Nainen, haittaisiko sinua jos et olisi miehellesi valinta nro. Yksim?? Eli jos hän olisi mieluummin ottanut jonkun muun, ja edelleen ottaisi?

Niinno riippuu, miten tuon käsittää. En varmasti ole kaikilta ominaisuuksiltani mieheni ihanne eikä hänkään minun, mutta rakkautta ja tahtoa olla yhdessä on. Jos taas kyse olisi siitä, että toinen jatkuvasti haikailee jonkun toisen perään, sellaista en katselisi.

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Olen nähnyt sellaisia suhteita, missä toinen tai molemmat tyytyvät. Itse olen suhteessa missä rakkaus on aitoa ja molemminpuolista. Olen nähnyt mieheni itkevän vain kahdesti, silloin kun menimme naimisiin ja silloin, kun sain ensimmäisen lapsen ja hän piteli lasta ensimmäistä kertaa sylissään. Tiedän muistakin asioista, että hän tekee kaikkensa eteeni ja minä hänen. 

Ymmärsin ettei AP ole vielä tavannut tätä deittiään. Siksihän tilanne vaikuttaa epäreilulta. Toinen heitetään, huom! varmuudelta sivuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä haittaisi. Se tarkoittaisi sitä, että mies ei ole minun kanssa tosissaan vaan lähtee heti, kun parempi löytyy. Ei tuollaisen kanssa voi perhettä perustaa, koska ero on vain ajan kysymys.

Kuka tahansa lähtee kun parempi tulee vastaan. Mies tai nainen. Se ettå onko jokainen ihastus sitten parempi on toinen asia ja tuleeko niitä parempia koskaan vastaan kun on jo parisuhteessa. Ei sitä kerkiä luoda toisesta "parempaa" kuvaa, jos ei tutustu ensin kunnolla ja kunnolla tutustuminen on hankalaa jos on parisuhteessa.

En pitäisi myöskään parempana henkilöä lähtökohtaisesti joka tietentahtoen haluaa tutustua varattuun.

Olen eri, mutta eräs tuttavani kerran sanoi, että riittävän hyvää ei vaihda edes parempaan. Minusta tässä on perää. Se vaihtaminen sisältää aina riskin, että toisesta paljastuukin piirteitä jotka tekee yhteiselämästä vaikeaa tai mahdotonta. Kun itsellä on jo riittävän hyvä, ei tätä riskiä haluta ottaa.

Toinen tuttavani kerran sanoi parisuhteestaan, että onhan se sellaista tasaista, mutta sellaista siitä tulee ajan myötä kaikkien kanssa. Eikä hän jaksa lähteä puolisoa vaihtamaan, kun nykyinen tietää kaikki hänen juttunsa, mistä hän tykkää ja miten hän haluaa asiat hoitaa. Seuraava pitäisi "kouluttaa" ihan alusta ja lopputuloksena olisi kuitenkin sama tasainen suhde kun lyhyt alkuhuuma on ohi.

Itse näen pitkän parisuhteen ikäänkuin talon rakentamisena. Kumppanin vaihtaminen tarkoittaa sitä, että puretaan koko talo ja aloitetaan alusta. Silloin pitää olla varma että uudesta talosta tulee niin hiton paljon parempi, että kannattaa nähdä tuo vaiva. Ja koska tällaista varmuutta ei koskaan ole, ei kannata lähteä hyvää kumppania vaihtamaan.

Nämä siis kommenttina ajatukseen, että kuka tahansa lähtee kun parempi tulee vastaan. Ei välttämättä lähde.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

ei parisuhteessa rakkaudesta? Mun mielestä kyse ei ole edes parisuhteessa, jos väliaikaisella asenteella. Silloin on kyse petoksesta, ei parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haittaisi. Olen nähnyt sellaisia suhteita, missä toinen tai molemmat tyytyvät. Itse olen suhteessa missä rakkaus on aitoa ja molemminpuolista. Olen nähnyt mieheni itkevän vain kahdesti, silloin kun menimme naimisiin ja silloin, kun sain ensimmäisen lapsen ja hän piteli lasta ensimmäistä kertaa sylissään. Tiedän muistakin asioista, että hän tekee kaikkensa eteeni ja minä hänen. 

No olisitko sitten itse mieluummin koko ikäsi yksin ja tehnyt lapsenkin yksin, jos et olisi kohdannut mitään elämäsi miestä?

Kyllä. Naimisiin meno ja lapset eivät edes olleet suunnitelmissa. En olisi tehnyt tai halunnut lapsia ilman juuri tuota miestä, jonka kanssa edelleen olen. Mutta muilla voi olla ihan toinen asenne, jokainen on yksilö enkä ketään arvostele, kerroin vain oman mielipiteeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Haluaisitko sinä tuollaisen parisuhteen, joka perustuu valheelle? Miksei toiselle voi reilusti sanoa, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu? Se toinenkin voisi etsiä itselleen parempaa kumppania.

