Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Vierailija kirjoitti:
Jahas taas yksi uusi ketju siitä kuinka kaikki on miehen syytä. Kylläpäs yllätti.
Jahas ja taas yksi ketju jossa joku ei ymmärrä lukemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miespalstailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap
Ihmettelen tätä, että ollaan monessa pitkässä suhteessa. Tässä kaipaan niitä usein muista syistä parjattuja vanhoja aikoja, että ihmiset menivät naimisiin ja pysyivät niissä avioliitoissaan. Perhe ja avioliitto olivat arvossaan, ja niitä ei helpolla rikottu, ei lähdetty ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Nykyään oikein mikään ei ole pyhää, ja heti ollaan lähdössä liitoista.
Ennen naisen ilona oli kuolema. Sitä alettiin odottaa jo varhain koska eivät kai saaneet muutakaan mahdollisuutta olla rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mies haluaa aina lähteä mukaan ihan sama minne olen menossa. On jotekin tosi vaikeaa sanoa että haluan mennä yksin. :/ Ei hänkään ikinä sano minulle että haluaa mennä yksin.
Varsinnkin kun menen luontoon, metsään rannalle, jne niin haluan olla siellä läsnä. Mies jotenkin estää tämän pelkällä olemassaolollaan. Hän osaa olla läsnä vain urheilun ja tv:n kanssa.
Niin samat fiilikset!
Minäkin olen suuri luonnonystävä ja haluan vuoden ympäri sääällä kuin säällä vain kulkea luonnossa hiljaa ja tarkkailla, mitä siellä juuri silloin on meneillään. Kun olen yksin vaikka merenrannalla, näen melkein aina jotain jännää, esim. arkoja eläimiä, lintuja tai spottaan jonkun harvinaisen kasvin.
Vuodesta toiseen, kun sanon että haluan tänään käydä vähän vaeltamassa paikassa X, mies ilmoittaa tulevansa mukaan. Joka kerta sanon, että ei tarvitse, viihdyn mainiosti yksin, mutta hän sanoo että joo joo, hän haluaa kyllä tulla.
Sitten siellä perillä hän marmattaa koko ajan eri asioista. Onpas kylmä, onpas liukasta, kylläpä tuulee, onpas sumuista, onpas kuuma, onpas hyttysiä, onpas hirvikärpäsiä, kohtahan voidaan jo lähteä, eikö meillä ole enempää eväitä, miksi tätä polkua ei ole tasoitettu, onko vielä pitkä matka jne. jne.
Vaelluksen aikana hän puhuu koko ajan minulle jonninjoutavista asioista, juuri niistä mitä haluaisin olla hetken ajattelematta. Oli se niin väärin kun se meidän remonttifirma ei lisännyt sitä toista urakkaa siihen samaan laskuun vaan plääplääplää... Ensi syksyn aikataulu on sitten tosi tiukka, ja meidän auton vuosihuolto lähestyy, voivoi kun merkkihuolto on niin kallis. Sitten kun päästään johonkin eväspaikkaan jossa on kaunis maisema, mies selaa siellä puhelintaan ja poimiskelee sieltä feedistä parhaita paloja minulle, jonka tekisi mieli heittää se koko puhelin jorpakkoon siinä kohtaa. Mitään eläimiä tai lintuja ei hänen kanssaan näe, koska meistä lähtee se jatkuva pälätys. Jos minä näenkin jotain, mies ei ikinä, koska hänellä kestää aina vähintään muutama sekunti nostaa pää puhelimesta.
Puhuttu on, mikään ei muutu. Ainoastaan loukkaantuminen on odotettavissa, kun yritän jälleen kerran selittää mitä oikeasti haluaisin.
Jotenkin niin traagista, kun mies luulee noiden "minun mieliksi" tehtyjen yhteisten retkien lähentävän meitä.
Ensinnäkin kuulostaa siltä, että käyt päiväretkillä, et vaeltamassa.
Toisekseen kuulostaa siltä, että olet iskenyt kirveesi kiveen ja ottanut miehen, joka ei sovi sinulle yhtään, joten ero lienee ainoa vaihtoehto.
Minusta on merkittävästi kiinnostavampaa lukea niitä kertomuksia, missä miehessä ja parisuhteessa ei ole mitään muuta vikaa kuin naisen yksinolon tarve. Kuin tällaista, että vikaa on selvästi ihan helvetin tavalla enemmänkin, eikä tämä ketju silloin ole tavallaan oikea osoite. Ongelma ei ole, ettet saa mitään aikaiseksi miehen ollessa kotona, vaan se, että olet valinnut huonon miehen.
