Nainen, haittaisiko sinua jos et olisi miehellesi valinta nro. Yksim?? Eli jos hän olisi mieluummin ottanut jonkun muun, ja edelleen ottaisi?

Vierailija kirjoitti:

Laajan otannan perusteella sanoisin, että parhaat edellytykset kestävälle parisuhteelle on, kun nainen rakastaa aidosti ja mies tyytyy. Nainen voi projisoida tunteensa mieheen ja elää onnellisena, ja miehille nyt yleensäkin riittää, että saa silloin tällöin pimperoa ja jonkun tekemään kotityöt.

-mies, naimisissa 17 v.

Fossiili siellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajan otannan perusteella sanoisin, että parhaat edellytykset kestävälle parisuhteelle on, kun nainen rakastaa aidosti ja mies tyytyy. Nainen voi projisoida tunteensa mieheen ja elää onnellisena, ja miehille nyt yleensäkin riittää, että saa silloin tällöin pimperoa ja jonkun tekemään kotityöt.

-mies, naimisissa 17 v.

Fossiili siellä

Hujaus ja sinäkin olet ollut irtosuhteissa 17 v. Naimisiin tuskin kelpaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

Kyllä olen ollut, parikymppisenä olin vähän aikaa yhdessä naisen kanssa johon olin aivan hulluna. Hän kuitenkin jätti minut, ja oli alusta asti sitä mieltä ettei halua lapsia, joten ei meistä olisi ikinä avioparia tullut. Ja kyllä pidän liittoani järkiliittona. Ainakaan tuo eksäni ei enää räjäyttäisi pottia, sillä hän on kuulemani mukaan pahasti alkoholisoitunut.

Olen todella velvollisuudentuntoinen, joten tuntuu mahdottomalta, että minkään ihastumisen myötä hylkäisin perhettäni. Sitä paitsi en voi kuvitella rakastuvani kehenkään naiseen niin, että jättäisin lapseni, jotka ovat tärkein asia elämässäni. 

M48

Kiitos vastauksesta. En ajatellut mitään nuoruuden heiloja, vaan ihmistä jonka tapaa vasta aikuisena ja rakastuu hullun lailla. 

Olen miettinyt jälkikäteen paljon tuota miestä, koska olin täysin tyrmistynyt siitä mitä tapahtui. Miten järkevä, erittäin älykäs ja hyväntahtoinen mies voi mennä niin sekaisin, että teki mitä teki, hänelläkin oli silloin kotona asuvat lapset. 

Minulle on ennenkin käynyt niin, että eräs poikaystävä nuoruudessa muuttui itsetuhoiseksi, kun en halunnut enää seurustella. Yksi tosi ihana poika, johon olin myös ihastunut ja seurustelimme kirjoitteli vielä kaksi vuotta lopetuksemme jälkeen kirjeitä, mistä nyt vasta tajusin, että kyllä hän edelleen taisi rakastaa minua (löysin kirjeet viime kesänä, olin unohtanut ne kokonaan). Ja kerran, kun avioliitossamme oli kriisi, niin oma mieheni kirjaimellisesti mureni edessäni, kun hän ajatteli, että aion jättää hänet.

Miehen rakkaus on suorastaan pelottavaa. Itselläni ei ole ikinä ollut mitään tuollaista, kun rakastan. Tuollaista hullua, tarkoitan, vaikka olenkin ollut rakastunut kahteen mieheen, joista jälkimmäinen on aviomieheni. Onneksi tuskin enää kukaan uusi noin hullusti minuun rakastuu, kun olen jo näin vanha.  

Tämä saattaa vaikuttaa itserakkaalta, mutta siitä ei ole kyse. Rakkaushan on illuusio ja mielenhäiriö, ainakin alkuun, kun toista ei oikeastaan tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajan otannan perusteella sanoisin, että parhaat edellytykset kestävälle parisuhteelle on, kun nainen rakastaa aidosti ja mies tyytyy. Nainen voi projisoida tunteensa mieheen ja elää onnellisena, ja miehille nyt yleensäkin riittää, että saa silloin tällöin pimperoa ja jonkun tekemään kotityöt.

-mies, naimisissa 17 v.

Fossiili siellä

Hujaus ja sinäkin olet ollut irtosuhteissa 17 v. Naimisiin tuskin kelpaat.

Joskus kasarilla nainen saattoi suostua yleiseksi kodinkoneeksi. Nykyään suhteen tulee tarjota iloa.

Lyhyesti sanottuna haittaisi. Omalla kohdalla tyytyminen on aina aiheuttanut ongelmia puolin ja toisin.

