerrostalossakin roskat viedään öisin ettei vain naapuri tule vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kulttuureilla eroja kuin yöllä ja päivällä! Sain ensimmäisen lapseni Turkissa ja koko suvun naiset olivat apuna. Muutama heistä sairaalassakin huolehtimassa, että sain asiaankuuluvaa hoitoa. Olin todella onnellinen kaikesta avusta! Kotiuduttuamme naisväkeä riitti yötä päivää huolehtimaan sekä vauvasta että minusta. Jatkuvat rukoukset olivat läsnä, jotta paha silmä ei katsoisi vauvaa taikka minua, mutta eivät ne minua haitanneet. Maassa maan tavalla tai maasta ulos! :)

Kuopukseni sain Suomessa. Aika yksinäistä oli, kun olimme miehen ja lasten kanssa keskenämme. Olisihan anoppi sieltä Turkista lähtenyt apuun, mutta emme halunneet vanhaa ihmistä liiemmälti rasittaa lentomatkoilla. Täkäläisille sukulaisille ei tullut varmaan mieleenkään, että olisivat voineet jelppiä jossakin.

Hyvin erilaiset kokemukset ja tiedän hyvin, kumman itse tulevaisuudessa valitsisin.

Mina sain lapseni Intiassa ja kun tulimme kotiin niin siella oli tuntematon nainen vastassa. Anoppi oli palkannut ja opettanut talon tavoille lastenhoitajan vauvalleni.

Joku kommentoi että muissa maissa ei käytäisi vastaavasti töissä, mutta kyllä ainakin eteläeurooppalaiset äidit ja isoäidit ja perheet käyvät töissä. Samoin monissa Aasian maissa

Totta muuten. Muistan nuorena, kun joku oli saanut lapsen, niin isäni melkein vihaisesti sanoi, että heidät pitää jättää viikoiksi rauhaan.

Niissä maissa apu on molemminpuolista. Aikuiset lapset auttavat iäkkäitä vanhempiaan ja ottavat vaikka luokseen asumaan mieluummin kuin laittavat laitokseen.

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että muissa maissa ei käytäisi vastaavasti töissä, mutta kyllä ainakin eteläeurooppalaiset äidit ja isoäidit ja perheet käyvät töissä. Samoin monissa Aasian maissa

Italialainen anoppini ei käynyt töissä, kun lapsensa olivat pieniä. Päivähoitoa ei ole (eikä ollut) tarjolla suomalaiseen tapaan, anopin palkka olisi mennyt kokonaan lastenhoitajalle. Sen sijaan hän oli osa-aikatöissä lasten mentyä kouluun ja palasi myöhemmin kokoaikatöihin. Hänen veljensä perhe huolehti isoäidistä tai oikeastaan isoäiti huolehti ensin tuosta veljen perheestä ja sen jälkeen veljen perhe isoäidistä. Sama olisi hyvä saada Suomeenkin eli pojan perhe asuisi anoppilassa ja siellä olisi aina nuorille tuki ja turva niin lastenhoidossa kuin vaikka sisustuksessa. Eikös?

Suomessa se yhteisöllisyys taisi olla enempi köyhemmän väen selviytymiskeino. Rikkaissa taloloissa asioita hoidettiin rahalla ja rautaisella tahdonvoimalla.

Niskavuori on kenties kaikkein analysoiduin suomalainen näytelmäsarja. Siinä kuvattu sukupuolten, sukupolvien ja sosiaaliryhmien välinen jännite on kiinnostanut tutkijoita ja kriitikoita vuosikymmenestä toiseen. Tarina keskittyy Niskavuoren suvun "vahvoihin naisiin" ja "heikkoihin miehiin", taisteluun rahasta ja vallasta, taisteluun suvun kunniasta. Historialliset tapahtumat, kutenSuomen sisällissotajatoinen maailmansota, vaikuttavat taustalla.

Suurimman huomion on saanut niskavuorelainen työteliäs ja uhrautuva vahva nainen. Längelmäeltänaitu Loviisa ja Niskavuoren tytär Heta on nähty eräinä suomalaisen naisen arkkityyppeinä. Loviisa pitää talon mainetta ja kunniaa yllä puolen vuosisadan ajan. Heta on klassinen pirttihirmu, joka aviomiehensä kanssa nostaa Muumäen rappiotilan pitäjän mahtitaloksi.

Vierailija kirjoitti:

Niissä maissa apu on molemminpuolista. Aikuiset lapset auttavat iäkkäitä vanhempiaan ja ottavat vaikka luokseen asumaan mieluummin kuin laittavat laitokseen.