Vastaisen varalle: ei kannata edes muuttaa yhteen miehen kanssa, jonka kanssa ette voi vaan istua hiljaa rauhassa kannon nokassa.
Hetkinen. Mulla on mies joka höpöttää kaiken aikaa, kun olemme yhdessä. En minä halua vaihtaa häntä mihinkään, hän on herttainen ja rakastettava. Silti haluan istua joskus ihan hiljaa kannon nokassa. Se nyt vain ei ole ainoa tarpeeni, joten en mene se asia edellä.
Varmasti löytäisin jonkun kannon nokassa istujan, joka sitten lopun aikaa vuoroin murjottaisi ja vuoroin kritisoisi minua. Ai niin, minullahan oli jo yksi sellainen, kiitos muistutuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Miespalstailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap
Ihmettelen tätä, että ollaan monessa pitkässä suhteessa. Tässä kaipaan niitä usein muista syistä parjattuja vanhoja aikoja, että ihmiset menivät naimisiin ja pysyivät niissä avioliitoissaan. Perhe ja avioliitto olivat arvossaan, ja niitä ei helpolla rikottu, ei lähdetty ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Nykyään oikein mikään ei ole pyhää, ja heti ollaan lähdössä liitoista.
Ennen naisen ilona oli kuolema. Sitä alettiin odottaa jo varhain koska eivät kai saaneet muutakaan mahdollisuutta olla rauhassa.
Kaikkein paras vaihtoehto oli, jos nainen jäi suht nuorena leskeksi. Sellaista naista muut naiset kadehtivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää liittyy siihen, et kokoajan pitää tavallaan huomioida se toinen. Onhan yksinolo aivan eri juttu, kuin se että vieressä on kokoajan joku.
Mulla tämä meni niin pitkälle,että hommattiin meille pikkuinen mökki mihin pääsen pakoon aina kun mahis. En jaksa jatkuvaa lasten ja miehen läsnäoloa. Tukehdun.
Kuinkahan paljon tulisi yläpeukkua, jos joku mies täällä ilmoittaisi, ettei kestä eukkoa ja lapsia vaan piti hankkia kämppä johon pääsee niitä pakoon 😂
Ihan hyvä pointti sinänsä. Usein miehellä kuitenkin on se jokin asia missä pääsee lapsia ja eukkoa pakoon. Autotalli, joku harrastus tai työ, jotakin. Ja usein mies on kasvatettu itsekkäämmäksi, mikä tässä asiassa on siis hyvä. Mies osaa pitää kiinni omista rajoistaan. Naiset kasvatetaan rajattomiksi, naisten toiveet ja tunteet mitätöidään pikkulapsesta saakka. Pitää halata sitä ällöä setää, ja pelottavaa pappaa, vaikka ei haluaisi ettei aikuinen pahota mieltään. Pitää olla kiltti, taipuisa, helppo. Pitää olla äidin pikku apulainen, pitää pärjätä koulussa ja sielläkin kantaa vastuuta niiden hulivilipoikien olemisesta. Naiset opetetaan jo ihan alusta alkaen kantamaan aina vastuuta kaikista muista ja kaikkien muiden tunnetiloista omansa unohtaen. Pojat kasvatetaan eri tavalla kuin tytöt. Tässä asiassa terveemmin, toisissa asioissa sitten taas ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää liittyy siihen, et kokoajan pitää tavallaan huomioida se toinen. Onhan yksinolo aivan eri juttu, kuin se että vieressä on kokoajan joku.
Mulla tämä meni niin pitkälle,että hommattiin meille pikkuinen mökki mihin pääsen pakoon aina kun mahis. En jaksa jatkuvaa lasten ja miehen läsnäoloa. Tukehdun.
Kuinkahan paljon tulisi yläpeukkua, jos joku mies täällä ilmoittaisi, ettei kestä eukkoa ja lapsia vaan piti hankkia kämppä johon pääsee niitä pakoon 😂
No tämä ketju nyt ei ollut siitä.
Monikin mies varmasti voisi paremmin niin, ja moni liitto. Varmaan moni nepsy perheenisä saisi päänsä kasaan, kun saisi olla välillä omassa rauhassa.
Ehdotin tätä omalle miehelle, kun hän selvästi kotona vetäytyi paljon omaan huoneeseen ja meni omia menojaan. Minulle olisi ollut ok hommata hänelle yhdessä yksiö, jossa olisi voinut olla rauhassa, ja minä olisin hoitanut lasten arjen. Teinhän niin muutenkin.
Jos sanotte, että kaksi asuntoa tulee kalliiksi, niin avioero tulee vielä kalliimmaksi. Ja kaksi asuntoa tulee sitten joka tapauksessa, että aina sinnittely ei tuota säästöä loppujen lopuksi.
