Nainen, haittaisiko sinua jos et olisi miehellesi valinta nro. Yksim?? Eli jos hän olisi mieluummin ottanut jonkun muun, ja edelleen ottaisi?

Kun jätin eksäni, hän alkoi samantien suhteeseen kaverinsa kanssa. Myöhemmin alkoi viestitellä, miten olen hänen elämänsä rakkaus ja rakastaa yhä, mutta on onnellinen tämän toiseksi parhaan kanssa. Hän on pettänyt tätä nykyistä minun kanssani kuitenkin, joten eniten hän taitaa huijata itseään. Kyseinen tyyppi on jollain tapaa parisuhderiippuavinen eikä osaa olla yhtään yksin. Ainakin nyksä taitaa olla aika pahvi, kun ei vaistoa mitään. Älykkäät naiset kyllä vaistoavat, jos ovat kakkosvaihtoehtoja.

Tyytymisessä on erotettavissa siis pari eri luokkaa:

1. Oikeasti haluaisi paremman näköisen kumppanin, mutta on päätynyt yhteen ihmisen kanssa jota pitää vain siedettävän näköisenä jotta olisi edes joku

2. On tunteita jotakuta kohtaan, mutta koska ei saa tätä, valitsee jonkun muun laastariksi jotta olisi seuraa.

Vaihtoehto 1 kuulostaa vähän kypsymättömältä, elämässä ei ole ollut kummempia tunteita ketään kohtaan ja  parisuhde on lähinnä jonkinlainen hyödyke. Jos ulkonäköasiat ovat ja pysyvät kaikkein tärkeimpinä, olisiko mahdollista aloittaa muutos itsestä? Ja jos tietää oman arvojärjestyksensä niin on tietysti tuo yllä mainittu Rosebrideskin vaihtoehto, mutta kannattaa tietysti muistaa, että oikeita, eläviä ihmisiä sielläkin on eikä mitään leluja.

Vaihtoehto 2 taas pistää miettimään onko oltu liian hätäisiä sydänsurujen käsittelyssä. Jos jostakusta ei ole vielä päässyt yli, ei ehkä kannata rynnätä järkiliittoon sillä ajatuksella, että "parempaakaan ei saa" ja että laastarisuhde jotenkin korjaisi oman olon. Pahimmillaan tekee siinä huonon ratkaisun sekä itsensä että sen toisen kannalta sen sijaan että ensin nuolisi haavansa kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Tyytymisessä on erotettavissa siis pari eri luokkaa:

1. Oikeasti haluaisi paremman näköisen kumppanin, mutta on päätynyt yhteen ihmisen kanssa jota pitää vain siedettävän näköisenä jotta olisi edes joku

2. On tunteita jotakuta kohtaan, mutta koska ei saa tätä, valitsee jonkun muun laastariksi jotta olisi seuraa.

Vaihtoehto 1 kuulostaa vähän kypsymättömältä, elämässä ei ole ollut kummempia tunteita ketään kohtaan ja  parisuhde on lähinnä jonkinlainen hyödyke. Jos ulkonäköasiat ovat ja pysyvät kaikkein tärkeimpinä, olisiko mahdollista aloittaa muutos itsestä? Ja jos tietää oman arvojärjestyksensä niin on tietysti tuo yllä mainittu Rosebrideskin vaihtoehto, mutta kannattaa tietysti muistaa, että oikeita, eläviä ihmisiä sielläkin on eikä mitään leluja.

Vaihtoehto 2 taas pistää miettimään onko oltu liian hätäisiä sydänsurujen käsittelyssä. Jos jostakusta ei ole vielä päässyt yli, ei ehkä kannata rynnätä järkiliittoon sillä ajatuksella, että "parempaakaan ei saa" ja että laastarisuhde jotenkin korjaisi oman olon. Pahimmillaan tekee siinä huonon ratkaisun sekä itsensä että sen toisen kannalta sen sijaan että ensin nuolisi haavansa kuntoon.

Mä uskon että on olemassa se tässäkin ketjussa oleva tyyppi eli on psykologinen häiriö, joka estää rakastamasta tai estää uskomasta rakkauteen. Ei auta silloin muu kuin pitkä psykoterapia, jos sekään.

On olemassa ihmisiä joille muut ovat vain hyödykkeitä itseä varten ja ihmisiä

Jotka kwrts toisensa jälkeen valitsevat tällaisen kumppanin. Silloin puhutaan valavista ja varhain syntyneistä vammoista ja häiriöistä. Rakkaus on silloin vain sana, ei ole siihen mitään kontaktipintaa.

Haittaisi. Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa josta tiesin että vaihdan jos parempi tulee vastaan. Siksi en suostunut naimisiinkaan. 

Näin miehenä luulen, että miehillä paljon kovempi paikka, jos tajuaa, että vaimo olisi halunnut tai haluaisi "erilaisen miehen".