Teini-ikäisenä hyvin varhaisessa seurustelusuhteessa poikaystävä oli jonkilainen sarjaihastuja, joka ei mitenkään peitellyt taipumustaan aina bongata joku tosi upea mimmi josta kulloinkin haaveili. Hän teki myös selväksi, että vaikka yhdessä ollaankin, oikeastaan minä olen vain yksi vaihtoehto hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan.

Huomasin, että tällainen yhdessäolo oli minulle väsyttävää ja kuluttavaa. Totesin, että tuollaiset tyypit, jotka ovat "melkein menossa" jonnekin on aina parempi lähettää menemään. Huvittavaa on, että vuosia myöhemmin tämä sama tyyppi lähetti viestin, jossa kertoi miten paljon minua silloin rakastikaan. En usko, että se edes pitää paikkaansa, pikemminkin luulen hänen olevan haikailija, joka kroonisesti kuvittelee ruohon olevan vihreämpää jossain muualla kuin missä itse kulloinkin on.

Nuorena aikuisena olin yhdessä miehen kanssa, jota kohtaan tunsin arvostusta ja ystävyyttä ja joka periaatteessa oli kaikkea, mitä minun olisi pitänyt haluta. Jotain kuitenkin puuttui, en edelleenkään tiedä mitä. Huomasin eron jälkeen olevani helpottunut, vaikka arvostin ja edelleen arvostan tätä ihmistä.

Nykyisen puolisoni kanssa olen ollut vuosikymmenen, ja jostain syystä alusta lähtien oli maille molemmille ihan selvä juttu, että nyt olla tultu perille. En todellakaan osaa sanoa mistä siinä tarkalleen on kyse. Mistään täällä usein pyöritellyistä tasohöpinöistä, kuten pituudesta tai varakkuudesta ei ainakaan :) Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita, monet asiat hänessä huvittavat minua, olemme sopivasti erilaisia ja pidän hänen kosketuksestaan. Vaikka joskus tuntuisi väljähtäneeltä tai vastaan tulisi pieniä ihastuksia, niillä ei ole kovinkaan paljon väliä, koska jotenkin tässä liitossa on hyvä olla. 

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna haittaisi. Omalla kohdalla tyytyminen on aina aiheuttanut ongelmia puolin ja toisin.

Teini-ikäisenä hyvin varhaisessa seurustelusuhteessa poikaystävä oli jonkilainen sarjaihastuja, joka ei mitenkään peitellyt taipumustaan aina bongata joku tosi upea mimmi josta kulloinkin haaveili. Hän teki myös selväksi, että vaikka yhdessä ollaankin, oikeastaan minä olen vain yksi vaihtoehto hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan.

Huomasin, että tällainen yhdessäolo oli minulle väsyttävää ja kuluttavaa. Totesin, että tuollaiset tyypit, jotka ovat "melkein menossa" jonnekin on aina parempi lähettää menemään. Huvittavaa on, että vuosia myöhemmin tämä sama tyyppi lähetti viestin, jossa kertoi miten paljon minua silloin rakastikaan. En usko, että se edes pitää paikkaansa, pikemminkin luulen hänen olevan haikailija, joka kroonisesti kuvittelee ruohon olevan vihreämpää jossain muualla kuin missä itse kulloinkin on.

Nuorena aikuisena olin yhdessä miehen kanssa, jota kohtaan tunsin arvostusta ja ystävyyttä ja joka periaatteessa oli kaikkea, mitä minun olisi pitänyt haluta. Jotain kuitenkin puuttui, en edelleenkään tiedä mitä. Huomasin eron jälkeen olevani helpottunut, vaikka arvostin ja edelleen arvostan tätä ihmistä.

Nykyisen puolisoni kanssa olen ollut vuosikymmenen, ja jostain syystä alusta lähtien oli maille molemmille ihan selvä juttu, että nyt olla tultu perille. En todellakaan osaa sanoa mistä siinä tarkalleen on kyse. Mistään täällä usein pyöritellyistä tasohöpinöistä, kuten pituudesta tai varakkuudesta ei ainakaan :) Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita, monet asiat hänessä huvittavat minua, olemme sopivasti erilaisia ja pidän hänen kosketuksestaan. Vaikka joskus tuntuisi väljähtäneeltä tai vastaan tulisi pieniä ihastuksia, niillä ei ole kovinkaan paljon väliä, koska jotenkin tässä liitossa on hyvä olla. 