Mutta kuten sanottu, tästä voi tehdä sitten eri ketjun, kun ei ole tämän ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Osallistun ketjuun toteamalla, että itselläni sama juttu, tosin estäjänä ovat omat myöhäisteinit, joiden lähivanhempi olen. Nuoret ovat kunnollisia ja osallistuvat, mutta minusta tuntuu että en ole ikinä palautunut niistä lapsuusvuosista, kun on aina pitänyt olla hälytysvalmiudessa ja valmiina keskeyttämään mitä milloinkin on tekemässä.
Ja vaikka he ovat paljon poissa kotoa, en siltikään oikein saa omista jutuista kiinni, kun en tiedä kuka tulee ja koska. Ymmärrän miksi nuoret linnoitautuvat huoneisiinsa, varmasti heillä myös sama tunne.
Luulen että meillä on myös tämä. Ollaan linnottauduttu omiin huoneisiimme ja kidumme hiljaa niissä koska on pakko. En näe teiniä kuin ehkä vilaukselta 4 kertaa päivässä. Muun aikaa on täysin hiljaa. Silti tietoisuus jostain toisesta ihmisestä kodissani uuvuttaa äärimmilleen. Ja olen samaa mieltä täällä joidenkin kanssa että lemmikit tuo saman olon. Olen tullut suorastaan allergiseksi kaikille vaatimuksille ja oletuksille antaa huomiota millekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miespalstailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap
Ihmettelen tätä, että ollaan monessa pitkässä suhteessa. Tässä kaipaan niitä usein muista syistä parjattuja vanhoja aikoja, että ihmiset menivät naimisiin ja pysyivät niissä avioliitoissaan. Perhe ja avioliitto olivat arvossaan, ja niitä ei helpolla rikottu, ei lähdetty ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Nykyään oikein mikään ei ole pyhää, ja heti ollaan lähdössä liitoista.
Tämä on ristiriitainen kommentti. Ihmetellään että ollaan monessa pitkässä suhteessa, ja samalla sanotaan että heti ekoista ongelmista lähdetään liitosta. Kummin se nyt on, pitkä parisuhde vai lyhyt? Jos puhutaan pitkästä, puhutaan suhteesta joka on jatkunut pitkään ensimmäisten ongelmien yli. Ja ongelmat vain jatkuvat ja pahenevat, kunnes ei enää kestä ja on pakko lähteä. Mutta samahan se tässäkin on, odotetaan vaan että nainen uhraa itsensä ja hyvinvointinsa toisen ihmisen eteen loppuelämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Energiasyöppö lähellä vie voimat. Olen introvertti joten tarvitsen muutenkin paljon omaa tilaa, ja sinkku sillä uuvun jo seurusteluvaiheessa. Energiasyöppöys paljastuu juurikin siten että syöppö poistuu > energiataso nousee. Olisi kiintoisaa tietää tapahtuuko myös päiinvastoin ja kokeeko syöppö samaa energianousua.
Ei, mun syöppö masentuu ja lamaantuu, ja kyselee koko ajan, koska voisi olla taas yhdessä.
Minä lepään ja nukun hyvin, hoidan kotia ja puutarhaa, ja kun taas jaksan, suostun näkemään häntä. Yhdessä olo on ihan kivaa mutta tosi uuvuttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset kasvatetaan häivyttämään itsensä. Jo koulussa tytöt pannaan istumaan häiriköivien poikien viereen, jotta nämä alkaisivat käyttäytyä. Tyttöjen oppimisesta viis. Sitten kun päädytään saman katon alle niin nainen katoaa itseltään, on jatkuvasti herkkänä miehen läsnäololle ja mahdollisille tuntemuksille. Pahimmassa tapauksessa valitaan kontrolloiva mies tai dynamiikka muuttuu ajan myötä muuten vain sellaiseksi että nainen ei ole enää oma henkilönsä. Lastensaanti viimeistään pakottaa naisen palvelussuhteeseen ja tämä ulottuu myös parisuhteeseen.
Minullekin kävi näin. Epämääräistä pahaa oloa, vaikka sinänsä hyvä kumppani. Ei erillisyyden ja autonomian kokemusta yhteisessä kodissa. Seksi ja läheisyys ei kiinnosta yhtään kun tunnetasolla ollaan muututtu yhdeksi ja samaksi. Lamaannus ja voimattomuus. Työt ja lapset tietysti hoidetaan.
Tämä se varmasti usein on.. Aina pitäisi pienentää itsensä ettei tule kenellekään ympärillä paha mieli.
