Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä kysymys siitä, että tytöiltä ja naisilta odotetaan enemmän muiden huomioimista kaikessa, myös toisten kunkinhetkisten tunnetilojen havainnoimista? En nyt osaa sanoa täsmällistä esimerkkiä edes omasta elämästäni, ehkä nämä asenteet ovat niin syvällä kulttuurissa tai jotakin.
En tiedä kuinka paljon tämä liittyy aiheeseen, mutta kerronpa nyt yhden kokemuksen omasta elämästä. Pitkä stoori, mutta katkelma siitä. Kävimme lapsen oireilun takia perheneuvolassa. Meillä oli vaikea elämäntilanne, minä olin henkisen hyvinvointini äärirajoilla, mies sairastanut aivotapahtuman ja lapsi oireili em. tapahtumien takia voimakkaasti. Isänsä kanssa riitelivät joka päivä ja välit olivat tulehtuneet. Niinpä psykologi katsoi, että minun äitinä piti huolehtia "tunne-ilmastosta" keksimällä perheelle yhteistä, kivaa tekemistä, kun olin jo aivan puhki muutenkin ja kaikesta selviytyminen tuotti äärimmäisiä vaikeuksia, olin omaishoitaja ja niin edelleen. No, ponnistelin tämän "yhteisen hyvän" eteen, mutta mitään palkintoa siitä en ikinä saanut, jouduinpa vain itsetuhoisena osastolle.
Olen vain jälkikäteen miettinyt, että olisiko perheemme kannalta ollut parasta, että isä ja lapsi olisi laitettu töihin ja ottamaan vastuuta omasta tunteistaan. No, se ei selviä ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pia Mellodyn kirja "Facing codependency" käsittelee tätä aika ravisuttavalla tavalla. Pitäis olla pakollinen lukemisto kaikille naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä kysymys siitä, että tytöiltä ja naisilta odotetaan enemmän muiden huomioimista kaikessa, myös toisten kunkinhetkisten tunnetilojen havainnoimista? En nyt osaa sanoa täsmällistä esimerkkiä edes omasta elämästäni, ehkä nämä asenteet ovat niin syvällä kulttuurissa tai jotakin.
En tiedä kuinka paljon tämä liittyy aiheeseen, mutta kerronpa nyt yhden kokemuksen omasta elämästä. Pitkä stoori, mutta katkelma siitä. Kävimme lapsen oireilun takia perheneuvolassa. Meillä oli vaikea elämäntilanne, minä olin henkisen hyvinvointini äärirajoilla, mies sairastanut aivotapahtuman ja lapsi oireili em. tapahtumien takia voimakkaasti. Isänsä kanssa riitelivät joka päivä ja välit olivat tulehtuneet. Niinpä psykologi katsoi, että minun äitinä piti huolehtia "tunne-ilmastosta" keksimällä perheelle yhteistä, kivaa tekemistä, kun olin jo aivan puhki muutenkin ja kaikesta selviytyminen tuotti äärimmäisiä vaikeuksia, olin omaishoitaja ja niin edelleen. No, ponnistelin tämän "yhteisen hyvän" eteen, mutta mitään palkintoa siitä en ikinä saanut, jouduinpa vain itsetuhoisena osastolle.
Olen vain jälkikäteen miettinyt, että olisiko perheemme kannalta ollut parasta, että isä ja lapsi olisi laitettu töihin ja ottamaan vastuuta omasta tunteistaan. No, se ei selviä ikinä.
Olisi. Kukaan ei voi tuntea toisen puolesta, se menee jo läheisriippuvuuden ja taikauskon piiriin. Jokaisen pitää käsitellä traumat itsensä kanssa, koska ne on jokaiselle henkilökohtaisia. Olen pahoillani että jouduit tuollaisen puoskarin käsiin ja että se maksoi terveytesi.
Läheisriippuvuudessa on kyse juuri siitä että rajat itsen ja toisen väliltä katoavat, siis tunnetasolla. Toisen tunteista (ja kuvitelluista tunteista, toisen tunteiden ennakoinnista) tulee omia tunteita. Tämä vie ihan hirveästi voimia, pakottaa olemaan koko ajan "varuillaan" ja valppaana. Ei ihme jos ei jaksa pestä ikkunoita. Sinänsä aika tyypillistä, että tämä huomataan vasta sitten kun ei jaksa enää täyttää rooliaan, eli tehdä askareita. Ei esimerkiksi silloin, kun ensimmäisiä kertoja toisen kanssa tulee sellainen outo mähnäinen olo ettei oikein tiedä mikä huvittaisi vai huvittaisiko mikään.