Juuri näin. Ja näin oli ennen Suomessakin. Joskus 2000-luvulla kaikki muuttui, lapsiperheet eristäytyvät neljän seinän sisälle 3 vuodeksi, kun lapsi syntyy. Eikä edes isovanhemmat kuulu osana perhettä ja jotkut lapset pelkäävät jopa vieraita ihmisiä, kun ovat tottunut olemaan vain vanhempiensa seurassa ja usein tämä tehdään naisen ehdoilla ja vaatimuksesta.

Ja sitten kun uuvutaan, syytetään muita, kun apua ei saa, vaikka avun antaminen on tehty mahdottomaksi. Avunantaja pitäisi olla näkymätön, hajuton ja auttaa vain perheen, usein naisen ehdoilla. Joka on täysin mahdoton malli.

Ennen perheet käyttivät enemmän ulkopuolisia palveluita ja heistä tuli osa perhettä ja heihin osattiin luottaa.

Siivoojatkin oli meidän "Anneli" samoin tilapäinen lastenhoitoapu tai kotiapulainen, joka asui perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan liittyy luterilaisuuteen. Luterilaisuudessa ajatellaan, että on yhteiskunnan tehtävä pitää ihmisistä huolta, mutta katolisuudessa ajatellaan, että sen minkä voi itse tehdä pitää tehdä itse. Esim.vanhusten hoito on perheen ei yhteiskunnan vastuulla. Sama varmaan pätee lapsen saamiseenkin.

Eroa on todella myös vanhusten hoidossa eri kulttuureissa. Onko sitten uskonto vai joku muu?

Yhteiskunnissa, jossa naiset ovat lähinnä kotiäitejä, niin tämä lasten ja vanhusten hoito vaan lankeaa niskaan, halusi tai ei. En näe tässä vaihtoehdossa mitään hehkuttamista.

Lisäksi näissä kotiäitimaissa esim. Aasiassa, vanhukset ovat oikeasti hyväkuntoisia ja pystyvät yleensä itse käymään vessassa eivätkä kärsi niin usein muistisairauksista kuin täällä Suomessa. Heitä ei myöskään lääkitä juurikaan, eivätkä ole niin usein aggressiivisia.

Ei ainakaan Kiinassa ole noin, ihan samanlainen ihmisen elinkaari, sairastuvat, demontoituvat, heikkenevät. Ja käyttävät lääkkeitä. Mutta lasten kunnia-asia on hoitaa vanhukset.

Mihin maahan viittaa? En ole edes kuullut tuollaista väitettä.

Vierailija kirjoitti:

Noissa kulttuureissa useinmiten mennään naimisiin kovin nuorena ja asutaan samassa talossa koko suvun kanssa

Jos haluat suomessa apua, niin palkkaa lapsenvahti

Paras ratkaisu

Lisäksi noissa kulttuureissa se kaivo on aina kymmenen kilometrin helteisen matkan takana, pesu - ja tiskikoneet puuttuu kun ei sitä sähköäkään ole jne. Jos Suomessa ei pärjää yhden vauvan kanssa ilman koko suvun tukea, niin kannattaa miettiä sitä lapsen tekoa uudelleen.

No kukahan niissä muissa kulttuureissa auttaa lasten kanssa? Naiset. Oletko miettinyt, miksei ne naiset ole kirjastossa tekemässä väitöskirjaansa? Tai laboratoriossa tekemässä tutkimusta? Kai tajuat, ettei niitä naisia päästetä mihinkään muualle. Heidät on näissä "muissa kulttuureissa" suljettu sen varsinaisen yhteiskunnan ulkopuolelle, joten he kuluttavat sitten aikansa siivoillen ja vauvoja hoidellen. Senkö haluat Suomeenkin? Vai ajattelitko, että SINÄ saat opiskella, tehdä uraa, harrastaa, matkustella jne. ja muut naiset sitten istukoot kotonaan valmiina siivoilemaan teillä?

Mieluummin tämä kulttuuri, jossa naisten oletetaan olevan aikuisia jotka pärjäävät. Ja me saamme pärjätä itsenäisesti.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa moni ihmettelee kun kerron olevani yhteydessä vanhempiini useamman kerran viikossa. Moni haluaa omaa rauhaa.

No älä sano. Sillähän siitä pääset.

Tuskin ketään kiinnostaa miten usein tapaat vanhempiasi.