Olen miettinyt tätä aihetta paljon kun luin tämän aloituksen täällä. Olen itse samanlainen. Mies kun on kotona en saa aikaiseksi mitään, jotenkin lamaannun. Olen ajatellut että se johtuu siitä kun mies on kaikkeen niin negatiivinen. Jos pitää tapetoida, hän hermoilee koko ajan että pieleen menee.. Kaikki tekeminen on negatiivista, kaikki. Hän on myös sen tyyppinen ihminen että tekee ne asiat mitä tahtoo ja ottaa sitten ehkä muut huomioon. Ei voi joustaa omista asioista edes lasten vuoksi. Olen yrittänyt panostaa itseeni ja tutkailla mitä minä haluan tehdä ja yritän tehdä sen mukaan. Yritän jättää miehen negatiivisuuden pois mielestä ja teen yksin asioita. Minun pitää opetella olemaan häivyttämättä itseäni taustalle.
Olinpa sitten avoliitossa tai sinkkuna, niin käyn lähes joka arki-ilta harrastuksissani. Siellä saa olla omassa tai muiden kurssilaisten seurassa. En ole kotona sotkemassa enkä siivoamassa. Jos tottumukseni ei sovi seurustelukumppanilleni, niin sille ei sitten voi mitään. Monesta muusta asiasta voin joustaa, mutta en luovu vuosikymmenien harrastuksistani. Luonnollisesti olen myös lapseton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vaan hoidatte noi mielen solmut auki? Käsittelette traumaattiset eksät ja muut menneisyyden haamut pois elämästänne sen sijaan että vaalitte niitä ja häädätte puolisot ja muut perheenjäsenet kotoa.
Hei kaikki.
Piti vielä tänään tulla tutkailemaan kirjoituksia, ja lisäämään hieman omaan kirjoitukseeni asiaa.
Aloitin kovin rempseästi, että kun on ollut niin hulvattoman hauskaa lukea teidän kirjoituksianne.
Nyt oli pakko hieman korjata itseäni, ja todeta, että osasta kirjoituksista tuli kyllä surullinen tunne.
Enimmäkseen kuitenkin pystyin osaan teidän elämistä samaistumaan.
Itse tykkään yksin häärätä kotona, saan aikaiseksi.
Puolison ollessa paikalla, keskittyminen ja kaikki järjellinen ajatusten juoksu pysähtyy kuin seinään.
Johtuu siitä, kun seuraan toisen elämän tyyliä, joka on hyvin sotkuinen, itsekäs, ajattelematon ja välinpitämätön.
Vitutus prosentti nousee ihan silmissä.
Asiat hän tykkää tehdä "juosten kusten" ja sieltä mennään "missä aitaa ei ole laisinkaan".
Nämä kaikki tavat ja piirteet alkoi näyttäytymään pikku hiljaa, kun muutimme yhteen.
Omat tavat täysin päin vastaiset.
Joten..omat asunnot ovat ainoa vaihtoehto.
Ellen halua kuvaani Alibin kanteen.
Meillä on tälle kaikelle myös ihan selitys.
Puoliso tykkää tehdä vain kivoja asioita.
Tämä on hänelle myös suotu lapsuudessa/nuoruudessa.
Ei hän tyhmä ole, hän vain poimii ne rusinat pullasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatko oikeasti aikaiseksi mitään kun olet yksin? Monesti nämä omassa päässä kehitetyt sankaritarinat ahkerasta ja alistetusta naisesta ei sitten kumminkaan pidä paikkaansa.
Minä olen samanlainen. Mutta minulla se johtuu siitä, että miehen ollessa kotona, on päällä monesti televisio, puhelimesta kuuluu vähän väliä joku hassunhauska video, hän tekee sitä ja tätä, on puhelimessa, hölöttää ja keskustelee ja mitä nyt kotona sitten touhuaakaan. Olen itse sen verran ääniyliherkkä, että stressaannut helposti metelistä, joskus pienestäkin, ja etenkin silloin, jos työpäivä on ollut jollain tapaa raskas. Kun olen yksin, on kotona hiljaista. En avaa telkkaria, en radiota, en äänikirjoja ja monesti puhelin on äänettömällä. Tällöin pystyn paremmin touhuamaan ja ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Outoa. Sillon just saa ja sit kun ukko pois saa rauhassa relaxoitua. Oikein ajoitan siivoamisen siihen kun mies kotona näkee kuin raskaan työnraataja olen.
