Monessa kulttuurissa lapsen synnyttyä suku ja läheiset ovat hyvin tiiviisti auttamassa perhettä - Suomessa ajatellaan että annetaan tilaa perheelle ja ei oteta yhteyttä. Mistä ero on lähtöisin?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa harvalla on vierashuoneita, joten sukulaisten majoittaminen ei oikein onnistu. Vai pitäisikö vastasynnyttäneen äidin nukkua vuodesohvassa tai patjalla jossain? Ja siivoilla sängyt aamuin illoin nukkumiskuntoon.

Vieraiden pitäminen nurkissa myös vie paljon energiaa, kun pitää miettiä vieraiden ruokailut, ruokaa pitää hankkia enemmän (maksaa!) ja muutenkin vaivaa on lisää, vaikka vieraat auttelisivatkin.

Omat vanhempani ovat olleet työelämässä, kun lapseni syntyivät. Ei ole helppoa irrota vauvaa hoitamaan. 

Yleisestikin puhutaan, miten (nais)sukulaisten pitäisi auttaa, mutta kyllä ihan isien pitäisi osallistua ja tukea äitiä ja hänen jaksamistaan enemmän.

Ei se apu yleensä sitä ole että läheistenkin eläminen maksettaisi ja heitä passattaisiin laittaen ruokaa vaan juuri päin vastoin että lapsen saaneen puolesta autetaan ruoan, siivoamisen ja ehkä hankintojenkin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että muissa maissa ei käytäisi vastaavasti töissä, mutta kyllä ainakin eteläeurooppalaiset äidit ja isoäidit ja perheet käyvät töissä. Samoin monissa Aasian maissa

Italialainen anoppini ei käynyt töissä, kun lapsensa olivat pieniä. Päivähoitoa ei ole (eikä ollut) tarjolla suomalaiseen tapaan, anopin palkka olisi mennyt kokonaan lastenhoitajalle. Sen sijaan hän oli osa-aikatöissä lasten mentyä kouluun ja palasi myöhemmin kokoaikatöihin. Hänen veljensä perhe huolehti isoäidistä tai oikeastaan isoäiti huolehti ensin tuosta veljen perheestä ja sen jälkeen veljen perhe isoäidistä. Sama olisi hyvä saada Suomeenkin eli pojan perhe asuisi anoppilassa ja siellä olisi aina nuorille tuki ja turva niin lastenhoidossa kuin vaikka sisustuksessa. Eikös?

Ja kaikilla appivanhemmilla on tietenkin tilava omakotitalo siellä, missä poika perheineen haluaa asua? Meidän nelihenkinen perhe olisi joutunut asumaan pienessä ullakkohuoneessa, missä mies majaili nuoruusvuotensa. Talvella ei pihasta pääsisi pois ennen kuin tie on aurattu traktorilla. Hyi olkoon.

Suomalaisessa ydinperheessä (vanhemmat ja lapset) arvostetaan kotirauhaa ja yksityisyyttä. Isovanhempia ja sukulaisia ei haluta pyytää avuksi mihinkään. Avun antaminen tarkoittaa joillekin ihmisille ns. lupaa tuppautua parisuhteeseen ja perheen sisäisiin asioihin, lastenhoitoon ja lastenkasvatukseen.

Suomessa vauvan äidillä on lakisääteinen äitiysvapaa ja isällä isyysvapaa. Suomessa oletus on, että vanhemmat hoitavat vauvaa ja lapsia yhdessä. Tähän kannustetaan äitys- ja lastenneuvolassa ja synnytyssairaalassa vahvasti. Suomessa vanhemmilla on lakisääteinen vanhempainvapaa. Suomessa on lakisääteinen hoitovapaa ja Kelan kotihoidontuki, kunnes nuorin lapsi täyttää 3 vuotta.

Miksi suvun ja läheisten pitäisi olla hyvin tiiviisti auttamassa perhettä? Nykyään lasten vanhemmat haluavat itse valita itse ihmiset, joilta he haluavat mahdollisesti joskus pyytää apua. Auttaja voi olla sisarus, ystävä, naapuri tai esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitosta palkattu lastenhoitaja.

Läheskään kaikki lapsiperheet eivät halua omia vanhempiaan tai appivanhempiaan "avuksi". Monet isovanhemmat eivät hoida lapsia niin kuin lapsen vanhemmat haluavat ja niin kuin äitiys- ja lastenneuvolassa opastetaan. Monet isovanhemmat kumoavat lapsen äidin ja isän säännöt. Joittenkin isovanhempien lastenkasvatusperiaatteet edustavat usein mennyttä aikaa. Nykyään lapsen alistaminen, nöyryyttäminen, pelottelu, uhkailu, henkinen ja fyysinen perheväkivalta ja lapsen kurittaminen on lailla kielletty. Onneksi!

Miniällä ja anopilla ja/tai appiukolla on usein huonot ja riitaisat välit. On luonnollista, että lasten äiti ei halua kotiinsa ihmistä, jonka kanssa tulee helposti riitaa lastenhoidosta ja kasvatuksesta.

