Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa todeksi tätä juttua. En tiedä ketään nelkyt luvulla syntynyttä enkä muutakaan kuka määräisi nuoren kalustuksesta. Jos mummo yleensäkin haluaa auttaa niin antaa rahan ja nuori voi ihan vapaasti valita mitä haluaa.
Luulenpa, että tässä nyt taas keksittiin aihe, että voitaisiin taas yhteen ääneen parjata suurta ikäluokkaa.
Neljäkymmentä luvulla syntyneet ovat jo 82 - 73 vuotiaita, ettei nyt luulisi viitsivän niin kauheasti enää tulla isojen markettien huonekaluosastoilla hääriä.Mun veljeni on syntynyt 1950 ja määräsi jopa sen että saako hänen antamansa lapsen villatakin myydä kirpparilta.
Siskoni syntynyt 1955 ja hän yritti kiristää teiniäni kahdella vanhalla matollaan.
Liittyykö tää jotenkin uusien huonekalujen ostoon, joka oli ketjun aihe? Ja kaikenlisäksi eivät ole 40-luvulla syntyneitä. Siis kuuluu sarjaan vanhojen rättien pakko kierrätys 50-luvulla syntyneiden toimesta.
Kukas nyt ylikontrolloi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo tarjosi huonekaluja, eivät olleet nuoren mieleen. Mummo pahoitti mielensä. Kukaan ei siihen kuole ja elämä jatkuu. Nuorelle arvokas kokemus omien rajojen pitämisestä. Mitä tällä keskustelulla vielä haetaan tilanteeseen? Päivittelyä?
Miksi asiasta keskustelu pitäisi lopettaa?
Kuka on sanonut että keskustelu tulee lopettaa. Et vastannut kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa todeksi tätä juttua. En tiedä ketään nelkyt luvulla syntynyttä enkä muutakaan kuka määräisi nuoren kalustuksesta. Jos mummo yleensäkin haluaa auttaa niin antaa rahan ja nuori voi ihan vapaasti valita mitä haluaa.
Luulenpa, että tässä nyt taas keksittiin aihe, että voitaisiin taas yhteen ääneen parjata suurta ikäluokkaa.
Neljäkymmentä luvulla syntyneet ovat jo 82 - 73 vuotiaita, ettei nyt luulisi viitsivän niin kauheasti enää tulla isojen markettien huonekaluosastoilla hääriä.Mun veljeni on syntynyt 1950 ja määräsi jopa sen että saako hänen antamansa lapsen villatakin myydä kirpparilta.
Siskoni syntynyt 1955 ja hän yritti kiristää teiniäni kahdella vanhalla matollaan.
"Yritti kiristää teiniä kahdella matolla." :D
Sinänsä asia ei ole hauska, sillä kyllähän tuollaisia ihmisiä on vaikka kuinka paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea uskoa todeksi tätä juttua. En tiedä ketään nelkyt luvulla syntynyttä enkä muutakaan kuka määräisi nuoren kalustuksesta. Jos mummo yleensäkin haluaa auttaa niin antaa rahan ja nuori voi ihan vapaasti valita mitä haluaa.
Luulenpa, että tässä nyt taas keksittiin aihe, että voitaisiin taas yhteen ääneen parjata suurta ikäluokkaa.
Neljäkymmentä luvulla syntyneet ovat jo 82 - 73 vuotiaita, ettei nyt luulisi viitsivän niin kauheasti enää tulla isojen markettien huonekaluosastoilla hääriä.Mun veljeni on syntynyt 1950 ja määräsi jopa sen että saako hänen antamansa lapsen villatakin myydä kirpparilta.
Siskoni syntynyt 1955 ja hän yritti kiristää teiniäni kahdella vanhalla matollaan.
"Yritti kiristää teiniä kahdella matolla." :D
Sinänsä asia ei ole hauska, sillä kyllähän tuollaisia ihmisiä on vaikka kuinka paljon.
Niinpä. Teini ei tehnyt kuten hän halusi joten teini on nyt kahta vanhaa mattoa köyhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Käytin sanaa "jos", en "kun". Miksi sinulla on tarve vastuuttaa muut ihmisen omista valinnoista? Onko tavaran tarjoaminen opiskelijalle mielestäsi vääryys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Käytin sanaa "jos", en "kun". Miksi sinulla on tarve vastuuttaa muut ihmisen omista valinnoista? Onko tavaran tarjoaminen opiskelijalle mielestäsi vääryys?