Kukin tyylillään. Minä en "raada" yksin yhteisen kodin eteen vaan ukko saa tehdä osuutensa halusi tai ei. En minäkään siivoamisesta nauti. Ja tässä torpassa kaikki "joojoo, ihan kohta" -tyyppiset haistpaska vastaukset tietää hyvin nopeaa ja kipakkaa palautetta. Kyllä, olen pirttihirmu ja ihan vapaaehtoisesti ukkokulta minun kanssa on. Alkuun kipuili kuten minäkin, nykysellään meillä on suurimmalta osin hyvnkin leppoisa koti.
Vierailija kirjoitti:
Tämä aihe resonoi näköjään niin laajasti, että olisi aihetta toimittajan tarttua aiheeseen ja tehdä juttua tästä. Jos suuri osa naisista ja osa miehistä kokee yhteisasumisen rapauttavan elämänlaatunsa, sillä on yhteiskunnallisia vaikutuksia esim syntyvyyteen ja mielenterveyteen.
Ja muutenkin tästä pitäisi puhua; miten nainen usein edes tajuamatta sitä itse uhraa itsensä ja oman yksilöllisyytensä kun muuttaa yhteen kumppanin kanssa.
En tiedä teistä, mutta musta tää on iso juttu.
Samaa mieltä!
Mun mielestä tästä tosin on puhuttu, mutta naiset eivät ole tunnistaneet itseään toisten eteen uhrautuvista kuvauksista. Enhän minä nyt herran tähden onneksi ole tuollainen!
Kaikki ne kirjoitukset liiasta kiltteydestä, sukupolvien ketjun aikaisempien linkkien tavoin tomimisesta, olet kuin äitisi-jutut, naiset jäävät edelleen hoitamaan lapsia kotiin, ja metatyöntekemisestä, nyt näin niin kuin esimerkiksi.
Nämä kaikki sivuavat mielestäni tätä aihetta, jolle pitäisi kyllä keksiä nyt oma termi!! :D
mutta naiset eivät tunnista itseään, koska eivät pidä itseään kynnysmattoina, joka kuva noista jutuista yleisölle ilmeisesti on tullut. Kuka sellaiseen haluaisi samaistua? En minä ainakaan. Lisäksi olen mukavuudenhaluinen itsekin, mies passaa minua usein, paljon useammin kuin minä häntä, keittää kahvit aamulla termariin ja ruoka on valmiina kun tulen töistä, kantaa raskaat ostokset puolestani jne.
Minähän se tässä itsekäs ja toisesta hyötyvä olen! Silti en saa mitään tehtyä jos mies on kotona, ja haluan kaikista mieluiten olla yksin. Ihan varmasti osa tästä on sukupolvien ketjua jossa nainen on tutka joka jatkuvasti skannaa perheensä tilannetta ja ennakoi.
Haluan tehdä itse. Kaiken. Silloin saan odottamani lopputuloksen, ja tiedän että ei tarvitse perään huudella.
Olen nukkunut nyt helteellä todella huonosti, ja nukuin pitkään kun olin yöllä valvonut tunteja. Nälkä oli ihan hirveä, ja selkä kipeä öisestä pyörimisestä. Mies sanoi että hän paistaa meille munat nyt samantien aamupalaksi.
Raivostuin kun näin munat pannulla hautumassa hiljokseen kansi päällä, että eikö yhden kerran voi paistaa niitä munia nopeasti kun minulla on ihan oikeasti NÄLKÄ. Että olisit sanonut että alat tekemään jotain slowfoodia niin olisin tehnyt itse.
Mies säikähti, mutta en lepytellyt tällä kertaa että kiva kun teet minulle kivoja juttuja omasta halustasi, sellaisia joista minulla nousee aina raivohöyry korvista.
Täysin samaa mieltä kanssasi.
Mielenkiintoinen aihe ja varmasti tutkimisen aihetta olisi.
Omalla kohdallani voin todeta, että erillaisuudet, jopa vastakohdat puolisoni kanssa ei vahvista suhdetta.
Ajaa erilleen, ja vauhdilla.
Ehkäpä oma itsekkyyteni ja mukavuuden halu vauhditti omia päätöksiä.
Yhteisiä lapsia, eikä lemmikkejä ei ole, joten olen ihanteellisessa tilanteessa.
Talous tulee rapautumaan entisestään, mutta en välitä siitä. Aina on jotenkin pärjätty.
Itselläni on yksi lapsi ja kaksi lemmikkiä.
Pitkän avoliiton jälkeen totesin, että voin kyllä vielä ajatella seurustelevani, mutta en enää koskaan muuta yhteen kenenkään kanssa. Yksin asuessaan saa tehdä mitä ja milloin huvittaa sekä olla omassa rauhassa ja sitä rakasta voi tavata sopivissa määrin.