Tyytyminen ei tarkoita sitä, että toinen on väliaikainen ratkaisu.

Se tarkoittaa sitten sitä, että kun se paras tulee vastaan hänelle pitää sanoa, että sori, olen jo parisuhteessa. Ja jossitella koko loppuelämä, mitä olisi voinut olla.

Elämän realititeetit. Entä jos se oikea tulee vastaan vasta vanhainkodissa oisit halunnut perheen?

Toiseen tyytyminen saa aikaan vain huonoja parisuhteita.

Niin saa. Silloin täytyy miettiä mistä on valmis tinkimään. Onko se lapset? Rakkaus? Vaiko jättäytyminen vapaaehtoisesti lapsettomaksi ja sinkuksi.

Lapsi kantaa sen miehen geenejä joihin nainen on tyytynyt. Mutta jos mies on tyytynyt ja nainen rakastanut, niin lapsen geenit sitten tietysti ovat rakastetulta. Itse en tuollaiseen lähtisi siitä huolimatta.

Vasta vanhempana ymmärtää nämä geenit, siis silloin, kun lapset ovat jo nuoria aikuisia ja näkee millaisia heistä tuli. Nuorena ei vielä ymmärrä. Minun lapseni sai niin selkeästi upeat geenit isältään ja itseltäni parhaat puoleni myös.

Mitä aktuaalista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Siksi, että ok on usein tarpeeksi hyvä. Ihminen joutuu tyytymään elämässään moneen asiaan. Sun ei ole pakko. Mutta jotkut haluaa sen kumppanin. 

Kun nyt vaikka miettii ihmisten "tasoja" oli ne sit kuviteltuja tai ei. Kuitenkin suurin osa pariutuu melko omantasoisensa kanssa. Moni silti haaveilee, että oma kumppani olisi komeampi/kauniimpi/laihempi/lihaksikkaampi/koulutetumpi jne. Ihan niinkun ihmiset ajaa perus Volvolla tai asuu neukkukuutiossa. Parisuhde on kuitenkin tärkeä osa ihmisyyttä.

Jos ei rahkeet riitä Ferrariin ja kartanoon niin pitäisikö sitten olla koditon ja kävellä kaikkialle? Vai onko sittenkin niin, että suurimmalle osalle riittää semmonen ihan perushyvä elämä ja kumppani? Vaikka haaveet olis joskus muualla.

Toki mahtavaahan se on jos lääkäri-mr.finland ja asianajaja miss.finland tapaavat ja asuvat siellä merenrantakartanossa yksisarvisten kanssa. Aika harvalle vain käy niin.

Ymmärrän, että joitain kompromisseja joutuu tekemään, jos aikoo parisuhteeseen mennä. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, edes se unelmakumppaniksi mielletty hahmo. Mielikuva tietenkin voi olla se, että tää tyyppi on täydellinen, ei ikinä pissi tai pashko tai raivoo, mutta se ei ole realismia. 

Aika karua verrata sinkkuutta kodittomuuteen ja kävelyyn, mutta kai se siltä tuntuu sellaiselle ihmiselle, jolle parisuhde on elämän ykkösprioriteeteissä muun ns. normaalin elämän (asunto, auto, lapset yms) kanssa. Toisaalta aloituksessa mainittiin, että oltais suurin pirtein valmiita vaihtamaan kumppani lennosta tähän "miss-Finland-ikuisesti-18-v-perijätär-kodinkoneeseen". Eikö se vähän tuhoa esimerkiksi tuota sinun ajatustasi sellaisesta "normaali elämästä", jos yhtäkkiä saadaankin se unelmakumppani? Minulle se voisi tuoda turvattomuuden tunteen, kun vuosia on puhallettu yhteen hiileen sen kumppanin kanssa, koettu ja naurettu yhdessä ja sitten tulisikin nopea jättäminen toisen takia. Eikö tämä aspekti tyytymisessä haittaisi?

Kiitos sinulle, että avasit vähän ajatteluasi! 

No parisuhde on tosiaan ihmisille ykkösprioriteetteja elämässä eikä se ole mitenkään outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä yksin on todellakin parempi vaihtoehto kuin "ihan ok" kumppani.

Olen ollut 10 v yksin ja en kyllä enää usko tuohon

Jep.

Nämä yksinäisyyden puolesta liputtajat ovat poikkeuksetta itse hyvässä suhteessa.

Eivät tiedä millaista se kymmeniä vuosia kestävä yksinäisyys on.