Tämä saa alkunsa lapsuudessa, lapsi on jostain syystä joutunut ennakoimaan vanhempien tunteita tai hänelle on sälytetty häpeää johon hän itse ei ole syyllinen. Tästä voi oppia pois, mutta se on todella vaativa ja pitkä prosessi.
(Läheisriippuvuudessa ei siis ole kyse siitä, että tarvitsisi toista tai olisi riippuvainen toisesta sanan fyysisessä merkityksessä. Kaikkein itsenäisimmiltä vaikuttavat ihmiset ovat usein läheisriippuvaisia.)
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mies asutaan nykyään eri osoitteissa - asuttu jo 10 vuotta. Silloin tällöin käydään toistemme luona tai reissussa. Tänäänkin hän on tulossa yökylään ja tehdään yhdessä ruokaa.
Hän on puuhakas ekstrovertti, joka olisi koko ajan tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Itse olen kotona viihtyvä enkä kaipaa mitään ylimääräistä.
Näin! Tehkää asialle jotain, jos yhteiselo ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mies asutaan nykyään eri osoitteissa - asuttu jo 10 vuotta. Silloin tällöin käydään toistemme luona tai reissussa. Tänäänkin hän on tulossa yökylään ja tehdään yhdessä ruokaa.
Hän on puuhakas ekstrovertti, joka olisi koko ajan tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Itse olen kotona viihtyvä enkä kaipaa mitään ylimääräistä.
Näin! Tehkää asialle jotain, jos yhteiselo ahdistaa.
Valittaminen on kivempaa kuin se, että tilanne yritettäisiin korjata. Yleistä tällä foorumilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mies asutaan nykyään eri osoitteissa - asuttu jo 10 vuotta. Silloin tällöin käydään toistemme luona tai reissussa. Tänäänkin hän on tulossa yökylään ja tehdään yhdessä ruokaa.
Hän on puuhakas ekstrovertti, joka olisi koko ajan tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Itse olen kotona viihtyvä enkä kaipaa mitään ylimääräistä.
Näin! Tehkää asialle jotain, jos yhteiselo ahdistaa.
Valittaminen on kivempaa kuin se, että tilanne yritettäisiin korjata. Yleistä tällä foorumilla.
Eihän nämä yksinkertaisia asioita ole, jos on mahdollisesti lapsiakin ja ehkä sen kumppaninkin mielipide täytyy huomioida. Moni mies ei halua asua erillään, syitä voi jokainen tykönään miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mies asutaan nykyään eri osoitteissa - asuttu jo 10 vuotta. Silloin tällöin käydään toistemme luona tai reissussa. Tänäänkin hän on tulossa yökylään ja tehdään yhdessä ruokaa.
Hän on puuhakas ekstrovertti, joka olisi koko ajan tekemässä jotain tai menossa jonnekin. Itse olen kotona viihtyvä enkä kaipaa mitään ylimääräistä.
Näin! Tehkää asialle jotain, jos yhteiselo ahdistaa.
Valittaminen on kivempaa kuin se, että tilanne yritettäisiin korjata. Yleistä tällä foorumilla.
Eihän nämä yksinkertaisia asioita ole, jos on mahdollisesti lapsiakin ja ehkä sen kumppaninkin mielipide täytyy huomioida. Moni mies ei halua asua erillään, syitä voi jokainen tykönään miettiä.
Eipä niin. Kun arkkeillaan ukon ympärillä pyörivä nainen tekee kaiken miellyttääkseen miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Molemmille oma harrastus- tai työhuone, jonne toinen ei saa tulla kun ovi on kiinni. Problem solved.
Ei asiaan vaikuta yhtään se, että olemme eri huoneissa. Hän on silti kotona. Ap
Minun molemmat vanhempani kävivät töissä ja molemmat tekivät yhtä lailla kotitöitä kuten siivousta ja ruuanlaittoa. Ainoastaan isälläni oli ajokortti, joten he tekivät kauppareissutkin yhdessä. Samalla koko perheellä oli parempi elintaso kun oli kaksi työssäkäyvää aikuista. Ei kaupunkiasunnossa ole erikseen mitään miesten ja naisten töitä eikä yksinasuva sinkkukaan voi jakaa kotitöitä kenenkään kanssa vaan hän tekee kaiken itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.