Opettele käyttäytymään ja lukemaan! Ja tee jotain tuolle vihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Käytin sanaa "jos", en "kun". Miksi sinulla on tarve vastuuttaa muut ihmisen omista valinnoista? Onko tavaran tarjoaminen opiskelijalle mielestäsi vääryys?
Opettele käyttäytymään ja lukemaan! Ja tee jotain tuolle vihalle.
Itsehän et ole vastannut yhteenkään kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nuori sai itse valita kotoa mitä haluaa mukaansa. Sen lisäksi keräsin Torista ja Facebookin ryhmistä kaikenlaista tarpeellista, joista otti mitä halusi ja loput vein mökille, koska siellä oli niille käyttöä.
Muutama kattila odottaa nuorempaa siskoa.
Kaihtimet ostin minä, koska ne sattui olemaan puoleen hintaan ja suunnilleen ainoat jotka nuoren asunnon hankalan mallisiin ikkunoihin sai muuten kuin mittatilauksena (mikä maksaa maltaita).
Viimeksi haki taas ilmaiseksi löytämäni farkunsinisen maton ja siihen sopivan samanvärisen ruukun.
Varmaan poika, jolle sisustaminen ei ole niin tärkeää.
Tytär. Hänellä on erittäin tarkka maku. Ja kaunis koti - kuten meilläkin.
Turha alapeukuttaa. Hän otti kotoaan 120-senttisen sängyn, oman valkoisen yöpöytänsä, valkoisen vuodesohvan, siihen mätsätyt valkoisn sohvapöydän, oman valkoisen työpöytänsä, kaksi korituolia.
Kaikki mukaansa ottamansa pyyhkeet ja lakanat oli sinisävyisiä, sävy sävyyn, samaten sänkyyn ja vuodesohvaan siniset sänkypeitot. Marimekon koristetyynyt molempiin, yhteensopivia. Siniset istuintyynyt korituoleihin.
Ostamani kaihtimet mätsäsi korituoleihin.
Lisäksi hän otti ruokapöydän jonka saa myös isommaksi ja siihen valkoiset pinnatuolit, jotka perin ja kunnostin ja maalasin.
Lisäksi hän otti räsymattoja, taljan ja valkoisia valaisimia.
Peruslaseja, kattiloita, savonia-aterimet, Ikean kokonaisen sinisen astiaston.
Rottinkikoreja, sinisen suihkuverhon, kylppäriin korit. Valkoisen pyykkikorin ja pystynaulakon
Kaikki tyylikästä, kaunista, laadukasta, yhteensopivaa. Iso osa minun löytöjäni.
Muistat liian hyvin hänen jokaisen tavaransa. Eihän sinun tarvitsisi tietää, eikö pitää kirjaa. Olin itse nuorena niin kiltti, että otin helposti vastaan asioita hyvää hyvyyttä, kun ei hyvää tarkoittaville mutta ehkä vähän vallanhaluisille omille ja puolison vanhemmille ja sisaruksille tohtinut sanoa eitäkään epäkiitollisena. Kiltin tytön syndrooma ja nuoren elämästä hallintaotetta haluavia vanhempia sukulaisia.
Selkeintä olisi, jos antaa nuoren itse valita mistä valitsee ja tuoda laskun maksettavaksi. Tutkimatta itse niitä valintoja sen tarkemmin. Jos haluaa auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Käytin sanaa "jos", en "kun". Miksi sinulla on tarve vastuuttaa muut ihmisen omista valinnoista? Onko tavaran tarjoaminen opiskelijalle mielestäsi vääryys?
Opettele käyttäytymään ja lukemaan! Ja tee jotain tuolle vihalle.
Itsehän et ole vastannut yhteenkään kysymykseen.
Tämä on keskustelupalsta. Minä keskustelen. Yleisellä tasolla.
Sinä vain hyökkäilet ja solvaat ja menet henkilökohtaisuuksiin. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nuori sai itse valita kotoa mitä haluaa mukaansa. Sen lisäksi keräsin Torista ja Facebookin ryhmistä kaikenlaista tarpeellista, joista otti mitä halusi ja loput vein mökille, koska siellä oli niille käyttöä.