Väärin, täällä nimittäin poikkeus. Olen ikisinkku ja pysyn oikein mielelläni sellaisena loppuelämäni, jos en löydä ihmistä jonka todella haluan ja joka haluaa minut yhtä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Kun toista rakastaa niin ei silloin mieti, että "voi harmi kun naapurin Pertti olisi komeampi/rikkaampi/supliikimpi ym. " Jokainen tietää, että kylmällä järjellä ajateltuna maailmasta löytyy ulkoisilta ominaisuuksiltaan "parempia' yksilöitä kuin oma puoliso. Mutta juuri rakastamisen takia sitä ei tule miettineeksi. Miksi se minua kiinnostaa, jos joku randomi mies olisi vaikka komeampi. En minä häntä rakasta enkä ole hänestä näin ollen kiinnostunut.

Mutta aloitukseen... Jos oikeasti tilanne olisi se, että mies rakastaisi toista ja haikailisi tämän perään niin kyllä asia haittaisi. Ei sellaisen miehen kanssa olisi rakkautta, koska hänen rakkautensa on muualla. Ja minuthan jätettäisiin heti, jos mahdollisuus siihen oikeaan ihastukseen olisi. Ja kolmas asia on, etten usko tuollaisen miehen pystyvän peittelemään asiaa täysin. Ei se välttämättä näy suoraan, että rakastaa toista. Mutta jos ei ole täysin kiinnostunut niin se usein heijastuu välinpitämättömyytenä. Voi olla periaatteessa hyvinkin ystävällinen. Mutta ei kuitenkaan ole ehkä niin täysillä mukana suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Miksi pitäisi sanoa? Kettuiletko itse miehellesi tämän hiustenlähdöstä tai peniksen koosta yms. seikoista, joihin hän ei voi vaikuttaa? Mitä tuollaisella puheella voi saavuttaa?

Se ettei vaimoni ole minun elämäni rakkaus, ei tarkoita ettenkö rakastaisi myös vaimoani, ja olisi hänen kanssaan yhdessä rakkaudesta. On ollut muita, joita olen rakastanut enemmän, mutta he eivät halunneet perhettä kanssani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Toihan on oikein terve asenne. Nykypolvi ei ymmärrä ettei ketään haeta mittatilaus kaavakkeella. Toinen täytyy kohdata monesta eri näkövinkkelistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

Näin se meillä menikin. Sain tietää kun oltiin jo naimisissa, toki kolaus itsetunnolle mutta ei ylitsepääsemätöntä. Aina kaikki ei ole tässä maailmassa täydellistä. Pääasia et mies rakastaa minua nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä haittaisi. Se tarkoittaisi sitä, että mies ei ole minun kanssa tosissaan vaan lähtee heti, kun parempi löytyy. Ei tuollaisen kanssa voi perhettä perustaa, koska ero on vain ajan kysymys.

Jos mies ei kertoisi. Ei se aina noin mene, jotkut miehet ovat kunniallisia ja uskollisia. Minäkin perustin perheen tällaisen kanssa =)

Naimisissa kohta 27v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten joku ylempänä sanoikin, parisuhteessa haittaisi, jossain yhden illan jutussa ei niinkään. Tommoinen asenne näkyy ennemmin tai myöhemmin ja on myrkkyä sitoutumiselle ja yhteen hiileen puhaltamiselle, jos toinen pitää jatkuvasti takaovea auki. 

Kysymys tällaiselle ihmiselle, jolle se puoliso ei ole ykkösvalinta. Miksi olette hänen kanssaan? Miksi ette ole yksin tai kämppiksen kanssa? Tai ainakin ole sille kumppanille rehellisiä ja sano, että ettette ole parisuhteessa rakkaudesta puolisoa kohtaan vaan taloudellisen hyödyn tai muun hyödyn yms takia?

Koska sitä ykköstä ei saa, ja ihan ok kumppani on parempi kuin koko elämä yksin

Pelkäätkö olla yksin vai mikä on syysi ottaa vain "ihan ok" puoliso? Eikö se nakerra sinua tietää, että jossain tuttavapiirissäsi tai toisessa kaupungissa on se unelmatyttösi/poikasi? Vai oletko kenties teini-ikäisen tasolla/kehitysvaiheessa, koska silloin tulee esimerkiksi ihastuttua ja jumaloitua kohdetta, jota ei koskaan voi saada?

Haluan vaan ymmärtää, mikä on teidän "ihan ok riittää puolisoksi" motiivi mennä parisuhteeseen. 