Nykyaikana perheet perustetaan paljon myöhemmin kuin ennen. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa keskimäärin 30 vuotta vuonna 2021. Nykyään myös isovanhemmaksi tullaan entistä iäkkäämpänä. Haluaisitko itse noin 70-80-vuotiaan vanhuksen hoitamaan vauvaasi? Osa isovanhemmista on monisairaita ja iäkkäitä eivätkä he jaksa enää hoitaa lapsia. Päinvastoin - vanhukset ovat itse jo kotiavun tarpeessa.

Nykyaikana lapsiperheet ja sukulaiset voivat asua kaukana toisistaan. Eri paikkakunnilla, eri maakunnissa tai jopa eri maissa. Auttaminen ei ole kaikille mahdollista pitkän tai hankalan välimatkan takia.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa kunnioitetaan yksityisyyttä ja ihmisten omaa tilaa. Ei haluta tuppautua. Olisi tungettelevaa, jos sukulaiset olisi aina hyysäämässä ja jaloissa pyörimässä. Rasittavaa.

Kotirauha rikkoutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa harvalla on vierashuoneita, joten sukulaisten majoittaminen ei oikein onnistu. Vai pitäisikö vastasynnyttäneen äidin nukkua vuodesohvassa tai patjalla jossain? Ja siivoilla sängyt aamuin illoin nukkumiskuntoon.

Vieraiden pitäminen nurkissa myös vie paljon energiaa, kun pitää miettiä vieraiden ruokailut, ruokaa pitää hankkia enemmän (maksaa!) ja muutenkin vaivaa on lisää, vaikka vieraat auttelisivatkin.

Omat vanhempani ovat olleet työelämässä, kun lapseni syntyivät. Ei ole helppoa irrota vauvaa hoitamaan. 

Yleisestikin puhutaan, miten (nais)sukulaisten pitäisi auttaa, mutta kyllä ihan isien pitäisi osallistua ja tukea äitiä ja hänen jaksamistaan enemmän.

Ei se apu yleensä sitä ole että läheistenkin eläminen maksettaisi ja heitä passattaisiin laittaen ruokaa vaan juuri päin vastoin että lapsen saaneen puolesta autetaan ruoan, siivoamisen ja ehkä hankintojenkin kanssa.

Ei onnistu kaikken kanssa. Moni vanhempi pitää aikuisia lapsiaankin lapsina. Itse olisin joutunut tuossa teinin asemaan, jokaiseen asiaan minun olisi pitänyt pyytää vanhemmilta lupa. Äitini ei olisi päästänyt edes lapsieni kavereita meille leikkimään.

"menkää nyt vattuun siitä häiritsemästä/kyttäämästä." Suomalaiset ymmärtävät tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että muissa maissa ei käytäisi vastaavasti töissä, mutta kyllä ainakin eteläeurooppalaiset äidit ja isoäidit ja perheet käyvät töissä. Samoin monissa Aasian maissa

Italialainen anoppini ei käynyt töissä, kun lapsensa olivat pieniä. Päivähoitoa ei ole (eikä ollut) tarjolla suomalaiseen tapaan, anopin palkka olisi mennyt kokonaan lastenhoitajalle. Sen sijaan hän oli osa-aikatöissä lasten mentyä kouluun ja palasi myöhemmin kokoaikatöihin. Hänen veljensä perhe huolehti isoäidistä tai oikeastaan isoäiti huolehti ensin tuosta veljen perheestä ja sen jälkeen veljen perhe isoäidistä. Sama olisi hyvä saada Suomeenkin eli pojan perhe asuisi anoppilassa ja siellä olisi aina nuorille tuki ja turva niin lastenhoidossa kuin vaikka sisustuksessa. Eikös?

Eikös tuosta ole juuri päästy pois?

Itse tykkäisin tuommoisesta. En ole sisimmässäni yhtään uraihminen, vaan pikemminkin kotiäiti. Ymmärrän toki, että meitä on moneen junaan, ja monille tuo olisi kauhistus. Välillä tosin tuntuu siltä, että uranaiset eivät ymmärrä, että jotkut aidosti nauttivat kotiäitiydestä. Naisten pitäisi mahtua samaan muottiin nyt kun kaikilla on mahdollisuus luoda uraa

Vierailija kirjoitti:

Toisille sukulaiset on ulkopuolisia ja ihmisiä jotka tuppautuivat.

Toisille perhettä ja tuki.

Näinpä juuri. Mulla oli taas viikonlopun sukulaislapset hoidossa, mutta olen myös aikoinaan hoitanut monta kertaa heidä isäänsäkin, kun tämä oli lapsi. Ja siskonpoikani taas auttaa mua, kun mä tarvitsen esim remontissa tms apua. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän Suomessa voi auttaa, kun vanhemmat loukkaantuvat yhteydenotoista: heidän asioihinsa on puututtu. Miten sukulainen voisi auttaa ja samalla olla täysin näkymätön, siinäpä pulma.

