Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo tarjosi huonekaluja, eivät olleet nuoren mieleen. Mummo pahoitti mielensä. Kukaan ei siihen kuole ja elämä jatkuu. Nuorelle arvokas kokemus omien rajojen pitämisestä. Mitä tällä keskustelulla vielä haetaan tilanteeseen? Päivittelyä?
Miksi asiasta keskustelu pitäisi lopettaa?
Kuka on sanonut että keskustelu tulee lopettaa. Et vastannut kysymykseen.
Sain sen käsityksen kommentistasi "mitä tällä keskustelulla vielä haetaan..". Itse tulin keskusteluun vasta äsken. Luen kommentteja, vastaan joihinkin niistä, tuon omia ajatuksia ja kokemuksia. Ja niin tekevät muutkin. Sellaista se keskustelu on..! Ihmiset vaihtavat vinkkejä ja kokemuksia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Sotien jälkeen oli pulaa kaikesta ja käsin tehtiin paljon ja oli toki hienoa, kun sitten jotakin sai. Mutta nykyään on tarjontaa jos mitä. On helppoa ostaa esim. trendikästä Ikeaa, vaikka käytettynäkin juuri se tietyn näköinen senkki, joka tekee olon onnellisemmaksi, kuin jonkun muun valitsema ihan maun vastainen. Ja jos mummolla kerta on varaa maksaa mitä vain, on se kumma jos ei saa saaja itse valita. Pula-aikoina antajallakin oli aika kapea valinta mahdollisuus. Ei ollut mitään huobekslumarkettejakaan. Ja vaikka nyt näyttää taas jonkin sortin pula-ajat olevan edessä, on käytettyjen huonekalujen valikoimakin melko mittava. Ellei sota tai muu katastrofi ne tuhoa.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko ei pidä paikkaansa. Eihän nuoren kotiin ole hommattava kaikkea mummon mieleen koska mummo haluaa maksaa.
Ei ole pakko ottaa vastaan mitään vaan voi avata suunsa ja kieltäytyä. Ja äiti kertoo maksavansa lapselle mieluisat tavarat, joten nuoren kotiin ei ole päätynyt käsittääkseni ainoatakaan mummon mieleistä tavaraa.
Otsikko voisi olla: Miksi mummo ei suostu ostamaan nuoren kotiin tavaroita, jotka ovat nuoren mieleen?
Ja sitä taas on turha kysyä tältä palstalta. Kysykää mummoltanne!
Hyvin sanottu. Tottakai mummo saa asettaa tarjouksensa juuri sellaiseksi kuin haluaa. Ei hän ole mikään huonekaluautomaatti, jolla olisi velvollisuus ostaa mitkä tahansa huonekalut nuori haluaa. Jos mummo lahjoittaa mielellään tietynlaiset huonekalut ja nuori ei niitä halua, on asia sillä selvä. Toisten tunteita ei voi määräillä vaan mummo saa myös olla loukkaantunut ja käärmeissään, nuori tottakai myös jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
SINÄ olit tyytyväinen, koska SINULLA ei ollut varaa. Jos nuorella tai nuoren perheellä on varaa ostaa kerralla mieleiset kalusteet ja kodinkoneet, niin heillä tosiaankin on oikeus ostaa ne.
Tottakai on oikeus, kuka tällaista oikeutta on ollut kieltämässä? Täällä joistain kommenteista saa sellaisen käsityksen, että kun joku kysyy ennen kierrätykseen laittamista tutulta opiskelijalta haluaako hän vanhat huonekalut, että nyt kyseessä on suurinpiirtein ihmishirviö, joka PAKOTTAA nuoren ottamaan vastaan "vanhaa romua". Eikö opiskelijoille saisi tarjota vanhoja huonekalujaan? Mielestäni se on enemmänkin erittäin ystävällinen ja huomaavainen teko.