Rakkaudessa on jotain selittämätöntä, kai se on oikea tuoksu tai tuttuus, mikä tekee siitä ihmisestä sen oikean. Tuo toiseksi viimeisen kappaleen kuvaus muistuttaa nuoresta miehestä, jolta sain kirjeitä (mistä aiemmin kerroin). Vaikka hän oli todella ihana ja olin itsekin häneen ihastunut, niin kuitenkin jotain puuttui. Rakastuin toiseen. Siitä suhteesta ei tullut mitään, koska mies muutti ulkomaille, jätin hänet. Vasta kolmas kerta toden sanoi eli tuli nykyinen aviomieheni, jonka kanssa kaikki osui kohdalleen molemminpuolisesti, kemia, ulkonäkö, samanlaiset haaveet tulevasta (vähän erikoiset). Kaikki natsasi yhteen, mielipiteet, seksimaku, aivan kaikki alusta asti. 

Rakastumisen korviani myöten olin kokenut ensirakkauteni kanssa (tunne, kun toinen ottaa kädestä kiinni, niin mahasta kouraisee, halaus saa haluamaan jne.), mutta muut asiat eivät osuneet kohdalleen. Intuitiivisesti olin niin viisas, että jätin hänet, vaikka surin häntä kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

Kyllä olen ollut, parikymppisenä olin vähän aikaa yhdessä naisen kanssa johon olin aivan hulluna. Hän kuitenkin jätti minut, ja oli alusta asti sitä mieltä ettei halua lapsia, joten ei meistä olisi ikinä avioparia tullut. Ja kyllä pidän liittoani järkiliittona. Ainakaan tuo eksäni ei enää räjäyttäisi pottia, sillä hän on kuulemani mukaan pahasti alkoholisoitunut.

Olen todella velvollisuudentuntoinen, joten tuntuu mahdottomalta, että minkään ihastumisen myötä hylkäisin perhettäni. Sitä paitsi en voi kuvitella rakastuvani kehenkään naiseen niin, että jättäisin lapseni, jotka ovat tärkein asia elämässäni. 

M48

Tiedän muutaman tapauksen, jotka ovat rakastuneet toiseen lasten kasvettua aikuisiksi ja muutettua kotoa. Ennen sitä eivät kuulemma olisi lähteneet. Noissa oli kyllä koko ajan mukana asioita, jotka eivät liitossa toimineet, esimerkiksi hyvin erilaiset luonteet. Jos tuollaisia ei ole, että on mukavaa yhdessä, niin järkiliittokin varmasti toimii oikein hyvin. Eivätkä kaikki ihmiset rakastu koskaan koe isoja tunnemylläköitä muutenkaan, ovat tasaisia. Rakkaushan voi myös haavoittaa syvästi eikä sen takia edes sellaista halua. N54

Eiköhän olisi jo jättänyt minut, jos asian laita näin olisi?

Siellä nyt joku Sussu haihattelee omiaan ja kaipailee ukkomiestä. Voi voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Tietääkö vaimosi? Aika karua. Mitä luulet, että vaimosi sanoisi, jos lukisi tämän kommenttisi? Oletko sinä hänelle samalla tavalla järkivalinta?

Pahinta olisi olla se nainen, joka on ikuinen kakkosvaihtoehto gai korvike. Korvike sille, mitä mies todella haluaa. Jumissa lapsilauman kanssa jossain hornan tuutissa, kun mies jahtaa sitä ykköstä kakkosen kustannuksella vuodesta toiseen.

Jotkut miehet valitsevat sen kaikista pahimman vaihtoehdon haistatellakseen kai muille. Erityisesti useiden pakkien jälkeen nämä ex-komistukset valitsevat sen kaikista rumimman, ilkeimmäin ja aggressiivisimman ämmän, jos se hoitaa kaiken heidän puolestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut miehet valitsevat sen kaikista pahimman vaihtoehdon haistatellakseen kai muille. Erityisesti useiden pakkien jälkeen nämä ex-komistukset valitsevat sen kaikista rumimman, ilkeimmäin ja aggressiivisimman ämmän, jos se hoitaa kaiken heidän puolestaan. 

Täh? Täytyy olla jo melkoisen tyhmä, jos noin valitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Siksi, että ok on usein tarpeeksi hyvä. Ihminen joutuu tyytymään elämässään moneen asiaan. Sun ei ole pakko. Mutta jotkut haluaa sen kumppanin. 

Kun nyt vaikka miettii ihmisten "tasoja" oli ne sit kuviteltuja tai ei. Kuitenkin suurin osa pariutuu melko omantasoisensa kanssa. Moni silti haaveilee, että oma kumppani olisi komeampi/kauniimpi/laihempi/lihaksikkaampi/koulutetumpi jne. Ihan niinkun ihmiset ajaa perus Volvolla tai asuu neukkukuutiossa. Parisuhde on kuitenkin tärkeä osa ihmisyyttä.

Jos ei rahkeet riitä Ferrariin ja kartanoon niin pitäisikö sitten olla koditon ja kävellä kaikkialle? Vai onko sittenkin niin, että suurimmalle osalle riittää semmonen ihan perushyvä elämä ja kumppani? Vaikka haaveet olis joskus muualla.