Tuo on ihan järkyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.
Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.
Ne kappalejaot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Ei ne tähänkään hyvin tullut, mutta helpottaa lukemista.
Vierailija kirjoitti:
Minuun iski tosi kovaa, kun luin Tove Janssonin elämäkertaa tai jotain vastaavaa, ja hän jossain kirjeessa totesi että on nyt päättänyt, että ei tule menemään koskaan naimisiin. Se oli siinä kuvattu jotenkin tosi hyvin - ei nostettu erikseen esille mitään kotitöiden tai lasten sitovuutta tai muuta, mutta oli vaan jotenkin sanottu että siihen päättyisi minun maalaamiseni ja minusta tulisi miehen ympärillä hiipivä palvelija, niin kuin käy kaikille naisille. Hän myös oli surullinen siitä, miten oman äitinsä elämä oli mennyt juuri näin toisen varjona, vaikka ulospäin hänen äidilläänkin oli hienon näköinen ura.
Jotenkin tunnistin niin itseni tuosta. Niin se on, minun pitää nykyään kotirauhan (tai miksi sitä nyt kutsutaankaan) nimissä työntää itseni kaappiin. En elä omaa elämääni, vaan harrastelen omia juttuja niissä pienissä väleissä joissa saan hetken olla oma itseni, eli yksin tai vain lasten kanssa. Se toinen taas menee ja tulee mielensä mukaan eikä vaivaa tällaisilla päätään.
Ihan vaikka tänäänkin: laitoin lapsille aamiaista ja siivoilin sotkut kun huomasin että mies oli hävinnyt jonnekin. Ilman puhelinta autotalliin varmaan, mutta en voinut tarkistaa kun jonkun piti vahtia pieniä lapsia. Oli ollut puhetta lähteä jonnekin ehkä, mutta en nyt sitten oikein voinut pakata mihinkään kun en tiennyt minne mennään ja millä porukalla. Kun mies tuli takaisin, lapsilla oli jo nälkä ja piti laittaa lounasta. Mies ei sitten halunnutkaan lähteä mihinkään, eli oltaisiin lasten kanssa voitu liikkua jo silloin kello 10 ja oltaisiin ehditty vaikka minne. Sen sijaan meni iltapäivään kotona notkuessa ja miehen mielenliikkeitä seuraillessa.
Miksi sitten ei vain lähdetty? Koska siitähän mies loukkaantuu. Minne te menette ilman häntä, hänen pitää vielä pakata? Tai sitten hän olisi voinut jälleen kerran ilmoittaa, että on vaikka vieraita tulossa juuri kun ollaan lähdössä.
En kyllä tiedä, onko tämä jotain mistä selviää keskustelemalla. Mutta en oikeasti halua elää näin enää.
Eikä tarttekaan. Ei teidän koko perhe, ne lapsen mukaan lukien, voi elää miehen oikkujen, kiukuttelun ja aikataulun mukaisesti. Mieshän elää kuin poikamies, eikä kuten parisuhteessa oleva isämies, ja teidän pitää sopeutua tähän poikamieselämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju osui ja upposi minuun.
Avasin ketjun vain siksi, kun ihmettelin miksi siihen on kommentoitu niin paljon. Lukiessani niitä, moni oli kun omasta elämästäni. Minua uuvuttaa erityisesti miehen jatkuvat vaatimukset, "rakentava" kritiikki ja se loputon negatiivisuus. Olen usein miettinyt, että mies on todellakin kuin vampyyri, joka imee minusta energian. Hän itse voi hyvin ja kukoistaa, kun koko perhe on yhdessä. Tai ainakin niin kauan, kun minulla sitä energiaa riittää. Sitten kun minä väsähdän, niin asiat ovat huonosti (ja syy on tietysti minun). Olen vuosia ihmetellyt, että miksi hän on joka kerta vähintään naama väärässä, kun minä olen kipeä. Olisikohan syy siinä, että hänellä ei silloin ole sitä ikiomaa energiavarastoaan, josta ammentaa itselleen?
