Lue keskustelun säännöt.
En saa aikaiseksi mitään kun mies on kotona
Jotenkin aina silloin energiat ihan nollissa, vaikea keskittyä mihinkään. Kun hän ei ole kotona saan tehokkaasti kotitöitä ja muita hoidettua. Jotenkin aloitekykyä, intoa ja energiaa on silloin. Mistä tämä voi johtua?
Kommentit (1007)
Minulla tuo osin liittyy siihen, että tiedän jo ennalta, että tekemisen jäljestä ei itse pääse nauttimaan edes hetkeä, jos mies on kotona. Jos siivoan keittiön ei mene kuin sekunti niin mies on käynyt laittamassa siellä jotain välipalaa ja samalla murustanut ja juustottanut pinnan, jättänyt tiskit valumaan likaista vettä tiskipöydälle. Jos leivon niin mies käy närppimässä salaa pikkumaistiaisia ennen kuin ovat edes jäähtyneet viimeistelyä vaikka kuorruttamista varten. Jne. Niin en viitsi tehdä ollenkaan. Kun mies on pois tykkään vaikkapa siivota kun siisteydestä pääsee sitten nauttimaankin itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoinen ilmiö.
Samanlainen kokemus osittain, mutta ihan eri.
Mieheni on erittäin ahkera ja aktiivinen ja seurallinen, joten välillä olen vähän passiivinen, koska en toivo häntä seuraksi auttamaan, vaikka hän tekisi kaiken nopeammin ja paremmin.
Esim. kännykällä ollessa ja kirjaa lukiessa hän ei tule seuraan, mutta jos alan vaikka kokata jotain tai siivota, hän satavarmasti osallistuu.
Luovia harrastuksia en juurikaan tee, kun mies on kotona, koska en kaipaa häneltä mitään kommentteja enkä mielenkiintoa asiaan. Hänen kommenttinsa ovat vilpittömän ystävällisiä ja mukavia, mutta luoviin asioihini en kaipaa kenenkään minkäänlaista osallistumista.
Enimmäkseen olemme yhdessä aika aktiivisia, koska mieheni on todella viitseliäs mahdollistaja. Jos olen pitkiä aikoja yksin, alan hyytyä ja hidastua ja menen vähän ilottomaksi jollain tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän mietin erilleen muuttoa niiden päivien jälkeen, kun on saanut olla yksin. On se ikävää, kun parisuhde ja yhdessäasuminen kuluttavat energiaa, eivätkä tuo sitä. Onko kaikilla muillakin niin ja miksi sitä niin yleisesti halutaan asua yhdessä? Vai ollaanko me vähemmistössä, jotka tarvitsevat omaa rauhaa ja tilaa?
Olemmeko vähemmistössä me, jotka tarvitsemme..
Osallistun ketjuun toteamalla, että itselläni sama juttu, tosin estäjänä ovat omat myöhäisteinit, joiden lähivanhempi olen. Nuoret ovat kunnollisia ja osallistuvat, mutta minusta tuntuu että en ole ikinä palautunut niistä lapsuusvuosista, kun on aina pitänyt olla hälytysvalmiudessa ja valmiina keskeyttämään mitä milloinkin on tekemässä.
Ja vaikka he ovat paljon poissa kotoa, en siltikään oikein saa omista jutuista kiinni, kun en tiedä kuka tulee ja koska. Ymmärrän miksi nuoret linnoitautuvat huoneisiinsa, varmasti heillä myös sama tunne.
Vierailija kirjoitti:
Osallistun ketjuun toteamalla, että itselläni sama juttu, tosin estäjänä ovat omat myöhäisteinit, joiden lähivanhempi olen. Nuoret ovat kunnollisia ja osallistuvat, mutta minusta tuntuu että en ole ikinä palautunut niistä lapsuusvuosista, kun on aina pitänyt olla hälytysvalmiudessa ja valmiina keskeyttämään mitä milloinkin on tekemässä.
Ja vaikka he ovat paljon poissa kotoa, en siltikään oikein saa omista jutuista kiinni, kun en tiedä kuka tulee ja koska. Ymmärrän miksi nuoret linnoitautuvat huoneisiinsa, varmasti heillä myös sama tunne.