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Millä perusteella? Miksi halpa ei voisi olla kestävää? Miksi halpa näyttäisi vain hetken kivalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Millä perusteella? Miksi halpa ei voisi olla kestävää? Miksi halpa näyttäisi vain hetken kivalta?
Huonekaluissa halpa on itseasiassa harvoin kestävää, ellei löydä käytettynä hyviä löytöjä. Poikkeuksiakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
SINÄ olit tyytyväinen, koska SINULLA ei ollut varaa. Jos nuorella tai nuoren perheellä on varaa ostaa kerralla mieleiset kalusteet ja kodinkoneet, niin heillä tosiaankin on oikeus ostaa ne.
Tottakai on oikeus, kuka tällaista oikeutta on ollut kieltämässä? Täällä joistain kommenteista saa sellaisen käsityksen, että kun joku kysyy ennen kierrätykseen laittamista tutulta opiskelijalta haluaako hän vanhat huonekalut, että nyt kyseessä on suurinpiirtein ihmishirviö, joka PAKOTTAA nuoren ottamaan vastaan "vanhaa romua". Eikö opiskelijoille saisi tarjota vanhoja huonekalujaan? Mielestäni se on enemmänkin erittäin ystävällinen ja huomaavainen teko.
Jos kerran on oikeus, niin miksi aina tullaan kertomaan, että kyllä minä olin aikoinaan niiiiiiin kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen entinen anoppini. Muutimme 18-vuotiaana silloisen poikakaverini kanssa pikkukylästä kaupunkiin opiskelemaan ja muutimme tietenkin samalla myös yhteen. Hankintalistalla oli sohva ja minun mielessäni oli tuolloin moderni ja tumma divaanisohva, joita sai ihan kohtuuhinnalla ikeasta hankittua. Olisimme sen ihan hyvin voineet poikakaverin kanssa omilla rahoilla ostaa.
Noh, anoppi alkoi sitten puhumaan, että hänen kaverinsa tyhjentää omaa taloaan ja on myymässä huonekaluja pois. Siellä oli kuulemma hyvä sohva meille. Kävimme katsomassa sohvaa ja se oli aivan hirveä rumilus - vanha, epämukava puusohva jossa oli räikeä, ruutukuvioinen kangas. Anoppi alkoi sitä meille kauppaamaan, kun "on niin hyvä ja maksaakin vain viisikymppiä ja kyllähän se opiskelijoille nyt käy ja ostakaahan se hänen kaveriltaan pois niin ei tarvi hänen kaupata sitä enempää.".
Poikakaverini ei sanonut mitään vaan myötäili vaan voimakastahtoista äitiään. Itsekään en noin nuorena vielä kehdannut sanoa suoraan "ei kiitos, etsimme toisenlaista kotiimme". Sohva lähti siis mukaamme ja jouduin sitä vuositolkulla katsomaan omassa kodissani ja miettimään, että miksi en kehdannut sanoa mitään ja miksi poikakaverinikin oli sellainen nysverö.
Tää on tää ihmeellinen ajatusmalli, että lapsiperheille ja opiskelijoille kuuluu kelvata muiden ihmisten jämät.
Vaikka heillä just pitäisi olla kaunis omantuntuinen koti, koska ovat kotona paljon ja muuten elämä on stressaavaa.
Miten niin "pitäisi olla". Minä olin opiskelijana todella kiitollinen kaikista huonekaluista, koska muuten ei olisi ollut niihin varaa. Ei mulla ollut varaa sisustaa kaunista omalaatuista kotia, olisiko muiden pitänyt sellainen minulle kustantaa?
SINÄ olit tyytyväinen, koska SINULLA ei ollut varaa. Jos nuorella tai nuoren perheellä on varaa ostaa kerralla mieleiset kalusteet ja kodinkoneet, niin heillä tosiaankin on oikeus ostaa ne.