Muutama kattila odottaa nuorempaa siskoa.
Kaihtimet ostin minä, koska ne sattui olemaan puoleen hintaan ja suunnilleen ainoat jotka nuoren asunnon hankalan mallisiin ikkunoihin sai muuten kuin mittatilauksena (mikä maksaa maltaita).
Viimeksi haki taas ilmaiseksi löytämäni farkunsinisen maton ja siihen sopivan samanvärisen ruukun.
Varmaan poika, jolle sisustaminen ei ole niin tärkeää.
Tytär. Hänellä on erittäin tarkka maku. Ja kaunis koti - kuten meilläkin.
Turha alapeukuttaa. Hän otti kotoaan 120-senttisen sängyn, oman valkoisen yöpöytänsä, valkoisen vuodesohvan, siihen mätsätyt valkoisn sohvapöydän, oman valkoisen työpöytänsä, kaksi korituolia.
Kaikki mukaansa ottamansa pyyhkeet ja lakanat oli sinisävyisiä, sävy sävyyn, samaten sänkyyn ja vuodesohvaan siniset sänkypeitot. Marimekon koristetyynyt molempiin, yhteensopivia. Siniset istuintyynyt korituoleihin.
Ostamani kaihtimet mätsäsi korituoleihin.
Lisäksi hän otti ruokapöydän jonka saa myös isommaksi ja siihen valkoiset pinnatuolit, jotka perin ja kunnostin ja maalasin.
Lisäksi hän otti räsymattoja, taljan ja valkoisia valaisimia.
Peruslaseja, kattiloita, savonia-aterimet, Ikean kokonaisen sinisen astiaston.
Rottinkikoreja, sinisen suihkuverhon, kylppäriin korit. Valkoisen pyykkikorin ja pystynaulakon
Kaikki tyylikästä, kaunista, laadukasta, yhteensopivaa. Iso osa minun löytöjäni.
Muistat liian hyvin hänen jokaisen tavaransa. Eihän sinun tarvitsisi tietää, eikö pitää kirjaa. Olin itse nuorena niin kiltti, että otin helposti vastaan asioita hyvää hyvyyttä, kun ei hyvää tarkoittaville mutta ehkä vähän vallanhaluisille omille ja puolison vanhemmille ja sisaruksille tohtinut sanoa eitäkään epäkiitollisena. Kiltin tytön syndrooma ja nuoren elämästä hallintaotetta haluavia vanhempia sukulaisia.
Selkeintä olisi, jos antaa nuoren itse valita mistä valitsee ja tuoda laskun maksettavaksi. Tutkimatta itse niitä valintoja sen tarkemmin. Jos haluaa auttaa.
Kummallinen ajatusmaailma pitää itseään hyväntekijänä kun ottaa toisen lahjoittamaa tavaraa vastaan. Nuorikin aikuinen on itse vastuussa omista vastauksistaan ja päätöksistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun nuori sai itse valita kotoa mitä haluaa mukaansa. Sen lisäksi keräsin Torista ja Facebookin ryhmistä kaikenlaista tarpeellista, joista otti mitä halusi ja loput vein mökille, koska siellä oli niille käyttöä.
Muutama kattila odottaa nuorempaa siskoa.
Kaihtimet ostin minä, koska ne sattui olemaan puoleen hintaan ja suunnilleen ainoat jotka nuoren asunnon hankalan mallisiin ikkunoihin sai muuten kuin mittatilauksena (mikä maksaa maltaita).
Viimeksi haki taas ilmaiseksi löytämäni farkunsinisen maton ja siihen sopivan samanvärisen ruukun.
Varmaan poika, jolle sisustaminen ei ole niin tärkeää.
Tytär. Hänellä on erittäin tarkka maku. Ja kaunis koti - kuten meilläkin.
Turha alapeukuttaa. Hän otti kotoaan 120-senttisen sängyn, oman valkoisen yöpöytänsä, valkoisen vuodesohvan, siihen mätsätyt valkoisn sohvapöydän, oman valkoisen työpöytänsä, kaksi korituolia.
Kaikki mukaansa ottamansa pyyhkeet ja lakanat oli sinisävyisiä, sävy sävyyn, samaten sänkyyn ja vuodesohvaan siniset sänkypeitot. Marimekon koristetyynyt molempiin, yhteensopivia. Siniset istuintyynyt korituoleihin.