Olen eri, ja minulla syy oli se, että halusin ehdottomasti lapsia. Kun minuun rakastui nainen, joka myös halusi äidiksi, ajattelin, jotta mikä ettei. Kun olin jo ostanut kihlasormuksen, tuli pieni paniikki ja ajattelin vielä perua koko homman, mutta kaverini, bestman häissämme, puhui minulle järkeä, ja totesi ettei se ruoho sen vihreämpää ole. Nyt ole ollut naimisissa jo 20 vuotta, ja olen saanut haaveilemani perheen. Vaimoni ei ole missään vaiheessa ollut minulle mikään elämää suurempi rakkaus, mutta elämämme on oikein hyvää, enkä lasten takia ole ajatellut eroa hetkeäkään. 

Muutenkin olen sitä mieltä, että naimisiin mennään vain kerran. Esim. avioehtoa en tehnyt, vaikka olen vaimoani merkittävästi varakkaampi. 

M48

Oletko koskaan ollut kunnolla rakastunut? Pidätkö liittoasi järkiliittona? Entä jos tapaat jonkun, joka räjäyttää potin ja jota ilman et voi elää? Vai oletko niin tasainen tyyppi, ettei sellaista tapahdu.

Eräs mies rakastui nimittäin minuun tuolla tavalla ja oli jättämässä vaimoaan, vaikken edes vastannut rakkauteen enkä ollut hänen kanssaan missään suhteessa, vain ystävyys ja perheiden välinen tuttavuus. Miehet ovat hulluja rakastuessaan! Mutta kun rakastaa vastaan, niin silloinhan kaikki on paremmin kuin hyvin (kuten minä ja mieheni rakastamme toisiamme, edelleen, vuosikymmenten jälkeen).

Kyllä olen ollut, parikymppisenä olin vähän aikaa yhdessä naisen kanssa johon olin aivan hulluna. Hän kuitenkin jätti minut, ja oli alusta asti sitä mieltä ettei halua lapsia, joten ei meistä olisi ikinä avioparia tullut. Ja kyllä pidän liittoani järkiliittona. Ainakaan tuo eksäni ei enää räjäyttäisi pottia, sillä hän on kuulemani mukaan pahasti alkoholisoitunut.

Olen todella velvollisuudentuntoinen, joten tuntuu mahdottomalta, että minkään ihastumisen myötä hylkäisin perhettäni. Sitä paitsi en voi kuvitella rakastuvani kehenkään naiseen niin, että jättäisin lapseni, jotka ovat tärkein asia elämässäni. 

M48

Vierailija kirjoitti:

Todellakin haittaisi. Kuten edellä kirjoitettiin, mies luultavasti olisi enemmän tai vähemmän avoin ajatukselle löytää "se oikea", jos minä en kerran se olisi. Jossain vaiheessa mies lähtisi ja sitä ennen itsetuntoni olisi jo romahtanut. En itse asiassa voi oikeastaan kuvitella moista suhdetta, koska mieheni ovat aina olleet minuun hulluina ja olen vahvasti kokenut heidän haluavan juuri minut. Muuhan on ihan peestä.

Eikö tuollainen "hulluna vain sinuun" ole vähän pelottavaa? Minusta on... Itse olen aina pitänyt mahdollisena että lähes kuka vain voi olla kumppanini, ei siihen mitään hulluutta tarvita vaan ihastuminen ja tykkääminen ja yhteiset arvot riittävät. 

Mitä muuten olet hyötynyt siitä, et miehesi (monikossa) ovat olleet hulluina sinuun, kun ei ne suhteet sen pidempään kestäneet? 

Vierailija kirjoitti:

Jos kyse olisi kevytsuhteesta (seurustelu) niin ei, mutta en tietenkään naimisiin menisi tai yhteen muuttaisi, jos miehen ajatus olisi tuo.

Mistä sinä tiedät, olisiko?

Laajan otannan perusteella sanoisin, että parhaat edellytykset kestävälle parisuhteelle on, kun nainen rakastaa aidosti ja mies tyytyy. Nainen voi projisoida tunteensa mieheen ja elää onnellisena, ja miehille nyt yleensäkin riittää, että saa silloin tällöin pimperoa ja jonkun tekemään kotityöt.

-mies, naimisissa 17 v.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin haittaisi. Kuten edellä kirjoitettiin, mies luultavasti olisi enemmän tai vähemmän avoin ajatukselle löytää "se oikea", jos minä en kerran se olisi. Jossain vaiheessa mies lähtisi ja sitä ennen itsetuntoni olisi jo romahtanut. En itse asiassa voi oikeastaan kuvitella moista suhdetta, koska mieheni ovat aina olleet minuun hulluina ja olen vahvasti kokenut heidän haluavan juuri minut. Muuhan on ihan peestä.

Voi se mies silti lähteä. Luuletko, ettei mieli voi muuttua? Oletko myös varma, että he ovat aina olleet sinuun hulluina? Seksi on varmaan kyllä kelvannut ainakin heille.