Tottakai on oikeus, kuka tällaista oikeutta on ollut kieltämässä? Täällä joistain kommenteista saa sellaisen käsityksen, että kun joku kysyy ennen kierrätykseen laittamista tutulta opiskelijalta haluaako hän vanhat huonekalut, että nyt kyseessä on suurinpiirtein ihmishirviö, joka PAKOTTAA nuoren ottamaan vastaan "vanhaa romua". Eikö opiskelijoille saisi tarjota vanhoja huonekalujaan? Mielestäni se on enemmänkin erittäin ystävällinen ja huomaavainen teko.
Jos kerran on oikeus, niin miksi aina tullaan kertomaan, että kyllä minä olin aikoinaan niiiiiiin kiitollinen?
Täälläkö saa jakaa vain yhdenlaisia kokemuksia? Sen olisi voinut ilmoittaa etukäteen.
Täysin älytöntä tuon ikäisenä edes laittaa kalusteisiin paljoa rahaa. Se ainoastaan rajoittaa elämää jos ja kun tulee tarve muuttaa vaikkapa töiden perässä toiselle puolelle maata ja ulkomaille.
Minulla on kalusteissa kiinni yhteensä ehkä 2000 euroa sisältäen televisiot ja pesukoneet sun muut. Näistä pääsee sitten helposti ja huoletta eroon jos tulee muutto.
N29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli lähestulkoon samanlainen eikä siis pelkästään materialistisissa asioissa. He ovat kasvaneet nuoresta pitäen aivan erilaisessa yhteiskunnassa ja vuorovaikutustavoissa. Teidän ei tarvitse suostua hänen vaatimuksiinsa, mutta omaa fiksuuttasi voisit kehittää ottamalla selvää 40 - 50 lukujen, oikeastaan 1900 -luvun Suomen ja Euroopan historiasta, varsinkin tuo 1900 -luvun alkupuoli tuonne 50 -luvulle nyt ensin. Tuolla 40 -luvulla ihan sellainen pikkujuttu, oletko koskaan kuullut mainittavan kuin toinen maailmansota vaikutti eikä tuo teollistuminenkaan vielä kauhean vakiintunutta Suomessa ollut. Ei 40 -luvulla tavallisilla tallaajilla ollut mahdollisuutta toimia niin, että lapsilta olisi tunteita tai mielipiteitä kyselty, vielä kuitenkin korjattiin edellistenkin sotien satoa, mm. moninaisia mielenterveysongelmia saati sitten materialistisia vahinkoja ja uutta tuhoa vaan oli pakkautumassa yhteiskuntaan. Eli vaikka itse olen ollut moisen vallan alla ja selvinnyt siitä, tiedostin koko ajan, miten huippuhyvin omat asiani olivatkaan. Niin on teilläkin, ei tarvitse kuin miettiä sotaa pakenevia ukrainalaisia. Itseasiassa olisin periaatteessa melko häpeissäni sinun housuissasi siitä ymmärtämättömyydestäsi, minkä nyt hyväksyt sekä itseltäsi että tyttäreltäsi. Asioiden kanssa voi luovia, niinkuin olette jo tehneetkin, lisäksi myös mummo saa tuntea omia tunteitaan. Todennäköisesti mummo käy läpi moninaisia varhaisen elämänsä aikaisia, itseään kohdistuneita henkisiä laiminlyöntejä, aikakautta, jolloin hänen tunteitaan ja tarpeitaan ei mitenkään huomioitu vaikka teoreettisesti ottaen hän olisi ne kaikki huomioinnit tarvinnut ja ansainnut, yhteiskunta ja koko maailma samoin kasvatuskäsitykset olivat vain niin toisenlaisia tuohon aikaan. Nykyisin on kuitenkin jo paljon enemmän tietotaitoa tuonaikaisista psykososiaalisista normeista, puutteista ja vuorovaikutustavoista. Sinulla on kaikkia materia ja hyvinvointi ottaa noista asioista selvää yhdessä tyttäresi kanssa, niin ärsyyntyminen ja ahdistus saattaisi muuttua ainakin laimeammaksi. Eli kaikkea toimintaa ei tarvitse hyväksyä, mutta itseään (ja tytärtäsi) voi auttaa ottamalla selvää asioista ja niiden taustalla vaikuttavista tekijöistä.