Olisikohan tässä ilmiössä syy siihen miksi niin monet eroavat kesän jälkeen? Itse ainakin olen täysin tyhjiin imetty rätti, luojan kiitos, arki alkoi taas ja voin pikkuhiljaa alkaa keräämään voimiani. :)
Ja kyllä, taidan olla introvertti ja ehkä hieman erityisherkkäkin.
Hirveen monella miehellä on tuo omituinen "asenne", että naisen pitää ilostuttaa ja sulostuttaa elämää. Nainen ei ole ihminen - eli siis samanlainen kuin mies itse on - ja näin ollen naisella ei ole, eikä saa olla, tunteita. Niitä ei näytetä, nainen ei koskaan väsy, ja nainen on aina hyvällä tuulella, vaikka mitä tapahtuisi elämässä. Nainen ei myöskään koskaan sairastu tai loukkaannu, eikä hän tarvitse yhtään mitään, varsinkaan mieheltä. Nainen vain on, kuin ruohonleikkuri, jolla on yksi tietty tehtävä ilman minkäänlaisia tarpeita ja inhimillisyyttä, ja se tehtävä on miehen ilostuttaminen.
Jorpakkoon vaan tommoset. Parisuhteen olemassaolon pitää parantaa jotenkin elämän laatua sinkkuuteen verrattuna. Jos se tekeekin elämästä huonompaa, sehän on ihan scheisse diili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta.
Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet".
Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms.
Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä.
Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne.
Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ne kappalejaot.
Jos katsoisin tarkkaan niin huomaisit, että siellä on laitettu "enteriä" muutamaan kohtaan kappalejaoiksi.
Muistutat miestäni. Niin en tosiaan saa kertoa myöskään liian pitkään mistään itselleni mielenkiintoisesta, vaan heti ensi sekunneissa alkaa kovaääninen voivotus ja päälle puhuminen ja en siis saa kertoa juttuani edes sitä yhtä minuuttia, minkä se olisi kestänyt. Koska tämähän veisi liikaa omaa aikaa puolisoltani, kun minun pitäisi olla vain hänen tarpeitaan varten ja jaksaa kuunnella vain häntä silloin kun suvaitsee kertoa jostain omastaan (koska välillä on tämä täysi vastakohta että minun pitäisi olla meedio ja tietää kertomatta mitä hänelle on tapahtunut tai mitä hän haluaa).
Suosittelen tsekkaamaan kaksi asiaa:
- Kirja "Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men". Koska kontrolliahan tuossa on siltä osin, että SINÄ et saa olla olemassa. Vaan mies saa olla olemassa omine tarpeineen. Kirja löytyy ilmaiseksi täältä, ota sinisestä valikosta PDF: https://1lib.sk/book/2326162/192f44
- Youtube-kanava Narsisti VS Minä. On narsisteja ja ihmisiä, joilla on narsistisia taipumuksia, eli kaikki pyörii vain ja ainoastaan oman itsen ympärillä. Kumpikaan ei ole tervettä eikä normaalia, eikä kumpaakaan tarvitse sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen paljon miettinyt viime aikoina. En saa mitään tehtyä, koska parisuhdedynamiikkamme on sellainen, että nainen on statisti. Ohittaa omat tarpeensa, ja miehen tarpeiden ja tunteiden mukaan tahdistuu päivä ja myös minun tunteet. Se on älyttömän raskasta. Olemme olleet yhdessä yli 15-vuotta, mutta nyt vasta tunnistan tämän ja osaan sanoittaa tätä.