Ostamani kaihtimet mätsäsi korituoleihin.
Lisäksi hän otti ruokapöydän jonka saa myös isommaksi ja siihen valkoiset pinnatuolit, jotka perin ja kunnostin ja maalasin.
Lisäksi hän otti räsymattoja, taljan ja valkoisia valaisimia.
Peruslaseja, kattiloita, savonia-aterimet, Ikean kokonaisen sinisen astiaston.
Rottinkikoreja, sinisen suihkuverhon, kylppäriin korit. Valkoisen pyykkikorin ja pystynaulakon
Kaikki tyylikästä, kaunista, laadukasta, yhteensopivaa. Iso osa minun löytöjäni.
Muistat liian hyvin hänen jokaisen tavaransa. Eihän sinun tarvitsisi tietää, eikö pitää kirjaa. Olin itse nuorena niin kiltti, että otin helposti vastaan asioita hyvää hyvyyttä, kun ei hyvää tarkoittaville mutta ehkä vähän vallanhaluisille omille ja puolison vanhemmille ja sisaruksille tohtinut sanoa eitäkään epäkiitollisena. Kiltin tytön syndrooma ja nuoren elämästä hallintaotetta haluavia vanhempia sukulaisia.
Selkeintä olisi, jos antaa nuoren itse valita mistä valitsee ja tuoda laskun maksettavaksi. Tutkimatta itse niitä valintoja sen tarkemmin. Jos haluaa auttaa.
No kun juuri on tavarat sekä pakattu että purettu ne hänen tavaransa. Kaikki on tismalleen hänen omia valintojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
Miksi sinusta se kaunis koti olisi kallis?
Miksi opiskelijan kuuluu ottaa muiden rumat romut?
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.
Mitä sinä riehut ja solvaat?
Ikävää, jos tosiasiat joskus satuttavat. Jos et osaa kieltäytyä tarjouksesta heittäytymättä marttyyriksi, olet tahdoton vässykkä. Silloin muiden syyttely ei auta.
Mistä ihmeestä sinä puhut? En ole puhunut itsestäni yhtikäs mitään vaan keskustellut yleisellä tasolla.
Opettele käyttäytymään hyvä ihminen!
Käytin sanaa "jos", en "kun". Miksi sinulla on tarve vastuuttaa muut ihmisen omista valinnoista? Onko tavaran tarjoaminen opiskelijalle mielestäsi vääryys?
Opettele käyttäytymään ja lukemaan! Ja tee jotain tuolle vihalle.
Itsehän et ole vastannut yhteenkään kysymykseen.
Tämä on keskustelupalsta. Minä keskustelen. Yleisellä tasolla.
Sinä vain hyökkäilet ja solvaat ja menet henkilökohtaisuuksiin. Hae apua.
:D
Otsikko ei pidä paikkaansa. Eihän nuoren kotiin ole hommattava kaikkea mummon mieleen koska mummo haluaa maksaa.
Ei ole pakko ottaa vastaan mitään vaan voi avata suunsa ja kieltäytyä. Ja äiti kertoo maksavansa lapselle mieluisat tavarat, joten nuoren kotiin ei ole päätynyt käsittääkseni ainoatakaan mummon mieleistä tavaraa.
Otsikko voisi olla: Miksi mummo ei suostu ostamaan nuoren kotiin tavaroita, jotka ovat nuoren mieleen?
Ja sitä taas on turha kysyä tältä palstalta. Kysykää mummoltanne!
Vierailija kirjoitti:
Otsikko ei pidä paikkaansa. Eihän nuoren kotiin ole hommattava kaikkea mummon mieleen koska mummo haluaa maksaa.
Ei ole pakko ottaa vastaan mitään vaan voi avata suunsa ja kieltäytyä. Ja äiti kertoo maksavansa lapselle mieluisat tavarat, joten nuoren kotiin ei ole päätynyt käsittääkseni ainoatakaan mummon mieleistä tavaraa.
Otsikko voisi olla: Miksi mummo ei suostu ostamaan nuoren kotiin tavaroita, jotka ovat nuoren mieleen?
Ja sitä taas on turha kysyä tältä palstalta. Kysykää mummoltanne!