Tässä on avaimia tilanteen ymmärtämiseen. Tulee mieleen menneiden vuosien sanonta, että "lapsen tahto on äidin esiliinan taskussa." Tästä voi sitten lähteä availemaan että mistä ajatusmaailmasta toimintatapa kumpuaa.
Isoäiti voi (syystäkin) kokea että hänen vuosien aikana kartuttamansa elämisen taito antaa hänelle paremmat edellytykset arvioida mikä on laadukasta ja tarpeellista ja mistä on pitkäaikaista hyötyä lapsenlapselle. Hän ei halua haaskata rahojaan mielestänsä huonoon laatuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun erosin ja muutin 20-neliöinen yksiöön, hän sisusti sen taas kysymättäni. Olin juuri päässyt eroon vanhoista huonekaluista ja odotin innokkaana yksiön sisustamista.
Jos ei aikuinen, jo eronnut ihminen osaa olla antamatta äidilleen asuntonsa avaimia, niin on ihan oikein, että äiti sen sisustaa.
Jestas, että olet lapsellinen.
Sinua ei selvästikään ole kasvatettu vauvasta asti autoritäärisellä tavalla.
Kasvatettiin, mutta ikävuosina 12-16 tein aika perusteellisen irtioton siihen kasvatukseen.
(en ole lainaamasi, mutta autoritäärinen kasvatus voi johtaa täsmälleen päinvastaiseen tulokseen)
Muutit siis muualle lapsuuskodistasi. Sijoitettiinko sinut laitokseen vai sijaisperheeseen? Sehän on selvä, että vanhempiesi luona et voinut asua.
Minä olin teininä sen verran pelokas, että en uskaltanut uhmata vanhempia, kun he aina uhkaili kotoa pois heittämisellä. En minä tiennyt, minne olisin mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin älytöntä tuon ikäisenä edes laittaa kalusteisiin paljoa rahaa. Se ainoastaan rajoittaa elämää jos ja kun tulee tarve muuttaa vaikkapa töiden perässä toiselle puolelle maata ja ulkomaille.
Minulla on kalusteissa kiinni yhteensä ehkä 2000 euroa sisältäen televisiot ja pesukoneet sun muut. Näistä pääsee sitten helposti ja huoletta eroon jos tulee muutto.
N29
Suosisin minäkin kirpputoreja huonekaluissa, sieltä laadukasta. Kertakäyttöhuonekalujen ostaminen sen sijaan on ällöttävää luonnonvarojen tuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Millä perusteella? Miksi halpa ei voisi olla kestävää? Miksi halpa näyttäisi vain hetken kivalta?
Huonekaluissa halpa on itseasiassa harvoin kestävää, ellei löydä käytettynä hyviä löytöjä. Poikkeuksiakin on.
Me kannettiin juuri pojan uuteen kotiin nyt neljästi muuttanut Kallax-hylly, edelleen hyväkuntoinen ja tukeva. Sitä kamalaa kertakäyttöistä ikeapaskaa, mitä aina moititaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin älytöntä tuon ikäisenä edes laittaa kalusteisiin paljoa rahaa. Se ainoastaan rajoittaa elämää jos ja kun tulee tarve muuttaa vaikkapa töiden perässä toiselle puolelle maata ja ulkomaille.
Minulla on kalusteissa kiinni yhteensä ehkä 2000 euroa sisältäen televisiot ja pesukoneet sun muut. Näistä pääsee sitten helposti ja huoletta eroon jos tulee muutto.
N29
Suosisin minäkin kirpputoreja huonekaluissa, sieltä laadukasta. Kertakäyttöhuonekalujen ostaminen sen sijaan on ällöttävää luonnonvarojen tuhlausta.