Aamulla puoliso odottaa että olen heti hänen "käytettävissään", eli syön mitä hän haluaa syödä ja milloin,ja teemme mitä hän haluaa tehdä. Ei edes ilmaise näitä tarpeitaan sanallisesti, mutta heti jos alan tekemään jotain muuta, niin silloin kyllä huomauttaa. Saattaa alkaa mököttämään, kun nyt "hylkäsi hänet". Ja jos en ole tarpeeksi pirteänä, eli olenkin väsynyt tai olotilani on neutraali, niin siitäkin huomautetaan ja taas ehkä mökötetään. Eli en voi tehdä mitään omaa, en voi harrastaa, keskittyä kirjan lukuun, siivota, lähtä omatoimisesti minnekään yms. Se että menen parin askeleen päähän toiseen huoneeseen voi olla miehelleni liikaa, koska en ole hänen "käytettävissä". Pitkin päivää tulee huomautteluja millon mistäkin, ja viimeisenä nukkumaan mennessä kun haluan mennä aikaisin nukkumaan (klo22) ja puoliso ei. Koko elämäni kaikkineen pitäisi olla tahdistettu mieheni mukaan tekemisiäni ja tunteitani myöten, ja sen lisäksi kuitenkin minun pitäisi siivota yksin, mutta ei silloin kun puoliso on paikalla ja hereillä. Hetket siivota jää melko vähäisiksi, kun puoliso on aikalailla aina kotona. Lisäksi on lukemattomia tilanteita kun minun olisi vain pitänyt maagisesti lukea miehen ajatukset mitä hän haluaa, ja toteuttaa ne. Kun mies vaikka joskus on ollut pois kotoa, niin minun olisi pitänyt olla kotona valmiina heti tekemään mitä hän haluaa kun saapuu, siis olla tehnyt jo esivalmistelut ym (vaikka ruoka, leffailta), vaikka en ole ollut tietoinen tämmöisestä. Ikäänkuin en saisi edes silloin tehdä mitään omaa, kun hän on pois.
Epämääräinen paha oloni sai nimen. Eroa mietin nyt jatkuvasti, ei tämä ole elämää.Ja siis lisään vielä kun täällä tästä läheisriippuvuudesta puhutaan, että ei kaikki mene sen piikkiin. Joo olin läheisriippuvainen, mutta koen että terapia paransi minut siitä (vähintäänkin hallitsen oireitani). Sen takia kykenen nykyään havaitsemaan näitä tilanteita, yrittämään puhua niistä ja muuttaa niitä. Puolisoni taas näyttää siltä, ettei kykene näkemään ongelmaa tässä dynamiikassa (hassu juttu).
Minusta ongelma on syvemmällä yhteiskunnan tasolla. Siinä millaisia malleja naisille ja miehille, tytöille ja pojille opetetaan. Ja se että tämmöinen parisuhdemalli nähdään ihan hyväksyttynä, normaalina. Siksi on niin hankala nähdä sitä ympärillään ja omassa parisuhteessa, että mikä siinä nyt on pielessä. Ja varsinkin lähtä muuttamaan sitä... Äitimyytissä korostuu naisille asetetut paineet ja vastuut. Se että jos mies hoitaa lastaan puistossa, nähdään valtavan sankaritekona, jonain ylimääräisenä suorituksena, ja naisen tekemänä se ei ole mitään. Tai päiväkodista ensisijaisesti soitetaan äidille ym. Pienistä asioista kertyy valtava puro, joka paljastaa takanaan asenteen että äiti on vastuullisempi asioista ja hänen kuuluu ottaa vastuuta perheen erilaisista asioista. Mutta tämä sama ei koske pelkästään lapsellisia perheitä, vaan myös lapsettomia, tapailevia yms. Erityisesti tunneilmaston vastuiden kuvaaminen on hankalaa, kun se on abstraktimpi ja hankalammin mitattavissa oleva, mutta silti todellinen. Niinkuin tuossa omassa esimerkissäni kerroin, että jos en ole tarpeeksi pirteä, puoliso huomauttaa ja mököttää.
Totta kai se on syvemmällä rakenteissa, että naisten odotetaan tekevän miesten tunnetyön (kotitöiden lisäksi). Kyllä sitä voi silti yrittää lähestyä läheisriippuvuuden terminologialla. Myös: läheisriippuvuudesta ei "parannuta" terapiassa, koska ei se ole mikään sairaus, vaan lapsuudesta opittu näkymättömyyden dynamiikka. Se kulkee aina mukana, mutta siitä voi tulla tietoiseksi ja arjen vuorovaikutustilanteissa voi yhä uudelleen yrittää toimia toisin.
Ehkä toisten tunteiden ja kulloistenkin mielenliikkeiden havainnointi nyt vain on lähtökohtaisesti naisille tyypillisempää. Vaikka se voi olla jossain määrin jopa haitallista naiselle itselleen. Kunpa osaisinkin vain puksuttaa menemään välittämättä muiden perheenjäsenten tunteista tai haluista, edes joskus.