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa josta tiesin että vaihdan jos parempi tulee vastaan. Siksi en suostunut naimisiinkaan. 

parempi = ??? komeampi, rikkaampi, isompi muna, joku muu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

oli jättämässä vaimonsa (sori OT, mutta ihmettelen tuota partitiivin viljelyä nykyään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa josta tiesin että vaihdan jos parempi tulee vastaan. Siksi en suostunut naimisiinkaan. 

parempi = ??? komeampi, rikkaampi, isompi muna, joku muu?

Kai koko ketjussa tarkoitetaan paremmalla ihan vaan sitä että joku jota rakastaa oikeasti eikä ole tavallaan vain tosi jees tyyppi joka kohdataan sopivassa iässä kun on kiire perustaa perhe jne (aika moni suhde tällainen?). Eikä kaikki edes kaipaa mitään tulenpalavaa rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa josta tiesin että vaihdan jos parempi tulee vastaan. Siksi en suostunut naimisiinkaan. 

parempi = ??? komeampi, rikkaampi, isompi muna, joku muu?

Parempi = sellainen jota rakastan. Ja tuli vastaan. Ei ole komeampi eikä isompi muna, nykyään kyllä rikkaampi, ei ollut vielä silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä luulen, että miehillä paljon kovempi paikka, jos tajuaa, että vaimo olisi halunnut tai haluaisi "erilaisen miehen".

Miksi näin? 

Jännä, että täällä ollaan sitä mieltä, että "suurin osa miehistä joutuu tyytymään muuhun kuin mitä haluaa", mutta sitten toisaalta juuri miehille on erityisen paha paikka, jos nainen oikeasti haluaisi jotain muuta.

Olisikohan se rankkaa myös niille miehille, jotka itsekin ovat vain tyytyneet naiseensa?

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä luulen, että miehillä paljon kovempi paikka, jos tajuaa, että vaimo olisi halunnut tai haluaisi "erilaisen miehen".

Miksi se miehelle on mielestäsi kovempi paikka?

Kun kumppaniaan rakastaa, niin silloin ei "edelleen ottaisi" jotain muuta henkilöä parisuhteeseen mieluummin kuin tämän nykyisen kumppanin. Alussa on voinut olla joku muu ihastus, mutta jos edelleen haikailee sen perään, niin nykyinen tunne ei ole rakkautta. Ja rakkaudettomaan parisuhteeseen ei ikinä haluaisi, mieluummin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

oli jättämässä vaimonsa (sori OT, mutta ihmettelen tuota partitiivin viljelyä nykyään)

Ei tartte pyytää anteeksi, kysyn samalla onko tuossa eros eli jos tarkoitin sanamuodolla sitä, että mies oli prosessissa eli jättämässä vaimoaan? Jättämässä vaimonsa olisi siis jo päättynyt prosessi? Onko tuolla merkitystä vai onko siitä huolimatta väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

oli jättämässä vaimonsa (sori OT, mutta ihmettelen tuota partitiivin viljelyä nykyään)

Ei tartte pyytää anteeksi, kysyn samalla onko tuossa eros eli jos tarkoitin sanamuodolla sitä, että mies oli prosessissa eli jättämässä vaimoaan? Jättämässä vaimonsa olisi siis jo päättynyt prosessi? Onko tuolla merkitystä vai onko siitä huolimatta väärin?

Eroa, ei Eros, vaikka siitäkin oli kyse 😅

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä luulen, että miehillä paljon kovempi paikka, jos tajuaa, että vaimo olisi halunnut tai haluaisi "erilaisen miehen".

Miksi se miehelle on mielestäsi kovempi paikka?

Koska mies on hauraampi, se ei kestä pettymyksiä vaan saa itku-potku-raivareita. Siis tietyntyyppinen mies, se joka tyytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä luulen, että miehillä paljon kovempi paikka, jos tajuaa, että vaimo olisi halunnut tai haluaisi "erilaisen miehen".

Miksi se miehelle on mielestäsi kovempi paikka?

Koska mies on hauraampi, se ei kestä pettymyksiä vaan saa itku-potku-raivareita. Siis tietyntyyppinen mies, se joka tyytyy.

Et tainnut olla se joka noin kirjoitti. Tietty onhan se kovaa, kun saa maistaa omaa lääkettään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Itse olen ollut avoliitossa miehen kanssa josta tiesin että vaihdan jos parempi tulee vastaan. Siksi en suostunut naimisiinkaan. 

parempi = ??? komeampi, rikkaampi, isompi muna, joku muu?

Paremmin sopiva eli samanlainen tausta, samat arvot ja mielenkiinnon kohteet. Tästä syystä olen jättänyt plus käytännönnsyitä. En ole ikinä ollut miehen kanssa joka ei mielestäni olisi ollut komea tai jonka kanssa seksi olisi huonoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun jätin eksäni, hän alkoi samantien suhteeseen kaverinsa kanssa. Myöhemmin alkoi viestitellä, miten olen hänen elämänsä rakkaus ja rakastaa yhä, mutta on onnellinen tämän toiseksi parhaan kanssa. Hän on pettänyt tätä nykyistä minun kanssani kuitenkin, joten eniten hän taitaa huijata itseään. Kyseinen tyyppi on jollain tapaa parisuhderiippuavinen eikä osaa olla yhtään yksin. Ainakin nyksä taitaa olla aika pahvi, kun ei vaistoa mitään. Älykkäät naiset kyllä vaistoavat, jos ovat kakkosvaihtoehtoja.