Uskon, että mulla on vähän samaa. Vaikka lapset ovat jo isoja teinejä, niin mulle on jäänyt päälle se hälyytysvalmius, joka oli tarpeen lasten ollessa pieniä. Yhä tiedän, kuka asunnossa missäkin liikkuu ja millä mielellä on. Tästä täytyisi päästä eroon. Asiaa hankaloittaa se, että molemmat ovat erityislapsia, joista toinen on yhä hyvin tarvitseva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen sellaiset vanhat kirjat, missä kunnioitetulla perheen patriarkalla on työhuone, jonne ei ole kenelläkään tulemista niin kauan kuin ovi on kiinni. Eivät uskalla koputella ovelle lapset, vaimo eikä palvelusväki, kun talon herra keskittyy omiin tärkeisiin asioihinsa, kuten sikarinpolttoon ja sen sellaiseen.
Meidän naisten kannattaa ottaa tästä mallia ja kouluttaa perhe - ja ennen kaikkea itsemme - kunnioittamaan meidän omaa rauhaa.
Jokainen ihminen tarvitsee ja ansaitsee ihan oman huoneen. Ja oman kylpyhuoneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Eikö naiset yleensä valita, että miehille käy noin yhteenmuutettaessa? Onko kyse kuitenkin laajemmasta, sukupuoleen sitoutumattomasta ongelmasta?
Tunnistan itsessänikin tuon. Meillä auttaa, kun puuhailemme yhdessä, silloin tulee valmista.
Olisi hyvä, jos voisi ymmärtää ongelman juurisyy. Ehdotuksia?
Juurisyy kohdallani on se että haluan olla rauhassa ja aivan yksin. Ei siihen ole mitään sen kummempaa juurisyytä.
Ne jotka eivät tajua eivät vaan tajua. Kumppanissa ei tarvitse olla yhtään mitään vikaa, jotkut vain tarvitsevat yksinoloa niin ettei tarvitse olla kenenkään näkyvillä "ylläpitämässä olemustaan". Sitten kohta jaksaa taas seurassa.
Tää liittyy siihen, et kokoajan pitää tavallaan huomioida se toinen. Onhan yksinolo aivan eri juttu, kuin se että vieressä on kokoajan joku.
Mulla tämä meni niin pitkälle,että hommattiin meille pikkuinen mökki mihin pääsen pakoon aina kun mahis. En jaksa jatkuvaa lasten ja miehen läsnäoloa. Tukehdun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jahas taas yksi uusi ketju siitä kuinka kaikki on miehen syytä. Kylläpäs yllätti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää liittyy siihen, et kokoajan pitää tavallaan huomioida se toinen. Onhan yksinolo aivan eri juttu, kuin se että vieressä on kokoajan joku.
Mulla tämä meni niin pitkälle,että hommattiin meille pikkuinen mökki mihin pääsen pakoon aina kun mahis. En jaksa jatkuvaa lasten ja miehen läsnäoloa. Tukehdun.
Kuinkahan paljon tulisi yläpeukkua, jos joku mies täällä ilmoittaisi, ettei kestä eukkoa ja lapsia vaan piti hankkia kämppä johon pääsee niitä pakoon 😂
Näitä kun lukee, asiat asettuvat omiin uomiinsa, tarkentuvat kuin mikroskoopin alla, lopputulemaksi Syytä on sekä sysissä että sepissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ne hommat yksin sinulle kuulu. Tehkää yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap
Ihmettelen tätä, että ollaan monessa pitkässä suhteessa. Tässä kaipaan niitä usein muista syistä parjattuja vanhoja aikoja, että ihmiset menivät naimisiin ja pysyivät niissä avioliitoissaan. Perhe ja avioliitto olivat arvossaan, ja niitä ei helpolla rikottu, ei lähdetty ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Nykyään oikein mikään ei ole pyhää, ja heti ollaan lähdössä liitoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta, jos suurella osalla parisuhteessa on tuollaista. Mitä edes kannattaa asua yhdessä?
Samaa mietin, että kannattaako asua yhdessä. Mutta mies ei halua erillisiä asuntoja. Ap
No hyvänen aika ap, miksi siihen miehen lupaa haluat. Hänellä ei näytä olevan ongelmaa.
ILMOITAT, että haluat erilliset asunnot ja olet jo alkanut katsella. Kutsut hänet mukaan asuntonäytölle, ja pohdit siellä, että tämä on hyvä, kun ei ole kaukana sinusta, on helppo poiketa. Mainitset että tähän saan työpöytäni, saadaan meidän parisänky tähän. Sinulle täytyy tietysti ostaa uusi jne.
Niin että hän ymmärtää, ettei eri asunnot ole ero.
Meillä on eri asunnot ollut jo 10 vuotta. Kummassakin on eri tavat esim kun ollaan aamiaisella, kivaa on. Ja saan päättää, milloin olen vain omassa rauhassa kotona.
Miespalstailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mistähän johtuu? Tuntuu muutenkin, että menetän parhaat palani itsestäni parisuhteessa ollessani. Aloitekykyisestä, reippaasta ja itsevarmasta naisesta tulee väsynyt, aikaansaamaton ja epävarma vässykkä. Onko vika minussa vai tekevätkö miehet minusta tällaisia?
Olen aivan samanlainen. Ja ollut jokaisessa pitkässä suhteessa. Ap
Ihmettelen tätä, että ollaan monessa pitkässä suhteessa. Tässä kaipaan niitä usein muista syistä parjattuja vanhoja aikoja, että ihmiset menivät naimisiin ja pysyivät niissä avioliitoissaan. Perhe ja avioliitto olivat arvossaan, ja niitä ei helpolla rikottu, ei lähdetty ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Nykyään oikein mikään ei ole pyhää, ja heti ollaan lähdössä liitoista.
Kyllä voi olla liitossa ja pitkässä parisuhteessa omista asunnoista, monet aikuiset parit on.
Jotkut on sitä vähin äänin niin, että toinen viettää aikansa mökillä tai maalla ja toinen kaupungissa. Tai on iso talo, niin yläkerta on toisella ja alakerta toisella. Keskenään on mukavaa, eikä tarvitse ulkopuolisille selitellä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama vaikutus myös koiralla. En pysty keskittymään mihinkään, kun se on kotona, tuntuu että sitä pitäisi huomioida jotenkin koko ajan. Sama tunne oli silloin, kun lapsi oli pieni. Nyt sain olla kesällä täysin yksin viikon ja tuntuu, että löysin itseni uudestaan ja virkistyin ja elin täyspainoisesti. Siis muistin, kuka ihminen olen ollut aiemmassa elämänvaiheessani ja se oli tervehdyttävää. Stressi alkoi heti, kun muut perheenjäsenet palasivat. Mua vähän houkuttaisi erilleenmuutto, mutta silloin miehen pitäisi ottaa koira, muuten tämä mun omituinen, läheisistä johtuva vankeus jatkuu vaan.
Kuvailit kyllä hyvin. Mulla ihan samanlaiset tuntemukset että vasta kun koirakin on jossain muualla, saa olla rauhassa, mieli rauhoittuu ja saa vihdoinkin omat ajatukset ja oman itsensä esiin.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ajatellut eroa tämän asian takia, mutta sitä estää mm. se, että koko ajan varoitellaan yksinäisyyden vaaroista. Just tuli Prisma-ohjelmakin ja sen mukaan yksinäisyys ja vähäiset sosiaaliset suhteet heikentävät terveyttä. Mietin että kuinka suuret ne vaikutukset ovat puolesta ja vastaan, jos parisuhteessa on tällainen olo ja ryhtyisikin elämään yksin, kumpi on haitallisempaa terveydelle?
Mulla se passivoiva energiat pois-olo tulee jotenkin miehen läsnäolostakin, vaikka hän olisi hiljaa eri huoneessa. Se estää mua jotenkin keskittymästä omaan olemiseen ja mulla on tuntosarvet jatkuvasti hälytysvalmiudessa, ikäänkuin tietoisuuden ja ajatuksen tasolla huomioin jatkuvasti jotain toista henkilöä.
Omassa rauhassa asuminen ei ole yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan vanhemmat sinkkunaiset voi paremmin, elää pidempään ja terveempinä.
Varmaan tämän ilmiön takia, kun heidän energiaa ei ole joku imemässä, ja olettamassa, että nainen aina huomioi muut ensin, ja asettaa muut aika ensin itsensä edelle.
Yksinäisyys tulee miehille, jotka ei pidä yhteyttä sukulaisiin eikä heillä ole ystäviä. Monilla miehillä ei ole, vaimo on heidän ainoa sosiaalinen ympyrä. Siksi he muuten koko ajan tarvitsevat sitä naisen huomiota, keskeyttävät ja kulkevat perässä.
Niin ja tämäkin on juuri näin.
Olen varmaan koko ajan stressitilassa kun olen antennit pystyssä kuuntelemassa miten muilla menee. Miehen läsnäollessa stressaan enemmän, koska toivoisin ja odottaisin apua lasten kanssa. Sen sijaan että hän pelastaisi sohvalla kiipeilevän taaperon, hän kuitenkin kuuntelee uutisia kuulokkeet päällä tms, joten tällaiset tilanteet jää silti mun huolekseni vaikka aikuisia onkin kaksi.
No, ihan hyvä mies on ja pitää lapsista huolta vaikkakin rennommalla otteella kuin minä. Ongelma on lähinnä mun oman pään sisäinen. Että miten lähtisi vaan sinne lenkille ja jättäisi kaikki "hunningolle"
Edellinen