Toki mahtavaahan se on jos lääkäri-mr.finland ja asianajaja miss.finland tapaavat ja asuvat siellä merenrantakartanossa yksisarvisten kanssa. Aika harvalle vain käy niin.

En osaa ollenkaan ajatella noin. Prinsessasadut ja tarinat täydellisistä prinsseistä ovat satua, ei täydellistä ihmistä ole olemassakaan. Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa, jotain puutetta, vajaustapitää vain olla tietoinen siitä, mitä asioita erityisesti painottaa omassa pitkäaikaisessa kumppanissa. Ja kun tämä asia on jokseenkin selvää, ei ole tarvetta niin sanotusti tyytyä tai haikailla muun perään. Koska vaikka vastaan kävelisikin jokin muka vielä parempi, niin jotain vikaa ja puutetta siinäkin ihmisessä on ja pahimmassa tapauksessa se on jokin pers häiriöinen väkivaltainen sekopää. Täydellistä ihmistä kun ei ole olemassakaan, niin ei myöskään tarvitse tyytyä. Olen täysin tietoisesti valinnut oman kumppanini vikoineen päivineen enkä haikaile muiden perään. Hän on minulle se ykkösvalinta, koska hänessä on eniten niitä piirteitä ja asioita joita arvostan ihmisessä ja suhteessa vähän tai siedettäviä valuvikoja. Välistä tulee yhteentörmäyksiä, mutta nekin kuuluvat vain elämään. En elä mielikuvitus- ja satumaailmassa.

Joo haittaisi. Olet ennenkin kysellyt tätä. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Estät kakkosvalintaasi saamasta ihmistä, joka häntä oikeasti rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Tietääkö vaimosi? Aika karua. Mitä luulet, että vaimosi sanoisi, jos lukisi tämän kommenttisi? Oletko sinä hänelle samalla tavalla järkivalinta?

Minä olen nainen, ja oikeastaan koko elämäni on ollut "järkivalintaa". Edes teininä en kokenut samalla tapaa niitä vaihtuvia, höpsöjä ihastuksia kuin kaverini.

En ole kauhean tunteellinen ihminen, joten en varmaan ole koskaan ollut rakastunut millään päätähuimaavalla ja ehdottomalla tavalla. Todella voimakasta seksuaalista intohimoa ja vetovoimaa olen joitakin miehiä kohtaan tuntenut,  mutta siihenkään ei ole sekoittunut emotionaalista "hullun rakkauden" tunnetta.

Sen sijaan miestäni kohtaan tunnen kyllä todella syvää kiintymystä ja lämmintä, rauhallista rakkautta. Turvallisuudentunne on minulle tärkeää niin ihmissuhteissa kuin aineellisestikin. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa vaihtaisin nykyisen parisuhteeni toiseen jonkun tunnemyrskyn kourissa. En tietenkään sano, etteikö niin voisi käydä, mutta olen  jo nelikymppinen enkä vaan pidä sitä todennäköisenä. 

Olen tehnyt järkivalintoja myös oman urani ja koulutuksen suhteen (hyvä tulotaso, ammatti jossa hyvä työllisyystilanne), en pelkästään ihmissuhteissa. Tällainen minä vaan olen, en oikein voi pakottaa itseäni tuntemaan kiihkeämmin kuin pystyn. 

Todella harva nainen on miehelleen valinta nro. 1. Useimmat tyytyvät.

Meillä on töissä yksi sälli joka on tiettävästi kysellyt ainakin neljää nuorta naista ulos. Yhtä se kysyi toisen kerran kun nainen ja hänen kumppaninsa erosivat. Yksikään ei lähtenyt treffeille hänen kanssaan. Nyt hänellä (on vain vähän aikaa kulunut siitä, kun kysyi toista)) on uusi nainen yrityksen alla (joka on ollut siellä reilu puolen vuotta) samassa työpaikassa ja niillä onkin jo meneillään jotain. Siinä varmaan neito tuntee itsensä hyvin erityiseksi kun on päässyt jonoon, kun muut eivät kelpuuttaneet tätä häntäheikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Todella harva nainen on miehelleen valinta nro. 1. Useimmat tyytyvät.

Miksi? Jos miehet käyttäisi vähän harkintaa, useampi mies saisi sen naisen, jonka oikeasti haluaa. Mutta ei, miehen tyhmästä päästä kärsii koko perhe.

Haittaa. Kyllä kumppanin pitäisi aina olla ykkönen, eikä niin että ollaan yhdessä ja odotellaan koko ajan jotain parempaa tulevaksi kohdalle.