Mä olen tapaillut miestä, joka on sanonut myös, että olen hänen elämänsä rakkaus ja elämänsä nainen. Olen myös "rakkain", "tärkein" ja "paras". Ketään muuta hän ei ole rakastanut niin kuin minua, kuulemma. Ei kenenkään muun kanssa niin jännittänyt, kun on kosinut.

Nuo superlatiivit alkoivat minua epäilyttää: olen rakkain, eli siis on muitakin rakkaita, joiden joukosta olen rakkain? Kävi ilmi, että näin oli, ainakin yksi toinenkin rakas oli. Tämä nainen uskoi olevansa se rakkain, miehen elämän nainen ja elämän rakkaus jne. Jätin miehen sitten hänelle, kun hänellä kerran uskoa riitti :-) Mies on tietysti soitellut ja viestitellyt senkin jälkeen, mutta en jaksa enää sanahelinästä innostua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun jätin eksäni, hän alkoi samantien suhteeseen kaverinsa kanssa. Myöhemmin alkoi viestitellä, miten olen hänen elämänsä rakkaus ja rakastaa yhä, mutta on onnellinen tämän toiseksi parhaan kanssa. Hän on pettänyt tätä nykyistä minun kanssani kuitenkin, joten eniten hän taitaa huijata itseään. Kyseinen tyyppi on jollain tapaa parisuhderiippuavinen eikä osaa olla yhtään yksin. Ainakin nyksä taitaa olla aika pahvi, kun ei vaistoa mitään. Älykkäät naiset kyllä vaistoavat, jos ovat kakkosvaihtoehtoja.

Mä olen tapaillut miestä, joka on sanonut myös, että olen hänen elämänsä rakkaus ja elämänsä nainen. Olen myös "rakkain", "tärkein" ja "paras". Ketään muuta hän ei ole rakastanut niin kuin minua, kuulemma. Ei kenenkään muun kanssa niin jännittänyt, kun on kosinut.

Nuo superlatiivit alkoivat minua epäilyttää: olen rakkain, eli siis on muitakin rakkaita, joiden joukosta olen rakkain? Kävi ilmi, että näin oli, ainakin yksi toinenkin rakas oli. Tämä nainen uskoi olevansa se rakkain, miehen elämän nainen ja elämän rakkaus jne. Jätin miehen sitten hänelle, kun hänellä kerran uskoa riitti :-) Mies on tietysti soitellut ja viestitellyt senkin jälkeen, mutta en jaksa enää sanahelinästä innostua.

Minäkin olen ex mieheni suuri rakkaus ollut eron jälkeenkin jo toistakymmentä vuotta. Ei se silti suhteen aikana estänyt pettämästä toistuvasti, kerran yritti muuttaakin panonsa luokse ja kumoamasta koko perheen elatuksesta ja hoitamisesta vastuuta minun niskaani itse heittäytyen yhdeksi hoivattavista lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

oli jättämässä vaimonsa (sori OT, mutta ihmettelen tuota partitiivin viljelyä nykyään)

Ei tartte pyytää anteeksi, kysyn samalla onko tuossa eros eli jos tarkoitin sanamuodolla sitä, että mies oli prosessissa eli jättämässä vaimoaan? Jättämässä vaimonsa olisi siis jo päättynyt prosessi? Onko tuolla merkitystä vai onko siitä huolimatta väärin?

Hyvä kysymys. Suomessa tekemisen lopputuloksen voi koodata objektiin (syötin vauvaa/vauvan), mutta tässä tapauksessa prosessin keskeneräisyys näkyy jo verbin liittomuodosta "oli jättämässä". Jos tuo tekeminen olisi tullut päätökseen, objekti olisi joka tapauksessa genetiivissä. Ei ole kielenmukaista sanoa: Hän jätti vaimoaan. Siitä syystä objektin on oltava genetiivissä myös duratiivisen verbimuodon kanssa: Hän oli jättämässä vaimonsa.

Kerään näitä tapauksia, koska kartoitan partitiivin (ja myös allatiivin, esim. syy sille, kun pitäisi sanoa syy siihen) yleistymistä. On sääli, jos suomesta katoaa tuo objektin sijalla ilmaistava tekemisen tuloksellisuus. Siksi ihmettelen partitiivin yleistymistä. Se liittynee jonkinlaiseen epävarmuuteen, kun ei haluta ilmaista mitään ehdottomasti. Esimerkiksi "hän kyseenalaistaa käsitystä" versus "hän kyseenalaistaa käsityksen".