Huomaa ettet tunne hankalia rajattomia mummoja.
Äitini oli lähestulkoon samanlainen eikä siis pelkästään materialistisissa asioissa. He ovat kasvaneet nuoresta pitäen aivan erilaisessa yhteiskunnassa ja vuorovaikutustavoissa. Teidän ei tarvitse suostua hänen vaatimuksiinsa, mutta omaa fiksuuttasi voisit kehittää ottamalla selvää 40 - 50 lukujen, oikeastaan 1900 -luvun Suomen ja Euroopan historiasta, varsinkin tuo 1900 -luvun alkupuoli tuonne 50 -luvulle nyt ensin. Tuolla 40 -luvulla ihan sellainen pikkujuttu, oletko koskaan kuullut mainittavan kuin toinen maailmansota vaikutti eikä tuo teollistuminenkaan vielä kauhean vakiintunutta Suomessa ollut. Ei 40 -luvulla tavallisilla tallaajilla ollut mahdollisuutta toimia niin, että lapsilta olisi tunteita tai mielipiteitä kyselty, vielä kuitenkin korjattiin edellistenkin sotien satoa, mm. moninaisia mielenterveysongelmia saati sitten materialistisia vahinkoja ja uutta tuhoa vaan oli pakkautumassa yhteiskuntaan. Eli vaikka itse olen ollut moisen vallan alla ja selvinnyt siitä, tiedostin koko ajan, miten huippuhyvin omat asiani olivatkaan. Niin on teilläkin, ei tarvitse kuin miettiä sotaa pakenevia ukrainalaisia. Itseasiassa olisin periaatteessa melko häpeissäni sinun housuissasi siitä ymmärtämättömyydestäsi, minkä nyt hyväksyt sekä itseltäsi että tyttäreltäsi. Asioiden kanssa voi luovia, niinkuin olette jo tehneetkin, lisäksi myös mummo saa tuntea omia tunteitaan. Todennäköisesti mummo käy läpi moninaisia varhaisen elämänsä aikaisia, itseään kohdistuneita henkisiä laiminlyöntejä, aikakautta, jolloin hänen tunteitaan ja tarpeitaan ei mitenkään huomioitu vaikka teoreettisesti ottaen hän olisi ne kaikki huomioinnit tarvinnut ja ansainnut, yhteiskunta ja koko maailma samoin kasvatuskäsitykset olivat vain niin toisenlaisia tuohon aikaan. Nykyisin on kuitenkin jo paljon enemmän tietotaitoa tuonaikaisista psykososiaalisista normeista, puutteista ja vuorovaikutustavoista. Sinulla on kaikkia materia ja hyvinvointi ottaa noista asioista selvää yhdessä tyttäresi kanssa, niin ärsyyntyminen ja ahdistus saattaisi muuttua ainakin laimeammaksi. Eli kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä, mutta itseään (ja tytärtäsi) voi auttaa ottamalla selvää asioista ja niiden taustalla vaikuttavista tekijöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikko ei pidä paikkaansa. Eihän nuoren kotiin ole hommattava kaikkea mummon mieleen koska mummo haluaa maksaa.
Ei ole pakko ottaa vastaan mitään vaan voi avata suunsa ja kieltäytyä. Ja äiti kertoo maksavansa lapselle mieluisat tavarat, joten nuoren kotiin ei ole päätynyt käsittääkseni ainoatakaan mummon mieleistä tavaraa.
Otsikko voisi olla: Miksi mummo ei suostu ostamaan nuoren kotiin tavaroita, jotka ovat nuoren mieleen?
Ja sitä taas on turha kysyä tältä palstalta. Kysykää mummoltanne!
Huomaa ettet tunne hankalia rajattomia mummoja.
Tunnen. Ja siksi minusta on hyvä että heille vetää rajan ja tekee itse omat ratkaisut omilla rahoilla.
Alue: Aihe vapaa
Miten tahdoton vässykkä pitää olla, jos uhrautuu siitä, että joku tarjoaa ja itse ottaa vapaaehtoisesti tarjouksen vastaan? Ei opiskelijan KUULU ottaa mitään, hänellä on oikeus kieltäytyä jos tarjous ei ole mieleinen. Mutta aika moni opiskelija on kiitollinen niistä ilmaisista huonekaluista.