Mä loukkaannun vain asiattomista yhteydenotoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa harvalla on vierashuoneita, joten sukulaisten majoittaminen ei oikein onnistu. Vai pitäisikö vastasynnyttäneen äidin nukkua vuodesohvassa tai patjalla jossain? Ja siivoilla sängyt aamuin illoin nukkumiskuntoon.

Vieraiden pitäminen nurkissa myös vie paljon energiaa, kun pitää miettiä vieraiden ruokailut, ruokaa pitää hankkia enemmän (maksaa!) ja muutenkin vaivaa on lisää, vaikka vieraat auttelisivatkin.

Omat vanhempani ovat olleet työelämässä, kun lapseni syntyivät. Ei ole helppoa irrota vauvaa hoitamaan. 

Yleisestikin puhutaan, miten (nais)sukulaisten pitäisi auttaa, mutta kyllä ihan isien pitäisi osallistua ja tukea äitiä ja hänen jaksamistaan enemmän.

Ei se apu yleensä sitä ole että läheistenkin eläminen maksettaisi ja heitä passattaisiin laittaen ruokaa vaan juuri päin vastoin että lapsen saaneen puolesta autetaan ruoan, siivoamisen ja ehkä hankintojenkin kanssa.

Mun anoppi lupasi pestä meidän ikkunat. Sinänsä ihan kiva ele. Mutta, se apu oli konkreettisesti sitä, että vauva olisi pitänyt herättää "seurustelemaan" mummun kanssa ja mummu sit pitää seuraa vauvalle, kun mä pesen ikkunat. Kieltäydyin avusta. Kyse oli ajasta ennen ristiäisiä, joten.... oli kyllä oikein seurustelevaisessa iässä oleva lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kulttuureilla eroja kuin yöllä ja päivällä! Sain ensimmäisen lapseni Turkissa ja koko suvun naiset olivat apuna. Muutama heistä sairaalassakin huolehtimassa, että sain asiaankuuluvaa hoitoa. Olin todella onnellinen kaikesta avusta! Kotiuduttuamme naisväkeä riitti yötä päivää huolehtimaan sekä vauvasta että minusta. Jatkuvat rukoukset olivat läsnä, jotta paha silmä ei katsoisi vauvaa taikka minua, mutta eivät ne minua haitanneet. Maassa maan tavalla tai maasta ulos! :)

Kuopukseni sain Suomessa. Aika yksinäistä oli, kun olimme miehen ja lasten kanssa keskenämme. Olisihan anoppi sieltä Turkista lähtenyt apuun, mutta emme halunneet vanhaa ihmistä liiemmälti rasittaa lentomatkoilla. Täkäläisille sukulaisille ei tullut varmaan mieleenkään, että olisivat voineet jelppiä jossakin.

Hyvin erilaiset kokemukset ja tiedän hyvin, kumman itse tulevaisuudessa valitsisin.

Mä olen periaatteessa sitä mieltä, että toi auttaminen kuulostaa ihanalta, mutta noi tarinat kerrotaan aina synnyttäneen näkökulmasta. Kukaan ei koskaan kerro, miten oli itse auttamassa sukulaisiaan. Mahtaisiko olla yhtä kivaa, kun itsellä on uhmaikäinen taapero ja miehen sisko saa vauvan, jota sitten pitää pyöriä auttamassa?

Moniko oikeasti olisi halunnut puoli sukua häsläämään kotiin, kun on just kotiutunut vauvan kanssa? Mä olisin varmasti räjähtänyt, jos joku täti olisi siinä vieressä kyylännyt, että vietän varmasti aikani lapsivuoteessa.

En todellakaan ollut huippukunnossa, mutta pääsin ihan hyvin liikkumaan sectiohaavani kanssa. Oli ihanaa keskittyä siihen uuteen pienokaiseen, käydä vaunulenkillä, ihan vaan ihastella kuinka söpö se pieni tuhiseva käärö on nukkuessaan.

Oli kiva esitellä vauvaa kun kävi vieraita. Korjaan: mieluisia vieraita. Se ei ollut kivaa, kun anoppi kävi "auttamassa", eli kertomassa kuinka väärin teen kaiken ja teki kaikkensa esim mun ja mieheni suhteen sabotoimiseksi. Omin luvin saattoi esim tiskata. Hänen jäljiltään sai miltei kaiken tiskata uusiksi, kun on vähän eri siisteyskäsitys. Paljon enempi tästä "auttamisesta" oli haittaa kuin iloa. Ja tämän kaiken hän tietysti teki hyvää hyvyyttään.

Eipä tuo ole mikään kansallisuuskysymys vaan ihan perhekohtaista. Monet perheet ovat lämpimiä, läheisiä ja rakastavia, sitten on näitä joiden mielestä on hyvä läppä keskustella aiheesta "mitä huonekaluja ja tavaroita annoitte lapsen ottaa mukaan muuttaessaan pois"

Se, että.jossain kulttuurissa toimitaan tietyllä tavalla, niin ei kai se tee tavasta yhtään parempaa tai toimivampaa, kuin se, miten meillä on ollut tapana?