Kirpputoreja ja kierrätyskeskusta kannattaa ehdottomasti suosia.
Itse suosittelisin laittamaan rahaa kiinni enemmän vaatteisiin tuossa iässä. Se laadukas villapaita kestää vuosikymmeniä ja kulkee helposti mukana kun taas kallista mahonkipiironkia on vaikeampi kuljettaa ympäri maailmaa.
Raskas maallinen omaisuus rajoittaa elämää nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Millä perusteella? Miksi halpa ei voisi olla kestävää? Miksi halpa näyttäisi vain hetken kivalta?
Huonekaluissa halpa on itseasiassa harvoin kestävää, ellei löydä käytettynä hyviä löytöjä. Poikkeuksiakin on.
Me kannettiin juuri pojan uuteen kotiin nyt neljästi muuttanut Kallax-hylly, edelleen hyväkuntoinen ja tukeva. Sitä kamalaa kertakäyttöistä ikeapaskaa, mitä aina moititaan.
Minä tarkoitan kestävällä vähän pitempää elinkaarta, kuin muutama muutto. Enemmänkin muutama sukupolvi. :)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin kyllä haluaisin mummon, joka ostais mulle jotain kallista. Ei kyllä tullut kuulonkaan että mun mummu ois ostanut mulle yhtään mitään. Hyvä kun kortin lähetti. Ei kyllä turhaan hemmoteltu lapsenlapsia. Ois sun tytär tyytyväinen eikä narisis.
Esimerkiksi jonkun mummon tuttavan ylihintaisen, painavan ja ison betoniveistoksen sinun yksiöön koristeeksi, jota kukaan ei ottaisi edes ilmaiseksi ja josta et voi luopua, kun mummo suuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja päättää.
Nuori ei osaa vielä arvostaa kestävää laatua, vaan ostaisi halpaa hetken kivalta näyttävää.
Esim kyllä kannattaa olla normaali pölynimuri. Sillä on käyttöä vielä perheasunnossa.
Samoin vaikka sohva. Kaverini osti 22-vuotiaana naimisiin mennessään laadukkaan nahkasohvan. Se on heillä edelleen ja kaveri on jo 55-vuotias. Se on tosin nykyään takkahuoneessa, mutta hyvässä kunnossa. Heillä on tyylihuonekalut olohuoneessa. Samoin hän osti alkuun Muuramen laatikoston. Se palveli hyvin hänen poikansa huoneessa. Edelleen hyvässä kunnossa.
Millä perusteella? Miksi halpa ei voisi olla kestävää? Miksi halpa näyttäisi vain hetken kivalta?
Huonekaluissa halpa on itseasiassa harvoin kestävää, ellei löydä käytettynä hyviä löytöjä. Poikkeuksiakin on.
Me kannettiin juuri pojan uuteen kotiin nyt neljästi muuttanut Kallax-hylly, edelleen hyväkuntoinen ja tukeva. Sitä kamalaa kertakäyttöistä ikeapaskaa, mitä aina moititaan.
Minä tarkoitan kestävällä vähän pitempää elinkaarta, kuin muutama muutto. Enemmänkin muutama sukupolvi. :)
No sitten puhutaan jo vähän eri asiasta.
En satsaisi sänkyyn tuollaista summaa nyt. Sitten kun löytää poikakaverin, mikä voi olla piankin ja muuttavat yhteen , ei 120 cm sängyllä tee mitään, vaikka olisi kuinka kallis tai sängyn kovuus ei sovi vaikka toiselle.
Alue: Aihe vapaa
SINÄ olit tyytyväinen, koska SINULLA ei ollut varaa. Jos nuorella tai nuoren perheellä on varaa ostaa kerralla mieleiset kalusteet ja kodinkoneet, niin heillä tosiaankin on oikeus ostaa ne.